Raskausviikot

Raskausviikko 29

Ensimmäinen viikko loman jälkeen ja sekin kolmipäiväinen. Lomat on kuulemma lusittava ennen äitiyslomalle jäämistä, joten ihan on pakko niitä suorittaa alta pois. Tiedossa on siis vielä lisää lomaa ennen sitä ”the lomaa”. Eipä sillä, en varmaan yhtään pidempää viikkoa olisi pystynyt tekemäänkään. Työpäivien jälkeen olo on ollut aivan mahdotoinen. Supistelee, vatsaan sattuu ja alaselkään sattuu, turvottaa. Ahistaa, puristaa ja vain kyljellään jalat vinottain ylhäällä on hyvä olla. Jotenkin jännä miten vointi voi olla niin paljon heikompi työpäivän jälkeen, vaikka kaikilla mittareilla pääsen varmasti töissä helpommalla kuin kotona.

Osansa on tehnyt mies, joka on vielä tämän viikon lomalla. Olen siis oikestikin saanut levätä töden jälkeen hieman. Kauhunsekaisin tuntein odotan arkeen palaamista, jolloin mies on usein arki-illat töissä.

Yöunet ovat alkaneet toisinaan kärsimään muutakin kuin pissalla käymisien vuoksi. Ei vain kertakaikkiaan tule uni. Väsyttää, mutta toisaalta pää laukkaa ihan ylikierroksilla. Muistan unien vähenneen ensimmäisenkin raskauden aikana. En ole vielä onneksi ehtinyt niin paljon siitä kärsiä.

Olo freesaantuu vielä yöunilla sen verran, että uskaltauduimme lähtemään vielä alkeellisiin mökkiolosuhteisiin 2,5 tunnin ajomatkan päähän. Voi pojat miten hyvältä tuntui uida kylmässä järvivedessä ja toisaalta nauttia lempeän lämpimästä säästä. Reissun jälkeen kuitenkin totesin, että tälläset reissut on nyt sit tältä kesältä taputeltu.

Loppuviikosta alkoikin sitten ne paljon puhutut seksihelteet ja olo oli sen mukana kyllä kaikkea muuta kuin seksikäs. Kylmille suihkuille peukku ja jos olis lompsa olisi yhtään paksumpi niin olisin varmaan muuttanut kylppäriin. Siinä kohtaa korvien välissä kävi kyllä oma haaskaus, mutta ei jaksanut kiinnostaa niin paljon kuin oman tuskaisuuden lievennys. Omasta vaihdelaatikosta on ainakin se vitonen ja kutonen jo ihan rikki. Luulenpa et sellasella kolmosella körötellään tällä hetkellä.

Raskausviikot 25-28

Liitetäänpä nämä kesälomaviikkojen viikot yhteen ryttyyn. Kesälomaviikoista olimme päivää vaille kaksi viikkoa Suomen road tripillä. Vietimme ensin juhannusta läheisten kanssa järven rannalla helteestä nauttien. Sen jälkeen löysimmekin junassa vietetyn yön jälkeen itsemme +5 asteesta Kolarista. Ilma ei koko reissun aikana kohonnut yli +12, mutta saimme me kaatosateiden väliin myös aurinkoisia hetkiä. Lapissa illat ja yöt olivat kauneinta palaa Suomesta, mutta emme me voineet sentään taaperon rytmejä niin paljon sekoittaa, että olisimme lähteneet tunturiin keskellä yötä patikoimaan. Kahden kesken olisin todellakin yrittänyt saada sen ajatuksen läpi! Siitä virisikin tuleville vuosille haave; kesävaellus yöttömän yön syleilyssä.

Unirytmit saatiin kyllä hyvin sekoitettua loman aikana ja oli turha kuvitellakaan neidin menevän ennen yhdeksää unille. Toki se näkyi myös toisessa päässä, onneksi. Eli lomamode, check.

