Piikkiön linnavuoren valloitus

Kävimme Piikkiön linnavuorella poikkeuksellisella kokoonpanolla, sillä mukana ei ollut kuin kuopus. Tuntui hetkittäin kun lapsia ei olisi ollut mukana ollenkaan, niin tyytyväisenä hän repussa vielä matkustelee. En tiedä kuinka paljon normaalisti poluilla on väkeä, mutta nyt oli ainakin syyslomaviikolla parkkipaikka täynnä ja poluillakaan ihmisiä tuli ja meni.
Osoite Linnavuorelle on Lystiläntie 21, Piikkiö. Parkkipaikkana toimii Kehityksen kerhotalon parkkipaikka. Opastaulun takaa löytyy roska-astian näköisesta laatikosta polttopuita. Mikäli haluaa grillailla nuotiolla niin kannattaa muistaa ottaa mukaan joku halkokassi tai -reppu ja puut mukaan mennessä.




Meillä oli taas kerran vähän alkukankeuksia löytää reitin alku. Jos parkkipaikalta katsoo kerhotaloon päin ja lähtee kulkemaan tietä vasemmalle niin polun alku löytyy. Polkuja menee ilmeisesti myös, kun lähtee oikealle, mutta ne jäivät seuraavaan reissuun tutkittaviksi. Itseasiassa meidän reitti ei mennyt ihan alkuperäisen mukaan, sillä emme tajunneet, että se ”nähtävyys” eli Huttulan Linnavuori ei ole polun varrella vaan sinne olisi pitänyt poiketa jo melko alussa matkaa. Sen vuoksi me kiersimme polun niin, että poikkesimme kodan kohdalta takaisin polulle, jota olimme jo tulleet. Loppuosa reitistä jäi siis kulkematta.
Hiekkatietä on noin 150 metriä, jonka jälkeen tulee ensimmäinen opaskyltti ja sen jälkeen polulta ei pääsekään eksymään. Linnavuoren polut (4 km) on osa Tammireittejä. Noin puolessa välissä matkaa on metsän keskellä kallioisella paikalla kota ja grillauspaikka.






Maasto on vaihtelevaa ja nousua ja laskua löytyy. Korkeuserot toki ei ole mitään järin päätä huimaavia, kun on Länsi-Suomesta kyse. Maasto itsessään on perinteistä metsäpolkua. Oksaista ja kallioista, mutta helppokulkuista. Nyt on sadellut sen verran, että osin oli jo tosi märkiä kohtia. Ne pääsi kuitenkin kiertämään ihan hyvin.
Reitin varrelta pääsee poikkeamaan myös muillekin nyppylöille ja muinaisrannalle, mutta me emme käyneet niitä kurkkailemassa.
Huttulan Linnavuorelle täytyy tosiaan poiketa erikseen polulta. Matkaa tulee yhteen suuntaan muutama sata metriä. Täältä näkymät ympäristöön olivat parhaimmat. Muuten reitti ei erityisesti saanut sydäntä läpättämään, mutta voin kuvitella millaisia leikkejä kallioilla lapset keksisivät. Lähellä ei ole myöskään vettä eikä suoalueita, joten sen puolesta myös on turvallisempaa lasten leikkiä.





Se tässä lumettomassa talvessa on mukavaa, että retkeilykausi lasten kanssa jatkuu helpompana. Muita Varsinais-Suomen lähiretkikohteista kirjoituksia löytyy täältä.
[…] että saan pysäytettyä itseni. Pysähtyminen auttaa olemaan osa luontoa. Tuleepa mieleeni alkuraskaudessa tehty reissu Linnavuorelle, jonne ei olisi lähtiessä ollut millään voimia […]