Terveys

Sairastuvalla

img_4458

”Oispa kesä”, pimut tuumi. Kuva joulukuiselta sairastuvalta, kun ripuloitiin menemään, mutta yleistila noin muuten oli vallaton.

+ Read More

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Meidän neidillä alkoi reilu kuukausi sitten tyroxin lääkitys kilpirauhasen vajaatoimintaan (hypotyreoosi) . Hänellä oli keväällä vaihe, jossa ulostuskerrat selkeästi vähenivät ja kakka muuttui liisterimäiseksi. Neiti oli myös jatkuvasti ylähengitysteistään limainen. Asiaa lähdettiin tutkimaan poissulkemalla mahdollisia tyypillisiä pienten lasten sairauksia (astma, keliakia, ruoka-aineallergioita…) ja lääkäri ajatteli, että otetaan myös kilppariarvot samalla. Sattumalöydöksenä kilpirauhasarvot olivat vinksallaan. TSH oli alkukeväästä 8.5, sitten väheni 6.1 ja sen jälkeen kesäkuussa pomppasi 13.0. T4-V on pysytellyt koko ajan viitearvojen sisäpuolella.

Kilpirauhasarvot katsottiin ennen tiiviimmän seurannan aloittamista vuosi takaperin ja mikäli niitä ei nyt olisi muiden asioiden tiimoilta otettu seuraavat olisivan vasta tulleet nyt syksyllä. Tarkoittaisi sitä, että kohonneita arvoja oltaisiin aloitettu seuraamaan vasta syksyllä ja lääkitys aloitettu  mahdollisesti loppuvuodesta tai ensi vuoden puolella. Vähintään puoli vuotta myöhemmin. Nyt meidän pieni reipas neiti käy 6 viikon välein verikokeessa tarkastuttamassa TSH ja T4-V arvon, jotta oikea annostus löydetään.

Ensimmäiset kontrollit lääkityksen aloittamisen jälkeen kertoivat, että TSH on tullut alas päin hyvin, tällä hetkellä 5,7. Annosta vielä lisättiin hieman, tavoitetaso lienee viitearvojen alakolmannekselle lapsilla.

Seuraavaksi infopläjäys kilpirauhasen toiminnasta ja vajaatoiminnasta. Skippaa suosiolla jossei aihe kiinnostele tarkemmin.

TSH on lyhenne tyreoideaa (kilpirauhasta) stimuloivasta hormonista. Tyreotropiini on aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka säätelee kilpirauhasen toimintaa. Kun aivolisäke huomaa verenkierron kautta kilpirauhasen tuottavan liian vähän tyroksiinia, se alkaa automaattisesti tuottamaan TSH:ta vilkkaamin ja sitä kautta yrittää piiskaa kilpirauhasta tuottamaan tyroksiinia. Tämän vuoksi veren TSH-arvo kohoaa kilpirauhasen vajaatoiminnassa.

T4-V on lyhenne, jossa T tarkoittaa tyroksiinia, 4 kuvaa neljää jodimolekyyliä, jotka ovat tyroksiinimolekyylissä ja V on vapaa. Suurin osa tyroksiinista kiertää verenkierrossa tiettyyn proteiiniin sitoutuneena. Vain vapaasti kiertävä tyroksiini pystyy toimittamaan hormonin tehtävää. Sen vuoksi kyseinen verikoe on hyvä mittaamaan paljonko toimivia tyroksiinimolekyylejä verenkierrossa on.

Verikoe käsketään usein ottaa ennen klo 10, koska seerumin TSH-arvo vaihtelee vuorokaudenajan mukaan, ollen normaalisti aamulla korkeimmillaan. Jos tyroksin on käytössä, sitä ei tulisi ottaa ennen verikokeen mittaamista. TSH:n 0,5-3,6 viite arvo on T4-V:n viitearvo on 9–19 pmol/l (HUS lab).

Terveyskirjaston mukaan kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ovat pituuskasvun hidastuminen, painon nousu, heikentynyt kylmän sieto, kuiva iho, ummetus, tuntohäiriöt, käheys ja joskus hidas sydämen syke. Täsmälleen samoja asoita, joiden parissa taistelimme koko alkuvuoden. Etenkin kylmän ääreisverenkierron, kuivan ihon ja ummetuksen kanssa. Näiden asoiden kanssa kamppailee myös suurin osa muista down-perheistä, joten en osannut epäillä muuta kuin ”tyyppivikoja”.

