Raskausviikko 29
Ensimmäinen viikko loman jälkeen ja sekin kolmipäiväinen. Lomat on kuulemma lusittava ennen äitiyslomalle jäämistä, joten ihan on pakko niitä suorittaa alta pois. Tiedossa on siis vielä lisää lomaa ennen sitä ”the lomaa”. Eipä sillä, en varmaan yhtään pidempää viikkoa olisi pystynyt tekemäänkään. Työpäivien jälkeen olo on ollut aivan mahdotoinen. Supistelee, vatsaan sattuu ja alaselkään sattuu, turvottaa. Ahistaa, puristaa ja vain kyljellään jalat vinottain ylhäällä on hyvä olla. Jotenkin jännä miten vointi voi olla niin paljon heikompi työpäivän jälkeen, vaikka kaikilla mittareilla pääsen varmasti töissä helpommalla kuin kotona.
Osansa on tehnyt mies, joka on vielä tämän viikon lomalla. Olen siis oikestikin saanut levätä töden jälkeen hieman. Kauhunsekaisin tuntein odotan arkeen palaamista, jolloin mies on usein arki-illat töissä.
Yöunet ovat alkaneet toisinaan kärsimään muutakin kuin pissalla käymisien vuoksi. Ei vain kertakaikkiaan tule uni. Väsyttää, mutta toisaalta pää laukkaa ihan ylikierroksilla. Muistan unien vähenneen ensimmäisenkin raskauden aikana. En ole vielä onneksi ehtinyt niin paljon siitä kärsiä.
Olo freesaantuu vielä yöunilla sen verran, että uskaltauduimme lähtemään vielä alkeellisiin mökkiolosuhteisiin 2,5 tunnin ajomatkan päähän. Voi pojat miten hyvältä tuntui uida kylmässä järvivedessä ja toisaalta nauttia lempeän lämpimästä säästä. Reissun jälkeen kuitenkin totesin, että tälläset reissut on nyt sit tältä kesältä taputeltu.
Loppuviikosta alkoikin sitten ne paljon puhutut seksihelteet ja olo oli sen mukana kyllä kaikkea muuta kuin seksikäs. Kylmille suihkuille peukku ja jos olis lompsa olisi yhtään paksumpi niin olisin varmaan muuttanut kylppäriin. Siinä kohtaa korvien välissä kävi kyllä oma haaskaus, mutta ei jaksanut kiinnostaa niin paljon kuin oman tuskaisuuden lievennys. Omasta vaihdelaatikosta on ainakin se vitonen ja kutonen jo ihan rikki. Luulenpa et sellasella kolmosella körötellään tällä hetkellä.
