After 3 weeks

3 viikkoa takana, 10 edessä. Kuin kalssista sanoa, mut aika menee ihan siivillä. Kaikkialla muualla paitsi sairaalalla. Takana on 2 viikkoa pediatrisella, 1 viikko kirurgisella. Kaikki mitä on käteen jääny tässä kohtaa on enemmän ja vähemmän ei mitään. Me ei Emmin kanssa päästä oikeen edelleenkään tekeen mitään muuta kuin petaan petejä ja kuunteleen swahilinkielisiä raportteja. Yhtenä päivänä mut ja Emmi laitettiin eri päihin petaamaan petejä. Mun päässä alko lääkärinkierto (engalnninkielinen ja mukava lääkäri) ja mä aloin keskittyä siihen. Emmin piti sijata vuoteita, mutta puhtaita lakanoita ei ollut enempää. Emmi tuli kans kierrolle ja sen tule hakeen takas yks hoitaja kiukkusen olosena. Yritä siinä nyt sitten hyvässä hengessä selvittää, että ei tässä voi oikein puhtaiksi lakanoiksikaan muuttua…

Yhdessä kipsauksessa ollaan avustettu = Lääkäri sanoo vaan et pitäkää tästä ja vetäkää tuosta. Yritä siinä nyt sitten ymmärtää, että millaiseen kulmaan ja asentoon käsi on tarkotus pistää ja millainen veto tarvitaan. Täällä käytössä on pelkästään kalkkikipisit. Opiskeluaikoina harjoteltiin yks kalkkikipsaus, mut ei enempää, koska se on niin so last season. Turun ammatti-instituutille silti syvä kumarrus tässä kohtaa, muuten se olis ollut ihan uus juttu.

Emmi on ”hoitanut” myös yhden haavan = Kirurgisten taitoksien vaihto ja keittosuolalla putsaus. Täällä ei turhia kikkailla! Ja kaikki haavat on enemmän ja vähemmän tulehtuneita. Ja antibiootteja annetaan kutakuinkin puolet vähempi kuin vastaavissa tilanteissa Suomessa.

Eilen oli tikkien poistoa ja satuttiin mestoille. Ei se tekniikka näyttänyt ihan oppikirjamaiselta muutenkaan, mutta en voinu olla enää vaan hiljaa katsoa, kun hoitaja poisti jatkuvaa ommelta niin, että pinnalla olleet ompeleet menivät haavan sisälle ja taas ulos. Kerroin, että kaikki mikrobit menee sieltä kaks kuukautta sitten pestyltä iholta sinne haavaan ja uuden tulehduksen alku on valmis. ”Näin meillä tehdään, on aina tehty”. Ok.

Kirran osaston aikataulu menee kutakuinkin näin:

07.30-8.30 hoitajien kierto ja raportti (kaikki kiertää pediltä pedille)

8.30-9.30 lakanoiden vaihto, jos niitä puhtaita siis on

9-11 lääkärien kierto (välissä hoidetaan haavoja ja sen sellasia)

11-12 teetauko

12-13 lääkkeiden jako

-> odotetaan, että iltavuoro tulee 14:00

Välillä kyllä on supermukavia lääkäreitä, jotka kertoo mitä on meneillään ja oppii uusia asioita sairauksista. Ihmetyksekseni hoitajat on melkosen laiskoja ja välinpitämättömiä työtään kohtaan omalla mittapuulla. Nenää kaivetaan ja pyyhitään mekon helmaan, kännyköitä räplätään minkä ehditään, raportteja ei kuunnella, dreeniputket ja tyhjät ampullat lojuu lattialla ja sitä rataa.

Edessä olis vielä kirraa (1vk), sisätauteja (2vk), gynekologista(1vk), obstrektista (1vk) ja synnäri (2vk). Sekä se meidän kolmen viikon loma!<3 Joka viikonlopun jälkeen me ajatellaan, et nyt taas uus startti, kyllä nää työt tästä. Ens viikoks tehtiin lupaus, että mennään suoraa lääkärien mukaan ja katotaan, josko päästäis hommaan sisälle.

Vaikken huimasti oo vielä ammatillisesti kostunut tästä jaksosta, on mun maailma tosiaan avartunut jo nyt. Oon oppinut elämästä ja afrikkalaisesta (ja muista) kulttuurista. Raportilla istutaan 6 samalla ”sohvalla” ja AINA mahtuu johonkin väliin VIELÄ yksi. Perjantain rapsalla, kun istuttiin kanat orrella, niin yks aivan tuntematon hoitaja alko ihan kylmänviileesti nojaa kyynärpäällä mun polveen ja kaivaa nenää. Oli siinä suomineidolla naurussa pidättelemistä.

