Kaakao ei ole 1-vuotiaan aamupala
Olen ylpeä hammashoitajakäynnin jälkeen. Oikeastaan ensimmäistä kertaa saan olla ylpeä, että emme tarjoa lapsellemme sokeria. Ihmettelen itsekin miksi. Jos 1-vuotias lapseni ei saa välipalapullaa tai jäätelöä, jääkö hän elämässään jostain paitsi? Jossei hän opikaan syömään täytekakkua ja suklaadonitseja? Olenko tehnyt kasvatuksellisesti silloin jotain väärin?
Asuinkunnan vesijohtoveden fluoripitoisuudesta riippuen pinten lasten hampaiden pesussa käytetään fluoripitoista hammastahnaa. Tämä tuote on ainakin suomalainen, ilman lisäaineita ja sisältää tarvittavan pitoisuuden fluoria.
Olen joutunut perustelemaan valintaamme ”sokerittomaan linjaan” monesti. Koska downeilla on keskimäärin muutenkin enemmän painonhallintaongelmia etenkin aikuisiällä, yritämme antaa oikeanlaisen ravitsemusmallin jo lapsuudessa. Se, aiheuttaako se joskus sen, että otetaan menetetyt vuodet takaisin en voi tietää. Mutta monet tutkimuset osoittavat kuitenkin asiassa kuin asiassa lapsuuden mallien merkityksen, joten syteen tai saveen, me menään näin. Downeilla ja meidän typyllä on hitaan suolen kanssa ollut vaikeuksia ihan kiinteiden ruokien aloittamisesta asti ja sokeri (myös hedelmien sokeri) ei sitä edistä. Hedelmiä meillä kyllä syödään. Sokeri on myös addiktoiva ja vaikuttaa elimistön toimintaan muutakin kuin suolessa. Se on taas oma tarinansa se, mutta kyllä meistä jokainen on joskus nähnyt esimerkiksi lasten sokeripärinät. Ei kiva. Harvan äidin ja isän mielestä ainakaan.
Päiväkotien ravitsemuksesta olen huolissani. Mielestäni varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää terveellistä ja monipuolista ruokavaliota. Siihen ei mielestäni kuulu 1-vuotiaiden (eikä edes 5-vuotiailla) aamupalalla kaakao ja riisimurot, eikä välipalalla enemmän sokeria kuin marjoja sisältävät kiisselit ja rahkat. Tai pelkän leivän tarjoaminen, kun lounas ei uppoa. Ei kai ne uppoa, kun viisaat lapset tietää viime hädässä näkkärin saavansa kuitenkin käteensä. Monet päiväkodissa olevista tutuistanikin ovat alkaneet ottamaan omia eväitä töihin, koska eivät halua syödä niin epäterveellisesti. Ja sitten meidän pienten ihmisten käsketään syömään sitä.
Lasten ravitsemus on toisilla erittäin haastavaa mutten usko sokerin olevan ainakaan edistävä tekijä ravintoaineiden saamisen kannalta. Meillä ei ole onneksi minkäänlaisia syömisongelmia (kenelläkään perheessä), ruoka uppoaa hyvin, ehkä vähän liiankin. Kuitenkin luulo siitä, että kaikki downit olisivat ylipainoisia ja he eivät tunnista kylläisyydentunnettaan on väärä. Toisten ruokavalio on hyvinkin rajoittunutta ja vaikea toteuttaa. Siksi en ota kommenteja: ”Kylläpä hän syö paljon” kuuleviin korviini, vaan olen vain ja ainostaan onnellinen, että lapseni syö ja hän nauttii siitä.
Hysteerinen en koe olevani sokerin suhteen ja jos nyt joskus lettukermassa sokeri vilahtaa, niin vilahtakoon. Päiväkodin kanssa olemme sopineet sokerittomasta ruokavaliosta. Minusta on ihan ok, jos toiset valitsee lapselleen annettavaksi vanukkaita ja riisimuroja. Se miksi niin valitsee, kehottaisin kuitenkin pohtimaan. Jos olisi vanhempia sisaruksia, jotka tunkisivat jäätelötikkua suuhun (niin kuin itse olen pikkusiskolleni tehnyt), ymmärrän vaikeuden rajata sokeria pois lapselta. Mutta koska emme itsekään käytä ravinnossamme lisättyä sokeria, miksi tarjoisin sitä ravinnoksi pienelle lapselle? Herkut herkkuina ja niin kauan kuin lapsemme ei koe jäävänsä paitsi jostakin, en koe aiheelliseksi varta vasten opettaa sokerijugurttien syömistä. Sitten mietitään uusiksi.
Meillä oli siis ensimmäinen hammashoitokäynti. Ensikäynti on kuntakohtaista, mutta täällä se ajoittuu 1,5 ikävuoden tienoille. Se on lähinnä tutustumiskäynti, jossa vähän käydään läpi suunhoitotottumuksia ja annetaan vanhemmille ohjausta. Hammashoitaja haastatti: ”Syökö sokeria”, ”Juoko sokeroituja tai sokeroimattomia mehuja”, ”Kuinka usein syödään”, ”Kuinka usein pesemme hampaat”, ”Onko ksylitol-pastillit käytössä”. Täytyy myöntää, että kyllä itselläkin meni hetki ennenkö tajusi ensimmäisen hampaan puhjettua, että siitä pitää alkaa pitämään huolta.
Ennen päiväkodin alkamista ei tullut edes mieleen, että typy voisi ksylitol-pastilleja syödä. Naulakoihin kiinnitetyt ”pastillit lopussa”-kyltit sai kuitenkin miettimään. Kokonainen pastilli meillä menisi suoraa nielaistuna alas, siitä tuskin olisi hyötyä. Ruudinkeksijänä kokeilin murskata pastillin, toimii. Hammashoitaja sanoi myös ksylitol-jauhetta olevan. Mistä sitä löytää, sitä ei tarina kertonut.
Downeilla hampaat kehittyvät keskimäärin hitaammin. Meillä ensimmäinen hammas tuli 10 kk iässä ja nyt tämä kolmas 1 v 5 kk iässä. Alahampaat ovat alkaneet taipua hieman eteen päin, johtuen varmaankin hänen kielen työntymisestä eteen ja suusta ulos. Onneksi on vasta maitohampaat, niin huoli ei ole niin suuri. Se vaikuttaako se esim. kehittyvään purentaan, ei täti hammahoidossa meille osannut vastata. Hampaita – niitä tasan kolmea kappaletta olemme harjailleet iltapuuron jälkeen, mutta nyt pitäisi istuttaa se myös aamurutiineihin. Teenhän niin itsekin, miksi siis laiminlyön lapseni hampaiden harjausta. No, ei ole mitään hyväksyttävää selitystä. Niskasta kiinni.
Mekin olemme saaneet tipan valkeaa tänne Etelä-Suomen rannikolle. Jee!
Sokerin- eikun lumenhuuruista päivää kaikille!
