Autolla Tarttoon – Reitti, vinkit ja budjetti

Kaksi yötä Virossa oli just passeli irtiotto, vaikka ei tämäkään ilman sydämentykytyksiä alkanut. Nohevana tarkistin lähtöä edeltävänä yönä, että onhan auton asiakirjat kunnossa. Kävi ilmi, että auton katsastus oli kaksi kuukautta myöhässä. Tuskanhiki ja häpeä nousi pintaan. Miten en ollut katsonut aiemmin ja mitäs nyt sitten.

Ensin katsoin, että olisko joku katsastusasema auki niin aikaisin, että voisi matkalla käydä katsastamassa. Onneks ei ollut, koska auto ei mennyt läpi. Sitten soittelinkin lähipiirin, että voisiko joku lainata autoa. Appivanhemmat sattuivat olemaan kotona ja siellä sitä sitten keskellä yötä täyteltiin valtakirjoja, että minulla on lupa ajaa autoa. Vielä yön hämärissä etsittiin varoituskolmiota, joka on pakollinen heijastinliivin ja jauhesammuttimen lisäksi löytyä autosta. Sen jälkeen muutama tunti unta ja kohti Helsinkiä.

Matkan varrelta nappasin ystävän mukaan, jonka kanssa olemme olleet viimeksi reissussa 11 vuotta sitten. Haha, apua, mihin tämä aika menee. Monena vuotena ollaan yritetty järjestää reissua Turkua pidemmälle, mutta ei ole ollut vain pelikortteja aiemmin lähteä.

Meillä oli yhteisen reissun ajankohta sovittuna hyvissä ajoin, mutta varattiin laivamatkat Tallinnaan kaksi päivää ennen lähtöä ja hotelli Tarttoon päivää ennen lähtöä. Hyvin siis tuntui olevan tilaa ekstemporesuunnitelmalle koulujen alun jälkeen elokuun loppupuolella. Toki huomion arvoista on myös se, että olimme liikkeellä arkena keskiviikosta perjantaihin.

Kaksi yötä Virossa tuntui kuin ois pidemmälläkin lomalla ollut. Ehdittiin syömään paljon ihania ruokia ja pyöriskelyä siellä täällä. Lopulta aika vähän ehdittiin pysähdellä matkan varrella, mutta jos toistat tän, niin sanoisin, että saat mainion ulkomaan reissun ja vielä lentämättä.

Menopäivä Turku-Helsinki-Tallinna-Tartto

Satamassa neuvotaan olemaan lähtöselvityksessä tuntia aiemmin. Lähtö Helsingistä oli klo 8.30 Eckerö Linella ja oltiin Tallinnassa 11.00. Satamasta kurvasimme suoraa lounaalle Ristikheina Kohvik (Telliskiven ja Koplin välissä). Samalla nimellä olevia kahviloita on useampia, tämä oli Pelgulinn, osoite Ristiku 57. Siellä oli tarjolla all day breakfast, lounas ja kahvilaherkkuja. Ei edullisimmasta päästä, mutta etenkin oma avokaado-burrata leipä oli ihana. Hurmioiduin korianterinsiemenistä, joita käytettiin muuten useammassakin paikassa, kuuluukohan trendimausteisiin nyt. Tallinnassa parkkimaksut menee vyöhykkeittäin ja esim. kahvilan lähellä pysäköinti oli ilmainen. Suosittelen kuitenkin lataamaan PARGI.EE -sovelluksen, sen avulla oli helppoa maksaa parkkimaksut.

Ristikheina Kohvik

Lounaan jälkeen ajettiin Pohjois-Tallinnaan Kopliin, jonne on rakentunut Telliskiven tyyppinen industiraalinen ruoka- ja kulttuurikeskittymä. Me ei tällä kertaa jääty pidemmäksi aikaa kiertelmään, mutta alueelta löytyy myös puistoja ja merenrantaa, johon on varmasti myös lasten kanssa kiva mennä.

Tarttoon menimme E20 tietä, koska tarkoituksena oli käydä Jägalan vesiputouksella sekä Ontikassa. Vesiputouksilla totesimme kuitenkin, että sadekuurot lisääntyivät ja halusimme Tarttoon hyvissä ajoin, joten jätimme Ontikan luontopolut ja rannat seuraavaan kertaan.

Majoituimme Tarttossa Sohossa, joka oli kyllä just eikä melkeen täydellinen sijainniltaan ruokalomalle, ihan vanhan kaupungin ytimessä. 2 yötä maksoi Bookingin kautta 148€ ja aamupala oli tosi monipuolinen. Oli kaikkea skumpasta kirsikkajäätelöön ja erikoiskahveista vaihtuvaan puuroon. Leipävalikoima oli plaah, sellainen paahtoleipäpainoitteinen, mutta muuten ei kyllä pahaa sanottavaa.

Yleiset aulatilat ja aamiaishuone olivat tosi siistit ja kauniit. Huone itsessään ei ollut mitenkään erikoinen, jopa pientä päivitystä varmasti odottaa, mutta ei myöskään missään nimessä kamala. Basic, sanoisin. Kokonaisuudessaan hinta-laatusuhte todellakin kunnossa. Parkkia emme olleet tajunneet varata etukäteen eikä siitä kyllä mitään varausmahdollisuutta nähtykään. Ensimmäisen yön auto oli isommalla parkkialueella aivan lähellä. Viron itsenäisyyspäivän vuoksi parkki ei maksanut mitään. Seuraavana aamuna oli tilaa, vaikka hotellin parkki ei meidän mielestä ollut missään vaiheessa täynnä. Vuorokausiparkki maksoi 15 euroa.

Suuntasimme hotellilta suoraa päätä illalliselle aivan hotellin vieressä olevaa Pompei-ravintolaan. En ole pitkään aikaan syönyt mitään näin hyvää. Pompei on italialainen, jossa itse itse pastat ja juustot valmistuu klo 18. Mentiin noin klo 18 ja saatiin paikka varaamatta pöytää. Klo 19 jälkeen tupa oli täynnä. Tätä suositteli myös moni paikallinen, kun kyseltiin seuraavana päivänä ravintolasuosituksia.

Illallisen jälkeen kierreltiin vanhaa kaupunkia ja ystävä nappasi kolmen suklaan kakun Café Werneristä. Aivan ihana ja jäin itse kuolaamaan kaikkia herkkuja. Siellä oli myös ihana sisäpiha.

Café Wernerin sisäpiha

Ensimmäinen ja ainoa kokonainen päivä Tarttossa

Seuraavana päivänä syötiin aamiaista ihan rauhassa, jonka jälkeen lähdettiin kävellen kiertelemään ja ensin Tarton tuomiokirkolle, tai raunioille. Rauniot ovat vaikuttavat ja sen yhteydessä on museo. Me skipattiin kaikki museot tällä reissulla ja kierreltiin puistossa ja puutaloalueita, jonka jälkeen palattiin vanhaan kaupunkiin lounaalle.

Nälkäkiukku meinasi iskeä, mutta päädyttiin Café Truffen terassille, joka oli raatihuoneen torilla. Truffe oli sisältä tosi kaunis ja ruoka oli kyllä hyvää, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää. Hintalaatusuhteeltaan ei kuitenkaan mitään moitittavaa, sillä taimenannokseni maksoi 7 euroa.

Café Truffe

Lounaan jälkeen mentiin sillan yli ja lähdettiin kävelemään jokirantaa pitkin Yliopiston kasvitieteellisen puutarhaan päin. Aivan upea ja ihanan romanttinen paikka kierrellä tai vaikka syödä eväät. Alueelle ei maksa, mutta aukiolot kannattaa huomioida. Arkisin alue meni kiinni klo 18 ja kasvihuone klo 17.

Täällä on varmasti alkukesästä aivan mieletön kukkaloisto, mutta varmasti on ihmeteltävää pitkälle syksyyn. Täällä on tosiaan myös kasvihuone, jonne pääsee ihailemaan 6 euron hintaan trooppisempia kasveja.

