Perhe

Haunisten allas – retkeilyhelmi Raisiossa

6.2.2020 Päivi
6 Comments
Perhe, retkeily, Varsinais-Suomi

Tammikuu oli lumen osalta surkea. Se on vetänyt monen mieliä matalaksi. Ehdimmekö unohtaa ne ihanat pienet pakkaspäivät, jotka ovat olleet pilkahdus talven tunnelmasta. Todisteita on, sillä muutama viikko sitten vietimme ihanan pakkaspäivän retkeilyn merkeissä.

Suomen rumimman kaupungin titteliä usein hallussaan pitävästä Raisiosta ei ihan äkkiä uskoisi löytyvän tällaista luonnonkaunista perheelle sopivaa retkeilykohdetta. Kivenheiton päässä on Ikea ja kauppakeskus Mylly ja sitten kuitenkin hetkeä myöhemmin pystyt laskeutumaan lähes täydelliseen rauhaan. Ihan pelkän luonnon äänimaailman varassa ei pääse olemaan, sen verran Ohitustien kumina metsäänkin kuuluu. Tämän helpommin ja nopeammin ei kuitenkaan kaupungin vilinästä pääse irtaantumaan.

Haunisten allas on tekojärvi ja sitä on käytetty vuoteen 2012 asti Raision raakaveden varastopaikkana. Nykyisin alue on retkeilykäytössä, mutta edelleenkään altaaseen ei saa mennä uimaan eikä se ole juomakelpoista.

Ensimmäistä kertaa yrittäessämme löytää perille ei ollutkaan ihan helppoa, kun viittoja ei ole, osoitetiedot huonosti löydettävissä ja reittejä Haunisten altaan ympärille ja ympäristöön menee enemmänkin.

Helsingistä päin tullessa käännytään oikealle kauppakeskus rampista. Seuraavassa risteyksessä käännytään vasemmalle suuntaan Allastie. Allastietä jatketaan loppun asti, kunnes käännytään Santaojantielle oikealle. Tietä jatketaan niin pitkään, että parkkipaikat tulevat vastaan. Uskoaan ei saa menettää vaikka ensin tulee teollisuusaluetta, sitten koirien koulutuskenttiä ja jopa yksi rivitalo-osake, mutta sen jälkeen alkaa häämöttää isohko parkkipaikka. Ohikulkutieltä parkkipaikoille on noin kilometrin verran.

Parkkipaikoilta lähdettäessä oikealle on esteetön tie uudemmalle grillikatokselle. Tämä on tosi kiva vaihtoehto, jos haluaa tulla vauva rattaissa ja tai pyörätuolilla luonnonhelmaan. Itse grilli ei kovinkaan suuri ole ja nätillä päivällä ruuhkaa voi olla, joten kiljuvien (lasten) vatsojen kanssa ei kannata lähteä liikkeelle.

Me lähdimme kuitenkin vasemmalle, jossa on myös grillauspaikka. Molemmille grillauspaikoille on noin 600-700 metriä oman mutun mukaan. Kokonaisuudessan polun pituudeksi tulee vajaa 3 kilometriä jos altaan menee ympäri.

Polku on melko vaihtelevaa ja kulkee altaan reunaa pitkin havumetsässä nuollen välillä ihan rantaviivaa. Märällä säällä polku myös on todella märkä ja kalliot liukkaat. Välillä pääsee kiipeämään kallioille ja pomppimaan kiville havupuiden seassa, välillä on tasaisia hiekkatiemäisiä osuuksia. Ei kyllä uskoisi olevansa Raisiossa, on päässyt suustani joka kerta.

Molemmista grillipaikoista löytyy polttopuita ja huussit. Oma vessapaperi kannattaa olla mukana eikä puukosta tai kirveestäkään haittaa ole, jotta saa puita pienemmäksi pikkuruisiin grilleihin. Pikkuruisia ne todentotta alkavat olla, sillä nytkin ennen meitä oli grillaajia ja meidän peräämme tuli kolme muuta seuruetta. Muistathan ottaa roskat mennessäsi mukaan luonnosta.

Aina ei tarvitse kantaa kirvestä mukana, puukko on kätevä moneen. Toisella klapilla saa hakattua puukon terää syvemmälle puuhun.

Lähdimme retkelle melkoisen ekstempore, joten eväät käytiin nappaamassa lähikaupaupasta. Mukaan tarttui nakkeja, grahampiirakkaa ja karjanpiirakoita. Meillä on neidille usein mukana suolakeksejä tai riisikakkuja naposteltaviksi. Niitä hän saa helposti syötyä myös itse suttaamatta, maistuvat neidille ja eivät ole epäterveellisimmästä päästä. Suklaa toki on myös joka reissulla mukana hätävarana kiukkunälän yllättäessä. Mukana oli myös lämmintä kaakaota.

Kuvien perusteella voisi ajatella retkeilyn olevan aina seesteistä, yhtä hymyä ja seikkailua. Uskallampa epäillä kenelläkään olevan sellaista. Tälläkin reissulla aiheutti huolta liukkaat kalliot, veden läheisyys ja neidin päiväuniaikaan osunut ajankohta. Virhe. Siitä huolimatta suunnatona iloa meille vanhemmille tuo lapsen riemu, villivarsan rohkeat hypyt sieltä sun täältä ja ulkoruuan maistuminen taivaalliselta, oli se sitten mitä sattuu.

Parkkipaikoilta lähtee myös 18 väyläinen frisbeegolfrata. Ei olla itse menty läpi, mutta paljon sielläkin porukkaa tuntuu riittävän, että eiköhän pätevä sekin ole. Ihmiset kyllä ovat huonoista viitoista huolimatta tämän luontoihmeen löytäneet, kuten alla olevasta kuvasta parkkipaikoilta huomaa. Omaa rauhaa halajavan kannattaa tulla arki-iltana tai aikaisena viikonloppuaamuna. Jos talviretkeily ei naposta niin pistä Raisio takataskuun ja tee tänne kevätretki lempparieväinesi.

Haavena koti maaseudulta

3.2.2020 Päivi
4 Comments
Perhe

Olen rakentanut kotini aina sinne mihin olen reppuni tiputtanut. Kiinnyn kyllä paikkoihin, mutta se ei ole saanut minua jämähtämään vielä erityisesti minnekään. Jokaisesta uudesta paikasta olen löytänyt ihania puolia, jotka ovat tuoneet iloa ja onnea ympärilleni. Saaneet minut asettumaan. Olen ponnistanut pienen kunnan pienestä kylästä, jota ei kuntaliitoksien jälkeen ole enää olemassakaan paitsi entisten ja nykyisten kuntalaisten sisussa ja sielussa. Sittemmin olen asunnut vain taajamien sisällä.

Oma ja puolisoni lapsuus maaseudulla on saanut meidän kuitenkin kääntämään katseemme kohti väljempiä vesiä viime aikoina. Haluaisimme tarjota omille lapsillemme samanlaisen kasvuympäristön kuin itsekin olemme saaneet. Opettaa mistä ja miten ruoka tulee, näyttää miten traktoria ajetaan ja kuinka ääntä maaseudulle mahtuu. Vaikka lapsena vihasin maatilan töitä ja sitä, että ne meni aina uintireissujen edelle, osaan arvostaa sitä nyt. Se on opettanut minulle työstä ja yrittäjyydestä paljon.

Kerrostalokakaroilla on leikkikavereita usein jokaisessa ilmansuunnassa muutaman metrin säteellä, kun taas maaseudun vintiöillä saattaa fillaroitavaa olla kilometritolkulla. Sekä maalla että kaupungissa asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa ja se tekeekin tästä kaikesta vaikeaa. Mikä loppupeleissä ratkaisee? Eniten päätöksen tekemiseen vaikuttaa erityinen esikoinen, joka on tällä hetkellä ainoa syy miksi emmin maalle muuttoa.

Maalla soveltavan liikunnan mahdollisuudet ovat todella paljon rajatummat kuin kaupungissa. Lähtökohtaisesti toivon lapseni pääsevän ja pärjäävän ihan tavallisissa harrasteryhmissä, mutta tärkeintä itselleni on, että hän kokee kuuluvansa ryhmään tasavertaisena. Realistisena ajattelen ettei hän välttämättä saa samalla tavalla jossei ryhmässä ja sen toiminnassa ole ajateltu erityisiä tarpeita. Toki auto kulkee isommallekin kirkolle, mutta ajatuskin pelkkänä lasten taksina olemisesta saa mieleni matalaksi. Vaan voisiko esimerkiksi kuskausajan hyödyntää liikkumalla itsekin? Tai voisiko tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä, että harrastuksen ajan voisikin hyötykäyttää töitä tehden? Toisen auton hankkiminen ja sillä suhaaminen ei kuitenkaan houkuta.

Vakaa pyrkimyksemme on kasvattaa neidistä mahdollisimman itsenäinen ja pärjäävä. Maalla on melkoisen hankala harjoitella julkisilla liikkumista. Entäpä uskaltaisinko koskaan päästää lastani autojen sekaan pyöräilemään ilman kevyenliikenteen väylää? Kuinka harjoitelisimme kaupassa kipaisemista yksin jos lähimpään kauppaan olisi viisi kilometriä?

Kouluun on vielä muutama vuosi. Tuntuu pitkältä, mutta on jo toisaalta oven takana. Kuinka pitkiksi esikoisen koulupäivät venähtävät, jos koemmekin ettei lähikoulu olekaan hänelle paras vaihtoehto oppivelvollisuutta täyttämään? Entäpä terapeutit? Kulkevatko he kauemmas vai olisiko edessä uusien terapeuttien metsästys? Entäpä miten pitkiksi venyisivät päiväkotipäivät jos molemmat kävisimme kuitenkin päivätöissä 30 kilometrin päässä?

Asumisen helppous on myös tapetilla. Tällä hetkellä asumme rivitalokolmiossa, jossa on edulliset juoksevat kulut. Pihaa ei juuri tarvitse hoitaa, ei ole räystäslautoja joita tarvitsisi naputella ja sammaleita katolta tiputettavana. Toisaalta tämä on autuus ja sen vähäisen vapaa-ajan jota on, voi käyttää perheen kanssa oleiluun ja harrastamiseen. Ei tarvitse viikonloppua käyttää nurmikkoa leikaten, vaan voi lähteä retkille ja muille riennoille.

Vaan harrastus se on rassaaminenkin. Nautin sormien sotkemisesta maaperään, mussutan suuhuni marjoja ja hedelmiä onnesta soikeana lapsuudenkotini marjapensaiden ja luumupuiden välissä ja tunnen maalla sykkeeni laskevan. Haluaisin lapsienikin näkevän kevään peltotyöt ja opettaa missä juureen leivotun ruisleivän todelliset juuret ovat.

Voinko valita molemmat? Asumisen maalla suht simppelillä asumisratkaisulla ja helppohoitoisella pihalla sekä menot ja retket viikonloppuisin uusiin paikkoihin? Vai kaipaisinko edes retkeilyreitistöille? Olisinko ikionnellinen omasta nuotiopaikasta oman metsän siimeksessä? Kannonnokasta, johon ei tarvitsisi jonottaa.

Aukkoa sivistyksessä lapsillani en pelkää, vaikka maalle muuttaisimmekin. Maalta pääsee pois, mutta rivitaloyhtiön pihalle ei rakenneta lautamajaa jos niin sattuu huvittamaan. Kulttuurin pariin pääsee vähän kauempaakin, mutta omaa tilaa ja havumajoja ei kaupunkien keskustoihin rakennella.

Kaikki ihailemani tekijänaiset ovat ponnistaneet pieneltä paikkakunnalta ja ovat löytäneet suuret saappaat. Tarve vaikuttaa, nähdä suurempi kokonaisuus ja miten tärkeää on, että saamme elää juuri siellä missä tahdomme. Maalla on saanut kokea pienen paikan hyvät ja huonot puolet. Yhteisöllisyyyden ja kateuden. Toisaalta on kiire ja toisaalta taas ei niin minnekään.

Maaseutumiljöössä on jotain jota ei voi käsin kosketella. Se täytyy tuntea. Oletko sinä haaveillut muutosta maalta kaupunkiin tai stadista landelle? Mikä on vaikuttanut eniten siihen, mihin olet reppusi iskenyt?

Luomulastenvaunuilla kohti puhtaampaa tulevaisuutta

31.1.2020 Päivi
3 Comments
Kaupallinen yhteistyö, Perhe, vauva

Kaupallinen yhteistyö: Wauvakauppa

Tiedämme ettei lapsen ole hyvä nukkua katupölyn, pakokaasujen ja tupakan katkussa, mutta kuinka usein tulemme ajatelleeksi mitä pitää sisällään materiaalit, joihin rakkaimpamme on kääritty?

Alkuviikosta kerroin millaiset asiat vaikuttavat ja ovat vaikuttaneet lastentarvikevalintoihimme. Tuntuu käsittämättömältä ajatella, että vauvat nukkuvat vaunukopassa usein suuren osan päivästään ja materiaaleina voi olla käytetty terveydelle haitallisia kemikaaleja. Heräsin tähän todella lukiessani vuosia sitten Kemikaalicocktailin selvitystä lastenvaunujen haitallisista aineista jopa markkinoiden johtavissa vankkureissa. Haluanko kuorruttaa lapseni ympäristön kemikaaleilla ja lisätä mahdollisesti riskiä hedelmällisyysongelmiin, syöpiin ja hormonihäriöihin? No en kai?

Aikaa on kulunut kymmenen vuotta, mutta onko johtavat brändit tehneet muutoksia? Kierrätysmuovin käytöstä monet firmat puhuvat tuotteissaan, mutta siihen se melkeimpä jääkin. En kai halua lastani käytettyihin kokis-pulloihin kääriä?

Sen sijaan päätin valita luomumateriaaleista käsityönä varmuudella ilman lapsityövoimaa valmistetut kulutusta kestävät lastenvaunut. Tarkastellessani yrityksiä löysin luonnonmukaisuutta huomioon ottavia vaunuvalmistajia Euroopasta muutamia. Kuitenkin vaunujen valmistusmaa, tuotantomateriaalit ja läpinäkyvä tuotantoprosessi oli yhdellä valmistajalla kirkkaasti ylitse muiden.

Siispä päädyimme Itävallassa valmistettuihin Naturkind luomulastenvaunuihin. Vieläpä ilman koeajoa, sillä ne valmistetaan tilausten mukaan käsityönä. Sen vuoksi vaunujen toimitusaikakin on 8 viikkoa. Tilausten perusteella valmistetut vaunut takaavat kuitenkin sen ettei tule ylituotantoa, ylimääräistä jätettä ja ympäristökuorma pyritään minimoimaan. Kaiken hyvän päälle iloiseksi yllätykseksi vaunujen saapumista ei edes tarvinnut odottaa kahta kuukautta.

Valitsemamme Lux-malli on uusin ja urbaanein desingiltaan, mutta sorateillä ja mutavelleissä rullaavat. Vaunut ovat yllättävän korkeat, mutta ei mitenkään liian korkeat 160 senttiselle. Sen sijaan lähes kaksimetrinen puolisoni riemuitsi ettei tarvitse ihan niin paljon kyykistyä.

Alumiinisessa rungossa on Soft comfort-renkaat, jotka ovat puhkeamattomat, mutta tuntumaltaan vetävät vertoja ilmakumirenkaille. Etupyörät pyörivät akselinsa ympäri, mutta ovat lukittavat.

Vaunun jousitus on pehmeä ja juoksulenkeillekin nämä ovat testiajoon päässeet useammankin kerran. Vaikka vaunukoppa onkin painava tuntumaltaan, runko on kevyt ja nopea kasata. Vaunuissa on jalalla painettava lukitus, joka on naurettavan hyvä aikaisempien vaunukokemuksien nitkutteluiden jälkeen.

Tavarakori on mukavan syvä tällaiselle hamstraajalle, jolla on usein tavaraa enemmän ja vähemmän mukana. Myös melko isot ostokset mahtuvat mukavasti kyytiin.

Työntöaisan materiaali on luonnon korkkia. Talvella korkki tuntuu käteen lämpimältä ja kesällä hiostamattomalta. Niin ei ole yhtään ikävä muovisia ja tekonahkaisia työntöaisoja tämän jälkeen. Työntöaisaa saa säädettyä eri tasoihin ja sekä 160 senttinen että 190 senttinen nauttivat vaunujen lykkimisestä.

Vaunuista löytyy turvaremmi, jonka funktio minulle vasta selvisi. Tarkoitus on siis pujottaa käsi välistä ja esimerkiksi alamäessä jos lähtee mopo käsistä niin ei karkaa kauas. Enhän ole ainoa, joka ei ole aikaisemmin tätä ymmärtänyt?

Olemme kruisailleet nyt kuukauden verran vaunuosan kanssa niin sorassa, lumessa, asvaltilla kuin mukulakivilläkin. Jousitus tuntuu ihanan pehmeältä, kun se edellisissä vaunuissa jousitus oli vähän niin ja näin. Koppa on tilava ja meidän yläkäyrillä huiteleva pikkupoika mahtuu mukavasti nukkumaan.

Sekä vaunukopan että ratasosan runko on alumiinia, korkkia ja poppelia. Kankaat ovat luomupuuvillaa ja täytteet karitsan villaa. Sisäkankaat ovat irroitettavat ja 30 asteen konepesun kestävät. Vaunukopan patja on valmistettu kookoksesta ja lateksista, mikä hellii vauvan selkää. Patja tuntuu käteen napakalta ja kimmoisalta.

Suomalaisiin olosuhteisiin villa on ihan täydellinen materiaalina. Se imee itseensä kosteutta pitäen ihon kuivana. Kesällä villa on viileä ja talvella lämmin. Ja materiaalina aina yhtä hengittävä. Entistä useammin huomaan pukevani lapset vaatteidenkin osalta merinovillaan, toimii säällä kuin säällä.

Naturkind on koonnut kotisivuilleen materiaaleista tarkat tiedot. Ne sallivat tiukemmankin syyningin ja siellä on kerrottu muoviosista alkaen materiaalien alkuperistä. Esimerkkinä kankaat kudotaan Itävallassa, vaunujen kehykset tulevat tuonnon vaiheista riippuen Saksasta, Itävallasta tai Puolasta. Jopa lampaan villa tulee Itävallasta, mikä on harvinaista villatuotteissa. Lisää materiaaleista voit lukea englanniksi täältä.

Erityisen ilahduttavaa:

  • Jämäkkä ajotuntuma. Näillä ei pienien kevätmyrskyjen mukaan tempauduta.
  • Runkoon saa adapterien avulla Cybexin turvakaukalon kiinni.
  • Vaunukopan päälikangas kiinnittyy vetoketjulla, näin ollen se pysyy varmemmin oikeassa paikassa
  • Vaunukopan pohja on kaareva, joten sitä voi keinuttaa kehdon tavoin ja onkin ollut meillä matkasängyn virkaa toimittamassa.
  • Kopan kuomussa on paljon vetoketjuja, joilla saa kesällä ilman virtaamaan hyvin vaunukopan läpi.
  • Vaunukopan sisäpuolella olevat kaksi pikkutaskua niille ainaisille pikkutilpehööreille (esim. tutille, huulirasvalle tai nenäliinoille.

