Matkailu

Vähän on matkapäivitys jäänyt. Ei meidän reppureissusta siskon kanssa ole kuin kohta kaksi vuotta. Onneksi on muistiinpanot, joten pystyn edelleen autenttisesti jakamaan matkakokemukseni. Nyt viedään tämä keissi loppuun ennenkö tulee uusia matkoja kirjoiteltavaksi. Okei. Ei ole matkoja luvassa, mutta aina saa suunnitella ja haaveilla. Ja jos joku vaikkapa miettii mihin sitä kesälomalla kun rantsu ja allinclusive ei naposta. Kuvamannaa tarjolla, olkaatte hyvät ja nauttikaa. Mekin nautittiin. Ainakin enimmäkseen.

Pikkusysteri oli ihan fiiliksissä semisti nuhjuisesta teollisuuskaupunki Glasgowsta fiinin Lontoon jälkeen. Olimme myös lukeneet niin paljon negatiivisia kommentteja, että kai kaikki sen jälkeen oli vain positiivista. Skotlannin majoituksissa ei paljon hehkutuksen varaa ollut, mutta kokemuksia Skotlanti tarjosi sitten meille senkin edestä. Tässä kohtaa alleviivaisin majoituksien varaamisen, ainakin kesäkuun alussa sai kynsiä pureskella, että pääsi johonkin muuhun kuin 20 ihmisen dormiin. Glasgowissa homma toimi vielä kuin junan vessa ja saatiin kiva kahden hengen huone Euro Hostellista ilman ennakkovarauksia, mutta siitä ne ongelmat sitten alkoivatkin.

Mitään kummoista Glasgow ei tarjonnut, lähinnä kivoja rafloja ja shoppailua ja välietapin ennen sydänskotlantiin iskemistä. Meidän piti tavata skotlantilaisia kavereitani ja saada kyyti Losh Lommondin kansallispuistoon, mutta tekivät oharit turjakkeet. Myös sen on oppinut ettei omaan päähän mahdu miten sovitun asian voi ilmoittamattakin viitata kintaalla ja että se sovittu tuntuu olevan muualla maailmassa kovin suhteellinen käsite. No, mutta se siitä. Menkäähän te sinne puistoilemaan ja kertokaa kannattaako palata Glasgowiin!

Näkymä hostellihuoneemme ikkunasta.

Glasgowista lähdettiin puksuttamaan junalla aikaisin aamulla Fort Williamiin ja maisemat tällä välillä olivat U-P-E-A-T! Yhdistimme päivään käynnin Harry Potterin kuvauspaikoille, kun jatkoimme matkaa Glenfinnanin sillan maisemiin. Mestoilla meni kaunis polku, joka meni kivasti ympäri. Reitin varrella oli myös vihkiminen juuri ohitse ja kävimmepä kuvauttamassa itsemme morsiamen isän kanssa. Kyllä se heidän kansallispukunsa saa vaan aina hymyn huulille. 😀 Skotlantilaiset itse ovat hyvin ylpeitä niistä ja skottinaisten mielestä miehet kilteissä on yhtä kuumaa kamaa kuin meille mustat puvut. Glenfinnanilta palasimme takaisin junalla noin reilu vartin matkaamisella Fort Williamiin, jossa yövyimme pari yötä.

Perussafkaamista junassa. Aina oli evästä mukana, mennen tullen ja ollen.

Ei sit kokeiltu.

Tästä se Harry Potterin sillan yli ne junat menee edelleen pohjoiseen Skotlantiin ja jos Fort Williamista päin tulee Glenfinnanille, mennään sillan yli. Kerran päivässä eikä edes joka päivä pääsee överihinnoitellun höyryjunan kanssa myös kulttuurimatkalle jos  mieli halajaa.

Fort William oli kiva ja pieni kalastajahenkinen kaupunki. Jalkapallon EM-kisat olivat päällänsä ja kyllä sen vaan sai kaikilla aisteilla kokea. Fort Williamista lähtee myös reitti Britannian korkeimmalle vuorell Ben Nevisille, johon meillä oli aikeet kiivetä, koska se oli täysin realistinen yhden päivän reissua ajatellen. Piti sitä itselleen kyllä todeta kymmenen matkustuspäivän jälkeen, että jalat ja masu painaa sen verran ja ihan sellaiseen urheilusuoritukseen emme taivu. Lisäksi paikalliset eivät sitä suositelleet kovin usvaisen päivän vuoksi. Siispä lähdimme Cow Hill Circuitille, joka oli vähintäänkin passeli meille. Tosi kivasti näkee maisemia ja huipulla oli kiva vetää eväsleipiä nassuun tuulen tuiverruksessa ja lampaiden ja ylämaankarjan keskellä.

Tosi vaikea oli löytää majoitusta Fort Williamista. Vähän hienomman majatalon rouva kutsui meidät tupaansa ja soitteli puolestamme meidän budjettiin sopivan huoneen. Halleluja se rouva oli meidän pelastus.

Ah, miten ihanaa. Joenvarressa bongattiin myös saukkoja tän kaiken shaiban keskeltä.