Tartton kasvitieteellisen puutarhan jälkeen ei ihan vielä ollut päivällisnälkä, joten päädyttiin Vint Veinibaariin lasillisill. Täällä on viikoittain vaihtuvat sommelierin valikoimat viinit ja espanjalaisia tapastyyppisiä ruokia. Superkiva palvelu, melko hintava yleiseen hintatasoon nähden erityisesti tapaksissa, mutta sekä juustot että oliivit erinomaisia ja bulgarialainen rosé lämpölampun alla nautittuna. Ah, tuntui kuin olisi kauempanakin ollut reissussa.

Vint Veinibaarin sisäpihalla oli kiva tunnelma

Lasillisten jälkeen pyydettiin illallissuosituksia ja Paper Tiger on Tarttossa kuulemma nyt paikallisten keskuudessa huulilla. Saatiin pöytä, mut jäljellä oli enää yhtä pääruokaa, joten päädyttiin sitten muualle, mutta vaikutti superhyvältä.

Kampus on kolmen eri keittiön yhdistelmä, josta saa burgereita, bowleja ja sitten erilaisia fiinimpiä annoksia. Tätä fiinimpää osastoa tarjoaa Peakoka nurk, jossa söin ihanan kala-annoksen. Täällä meillä oli myös tosi ihana tarjoilija, jolla taisi itse asiassa olla tourette. Mietittiin, että miten vähän näkee palvelutöissä eri neurokirjon ihmisiä, vaikka hänkin oli tosi ammattimainen. Yleisesti ottaen tarjoilijat olivat myös tosi nuoria, liekö opiskelijakaupunki vai yleinen suhtautuminen syynä. Oli miten oli, Tarttossa saatiin kaikkialla tosi hyvää palvelua.

Kampus oli aivan meidän hotellia vastapäätä. Ei tarvinnut siis kauas lähteä navigoimaan illallisen jälkeen.

Lähtöpäivä Tartto-Tallinna-Helsinki-Turku

Aamupalalla sai paistaa itse vohvelia ja ohrapuuro oli ihanan pehmeää

Mimosat jäi välistä vaikka rauhassa syötiinkin aamiaiset ja nautin useamman kupin cappucinoa. Ennen Tarttosta lähtöä käytiin vielä Tartton ”Telliskivessä” eli Aparaaditehaksessa. Autolla tänne ajoi vajaa 10 minuuttia ja auto saatiin vartin kiekolla ilmaiseen parkkiin kadunvarteen. Ei sinällään miljööllisesti eronnut mitenkään Koplista tai Telliskivestä, mutta ravintolatarjontaan ei tosin ehdittykään tutustua.

Ravintolat ja kahvilat Aparaaditehaksella näytti toinen toistaan kivemmilta

Aparaaditehakselta lähdimme sitten suorinta tietä eli E263 takaisin Tallinaan. Skippasimme Vanhan kaupungin suosiolla, kun se oli molemmille tuttu kohde. Telliskivessä sen sijaan en ollut käynyt koskaan aiemmin. Päädyimme onen hehkuttama F-hoone Telliskivessä ei oo hurmannut porukkaa turhaan. Mocktail oli ihana ja pitsasta en olisi muuttanut mitään. Parkkipaikka löytyi ihan läheltä hiekkakentältä ja samalla parkkisovelluksella hoitui maksut.

Jälkkäriksi haettiin jätskit Chocokoo, joka valmistaa artesaanisuklaita ja gelatoa. Hyvää, mutta ei mitään vau-efektiä saanut aikaan.

F-hoone

4-juuston pitsa ja punajuuri & vuohenjuusto, törkeän hyvät
Kiva leikkipaikka ihan F-hoonen terassin vieressä

Mitä kaksi yötä Virossa maksoi

Laskeskeltiin, että kaikenkaikkiaan meillä reissuun meni reilu 300 euroa henkilöltä. Tämä sisälsi laivamatkan ja auton maksun, hotellin, kahvilat & ravintolat, dieselit, parkkimaksut… Muuhun meillä ei sitten oikeastaan rahaa mennytkään.

Julkisten hintoje ei tullut kuikuilleeksi, mutta jos aikoo mennä suoriltteen Tallinnasta Tarttoon, niin voisin kuvitella, että auto kannattaisi jättää kotiin. Omasta mielestä auto on aina turhaa ylimääräistä säätöä parkkipaikkojen ja maksujen suhteen. Jos taas meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin oltaisiin ehdottomasti lähdetty kiertämään myös Latviaa ja Liettuaa. Ehkä ensi kesänä.

Chocokoon pistaasi gelato

Koko perheen kesäloma keskellä ei mitään


Kaupallinen yhteistyö: Visit Salla


Sallan mainio slogan In the middle of nowhere pitää kyllä kutinsa, mutta jättää taakseen salaisuuden. Täällä on vaikka mitä kivaa tekemistä koko perheelle. Retkeilyreitit Sallan kansallispuistossa ovat kauniita, tunturin juurella pääsee kylpylään ja maastopyörät vievät nopeasti vähän kauemmaskin kansallispuistoon. Meidän rauhaa ja väljyyttä rakastava perhe hurmioitui Sallasta. Nyt kerron kaikki vinkit Sallassa reissaaminen lapsiperheen kanssa sekä mitä kaikki maksoi, niin sulle jää valkattavaksi mieleisimmät lomapuuhat.

Itselleni oli vaikea hahmottaa etäisyyksiä, mutta yksinkertaistettuna Sallatunturin läheisyydestä löytyy kaikki puuhailua varten ja Sallan kylälle on asiaa, kun tarvitsee tehdä isoja ruokaostoksia, käydä apteekissa tai vaikka hammaslääkärin päivystyksessä, niin kuin Nikolle pääsi käymään.

Majoittuminen kannattaa olla jossain Sallatunturin läheisyydessä, sillä näin on lyhyt matka kaikkialle. Me majoituimme reissumme Sallatunturin Tuvissa, jotka ovat aivan liki tunturia. Meidän mökkimme oli kahden makuuhuoneen paritalo, josta löytyi kaikki tarpeet viinilaseista pyykinpesukoneeseen. Majoitukseen kuului myös loppusiivous ja liinavaatteet, mikä oli kyllä aivan ihanaa, kun oli kolmen ipanan kanssa liikenteessä. Mökin hinta oli vuorokaudelta 182 euroa.

Sallatunturien Tupien vastaanoton yhteydessä tarjolla on myös aamiaista sekä löytyy myös ravintola Kiela. Myös Keloravintolan menu näytti aivan ihanalta täynnä lähiruokaherkkuja, mutta ei sinnekään ennätetty tällä kertaa.

Kuusamosta eli etelästä päin tultaessa ensin tulee vastaan Sallatunturi ja siitä noin vartin ajomatka vielä Sallan kylään eli keskustaan. Sieltä löytyy iso S-market ja sen yhteydestä apteeekki. Tien toisella puolella taas löytyy iso K-market sekä Alko. Molemmat kaupat oli tosi hyvin varusteltuja, eli ei tarvitse hamstrata mitään ruokaa matkan varrelta, mitä itse mietin matkan varrella.

K-marketin takana on myös kiva leikkipuisto. Me teimmekin ruokaostokset sillä taktiikalla, että toinen jäi lasten kanssa leikkipuistoon ja toinen teki koko reissun ruokaostokset. Toinen kiva leikkipuisto löytyy Sallatunturin juurelta liikuntakeskuksen takaa.

Salla Wilderness Park

Salla Wilderness Park hyvä paikka startata loma Sallassa, etenkin jos tulee Kuusamosta päin. Sieltä löytyy Sallan kansallispuiston Luonto- ja opastuskeskus sekä aukiolopäivinä keittolounas. Täytetiin ensin nälkäiset vatsat porokeitolla (vuoropäivinä lähituotettua poro- ja lohikeittoa), jonka jälkeen tutustustuimme luontokeskukseen. Salla on Suomen uusin, 41. kansallispuisto ja reiteille pääsee lähtemään Salla Wilderness Parkin luota.