Pituuskasvuun tämä ei vielä ollut ehtinyt vaikuttaa ja paino menee hyvällä suhteellisuuskäyrällä pituuden kanssa. Onkin jännittävää nähdä miten kasvukäyrällä mennään nyt, kun viimeisestä veuvolakäynnistä on puoli vuotta.

Neidin kiineiden aloittamisesta lähtien jatkunut ummetus loppui kuin seinään jo ennen lääkityksen aloittamista. Mikä ummetuksen sai loppumaan on edelleen mysteeri. Neiti alkoi liikkua varmasti enemmän, mikä voi olla osatekijä, mutta koska se loppui niin yks kaks en jaksa siihenkään pelkästään uskoa. Ruokavalioita tai muita elämäntapoja ei ole muutettu. Olimme vajaa kuukauden verran kanan munattomalla, maidottomalla ja viljoista pelkällä kauralla-ruokavaliolla, mutta selkeää muutosta emme nähneet. Paitsi limaisuus vähentyi. Joka sinällään huomioinarvoista sekin.

Viitearvot ovat HUS:n viitearvoja. Tieto-osuudet ovat Terveyskirjastosta. Linkeistä löydät tietoa TSH-arvosta, T4-V-arvosta ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Tämä meidän esimerkki muistuttamaan, että mikäli selittämättömiä oireita on myös kilpirauhasarvojen seuranta on paikallaan. Ilman oireitakin downeilla, koska alttius kilpirauhasen vajaatoiminnalle tiedetään.

Eipä mulla muuta. Syksyinen arki on tahmeasti lähtenyt käyntiin ja ihanat syysflunssat on syleilleet minua ja neitiä oikein olan takaa eikä meinaa vaan rauhaan jättää. Jos jollain olis jotain järeitä aseita niin vinkit otetaan vastaan.

-Päivi

Typy 1,5 vuotta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Typy on nykyisin tosi kiinnostunut Paavosta ja jopa haluaisi heittää palloa sille. Se ei ole onneksi moksiskaan, vaikka karvoista kävisi kiinni ja selkään menisi. Paavo vaihtaa mestaa sitten kun alkaa ärsyttää. Koskaan se ei leiki typyn kanssa, liekö niin viisas että miettii ettei satuta vahingossakaaan pientä.

Katsastuksen paikka. Meillä asuu hyväntuulinen ja voimakastahtoinen puntissa roikkuva takiainen. Tuttuni kertoessa että heidän 7 kk vanha vauva alkaa menettää vauvamaisuutensa aloin pohtia meidän tilannetta. Talossa asuu kyllä hyvin selvä taapero, mutta kyllä niitä vauvamaisia piirteitä on ja vauvoille kuuluvia juttuja harjoitellaan vasta. Kuinka ”vauva” meillä onkaan, en usein ajattele. Välillä me kyllä kotosalla pohditaan, millaisia muille pikku juttuja ja itsestään tulevia asioita me hinkataan ja harjoitellaan satoja ja satoja kertoja. Haaveillaan, josko ens kesänä meillä käveltäisiin.

Meillä on opittu pari viikkoa sitten konttaamaan. Oi vau miten innoissamme oltiin tästä. Fyssari käy meillä kerran kuukaudessa ja antaa meille vinkkejä miten voidaan tukea kehitystä ja annetaan liikemalleja. Liikemallien antaminen on ainakin meillä ollut yksi suurimmista fysioterapian eduista: Harjoittelimme konttauksen mallia ja vähän sen jälkeen tämä uusi taito poksahti esiin. Konttauksen mallia on annettu jo moniamonia kuukausia sitten tuloksetta, mutta tässä huomaa ettei mallien antaminen ole merkityksetöntä. Kun aika on kypsä taito tulee. Typy on noussut tukea vasten hienosti jo monen monta kuukautta ja nyt hän uskaltaa pikku hiljaa alkaa päästämään käsiään irti tuesta.

Syömistä ollaan yritetty kovasti harjoitella. Kuinka paljon jaksaa sutata on todellakin omista voimista kiinni ja välillä harmittaa miten menee helpoimman kautta kun ei vaan kerta kaikkiaan jaksa siivota. Suuri ongelma oli se, että lusikka lensi aina kädestä. En tiedä oliko taikasana, mutta kun lusikan antoi tyhjänä käteen ja auttoi ottamaan lusikan päästä lusikkaan tavaraa hän ei päästänytkään irti. Puheterapeuttia tapaamme myös kuukausittain ja hänen kanssaan harjoittelemme syömistä ja kielen suussa pysymistä. Suujumppia tehdään edelleen ennen jokaista ruokailua.

Ymmärrystä on alkanut tulemaan vuodenvaihteen jälkeen ja nyt typy on alkanut viime viikojen aikana mallintaa viittomia (hyvä, lamppu, lisää, vilkutus, taputus, pusu, kiitos, , ymmärtää niiden merkityksen ja osaa myös ilmaista itseään, mikä on niin ihana juttu. Viitotut laulut ja musiikkivideot on alkaneet kiinnostaa, lemppareita ainakin jammailun ja viittomaviuhtomisen perusteella ovat youtubesta signgirls ja pikku kakkosen viitotut lorut.

Tavupuhetta tulee jo mukavasti, mutta ei meillä koko ajan höpötetä. Sanoina äiti ja pappa tulee selkeästi, kovasti yrittää matkia myös muita sanoja (oman fiiliksensä mukaan).

Eilen huomasin ensimmäisen poskihampaan puhjenneen. Se on siis pepsodentin keruuta varten viides hammas kahden ylä- ja alahampaan lisäksi. Hampaat tulevat tooooooodella hitaasti ja kun ikenet alkavat kutista saattaa mennä monta kuukautta ennenkö mitään silminnäden on nähtävillä. On tyypillistä, että hampaat kehittyvät hitaasti downeilla. Helpottaisi kovasti syömisen harjoittelua jos olisi kalustoa alla.

Pituutta on 76,5cm ja painoa 10,6kg. Siellä hän kulkee omalla hienolla käyrällään kasvaa tosi tasaisesti.

Meillä nukutaan noin 1-2 tuntia päiväunia ja yöunia 10-12 tuntia. Viimeinen puoli vuotta yöunet olivat katkottomia, nyt on alkanut taas joku vaihe? kun tunnin välein saa olla rauhoittelemassa. Typy on selkeästi unessa, mutta tosi levoton ja kärttyisä. Ei kuitenkaan itke eikä vaikuta kipeältä. Liekö ollut niitä hampaidentekopuuhia. Katsotaan mihin homma etenee.

Kirjoja typy ei jaksa kuunnella kuin minisatuja, mutta nyt kuvien katsominen on alkanut kiinnostaa. Sivuja hän tykkää kääntää ja luukkuja avata jos sellaisia kirjassa on. Pallon heittäminen ja sen perässä kirmaaminen ovat mieleistä puuhaa, samoin kaikkien muiden partikkelien heittäminen. Vauvan syöttämistä ja paijaamista ollaan harjoiteltu ja nyt joskus hän saattaa alkaa itse antamaan maitoa vauvalle tuttipullosta. Meillä yksin leikki tai mihinkään keskittyminen on tosi lyhytaikaista, aikuisen kanssa jaksaa kyllä touhuta vaikka ja kuinka. Vaatteiden tutkiminen ja järjestely on oma lukunsa. Niitä voi nypelöidä vaikka ja kuinka.

Vaatteita osataan jo riisua, lähinnä pipot ja sukat ja yritystä on päällekin laittaa, mutta kaukana ollaan vielä jackpotista. Valitsemista harjoittelemme. Esim. kumman kirjan haluat lukea, kumman bodyn laittaa päälle, kumpaa marjaa puuron sekaan, haluatko leikkiä palikoilla vai vauvan kanssa.

Uimaan ei olla päästy pitkään aikaan jatkuvan yskän ja flunssien vuoksi. Muskari niin ikään jäi myös. Päiväkotipäivän jälkeen ihan mikä tahansa aktiviteetti olisi liikaa. Toisaalta on niin harmi, koska muskari oli yhteinen kiva juttu, josta hän nautti tosi paljon. Mutta kyllä sitä ehtii muutaman vuoden päästäkin.

Voi kakka minkä aina meille teet. Jos kakkajutut ei kiinnosta ohita tämä kappale. Meillä on siis ollut päivittäiskäytössä jatkuvan ummetuksen hoitoon Levolac ja Pegorion. Nillä se on toiminut päivittäin tosi hyvin. Nyt kuukaudenpäivät kakka on mennyt normaalia pahemmanhajuiseksi, ihme siirapiksi ja epäsäännölliseksi tuhrimiseksi, ilmaa tulee hurjasti. Lisäksi meitä on vaivanneet vaikea ihon kuivuminen ja jatkuva yskä ja flunssa. Epäilyni kallistuvat allergioiden puolelle ja kohta me onneksi pääsemme niitä selvittelemään, mistä nämä kaikki voisivat johtua. Olen aiemmin kuitannut kaikki nämä edellä mainitut suoliston operointiin ja hitauteen sekä päiväkodin aloittamiseen.

Olen lukenut paljon kauhujuttuja karkailusta ja muisa ongelmista julkisilla paikoilla downiaisten kanssa. Tässä vaiheessa ihmisten ilmoilla on tosi kiva käydä tän meidän minityypin kanssa. Esim. kaupassa hän jököttää ostoskärryissä ja on ihan lumoutuneena kaikesta mitä ympärillään näkee, bussimatkat samoin ja jopa terveyskeskuksen odotusaulassa. Siellä hän vilkuttelee ja flirttailee kaikille miehille minkä ehtii. Eikä vielä ketään ole ollut, jonka suu ei olisi sulannut hymyyn meidän valloittavan lyylin edessä.

blog21.2. 2.

Tästä näkee hyvin, miten nilkoissa, polvissa, lonkissa ja keskivartalossa on ylimääräistä joustoa ja jäntevyys on heikompaa.

Tänään vietellään sairastupapäivää, kun hoidossa epäilivät noron meillekin iskeytyneen. Tämän päivän pottaan iskeytyneen materian perusteella en nyt ihan menisi takuuseen, mutta onpahan nyt otettu sitten varman päälle.

Kirpakkaa ja aurinkoista pakkaspäivää kaikille ja ne jotka saavat viettää hiihtolomaa, nauttikaa täysin rinnoin!

Leikkauksesta toipuminen

Hei, tulin vain kertomaan, että kotona ollaan! Oma pieni auringonkukkani on hieman normaalia rauhallisempi ja sylikaipuisempi, mutta muuten normi ralli on jo päällä. Kaikki meni hyvin ja nyt pitäisi olla suolistoasiatkin kunnossa! Ainakin kakka tuli eilen ainakin neljä kertaa. Että hyvin täällä kulkee, mutta kulkekoon!

sairaala1

Aamujumpat

sairaala2

Olimme jo hyvin amis/lukioaikana elämän syvistä juurista perillä, kun penkarilakanassamme luki: ”Tärkeintä on rakkaus ja suolen toiminta”. In deed.

Sairaalareissu Helsinkiin

Tosi paljon tunteita ja muistoja herättävä reissu nytkähtänyt käyntiin. Aika tarkkaan vuosi sitten avattiin sama leppäkerttu-niminen huone Ronald mac donaldin taloista ja asetuttiin taloksi. Tuntui hassusti vähän kuin kotiin olisi tullut, niin isoja asioita täällä tapahtui. Muistoihini tulvahti kipeisiin rintoihin herääminen keskellä yötä, sähköpumpun tasainen tuksutus ja säätö ja sekoilu tahmaisen maidon kanssa, maitopullojen kiikuttamisen alakertaan jääkaappiin ja pullojen pesemisen ja kiehutteleminen. Muistan kipeän ja epästabiilin lantioni, kun kiipesimme ensimmäistä kertaa ylämäkeä kohti sairaalaa katsomaan teholle maailman mullistanutta ja murskannutta ihmettä. Muistan sen tunteen kun toin tänne keltaiseen taloon oman tyttäreni kotilomalle muutamaksi tunniksi ja olimme kuistilla yllätyksenä vastassa miestäni, joka tuli koulusta. Muistan sen tunteen, kun ensimmäisen kerran olimme pienen pienen sängyn vierellä sairaalassa pidättäen hengitystä, kun lapsemme avaa ensikertaa silmänsä. Muistan sen tunteen, kun sain tämän pienen ihmisen ensikertaa syliini. Muistan kauniin alkusyksyn. Aivan kuten tänäänkin.

Saimme vasta edeltävänä päivänä tietää, että meille vapautuisi huone ”mäkkitaloista”. Kuinka hassu sattuma, että vielä tismalleen sama kuin vuosi sitten. En voi kylliksi antaa kiitosta tästä paikasta. Hotellissa olo ei todella olisi tuntunut samalta. Vielä eilen illalla tullessamme keittiöön oli jäänyt lappu, että jääkaapista löytyy mustikkapiirakkaa, jota vapaaehtoinen oli talon asukkaiden iloksi leiponut. Sitä syödessäni mietin mitä kuuluu perheelle, joka oli pitkään meidän kanssa samaan aikaan talossa. Jos sattuman kaupalla tämän satutte lukemaan, toivon kaikkea hyvää perheellenne.

Tytöltämme leikattiin heti syntymän jälkeen viime syksynä duodenaaliatresia, eli ohutsuolen alkuosan tukkeuma. Hänelle tuli leikkaushaavalle tyrä ja sen vuoksi olemme nyt täällä. Tyrä suljetaan ja vuoden takainen leikkausalue tähystetään. Meillä ei ole ollut tyrästä vaivaa, mutta lääkärin arvion mukaan se ei tule menemään itsestään kiinni ja voi kasvun myötä suurentua. Reissun pitäisi kuitenkin olla nyt ”pieni ja helppo” typylle niin toimenpiteenä kuin toipumiseltaankin.

Nyt sitten odottelemme jahka heräämöstä soitetaan typyn olevan valmis osastolle siirtymään. Muuta ei vielä olla kuultu. Tosi kurja ettei vanhemmat pääse leikkausosaston ovensuuta pidemmälle. Meidän neiti oli niin esilääkkeestä tokkurainen ettei osannut harmistua, mutta mietin juuri vähän vanhempiakin lapsia, kuinka suuri merkitys pelottavassa isossa sairaalan äänimaailmassa olisi tärkeää olla jotain tuttua turvaa. Ymmärrän ettei kaikkien vanhemmat vain yksinkertaisesti mahdu eikä se ole potilasturvallisuuden kannaltaakaan järkevää, kun tiloja ei ole niin suunniteltu. Toisille lapsille on myös parempi ettei näe huolta ja pelkoja vanhemman kasvoilta. Uudessa lastensairaalassa asiat pitäisi kuitenkin olla järjestetty toisin ja vanhemman läsnäolo mahdollistettu paremmin. Toivotaan niin.

Pelon ja huolen läikähdykset lävistää ajoittain, mutta en osaa kantaa sen suurempaa huolta tälläkään kertaa tytön paranemisesta. Nekin uhkakuvat ovat liittyneet anestesiaan, ei itse toimenpiteeseen. Mutta viime viikolla viimeisen kerran kontrolloitu sydän pitäisi läpättää niin kuin muillakin taaperoilla ja muutenkin typy on voimistunut ja kerännyt vastustuskykyä vuoden aikana aika kasan. Asiat menköön painollaan. Yöllä jouduimme herättelemään ottamaan maitoa ja aamukuudelta vielä veden hörpyttämisen jälkeen kävimme pötköttämään hetkeksi. Raukea pellavapää painoi päänsä äidin kaulakuoppaan ja pötkötti sylissä vailla kiirettä. Siinä hetkessä taas ymmärsin kuinka käsin kosketeltavissa elämä on.

sairaala

Viime syksyltä. Ei tähän ole lisättävää. Taisi itselle konkretisoitua ensimmäistä kertaa ja sydämessä muljahtaa, että ihan oikeasti. Tämä on minun.

 

Minun synnytyskertomukseni ja uutta vauhtia lastenklinikalta

Aikomuksenani ei ole jakaa syntymämittoja ja jälkivuotojeni määrää, mutta kokemukseni on mielestäni kirjoittamisen arvoinen aihe. Olen ensisynnyttäjä, mutta en ollut etukäteen kauheasti murehtinut miten haluan synnytyksen etenevän. Ja aivan turhaahan se olis ollutkin! Synnytyksestä on nyt tasan viisi viikkoa ja jossen olisi fiiliksiä jo aikaisemmin laittanut vähän ylös niin olisi aikakin ehtinyt jo kultaamaan muistoja.

Synnytyspäivän (maanantai) aamusella olimme olleet kontrolliultrassa, joissa olimme käyneet muutenkin tiuhaan tahtiin heinäkuusta asti, koska napasuonivirtauksissa oli heikkoutta. Siellä seurailtiin kasvua ja sen mahdollista estimistä. Olimme juuri kotiutuneet kotiseudulta opiskelupaikkakunnalle edellisenä päivänä ja to do-listalla oli kunnianhimoisesti pitkä liuta asioita. Sairaalasta päästyä mulla alkoi ekaa kertaa oikeasti tosi kipeät supistelut. Niitä tuli noin 10 minuutin välein. Jatkettiin matkaa kuitenkin meidän koululle, koska mun piti saada lukkiutuneen sähköpostini takaa tiedostot ja keskustelut pelastettua. Imurointi ei onnistunut ja olokin oli jo melkoisen tukala. Asioiden hoitamiset sai jäädä, mun oli pakko päästä kotiin.

Kotiin päästessä suunnilleen revin vaatteet päältä ja menin suihkun alle pariksi tunniksi. Se helpotti, mutta supistelut jatkuivat edelleen tihentyen. Yritin hetkeksi mennä välissä lepäämään ja mies paistoi mulle kesäkurpitsoja, joita sain alas (irtokarkkien lisäks:D). Hetken taisin jopa torkahtaa, sitten sain sisulla itteni ylös ja pakattua ”sairaalalaukun”, jonka kokoamista olin jo kauan miettinyt. Sitten tyrkkisin viereeni torkahtaneen rakkaani ylös että nyt mennään.

Käytiin käyrillä ja hyvin kylmäkiskonen kätilö kurkkas housuihin ja sano et lähe himaas ja ota panadoolii, ei täällä tapahdu vielä aikoihin mitään. Supisteluiden alkamisvälit oli tässä kohtaa melko tarkkaan 2 minuuttia. Kokovartalorampissa lähdettiin takas kotio, vaikka mun olo ei kyllä enää sellanen ollutkaan. Takasin suihkun alle ja mies lähti hakeen mulle kaupasta mehua ja muuta sokeria.

Soittelin ystävän kanssa vielä vähän ennen kuutta illalla ja sovittiin meidän koiran hoitoasioita. Kirjaimellisesti makasin meidän suihkun lattialla ja N meinas saada slaagin ku näki mut :’D . Hetken aikaa maltoin vielä ja sit todettin et kyl meidän varmaan nyt täytyy takas lähteä. Sanoin et laittaa ittensä valmiiks nyt, seuraavan supistelun jälkee mulle vaatteet niskaan ja lähetään vähäsen kiireellä. Käskin hakea autonkin ihan oven eteen, mä en enää pystyny kävelemään yhtään ylimäärästä. Ponnistutti ja tuntu et samalla tulee oksennus toisesta päästä. Klo 19 jälkeen lähdettiin sairaalalle päin ja en oo koskaan käskeny N painaan tallaan vähän äkäseen lisää vauhtia. Yksissä liikennevaloissakin jouduttiin hetki seisomaan ja ne tuntu mun elämäni pisimmiltä sekunneilta. Kolme kilometriä tuntu kolmeltakymmeneltä. Olin autossa lautasuorana sivuttain ja yritin keskittyä ettei vauva tulis ulos.

Autostakin kävelin vielä samperin tutkimushuoneeseen, johon oli väenvängällä mentävä vielä tutkimaan ennen saliin siirtymistä. Yrittivät alkaa mittareita ja antureita hakemaan, kun yritin pönkeä itteni pedille, kun kätilö jo toteskin et: ”Ny ei ehi, tukka näkyy jo”. Mokomat meinas et mä vielä siirtyisin toiseen sänkyyn. ”Ei tuu onnistuun”. Onneks oli sängyssä pyörät…

Kätilön mukaan oltiin noin 19.15-19.20 sairaalan ovista sisällä ja meidän pienokainen parkaisi 19.33. Voisin sanoa itseäni kustannustehokkaaksi, mutta kyllä meidän perhe tulee verovaroja tarvitsemaan sitten kaiken tämänkin edestä. Muistan miehen tsempit (ei mitään koutsaamista luojan kiitos) ja lujan kädenpuristuksen, kätilön rauhoittavat ohjeet sekä tajuttoman kivun. Ehdin jopa miettiäkin siinä jossain välissä, että tässähän on ihan hiki otsalla. Sitten tunsinkin jo pienet pehmeät jalat, jotka potki hanakasti mun takareisiä vasten. Siellä se oli. Meidän pieni ihme.

