Raskausviikko 34
Ensimmäinen kokonainen sairasloma viikko, joka korkattiin järkyttävällä flunssalla. Vain oksennustauti puuttui ja olisin muisto vain. Olin jo myydä maani ja muuttaa loppuajaksi makuuhuoneen uumeniin. Flunssa kuitenkin talttui lähes yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, kolmen päivän setti. Kurkku on edelleen aika ajoin kipeä ja yskäkin on varoitellut aika-ajoin. Muutaman päivän nukkumisen jälkeen olo oli kuitenkin, jos ei nyt uudesti syntyneellä niin synnyttävällä.
Mieleni on pyörinyt paljon to do- ja hankintalistoilla. Mitä me oikeasti tarvitaan ja onko niillä hankinnoilla kiire. Ne vaunulelut ja unipesät on vain omassa päässä. Tiedän ettei me oikeasti tarvita ennen vauvan saapumista pakollisesti kuin turvakaukalo, vaipat ja vaatteet kyllä löytyy. Onko se kuitenkin sitä henkistä prosessia ja paniikkia uudesta arjesta. Ensimmäistä lastakaan odottaessani en ehtinyt odottaa, että voi kun se sieltä jo tulisi maailmaan (nyt olisi kaksi viikkoa armon aikaa jos tämä tyyppi tulisi samoilla viikoilla kun siskonsa). Tästäkään raskaudesta en ole vielä siinä vaiheessa, että olisin valmis uuteen tulokkaaseen. Vaan ei tietysti koskaan täysin valmis ole, mutta olisi sellainen levollinen olo, että paas tullen, täällä odotellaan.
Lisäksi olen mietiskellyt saanko olla sairaslomallani tuottava, josta kirjoitinkin kuluneella viikolla. Saanko puuhailla voimiensa mukaan asioita ilman omantunnontuskia? Olen kokenut syyllisyyttä, mutta yritän päästä niistä eroon. Kukaan ei hyödy passiivisuudestani, päin vastoin. Yritin kuitenkin tehdä työtä niin pitkälle kuin pystyin. Sen pitäisi riittää minulle ja muille.
Olen perannut vaatekaappeja ja neitokaisemme vanhoja tavaroita ja miettinyt miten me saadaan kivasti itsemme mahtumaan 79 neliöön. Saadaanhan me, tiedän että pienemmässäkin varmasti selviäisi. Silti sitä toivoisi löytävänsä sellaiset ratkaisut ettei aina joku olisi tiellä ja tulisi tunne, että tukehtuisi neljän seinän sisälle.
Flunssan jälkeen olen fyysisestikin voinut jo hieman paremmin. Supistelut ja vatsakivut kestävät vähemmän aikaa kerrallaan, kuvotusta ei ole ollut. Pitkiä kävelylenkkejä en pysty alavatsalle tulevan kurjan paineen vuoksi tekemään, mutta neidin sopivan kevyt tahti sopii minullekin. Vaan annas olla, kun neiti saa päähänsä ettei muuten nouse keskeltä tietä tai jonkun pihassa on jotain kiinnostavaa. On muuten muutamat ärräpäät päässeet, kun juoksee melkoisen vikkeläjalkaisen vintiön perässä koiran kanssa. Pystyn taas kuitenkin kantamaan yli 15 kiloista neitiä ilman tosi voimakkaita vatsakramppeja. Se jos joku helpottaa arjen sujumista.
Miehen tiedustellessa viikonlopusta toivoin en mitään. Se on ehkä kaikenkokoava tila voinnistani. Tilaan rauhallista kellumista hetkessä.
Kellutaan kaikki yhdessä ja erikseen tässä sunnuntaissa. Sitähän varten sunnuntait on keksitty.