Salla Wilderness Parkin parkkipaikka on tällä hetkellä työmaa, sillä parkkialuetta kunnostetaan. Lisäksi syksyn aikana pitäisi valmistua kevyenliikenteen ylikulkusilta, jolloin ei tarvitse enää ylittää autotietä osalle reiteistä lähtiessä. Työmaat on aina tylsiä, mutta ihanaa, että aluetta tehdään turvallisemmaksi.

Me suuntasimme parkkipaikalta kauniille Kolmiloukkosen reitille, joka on 3,7 kilometriä pitkä. Reitin alkupää on esteetön ensimmäiselle laavulle asti, paitsi nyt, kun parkkialue on remontissa. Reitin varrelta löytyy myös toinen laavu. Matkan varrella on pitkospuita ja polku nuolee lammen rantamia pitkin. Korkeusvaihtelua on tosi maltillisesti ja tämä oli lasten kanssa tosi mainio.

Salla Wilderness Park on ennen kaikkea poropuisto ja talvisesonkina siellä pyörii poro- ja huskyretket. Näin kesäisin siellä on kuitenkin mahdollista päästä tutustumaan porojen hoitoon opastuksella esim. Urpon poronruokintaretkellä. Retki maksaa 10 euroa henkilöltä. Meidän retkioppaana oli yksi Salla Wilderness Parkin yrittäjistä Timo. Itse en ole kova järjestettyjen retkien fani, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää niitä.

Opin Timolta aivan valtavasti. Hän kertoi muun muassa, että porojen sarvet tippuvat joka vuosi ja kasvukaudella ne kasvavat jopa 2,5 cm päivässä. Naarasporot tiputtavat sarvensa keväällä vasomisen jälkeen, kun ei tarvitse suojella enää poikasia ja urokset myöhään syksyllä rykimäajan jälkeen, kun ei tarvitse enää olla kylän mahtavin parittelija.

Ihmettelin miksi porojen sarvet olivat niin karvaiset nyt ja se johtuu kuulemma siitä, että sarvissa on kasvuvaiheessa erittäin vilkas verenkierto ja niitä peittää nahkakerros. Jos olisin koskenut siis sarveen, mitä ei ikinä saa siis tehdä, se olisi lämmin. Kun sarvet ovat saavuttaneet täyden mittansa, verenkierto sarvissa loppuu, jolloin sarvi kovettuu ja pinnalla oleva nahka kuivuu ja irtoaa. Se tapahtuu kuulemma noin vuorokauden aikana ja porot hankaavat niitä puihin ja sorkillaan. Tätä kutsutaan keloamiseksi. Niin kiinnostavia juttuja, joita ei ole koskaan tullut ajatelleeksi.

Puhuttiin Timon kanssa myös paljon pororetkien vastuullisuudesta, sillä porothan ovat villieläimiä. Heidän aitauksensa on 200 hehtaarin alue metsää, eli poroilla on harvinaisen paljon tilaa elää ja liikkua. He myös huolehtii poroille riittävästä levosta. Koko Salla onkin Sustainable Travel Finland -kohde ja kaikessa matkailun kehittämisessä pyritään hitaaseen ja hallittuun kehittämiseen. Tämä huokui kyllä kaikkialla.

Kolmiloukkosen reitti

Kylpylä ja muut uimapaikat

Kyllä oli meidän perheelle eksotiikkaa olla tunturin juurella kylpylässä samalla kun iso lauma, tai tokka poroja oli laiduntamassa ihan kylpylän ikkunan takana. Holiday Club Sallan kylpylä ei ole moderni viihdekeskus, vaan ainakin kesäkokemuksella rauhallinen ja näkymä koko seinien mitalta olevista ikkunoista auringon kultaamaan mäntymetsään kerrassaan maadoittava.

Kylpylästä löytyy 16 metrin kuntoallas, poreallas lasten allas sekä polskinta-allas vähän isommille lapsille. Poreallas oli sijoitettu täydellisesti; porealtaasta oli suora näköyhteys lastenaltaaseen ja polskinta-altaaseen. Lapsille löytyy niin uimalaseja kuin vesileluja, mikä on aina ilahduttavaa, kun tavaraa voi reissatessa olla niin rajallisesti.

Holiday Club Sallasta löytyy myös pieni kauppa, josta löytyy kainkenlaisia elintarvikkeita pitsasta maitoon. Ei tarvitse pikatarpeita varten lähteä aina Sallan kylään asti.

Uimarannat löytyy Sallan kylän läheltä Ruuhijärveltä (osoite Saijantie 8) sekä tunturissa Keselmäjärven rannassa liikuntakeskuksen ja camping-alueen läheisyydestä.

Salla Ski & active

Meidän reissun pyörävuokraukset olivat Salla ski & activesta. Me tehtiin Nikon kanssa niin, että iltaisin toinen jäi nukuttamaan lapia ja toinen lähti retkelle. Sähköpyöräily Sallatunturiin olikin itselleni reissun ehdoton kohokohta. Lähdin yhdeksän jälkeen illalla ja millaisen auringonlaskun sainkaan. Noh, ei mennä siihen, että valitsin kyllä väärän polun huipulle.

Oikea reitti maastopyörällä huipulle lähtee Keloravintolan takaa rinteeseen. Siinä laiduntaa kesäisin lampaita, se oli hyvä maamerkki. Huipulta löytyy useampi taukopaikka sekä huussi. Ihon kananlihalle laittava kokemus oli kuitenkin tunturissa olevat riippumatot, jossa köllöttelin ihailemassa yötöntä yötä. Riippumatot löytyvät, kun lähdet huipulta rinnettä hiukan alaspäin Venäjän suuntaan. Tässä vielä kartta, jost löytyy myös muut Aisti Salla -kohteet.

Esikoinen ja keskimmäinen pääsivät myös ekaa kertaa kokeilemaan maastopyöräilyä. Keselmäjärvenkierros oli tosi kiva tasainen reitti, joka on noin neljän kilometrin mittainen. Reitti menee niin sora- kuin asvalttitietä, sekä leveitä pitkospuita pitkin aivan Sallatunturin kupeessa. Maisemat on siis kohdallaan.

Palvelu Salla Ski & activessa erityisesti lapsia ja esikoisen vammaisuutta kohtaan oli ihana. He kyselivät etukäteen, onko jotakin, mitä voisivat tehdä pyörälle, jotta esikoisen olisi helpompi pyöräillä, esim. merkata jalkajarrunteipillä tai muuta vastaavaa.

Sillä välin kun vanhemmat lapset oli pyöräilemässä, me kuopuksen kanssa pelattiin Salla ski & activen pihalla minigolfia, aikuisen hinta 8 euroa ja lasten 5 euroa. Heiltä löytyy myös erilaisia pihapelejä, joita voi samalla 10 euron päivävuokralla vaihdella eri pihapeleihin, jotka voi ottaa mukaan vaikka mökille pelattavaksi. Valittavana oli esim. frisbeegolf, sulkapallo, minikeihäs ja mölkky. Ihan vieressä on myös pieni lampi, jonka äärellä on kota. Ei välttämättä tarvitse siis montaa metriä kävellä evästelemään ja saada retkifiilistä.

Salla-päivä herättää heinäkuisen Sallan

Kesäreissua Sallaan suunnitellessa kannattaa muistaa heinäkuun loppupuolella vietettävä Salla-päivä. Ohjelma keskittyi Sallan kylälle, missä oli paljon ilmaista ohjelmaa lapsille. Lapset mainitsi lemppareiksi pomppulinnat, taikuri Hassu-Hessun esityksen ja itsestä tuntui, että lapsia sai raahata pois Sallan sota- ja jälleenrakennusajanmuseosta.

Ensin vähän oltiin Nikon kanssa sitä mieltä, että haetaan museolta vain jätskit eikä viedä tällaiseen museoon vielä tämän ikäisiä lapsia. Siellä oli lapsia ajateltu kuitenkin ihan todella. Kokonainen huone täynnä lapsille puuhaa. Lapset katsoivat myös uteliaana mustavalko-ohjelmaa, jossa kerrottiin Sallan alueen jälleenrakentamisesta. Tänne voi mielestäni hyvillä mielin tulla siis pienempienkin lapsien kanssa.

Kesäaikaan museon takana on myös mahdollisuus päästä resiina-ajelulle tilauksesta. Museon pihapiirissä oli Salla-päivänä myös vanhoja autoja sekä vuohi ja poneja rapsutettavana. Sallatunturin puolellakin oli iltaohjelmaa ja live-esiintyjiä, mutta itse suuntasin tunturiin ihailemaan helteistä iltaa.

Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon pihapiiristä

Mitä tämä kaikki maksoi?

  • Majoitus 546€
  • Pororuokinta 50€
  • Keittolounas 41€
  • Aikuisten maastopyöräily 1 vrk 85€ + 85€ = 170€
  • Lapset samalla maastopyörällä 50€ / vrk
  • Kylpylä perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 44€ + lapsi 11€ = 55€
  • Sallan sota- ja jälleenrakennusmuseo 0€ (Salla-päivän ulkopuolella 5€ aikuisilta ja alle 12-vuotiaat ilmaisia)
  • Ruokakauppa 250€
  • Minigolf 13€

Yhteensä = 1175€

Polttoaineita en laskenut tähän, riippuu niin kovin mistä päin tulee. Me tultiin Varsinais-Suomesta ja meillä meni noin 100€. Ruokakulut on myös aina kovin suhteellisia, tällä kertaa käytiin vain kerran ulkona syömässä ja muuten laitettiin ruuat ja eväät itse.

Aina muistuttelen loppuun, että lasten kanssa reissatessa tärkeintä on, ettei ohjelmaa ole liikaa. Silloin ehtii nauttia kiireettä lasten kanssa olemisesta ja lapset saa tutkia ja tehdä mutkia. Me käytiin monessa paikkaa, jotta saataisiin teille mahdollisimman paljon ideoita mistä valkata mieleisimmät jutut. Muuten meillä on nyrkkisääntönä, että yksi isompi aktiviteetti päivässä. Silloin ei tule sätkittyä ja loma tuntuu lomalta. Ja Sallassa jos jossain ei pidä olla kiire minnekään.

Oma mieleni jäi haikailemaan ruskareissusta tänne. Kyllä joskus vielä.

Onko koululaisten pitkissä kesälomissa mitään järkeä?

Olen toista kesää koululaisen vanhempi ja pohtinut paljon varsinkin vammaisen lapsen kohdalla pitkän kesäloman järjettömyyttä. Siitä on haittaa ja ylimääräistä kuormaa ihan kaikille. Totta kai idylli on se, että lapset saisi vapautta ja leikkiä pitkän aikaa, mutta todellisuus ihan liian monessa suomalaisessa perheessä ei ole kaunista. Se on tyhjiä jääkaappeja, rähiseviä vanhempia, yksinäisiä päiviä sisällä kököttäen, turvattomuutta.

Eikä tarvitse olla edes niin dramaattista: Varsinkin pienet lapset tarvitsevat vielä paljon tukea ja läsnäolevaa aikuista ilman vammaakin. Se, että tutussa kouluympäristössä voisi olla kesäaikaan kevyempää ohjelmaa ilman tiukkaa aikataulua olisi monessa perheessä pelastus. Sillä kyllähän me nyt tiedetään, että leirit, mummolat ja aktiviteetit vaativat resursseja.

Ennen kaikkea tänä keväänä soitellessa sinne sun tänne ja lähetellessä meiliä tälle ja tuolle mietin sitä kaikkea resurssien määrää mitä tarvitaan joka tapauksessa kun vammaisten lasten kesäloma-ajanhoitoa järjestetään. Voisiko nämä kaikki resurssit valjastaa siihen, että myös niiden vammattomien lasten kesässä olisi ovi raollaan tuttuun ja turvalliseen, kun vanhemmat ei voi lomailla kymmentä viikkoa putkeen tai etäillä.

Miksi koululaisten kesälomat ovat niin pitkiä?

Aloin etsiä tietoa, että onko tähän olemassa jotakin tutkittua tietoa, minkä perusteella koulujen lomat on päätetty olevan näin pitkiä. Nopea katsaus historiaan osoittaa maatalouden yhdeksi tekijäksi lasten pitkiin kesälomiin. Lapsia tarvittiin tilan töihin erityisesti kesällä. Loogista, mutta tosiaan hyvin marginaalista tänä päivänä. Muita lapsen hyvinvointia tukevia elementtejäkin nousi esiin, mutta myöhemmin perustelen, miksi tätäkin olisi syytä tarkastella uudessa valossa.

Usein pitkää lomaa argumentoidaan myös sillä, että opettajat ja ohjaajat tarvitsevat pitkää lomaa ja aikaa suunnitella taas tulevaa. Tosiasiassa esimerkiksi iso osa ohjaajista on aina kesät työttömänä ja joka tapauksessa joutuu etsimään kesätöitä. Mietin myös, olisiko kuitenkin mukavampaa opettajallekin, että työssä olisi joka viikko aikaa suunnitella opetusta ja muita opetuksen ulkopuolisia asioita, sen sijaan että muutamassa viikossa suunnittelee koko vuoden.

Entä jos lomaa olisi vuoden aikana yhtä paljon kuin nytkin, mutta se jakautuisi tasaisemmin pidemmälle ajanjaksolle? Sellainenkin osoitus kesälomaa kohtaan oli, että nimenomaan pitkässä kesälomassa optimoidaan lyhyestä kesästä nauttiminen. Tarvitsisimmeko kuitenkin enemmän lomaa pimeän ajanjakson ympärillä, sillä se kuormittaa meitä täällä pohjolassa?

Vammaisen lapsen kesäloma-ajanhoidon järjestäminen

Vammaisten lasten loma-ajanhoito on nykyisin hyvinvointialueilla, niin myös kesäloman. Vaatii valtavasti suunnittelua ja resurssointia, että täysin vieraat ihmiset yrittävät järjestellä vammaisille lapsille paikan, jossa viettää turvallisesti kesää. Lapsia keskitetään, eli toisin sanoen lapsi menee reiluksi kuukaudeksi vieraaseen paikkaan. Vammaiselle lapselle tutusta ympäristöstä irroittautuminen on tietenkin vaikeaa, kenellepä meistä ei. Tämä taas johtaa moneen elämänlaatua heikentävään tekijään. Lapset on peloissaan ja yrittää viestittää sitä vähäisillä keinoillaan ilmaista sen. Tulee ei-toivottua käytöstä ja oireilua, jota muuten ei olisi. Vanhemmalle todella raskasta yrittää tsempata sekä itseään että lastaan joka aamu ja ottaa sen tunnekuorma jännittävän päivän jälkeen.

Tänä vuonna ilmeisesti kilpailutuksen tuloksena meille tuli vielä vieras taksifirmakin. Onneksi firmassa ei kuitenkaan ole joka päivä uutta kuljettajaa, mutta silti ne muutamat on taas lapselle uusia, joihin pitää oppia luottamaan. Se vie kaistaa keneltä tahansa. Ja miten nurinkurista opettaa tätä lapselle, kun yhdessä hetkessä koskaan ei saa mennä vieraan ihmisen kyytiin, mutta sitten kuitenkin kesäkerhossa vieraat aikuiset niin käskevätkin.

Kuukausi on sen verran lyhyt aika, että siinä lapsi ehtii ehkä juuri orientoitua uuteen paikkaan ennen lomalle jäämistä. Pidän aivan älyttömänä järjestelmänä.