Oloni voinen sanoa olleen varsin jees näillä viikoilla. Kun liikuimme maltilla muutenkin tuntureissa, supistelutkin pysyivät maltillisina. Tosin liitoskivut tulivat voimakkaammin esiin näillä viikoilla ja voi kuinka omaan sänkyyn kaipasinkaan. Tässä raskaudessa mua on enemmän häpyliitoksen alueelta särkenyt, kun taas neitiä odotellessa SI-nivelen alue oli kaikkein pahin. Olen saanut kuitenkin toistaiseksi paremmin nukuttua kuin ensimmäisen raskauden aikaan, kun liitoskivut ja pissahätä vaivasivat. Kyllä pissalle pitää nytkin melkein kerran yössä nousta. Se olikin kiva mökillä ravata ulkohuussissa (puskapissalla).

Valtavaaran huipulla vielä viimeisenä iltana/yönä yksin ennen kuin lähdettiin valumaan kohti etelää.

Viikolla 28 aloin saada aamuyöllä/aamusta pohjekramppeja, jotka oli tosi kipeitä. Venyttämällä pohjetta se meni vain enemmän juntturaan ja teki kyllä sen verran kipeetä, että huutaa olis mieleni tehnyt. Raskausviikko 27-28 taitteessa myös alkoi tulla ”väsymyskohtauksia” enemmän. Aina jonkun aktiviteetin jälkeen tarvitsin kunnon levon ja olin kokovartalokipeä. Aina puuhaillessa olo oli mitä mainioin. Reilu viikko kotona tehtiin vielä selkä vääränä lomahommia, kuten käytiin mansikoita poimimassa ja mustikkametsässä. Sen mustikkametsäreissun jälkeen olin niin kipeä sen illan, että totesin meikämandoliinin mustikat olevan just sit siinä siltä vuodelta. Henkisesti omien voimien ja kunnon rajoittuminen ja rajallisuuden myöntäminen oli itselle kaikkein rankinta, koska neitiä odotellessa painelin ihan perä pystyssä pitkin metsiä vadelmien ja mustikoiden perässä.

Kerron erikseen meidän kesälomapuuhista. Mutta se miksi kesälomalla kaikki tuntui sujuvan suhteellisen helposti, johtui varmasti pitkälti myös siitä, että mies myös lomaili. Sain levättyä useammin, koko ajan ei tarvinnut olla repeämässä yksin joka paikkaan. Voi kun aina olis yhdet ylimääräiset kädet saatavilla <3.

Raskausviikko 24

Kesäloma alkaa. Kesäkuun puoliväli. Raskauden puoliväli. Halleluujaa. Kosteaa sumusadetta, hiostava keli, kylmä ja lämmin samaan aikaan. Töistä kotiin päästyäni ja lapseni roinineen kotiin raahattuani laskeutui minuun kaikkensa antanut olo. En monestikaan ole neidin nähden itkenyt, mutta nyt itkusta ei meinannut loppu tulla ollenkaan. Sekös neitiä hämmensi. Hän tuli dublojen luota ja taputti äitiä olalle. Oliko hänellä mielessään sellainen Bob Marleyn ”Everything’s gonna be alright” vai Trumppimainen ”kerää ittes”-olalle taputus. En tiedä. Ehkä kumpaakin.

En todellakaan peittele itkemistä neidin nähden, itkut kuuluvat aikuistenkin elämään. Usein oma itkuni purkaantuu vain suorituksen jälkeen eli illalla kun tulipalot on saatu tukahdutettua. Minusta on tärkeää, että lapseni näkee vanhempien erilaiset tunteet ja kuulla heiltä ettei ole vaarallista jos itkettää tai on paha mieli. Erityislapselleni viiton tunteita ja yritän selittää asiat mahdollisimman yksiselitteisesti. Esimerkiksi: ”Äiti itkee, koska on tosi väsynyt” tai ”Äitillä on paha mieli eikä tiedä miksi, mutta sinä et ole tehnyt mitään väärää”. Sanoittaminen on tärkeää, mutta koska ymmärrys on vielä maltillista, on tärkeää selittää lyhyesti ja lapsentasoisesti. Missään nimessä ei saa vähätellä lasta. Ne aistivat ja ymmärtävät enemmän kuin me koskaan ehkä tulemme ymmärtämäänkään. Tämän olen unohtanut liian usein oman lapseni kohdalla vaikka kuinka yritän. Kun sanoja on niiin paljon vähemmän kuin mitä korvien välissä liikkuu.

