lahjavinkit

Terapeuttisia lahjaideoita

Puuhelmet on Casagrandesta. Näihin kuului kiva kankainen säilytyspussi mukaan.

Joo joo, totta kai joka ikinen lelu voidaan ajatella terapeuttisena, koska leikkiminen on terpiaa sen tapahtuessa vuorovaikutuksessa. Nyt kokosin kuitenkin listan, jotka on selkeästi ajateltu terapiaan, eikä löydy välttämättä leluhyllyltä.

Mikään asia ei tarvitse olla ostettu terapiatuotteisiin erikoistuneesta liikkeestä ollakseen terapeuttinen. Ne ovat miettineet valikoimansa terapeuttisesta näkökulmasta, mutta samoja tai vastaavia tuotteita voi löytyä ihan tavallisesta marketista. Usein ne ovat myös todella paljon edullisempia. Erikoisliikkeillä kuitenkin on se osaaminen ja asiakaspalvelu, jota marketit eivät pysty tarjoamaan.

Oli kuitenkin tuote mikä tahansa, kaikkea ei tarvitse olla ja niin kuin aiemmassa postauksessa toin esille, terapiaa voi tehdä ihan ilman yhkään uutta ostettua tavaraa. Osta siis kovaan käyttöön ja kulutukseen ja vaadi sitä myös tuotteelta.

Käytettyihin lääkepurkkeihin värikoodien mukaan pieniä hamahelmiä.

Tee se itse – lahjat

Aikaisemmassa postauksessa mainitsinkin DIY-aistipussit. Se voi olla koottu esim. rautakaupoista ja marketeista saatavilla tuotteilla:

  • maalitela
  • pensseli/maalisuti
  • puupurua (esim. eläintarvikeliikkeet)

Myös luonnosta voi kerätä oman pussin, johon voi laittaa esimerkiksi:

  • hiekkaa
  • multaa
  • sammalta/ jäkälää (vain maanomistajan luvalla saa kerätä)
  • käpyjä
  • lehtiä
  • neulasia
  • naavaa/ luppoa

Puista ei saa irroittaa mitään ilman maanomistajan lupaa, mutta maahan pudonneita käpyjä, kaarnaa ja naavaa voi kerätä jokamiehen oikeudella.

Jos on käsityöihminen niin hernepussit on kivoja monenlaiseen toimintan. Painoeläimen tai tuntotyynyn voi myös tehdä itse. Toki niitä löytyy valmiinakin, esimerkiksi alla olevista Lelutivolista, Allomaarista ja Serinasta. Tunnustelutyynyjä voi tehdä myös erilaisista pintamateriaaleista.

Terapiatuotteita myyviä liikkeitä

Lelutivolista sekä Allomaarista löytyy leluja, peleja ja isoja terapiavälineitä ihan ammattikäyttöönkin.

Tevella on keskittynyt päiväkoti- ja koulutuotteisiin, mutta sieltä löytyy mm. aistituotteita.

Serina on tunnettu painotuotteistaan. Sieltä löytyy myös esimerkiksi tuntotyyny, johon on kätkeytynyt erilaisia esineitä.

Moni lapsi hyötyy nukahtamistilanteessa painopeitosta. Olen odotellut, koska suomen markkinoille tulisi luonnonmateriaaleista painopeittoja. Ja nyt Porin villa ja peitteeltä löytyy puuvillainen painopeitto. Lapsille ja aikuisille on omat kokonsa.

Aistituote myy mm. Time timeria. Se ei välttämättä ole lapsen lahjatoiveiden ykkönen, mutta se on sen verran hintava hankinta, että tätä voisi ehdottaa esimerkiksi isovanhemmille ja kummeille yhteislahjaksi.

Elli early learning sivuilta löytyy esimerkiksi kivoja pelejä, kuten Kuunnellaan eläinten ääniä ja Sanapari-peli.

Tämän koonnin jälkeen löysinkin Heininleikit.fi-sivustolle, johon hän oli koonnut artikkelin ”Mistä ostan terapialeluja”. Siellä siis vielä muutama muukin liike, jota ei tässä ole mainittu.