Sen lisäksi, että kesäloma-ajanhoitoa pitää hakea joka vuosi, joku on ottamassa näitä hakuja vastaan, selvittää ja tutkii ja myöntää. On selvitelty, että kuka hoitaa diabetesta, opettaa lapsen jutut ja taksikuskienkin pitää osata toimia ja ymmärtää diabetesta. Sen lisäksi terapeuttien kanssa pitää sopia uudet ajat uuteen paikkaan ja välittää yhteystietoja puolin ja toisin.

Eniten pitkässä kesälomassa mättää kaikki

Moni ihminen hyötyy rutiineista ja vaikka työ- ja koulurutiineista onkin hyvä irtaantua hetkeksi, mitä tekee 2,5 kuukauden irtaantuminen? Rutiineihin palaaminen voi olla todella kuormittavaa ja haastavaa. Itsellä on ollut joka vuosi sekä päiväkotiin että kouluun syksyllä menessä fiilis, että ihan nollasta taas aloitetaan ja ensimmäiset kuukaudet tai ainakin viikot ollaan taas herkillä. Kuormittaa, taas. Ihana ja lyhyt kesäaika on monessa perheessä onkin ihan todella kuormittavaa aikaa.

Loman pitkäisi olla tarpeeksi pitkä, jotta se palauttaa. Kokemus sopivan pituisesta lomasta on kuitenkin todella yksilöllinen. Itse ajattelisin, että voisi olla vaikka kolme viikkoa lomaa, kolme viikkoa koulua. Tai lyhyempiä viikkoja. Kiinnostaia tuloksi löytyi Duodecimin artikkelista, johon oli kerätty tutkimustuloksia lomasta ja sen hyvinvointivaikutuksista. Sen mukaan niillä, joilla loma vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiin, hyvinvointivaikutukset kestävät 2-4 viikkoa loman päättymisen jälkeen. En pidä kovin pitkäaikaisena, vuotta jää jäljelle aika paljon vielä sen jälkeen. Tutkimuksien mukaan jo nelipäiväinen loma tai talviloman mittainen loma vaikuttaa suurella osalla positiivisesti psyykeeseen. Tämäkin siis puoltaisi sitä, että lomaa tulisi jakaa pienempiin osioihin pitkin vuotta.

Millainen lomajärjestelmä olisi hyvä?

Väitän, että olisimme vähemmän uupuneita, jos kesään ei latautuisi niin paljon. Jos lomat jakautusivat tasaisemmin ja lyhyempiä viikkoja voisi tehdä pitkin vuotta. Se kuormittaisi vähemmän perheitä. Tai ainakin kesäloma-ajan hoidon toteutuminen tutussa ympäristössä edes osittain tuttujen aikuisten kanssa. Ajatus siitä, että tämän valtava säädön kevään aikana kaiken muun arjen keskellä voisi välttää kokonaan on kyllä oma fantasia. Esikoinen on ikävöinyt kouluun ja ystäväänsä siellä. Mikä ihana, mutta raadollinen tilanne. Sen sijaan harjoitellaan taas sopeutumista, uusia rutiineja, sääntöjä ja luottamaan vieraisiin ihmisiin. Mietinpä itse, jos kuukaudeksi laitetaan johonkin uuteen työyksikköön ja sitten taas uuteen. Ei oo kaikkien pala kakkua se.

Loma eriarvoistaa. Tasan ei mene puurohiutaleet, mutta todella pienituloiset sekä päihde- ja mielenterveyshaasteiden äärellä kärsivät lapset ovat pitkään heikossa asemassa. En ole talous- enkä laskenta-alan ammattilainen, mutta olisi kiinnostavaa kuulla jokin skenaario, paljonko kevyempi kesäleirimäinen koulu maksaisi yhteiskunnalle ja voisiko se vähentää ja ennaltaehkäistä koululaisten haasteita tai jopa parantaa oppimistuloksia ja hyvinvoinia.

Eli ei – pitkissä kesälomissa ei ole todellakaan suurelle osalle järkeä ja tulevaisuudessa löytyy toivottavasti joku tasa-arvoisempi ja lapsien ja perheden hyvinvointia tukeva ratkaisu.

Onko se uhma vai sittenkin ylikuormitus?

Siirtymät tuskaisia, pukeminen helvetillistä taistelua, muksimista ja nipistelyä, koko ajan kenkä puristaa, vaikka kenkiä ei ole edes jalassa. Vaiheita vaiheita, sanovat. Ripaus tai kasa uhmaa. Onhan lapsi nyt ollut temperamentinen ja itkuisa aina. Ehkä. Vai sittenkin aistiherkkä, joka yrittää vähäisillä itsesäätelymekanismeillaan kertoa ympärilleen, että hei ei oo hyvä?

Havahduin pohtimaan viime kesänä, onko lapseni uhman sijaan sittenkin vain aivan liian ylikuormittunut. Meillä oli viime keväänä tosi paljon kotona itkuisuutta, kiukkuisuutta ja levottomuutta. Pistin sen pitkään vaiheiden ja uhman piikkiin. Iltaisin nukutustilanteissa vieretyksin pötkötellessä nousi pala palalta esiin, miten varsinkin äänet päiväkodissa tuntui lapsesta pahalta.

Välissä tuli kesäloma, jonka aikana lapsen olemus muuttui aivan valtavasti. Räjähtämisherkkyys laski, leikkeihin syventyminen parani, lasten keskeinen vuorovaikutus parani ja heistä kaikista tuli silminnähden levollisempia. Pohdin myös, että oliko tässä nyt vaan kesloman tarvetta ja toiveikkaana päiväkodin alkaessa ajattelin, että nyt on uusi alku kaikilla. Kaikki palasi kuitenkin ihan samaan tilanteeseen kuin keväällä. Seurailimme menoa useita viikkoja ajatellen, että ottaa aikansa kun adaptoituu päiväkotiarkeen. Yritettiin illat pitää mahdollisimman rauhallisina ja viikonlopuista minimoida ohjelma. Räjähtelyt kuitenkin jatkui.

Päiväkodissa mitään ongelmia ei ole ollut missään vaiheessa, eikä kuvailuni meidän illoista sopineet ollenkaan lapsen päiväkotiprofiiliin. Oli siis selvää, että lapsi tsemppasi koko päivän ja aistien ylikuormitus purkautui kotona. Keskustelimme päiväkodin kanssa sekä neuvolan kautta saadun toimintaterapiakontaktin kanssa, mitä päiväkodissa voisi tehdä, jotta aistikuormaa saadaan pienennettyä. On paljon asioita, joilla kuormitusta voi purkaa, mutta ajattelen, että lähtökohtaisesti tässä pätee sama asia kuin vaikka päänsäryn hoitamisessa. Särkylääkkeellä voi lievittää oireita, mutta kyllä hyvinvoinnin kannalta on hirmu oleellista, että se itse syy hoidetaan.

Onneksi päiväkoti on ollut koko ajan tosi halukas tekemään toimenpiteitä, jotta aistikuormitusta olisi vähemmän. Ja onhan se kaikkien etu, koska kyllä etenkin äänikuorma vaikuttaa ihan meihin kaikkiin, vaikka ei olisikaan ylimääräistä herkkyyttä. Kaikua on pyritty vähentämään ja akustiikkalevyjä on lisätty, lapsilla on saatavilla kuulosuojaimia, ryhmiä yritetään jakaa edelleen pienempiin ryhmiin ja niin edelleen. Viime syksynä kuitenkin aloitettiin säännöllisesti pitämään ekstravapaapäivä kerran viikossa. Ja se on ollut kaikista merkittävin apu on tähän asti. Tai ehkä kaikki yhdessä.

Ihanaa nähdä lapsen voivan tosi paljon paremmin. Eikä yhtään vähempiarvoisena lasten olemuksien keventyminen korreloituu myös suoraan koko perheeseen. Kyllä tietäjät tietää, miten lasten räjähtelyt ja tunteiden purkautumiset vie kaikkien voimavaroja. Ja kun kaikki aika ei mene jatkuvien tulipalojen sammuttamiseen, päivässä on kaikkien hermosto levänneempi.

Onko meidän kaikkien lapset sitten yliherkkiä ja ylikuormittuneita? Ei ja ehkä. Tämä on yleisesti aiheena tosi triggeröivä, mutta ajattelin seuraavaksi pohtia ääneen vähän sitä, miksi mä ajattelen, että itseasiassa uskon, että tosi moni lapsista on enemmänkin ylikuormittunut, kuin uhman tai jonkin muun vaiheen riivaama.

Mutta siitä ensi kerralla. Tästä alkaa siis viikonloppu! Jee!

Mistä lastenhoitoapua?

Todellakin olen sitä mieltä, että äitiyspakkauksen mukana pitäisi tulla oikeus nannyyn joka kuukausi siihen asti, että lapsi täyttää 18 vuotta. Näyttää kuitenkin siltä, että kuntien saati valtion tarjoamaa lastenhoitopalvelua väsyneille vanhemmille saadaan vielä odottaa sukupolvi jos toinen. Siksipä lupasin kertoa, miten meille on järjestynyt parisuhdeaikaa vuosien varrella. Kokemusta löytyy opiskeluajoista, kun sukulaiset asui toisella puolella Suomea kuin lapsen sairastuttua pitkäaikaisesti. 

Lastenhoitopalveluitahan on olemassa pilvin pimein, mutta maksavat tryffeleitä ja hummereita. Mitä vaihtoehtoja on kuin erota ja alkaa vuoroviikkovanhemmaksi? Vai onko lepo ja oma aikakin rikkaiden luksustuote? 

Järjestöt

Mannerheimin lastensuojeluliitto eli MLL kautta olemme ostaneet lastenhoitoa silloin kun esikoinen oli vauva. Opiskelimme Kotkassa toisella puolella Suomea sukulaisista. Silloin oli vielä sellainen neuvonta, minkä kautta sain tiedustella ihmistä, jolla oli vammaisuudesta kokemusta. Saimmekin aivan mahtavan iäkkäämmän rempseän pakkauksen, jolla itsellään oli aikuinen vammainen lapsi. Kysymällä siis moni asia selviää. Nyt tosin näyttää siltä, että MLL lastenhoitopalvelua on tarjolla enää Kainuussa ja Lahdessa . Varsin alueellinen lohtu tämä. 

Commu App on voittoa tavoitteleva, mutta myös yhteiskunnallinen yritys. Se on appi, minkä kautta voi pyytää ja antaa esimerkiksi lastenhoitoapua. Itse en ole käyttänyt sovellusta, mutta uskallan kyllä ehdottomasti rohkaista kokeilemaan. 

Lapsiperheiden kotipalvelu

Tämä on ihan kaikille perheille tarkoitettu, ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, että kaipaa tukea arkeen. Omiin menoihin tätä palvelua ei voi käyttää, mikä toki on vähän nurinkurista, kun puhutaan ennaltaehkäisevästä työstä. Mitä väliä sillä on, miten ihminen palautuu. Systeemin väärinkäytön riskit tuntuu jotenkin laiskahkolta argumentilta. 

Joka tapauksessa neuvolan kautta tai hyvinvointialueen perhetyöhön olemalla yhteydessä pitäisi päästä asioissa eteenpäin. Monissa paikoissa näytti olevan jo sähköinen lomakekin, jee. 

Tällaista mekin koitettiin ottaa mukaan esikoisen sairastuttua diabetekseen. Koko touhu tuntui jotenkin siinä hetkessä raskaammalta loppu viimein. Piti selvittää vapaa palveluntuottaja ja sitten kun sellainen loppuviimein löytyi, niin tietysti itse pitää perehdyttää henkilö diabetekseen, eikä se nyt ole ihan hetkessä tehty. Vauvalle ja taaperolle ei taas kelvannut kuin äiti, jos näkyvillä olin. Tulipahan kokeiltua, mutta uskon ja toivon muilla olevan parempia kokemuksia! 

Sosiaalinen media

Vuosien varrella myös somen kautta meille on tarjottu suoraa lastenhoitoapua. Näihin on tosi hankala tarttua, koska tietysti minusta ja perheestä on muodostunut ruutujen toiselle puolelle jonkinlainen kuva, mutta itse en tiedä ihmisistä mitään. Rohkaistuin kuitenkin haastattelemaan yhtä erityisopettajaopiskelijaa ja uskaltauduimme kokeilemaan häntä. Hän kävikin monta kertaa meilllä ennen esikoisen sairastumista ja kuopuksen syntymää. 

Kolmen lapsen antaminen yhden ihmisen hoidettavaksi tuntuu aivan liian isolta vastuulta kenellekään. Hyvä kun itse pärjäsin niiden kanssa yksin, silloin on hankala sitä keneltäkään muultakaan odottaa. Nyt alkaa tosin tuntua, että kaikki on sen verran omatoimisia päivittäistoiminnoissa, että suurin este on esikoisen diabetes. 

Jaa niin, ja kaikki ei tee somea julkisesti ja työkseen. Onneksi on olemassa kaikenmaailman paikallisryhmät esim. Facebookissa. Voisi siis huhuilla paikallisryhmistä, tietääkö joku tyyppiä, joka voisi olla pätevä hoitamaan lapsia. Yleensä löytyy joku tutun tuttu, joka osaa suositella jotakuta. 

Olen saanut kuulla, että ei uskalla päästää kotiin ketään vierasta, saati antaa lapsiaan sellaiselle. Olen kuitenkin itse pakon edessä joutunut luottamaan ventovieraille lapsiani. Olen myös menettänyt luottamukseni, kun lapseni ei ole saanut oikeanlaista hoitoa diabetekseensa hoitopaikasta. Senkin jälkeen olen joutunut rakentamaan luottamusta uudelleen vieraisiin hoitajiin. Mihin sitä enää luottaisi, jossei ihmisiin. Sen jälkeen kesti kyllä varmasti vuoden, ennenkö yöuneni rauhoittui lapsen ollessa pois luotani. Suuri osa ihmisistä kuitenkin toivoo toisilleen hyvää ja varmistaa oman osaamisensa enennkö hoitaa lapsen sairauksia. Lähtökohtaisesti ihmiset vahtii toisten lapsia haukan lailla. 

Järjestin myös somessa viime vuonna (muistaakseni) kaveriperhehaun. Ajatuksenani oli, että voi tarjota siinä suoraa apuaan ja kertoa mistä on tai sitten perheet voi myös kysyä apua. Suoraahan ei tarvitse tuntemattomalle viedä lapsiaan, vaan tavata vaikka ensin puistossa ja sitten jos sujuu, niin tutustua pikku hiljaa. Ehkä pitää nyt keväällä tehdä uusi haku.

Vammaispalvelut

Tukena järjestää perhelomitusta, jossa hoitaja tulee kotiin. Se hoitaa hoidettavan lisäksi perheen muut lapset ja kodin askareet. Mikä superihminen tällainen on, en todella tiedä. Sen tiedän, että tällaista palvelua ei ole helppo saada, kuulisinkin mielelläni, jos jollakin on kokemusta. 

Olen esikoiseni omaishoitaja nimellisesti, käytännössä olemme sitä puolisoni kanssa molemmat. Siihen kuuluu lakisääteisenä 3 vrk omaishoidon vapaa, johon pitäisi olla tarjota tilapäishoitopaikka lapselle. Meillä on ollut nyt monta vuotta ryhmämuotoinen hoitopaikka “laitoksessa”, joka on uusi ja kuin moderni koti. Vieras paikka sekä vieraat aikuiset ja lapset on ollut hänelle isoja tottumisen paikkoja. Meillä omaishoidon vapaiden pitäminen on alkanut pikku hiljaa totutellen. Muistaakseni aloimme selvittelemään hoitopaikkaa jo tosi hyvissä ajoin, ennenkö kumpikaan oli aivan väsymysraunio. Ajattelen edelleenkin, että nämä kaikki palvelut pitäisi olla ja “ajaa sisään” pikku hiljaa ja varhain, koska sitten kun totaalinen väsähdys tulee, ollaan jo usein myöhässä. 