Torstaina lähdettiin etsimään Memorial markettia, joka on ihan tosi iso tori. Siellä myydään tavaraa, mitä mm. sieltä Suomesta on laitettu UFFin laatikoihin

Kovin oli tyhjää ja hiljaista, koska uudet tavarat tulee tiistaisin ja perjantaisin. Huhupuheiden mukaan tää mesta kyllä pursuilee tavaraa. Täytyy tulla todistamaan se joku toinen päivä…

Housemate Alex from Poland

Dalla dalloissa eli minibusseissa istustaan melkein sylitysten tai naama kiinni toisen hanurissa. Ja jos kassit ei mahdu omaan syliin ne annetaan seuraavalle. Kotona ei oo niin justiina jos jonkun köntsät on jääny pyttyyn, kun pönttöjen vetävyys ei aina oo ihan high teckkii. Ja toistemme pikkupöksyjä ripustellaan sujuvasti takas narulle, kun on tuulessa tippunu.

Sähköttömyys päivisin ei ole mikään juttu. Viime viikonloppuna oli 2,5 päivää sähköt pois ja täytyy myöntää, että pikku hiljaa alko harmittaa, kun ees puhelinta ei saanu ladattua. Mutta ei siinä vielä katastrofin aineksia ollut, taskulamppu ja mahtava seura korreloi paljon! Sähköjen palautuminen ajallaan herättää jo riemunliekin rintaan. Se tarkoittaa esim. sitä, että saa kokattua!

Oon onnellinen antamisen-, saamisen- ja jakamisenilostani, joka on todennäköisesti kiitosta isosta perheestäni, jossa oli yksi vessa ja suihku, yhteiset päivälliset ja tiivis tunnelma kotisohvalla. Musta on ihanaa, että aina tänne Tansiniakotiin tullessa kaverit kysyy miten päivä on mennyt (Aivan kuin äiti aina kotiin tullessa lapsena. Ja kuinka se sillon välillä ärsytti niin paljon, mutta oli silti niin kivaa). Välillä haluis tietty olla vaan hiljaa ja omin ajatuksin, mutta yritän myös aina muistaa kuinka onnellinen oon, että mulla on nää ihmiset täällä. Me syödään ja tehdään ruokaa yhdessä ja lainataan/ otetaan toisiltamme oli se kyse sitten laturista tai avokaadosta, vessaan jonotellaan sujuvasti jalat ristissä ja saman taskulampun alla pilkotaan vihanneksia ja luetaan Lonely Planettia.

Täällä voidaan siis mainiosti. Viikonloppu meni taas aivan liian nopee, mutta kai se on vaan positiivista, että on tekemistä ja kokemista! Viime viikonvaihteessa mulla oli selittämätön 4 päivän vatsakipu ilman muita oireita ja usko meinas kyllä jo loppuu. Emmiki googletteli ja diagnosoi mulle jos jonkinlaista. Nyt kuitenkin pötsi tuntuu ihan hyvältä.

Takapihalta aukee melkosen komee näky, Kilimanjaro

Perjantaina meillä oli pienet bbq partyt ja grillattiin perunaa, kasvisvartaita ja banaaneja ja illasta tuli taas Doctor’s compoundin A14 tupaten täyteen iloisia juhlivia opiskelijoita. Ilta jatkui kuinkas muutenkaan kuin Glacier’siin. Lauantaina koettiin ikimuistoinen ja ei niin happirikas dalladalla matka, kun yritettiin omatoimisesti porukalla löytää yhdet vesiputoukset. Yritykseksi jäi, koska oli vähän muuttujia. Seuraavaan kertaan. Kyllä ne vielä löytyy! Ja tänään me ollaan vietetty päivä banaaniplantaaseilla, chagga heimon historiaan tutustumassa, opettelemassa ja katsomassa kuinka kahvi tehdään ihan papujen poimimisesta alkaen ja räpiköity paratiisimaisissa maisemissa vesiputouksilla. Niistä aivan varmasti lisää:)!

ReissuReijoni:)!

Sähköttömyys ja netin hitaus alkaa välillä jo käymään vähän luonnon päälle, kun tätäkin tekstiä on yritetty jo saada jos jonkin monta päivää uunista ulos. Eilenkään meillä ei ollut koko päivänä sähköä ja tänään se tuli tossa 22 paikkeilla. Kuvia olis näyttää vaikka ja kuinka, mutta se on jo aivan liikaa pyydetty näillä nopeuksilla. Tuutte sitte joulukuussa Kotkaan katsomaan! Pitää vissiin aina alkaa kuudelta jo heräileen, nii muutaman kuvan saa ladattua!

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille. Ja pitäkää meille peukkuja, että ens viikko sairaalalla olis parempi! 😛