Kehitettävää:

  • Vaunukopan saa rungosta irti kahta nappia painamalla, mutta itse en ole onnistunut saamaan nappeja painetuksi samaan aikaan sillä seurauksella, että kun toisen puolen saa auki, toinen napsahtaa uudestaan helposti kiinni. Tämä sama ongelma meillä oli edellisissäkin vaunuissa ja liittynee vaunujen turvallisuusstandardeihin.
  • Kuomu voisi tulla tarvittaessa vieläkin pidemmälle, jolloin jäätävät viimat ja tuiskut ei menisi niin herkästi vaunukopan sisälle.
  • Tilpehöörimuija olisi voinut ottaa vähän isommankin taskun. Lisäksi markkinoille on tullut vaunuja, joissa on integroidut sade- ja hyönteissuojat. Se olisi kätevää, kun aina se sadesuoja tuppaa olemaan aina väärässä paikassa väärään aikaan.
  • Käsijarrua ei ole. Toisaalta jossei siihen ole koskaan tottunutkaan ei käsijarrua osaa kaivatakaan.

Jo olemassa olevan tuotteen hiilijalanjälki on ehdottomasti pienempi kuin uuden tuottaminen tähän maailmaan. Jos kuitenkin vaunut vauvalle tarvitaan, Naturkind on ehdottomasti terveyden ja eettisyyden edelläkävijä vaunugatessa. Meilläkin oli jo olemassa esikoiselle käytettynä hankitut kolmipyöräiset vaunut. Totesin kuitenkin tarvitsevamme sorassa ja sohjossa rullaavat vankkurit, jotka eivät myöskään esikoisneidin töytäisyistä hevillä horjahda.

Vielä emme ole päässeet kokeilemaan vaunuja talven ääriolosuhteissa mustassa tammikuisessa etelässä, mutta uskallan epäillä senkin vielä ennen sydänkevättä niskaamme saapuvan. Lisäksi voin olla varma, että Naturkindimme tuudittavat vielä monta pientä kohti puhtaampia unia. Jospa yrittäisimmekin uudistaa vaunukantaakin hissun kissun niin kuin autokantaa? Miten olisi vaunujen romutuspalkkio ostaessa lapselle turvalliset ja terveelliset menopelit?

Sitä kun miettii luomulastenvaunujen maksavan omaisuuden jos toisen voin ilokseni kertoa kaiken tämän saavan samaan hintaan, jopa halvemmalla kuin markkinoiden muilta kovilta nimiltä. Vaunuja myy suomalainen Wauva-kauppa, joka on Tampereen Ratina-kauppakeskuksessa toimiva perheyritys. Tätä Lux-mallia pääsee koeajamaan liikkeessä ja muutkin mallit ovat tilattavissa. Heiltä löytyy myös verkkokauppa ja matkahuollolla paketti löytää tiensä Hangosta Utsjoelle. Wauvakaupan ihanan ystävällinen henkilökunta on liikkeessä sinua varten ja puhelimen päässä auttamassa, jos mietit jotakin luomuvaunuihin tai vaunujen tilaamiseen liittyvää etkä pääse liikkeessä käymään.

Onnesta hykerrellen keinutan terassilla vauvaani vauvakopassa uneen. Tammikuun plussakeleissä ja huhtikuulta tuntuvassa ilmassa tiedän valinneeni oikein. Siellä luomukankaissa pienellä ihmistaimella on turvallinen kasvualusta.

Vain parasta lapsilleni

28.1.2020 Päivi
1 Comment
Perhe, Yhteiskunta



Yhä useammin herään pohtimasta usein käytettyjä lauseita, niistä aiheutuvia mielikuvia ja kuinka moniuloitteisia ne myös ovat. Tällä kertaa aloin pohtia miten tämä kliseinen lausahdus ”Vain parasta lapselleni” resonoi omassa päässäni?

Totta kai yritän olla paras versio äiti-myytistä lapsilleni. Miten sellainen sitten ollaan? Rakkautta, rajoja, vaatetta päällä, ruokaa ja unta. Kuullostaa simppeliltä, mutta sitten aloinkin pohtia mitä nämä peruspilarit ovat ja miten näistä leivotaan paras versio lapselle? Paneudutaan ensinnä materiaan.

Arvostan puhdasta, terveellistä ja lähellä tuotettua ruokaa. Einekset eivät ole kuuluneet meidän kaappeihin ja ajatus valmislasangesta saa ihokarvat pystyyn. Toisen lapsen saatuani aikaa on kuitenkin entisäkin vähemmän hifistellä ja kokkailla tuntitolkulla hellan ääressä. Tätänykyä meiltä löytyy myös niitä eineksiä välillä kotoa. Kotimaisuus ja puhtaus on kuitenkin kantava ajatus, kun kauppaan lähdetään. Tai tätä nykyä ostoskoriin tuotteita klikkaillessa, sillä olemme siirtyneet pääasiassa käyttämään Kauppakassi-palvelua helpottamaan arkeamme.

Kotimainen valinta on toisinaan arvokkaampi, mutta pyrimme hyödyntämään satokautta, tarjoukset sekä eräpäivää lähestyvät tuotteet. Kotimaisuus on myös monesti ympäristöteko jos huomioi satokauden. Vuosia sitten oli artikkeli espanjalaisen tomaatin kantavan pienempää ympäristökuormaa kuin suomalaisen tomaatin. En epäile yhtään, kasvihuoneet tarvitsevat valtavasti energiaa (valoa, vettä, lämpöä…) kolmenkympin pakkasilla meillä Pohjolassa. Olemmekin tehneet valinnan, että talvella salaatti vaihdetaan porkkanoihin ja muihin juureksiin. Arjessa riisi ja bataatti korvataan perunalla, couscous ja soijarouhe härkäpapurouheella. Paljon pystyy ympäristöön vaikuttamaan omalla jääkaapin sisällöllä. Esimerkiksi kasvatetun lohen voisi vaihtaa särkikaloihin, kuten silakkaan niin Itämerikin tykkäisi. Vielä kun se hiivatin silakka maistuisi yhtä hyvälle.

Olemme siirtyneet pitkälti maidottomiin tuotteisiin ja ison sysäyksen siihen antoi vauvan vatsavaivat, jonka johdosta jouduin tiukentamaan ruokavaliota. Paljon käytimme jo ennestään kauratuotteita, mutta nyt kun en käytä lehmänmaitoa ollenkaan on luonnollista tehdä koko konkkaronkalle samaa ruokaa. Markkinoille on tullut kotimaisia hyviä vaihtoehtoja lehmänmaidolle niin paljon, että usein sen entisen ainoan soijatuotteen tilalle voi valita suomalaisen kauratuotteen. Haluaisin kuitenkin tietää tarkemmin kuinka prosessoitua korvaavat tuotteet ovat ja onko niihin rakenteen ja maun saamiseksi upotettu jotain, joka ei olekaan meille hyväksi? Lisäksi esimerkiksi juusto ja voi on sellaisia, joita ei ole pystyneet korvikkeet korvaamaan. Niitä olen ikävöinyt imetysdieettini aikana. Hauska on kuitenkin ollut huomata, että entistä harvemmin. Moneen näköjään tottuu.

Entäs sitten nukkuminen, joka on elämässä kyllä aikas ihanaa. Tällä hetkellä meidän 3-vuotias esikoinen nukkuu kymmenen tunnin yöunia ja 1-2 tunnin päiväunet, aivan mahtavuutta. Eli tällä hetkellä puolet elämästään hän nukkuu. 4 kuukautta vanha kuopus sen sijaan koisaa menemään suurimman osan vielä elämästään jossei mikään vaivaa. He hankaavat itseään lakanoihin, hengittävät ilmaa vaunukopan sisällä ja imeskelevät ja kuolaavat vaatteensa. Se on niin merkittävä osa elämästä, että olemme satsanneet luonnonmukaisiin nukkumisratkaisuihin sekä vaatteisiin.

Esikoisen lastensängyn patja on Porin Villa & Peitteen ja tyyny ja täkki Ruskovillalta. Kuopus nukkuu pääasiassa perhepedissä ja metallisessa vuokrattavassa Vaavi-ensisängyssä. Sängyn patja on vaahtomuovia, josta en erityisen ilahtunut ollut. Olen kuitenkin kompensoinut asiaa Naturkindin luomulastenvaunuilla, joista kerron teille myöhemmin lisää.

Hankin paljon vaatteita käytettyinä. Muutaman hutiostoksen olen tehtyt, kun en ole nuuskutellut tuotteita tarpeeksi. Hajustetuilla pesuaineilla pestyt vaatteet olen joutunut laittamaan lopulta pois, kun hajuja ei ole runsaalla tuulettamisella ja pesukerroilla saanut lähtemään. Homeen tuoksu on myös sellainen, joka ei vaan vaatteista lähde kuin polttamalla.

Viime aikoina olen tehnyt ahaa-elämyksen, että monet käytettynä hankitut vaatteet ovat esikoisen jäljiltä niin loppuun ajettuja ettei niistä jää kuopukselle juuri käytettävää. Siksi olen alkanut ostaa myös uutena unisexejä vaatteita . Ostoskoriin päätyy luonnonmateriaaleista valmistettuja (sisävaatteet), kestäviä ja eettisiä vaatteita. Itselleni se tarkoittaa pääasiassa GOTS-sertifioituja ja/tai OEKO-TEX-standardoituja vaatteita. Standardien vaatimuksista voit lukea suomeksi esimerkiksi Ekohelsingin sivuilta. Esimerkiksi väriaineet ovat sellainen asia, jota kannattaa varsinkin alusvaatteissa miettiä niin itsellä, mutta varsinkin lapsilla. Sertifioiduissa vaatteissa näitäkin asioita on mietitty puolestamme.

Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa ostaa uuden kauden desing-vaatteita. Itsekin hyödynnän pääasiassa alennusmyynnit ja menneen kauden brändit. Pidän vaatteista ja ulkonäkö toki on tärkeä osa vaatetta, mutta sitäkin enemmän arvostan mukavuutta, laadukkuutta ja sitä miltä se tuntuu päällä.

On vaatekaapissa metrikaupalla tavaraa ilman sen kummempia titteleitä, mutta ne on käytettyjä ja saatuja vaatteita. Haluan vielä mainita uuden parhaan ystäväni, merinovillan, joka on uusi lempparini (lasten)vaatteissa. Se on vaan vertaansa vailla antibakteerisuudensa, kosteudensiirron ja lämmittävyytensä vuoksi. Ja iholla se tuntuu pumpuliselta. Markkinoille on tullut paljon muitakin kuin teknisiä villakerrastoja ja esimerkiksi Polarn o Pyretiltä, Name it:ltä, Ruskovillalta, Pierre Robertilta löytyy lasten villavaatteita.

Lelut ja käyttötarvikkeet (kuten pyörät) pyrimme hankkimaan aikaa ja kulutusta kestävästi. Suurin osa ostetaan laadukasta käytettyä tai niin, että uudesta tuotteesta jää vielä monelle muullekin käyttäjälleen iloa. Kirjoja saa kirjastosta, leikkipuistot ja metsät tarjoavat vaihtelua omiin leluihin ja Hop Loppiin voi lähteä, kun oman kodin parkour-materiaalit eli sohvatyynyt, patjat ja kattilat alkava käydä tylsiksi.

Rajat ja rakkaus. Se onkin sitten ihan oma taiteenlajinsa ja jokaisella siihen oma reseptinsä. Ajatuksia siitä ehkä myöhemmin.

Miten löytää tyytyväisyys omaan elämään?

5.1.2020 Päivi
0 Comment
Minä - nainen, Perhe

Harvoin pidän mustavalkokuvista ja sitten toisaalta niistä joista pidän on myös mun lempparikuvia, niin myös tämä. Mustavalkoisuus noin muuten elämässä on kamalaa monessakin mielessä. Yksi voimakkaimmista väripaletin sekoamisista itselläni on ollut, kun sain raskausaikana tietää lapsellani epäiltävän downin oireyhtymää. Aluksi pelkäsin menettäväni värit ja sävyt elämästäni lopullisesti. Onneksi sain ne takaisin, entistä kirjavempina.

Käsillämme on uusi vuosi ja uudet kujeet. Onkohan näin. Vai onko se hetken yritys saada suunta muuttumaan toivottavampaan suuntaan, joka kuitenkin lässähtää kuin tipaton ja kuntoiluinto tammikuun lopussa? Niin moni kokee ettei ole hyvä olla juuri tässä hetkessä ja mietin etenkin viime vuonna usein postauksen otsikkoa. Miten löytää tyytyväisyys elämään? Miten omalla kohdallani on?

Usein miehen kanssa puhumme miten perseestä monet asiat on, kuinka kuormittavaa arkemme on ja miten hankala meidän yhteiskunta toisinaan on. Vähintään yhtä usein kuitenkin päädymme iltapalan ääressä miettimään miten helkkarin hyvin meidän asiamme myös ovat.

Meidän kokemuksemme mukaan tyytyväisyys omaan elämään ei tule itsestään ja se vaatii jatkuvaa muutosta. Se vaatii liikettä ja taitoa pysähtyä liikkeessä. Se on päättäväisyyttä, halua sekä rohkeutta kurottaa vielä yksi saappaanmitta pidemmälle kuin luulee pystyvänsä. Se on opittua taitoa nähdä milloin tarvitsee ojentaa käsi ojan yli ja milloin tarvitsee enemmänkin pukata persuuksista. Se on tahtoa hyväksyä oma ja oman yksikkönsä heikkous, mutta nähdä sen sitäkin suurempi voima.

Tyytyväisyys ei ole yhtä kuin pötkö täydellisiä päiviä, täynnä kyltymätöntä energiaa tai että kaikki olisi aina edes keskinkertaista. Tyytyväisyys on mielestäni tunne siitä, että minulla on hyvä olla, vaikka kaikki ei olekaan täysin niin kuin toivoisin.

Minulla on matkan varrellani ollut monia syitä olla vihainen ja katkera. Itselleni ja koko muulle maailmalle. Voisin lyödä hanskat tiskiin heikolla hetkellä ja todeta ettei lapsistani kuitenkaan kirurgeja tule eikä minusta formulakuskia. Voisin lopettaa liikkumisen, alkaa ryyppäämään ja syödä holtittomasti, koska voinhan kuitenkin sairastua verenpainetautiin ja saada rasvamaksan. Se ei kuitenkaan vie minua eteen päin. Ja sitä kohti meidän on pyrittävä.

Hesarin kannessa oli muutama vuosi sitten Leopekka Tähti ja otsikkona ”Kehitys loppuu tyytyväisyyteen”. Se oli Toyotan mainos, joka pysäytti minut. Pysäytti niin paljon, että leikkasin kuvan talteen. Se oli minun herätysliikkeeni.

Olennaista ei ehkä olekaan siis olla poskettoman tyytyväinen kaikkeen. Jos tyytyy siihen miten asiat on, kokee ettei asioiden muuttaminen muuta mitään ja makaroni-jauhelihamössö jokapäiväisenä ruokana menettelee vielä viiden vuoden jälkeen, jossain kohtaa elämästä putoaa ne lempivärit. Kun ihminen on liian pitkään liian stabiilissa tyytyväisyyden tilassa, tulee tyhjiö. Sen täyttäminen tuntuu mahdottomalta, koska mikään ei tuota tarpeeksi voimakasta läikähdystä sisällä. Ihmiset, jotka ovat perustemperamentiltaan sopeutuvaisia ja rauhallisia, ovat kaikkein eniten uhattuna. Heidän täytyy tehdä paljon enemmän töitä sävyerojen saamiseksi arkeensa. Toisaalta he osaavat olla tyytyväisiä juuri siihen. Eikä sekään ole väärä elämäntapa.

Useampi varmasti miettii, että mites sitten, kun kyse on mielen sairauksista, kroonisten sairauksien ja kipujen aiheuttamista tuskista tai lasten huolista? Murheista, joita ei arjesta saa pois pyyhittyä ja läsnä oleva tieto siitä ettei aurinkoisempia päiviä tule? Silloin aurinko täytyy rakentaa olosuhteiden ympärille. Täytyy opetella löytämään tilanteesta uudet kulmat ja opetella rakastamaan uusia värejä, vaikka ei millään haluaisi luopua niistä vanhoista. Voisiko viedä esimerkiksi sairaan lapsen vielä johonkin kauniiseen paikkaan? Tai jossei voi, voiko hänen ympärilleen tuoda kauniin? Naurua, lämpöä ja rakkautta. Mitä minä itse tarvitsen? Ei ole itsekästä varastaa aikaa ja resursseja itselleen jos se luo hyvinvointia myös ympäristöön.

Muutos vaatii voimaa ja se on usein liikaa pyydetty, kun ämpäristä lotisee jo valmiiksi yli. Silloin on aika hakea apua ulkopuolelta. Taas useampi miettii ettei ammattiapu mitään muuta. Ei niin. Muutos lähtee aina meistä itsestämme ja erityisen tärkeää olisi löytää itselleen ammattilainen, joka osaa kanssasi kaivaa ne pimeät ja valoisat kulmat, joita et itse ole nähnyt tai halunnut nähdä. Meillä kaikilla on ja tulee olemaan vaiheita elämässä, jossa tarvitsemme apua nähdäksemme minkä peiton alle oma Super-Hessumme on kömpinyt ja miten sen viitta saadaan liehumaan komeammin kuin koskaan. Voi kunpa meillä kaikilla olisi oma psykologi.

Muutosta ei kuitenkaan saa aikaan sinä, pillerit, terapiat ja kuntoutukset jos uskoa ja tahtoa muutokseen ei ole. Tulokset eivät tule nopeasti ja työtä tekemättä vielä vähemmän. Se on aikamme ihmisten haastavaa ymmärtää, kun niin monessa asiassa emme joudu enää niin paljon ponnistelemaan tai näkemään vaivaa saavuttaaksemme halutun asian. Aikamme ponnistukset liittyvätkin suurempiin sfääreihin. Kuinka löytää itsensä ja sisäinen rauhansa yltäkylläisyyden keskeltä.

Vihaan jo nyt sanaa ruuhkavuodet ja olen jo nyt alkanut tehdä ajatustyötä sen eteen ettei ne lävähtäisi eteeni siinä perinteisessä muodossaan. En halua kohdata sitä pitkää ajanjaksoa vain vaiheena ja lopussa todeta vain selvinneeni hengissä. Haluan silloinkin tuntea muutakin kuin kiireen ja uupumuksen. Kokea seesteisyyttä ja rauhaa. Mitkä ne toimenpiteet on sen edistämiseksi? Mietitään kaikki itse ja palataan tähän vähän myöhemmin.

Kuinka sitten itse olen löytänyt rauhan omaan elämääni? Täydellinen feng sui odottaa varmasti vielä jossain, mutta matkalla taidan olla. Olen ollut rohkea, utelias ja opetellut luottamaan siipiini. Olen astunut oman tutun boksin ulkopuolelle, vaikka on pelottanutkin. Olen kokeillut erilaisia asioita. Sellaisiakin, jotka ovat tuntuneet ajatuksen tasolla vastenmielisiltä tai vaikeilta. Olen oppinut ymmärtämään ettei kompastelu vahingoita minua. Olen ottanut vastaan oman elämäni möykyt, antanut niille aikaa ja työstänyt niitä.

Entä mitä olen tehnyt niille kokkareille joita en voi heittää seka- tai ongelmajätteeseen? Olen maalannut ne oman värisikseen. Sillä sävyt, kaikenväriset. Ne kuuluu elämään.

Kaksi erilaista synnytyskokemusta

2.1.2020 Päivi
1 Comment
Äitiys, Synnytys

Nyt on takana kaksi erilaista synnytyskokemusta. Molemmista synnytyksistä on jäänyt hyvä ja levollinen mieli. Lapsivuodeajassa sen sijaan on (paljonkin) asioita, jotka toivoisin tulevaisuudessa olevan toisilla vanhemmilla toisin. Esikoisen synnytyskertomus ja kuopuksen synnytyskertomus kannattaa lukaista ensin, niin pääsee paremmin desinfektion, eritteiden ja tuskanhien käryyn.

Synnytys

Molemmat synnytykset menivät teknisesti omalla painollaan lukuunottamatta kalvojen puhkaisua herra kakkosen kanssa. Sillä pyrittiin nopeuttamaan kohdunsuun avautumista. Ja kyllähän se lähtikin aukeamaan nopeampaa tahtia. Samalla supistusten voimakkuus nousi eksponentiaalisesti. Koen supistusten kivuliaisuuden kovemmaksi kuopuksen synnytyksessä, vaikka sainkin enemmän lääkkeitä.

Ensimmäisessä synnytyksessä minua ja vauvaa ei ehditty seurailemaan mitenkään. Toisessa taas tuntui, että minua ja vauvaa syynätään koko ajan. Ikävimpänä ja kipeimpänä lähes koko synnytyksestä koin kätilön ja lääkärin kohdunsuun ronkkimiset. Naiset ovat alkaneet puhua paljon synnytysväkivallasta. Paljon on väärä sana, mutta ennen synntysväkivallasta ei ole puhuttu ollenkaan. En koe, että minua kohtaan oltiin väkivaltaisia, mutta kyllä monesti ehdin miettiä onko kädellä ronkkiminen niin usein ihan välttämätöntä tai edes tarpeellista. Varsinkaan kun ei ollut mitään hätää tai edes hädän uhkaa.

Kivunlievitys

Ensimmäisessä synnytyksessä olin synnytyspäivänä ottanut yhden gramman Panadolia ja siinä se. Ei puhettakaan, että olisi muuta ehtinyt synnytyssalissa miettimään. Hyvä että sinne asti ehdittiin. Kotona lievitin kipuja lämpimässä suihkussa. Olin suihkun alla oikeastaan koko päivän ja vielä puoli tuntia ennen kuin synnytin. Vesi on aina ollut itselleni hyvä tapa rentoutua ja se saa päänsärynkin tuntumaan siedettävämmältä. Lämpimällä vedellä on selkeästi itselleni kipua lievittävä vaikutus.

Toisessa synnytyksessä en niin ikään ottanut suun kautta mitään kivunlievitystä. Synnytyssairaalaan päästyäni vinguin suihkuun hetimmiten aikaisempaan kokemukseeni uskoen. Ja se toimikin hyvin. Olisin toivonut pääseväni altaaseen, mutta molemmat Turussa olevat altaat olivat varattuja. Lisäksi supistusten voimistuessa ja antibiootin tippuessa en voinut mennä suihkuun. Sen aikana mieheni lätki selkääni TENS-sähköä, jolla oli hyvä vaste, kun impulssit olivat tarpeeksi voimakkaat. Niidenkin tehoa kuitenkin jouduttiin laskemaan, koska se häiritsi vauvan sydänkäyrää. Saakelin käyrä, kirosin sen moneen kertaan. Lisäksi sain lämpöpussia alaselälle, josta oli myös apua kipuun. Sain myös PCB-puudutteen eli kohdunkaulan puudutteen supistusten. Se vei alapäästä supistuksissa kivulta pahimman terän, mutta mitään taivaiden aukenemista en tuntenut. Kermana kakun päällä kokeilin yhden supistusvälin ilokaasua, jonka jälkeen totesin ettei oo mun juttu orastavan etovuuden vuoksi.

Synnytyksen kesto

Esikoista synnyttäessä ehdin olla sairaalassa noin 20 minuuttia. Ensimmäisistä kipeistä supistuksista syntymiseen kesti noi 7 tuntia. Herra kakkonen näki 10 tuntia sairaalaan saapumiseni jälkeen päivänvalon. Kipeät supistukset olivat alkaneet noin tunti ennen sairaalaan saapumista.

Synnytyksen jälkeen

Esikoisen sain jalkojeni päälle hetkeksi ennen kuin häntä lähdettiin kiikuttamaan teho-osastolle. Se hetki oli raastavin ja vei pois tunteen koko lapsesta. Pitkään tuntui oma lapsi kovin etäiseltä. Kotiin palasimmekin vain miehen kanssa ja elämä ensimmäiset pari viikkoa Helsingissä vauvan leikkauksen vuoksi tuntui kuin olisimme olleet vain työkeikalla ja vierailijoina oman lapsemme luona.

Korjaava kokemus tuli herra kakkosen kanssa ehdottomasti tässä. Sain lapsen heti iholleni ja rinnalleni, jolle hän lähti hakeutumaankin hetimmiten. Muhinoin ja pesin vastasyntyneen poikani kanssa ihokontaktissa monta päivää (ennen kuin hänet piti asetella sinivalon alle). Se oli ihanaa. Tuoksutella ja nukahtaa siihen sylityksin.

Sairaalassaoloaika

Synnytysvuodeosastolla olin yksin yön yli esikoisen ollessa teho-osastolla. Minut laitettiin kahden hengen huoneeseen toisen synnyttäneen äidin kanssa eikä mieheni päässyt edes saattamaan/ juttelmaan kanssani lapsivuodeosastolle. Herra kakkosen kanssa saimme ihanasti perhehuoneen, josta tosin nautiskelimme vain yhden vuorokauden. Ajatus oli, että olisimme päässeet kotiin nopsastikin, mutta kun bilirubiinit lähtivät nousuun jouduimme jäämään sairaalaan yhteensä kolmeksi yöksi.

Vaikka itsekin olen sairaanhoitaja niin ”potilaana” ollessa sitä ei silti ole yhtään omalla maaperällään sairaalassa. Esikoisen kohdalla sairaalassaoloa rytmitti vierailuajat ja jotta sain edes lapsen syliini tarvitsin aina hoitajaa, joka auttoi kaikki piuhat ja letkut mukaani. Kakkosen kanssa olin yhdessä sairaalassa sisällä ja koin vaikeaksi toimia luontevasti. Mietin miten pääsen suihkuun tai hakemaan ruokaa, kun vauva ei ollut tyytyväinen kuin sylissä. Olisi ehkä pitänyt itsekäämmin käydä lykkäämässä vauva jonkun hoitajan syliin, mutta ei sitä oikein osannut kun ilmapiiri tuntuu olevan sellainen ”Kaikki opettelee itse hoitamaan ja pärjäämään vauvansa kanssa”-tyyppinen nykyisin. On toki hyvä viedä lapsivuodeaikaa perhekeskeisemmäksi, mutta olisi joku voinut kysyä haluaisinko syödä rauhassa tai käydä suihkussa niin että hän pitää vauvaa.

Jatkuva verikokeen otto vauvalta sai oman tatin otsassa välillä kasvamaan. Näytteenotto sattui osumaan yleensä aina sellaiseen hetkeen, kun vauva (ja samalla minä olisin voinut) nukkua. Tällaisissa ei henkeä välittömästi uhkaavissa kontrolleissa voisi vähän palvelumuotoilla niin, että vauvalta voitaisiin ottaa näyte sitten kun hän on hereillä. Samalla kun vauva ruokailisi voitaisiin ottaa näyte ja olisi vauvallekin kivuttomampi, kun saa olla turvallisessa sylissä ja ruuan äärellä. Näin ollen ylimääräistä glukoosia ei välttämättä tarvitsisi antaa, mikä siis annetaan nestemäisenä ruiskulla suuhun vauvoille kivunlievitykseen.

Tällaisten asioiden vuoksi halusin äkkiä kotiin. Siellä uskaltaisin vaikka huudattaa hetken vauvaa käydäkseni pissalla, mutta sairaalassa en kokenut sitä huonekaveria kohtaan kovin mukavana eleenä. Esikoisen kanssa taas peittelin oman pienen kaksi ja puoli kiloisen kääröni illalla ennen vierailuajan päättymistä ja luovutin vastuun hoitajille. Sairaalaan ei ollut mahdollista jäädä vauvan kanssa. Joustavuutta ja resursseja tämä sairaalajärjestelmämme kaipaisi. Vaikka ensiluokkaista ja maailman parhaimpiin kuuluvaa onkin.

Oma vointini synnytyksen jälkeen

Molempien synnytyksien jälkeen olin melko nopeasti aika freesh. Kävin suihkussa hetimmiten ja ihmettelin mahaa, jossa muutama hetki sitten vielä köllötteli vauva ja näytti nyt yhtä isolta, lässähtäneeltä vain. Jälkisupistukset olivat toisen synnytyksen jäljiltä paljon voimakkaammat. Imetyksen kerrotaan voimistavan jälkisupistuksia, joka tietysti on hyvä kohdun palautumiseksi. Esikoisen kohdalla jälkisupistuksia en juuri muista, mutta enpä häntä päässyt imettämäänkään ensimmäiseen viikkoon. Kakkosen synnytyksen jälkeen jouduin asettelemaan tyynyjä joka puolelle, käytin ahkeraan lämpötyynyjä alaselällä ja -vatsalla ja kipulääkettäkin tarvitsin. Esikoisen kohdalla en tarvinnut kuin tuplapeittoa päälle.

Seuranta kotiutumisen jälkeen

Esikoinen matkusti tosiaan Helsinkiin leikkaukseen ja sairaaloissa vietimme aikaa yhteensä pari viikkoa. Seuranta ja tutkimukset jatkuivat kotiutumisen jälkeenkin tiuhaan tahtiin. Ravaaminen siellä ja täällä rytmitti ensi kuukausia. Kakkosen kanssa kävimme kotiutumisen jälkeen vielä päivittäin verikokeissa synnytyssairaalassa. Tuntui murskaavalta kuulla, että joudumme palaamaan vielä osastolle yhdeksi yöksi kotiutumisen jälkeen sinivalon alle. Itkin asiaa. Paljon. Kysehän oli naurettavan pienestä ja helposti hoidettavasti murheesta, kun vertaa jo pelkästään kokemuksia esikoisen kanssa. Olin kuitenkin onnistunut luomaan itselleni hattarapään, jossa pääsen alkamaan kotielämän heti eikä hetken päästä tällä kertaa. Samalla ehkä tulvahti muistoja esikoisen ajoilta ja sekaisin olevat hormonini saivat asialle kohtuuttomat mittasuhteet. Murehdin tietysti myös esikoista, joka oli joutunut olemaan paljon minusta erossa. Ja todellisuudessa se kolme päivää on toisille kolme kuukautta. Ihmismieli on herkkä. Ja outo.

Kolme vuotta sitten, ensimmäinen jouluni äitinä

Oma palautuminen

Molempien kohdalla voin sanoa kokeneeni vointini lähes normaaliksi viikko synnytyksen jälkeen. Tämän kuopuksen kohdalla tuntuu, että palautuminen on ollut jopa nopeampaa. Nyt herra kakkonen on kolme kuukautta. Keskivartalo ja lantionpohja toki elää omaa elämää verrattuna treenattuihin aikoihin, mutta koen kroppani todella hyväksi. Olen aloittanut treenaamisen salilla pikku hiljaa itselleni sopivasti ja koko perheen juoksulenkki vaunujen kanssakin on tehty.

Molempien kohdalla kehoni on huutanut liikumaan samoihin aikoihin hiukan ennen kahden kuukauden ikää. Joogaa, reippaita kävelylenkkejä ja kuntosalia, jota pääsee tekemään nyt parhaimmillaan kerran viikossa. Omaa kehoa kuunnellen ilman repiviä liikkeitä. Eli vielä olen rinnalle- ja maastavedot, leuat ja vatsarutistukset sun muut jättänyt muille ja keskittynyt vahvistamaan ja herättelemään kehoa. Painotkin ovat hyvin maltilliset verrattuna vuoden takaiseen.

Esikoisen kohdalla minulla oli muutaman sentin vatsalihasten erkauma. Nyt erkaumaa ei oikeastaan edes ole. Ensimmäisen synnytyksen jälkeen erkauma kuroutui ajallaan enkä muista joutuneeni sen eteen töitä oikeastaan tekemään. Aloin kyllä treenata ja liikkua jarrutellen, koska sietorajan ylittäminen ja itsensä piiskaaminen on itselleni enemmän ominaista kuin himmailu.

Oliko synnytyskokemus korjaava

No oli se. Ehdin tajuamaan, että synnytys on alkanut. Kaikkein tärkeintä kuitenkin minulle oli, kun sain poikani rintakehäni päälle eikä häntä tarvinnutkaan viedä minulta pois. Siinä hetkessä oli täydellisen hyvä olla.

Synnytyskertomus

25.12.2019 Päivi
7 Comments
Äitiys, Synnytys

Pohtiessani voisiko meille tulla joskus lisää lapsia kerroin toivovani toista lasta myös korjaavan kokemuksen vuoksi. Ajatushan on absurdi, koska koskaan ei voi tietää miten tuleva raskaus, synnytys ja lapsivuodeaika tulisi menemään. Ilokseni voin kuitenkin todeta saaneeni korjaavan kokemuksen.

Toisen lapsen kohdalla osaavat varmasti monet vanhemmat ottaa kaikkinensa rennommin. Kuitenkin ensimmäisen raskauden aikana läpikäymäni romahdus down-diagnoosin saatuani kasvatti minua sen verran, että ihan pienet ei varmaan olisi saanut itseäni skitsoilemaan. Esikoisen synnytyskertomus löytyy täältä.

Miten kuopuksen kanssa sitten synnytys meni?

Itse en pystynyt enää operaatio vaatteiden pukemiseen osallistumaan
Enpä olisi uskonut olevani 11 tuntia myöhemmin vauva sylissäni.

Kaksi päivää ennen synnytystä eli baby shower-päivänä vatsani yhtäkkiä tipahti. Tämä siis tarkoittaa sitä, kun vauva laskeutuu kohti synnytyskanavaa. Tunsin selvän tyhjän osan ylävatsallani, joka oli vasta hetki sitten ollut ihan pinkeä ja ahdistunut oloani. Se oli jännä huomata, se kävi niin nopeasti ja ero oli huomattava. Muutoin vointi oli suht ok, mutta ei todellakaan mikään mairitteleva.

Synnytystä edeltävänä aamuna heräämisen jälkeen noustuani tunsin reisiä pitkin valuvan jotakin kirkasta. Sitä ei kuitenkaan tullut mitenkään holahtaen, vaan enemmänkin tipoittain, joten epäilin voisiko se olla lapsivettä. Vai ennemminkin valkovuotoa. Eihän minulla ollut kokemusta miltä ”lapsivesinen meneminen” näyttää tai tuntuu. Synnytyssalissa sen sijaan sain tuntea. Tuntui kuin litran ämpäri loiskahtaisi jalkojen välistä nurin.

Vuoto loppui aamun jälkeen, palasi illalla ja jälleen seuraavana aamuna. Seuraavana aamuna vuoto oli muuttunut väriltään haalean vaaleanpunaiseksi. Oli myös jokseenkin metka olo ja The supistuksien tunsin hiipivän. Soitin synnytyssairaalaan tulenko näytille. Kehoittivat tulemaan, mutta ei nyt vielä klo 6 aikaan kannata tulla. Veimme lapsen päiväkotiin kahdeksaksi ja mies heitti minut synnytyssairaalaan ja jatkoi itse töihin. Ajomatkalla kotoa sairaalaan on kahdeksan kilometriä ja sillä välillä vahvistui tunne, että tänään synnytän. Supistukset alkoivat melko nopeasti lisääntymään. Kotona ne olivat olleen kohtalaisen epäsäännölliset, mutta nyt ne alkoivat tulla tasaisemmin. En olisi enää halunnut miehen lähtevän töihin, mutta toisaalta enhän voinut tietää mitä tuleman pitää ja koska ollaan in action.

8:30 Ilmoittauduin kaikessa rauhassa ja jäin kätilöä odottamaan. Minut otettiin käyrille (joka siis tarkoittaa vatsalle asetettavaa vyötä, joka tulkitsee vauvan sydänääniä). Tunsin edelleen housuihini holahtelevan tasaiseen tahtiin pieniä määriä jotakin. Lapsivettä se oli, se saatiin tikkutestillä testattua. Tikkutesti tulkitsee lapsivedessä olevia protetiineja. Sikiökalvoissa oli todennäköisesti pieni reikä jossakin kohdun yläosassa, koska vettä ei kuitenkaan tullut suuria määriä kerralla. Samalla otettiin GBS-testi, joka oli itselläni positiivinen. Minulla oli siis B-ryhmän streptokokki normaalifloorassa ja sen vuoksi sain synnytyssalissa antibiootteja suoneen ennaltaehkäisemään bakteerin siirtymistä vauvaan synnytyksen yhteydessä.

10:00 Tuloksien vahvistuttua (niissä ei kauaa mene) pääsin lääkärin tarkastukseen, jossa lääkäri totesikin kohdunsuun olevan auki jo n. 4 cm, ei muuta kuin kohti synnytyssalia. Jos synnytys ei olisi lähtenyt jo etenemään, olisin joka tapauksessa jäänyt sairaalaan käynnistykselle, koska lapsivettä oli siinä vaiheessa tihkunut jo yli vuorokauden. Olin huojentunut, että synnytys oli kuitenkin sponttaanisti käynnissä, se oli toiveenikin. Lisäksi lääkäri ultrasi ja sain kuulla vauvan olevan oikeassa tarjonnassa eli asenossa pää alas päin. Siitä oli matkan varrella varmuutta ja epävarmuutta sen verran etten huokaisin todella, kun kuulin tämän uutisen.

Tilanne eteni rauhallisesti ja tällä kertaa ei tullut missään kohtaa mitään draaman tunnetta. Ehdin päälläni mukaan kaikkeen. Kuullessani synnytyssaliin siirtymisestä aloinkin kaivamaan luuria, että nyt vois mies lähteä tulemaan tueksi ja turvaksi. Viikonloppuna hän vitsaili, että kunhan ei tiistaina, pahin päivä siltä viikolta töissä. Ja arvaattekos kiinnostiko se meidän pikkujäbää. Tuli muistuttamaan ettei elämää voi suunnitella määrättömästi.

11:00 Mies tuli paikalle hämmentävän nopeasti ja oppilaatkin olivat ymmärtäväisinä, että tunnit olivat ohi siltä päivältä (opettaa siis aikuisopiskelijoita). Supistelut alkoivat olemaan kivuliaampia, mutta jaksoin hyvin istua vielä paikallani tuolissa ilman suurempia ongelmia. Yhdessä pääsimme siirtymään synnytyssalin puolelle.

