Raskausviikko 33

Maanantaihin tyssäsi oma pystyvyys. Olin viikonlopun aikana pikku hiljaa sisäistänyt ja ymmärtänyt, että kun lepääminenkään ei vie supisteluita ja krapulaista oloa pois, tuskin kahdeksan tunnin työpäivät sitä parantaa. Elpyminen tuntuu kestävän entistä pidempään ja sietokyky ohenee pikku hiljaa nopeammin ja nopeammin.

Startannut päiväkoti, uudet aikuiset ja lapset ja sen tuomat jännitteet ja niiden purkautumiset lapsen osalta kotona eivät varsinaisesti helpota asiaa. Kun pinnaa ja ymmärrystä pitäisi olla tuhannesti enemmmän, voimaa ja lempeyttä tukea ja energiaa mönkiä ja kiinnostua toisen asioista. Mitä tekee tämä. Vain pakollisen ja senkin rimaa alittaen.

Nyt onkin mennyt sitten aikani nukkuessa, kattoon tuijottaessa ja tulevaa miettiessä. Muutamat laatikot olen kaivanut ylähyllyiltä, mutta edelleen kaikki tarvittavat hankinnat odottavat vielä aikaansa. Josko tämä olisi taktiikka siihen ettei bebe tulisi ennen aikojaan.

Kävin ylimääräisellä lääkärikäynnillä huonovointisuuteni ja supisteluiden vuoksi. Lääkäri olisi halunnut tarkastaa kohdunsuun tilanteen, mutta en halunnut sinne kajottavan nyt näillä viikoilla. Meidän neiti tuli maailmaan raskausviikolla 36 ja synnytys käynnistyi juuri lääkärin alatutkimuksen jälkeen ja lapsi oli alle 12 tuntia siitä syntynyt. Ennen sitä ei ollut mitään oireita tai viitteitä synnytykseen. On tietysti mahdotonta sanoa oliko se seurausta siitä, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä, että synnytys lähtisi jo nyt käyntiin sen vuoksi, että nähdään onko kohdunsuu lähtenyt aukeamaan.

No, mitä tästä seuraa. Se, että jos kohdunsuu onkin auki lepo olisi ehdottoman tärkeää. Koen kuitenkin, että lepoa kroppani tarvitsee tällä hetkellä joka tapauksessa eli se ei muuttaisi sitä. Koira on pakko joka tapauksessa pissattaa ja lapsi on pakko hoitaa enkä totaalilepoon kotona ole mahdollistettu. Toisekseen tiettyjä hoitotoimenpiteitä voitaisiin vielä tehdä ennalta, mm. kortisonin antaminen, joka vauhdittaisi vauvan keuhkojen kypsymistä. Myöhemmin se on jo mahdotonta, jos bebe on jo päättänyt, että täältä tullaan. Vaikeita juttuja. Jos sisätutkimuksien tarpeellisuus mietityttää muitakin, kannattaa lukea Duodecimin artikkeli aiheesta.

Oli kuinka oli tähän päädyin. Lääkärin kanssa olimme yhdessä tuumin sitä mieltä, että parempi luovuttaa kuin hammasta purra ja 2,5 viikkoa työajastani menee sairaslomana. Henkisesti tuntuu tosi oudolta. En ollut yhtään valmistautunut, että nyt ne sairaanhoitajan työt tältä erää loppuu. Asiat eivät kuitenkaan aivan leväälleen jääneet, mapittelin jo papereitani nippuihin. Mutta kaffevelat pitää käydä kuittaamassa ja kakkua pitää kyllä vielä käydä viemässä. Ja heipat tietty sanomassa. Ja. On tässä pienellä päällä tajuamista. Äitiysloma?

Olin suunnitellut meneväni neidin kanssa ihan noin vain vielä Paavo Nurmi- minimarathonille, mutta eihän minusta enää moiseen touhuun ole. Onneksi saatiin kummitäti juoksukaveriksi.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *