Phu Quocin saarelle saavuttiin illan hämärtyessä muitta mutkitta ja meitä oltiin kuin oltiinkin vastassa! Aikaisemmasta isosta taksilaskusta viisastuneena tivasin, että kuuluuko tämä matka nyt sitten majoituksen hintaan. Kuski ei ymmärtänyt sanaakaan, joten luovutin, kun näin että mittari sentään raksuttaa. Saaren asukkaiden kielitaito tai sen puute oli jo aavistettavissa. Meitä se ei reissun aikana suuremmin haitannut ja kaikki asiat järjestyivät hienosti, mutta toki välillä harmitti, kun ei pystytty keskustelemaan paikallisten kanssa.

Ensimmäiset kolme yötä oltiin tässä Sen Vietissä ja neljä seuraavaa Dragon Resort & spa nimisissä lafkoissa. Molemmat sijaisti tosi lähellä Ong lang beachia, joka oli sopivan rauhallinen ranta (kourallinen ihmisiä) meidän makuun.

Kummassakin toimi palvelu moitteettomasti, aamupala oli ihan hyvä. Oltiin kai vaan taidettu jo Ho chi Minh cityssä tottua siihen, että tuore kahvi tuodaan pöytään ja valinnanvaraa on liikaa. Molemmat resortit eivät olleet kauaa olleet pystyssä, mutta homma pelitti kaikin osin varsin kivasti. Miljöö ja huoneet oli jälkimmäisessä mukavemmat, mutta taas respan tyttö vähän turhan sähäkkä. Yhtäkaikki, oltiin tyytyväisiä valintoihin!

Ja tällainen näkymä siitä meidän pieneltä terassilta aamulla aukesi

Ensimmäisen kokonaisen päivän alkuillasta otettiin hotellilta (ilmaiset) fillarit ja pyöräiltiin keskustaan (n. 5-6km). Ei ne ihan high teciä olleet ja N totes ettei enää ikinä 😀 Mutta tosi kiva kokemus myös, ehti fiilisteleen rauhassa elämänmenoa ja pääsi helposti pysähtymään mukavannäkösiin ruokapaikkoihin 😉

Aivan parhaat jääkahvit! Meidän jälkkärit, joka välissä. Ihme kyllä säästyttiin vatsapöpöiltä myöskin, vaikka jäitä aika huoletta syötiinkin.

Seuraava päivä oli mopoilupäivä pohjoiseen. Skootterivuokra koko päivälle oli vähän päälle kympin ja sen sai suoraan hotellilta.

Naiset raivaamassa metsää +35 asteessa ja aikamoisessa savunkatkussa.

Löydetiin oma hiljainen autio ranta, mutta päästiin myös toteamaan ettei me ihan Kolumbuksia oltu, kun meidän jäljestä myös mopo jos toinen hurautteli mestoille. Myös paikallisia osui piknikille ja kutsuivat meidät seuraansa. Ilman yhteistä kieltä jälleen (jossei viinaa lasketa) jaoimme eväitä. Maisteltiin kotiloita, joista nypättiin liha hakaneulan avulla pois ja dippailtiin chilisoosiin. Yritettiin tutustua toisiimme, mutta se jäi vielä vähän alkukantaiseksi.

Keskeltä ei mitään aukes tämmönen ”pieni” kompleksi. Hyvin hämmentävä Vinpearl, johon kuuluu niin vesihuvipuistoa, huvipuistoa, delfinaariota, merenalainen akvaariota, suihkulähdeshowta, safaria… Ja ihmisiä näkyi joku kourallinen.

”Ota mustakin kuva”. Oke.

Matkan varrella ei pieneltä jännitykseltäkään vältytty, kun rengas puhkes kesken matkan teon karahtaessaan ikävästi pieneen kiveen. Onneks mestoilla oli ihmisiä, joilta saatiin apua! Kukaan ei puhunut englantia, mutta kun näytti rengasta, oltiin samalla aaltopituudella heti.

N lähti työntämään menopeliä korjaamolle mun jäädessä kuvaamaan kalastajasatamaa.

Oli himppanen tuuri, että oltiin kuitenkin päästy jo pahimmasta pusikosta, niin ei N: tarvinnut työntää montaa kymmentä kilometriä ”korjaamolle”. Tää oli joku tämmönen perhe, joka ilmeisesti rassaili jotain koneita. Me istuttiin varjoon juomaan jääkahvia ja katselemaan työntouhua.

Homma hoitui loppu viimein todella iisisti ja helposti. Perhe näki hurjasti vaivaa, kun kävi kaks kertaa hakemassa osiakin jostakin ihan muualta. Kakskymppiä köyhdyttiin ja annettiin tälle pienelle ahkeralle työmiehelle vielä 50 000 dongin seteli (n. 2€). Voi sitä onnea pojan silmissä ja vanhemmat olivat tosi yllättyneitä mutta huvittuneita tilanteesta. Tuli niin hyvä mieli itsellekin. Se ei meidän budjettia heilauttanut suuntaan tai toiseen, mutta toiselle se oli valtavan iso raha.

Matka jatkui kohti koilista. Reitti valittiin melkein Duong dongin kautta, eli melko samaa kautta takaisin kun tultiinkin, mutta tie oli täällä paljon paremmassa kunnossa. Ja hyvä niin, pian näätte sen vaihtoehtoreitin…

Jos olis suoraa pohjoisesta pyrkinyt tänne koiliseen, oltaisiin tultu tuollaista tietä. Harvemmin sitä nelikaistainen tie muuttuu näin radikaalisti.

Melkoisen uutta ja leveää pätkää oli melkein Duon dongista asti. Matkan varrella tuli vastaan toinen silloin toinen tällöin. Nämäkin baanat odottaa lähivuosien turistibussejaan.

Pippuriviljelmiä

Koiliskärjessä oli pieniä guesthouseja ja joitain pikku rafloja. Me eksyttiin niin pienen ja kiukkuisen tätin ravintelin rantatuoleihin, että ei tiennyt miten päin olisi ollut. Oli kiva käydä katselemassa mestat vaikkei me sieltä mitään ihmeellisempää ihmeteltävää löydettykään.

Ilta päätettiin Long beachille, jonne ajoitettiin auringonlaskun aikaan illallistamaan. Voi itku mitä safkaa ja mihin hintaan, mutta kyllä nää näkymät seivas aika paljon.

Toiseen resorttiin siirryttyämme saimme kuulla sen olleen avattuna kolme päivää ennen meidän tuloamme. Uskomattoman hienon ja valmiin oloinen kompleksi ja me viihdyttiin Dragon resortissa tosi hyvin. Paikan omistaja halusi tarjota uuden vuoden aattona kaikille majoittujille ilmaisen buffetillallisen avajaiskuukauden kunniaksi. Meidän suunnitelma mennä fine diningille Long beachille muuttui aika äkkiä tämän kuultuamme. Siellä buffetit olisi olleet n. 40-60$/ sierainpari.

Iltaan toi jännitystä koko päivän ollut sähkökatko, mutta henkilökunta ei antanut sen missään kohtaa haitata. Tai ei se ainakaan ulospäin näkynyt. Pääsimme nauttimaan huikean illallisen eikä jaksettu kyllä enää evääkään liikauttaa lähteäksemme katselemaan keskustan meininkejä. Meidän ensimmäinen uusi vuosi avioparina taittui niin, että taidettiin olla unten mailla jo ennenkö ehdittiin vuoden vaihtumista tiedostamaan.

Voi näitä tärähtäneitä kuvia, mutta saa näistä nyt ainakin kuvaa, että pöydät notkui mitä ihmeellisimpiä herkkuja.

BBQ pyöri koko illan ja me maisteltiin N kanssa varmaan kymmeniä ihan uusia makuja. Kaikki ei ihan listakärkeen päässy, mutta tosi ihana tilaisuus tutustua mereneläviin.

Aikaa kun meille jäi ja todettiin ettei me ollakaan sitä rannalla makoilija-tyyppiä, päädyttiin ottaa uikkarit mukaan ja lähteä testaamaan se omintakeisen omituinen huvipuisto. Vinpearl on tosiaan huvipuistokompleksi, joka meidän piti sulavasti ohittaa kokonaan, mutta kun aikaa meillä oli niin päätettiin lähtee ottamaan selvää mitä muurien sisällä on toiseksi viimeisenä päivänä. Oltiin luettu tosi paljon negatiivisia kommentteja epäaidosta tunnelmasta ja etovasta miljööstä aavemaisella tvistillä. Joku mietä lapsenmielisiä sitten kuitenkin veti tänne puoleensa. Ja hyvä niin, meillä oli huikea päivä!

Saaren läpi kulki ilmainen Vinpearl bussi, joka kuljetti HYVIN ilmastoidulla jättibussilla turisteja kohteeseen. Me oltiin mopopäivänä löydetty puiston vierestä ihana paikallinen nuhruinen ravintelikoju ja mentiin täyttämään sinne massut ennen polskuttelua noin 10 kertaa halvemmalla ja vähintään yhtä monta kertaa paremmalla ruualla, täytetyilla patongeilla, joka on Vietnamin suosittua lounasruokaa ja fastfoodia.

Samaisessa paikassa kävi syömässä huvipuistokompleksin henkilökuntaa. Mietittiin miltä tuntuu kirjaimellisesti palvella ensin pintakiiltoisissa mestoissa turisteja, joiden lompakosta vaan dongit pursuilee ja sitten kävellä se 100 metriä ulos porttien ulkopuolelle syömään pienille nuhruisille muovituoleille, jossa rotat menee jalkojen välistä ja kärpäset pörrää tiskivuoren päällä. En voi liiaksi korostaa, että me tosiaan nautittiin näissä paikoissa yksiä parhaimpia aterioita eikä ruokamyrkytyksistä ollut tietoakaan. Ja mikä tärkeintä, näissä asioidessamme tiesimme takuuvarmasti roposemme menevän oikeaan osoitteeseen. Paikallisille.

Kaiken huippuna tavattiin samaisen teltan alla ihana belgialainen pariskunta, jonka kanssa keskusteltiin ensin heidän teekriisistään. Rouva olisi halunnut jääteen sijaan kumaa teetä, mutta sitähän ei paikalliset käsittäneet. Meidän alkaessa N:n kanssa keskustella omalla kielellämme miehen silmät pyöristyivät:”Oleeettekoo tee suooomalaaisiaa?” Mies oli kääntäjä ja asunut 10 vuotta TURUSSA! Läntisellä rantakadulla:DD Hän puhui tosi hyvin suomea. Totesi myös, että on hän kauniimpiakin kaupunkeja nähnyt:’D.

Huvipuistoon maksoi 500 000 dongia liput eli n. 20€. Sillä hinnalla pääsi tekemään kaikkea mitä muurien sisällä oli. Ilta huipentui suihkulähde-esitykseen. Mitään yhtä vaikuttavaa en ole aikaisemmin nähnyt (toki suihkulähdeshowt rajautuu Suomeen ja Barceloonaan). Valot, musiikki, vesitykit pelasi niin hienosti yhteen, että sai vain olla ja ihailla.

Vesipuisto meni aikaisimmin kiinni (muuten huvipuisto oli klo 21 asti auki), joten päätettiin aloittaa sieltä. Jos jonkinnäköistä tosi hurjaa vempelettä, joiden adrenaliinipaukuista voi Jukuparkeissa haaveilla. Loppuviimein mä jopa rohkaistuin sellaseen putkeen, joka meni kokonaan ympäri. N ei päässy, oli liian iso, hihi.

Afrikan jälkeen tein lupauksen itseni kanssa etten tue eläintarhoja ja muita kasvattamoja enää. Niin tämä pyhimys joutui pyörtämään kuitenkin päätöksentä ja uteliaisuus voitti, kun löydettiin merikeskus huvipuiston laidalta.

”Merikeskus” oli aivan tosi upea enkä ole tälläistäkään vastaavaa nähnyt aikaisemmin, vaikka elinolojen ahtaus ja vapaudettomuus edelleen tuntuu vastenmieliseltä.

Yksi päivä pyörittiin täysin Phu quocin keskustassa. Eksyiltiin, ihmeteltiin, syötiin, juotiin ja nautittiin elämästä.

Tässä tätä katukuvaa.

Reissun paras Pho-keitto, tais olla myös halvin. Phu Quocin keskustasta syrjässä, mutta kävelymatkan päässä. Keski-ikäinen nainen, joka ei osannut sanaakaan kieliä, mutta keitot saatiin ja takana olevasta ”kahvilasta” saatiin taas tulkkausapuakin:)

Paikallisten suosimilta markkinoilta. Tuoksuja ja hajuja riitti. Ja aivan hullu meno mopojen ja ihmisten keskellä. Kuhinaa riitti kapealla käytävällä.

Kanojen ja ankkojen hengen haukkominen ja läähättäminen ei ollut mukavaa katseltavaa. Tällä pyritään siihen, että asikas saa tuoretta tavaraa. Vaikka Suomessa toki on eläinsuojelussa vielä tekemistä, niin mun mielestä ne sikaloiden kuvaajat vois myös tulla tänne katsomaan.

Mustapippuria, jonka kasvatus on yksi Phu Quocin elinkeintoista ja vientituotteista.

Kääpää.

N vaihteeksi patonkipisteellä. Ihmeen kivasti seki mahtu noilla muovijakkaroilla siestaamaan.

Jätteenpolttolaitos.

Ilta päätettiin Night markettiin, josta huokui taas tursteille tarkoitettu leima. Voihan ahdistus.

Ice cream rolls oli marketin parasta antia!

Tästä sitte valkkaamaan mitä illalliseksi.

Vuokrattiin myös toiseksi päiväksi mopo alle ja lähdettiin ottamaan selvää, mitä etelässä on. Matkan varrelle osui vesiputoukset . Ennen sitä suosittelen jopa tutustumaan Tarvasjoen pikkuputariin.

Vesiputoukset:D

Bai Sao beach, meri oli ihanan kirkasta ja hiekka puuterista, mutta ne muutamat ravintelit mitä oli, oli sitä turistikuraa.

Henkilökohtaisesti olisin voinu nämä sotajutut skipata, mutta onneks meillä on myös erilaisia kiinnostuksen kohteita ja N sai mut tänne taivuteltua. Kyseessä siis Coconut Prison, vankileiri, jossa Jenkit piti Pohjois-Vietnamilaisia vankeinaan. Taas kerran aivan järisyttävän järkyttävä mesta, mutta itelle ainakin taas hyvää herättelyä todellisuuteen. Ei näistä vuoden 1955-1975 ihan hirveästi ole aikaa. Ja se jos joku on pelottavaa.

En muista kuinka monta näihin kidutushäkkeihin sullottiin. Taisi olla likemmäs kymmentä. Joka tapauksessa niin, että piikkilanka lävisti vankien ihoa, he virtsasivat ja ulostivat niille sijoilleen ja ruokaa tuli jos tuli auringon paahtaessa taivaalla.

Museossa oli kuvattu esimerkiksi miten eri toimin vankeja pakotettiin kiduttamaan toisia vankeja tai miten vartijat kiduttivat heitä. Kyllä ei siinä ole ollut edes mielikuvitus rajana, kun joku on laitettu vaikka munistaan kiinni höyläpenkin tapaiseen puristukseen ja alla on tuli.

Ehkä koko riessun surullisin hetki oli tavata iäkäs mies sukulaispoikansa kanssa. Poika kertoi miehen veljen olleen ko. vankileirillä vankina ja voi vain kuvitella sitä tuskaa, jota hän joutui tuolla rinnassaan kantamaan. Voi kun olisimme pystyneet keskustelmaan enemmän yhdessä. Olisin niin halunnut keskustella hänen kanssaan hänen tuntemuksistaan. Myönnän ettei minua kiinnosta niinkään sotien ja historian kulku teknisesti, mutta mielestäni on sitäkin antoisampaa ja mielenkiintoisempaa yrittää ymmärtää ihmisten sielunmaisemaa ja minkälaisia tunteina ne ajat herättää heissä.

Osa oli täältäkin ihme kyllä päässyt pakenemaan.

Viimeinen kokonainen päivä me vietettiin aalloilla keinuen. Mulla oli yksi toive ja se oli päästä snorklaamaan kunnolla elämäni ensimmäistä kertaa. Päivä oli varattu suoraan Red river tours nimiseltä lafkalta. Etukäteen selviteltyämme osasimme jo varautua, että bussi on viimeisintä paikkaa myöden buukattu täyteen ja kaikki käydään hakemassa omilta hotelleiltaan ja oheen kuuluu pientä piilomarkkinointia, esim. me kävimme helmitehtaalla tutustumassa. Ei säväyttänyt ei sitten alkuunkaan (enkä muuten saanut edes niitä helmikoruja…), mutta muuten päivä oli pakettimatkaksi kehittyvässä maassa yllättävänkin onnistunut. Meille luvattiin kaksi snorklausspottia ja ne me saimme.

Potskilla meille tarjoiltiin lounasta, jossa oli mereneläviä, riisiä, nuudelia ja kasvikia. Hyvää oli!

Liian iso kuorma?

Mun mielestä tää kuvaa meidän pariskuntaa paremmin kuin yksikään sana:D

Meistä ei kumpikaan ollut aikaisemmin snorklannut oikeastaan ollenkaan jossei mun delfiinisafaria lasketa (merivettä suussa koko ajan ja rillit huurussa) ja päästiin homman jujusta kiinni aika hyvin. Merenalainen elämäkin oli meille huisin jännittävä ja kaunis, koska vertailukohtia ei ollut. Retken konkarit sanoivat, etä ihan jees, mut Karibial on sitä jotain. Loppuun vielä koonti saaren hyvistä ja huonoista puolista. Molemmat lämpimästi suosittelemme käymään nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Täällä oli nähtävissä Thaimaa-oireyhtymää, vaikka siellä emme ole itse käyneetkään. Hartain toiveeni vain on, että kasvua lisättäisiin saarelle luontoa kunnioittaen ja jätettäisiin edes osa rannoista ”villeiksi”.

Phu Quoc plussat

• Turisteja maltillisesti ja jos hakeutuu himppasen syrjempään saa olla hyvin omissa oloissaan. Toistaiseksi.

• Syöminen ja juominen kohtuuhintaista (halpaa) ja aivan loistavaa hotellien ja päärannan ulkopuolella

• Koskematonta luontoa

• Paikallisten elämänmenoon pääsi helposti kiinni ja sai olla jopa osa sitä

• Paikalliset todella ystävällisiä ja auttavaisia emmekä törmänneet huijaamiseen/ varastamiseen

Miinukset

-Jättiresortteja tehtailtiin hirveellä temmolla ja työmaita oli tosi monessa paikkaa ja luonnosta vähät välittämättä maata muokattiin.

-Jätehuolto alkukantaista (harvassa paikassa silti haisi) -> roskia asutusten lähellä, satama-alueella vedessä, joillain rannoilla pitkin ja poikin…

-Pääranta, josta todella kaunis spotti auringonlaskulle ihan kamala turistihelvetti ja ylihinnoiteltua kuraa ravintoloissa

-Majoituksen ollessa kauempana keskustasta joko mopo tai taksi lähes pakollinen, jos haluaa syödä muutakin kuin hotlan ravintelissa

Viikko saarella meni rennon letkeissä merkeissä. Hätäisemmät olis tässä ajassa kyllästyneet, mutta me kun tykätään chillaten kattoa mestat rauhassa läpi ja siirtyä sitten seuraavaan paikkaan. Siihen ajotus oli melko nappi. Saari tuli nähtyä ja oli hyvä mieli siirtyä kohti Bangkokkia. Kalakastikkeet (joka on Phu Quocin suurin vientituote) jäi kentällä tullin haaviin. Himppasen harmitti enkä kyllä ymmärrä vieläkään mitä laitonta siinä oli. No tiemme kävi kohti uusia pettymyksiä seikkailuja Bangkokissa!