Kaiken sen työn ja tuskan jälkeen sain hetkeksi vauvan vatsan päälle, jonka jälkeen hänet kaapattiin teholle. Noin vain. Minun jäntevä ja voimissaan oleva tyttäreni, pois luotani. Tarkoitus oli, että hänen ravitsemus turvataan suonensisäisesti ennenkö suoliston kunto oli tarkastettu.

Suihkun jälkeen pääsimme teholle katsomaan ja ottamaan pienokaisemme syliin ja voi sitä epätodellisuuden määrää. Jouduin palaamaan osastolle tyhjin käsin ja mieskin vielä hätistettiin pois. Nukahdin murheellisuuden ja verhon takana olevan toisen äidin ja vauvan vuoropuhelun lomaan.

Tiistaina meille ilmoitettiin prinsessamme siirtyväksi Helsingin lastenklinikalle teho-osastolle suolistoleikkauksen valmisteluun. Meillä oli jo aiemminssa ultrissa havaittu suurentunut mahalaukku, mutta mitään varmaa ei oltu osattu sanoa mistä se kertoo. Ohutsuolen alkuosassa oli kalvo suolen edessä, joten uloste ei ruokamassa ei päässyt mahalaukusta eteen päin. Tämän tyyppiset anomaliat ovat downin syndroomalle tyypillisiä. Täysin yllätys tämä ei siis ollut, mutta ei kai sitä halunnut siihen valmistautua todellisuudessa.  Elettiin pitkän uuvuttavia tunteja ja seuraava päivä tuntui tyhjältä olla kotona ilman lasta. Ihan kuin sellaista ei edes olisi ollut. Kun oltiin lähetetty neiti matkaan, mulle oltiin pakattu osastolla rintapumppu valmiiksi ja sanottiin tervemorohei!

Keskiviikkona meille ilmoitettiin, että meille on järjestynyt majoitus Ronald Mcdonald taloista. Illalla pääsimme myös jo näkemään pienokaisemme letkujen ja piuhojen välistä leikkauksen jälkeen. Neljän tehohoitopäivän jälkeen tipu siirtyi kirurgiselle osastolle, jossa olimme vielä kuusi päivää. Arvot, suoli ja ruoka alkoi loppujen lopuksi tosi nopeasti vetämään ja neiti voimistui päivä päivältä ihan silmissä.  Kunnon sisupussi meidän neiti!

Kymmenen lastenklinikkapäivän jälkeen me tulimme vielä ambulanssin kyydittäminä lähemmäs kotia keskussairaalaan yhdeksi yöksi. Mielestäni vähän turhaan, mutta koska meille kyyti määrättiin, et siitä vänkkäämäänkään alkanut. Kerrankin varmanpäälle. Sen jälkeen pääsimmekin ihmettelemään kotielämää ja hakemaan meidän hauvavauvan hoidosta.

Kaiken tämän epävarmuuden ja surun keskellä ison iso kiitos HUSin ja ”mäkkäri-talojen” yhteistyölle. Meidän ei tarvinnut itse tehdä mitään ja asiat vain tapahtuivat. Se tuntui uskomattoman hyvältä ja lohdulliselta, että yhteiskunta todella pitää meistä nyt huolta. Meillä on siis sittenkin paljon hyvää, mitä emme ympärillämme näe ennen kuin sen aika on.

Summasummarum kaikki kävi niin äkkiä ettei pää oikein meinannut pysyä mukana. Sairaalassa lapsen luonakin käyminen tuntui kovin mekaaniselta ja käytännönläheiseltä, tunteita ei osannut käsitellä. Mutta kun ensimmäisen kerran Helsingissä sai pienokaisen syliin nousi kyyneleet silmiin ja ihokarvat pystyyn. Ei sitä hetkeä unohda koskaan, miltä tuntuu ottaa oma lapsi syleilyynsä. Kaiken tämän jälkeen.

1 2