Onko elämä pelkkää kuntoutusta?
Siltä se välillä tuntuu, vaikka yritän hokea sekä itselleni että miehelleni, että sitä se ei saa olla. Elämää aikataulutetaan lääkäreiden ja terapeuttien aikojen mukaan. Painetta tulee ammattilaisilta, toistoja tarvitaan, jotta on vähääkään järkeä kuntouttaa. Välillä on hankala modata aivojaan asentoon, jossa ei miettisi, miten seuraavaksi jumpattaisiin ja tuettaisiin kehitystä. Vasta nyt olen oppinut koppaamaan murusen kainaloon sohvalle ja lukemaan satuja ja katsomaan kuvia kaikessa rauhassa. No mutta. Kuntoutusta sekin, hehe.
Siinäpä se vitsi piileekin. Arki itsessään on kuntouttavaa. Ei tarvita peilisaleja, jumppamattoja ja -palloja, jotta voidaan puhua kuntouttavasta toiminnasta. Kuntoutusta on pukemiset, syömiset, leikkimiset, jos lähtökohtana on se, että lapsi tekee mahdollisimman paljon itse. Niin ikään päristelyt, peilin edessä hassuttelut, satuhetket. Sylittely ja silittely. Loruttelut ja lauleskelut. Muiden ihmisten ja lasten näkemiset. Yhdessä ruokapöydässä istuminen ja toisten tekemisten ihmetteleminen.
Kerran silitellessäni typyn päätä säpsähdin tajuamaan, että olen tehnyt sitä aivan liian vähän. Toki meillä hellitään ja halitellaan, mutta kyllä sitä vois vaan välillä olla tekemättä yhtään mitään. Olla vaan. Kokematta huonoa omaatuntoa.
Tajusin tosi myöhään myös sen ettei minun tarvitse olla koko ajan sirkushuveja järjestämässä. Yksinkin oleminen on lapselle tärkeää (tietysti valvonnan alla). Se, että hän saa opetella rakentamaan mielikuvitustaan, tutustua omaehtoisesti maailmaan ja kokea onnistumisen riemua salaa äidiltä saattaa olla lapselle jopa pikkuisen kutkuttavan kivaa. Jos siihen nyt antaisi mahdollisuuden eikä hötköttäisi koko ajan joka suuntaan.
En tiedä pystynkö koskaan kehittämään omaa toiminnanohjaustani sellaiseksi etten edes alitajuisesti miettisi, miten lapseni hyötyisi milloin mistäkin. Eikä se ehkä ole synneistä suurin, mutta pelkään sen vievän meidän perheestä voimat sekä rakkauden ja lämmön. En halua elämän muuttuvan suorittamiseksi. Siksipä kai yksin askel kohti parantumista on otettu, kun tiedostaa ongelmansa. Tänä syksynä, kun hoidon aloittaneella tipusella on jo täysipäiväinen duuni, aion ollan kotona enemmän rentoilija ja ottaa go with the flow-asenteen. Natsimutsi lupaa yrittää löysätä.