Loppuihan se itku ja mummu ja pappakin saatiin iltakylään. Lomapäivän alun taisi kruunata Puffetit, jotka on kyllä mun ja neidin jäätelölaarin top vitoseen menijöitä.

Tyyppi vatsassa antaa sisuksille kyytiä ja ralli on ollut vähintään yhtä kovaa kuin äidillä viime viikot. Olen pitkälti ollut illat yksin neidin kanssa miehen iltatyöpainotteisen työn vuoksi ja huomaan harjoitussupisteluiden lisääntyneen eksponenttiaalisesti. Ne eivät ole vielä varsinaisia kipuja, mutta eivät pelkkiä vatsan kovettumisiakaan. Toivon hartaasti ettei ne vielä lähtisi pahenemaan. Haluan nauttia neidin kanssa kirmaamisesta.

Niin. Se kesä. Ah. Ens viikolla on juhannus ja pääsee järveen <3

Raskausviikko 23

Mikä sää, mikä kesä! Hellettä, ihanaa! Alkuviikolla olin kaksipäiväisessä koulutuksessa Helsingissä kolmen työkaverini kanssa. Paljon tarttui ajatuksia, osa hyvien luentojen ansiota, osa huonojen. Ei siis ole aina välttämättä huono jos luento on ollut täys floppi. Se voi antaa jopa inspiraatiota. Istuminen ja asennon vaihtaminen ei ollut ihan niin smoothia enää kuin olin ajatellut ja välillä teki mieli kesken luennon mennä jaloittelemaan. Ou nou, joko tällaiset oireet alkavat nyt! Ei mulla viimeksi ollut ongelmia reilata tässä vaiheessa ja istua bussissa ja junassa. Paitsi pissatti. K-o-k-o a-j-a-n.

Koulutuksen jälkeen ehdin tapaamaan vielä ystävää täydellisen kasvisruuan äärelle Yes Yes Yes:iin. Hän, jota näkee liian harvoin, mutta on edelleen yhtä ihana ja aito oma itsensä. Sinä ihana jos luet, kiitos että oot!

Vielä ennen viikonloppua startattiin neidin kutoutussuunnitelman teko. Se jos joku on niin tunteita herättävää puuhaa varsinkin näissä olosuhteiden tuottamissa höyryissä, joten jätettäköön se kokonaan omaksi asiakseen.

Viikonloppuna meillä oli perhehoitovapaa, ja mietimme moneen kertaan mitä tekisimme. Oma mieli halajasi metsään ja olisin halunnut ekaa kertaa kotaan nukkumaan yötä. Ilma oli kuitenkin kuuma ja metsässä jo hyttysiä sen verran, että mietittiin pienen tuulenvireen ja leudon merituulen sopivan paremmin rentoutumiselle. Suuntasimme saaristoon, päämääräksi Kasnäs ja lähdimme testaamaan uutta retkiseuralaistamme; retkikeitintä. Saaristo on aina yhtä rauhoittava. Rannikkoreitti jäi kutkuttelemaan korvan taakse. Ehkä vielä tänä kesänä?

”Tällä kierroksella” mua ei haittaa läheskään niin paljon etten saa nauttia punkkua ja ihania käsityöläisoluita. En oo mikään koktail-tyyppi, mut oon päässyt ihan huomaamattani moktailien maailmaan ja on ollut tosi ihana huomat, miten on kolmessa vuodessa alkoholiton valikoima ravintoloissa lisääntynyt jokseenkin potenssiin 10.

Raskausviikko 22

Toukokuu. Viikko niin täynnä ohjelmaa ettei paljon ehdi omia oloja miettimään. Paitsi sitä, että on jatkuvasti nälkä ja tekee mieli kaikkea nopeaa sokeria. Muija, joka vihaa limppareita eikä syö koskaan karkkia tarvitsee kotiin tullessansa kunnon sokeriöverit, jotta saa koneeseen lisää löylyä. Pitäisköhän siis ihan niin kuin olla jotakin oikeaa ruokaa enemmän nenän edessä?

Puheterapiaa, viittomia ja vielä vähän lisää viittomia. Välissä oli onneksi helatorstai, joka oli enemmän kuin tervetullut arkivapaa.

Tyttöjen ilta ja lapsien ja suurimman osan koulunpäätös. Illalla vettä tuli taivaan täydeltä. Aloin muistella omaa valmistumistani. Ainiin. Silloinhan oli talvi.

