Daily life
Voikohan sitä jo puhua, että täälläkin vietetään arkea. Rutiinit tuntuu ainakin löytyneen. Maanantaista perjantaihin jyskytetään osastoilla yleensä puol kasista yhden huitteille. Nyt ensimmäiset kaks viikkoa ollaan oltu pediatrisella osastolla ja viidakkorumpu pärisee, sillä emme tiedä vielä mihin me seuraavaksi mennään.
Iltapäivällä kävellään yleensä torin kautta hakemaan hedelmiä ja muita ruokatarpeita ja fiilistellään menemään. Tai sitten tullaan suorinta tietä lopen uupuneina asunnolle ja lueskeskellaan kirjoja ja ihmetellään taas mitä meidän silmät on nähnyt. Sen verran länkkärimeininkiäkin löytyy, että otettiin läheisen hotellin kuukausikortti, jossa päästään gymille ja poolille nauttimaan auringosta ja vedestä. Ja kirsikkana kakun päällä; pääsee lämpimään suihkuun!
Täytyy todeta et ensimmäiset viikot sairaalalla ollaan oltu ihan kujalla ja yritetty vaan saada swahili-englanti-mongerruksesta jotakin selvää, mutta tänään on päässy jo vähän olevanas puuhaamaan jotain muutakin, kun kiertään raportilta raportille ja petaan petejä :D. Kohokohdiksi on muodostu vastasyntyneiden hellittely, malaria- ja HIV-testien ottaminen ja verikokeen ottaminen (neulalla ja ruiskulla :’D). Täällä ainakin pääsee luovuus valloileen!
Anestesiahuone
Hoitajista (ja ylipäätään paikallisista ihmisista) on vähän ristiriitainen olo. Toiset on tosi ystävällisiä ja herttasia ja toiset tuntuu kovinkin tylyiltä ja ynseiltä. Huomaa kyllä kuinka paljon he arvostavat sitä, kun yrittää puhua swahilia. Ja myös sen, että kun on nöyrä ja ystävällinen, niin yleensä myös takaisin saa hymyn ja ehkä ”läimäytyksen” kädelle 😀 Täällä pieni tuttavallinen töytäisy/ läpsäisy kuuluu kaverilliseen tervehdykseen. Kaikki kysyy ja toivottaa joka aamu ja oikeestaan joka armias väli mitä kuuluu ja huomenta ja sitä rataa. Ainakin vielä se on tuntunut supermukavalta verrattuna siihen ettei kukaan sano aamulla mitään ja jos sanoo, niin melkein murahtaa.
Täällä sairaalassa henkilökunta nauraa ja heittää huumoriksi ihan avoimesti. Se on ilmapiiriä huimasti keventävää, mutta välillä tosi hämmentävää. Ei tunnu kovin mukavalta heittää vitsiä vakavasti sairaan lapsen vuoteen äärellä, varsinkin kun kaikki kuulee kaiken. Siis koko huone, jossa on yleensä kymmenkunta vuodetta perheineen. Ja raportit ja potilasasiat käydään avoimesti kaikkien kuullen vuoteen äärellä. Eipä kai sitä paljon estämäänkään pysty, kun potilaiden sänkyjen välissä on n. 30 cm väliä.
Yksi potilashuoneista. Katossa roikkuu hyttysverkot öitä varten.
Raportteja tässä on tullu kuunneltua koko sielun kyllyydestä, kun heti aamusta on yöhoitajan raportti, sitten käydään kaikkien potilaiden sängyn luona pitämässä raportti, sen jälkeen vähän pedataan petejä ja alkaa lääkärien raportti. Ja sepä menee sitte silleen, että 15 lääkäriä ja muutama hoitaja käy yks kerrallaan yhen potilaan ja pohtii isoon ääneen lapsen kohtaloa. Eipä tuntuisi musta kauheen kivalta, jos mun pienokainen joutuisi kuulemaan esimerkiksi jostakin kasvaimesta, jota ei pysty leikkaamaan tai että mun perheellä ei olis varaa maksaa enää useampia hoitopäiviä.
Hoitajien toimisto, kahvihuone, potilaiden odotustila, potilaspapereiden säilytyspaikka… Ja kaikkea siltä väliltä
Ja taas yhdenlaista raporttia.
Yks päivä sairaalassa maksaa 10 000 TSH (5€) ja sillä ei saa vasta kuin sängyn. Päälle tulee kaikki hoidot (= lääkkeet, kanyylit, kokeet, tutkimukset…). Esimerkiksi CT-kuva maksaa n. 100€ ja se jos joku on iso raha täällä. Esim. lääkäri tienaa n. 800 000 TSH kuukaudessa, mikä on euroissa n. 370€. Himppasen kovemmat tekijät 1-2 milj. TSH ja top level 4-5 milj. Laskekaa ite 😀 Ja miettikääs sitä. Hoitajien palkoista ja esim. asumiskustannuksista ei olla tohdittu vielä kysellä, kun ei tiietä kuinka sovelias aihe se täällä on. Muutama tosi mukava hoitaja täällä kyllä on, kenen kanssa ollaan puhuttu Suomen ja Tansanian terveydenhuollon eroavaisuuksista melko paljon. Mukava avartaa myös heidän maailmaansa.
Suun kautta otettavat lääkket. Tramal on kovin kipulääke, mitä sairaalasta köytyy ja sekin on vain ja ainoastaan syöpäpotilaille.
Nitriilihanskat. Tai suojakäsineet ylipäätänsä. Kuinka kova juttu se voikaan olla? No aika kova. Melkein käsistä vietiin, kun kaivettiin ekana päivänä meijän suojakäsineitä taskusta. Täällä ei oo nyt koko aikana ollut tehdaspuhtaita suojakäsineitä, steriilejä vain. Eikä niitäkään nyt kovin soveliasta ole ”turhanpäiväiseen käyttää”. Niinpä me pedataan kaikkien vuoteet samoilla hanskoilla ja vaihdetaan pissaset ja veriset lakanat uusiin. Ja miksi me vaihdetaan lakanat hanskat kädessä ja sitten verinäytepurkkja hiplitään paljain käpälin?
Yksi hoitaja tykästy hanskoihin niin, että päätti sitten desinfioida hanskat ja käyttää uudelleen. Parkasu meinas päästä. Ei hoitajille siis tiedoksi, että hanskat päästävät aina läpi jonkin verran ja ovat lähinnä näkyvän lian poissapitämistä varten. Desinfektio haurastuttaa hansikasta entisestään ja ne ovat kertakäyttöisiä joka tapauksessa. Käsidesistä täällä ei ole tietoakaan. Kerroin yhdelle hoitajalle, että me laitetaan käsidesiä jokaisen toimenpiteen (esim. ennen ja jälkeen suojakäsineiden laiton) välissä, jokaisen potilaan välissä ja oikeastaan joka välissä. Ensin se katto mua kun halpaa makkaraa, mutta uskos ja oli ihmeissään.
Nyt meillä on taas sähköt kotona (yleestä ne toimii joka päivä 7pm-7am) ja mennään kokkamaan avokaadopastaa. Suomessa en tykänny avokaadosta yhtään, mutta eilen söin pastaa ekaa kertaa ja voi taivas<3