Cow hill circuit. Sopiva ja mielenkiinoinen päiväretkikohde lapsiperheellekin. Mutta lapset reppuun, rattaat saa heittää mäkeen täällä.

Tää tyyppi anto jotenkin meille ymmärtää ettei olla tervetulleita. Moikattiin ja maalaisplikat totes et kierrämme suosiolla.

Jos tekin mietitte tällä reitillä mihin nuo portaat vie, niin mökkiin joka on puussa. Jäi epäselväksi onko se yksityinen vai ei. Pannu ei ainakaan ollut kuumana.

Fort Williamissa tehtiin pieni suuri muutos matkasuunnitelmaan ja ajateltiin hörpätä vähän pohjoisempaakin Skotlantia. Tämä on reililipun etuja, senkus teet ja muutat suunnitelmia eikä tee budjettiin uusia lovia. Välipysäkki otettiin Invernessiin, joka ei saa edelleenkään muuta kuin ihon kanan lihalle. Perus skotlantilainen melko iso kaupunki, mutta ei mitään vau- tai edes kiva-efetkiä saanut aikaan. Viimeinen niitti oli se, että meille myytiin ei oota kaikista hostelleista. Keskustan tuntumasta semisti räkäisestä hostellista saimme sitten neljän hengen sekadormin, joka oli kammottavaa. Huone oli jäätävän pieni ja epäsiisti, lukolliset kaapit ei toiminut, valo ei toiminut, omaa vessaa ei ollut ja sokerina pohjalla meidän kämppiksenä oli keski-iän ylittänyt semisti tukeva rekkamies. Me yritettiin päästä unten maille ajoissa, koska haluttiin vain kaupungista pois, mutta kun mies lähti könyämään yläsänkyynsä, uni oli tipotiessään, kun henkeä pidätellen mietin tuleeko koko komeus siskoni niskaan. Se kaikki glumeruuli oli vain alkusoittoa, sillä montaa minuuttia ei mennyt, kun huoneessa tärisi kaikki miehen korisevan kuorsauksen tahtiin. En nukkunut sinä yönä silmäystäkään ja kun siskokin heräsi pikkutuntien jälkeen, päätimme nostaa kytkintä ensimmäisellä mahdollisella junalla. Eipä ollut paljon porukkaa aamuviideltä laiturilla meidän kanssa, kun otimme suunnan kohti Edinburghia. Välipysäkkinä oli ihana mutta myrskyisä rannikkokaupunki Stone Haven, jota suositteli vanha luokkakaverini, joka Skotlannissa oli vaihdossa. Peukku meiltäkin, mutta ehkä ei kannata olla mestoilla ihan kukonlaulun aikaan.

Tämä kuva hostellihuoneen ikkunasta kiteyttää fiiliksiä aika hienosti Invernessistä.

Inverness

Safestay hostelli Edinburghissa oli meidän skotlantimajoituksien ehdotonta aatelia. Ehdoton ravintolasuositus Edinburghiin on The golf Tavern, johon paikallinen kaverini meidät vei. Perinneruokia ja melko fine dining-tyyppisiä annoksia, mitä ei tavernasta ihan äkkiä uskoisi. Pöytävaraus aika ehdoton, mutta fiilis ja volyymit on taattu! Edinburghissa kiersimme keskusta-alueella nähtävyyksiä ja chillasimme minkä ehdimme. Alkuillasta olimme sopineet treffit paikallisen kaverin kanssa ja meidän piti ottaa patikka Arthur’s Seatille, mutta oli senpäiväinen sumusade, että vaikka olimme läpimärkiä, perille ei koskaan päästy. Vaikka vettä saatiin niskaan ihan huolella täällä, niin päivällä oli jopa muutama auringonsäde nähtävillä. Sillä! Yksi ehdoton oma koko reissun kohokohta oli, kun oltiin tulossa Edinburghin linnalta takaisin hostellille päin ja näimme, että joku katusoittotapahtuma on alkamassa piakkoin. Koska mestoilla oli melko paljon jengiä ja ilmakin oli ihana, päätimme muina miehinä soluttautua asvaltille odottamaan, josko olisi joku kiva pikku katusoittaja tulossa jotain lurauttamaan. Ja voi veljet, Passenger teki briteissä juuri pientä mies ja kitara-kiertuetta ja satuimme kreivin aikaan mestoille. MIKÄ MUNKKI ottaen huomioon, että meillä ei ollut harmainta hajua koko kiertueesta. Ja AHH, mikä mies!! Ilmainen tunnin setti noin viiden metrin päässä. Not bad.

Edinburghissa kiertelimme nähtävyyksiä, hiukan kauppoja ja chillailimme näköalapaikoilla. Tästä kaupungista jäi kiva fiilis vesisateesta huolimatta ja tänne voisin palata ja pakata sen auringon mukaan.

Seuraavana aamuna tiukka vesisade saatteli meidät lentokentälle ja tunnin lennon jälkeen löysimme itsemme Dublinista. Eli seuraavaksi Irkkumenoja!