Tämä juttusarja onkin ottanut aikansa. Tehdäämpä sille päätös nyt tältä erää. Mitä muistoja kahden ja puolen vuoden takaa Irlannista?
Ensimmäisenä tulee mieleen, että itsellä ei ole koskaan ollut niin kova pissahätä, kuin silloin kun matkustimme Dublinin lentokentältä Galwayhyn. Matkaa näiden välillä on reilu 200 kilometriä ja bussilla se taisi vielä kolme ja rapiat. Pissatti niin että näköö haittas.
Irlannissa ehdimme kaikkinensa viettää 5 yötä. Liikuimme junilla ja busseilla. Lueskeskelimme etukääteen ettei Irlannin junaliikenne ole ihan jouhevimmasta päästä, mutta en ymmärtänyt ettei junien aikataulut välttämättä pidäkään paikkaansa eikä ole sanottua että juna-asemilla olisi yhtään ketään ihmistä opastamassa. Ja jos yksi juna-aikataulu kusee, voipi olla ettei tarvitse haaveilla pääsevänsä illaksi päämääräänsä. Sen verran harvakseltaan ja oudosti junaliikenne kulkee. Sen sijaan bussit (ainakin ne joita me käytimme) toimivat varsin moitteettomasti.
Ensimmäisen yön olimme Galwayssä. En ole käynyt Californiassa, mutta voisin tituleerata tätä silti pieneksi Californiaksi. Symppis irkkutunnelma, pitkät kävelytiet meren rantaa pitkin ja rauhallinen tunnelma vaikka ihmisiä olikin muitakin kuin me.
Tällä kadun pätkällä oli näitä turisteille tarkoitettuja pubeja ja souvenirseja. Päivällä oli kiva mennä tästä läpi, mutta kun illalla ihmiset kaivautuivat koloistaan – huh.
Galwayn hostelli, sleepzone. Hyvä hintalaatu-suhde, 55 euroa yöltä. Siisti, mukavat tilat tehdä ruokaa ja me olimme ruhtinaallisesti kaksin tässä huoneessa.
Seuraava päivä meidän piti viettää vielä Galwayssä, mutta todettin että eiköhän tää oo nyt nähty ja lähdetään käymään Cliff of Moherilla, vaikka se ei alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunutkaan. Meillä oli tuuria, kun paikallisbussi sattui aikatauluihin ja kukkarolle. Kyselimme toki lukuisilta firmoiltakin matkojen hintaa, mutta ne olivat hinnahtavia. Kaiken tämän säädön takana oli se, että meidän piti päästä vielä illaksi Killarneyhyn, johon oli Cliffseiltä parisataa kilometriä. Sinne kun ei kovin suoraa mikään kulkupeli mennyt. No tarina taisi mennä niin, että bussilla menimme Cliffseiltä vielä Limerickiin ja sieltä junalla Killarneyhyn. Limerickissä oli se murheiden juna-asema, kun ristinsielua ei missään ja sen pahasen kioskiaan kiinni laittavan tädin irkkumongeruksesta ei saanut sitten selvää alkuunkaan.
Kun Cliffs of Moherin parkkipaikoille saapuu ja näkee sen tasaisesti virtaavan bussiletkojen massan haluaa kääntyä heti kannoillaaan. Näky ei ole silmiä hivelevä ja turistien määrä ahdisti. Ja rinkat selässä mietimme mihin me ne sulloisimme. Vaan ei hätää. Ihmiset jokseenkin katosivat luonnonhelmaan ja rinkatkin saimme ilmaiseen säilytykseen turistikeskuksen kauppaan. Vinkvink reppureissaajat. Vaikkei nyt varsinainen Columbus olo ollut niin on se vaan sen verran silmiä hivelevä ja jyhkeä näky että suosittelen visiteeraamaan jos mestoilla on.
Tää pömppis ei ollu tullu guinnessiä litkimällä.
No joo – olihan meitä.
Kaikennäköstä selfiekepin heiluttajaa siellä oli (as you can see in a picture) että ei tuo edellisen kuvan ystävällinen toteamus ollut todellakaan aiheeton.
Pääsimme kuitenkin onnellisesti Killarneyhyn ja pettämätön kartturi- ja matkakumppanini viittoi meille vielä puolet pidemmän reitin majapaikkaan. Tässä taisi olla ne vähäiset hetket, kun muistan aidosti kuikuttaneen, vaan mitäpä muistella jos kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä. Meidän Shrareen house oli aivan upea ja sen jälkeen pikkuisen painava maha ja vähän enemmän painavat jalat antoivat kaiken anteeksi. Majataloa piti ihana vanha rouva. Tässä linkki paikkaan jos joku kaipaa majoitusvinkkejä Killarneyhyn.