Raskausviikko 21

Nyt potkiminen on tosi säännöllistä ja tiheää. Muutamia kipeitä vihlaisujakin on ollut eikä yhtään helpota koordinoida työpäivän jälkeen hepuloivaa koiraa ja päiväkodissa väsähtänyttä ja huomiota hamuavaa taaperoa. Liikkuminen luonnistaa muuten hyvin, mutta ylämäkeeen rattaita työntäessäni huomaan sen olevan epämukavaa ja vatsan alueelta jopa hieman kipeää.

Rakenneultra. Nyt sitten tuli, vaikka vasta tuntui ettei se koskaan sieltä tule. Vähän niin kuin kesäloma. Missä se aina luuraa. Jännitys alkoi, kun mieheni kanssa käveltiin käsi kädessä pitkin tunneleita kohti äitiyspoliklinikkaa. En tiedä mikä siinä erityisesti alkoi jännittää, sillä ei rakenneultra ole mitenkään autuaaksi tekevä asia.

En tiedä edelleenkään miten oikein reagoisin odottavien vanhempien kommentteihin rakenneultran jälkeen, jotka sanovat kaiken olevan hyvin ja lapsen olevan terve. Miten niin? Mistä tiedätte? Ei kukaan voi olla varma ja ultraääni ei kerro kaikkea. Kukaan ei voi ennustaa miten synnytys menee ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Elämä on epävarmaa ja sen epätietoisuuden kanssa meidän kaikkien on elettävä. Oltava sinut, koska muuten tukahdumme emmekä osaa nauttia siitä, mitä se meille tarjoaa.

Samalla tavalla en osaa oikein vastata, kun minulta on kysytty onko lapsi terve ja onko kaikki hyvin. Todennäköisesti. Ehkä. En tiedä. Ainakin sen perusteella mitä tutkimukset ovat osoittaneet, mutta se ei muuta mitään varmaksi. Sen yritän kaikille aina kertoa. Minulta on viety se lapsenusko etteikö uudelle tulokkaalle voisi mitään tapahtua, vaikka meillä onkin kehitysvammainen lapsi. Se on kuitenkin yksi syy miksi pelkäsimmekin miettiä toista lasta. Emme todellakaan siksi, että kehitysvammainen lapseni olisi minut pelottanut tai hän ei olisi ollut toivottu ja olisimme katumapäällä. Mietimme jaksamistamme, jos meillä olisi kaksi erityistä tukea ja huolta tarvitsevaa kotona. Olisiko meillä molemmille tarpeeksi paukkuja. Ja taas toisaalta se ”tavallinen” saattaa omine juttuineen olla hyvinkin kuormittava. Ei kukaan pysty ennustamaan. Asiaa on ehkä vaikeaa selittää niin, että nämä tunteet täysin ymmärtäisi jossei ole tällaisessa tilanteessa ollut. Mutta ne, jotka ovat olleet tietävät mistä puhun.

En osaa samalla tavalla iloita siitä, että ”kaikki on hyvin”, kun tiedän, että asiat voivat muuttua koska tahansa. En halua viedä keneltäkään sitä iloa ja onnea, mutta toivoisin kaikkien tunnistavan ettei raskauden aikana tehdyt tutkimukset ja seurannat poista sitä tosiasiaa, että kaikki voi silti olla toisin kuin on luullut. On niitä, jotka pelkäävät koko ajan ja kaikkea mitä voi tapahtua. Sekään ei ole todellakaan hyvä. Eikä niissä ruusunpunaisien lasien läpi tuijottelussakaan ole mitään vikaa, jos pystyy sietämään ja sopeutumaan jos elämä ne repii joskus pois. Epävarmuuden sietämätön keveys.

Siltikin, vaikka edelleen suhtaudun vähemmän optimistisesti tulevaan kuin uskon keskivertoäidin suhtautuvan, oli ihana kuulla kaiken näyttävän siltä miltä pitääkin tällä hetkellä. Sukupuolta ei huomattu kysyä, mutta sehän me kyllä NIPT-testistä saatiinkin jo selville. Olen ehkä jo jossain välissä möläyttänyt ja kaikille face to face kysyjille olen sen kertonutkin. Emme nähneet tarpeelliseksi pitää sitä itsellämme. Mutta teitä, jotka eivät ole päässeet hihasta minua vetämään pidän jännityksessä.