Tilapäishoitoa voi hakea vammaispalveluista myös harkinnanvaraisena haastavaan elämäntilanteeseen, lapsen loma-ajaksi tai vaikkapa työmatkaksi. 

Esikoisen ollessa tilapäishoidossa toiset isovanhemmat ottavat kaksi nuorempaa vuorokaudeksi hoitoon. Tilapäishoitoajat tiedetään vuodeksi eteenpäin, näin ollen meillä on siis yhteinen kahdenkeskinen aika kalenteroituna ja tämä on ollut aivan mahtavaa. Se on vähentänyt säätämistä ja häpeää avun pyytämiseen liittyen, kun asiat on sovittu jo etukäteen. 

Lähipiiri

Lisäksi toiset isovanhemmat ottaa esikoisen tai kaikki lapset yleensä kerran kuussa hoitoon. Hyvässä lykyssä meillä voi olla siis jopa kaksi vuorokautta kuukaudessa yhteistä aikaa. No, sairastelut ja muut yllättävät käänteet kyllä pitää huolen, ettei sitä omaa aikaa liikaa pääse kertymään. 

Kaikkein surkuhupaisintahan tässä on se, että lastenhoitokuviot eivät selviä pienellä vaivalla ja sellaisen järjestäminen vaatii resursseja, etenkin jos lapsella on paljon hoitoisuutta. Siksi mun neuvo on, että hoitaa ne kuviot silloin, kun voimia vielä on.

EDIT 7.2.2025

Yhden olennaisen asian unohdin mainita – varhaiskasvatus ja aamu- ja iltapäivähoito. Jos on mahdollista järjestää treffejä heti työpäivän alkuun tai sen jälkeen ja lasten hoitoajat siihen taipuu, hyödyntäkää! Siellä on valmiina (yleensä ja toivottavasti) tutut turvalliset aikuiset, jotka osaa jo hoitaa lasta.

Ja yhden toisen tosi olennaisen unohdin – Elsan, joka sanoi esikoisen ollessa vauva, että ottaa meidän esikoisen hoitoon, että päästiin hetkeksi kaksin. Ei sanonut, et laittakaa viestiä jos tarttette jeesiä, vaan sopi suoraa ajan. Elsa oli Nikon opiskelukaveri Kotkassa, jossa asuttiin esikoisen eka vuosi.

Tarkemmat sikiöseulonnat ja yleistyvät NIPT-testit

Ahdistaa. Ihan todella ahdistaa. Somessa tuli vastaan kaupallinen yhteistyö NIPT-testistä. Yhteistyö oltiin selkeästi toteutettu kieli keskellä suuta eikä raskaudenkeskeytyksestä puhuttu. Siinä kuitenkin sanottiin, että aikainen ajankohta on tärkeä ja kyllähän me kaikki nyt sanomattakin ymmärrämme, että siksi jos raskaus halutaan keskeyttää. Ja yhteistyön tavoitteena on tietenkin lisätä NIPT-tutkimuksiin hakeutumista.

Lokakuu on downin syndrooman tietoisuuden kuukausi ja siksi nyt tartun tähän teemaan ja tietysti puran ahdistukseni teille. Kyselin myös somessa stoorien puolella aiemmin, onko jotain, mistä toivoisitte keskusteltavan. Tuli kysymys, miten suhtaudun yhä yleistyviin sikiöseulontoihin ja näiden myötä lisääntyviin down-raskauksien keskeytyksiin. So let me tell you.

NIPT-testit (täällä siitä lisää) toden totta yleistyvät Suomessa. Meidän lähin yliopistollinen sairaala TYKS on laajentanut NIPT-testausta ja se tarjotaan jokaiselle odottavalle vanhemmalle. HUS tiedotti myös alkuvuodesta, että selvittää samaa mahdollisuutta. YLE teki tästä juttua keväällä, mutta soisin tästä keskusteltavan ihan tosi paljon laajemminkin ja asioiden oikeilla nimillä. Sillä totuus on se, että sikiödiagnostiikka tulee kehittymään ja meidän tulisi alkaa pohtimaan, missä menee sikiödiagnostiikanraja, sitten kun mahdollisuudet on rajattomat. Tilanteessa, jossa meillä hyvinvointialueiden kassat ovat rutikuivia pistää miettimään, miten jonkin väestönryhmän eliminointi nähdään investointina, mutta mielenterveyspalveluita myöden sakkaa.

Lähtökohtaisesti kun ajatellaan niin joo – sikiötä tutkimalla me saadaan ennakkoon tietoa ja osataan varautua riskiraskauteen. Tähänhän myös NIPT-testillä vedotaan. En osaa nyt tutkimatta sanoa, paljonko näytteet maksavat vuositasolla, mutta mitä uudempia tutkimusmenetelmiä tulee, kyllä rahaa saadaan palamaan. Ja jos nyt lähdetään rönsyämään, niin tämä keskustelu koskettaa myös ihan kaikkea. Mitä me verovaroilla tulevaisuudessa maksamme. Takavasemmalta tulee kysymys, että nii i, sama koskee vammaisia. Nii i, entäs jos sinä vammaudut. Kolarissa tai saat vaikka aivoverenvuodon. Suomessa meillä nyt on ainakin toisaiseksi ollut tahtotila, että heikommassa asemassa olevista pidetään huolta ja kaikilla on oikeus voida hyvin.

Aina myös kun puhun sikiöseulonnoista, tulee myös kommentteja, että odottajalla on oikeus kehoonsa ja oikeus aborttiin. Tavallaan ymmärrän, että tämä putkahtaa keskusteluihin mukaan, mutta siitä tässä NIPT-keskustelussa ei ole kyse. Siitä en kiistele kenenkään kanssa, olen aivan samaa mieltä. Olen avoimesti puhunut siitä, että en tiedä itse mitä tekisin, jos raskautuisin nyt tai mitä olisin tehnyt, jos olisin raskausaikana saanut tietää muidenkin lasten kohdalla kromosomipoikkeavuudesta. Se ei kuitenkaan johdu siitä, ettei vammainen lapsi olisi meidän perheeseen tervetullut vaan elämäntilanteesta. Enkä puhu nyt siis kiireestä.

Myös ”minä en ainakaan ikinä keskeyttäisi raskautta” -kommentit ovat turhia. Kukaan meistä ei voi tietää, miltä siinä hetkessä ja erilaisissa elämäntilanteissa oikeasti tuntuu, ellei ole siinä itse. Somessa @pienirakasajatus totesi, että asiat on monesti yksinkertaisia, kun ne eivät koske omaa elämää ja paremmin en sitä voisi sanoa. Totuus on kuitenkin se, että NIPT-testi ei kerro meille, että sikiöllä on ”kaikki hyvin”.

Sen sijaan nyt testataan, mutta meidät ihmiset jätetään kuitenkin meidän valintojen kanssa yksin ja se jos joku on yksinkertaisesti väärin. Miksi me ajatellaan, että sikiöseulontoihin voidaan lykätä rahaa, mutta psykososiaaliseen tukeen raskausaikana ei? Tässä alussa mainitsemassani kaupallisessa yhteistyössäkin mainittiin, ettei tiennyt edes oikein esikoisensa kohdalla, mitä NIPT tarkoitti. Niinpä. Aika harva. Voitaisko vaikka aloittaa siitä, että neuvolan henkilökuntaa koulutettaisiin puhumaan sikiöseulonnoista, niiden vapaaehtoisuudesta ja käymään keskustelun, mitä sitten jos NIPT-testissä tulee positiivinen tulos.