Hoitajan odottelua oli melko paljon, synnyttäjiä oli kuulemma paljon (kuinkas onnistunkin aina ajoittamaan synnytykset ruuhkapäiviin) ja kätilöt palloilivat huoneiden välillä. Vaihtelin vaatteita, mutta samalla supistukset olivat lisääntyneet ja voimistuneet koko ajan. Toivoin pääseväni hetimmiten suihkuun. Sain vauvan sydänkäyrämittarit langattomina, jotta voisin helpommin olla suihkussa. Yhteydessä oli kuitenkin ongelmaa, vaikka virityksiä hoitajat yrittivätkin tehdä. Jouduin suihkuttelun lomasta välillä pomppaamaan huoneeseen, jotta saatiin sitä hyvää käyrää aikaiseksi.

Ehdin saamaan antibioottia kaksi kertaa. Niiden aikana en voinut olla suihkussa, joten mieheni lätki selkääni TENS-sähköä ja lisäksi sain lämpimät geelipussit. Mieheni on koulutukseltaan naprapaatti, jonka vuoksi hän sai valtuuden käyttää TENS-laitetta ja pystyi osallistumaan kivunhoitooni.

15:30 maissa päädyimme kätilön kanssa, että puhkaistaan kalvot, jotta kohdunsuun avautuminen vauhdittuisi. Siinä kohtaa tunsin tosiaan sen lapsivesien hulahtamisen. Ja todentotta supistelut voimistuivat käsittämättömän paljon.

17:30 PCB-puudutteen eli kohdunkaulan puudutteen päädyin ottamaan kun kohdunsuu oli noin seitsemän senttiä auki, sen verran tuskaisat supistukset olivat. Puudute ei kuitenkaan vaikuta supistuksiin heikentävästi. Ne helpottivat varmasti kohdunsuun alueella pahinta terää kivusta, mutta ei se mitenkään chilliltä senkään jälkeen tuntunut. Pahimmassa supisteluvaiheessa kokeilin yhden supistusvälin hengitellä myös ilokaasua. Minulla oli orastava huono olo ja toisilla ilokaasusta tulee pahoinvointia, joten totesin pärjääväni ilmankin.

Liikkuminen alkoi tuntua ennen ponnistusvaihetta aivan mahdottomalta ja sängyssäkin asennon vaihtamiseen tarvitsin apua. Ponnistin lopulta kyljelläni. Mieheni piti polvestani kiinni, jota vasten sain hyvin ponnistettua. Asentoa tosin vaihdoin minkä kerkesin ja pystyin, kun tuntui ettei missään ole hyvä olla.

19:00 Ponnistuksen tarve on ihmeellinen asia. Tärkeintä siinä olisi myötäillä niitä. Olin ponnistuksien alkaessa kivuista melko uupunut ja tuntui etten saa kehostani yhtään voimaa ponnistaa itse lisää. Tuntui ettei hommasta tule mitään. Ponnisuksen tarve kuitenkin voimistui ihan käsittämättömiin ulottuvuuksiin ja siinä kohtaa ei todellakaan tarvinnut muuta kuin myötäillä ponnistuksia ja välillä yrittää puhallella taukoja, jotta repeämiltä vältytään.

Ponnistusvaiheessa tuntuu, että alapää ei voi selvitä vaurioitta, mutta kyllä itse pääsin hyvin pienillä vaurioilla, eikä ommeltavaa tullut. Kun minusta tuntui, että nyt pää on ulkona, niin kätilö kannusti ja totesi, että kananmunan verran päätä näkyy jo. Siis mitä. Siinä kohtaa meinasin lyödä hanskat tiskiin, mutta toisaalta myös sain itselleni kunnon kiukun päälle. Mies muistaa esikoisestankin sanoneen tismalleen samalla tavalla.

19:20 Sain paitani alle täydellisen pojan, joka lähti möngertämään kohti rintaani välittömästi.

Minulla oli kätilönä mahtava ja kannustava nuori nainen. Hän tsemppasi todella paljon. Voin kuvitella toisia jopa ärsyttävän, mutta sain kyllä itse niistä boostia. Korvaamaton tuki oli kuitenkin oma puoliso. Osasi pitää kädestä ja juottaa pillimehua minkä kerkesi. Jutteli mukavia ja oli hiljaa oikeilla hetkillä.

Muistan kyllä sanoneeni miehelleni, että jos minuun joskus vielä vauvakuume iskisi niin muistuta minua tästä päivästä ja sanoistani. Ei enää ikinä. Mutta kuinka se ihmismieli on kummallinen ja vajaa kolme kuukautta synnytyksestä pystyn palaamaan niihin fiiliksiin, mutta en tunne enää sitä kipua ja uupumusta kehossani lainkaan.

Seuraavaksi sukelletaankin vielä syvemmälle mielen syövereihin ja kaivellaan muistoja esikoisen syntymästä vertailemalla sitä tähän tuoreempaan synnytyskokemukseen. Tätä luvassa uuden vuoden jälkeen, mutta ennen sitä haluan jakaa teille vielä uuudeksi vuodeksi täydellisen suklaakakun reseptin, joka on peruja poikamme ristiäisistä.

Maailman parhaat lohiskagenit (myös maidottomana)

22.12.2019 Päivi
0 Comment
Juhla, Juhlaruoka, Reseptit

En ollut aiemmin tehnyt minkäänmallisia skageneita, mutta rakastan yli kaiken niitä. Siksi halusin niitä juhliin. Valitsin lohen katkarapujen sijaan, koska lohi oli kaikkien suuhun varmempi valinta.

Etsin eri reseptejä ja tuunailin niistä sitten oman version. Olen luullut olevani tarkkaan reseptejä noudattava, mutta yhä useammin huomaan roiskivani ja makustelevani sörsseleitä pitkin matkaa. Ja aikas hyviä on tullut, vaikka itse sanonkin. Avainasemassa tässä täytteessä kuitenkin on laadukas savustettu lohi. Jos vain mahdollista, savusta itse. Siitä tulee, no, ei sitä voi edes palvelutiskin fisuihin verrata. Myös kylmäsavulohi käy, mutta tästä saa nauttia myös raskaana olevat. Saaristolaisleivät oli mieheni mamman käsialaa.

Ohje:

n. 800 g Savustettua lohta

1 tl sitruunapippuria

1 tl sokeria

1 rkl dijon-sinappia (myös ihan Turun sinappi tai mitä kaapista löytyy käy, jossei dijonia käytä muutoin)

450 g ranskankermaa (tai maidottomaan käytin Oatlyn iMat fraishea)

100 g maustamatonta tuorejuustoa jykevöittää täytettä (ei kuitenkaan pakollinen ja maidottomaan en laittanut tuorejuustoa ollenkaan)

suolaa maun mukaan (suolan tarve riippuu siitä, kuinka suolaista kala on)

Puolikas nippu tilliä tai ruohosipulia. En ole tillin ystävä yleensä kuin kalakeitossa, mutta lähikaupassa ei ollut kuin tilliä, joten käytin sitä. Ja namia tuli. Myös nirson puoleinen sisko antoi pisteet tälle.

  1. Riivi lohesta paloja haarulla tai lusikalla. Ei haittaa vaikka menisi pieniksikin paloiksi. Tsekkaa ruodot pois.
  2. Pese ja kuivaa tilli (tai ruohosipuli) ja pilko tai leikkaa pieniksi
  3. Sekoita yhteen ranskankerma (+tuorejuusto), sinappi, sitruunapippuri, sokeri ja suola
  4. Lisää joukkoon lohi ja tilli. Sekoita tasaiseksi, älä vatkaa hurjasti ellet halua lohesta smoothieta.
  5. Ja siinä se. Täytteen voi ja kannattaakin tehdä edellisenä päivänä, jotta täyte maustuu. Lusikoi täyte kuitenkin vasta juhlapäivänä leipien päälle, jottei leivät kostu liikaa.

Toiset tykkää kermaisemmasta ja toiset kalaisemmasta täytteestä. Siksi kannattaa laittaa ensin vähemmän ranskankermaa ja kalaa. Niitä voi hyvin lisätä vielä kun koko komeus on valmis. Tästä tuli iso satsi ja olisi riittänyt ainakin 40 henkilölle. Tein siksi sen verran ison satsin, että saimme herkutella tätä uuniperunan täytteenä. Ai että. Tätä täytyy tehdä jouluksi!

Ristiäistarjoilut

20.12.2019 Päivi
2 Comments
Juhla, Juhlaruoka

Mietin pääni puhki mitä ristiäisissä tarjoiltaisiin. Sain neuvoksi tarjota sitä mitä itse haluaa syödä ja muut tyytyköön siihen. No, jos oltaisiin sillä teemalla menty, niin osa olisi varmaan joutunut tyytymään mehuun ja kahviin. Kyllä juhlissa on mielestäni tärkeää olla otettu eri ruokavaliot huomioon, myös lapset ja nirsoilijat. Vieraat tekee juhlan. Ja jos juhlissa ollaan nälässä, en tiedä kamalampaa. Yhteensä meitä oli vajaa parikymmentä aikuista ja kuusi lasta. Tarjoiluja jäi yli, mutta olen saanut sellaisen mielummin liikaa kuin loppuu-kasvatuksen.

Mietin teenkö kermakakkua. Se on sellainen mielipiteitä jakava asia. Osa vannoo kermakakun nimeen ja toiset ovat saaneet siitä lapsuudessaan traumat. Jonkinlainen näyttävämpi kakku kuitenkin kuuluu omien mielikuvien juhlapöytään. Nyt loppusyksystä uskaltauduin heittäytymään tuhdin suklaakakun kimppuun. En tarjoiaisi tätä kesällä, vaikka uskoisin sillekin kannattajia löytyvän. En ollut aiemmin tehnyt kyseistä kakkua, se on aina riski ja omat kommelluksensa tässäkin oli.