Killarney on myös niin ikään mukavan pienen oloinen, mutta kuhiseva kaupunki. Ja luonto vesisateesta huolimatta kaunis. Vietimme siellä kaksi yötä, pyöräillen ja syöden. Pyöräilimme Gup of Dunloe reitin, ai miten hienoa oli serpentiinitietä kurvailla fillarilla kaatosateessa. Vapauden hurmaa ja samalla takaraivossa jo kolkuttavaa vastuuta itsensä lisäksi pikkutyypistä. Mahtavuutta.
Johtuen case mahasta otimme vähän lyhyemmän pyöräilyreitin ja taitoimme osan matkasta veneellä, joka lähti Ross Castlen rantamilta. Jos en järkyttävästi huijaa, pyöräilykilometrejä tuli noin parikymmentä. Tuntuu äkkiseltään aika lepposalta vedolta, mutta olin kovin tyytyväinen tähän matkaan jälkikäteen. Ylämäki-alamäki-ylämäki ei ollutkaan niin iisiä kuin olin ruusunpunaisilla laseillani ajatellut.
Venematka ei ollut hinnalla pilattu (5-7€ muistaakseni). Venefirman yrittäjä oli sen sijaan niin suulas, että olimme ihan varmoja että meitä vedätetään pahemman kerran ja meidät viedään jonnekin iha eri paikkaan kuin pitäisi. No, oli miten oli, hauskaa oli ja päämäärään päästiin.
Samaan veneen sattui jenkkiperhe ja kun isännältä tiedusteli juuri kuumana käyvistä vaaleista ei paljon tarvinnut muuta miettiä tekevänsä matkan aikana, kun kuuntelevan tunteita herättävää politiikkaa. Lisäksi hän halusi jakaa vieläkin mieltä kaihertavan epäonnisen edellisen Irlannin matkansa, kun hänen kaikki viskinsä joutuivat tulliin. Ja sinne ne jäivät.
Rahalla saa ja hevosella pääsee. Vaan ei ihan kaikkialle. Pahimmissa ylämäissä jengin piti nousta vankkureista ja kävellä mäki ylös, jotta polle jaksoi nousta mäelle.
Täältä oli meidän pyörät vuokralla. Kärsivä ilme johtui vain nälästä.
Ja viimeiset päivät kului Dublinin sykkeessä. Hostel oli Generator hostel, joka oli aivan Jamesonin tehtaiden vieressä. Ei tullut käytyä maistelemassa viskejä sen enempää kuin oluitakaan salamatkustajan vuoksi. Josko sitten seuraavalla Irlannin reissulla. Hostelli oli aamupaloineen hiukan yli 200 euroa, joka oli suolainen hinta, mutta oli se kyllä tosi hieno hostelliksi. Aamupala oli pettymys jälleen, sitä iänikuista paahtoleipää ja marmelaadia.
Shoppailua, haahuilua, ehkäpä jo pientä reissuväsymystä. Oli ihana lähteä kotiin.
Dublin jäi muutenkin vähän etäiseksi. Jotenkin mun sydän sykki enemmän semmoisille pienille kylille, joita Irlanti on varmasti pullollaan. Monet vuokraavat auton ja uskon sen olevan erittäin pätevä vaihtoehto nähdä Irlannin erämaita ja löytää omat pienet helmet.
Oliko jollekulle tuttuja mestoja? Jäikö multa joku must see väliin? Etenkin Irlannin luontokohteet kiinnostaa.
Reissuhammasta kolottaisi. Shoppailu ei niinkään ole enää omalla to do-listalla reissuilla, sen sijaan ruoka- ja luontoelämykset senkin edestä. Omaa kärvistelyä käyn lentämisen ekologisuudesta ja omasta hiilijalanjäljestä tunnen isoa häpeää. Siitäkin huolmitta pientä tekohengitystä matkakuumeeseen saan marraskuussa, kun mennään tekemään miehen kanssa miniloma Gdanskiin ilman typykkää.
Toivottavasti tästä on jollekin Irlantiin lähtijälle apua. Ainakin yhden sinne pian lähtevän tiedän. Ollos hyvä.
-Päivi
