Poikkeustilan parisuhde
Tämä teksti olisi vielä helmikuussa ollut ihan toisenlainen. Nyt kun hoitoon viemistä ja kaikkia kontakteja pitää minimoida yhteisen ajan ottaminen on vielä tavallistakin hankalampaa kaikilla.
Lapset ovat poissa päiväkodeista, joten edes sitä aikaa ei pysty hyödyntämään pieneen hengähdyshetkeen, jos se nyt on ollut mahdollista silloinkaan. Meillä on ollut esikoiselle perhehoitopaikkana puolisoni vanhemmat nyt reilun vuoden. Heillä on vielä alaikäisiä lapsia, joten kontakteja tulee useampia väistämättä.
Päätimme, että esikoinen saa luvan mennä yökyläilemään mummilaan ennenkö kupsahtaa kaikkien kupit nurin. Sillä neidin kupit viime päivinä todellakin ovat kupsahtaneet nurin, kun nyt on uusi uhman 5.0 vaihe, kun kaikki pitää kaataa tai heittää lattialle. Luulin, että se vaihe meni jo, kun sitä ei vähään aikaan ole ollut nähtävillä. Liekö mielenosoitusta, että eikö täältä vanhempien otteesta jumantsuide pääse minnekään muualle.
Emmin tohtisinko laittaa ollenkaan hoitoon menosta someen, kun yleinen ohje on ettei lähikontakteja suositella. Tiedän kuitenkin kotona olevan iso joukko vanhempia, jotka ovat aivan äärimmilleen venytettyjä. Sain viestejä someen ulostulostani ja samanlaisista ajatuksista todella on monella. Yhteiskunnallemme on välttämätöntä, että perheet voivat hyvin.
Niinpä jokainen perhe, joka kokee tarvitsevansa hetken paussin ja siihen mahdollisuus on, niin tehkää se. Poikkeusolojen kestoa ei kukaan vielä tiedä ja väsymys on helpompi selättää ennenkö se syvenee liikaa. Parisuhdetta täytyy pystyä pitämään yllä, jotta perheen tärkein lenkki pysyy kunnossa. Kun vanhemmat jaksavat ja parisuhde voi hyvin, jaksaa olla myös turvallinen vanhempi.
Esikoinen oli poissa, mutta kuopus meidän kanssamme. On turha kuvitella menon 7 kuukautta täyttäneen konttaamaan ja seisomaan oppineen vauva kanssa olevan hirmuisen vaaleanpunaista ja hattaraista. Tai kun väsymystä on takana pitkä pätkä, että tekisi jotain hirmu hohdokasta ja fancya. Sen sijaan makaaminen sohvalla keskellä päivää ja sarjan tuijottaminen nollat taulussa, kirjan lukeminen tai päiväunet tuntui uskomattoman villiltä ja vapaalta.
Meitä nauratti. Meillä oli hauskaa. Ei oltu yhtä analyyttisiä ja läsnäolevia, mutta sanottiin se ääneen. Molemminpuolinen ymmärrys siitä, että nyt väsyttää ja panostus on nyt tätä tasoa on vapauttavaa. Ollaan tässä, lähellä ja läsnä.
Vapaat viikonloput menee helposti tapellessa tai kiukutellessa. On mennyt meilläkin, mutta olemme kehittyneet. Nyt poikkeusolojen vuoksi pasmat on menneet sekaisin ja tämä vähän lopulta yllättäen tullut vapaa meinasi saada itselleni kiukuttelumoodin päälle.
Neidin lähdettyä kuitenkin keskusteltiin molempien odotuksista seuraavaa vuorokautta kohtaan ja tehtiin suunnitelma. Syödään hyvin ja käydään juoksemassa portaita. Jos kuopus ei nuku, niin vuorotellen toinen koppaa poitsun ja kävelee portaita.
Poikkeusolojen vuoksi maisemaa ei juuri pysty vaihtamaan, eikä me kyllä nyt oltaisi jaksettukaan. Tuntui ihanalta, kun sai jutella puolison kanssa ilman, että kukaan keskeytti. Käytiin juoksemassa niitä portaita ja kuopus nukkui kuin nukkuikin koko sen ajan. Söimme bataattiburgereita mustapapupihveillä, koska tiedettiin ettei esikoinen niihin koske. Käytiin saunassa, juotiin lempparioluet ja kuullosteltiin terassilla lintuja ja hetken tuntui kuin olisi ollut sademetsässsä.
Vielä kun saisi itsensä tarpeeksi ajoissa nukkumaan.
Päätimme alkuvuodesta, että tänä vuonna joka toinen kuukausi puoliso järjestää ja miettii ohjelmaa tukiperheviikonlopulle ja taas joka toisen kuukauden viikonlopun vastuu on minulla. Silloin vastuuta parisuhteesta ja yhteisestä ajasta tulee molemmille. On ollut jännittävää ja kutkuttavaa, kun ei ole tiennyt mitä tehdään.
Tarkoitus ei ole keksiä toinen toistaan loisteliaampia aktiviteettejä, vaan ajatus siitä, että toinen on miettinyt mikä olisi yhteistä kivaa. Se voi olla kotona tai jossain ihan muualla. Poikkeusolot ovat asettaneet omat haasteensa, mutta vielä luontoa ja lähiympäristöä meiltä ei ole vielä kukaan vohkinut.
Tänä viikonloppuna kevät sai meidät jopa yllättävän aktiivisiksi. On ollut päiviä, jolloin meidän aktiviteetti on ollut noutoruoka, sohvalla makaaminen ja nukkuminen. Se ollut parasta siihen hetkeen.
Pääasia, että mieli on edes vähän levänneempi ja toiselta on ehtinyt kysymään ja aidosti kuulemaan mitä kuuluu.
Ps. Mieheni luki tekstin ennen julkaisua. Hän kysyi onko viimeinen lause totta. Ollaanko me nyt levänneempiä? Muistettiinko me edes kysyä kuulumisia. Jaa a. Hyvä kysymys.
Kaikki kuvat: Arto Arvilahti
Kuvat on otettu viime elokuussa hääpäivänämme. Mieheni oli järjestänyt minulle yllätykseksi kuvauksen portailla, jossa myös meidän häiden first look-kuvaukset on otettu.