Creative Peg board – Plan toys

Terapeuttisia leluja ja pelejä

Tasapainoileva kaktus-peli on hyvää harjoitusta monella tapaa. Siitä tulee vetämistä, kohdentamista ja myös tasapainon hakemista.

Puuhelmiä ja kengännauhasta voi tehdä helminauhoja.

Erilaiset massat, kuten itse tehty tai esim. Nukukuun myrkytön muovailuvaha, taikamassa tai perunajauholima. Hattarataikinakin valmistuu hoitoainetta ja perunajauhoa sekoittamalla. Sen suuhun menemistä täytyy vain varoa tarkemmin, jotta hoitoainetta ei tulisi syödyksi. En paketoisi perunajauholimaa, mutta muovailuvaha ja erilaiset muotit ja kaulimet kylkeen voisi toimia.

Maalit ja sormivärit, pensselit, sudit, pienet telat, joilla voi maalata erilaisia pintoja ja materiaaleja. Jovilla on ainakin myrkyttömiä akryylimaaleja, joilla voi maalata kaikenlaista kivistä paperiin. Löysin meidän maalit ihan paikallisesta kirjakaupasta. Esimerkiksi Turussa oleva Muovitukku on aarreaitta, josta löytyy jos ja millaisia välineitä. Myrkyttömyyteen ja luonnonmukaisiin sisältöihin kannattaa kuitenkin keskittyä, jotta ei tarvitse olla niin herkillä ettei suuhun vain mene mitään. Moni lapsi kuitenkin aistii suulla ja se, että koko ajan kielletään häiritsee myös lapsen toimintaa.

Vesileikkilelut ajatellaan useasti vain kesäksi, mutta kyllä kylvyssä on kiva talvellakin iloita erilaisilla jutuilla. Esimerkiksi ongintapeli voisi olla ihan supermukava, joka harjoittaa keskittymistä, kärsivällisyyttä ja koordinaatiota. Löysin Leikkien kaupasta yhdenlaisen ongintapelin, mutta luulen, että se olisi liian vaikea ainakin meidän 4-vuotiaalle neidille vielä. Magneettinen ongintapeli voisi olla helpompi ja sen voi myöskin tehdä itse.

Isot hamahelmet on ostettu Casagrandesta

Aikaisemmin olen jo koonnut ylipäänsä millaisia leluja meillä on ollut eri ikäisinä. Ikähaarukat on aina suuntaa-antavia ja saattavat hyvinkin toimia vuodesta toiseen. Linkit postauksiin alla. Toivottavasti näistä on apua vielä joulu- ja synttärilahjoja miettiessä.

Lahjaideoita 1-vuotiaalle

Lahjaideoita 2-vuotiaalle

Lahjaideoita 3-vuotiaalle

Lahjaideoita 4-vuotiaalle

Mitä 4-vuotiaalle lahjaksi

Esikoisella on ensi viikolla synttärit. Ennen sitä alkaa pikku hiljaa tippumaan kyselyitä tulevan sankarin toiveista. Sitä silmälle panien olen yrittänyt arjessa jo kauan aikaisemmin pistää aina merkille tarvittavia asioita, joita lapset tarvitsisivat tai haluaisivat.

Olen kirjoittanut vinkkilistoja lahjoiksi jokaiselle ikävuodelle ja hyvä niin. On hämmästyttävää miten sitä enää muista, millaiset asiat esimerkiksi kiinnosti 2-vuotiaana. Ennen lapsia mietin aina otsa kurtussa mistä siskon lapset voisivat pitää. Olen se tylsimystäti, joka ostaa pääasiassa kirjoja. Sanon sen kuitenkin taas. Niiden kanssa menee varsinkaan pienten lasten kanssa harvoin metsään ja lukeminen jos joku on hyödyllistä. Leikkileikkinä-blogi on jakanut hyviä kirjavinkkejä kirjoihin, jotka tukevat monikulttuurisuutta ja yhdenvertaisuutta.

Toinen asia, johon sijoitan pennejäni ja aikaani lahjoissa lapsille on elämykset. Ne on ehkä parasta mitä lapselle voi antaa lahjaksi. Kummityttöni kanssa olemme olleet esimerkiksi Disney on ice-näytöksessä, maauimalassa, Jukuparkissa, boulderoimassa, sirkuksessa ja Flow-parkissa.

