3-vuotis neuvola

Meillä oli viime viikolla tämä etappi; 3-vuotis neuvola. Tarkkailemalla lastani koin taas uusia ahaa-elämyksiä. Mihin seuraavaksi kiinnitetään huomiota, mikä sujuu ihan superhyvin ja millaisten taitojen kehitysvaiheita odotellaan vielä kypsyväksi.

Juu, mekin käymme ihan tavan neuvolassa. Se on asia, joka tuntuu olevan toisinaan terveydenhoitajillekin vierasta, kun meillä seurantaa on myös erityishuoltopiirin toteuttamana. Se kuitenkin keskittyy erityistarpeisiin, neuvolan sen sijaan tulisi seurata normaalia ja kasvua ja kehitystä. Kehityksen tason seuraamista on mielestäni tärkeä tehdä, jotta vanhemmatkin tietävät missä mennään.

Vielä avoimemmin toivoisin keskusteltavan millä osa-alueilla on haasteita ja mitkä taas sujuu hyvin. Perhettä kuunnellen toki, koska kaikki eivät halua kuulla sitä tosiasiaa, että 3-vuotias on kehitykseltään noin 1-vuotiaan tasolla. Jos neuvolareissun jälkeen vanhemmilla ja lapsilla on vain epäonnistunut ja kurja olo, jossain on menty metsään. Ja toisaalta, jos testejä ei tehdä sen vuoksi, että tiedetään olevan haasteita valmiiksi, sekin on väärin ja lapsen vähättelyä. THL:n lastenneuvolakäsikirjassa on kerrottu tarkemmin, mitä ja miten 3-vuotis neuvolassa käydään läpi.

Neuvolan 3-vuotistarkastus painottuu erilaisten tehtävien tekemiseen ja kehitystason arvioimiseen kokonaisvaltaisesti. Lisäksi terveydentilaa ja fyysistä kasvua mitataan. Meillä oli pituus ja paino mitattu juuri neurologin käynnin yhteydessä ja uutta mittaa ei sen vuoksi tarvinnut ottaa. Vaan jossain vaiheessa käyntiä neiti hyppäsi itse vaa’alle ja peruutti mittanauhan alle. Vaikutti siltä kuin hän olisi ajatellut, että hoidetaan nämä tästä pois kuleksimasta.

Jännitän aina lääkärikäyntejä neidin kanssa. Jännitän sitä, millainen henkilökunta on paikalla. Ymmärtävätkö ja luottavatko he vanhempaan miten lapsen kanssa kannattaa toimia, jotta tilanne olisi kaikille mahdollisimman miellyttävä. Meidän neitiä saa yhteistyöhön pakottamalla ja väkisin vääntämällä hyvin huonoin tuloksin. Sen sijaan leikin, mallintamisen uteliaisuuden herättämällä tulokset ovat pääsääntöisesti olleet todella hyviä.

Vitsit olenkin saanut olla ylpeä viime aikoina kollegoista Turun yliopistollisessa keskussairaalassa lastenneurologialla ja kliinisellä fysiologialla. Molemmat hoitajat olivat tyynen rauhallisia ja antoivat meille aikaa tehdä omat rituaalit, jotta saimme homma purkkiin. Niinkin yksinkertaiset asiat kuin mittaaminen ja punnitseminen ei ole kaikille pala kakkua. Kun sain näyttää rauhassa lapselleni miten peruutellaan roska-auton lailla seinään kiinni homma toimi kuin junan vessa. Ja voin väittää hoitajan päässeen helpolla. Win-win.

Ilman sen ihmellisempiä diagnoosejakin neuvolakäynti on lapselle jännittävä kokemus. Ja aikasen moneen kertaan olen kuullut, että lapsen kanssa on pitänyt tehdä uusi käynti, kun lapsi on lymyillyt vanhemman selän takana tai yhteistyö ei ole sujun. Miksei neuvolahuone voi olla kodinomaisempi tai kuin jumppasali, koska siellä ei pitäisi sairaita lapsia olla ja aseptisuusstandardit voisivat olla vähän kevyemmät. Tarvittaville rokotuksillekin varmasti löytyisi standardit täyttävä paikka.

