Safari part 3: Ngorongoro

Kolmannen yön jäljiltä herättiin hyytävään ilmaan ja olin todellakin tyytyväinen, että ne sormikkaat, takki ja pipo oli pakattu myös Afrikkaan mukaan. Käyttöön tuli eikä yhtään ollu silti liikaa. Startti oli jälleen aikainen, koska tarkoitus oli löytää sarvikuonoja, joita on mahdollista yleensä nähdä aikaisin aamulla tai myöhään illalla.

Kello kuuden selfie

Matka oli taas kuin kauhuelokuvasta. Me ei nähty etupuskuria pidemmälle eteen, mutta silti vauhti oli jotain aivan uskomatonta ja kuskilla luuri korvalla. Näytti kuitenkin, että tilanne hallinnassa, joten ei auttanu ku pistää silmät kii ja toivoo parasta. Toisaalta jos kaasujalka ei olis ollut noin raskas, olis kuonotkin jääny näkemättä;).

Ngorongoro ei siis ole kansallispuisto vaan laaja luonnonsuojelualue ja yksi Unescon maailmanperintökohteista. Se on kiinni Serengetin kansallispuistossa ja on aikanansa ollut samaa aluetta, mutta ristiriidat Maasai-heimon kanssa ovat johtaneet eriyttämiseen. Nyt he saavat Ngorongoron alueella siis asutustaa ja laiduntaa siellä vuohia ja lehmiä. Alue on 8 300 neliökilometriä ja kattaa sekä kraaterialueen että sen vehreän ympäristön.

Ja kyllä! Viimeinen viidestä suuresta löydetty. Se on aina vain vaikeampaa, koska sarvikuonoja salametsästetään niiden sarvien vuoksi. Tansaniassa on tämän hetkisen tiedon mukaan 64 sarvikuonoa levittäytyneenä ympäriinsä. Sarvikuono on hyvin vaarallinen eläin ja opas sanoi, että lähelle ei juuri parane mennä.

”Hei kaveri, onks sulla kaikki hyvin”?

Tää jätkä tarttis parturia.

”Vauva”hyeena

Gnuut

Liikenteessä oli jalkaisinkin muutama rohkelikko. Itelle ei ehkä ensimmäisenä tulis mieli lähteä tonne aamulenkille.

Aamupala katettiin pienen lammen(?) rantaan, jossa sulassa sovussa ihastelimme seeproja ja virtahepoja.

Perus aamukahvimaisemat. Kaakaota ja lettuja ja meikäläinen on ku Hangon keksi:D

Virtahevot voivat olla veden alla puolisenkin tuntia, mikäli kokevat ympärilla uhkaa ja pystyvät sukeltamaan pitkiä matkoja. Päivisin ne pysyttelevät vain vedessä viilentääkseen itseään, mutta yön aikana ne voivat liikkua liki 10 mailia. Virtahepo on myös hyvin vaarallinen eläin nokakkain joutuessa, sillä se tappaa poikkeuksetta kaikki. Se ei syö, mutta tappaa. Voiskos siitä jo antaa tuomion hätävarjelun liiottelusta?

Ei nää kyllä läheltä tarkasteltuna enää niin söpöiltä näytä.

Aamupalat mutusteltuamme kierreltiin vielä iltapäivään asti puistoa. Täällä me nähtiin isoja laumoja puhveleita, gnuita ja

Grey crowned crane. Aa niin mikä? Älä kysy.

Takastulomatka meni jokseenkin hiljaisissa merkeissä, kaikki nuokku ja nukku enemmän ja vähemmän (ja puol 6 paikkeilla oltiin takas Moshissa). Oma mieli meni vähän deepiksi tuli kauhee kaipuu suomalaiseen musiikkiin ja heitin kuulokkeet korville ja kuuntelin kaikkea mahdollista. Pysähdyin kuullostelemaan Jukka Pojan Kiitollisuutta.

”Helposti saattaa unohtuu
ettei elon tie tää itsestäänselvyys oo
Se oli niin pienestä kii
Tie oli vaarallinen, mut jäätiin henkiin
Se saattas kostautuu,
jos mä sen teen, et mä nostan pilviin pään
tai humallun maallisesta materiasta
enkä pidä elämän lahjaa enää minään.

Kiitollisuutta
Mä haluun nähä kiitollisuutta
Pitää olla kiitollisempi
Ja joka päivä, joka ilta vaan enempi (jee)
Kiitollisuutta
Mä haluun nähä kiitollisuutta
Pitää olla kiitollisempi (kiitollisempi)”.

Koko biisi täältä:

Tän biisin puitteissa pysähdyin taas miettimään omaa kohtaloani. Koko ajan olen tiedostanut kuinka hyvin asiat mulla on ja kuinka paljon mulla on ympärillä hyvää, kuinka onnellinen mä olen ja miten paljon mulla on ollut onnea matkassa. Mutta ei se kaikki oo vaan siitäkään ollut  kiinni. Takana on myös hyvin rankkoja ja työntäyteisiä vuosia ja mikään ei oo tullut ilmaiseksi. Päivääkään enkä mitään vaihtaisi silti pois.

Enkä nyt puhu pelkästä Afrikan matkastani vaan elämän mittaisesta matkastani. Vaikka tämä on ollut uskomaton matka täynnä unohtumattomia hetkiä iloineen ja suruineen, kaikki se mitä tämän ja mun ympärillä on, ansaitsee sen syvimmän kiitoksen. Luulen olevani kiitollinen ja näyttäväni myös sen, mutta haluan yrittää olla vielä kiitollisempi. Nyt tämä tyttö on lähtenyt tarpeeksi kauas nähdäkseen vieläkin lähemmäs.

Kiitollisuutta keskiviikkoon kaikenkarvaiset kaverini! Me lähdetään kohti Taekwondoa!