Surffailin nettiaallon harjalla ja päädyin maailman parhaaseen suklaakakkupohjaan täytekakussa. Nimensä veroinen oli. Resepti löytyä Viimeistä murua myöten-blogista.

Ensimmäinen kakkupohja ei tahtonut kypsyä ja pidin sitä loppuviimein liian kauan uunissa. Reunat ja pinta maistuivat palaneilta, mutta leikkasin ne pois ja loppuosa kakusta oli ihan käyttökelpoista. Palaneen maku ei ollut onneksi tarttunut koko kakkuun. Pohja ei myöskään kohonnut niin paljon, että olisin saanut sen leikattua kolmeen kerrokseen. Tein toisen pohjan siis myös ja näin ollen kerroksia tuli neljä. Tämä jälkimmäinen onnistunut kakkupohja piti tietysti pienentää myös. Kakkupohjan jämistä ja ylijääneestä moussesta tein pakkaseen odottamaan pahaa päivää. Hävikki siis nolla jossei palaneita paloja oteta laskuun.

Reunakalvo olisi ollut aika kova sana. No, sotkuiset reunat jäivät suklaamoussen alle.

Sisällä ja kuorrutukseen tuli suklaa- ja valkosuklaamousset, reseptit löytyvät Annin uunissa-blogista. Suklaamousseen tuli tosi paljon voita ja se jäi hieman suutuntumaankin omaan makuun. Seuraavalla kerralla ehkä vähentäisin voin määrää tai tuunailisin muuten reseptiä. Mutta olihan se nyt törkyisen hyvää.

Koristeena oli paljon Pinterestissä ja Instagramissakin näkyneitä Schleich-eläimiä. Mietin kuumeisesti koristelua ja sattumalta hypermarketissa haahuillessani törmäsin näihin. Ensin ajattelin erilaisia metsän vauva-eläimiä, mutta sitten löysin hyllystä koko meidän perheen. Valkohäntäpeuraperheemme nököttää siis kakun päällä. Nämä päätyvät neidin joululahjapakettiin, eli pääsevät jatkojalostukseen. Muuten olisivat turhan kalliit kakunkoristeet. Lisäksi kakun päälle pääsi männyn oksa ja pihlajanmarjat kakun kylkeen. Murustelin keksiäkin jo valmiiksi ja piti sitä laittaa vielä kakun päälle, mutta todettiin makutuomareiden kanssa, että less is more.

Itselleni lohiskagenit oli must. Olin niistä haaveillut jo pidemmän aikaa. Äiti ja isä savustivat siihen lohen, mikä tekeekin sörsselistä ihan tajuttoman hyvän. Tein sekä maidottoman että maidollisen version oman imetysdieettini vuoksi. Ja voinen sanoa ettei maidoton versio juuri maidolliselle hävinnyt! Saaristolaisleivät oli mieheni mamman tekemät ja niiden ohjeesta ei ole hajua, mutta ihania olivat.

Leivät leikkasin puoliksi, niin tuli juhlavampia.
Koristeena näissä ja voileipäkakussa olleet herneenversot äiti kasvatti ikkunalaudalla.

Lisäksi oman imetysdieettini vuoksi tein myös vegaanista porkkanapiirakkaa. En kertonut kenellekään sen olevan vegaanista mahdollisten ennakkoluulojen vuoksi ja se sai kyllä kiitosta. Ohje Urbaanin isän-blogista. Myönnän kyllä hurmoksessa korkanneeni täytekakun, vaikka se ei ollut maidotonta ja gluteenitonta nähnytkään. Palasin kuitenkin ruotuun vauvan masuvaivat ja itkut välttääkseni.

Kinkkuvoileipäkakku oli äitini tekemä, siitä en osaa sanoa mitään muuta kuin että voileipäkakusta pitävät jumaloivat äidin voileipäkakkuja. Lisäksi suolaisena tarjottavana oli kaikkien suuhun sopivia karjan- ja perunapiirakoita suoraa pakastealtaasta sekä munavoita. Makeina oli vielä mieheni mamman tekemät vinoleivät. Nämä valikoituivat sen vuoksi, kun tyttäreni ei olisi aikaisemmissa juhlissa osannut lopettaa näiden syömistä. Pöydän päädän nappasin kaupasta Fazerin erilaisia suklaita; sinistä, dominoa ja geishaa.

Jaan teille vielä täytekakun ja lohiskagenien reseptit, jotta ei tarvitsisi kahlata reseptipankkeja tuntitolkulla läpi. Skagenithan on ihan täydelliset myös joulupöytään. Muita ristiäisistunnelmiamme voit käydä lukemassa viime postauksesta.

Mitä pojalle ristiäislahjaksi?

18.12.2019 Päivi
8 Comments
Juhla, Luetuimmat

Miten hitsissä se tuntui olevan paljon vaikeampi vastata mitä poika tarvitsee ristiäislahjaksi kuin tyttö aikanaan. No ainakin yksi kristallinkirkas vastaus minulla oli antaa heti. Ei kummilusikoita, tinatuotteita tai mitään leluja ja tarpeetonta tavaraa. Toivoin kuitenkin pojan saavan kuitenkin jotai pysyvää muistoa kasteestaan. Neitimme sai kauniit helmet, joihin voi lisätä helmiä aina kasvun mukaan. Mutta mitä pojalle? Sukelsin googlen syövereihin ja kyllä se helmi pojallekin löytyi.

Duudsonit on suunnittellut Kalevalalle Elämän roihu-riipuksen. Suuren kysynnän vuoksi riipuksesta on tehty myös miniriipus, joka on juuri kastelahjaksi ajateltukin. Koru sopii tosi hyvin mielestäni kaikille. Ja korun nimihän on, no, en keksi mitään tarpeeksi ylevää sanaa sille. Toivon poikamme säilyttäisi oman elämän roihunsa aina. Oli sitten kaulassa Elämän roihu tai ei. Riipuksen taustapuolella lukee DREAM. Kliseinen tai ei, tärkeää on ettei kadota myöskään unelmoimisen taitoa.

Silloin kun on superolo-kirja on Ninka Reitun mahtava kuvaus elämän superoloista. Jos poikani saa tai haluaa joskus omia lapsia toivon tämän päätyvän heidänkin iltasatuhetkiin. Jos perheellä ei vielä ole Sinä olet superrakas-kirjaa, se on joka perheen must have. Se on myös Reitun käsialaa ja kaunein lastenkirjateos ehkä ikinä.

Hackmannin Muumi-aterimia meille tuli kaksikin settiä. Mutta se ei haittaa. Onko yhtäkään lapsiperhettä, jossa aterimia olisi liikaa? Muumi-kulhoja meillä on jo ennestäänkin, sopii siis hyvin joukkoon. Nämä astiat ja aterimet on siitä kivoja lahjoja, että ne meidän jäbä saa aikaanan omaankin kotiinsa. Jos sinne asti selviävät elämän kolhuilta.

Ainakin paremmin kolhuja kestävä astiasto on Rätt startin melamiinista valmistetu Muumi matset Uimahyppy-teemalla. Näillä ainakin jäbä aloittaa ennen posliiniversioon siirtymistä. Nokkamuki jakaa mielipiteitä moneen leiriin ja varsinkin meidän neidillä se oli ihan nounou, jotta suu löytäisi oikean asennon juoda. Nokkaosan voi kuitenkin ottaa pois ja kuppi toimittaa kahvallisen mukin virkaa.

Taulu on Pikkunorsun. Voi olisin niin halunnut, että joku olisi meille tullut laulamaan tämän Mestaripiirroksen. Meidän piti se jo esikoiselle laulaa, mutta eihän siitä mitään tullut, se hetki on niin tunteellinen. Kuopuksen kohdalla en edes harkinnut edes asiaa.

Kaikki nämä lahjat voisi aivan yhtä hyvin antaa ristiäislahjaksi tytöllekin. Muita ajatuksia ja ideoita ristiäislahjoista utelin myös kaveriäideiltä. Heiltä tuli mahtavia ideoita, joten keräilen niitä alle:

  • korvakuumemittari
  • birth poster-taulu
  • lahjakortti tai rahaa vauvauintiin tai perhekuvaukseen
  • vauvan villatuotteet, esim. peitto, myssy tai puku. Esimerkiksi Ruskovilla, Pentik, Sohvila tai tee se itse
  • suomalaista desingia tai taulu
  • tuttinauha (jos tutti käytössä) ja purulelut esim. täältä tai tee se itse
  • leikkimatto, mutta kysy päivänsankarin äidin sisustustyyli ensin
  • harsoja, koska niitä nyt vaan ei voi olla liikaa. Ai miten ihania esimerkiksi Punaisen norsun harsot
  • yövalo jos sellaiselle on tarvetta (esim. nyt muodissa oleva Joseph-pupuyövalo)
  • vauvakirja (jos perheellä ei vielä ole. Neljäs voi olla jo vähän too much).
  • sijoitusrahasto. Tätä varmasti päivänsankari osaisi takuuvarmasti arvostaa pitkällä tulevaisuudessa. Ystäväperheen lapsen kummit päättivät, että tulevaisuudessa joulu- ja synttärirahat menevät myös sijoitukseen.

Jäitkö miettimään miten ristiäiset muuten meni? Käy lukemassa tunnelmia.

Mitkä on olleet teidän tarpeellisimmat ja rakastetuimmat ristiäislahjat?

1 … 4 5 6 7 8 … 18