Alle listaan vielä hiukan millaisia asioita testatiin. Näistäkin voisi kirjoittaa ja kertoa avoimemmin vaikka tuolla neuvolakäsikirjassa, jotta se aukenisi vanhemmillekin paremmin. Kotihoidossa oleville lapsille olisi varmasti hyötyä, kun vanhemmilla olisi tarpeeksi tietoa millaisia asioita ko. ikäiseltä lapselta voi alkaa odottaa ja vaatia. Yksilöllisesti tietysti.

Paperilta näytettiin muutamia erilaisia kuvia, joista piti näyttää isompi-pienempi. Tämän testin laadullisuutta himppasen uskallan kyseenalaistaa. Tuntui, että meillä mentiin ainakin aika fifty-sixty näppituntumalla.

Mehupullon korkin avaaminen ja kieräminen kiinni ei ihan muitta mutkitta onnistunut, mutta ranneliike löytyi kuitenkin. Sitä olemmekin kesän aikana hiukan harjoitelleet.

Paperilla oli valmiiksi piirretty ympyrä ja viivat vaakaan ja pystyyn. Idea on pystyä jäljittelemään muotoja ja yllättäen neidillä oli ajatus ihan mukana siinä. Meillä ei kädentaidot ole kiinnostanut kikkiriikkisen vertaa. Nyt loppukesästä onkin ollut yllättävää huomata neidin hakevan kynää välillä käteen itse.

Annetusta kuvasta piti osoittaa pyydettyjä ruumiinosia. Tämä meni siis tosi hienosti. Ja kehotietoutta on yritettykin opettaa. Meidän neiti lähestyy tuntemattomiakin ihmisiä melko varauksetta ja eipä sponttaanit halauksetkaan ole tavattomia. Samalla hän on kuitenkin jokseenkin rajoittunut oman henkilökohtaisen alueen kanssa ja häneen koskeminen ei olekaan sallittua. Tilanteet ovat olleet aina vaarattomia ja enemmän hellyyttäviä, mutta olisi varmasti pikku hiljaa tärkeä opettaa hänelle ettei ole ok halata muita jossei siihen ole lupaa. Onko teillä vinkkejä tämän asian harjaannuttamiseen?

Paperilla oli kolme eri kuvaa, jotka rimmaavat toistensa kanssa, esim. pallo, pelle ja pullo tai kukka, sukka ja tukka. Tämä onnistui 100%, joten uskottava se on, että kuulunymmärrystä löytyy. Kuulo on vain viime aikoina tainnut olla valikoiva.

Pöydällä oli kaksi eri rasiaa, joihin toiseen tuli laittaa keltaisia ja toiseen punaisia vaahtomuovista olevia ympyröitä. No, niin ja näin. Tätä värien hahmottamista ja lajittelemista ollaankin nyt kesän aikana muutamasti harjoiteltu. Värejä käydään muutenkin paljon läpi arjessa. Hän osaa hyvin viittoa värit, mutta aika arpomiseksi menee, kun kysyy: ”Minkä värinen tämä on”?

Terveydenhoitaja kehoitti tekemään erilaisia asioita, mm. viemään nuken hoitopöydälle nukkumaan ja antamaan kirjan äidille. Nukke pistettiin lattialle pötköttelemään seinän viereen ja kirja löysi äidin luokse.

Palloa heiteltiin, mutta sen enempää temppuja sen kanssa ei pyydetty tekemään. Tavallisesti kokeillaan myös onnistuuko potkaiseminen, kiinniotto ja heittäminen.

Karkeamotorisia testejä ei oikein tehty. Ne ovat yleensä hyppiminen tasajalkaa, varvistaminen (tämä onnistuu), viivaa pitkin kävely. Hyppiminen tapahtuu niin, että kanta irtoaa, mutta päkiä ei. Viivaa pitkin kävely on melko leveäraiteista vielä.

Yhdessä tuumin käynnin jälkeen me vanhemmat oltiin tosi ylpeitä meidän 3-vuotiaasta. Kaiken tämän uhman ja tahdon keskeltä löytyy yhteistyökykyinen, reipas ja yritteliäs, kun vain neiti itse tahtoo. Eikä enää mikään taapero. Ihanan kauheaa ja kauhean ihanaa.