Pienemmän budjetin elämyksiä saa pitämällä kotikokkikoulua vaikka paistamalla vohveleita tai viemällä eväsretkelle luontopolulle ja isommalla budjetilla lasten teatteriin tai konserttiin. Sellaisia asioita, jotka eivät ole sille perheelle arkipäivää on parhaita, mutta toisaalta laatuaika juuri sinun kanssasi ja sinun jakamaton huomiosi päivänsankariin on todennäköisesti itsessään jo parasta.

Retkeilyvälineitä jos ne tulevat käyttöön. Perhe, joka vihaa retkeilyä tuskin arvostaa näitä, mutta jos se olisikin sysäys ja lapsen into sytyttäisi myös muun perheen niin hei, kokeile kepillä jäätä. Taskulamppu on jännittävä ilman retkiäkin, mutta sen lisäksi esimerkiksi kiikarit, oma kuksa ja retkireppu (sellainen ergonominen, jossa on rinta- mutta mielellään myös lanneremmi, kuten Deuter) voisi haista monen lapsen nenään seikkailulta.

Kuva. Esikoisella on tämä ollut nyt noin vuoden käytössä ja tosi hyvän kokoinen.

Isompi potkupyörä kimppalahjana. Toiset 4-vuotiaat osaavat tässä kohtaa jo pyöräillä tai voi olla aika siirtyä potkupyörästä polkupyörään. Meidän esikoinen oppi potkuttelemaan keväällä itse Pukyn M-koolla, jonka saimme yhteistyön kautta Polkupediltä. Monet suosii myös Frog ja Strider merkkejä, mutta Pukyssä on ollut melko hyvä pystyasento ja satula on kuppimaisempi kuin noissa muissa, joten ajattelin, että samalla mennään.

Potkupyörä on nyt jo hitusen pienehkö ja meinattiin josko päästäisiin hyppäämään jo suoraa XL-kokoon, johon vaaditaan vähintään 95 cm pituutta. Sen mukaan ainakin passaisi, sillä meidän neiti on ylittänyt viime mittauksessa metrin rajapyykin! Esikoinen itsehän on kovasti ihastellen ja kateellisena katsonut muiden potkulautoja, mutta tylsä äiti haluaisi pitää rojun määrän minimissä.

Kuva

Uusi tangle teezer varrella. Tangle teezer on toiminut kaikkein parhaiten meidän esikoisella. Hänen omaa käyttöään helpottaisi jos siinä olisi varsi, koska muuten se on kovin leveä hänen käteensä. Edellinen hiusharja lähti viemäriverkostoon neidin heittäessä harjan hyvässä kaaressa vessanpyttyyn.

Harjan kanssa sopisi hyvin mukaan ponnarit ja muut hiustilpehöörit, mutta olisin äärimmäisen varovainen niiden kanssa. Toisilla vanhemmilla lapsilla on äärettömän tarkka maku ja toisaalta niitä Frozen ponnareita voi olla jo yksi laatikollinen vessassa.

Puuhakirjat, pelit ja palapelit. Esimerkiksi olen miettinyt maalaa vedellä-kirjaa, joka olisi varmasti meidän neidille tällä hetkellä kiva puuha jopa yksin. Meidän 4-vuotiaalle sopisi Choco-peli, muistipelit, Majavan pato, Twister

Keppari eli keppihevonen on sellainen retropaluun multihuipentuma, jolta harva on välttynyt. On ollut ihan huikeaa huomata miten lapset kulkevat pitkin maita ja mantuja keppareilla. Esikoisella ei ole vielä omaa kepparia, mutta varmasti ilahtuisi moisesta.

Nukenrattaat on meillä mummulassa ja päiväkodissa olleet kovaa valuuttaa. Ne olisivatkin varmaan ihanat ja ehkä jostain kirpparilta voisi ulos katsoa rattaat. Sisällä meillä on kuitenkin jo ennestään vähän tilaa ja nukenrattaat vie kohtuuttomasti siihen nähden tilaa. Jos nukkeleikit on muuten ajankohtaisia niin kaikki rekvisiitat sinne on varmasti toivottuja.

