Miksei blogiteksteissä ole valokuvia?

Ulkonäkö on puoliruokaa. Visuaalisuutta arvostavaakin häiritsee ja harmittaa, kun teksejä ei jäsentele ja väritä kuvat. Uskon, että monia kiinnostaa tulenpalavasti ja erinäisistä syistä nähdä miltä typymme näyttää. Ja voi pojat kuinka mielellään näyttäisinkin koko maailmalle hänen kristallin kirkkaat, mantelinmuotoiset sinisiniset silmänsä, pienen nöpönenän, pulleat ja pitkät sormet, ryhdikkään olemuksen, tarkkaavaisen ja iloittelevan luonteen, auringossa punertavan tukan ja hampaattoman hymyn.

Olin kuitenkin päättänyt jo kauan ennenkö edes tiesin odottavani uutta elämää, että kuvia lapsestani en nettiin laita. Miksi olin pyörtämässä päätöstäni, kun meillä on elämässämme erityislapsi? Jo pelkästään siksi, että kaikki näkisivät miten yhtä viaton ja kaunis vauva hän on. Jotta näkisitte hänen kasvuaan ja kehitystään. Kommelluksia. Luonnetta. Haluan jakaa arkeamme, jotta se ei tuntuisi teistä niin oudolta ja  erillaiselta. Suvaitsevaisuuden ja tiedon lisäämiseksi. Mietin, että tyttömme ymmärtäisi ja hyväksyisi sen myöhemmin, koska teenhän sen hänen parhaakseen.

Sitten havahduin taas miettimään, miten minulla on yhtään enempää oikeutta päättää hänen puolestaan kuvien julkaisemisesta kaikelle kansalle sen enempää kuin muidenkaan lasten kohdalla. Hänellä on yhtälainen oikeus omaan itseensä ja kehoonsa ja kenelle hän sen haluaa jakaa. Siksi toistaiseksi ainakaan täällä ei päästä ihastelemaan downimaisia piirteitä ja vauvanhuurteisia kuvia. Sitä ennen meitä voi turuilla ja toreilla nähdä ja meitä saa aina tulla jututtamaan ja moikkaamaan.

Ehkä näin myös annan teille rauhan keskittyä teksteihin ja siihen mitä haluan sanoa. Monesti kuvat myös puhuvat niin paljon puolestaan, etten jaksa itse keskittyä tekstiin. Mutta sehän on vain omaa laiskuutta! Koitan kuitenkin saada aikaiseksi laitettua muita kuvia, esimerkiksi sairaalassaoloajastamme, jottei tämä näyttäisi niin mustavalkoiselta. Koska sitä meidän elämämme ei ole :D!