Syyskuun luetuimmat postaukset

Aloitin elokuussa tällaisen kuukauden luetuimmat postauksen, jotta pääsisi helpommin käsiksi kiinnostavimpiin juttuihin. Elokuun luetuimmat postaukset löytyvät täältä.
Mietin laittaisinko listalle vain siinä kuussa julkaistut postaukset, mutta päätin, että laitan ne sen mukaan mitä analytiikka näyttää.
Listalata löytyy siis muutama postaus myös vuodelta 2019, kuten mietintäni pojan risitäislahjatoiveista. Postaustarve lähti liikkeelle siitä, kun mietin mitä pysyvää kuopus voisi saada, kun esikoinen sai kummilahjaksi helmet. Lasten paljasjalkakengistä kirjoitin jo viime vuoden huhtikuussa, kun tutustuimme paljasjalkakenkiin ensikertaa. Olen iloinen, että lapsien jalkineet kiinnostaa edelleen.
Syyskuussa lukijoita on kiinnostanut:
- Mitä pojalle ristiäislahjaksi
- Veraisperheen akuutti lymfaattinen leukemia
- 8 viikon ruokalista
- Arkiruokareseptit
- Saako tuijottaa
- Paljasjalkakengät lapselle
- Oman median kaupallistaminen
- Juhlatarjoilut synttäreille korona mielessä
- Missä se uusi arki luuraa
- Kenelle kirjasto ja lukutaito kuuluu