Nukkekoti ja muut tilpehöörit sinne. Meillä ei ole myöskään nukkekotia ja puhtaasti tilasyistä. Voi se olisi myös leikkien kehityksen kannalta tosi hyvä. Mummulassa ja mummilassa sitten niitä puuhia.

Kaikki piirtämiset ja maalaamiset on meillä vielä tosi valvonnanalaisia puuhia. Toimivia juttuja ovat myös laadukkaat ja mieluiten myrkyttömät sormivärit, puuvärit, tussit, vesivärit, maalit, askartelutarvikkeet. Laadun haluan nostaa esiin sen vuoksi, että mikään ei ole ikävämpää lapselle kuin tuhnut välineet, jotka ei toimi kunnolla. Ruotsalaiselta Ekokivalta löytyy ekologisia ja myrkyttömiä vaihtoehtoja, jotka on edelleen meillä tosi tärkeitä jo pelkästään siitä syystä, että maalisuti helposti menee suuhun.

Kuva

Roolileikkivälineitä esimerkiksi koti-, kauppa- ja lääkärileikkeihin. Laminoi tai kontaktoi esimerkiksi karkkikääreitä ja kerää erilaisia kauppatavaroita, vanhoja lääke- ja vitamiinipulloja. Lahja ei tarvitse olla kaupasta ostettu. Itse arvostan ihan erityisesti tällaisia lahjoja.

Pihapelivälineitä – Hyppynaru, katuliidut, pujottelukartiot. Jalkapallo heitettiin toiveeksi enolle, sillä meillä on tällä hetkellä vain pehmeitä Supertele -tyyppisiä palloja. Potkimisen harjoitteluun olisi kuitenkin parempi kovempi ja joustamattomampi pallo.

Langattomat kuulokkeet, cd-soitin ja cd:t. Kaikkien lapset eivät ole välttämättä yhtä musiikkiorientoituneita kuin meidän lapsi, mutta langattomat kuulokkeet ovat varmasti hyvä ja nykyaikainen satsaus. Niillä voi myöhemmin kuunnella äänikirjoja sitten iän karttuessa esimerkiksi pelata pelejä mobiililla ja pädilla ilman, että kaikkien muiden tarvitsee kuulla jokainen vingahdus. Kuulokkeet eivät kuitenkaan ole ongelmattomat ja äänenvoimakkuutta ja pitkäjaksoista käyttämistä pitää valvoa. Gigantin sivuilla on kirjoitettu lasten kuulokkeiden turvallisuudesta Musiikkimakua kannattaa tarkastaa lapselta etukäteen, meillä on juuri nyt Ti-ti nalle ihan päälikkö.

Kuva

Rannekelloa olen miettinyt ja suostuisikohan esikoinen sitä käyttämään. Se voisi olla sellainen kotona harjoiteltava asia pikku hiljaa. Tulisi tutuksi se, että kädessä on jotakin, hän voisi pitää sitä ylpeydellä ja sitten voitaisiin jo puhua vähän ajasta. Ei kellonaikojen harjoitteleminen ole ajankohtaista millään muotoa meillä vielä, mutta sisäänajoa ajan maailmaan.

Tällaisen materiasuitsinnan jälkeen onkin hyvä vedota, että ettehän osta turhaa tavaraa ja lapset eivät tarvitse leluja määrättömästi. Siksi palaisin niihin ensimmäisiin lahjaideoihin 4-vuotiaalle; kirjoja (jotka toki on materiaa) ja elämyksiä ja yhdessäoloa.

Hae inspiraatiota aikaisempiin vuosiin myös:

Mitä lahjaksi 1-vuotiaalle?

Mitä lahjaksi 2-vuotiaalle?

Mitä lahjaksi 3-vuotiaalle?

Mitä pojalle ristiäislahjaksi?

Miten hitsissä se tuntui olevan paljon vaikeampi vastata mitä poika tarvitsee ristiäislahjaksi kuin tyttö aikanaan. No ainakin yksi kristallinkirkas vastaus minulla oli antaa heti. Ei kummilusikoita, tinatuotteita tai mitään leluja ja tarpeetonta tavaraa. Toivoin kuitenkin pojan saavan kuitenkin jotai pysyvää muistoa kasteestaan. Neitimme sai kauniit helmet, joihin voi lisätä helmiä aina kasvun mukaan. Mutta mitä pojalle? Sukelsin googlen syövereihin ja kyllä se helmi pojallekin löytyi.