Synnyttämään lääkäri kehoitti tulemaan ihan tosi hyvissä ajoin, vaikka matka meillä onkin tosi lyhyt. Meidän ensimmäinen versio meistä kun tuli aika sutinalla maailmaan. En ainakaan toistaiseksi pelkää synnytystä. Jännitän kuitenkin sitä, että jos tämäkin tyyppi meinaa tulla hyvissä ajoin ennen laskettua aikaa, tuleeko hän yhtä nopeasti kuin siskonsa. Pitäisikö alkaa olla passissa lähiympäristössä? Siihen en ehkä ala. Oman kropan ja fiiliksen kuuntelu toimi viimeksikin hyvin. Menköön samoilla tämäkin versio.

Sinne se maha naamioituu vielä hyvin työpaidan uumeniin.

Raskausviikko 20

Toukokuu. Olen sairaslomalla, mutta kyllä se lepääminen tuntuu silti välillä täysin utopistiselta. Ei sitä lasta pysty sillon Alabamaan lennättämään, sen asioiden hoitamisia ja tapaamisia ens vuoteen jättää ja pyytää päiväkodin kevätjuhlia siirtämään. Jos joku on huono kombo niin raskaus+itse kipeä+taapero. Tätä ehkä enää voisi pahentaa se, että taaperolla olisi megalomaaninen ripulioksutauti. Inhaloitava kortisoni kuitenkin toimii ja yleistilani on alkanut kohentua nopeaa tahtia. Sain nukutuksi ja ai luoja sitä tunnetta, kun pääsin viikkojen sohvannurkassa kyhjöttämisen jälkeen palaamaan omaan sänkyyn ja pystyin nukkumaan vaakatasossa. Se tuntui jopa pelottavalta, niin psyykkeeseen yskä oli ottanut. En enää halunnut pettyä ja valvoa pystyasennossa yskäni kanssa pitkin öitä.

Tällä viikolla oli neidin päiväkodin kevätjuhla. Tämän kevään päiväkodin juhlat olivat ensimmäiset johon päästiin osallistumaan, koska itse päätähti sentään oli terve. Koko juhla oli sympaattinen ja lasten esitykset sai kyllä mielen herkäksi, eikä raskaus ja sen tuomat hormonitasojen vaihtelut auttaneet yhtään asiaa. Meidän neiti veti ihan omaa show’ta, mutta voi kuinka liikuttunut silti olin hänen suorituksestaan keppihevoslauluissa ja viimeisessä koko päiväkodin yhteislaulussa. Niin paljon ihmisiä, niin paljon ärsykkeitä, niin paljon ääntä ja silti hän handlasi niinkin hienosti.

Loppuviikosta koen pystyväni lähtemään kävelylenkille. Ilma on kuuma ja helteinen ja se ei tunnu missään. Ihanaa. Tunnen pikkuemäntäni sisälläni heräävän pikku hiljaa.

Turun Aurajoen rannasta Paavon-poluilta, jossa olimme pikkusiskoni ja neidin kanssa nauttimassa toukokuun helteistä.

Raskausviikko 19

Tästä se alamäki sitten alkoikin todenteolla. Jouduin lähtemään kesken työpäivän, niin huonoksi olonu äityi. Tuntui kuumeiselta, yskitti ja lima pyöri jossain mistä sitä ei saannut liikkumaan eteen eikä taakse. Kävin joka päivä eri lääkärillä ja polkemassa jalkaa, että nyt on tutkittava ja saatava apua oireisiin ennenkö saan psykoosin sairastamiseni ja raskauden mukanaan tuoman väsymykseni vuoksi.

Olin pieni lakana vain itsestäni ja olin niin surullinen lapseni puolesta, jolle en jaksanut olla äiti. Lisäksi minulle tuli jo suuri huoli myös sisälläni olevasta pienestä ihmisenalusta. Alkaako hän jo kärsiä sairastamisestani? Olin toivoton ja olisin halunnut jonkun ottavan minusta kopin. Viikonloppuna tilanne eskaloitui siihen pisteeseen että sain yskänkohtauksia ja aloin oksennella limaa. Yskä ei hellittänyt edes ulkona ja tuntui että kohta lähtee taju. Virtsanpidätyskykykin heikentyi. Niin voimakasta yskä oli.

