Instagramista viime vuoden tärkeimmät kuvat itselleni

Viime viikolla jaoin kuvat, joista on Instagramissa tykätty eniten. Toki siellä on ehdottomasti tunteikkaimpia hetkiä, kuten kuopuksen syntymä ja sisarusten ensikohtaamisia, niitä en nyt jaa uudelleen.

Mukana on kuvia hetkistä, joista ei kuvan katsoja edes tiedä. Usein kuvateksti kun liittyy johonkin muuhun asiaan kuin itse siihen hetkeen, kun kuva on otettu. Nyt kuitenkin jaan teille niitä hetkiä, kun kuva on otettu.

Huhtikuu, 2019.

Palmusunnuntai ja eduskuntavaalit. Meinattin ettei jaksa vielä virpomisperinteitä aloittaa, eihän neiti sellaisia osannut vaatia. Onneksi kuitenkin sitten jaksoimme hiukan panostaa ja lähteä isomummuloihin virpomaan tuoreutta ja terveyttä, kun nyt sitä ei voi kuin toivoa ja etäyhteydellä tehdä.

Toukokuu, 2019.

Vertaisperheet ovat tuoneet elämääni niin paljon uusia mahtavia persoonia ja perheitä. Paljon on perheitä, joiden kanssa tuskin kohtaisin koskaan jossei meitä yhdistäisi yksi ylimääräinen kromosomi. Tämä kuva on viime kevään vertaistukitapaamisestamme Sipoon Villa Lillanista, upea paikka. Muskarimusiikki raikasi ja pieniä ihmisiä vilisi silmissä. Koskakohan me voimme seuraavaksi kokoontua?

Kuva on Minna Hatisen ottama.

Huhtikuu, 2019.

Leikkiminen on käynyt itselleni ihan työstä ja tässä on ensimmäisiä riemunkiljahduksia itsenäisen leikin alkutaipaleelta ja kuva siksi erityisen tärkeä.

Tosi tärkeä ahaa-elämys on ollut itselleni huomata, että mitä enemmän aluksi ohjaan leikissä ja vien leikkiä eteenpäin, sitä enemmän se ruokkii lasta tulevaisuuteen. Edelleen itsenäinen leikki ei ole kovin pitkäjänteistä, mutta sitä todellakin jo on. Leikin aloittaminen sen sijaan on vaikeaa, mutta kun sen vaivan näkisi, että viisi minuuttia auttaisi leikissä alkuun, saisi sillä aikaa vaikka laitaa hetken ruokaa rauhassa.

Samalla ihmettelen: Miten minun rakas nassikkani on ollut vuosi sitten vielä noin pieni?

Heinäkuu, 2019.

Olemme mieheni serkun rippijuhlissa ja kuopus vielä vatsassa. Lämmin ja ihana päivä, mutta pienen ihmisen kärsivällisyys olla siivosti alkoi olla jo todella koetuksella. Pieni puhallustauko äidin sylissä. Tämä kuva näyttäytyy itselle niin herkkänä, mutta todellisuudessa tässä ihmeteltiin kärpästen surinaa ikkunassa.

Heinäkuu, 2019.

Pohjoisen piilopaikka. Vasemmanpuoleinen kuva oli ensimmäinen profiilikuva Elämän mittaisella matkalla ja se otettiin kesälomareissulla heinäkuussa 2018. Silloin pieni ihminen vielä konttasi polvet ruville ja housut reikäisiksi pitkin pitkospuita. Oikeanpuoleinen kuva melko tarkkaan vuosi sen jälkeen ja silloin pienet pehmeät askeleet meni jo juoksujalkaa sateen kastelemilla pitkoksilla.

Heinäkuu, 2019.

Olemme Oulun Hailuodossa, joka on viimeinen yö kesälomareissustamme. Autossa matkustamista oli ollut liikaa, purkamatonta energiaa liikaa ja kaikilla reissuväsymystä liikaa. Meno oli sekopäistä, mutta olimme kaikki onnellisia ihanasta kesälomastamme. Se oli ollut ilmojen puolesta melkoisen sateinen, mutta koimme silti monen monta ihanaa yhteistä hetkeä.

Heinäkuu, 2019.

Paavo Nurmi Marathonin lasten 700 metrin minimarathon oli aivan upea kokemus. Jännitin ihan hirveästi juokseeko tuleeko hänen osallistumisestaan mitään, kun oli niin paljon ihmiä, ääniä ja muita ärsykkeitä ympärillä. Lisäksi oma fyysinen kunto oli siinä pisteessä raskauden osalta ettei olisi tullut kysymykseenkään juosta neidin perässä väkijoukon keskellä. Siskoni, joka on toinen kummitädeistä lupautui lähtemään kaveriksi, kun mieheni valmistautui omaan osuuteensa, puolimarathonille.

Mitä vielä. Maaliviivan ylitys toki vei aikaa ja viimeisien joukossa hän taisi tulla perille, mutta mitä siitä. Enemmän jännitin tuleeko he matkan varrelta ollenkaan. Hän oli juossut oikeastaan koko matkan, mikä tuntui uskomattomalta hänen kohdallaan, kun kävelemään hän oli oppinut reilu puoli vuotta aikaisemmin. Voi sitä riemua.

Elokuu, 2019.

Mieheni kotipelloilla ottamassa neidistä 3-vuotis kuvia. Ilma oli kaunis ja lämmin. Selfie, joka räpsäistiin nopeasti. Kuva jossa kaikkien hiukset on sekaisin. Ja juuri siksi se on niin ihana.

Syyskuu, 2019.

Tämä kuva on tärkeä siksi, että se on kummityttöni ottama. Minun pieni 10-vuotias kummityttöni ei olekaan enää pelkästään pieni. Olemme viettämässä yhteistä laatuaikaa ja kävimme sirkus Finlandiassa. Tuntuu hassulta, että vielä syyskuussa oli varvassandaalit ja lyhyet vaatteet päällä. Muistan miten jännitin pääsemmekö sirkukseen lähtemään ollenkaan, kun vatsaani sattui istuessa ollessa jo melkoisesti ja kävelyni oli muuttunut lähinnä lyllerrykseksi.

Tässä kiireisessä maailmassa olen pyrkinyt siihen, että edes kerran vuodessa teemme hänen kanssaan kahdestaan jotakin. Olemme käyneet esimerkiksi uimassa maauimalassa, Disney on Ice:ssa, Jukuparkissa ja boulderoimassa.

Nämä hetket ovat meille molemmille tärkeitä. Minä pystyn keskittymään vain hänen sielunmaailmaansa ja hän saa täyden huomion itsellensä. Heräsin tähän tärkeyteen kerran, kun kysyin jos ottaisimme myös muita mukaan. Vieno ”Ei” ja ”Mennään kahdestaan”. Ei sitä ymmärrä kuinka tärkeää on välillä kokea olevansa kaiken keskipiste.