Duudsonit on suunnittellut Kalevalalle Elämän roihu-riipuksen. Suuren kysynnän vuoksi riipuksesta on tehty myös miniriipus, joka on juuri kastelahjaksi ajateltukin. Koru sopii tosi hyvin mielestäni kaikille. Ja korun nimihän on, no, en keksi mitään tarpeeksi ylevää sanaa sille. Toivon poikamme säilyttäisi oman elämän roihunsa aina. Oli sitten kaulassa Elämän roihu tai ei. Riipuksen taustapuolella lukee DREAM. Kliseinen tai ei, tärkeää on ettei kadota myöskään unelmoimisen taitoa.

Silloin kun on superolo-kirja on Ninka Reitun mahtava kuvaus elämän superoloista. Jos poikani saa tai haluaa joskus omia lapsia toivon tämän päätyvän heidänkin iltasatuhetkiin. Jos perheellä ei vielä ole Sinä olet superrakas-kirjaa, se on joka perheen must have. Se on myös Reitun käsialaa ja kaunein lastenkirjateos ehkä ikinä.

Hackmannin Muumi-aterimia meille tuli kaksikin settiä. Mutta se ei haittaa. Onko yhtäkään lapsiperhettä, jossa aterimia olisi liikaa? Muumi-kulhoja meillä on jo ennestäänkin, sopii siis hyvin joukkoon. Nämä astiat ja aterimet on siitä kivoja lahjoja, että ne meidän jäbä saa aikaanan omaankin kotiinsa. Jos sinne asti selviävät elämän kolhuilta.

Ainakin paremmin kolhuja kestävä astiasto on Rätt startin melamiinista valmistetu Muumi matset Uimahyppy-teemalla. Näillä ainakin jäbä aloittaa ennen posliiniversioon siirtymistä. Nokkamuki jakaa mielipiteitä moneen leiriin ja varsinkin meidän neidillä se oli ihan nounou, jotta suu löytäisi oikean asennon juoda. Nokkaosan voi kuitenkin ottaa pois ja kuppi toimittaa kahvallisen mukin virkaa.

Taulu on Pikkunorsun. Voi olisin niin halunnut, että joku olisi meille tullut laulamaan tämän Mestaripiirroksen. Meidän piti se jo esikoiselle laulaa, mutta eihän siitä mitään tullut, se hetki on niin tunteellinen. Kuopuksen kohdalla en edes harkinnut edes asiaa.

Kaikki nämä lahjat voisi aivan yhtä hyvin antaa ristiäislahjaksi tytöllekin. Muita ajatuksia ja ideoita ristiäislahjoista utelin myös kaveriäideiltä. Heiltä tuli mahtavia ideoita, joten keräilen niitä alle:

  • korvakuumemittari
  • birth poster-taulu
  • lahjakortti tai rahaa vauvauintiin tai perhekuvaukseen
  • vauvan villatuotteet, esim. peitto, myssy tai puku. Esimerkiksi Ruskovilla, Pentik, Sohvila tai tee se itse
  • suomalaista desingia tai taulu
  • tuttinauha (jos tutti käytössä) ja purulelut esim. täältä tai tee se itse
  • leikkimatto, mutta kysy päivänsankarin äidin sisustustyyli ensin
  • harsoja, koska niitä nyt vaan ei voi olla liikaa. Ai miten ihania esimerkiksi Punaisen norsun harsot
  • yövalo jos sellaiselle on tarvetta (esim. nyt muodissa oleva Joseph-pupuyövalo)
  • vauvakirja (jos perheellä ei vielä ole. Neljäs voi olla jo vähän too much).
  • sijoitusrahasto. Tätä varmasti päivänsankari osaisi takuuvarmasti arvostaa pitkällä tulevaisuudessa. Ystäväperheen lapsen kummit päättivät, että tulevaisuudessa joulu- ja synttärirahat menevät myös sijoitukseen.

Jäitkö miettimään miten ristiäiset muuten meni? Käy lukemassa tunnelmia.

Mitkä on olleet teidän tarpeellisimmat ja rakastetuimmat ristiäislahjat?