Onneksi meillä on neidin Ventoline ja tartuin siihen viimeisenä oljenkortenani. Nyt oli lähdettävä päivystykseen, en pärjännyt enää kotona. Enkä uskaltanut lähteä ajamaan itse, vaikka matkaa ei olisi ollut kymmentä kilometriäkään. Vaikka päivystys saa monestakin syystä kuraa niskaan ja minäkin sain kuulla tulleeni yskän kanssa päivystykseen, sain asiallista, kunnioittavaa ja kohtalaisen nopeaa apua. Ensi kertaa lääkärillä oli rohkeutta määrätä raskaaana olevalle lääkkeitä. Vaikka kyseessä olikin ”vaan yskä”.

Äitienpäivä meni sohvan nurkassa ja sen verran raotettiin ulko-ovea, että nenä näytettiin ulkona. Yleistila oli niin onneton, että meidän pienen pieni lenkki madellen tuntui lähes tolkuttoman pitkältä ja saavuttamattomalta. Silti tuntui, että ehkä tästäkin selvitään loppuviimein hengissä. Järkeni olin menettänyt jo kuukausia ennen. Olisin tätä oireilua ehkä jaksanut paremmin ilman raskautta. Sisälläni tapahtui koko ajan vinhaa vauhtia uusia asioita.

Mietin oliko oireet tullut raskauden myötä, olinko nyt herkistynyt jollekin? Ilman raskautta minua oltaisiin varmasti alettu tutkimaan ja hoitamaan hanakammin, mutta toisaalta olisin varmaan jaksnaut myös oireita paremmin ja olisin venyttänyt lääkäriin menoa vieläkin pidempään.

#äitionvähänväsynyt

Raskausviikko 18

Yskäni pahenee. Nukun sohvalla istuen. Sen minkä nukun. Puolet viikosta olen sairaslomalla. Väsymys tuntuu ajoittain maatakaatavalta ja toisinaan pystyy hyvinkin tsemppaamaan.

Vappu menee rauhallisissa merkeissä meillä grillaten ja ystäviäni ja heidän puolisoitaan viime syksyisestä muuttoavusta kiittäen. Ja hei, nämä kaksi ystäväni odottavat myös. Tosi ihana, kun nyt on lähipiirissä niin paljon enemmän raskaana olevia. Ihan eri tilanne kuin kolme vuotta sitten. Eli vapun kunniaksi kilisteltiin 0% Happy Joeta ja ihmeteltiin tulevaa elämänmuutosta. Sekä naapuriin ilmestynyttä uutta autoa. Tähän on tultu.

Viikonloppuna lähdettiin moikkailemaan vertaisia Sipooseen. Päiväreissut on aina rankkoja, mutta kyllä kannatti. Osan perheistä oli nähnyt viimeksi niin pitkän aikaa sitten, että oli huimaa huomata miten meidän kaikkien ipanoista oli kuoriutunut persoonat esiin. Samalle viikonlopulle osui vielä siskon tytön partioparssi hyytävässä vaikkakin aurinkoisessa säässä sekä tämän toisen ystävän baby showerit. Hänet päästiinkin yllättämään ihan totaallisesti.

Pidettin showerit Turun Tiirikkalassa brunssin merkeissä. Nams.
Turku ja kevät <3

Raskausviikko 17

Huhtikuu. Superlämpimiä päiviä ja niistä ollaan nautittu ulkoilemalla pitkin puistoja ja maita ja mantuja. Aloiteltiin terassimaalailuja. Väsähdän edelleen tosi nopeasti ja tuntuu, että vanhasta minästä on vain ajatus jäljellä.

Yskä ja univaikeudet ovat kiusana edelleen. En saa öisin nukutuksi ja olenkin ollut sohvamajoituksessa. Maha on jostakin pullahtanut ja tuntuu, että kasvaa kokoa nyt kovaa vauhtia. Isimies on tehnyt kovasti töitä ja on vielä vikonlopunkin poissa.

1 2 3 4