Miksi NIPT-seulontana on sitten niin ongelmallinen minusta, johtuu siitä, että se seuloo tasan muutamaa kromosomihäiriötä (13-, 18- ja 21-trisomiaa). Sen ulkopuolelle jää tuhansia ja taas tuhansia erilaisia asioita, jotka johtavat vammaisuuteen. Joko kohdussa, syntyessä tai syntymän jälkeen. NIPT-testillä ja ultraäänellä luodaan illuusio, että kun niissä käydään, sen jälkeen kaikki on hyvin. Jää kertomatta, että itse asiassa meidän kenenkään elämä ei ole suojattua, ei ennen tai jälkeen tutkimuksien. Elinajanodotteet 13- ja 18-trisomiassa ovat murheelliset, mutta esimerkiksi 21-trisomiaan ei liity hengenvaaraa ja tiedetään jo hyvinkin laajasti, että ihmiset, joilla on downin syndrooma, elää itseasiassa aika hyvää elämää, jos ympäristö sen mahdollistaa.

Vielä 80-luvulla syntyneet down-lapset jäi laitoshoitoon usein, koska elämälle ei nähty edellytyksiä, mutta nykyisin meillä on sentään enenevässä määrin nähtävissä elokuva-, tv- ja urheilijaesikuvia. Ja sitä ihan tavallista kivaa arkea iloineen ja murheineen, jota itsekin yritän kanavillani välittää. En oo myöskään nähnyt, että ihmisiä, joilla on downin syndrooma, oltaisiin haastateltu asian tiimoilta. Miltä heistä tämä uutisointitapa NIPT-testistä tuntuu?

Aina palaan vain pohtimaan, miksi me nähdään juuri downin syndrooman niin hirveän vakavana? Toisinaan kuulee argumentteja, että koska downin ”tasosta” ei voi tietää etukäteen. Eli siitä, miten ”vaikea” kehitysvamma tulee olemaan. En haluaisi verrata, mutta koska autisminkirjo on saanut niin hirmuihanasti nyt näkyvyyttä, niin otan sen esimerkiksi. Autisminkirjo on samalla tavalla hyvin laaja kirjo kuin downin syndrooma. Elämästä eikä meidän kenenkään toimintakyvystä voi tietää etukäteen. Elämä on.

Toki saamme eri tavoin itsestämme dataa itsellemme enenevässä määrin muutenkin. Kyttäämme kellojamme, sormuksiamme ja labrojamme, jotta voimme optimoida elämäämme, jopa lepäämisen. Meillä on koko ajan enemmän saatavilla mahdollisuuksia tutkia terveyttämme ja miltä sisällämme näyttää. Mutta mihin pisteeseen se on hyvä?

En minä tiedä, mutta keskustelen mielelläni.

Huh. Johan helpotti.

Ja sit iloisempia uutisia, jotka itseasiassa liittyy aiheeseen! Marraskuussa on tulossa kolmen podcast-jakson verran puhetta ensitiedosta. Toteutetaan Kehitysvammaisten Tukiliiton kanssa podcast, jossa puhutaan ensitiedosta, jonka on saanut erilaisissa elämänvaiheissa. Yksi on saanut tietää 10-vuotiaan lapsensa diagnoosin vasta hiljattain, toinen jo raskausaikana ja kolmas ei tiedä itseasiassa vieläkään. Tuun kertomaan tästä lisää aivan pian ja kohtahan se on jo teidän kuulokkeissanne.

Iloa ja valoa lokakuun vikoihin päiviin!

Havaintoja minusta ja kesästä

Älä sano sitä, älä sano sitä, älä sano sitä…. MIHIN TÄÄ HEINÄKUU MENI? Voisikohan saada elämänsä sellaiselle uralle, että ensi vuonna voisi olla kesä- JA heinäkuun lomalla. Ehkä alan mennä sitä kohti tietoisesti, mutta se ei voi tarkoittaa sitä, että muun vuoden painan ympäripyöreää päivää.

Kesäkuu on näet aivan ihana. Tai no, oikeastaan jo toukokuun puolivälistä alkaen. Valoa on yllin kyllin ja pääsee upottamaan kädet multaan, ensimmäisiä hikisiä uimapäiviä, ne kaikki kukat ja kasvit jotka vyöryy sellaisella voimalla, että hyvä kun ehtii nähdä kukinnot. Heinäkuu on myös jotenkin sillä tavalla tylsä, että sitten alkaa ihana mutta työläs sadonkorjuu. Haluan myös lueskeskella kirjoja, hyppiä veteen, syödä ulkona (kotona tai ravintolassa, kaikki käy) tuntikausia ja pyöräillä päiviä.

Sainkin tai oikeammin laitettiin kalenteriin ja järjestymään heti heinäkuun alkuun omaa aikaa. Lähdin pyöräilemään Kemiöön siskoni kanssa. Siitä reissufiilistelyä somen puolella @elamanmittaisellamatkalla.

Asetin myös tavoitteen ja se oli kirjojen saaminen osaksi elämää. Sainkin ja luin Tiranan sydämen ja nyt olen aloittanut Hildurin. Aluksi oli ihan hirveän vaikea päästä uppoutumaan kirjaan. Välillä myös kävi kilpailua nyppisikö rikkaruohoja vai lukisiko, haha. Strugle was real. Huomasin kuitenkin, että selkeä tila oli iltaisin, jolloin normaalisti karkaan someen. Nyt kun oli somelomalla, puhelin oli milloin missäkin, eikä minua kyllä todentotta saanut kiinni, vaikka olisi halunnutkin.

Samalla kuitenkin on todettava, että mitä vaan voi tehdä muttei kaikkea. Jos lukee, ei voi tehdä käsitöitä tai puutarhahommia samalla. Koen lukeminen äärelle rauhoittuista kuitenkin tärkeänä, joten oli ihana tajuta, etten ole menettänyt keskittymiskykyäni ihan kokonaan, vaikka se aluksi siltä tuntuikin. Luettiin monina päivälepohetkinä kasassa kirjoja lasten kanssa. Kaikki omiaan.

Jäikö lapset kesällä jotain vaille

Kirjoitin kesäkuun alussa toiveita, joita haluaisin tältä kesältä. Nyt kun luen sitä, aika moni on toteutunut! Ei kaikki (tietenkään), mutta moni!

Valehtelisin, jos sanoisin etten ole fomolle altis, mutta aika vähän koen koskaan, että minä tai lapset olisivat jääneet jostain peruuttamattomasti paitsi. Muumimaailma on tullut jossain puheeksi ja siitä lapset ovat kyselleet, että koska mennään. Muuten he eivät ole ottaneet esiin mitään hurvittelutarpeita. Ja silti mietin, että olis kiva käydä huvipuistossa ja siellä sun täällä kiipeilypuistoissa, vaikka kukaan ei ole sellaisia kaivannut. Miksi sitä silti mieli jotenkin mutisee, että pitäishän nyt, vaikka yhdessä lautapelien pelaaminen ja korituolissa sylikkäin lueskeskelu on ollut lapsista ihanaa. Ehkä se on joku sellainen oma levoton mieli, joka ei aina osaa rauhoittua.

Ollaan katsottu tosi paljon vähemmän telkkaria ja se on kyllä näkynyt lapsissa. Tai sitten sen vasta huomasi, kun he katsoivat ja ruutu sulkeutui. Herkempää ärtymystä, turhautumista, impulsiivisempaa käyttäytymistä ja pinnallista leikkiä. Lapset on tarttuneet leikkeihin heti aamusta sisällä ja sitten ne vaihtuu ulos. Varsinkin jos onnistutaan skippaamaan pikkukakkosaika ulkona, hyvät leikit voi kestää ainakin tunnin.

Ollaan myös jonkin verran aamuisin maalattu keittiön pöydän äärellä ja itse on samalla jatkanut aamukahvin hörppimistä. Ne on olleet tosi ihania hetkiä, vaikka esikoinen ei kauaa jaksa viihtyä kuin omaa kättään maalaten.

Piha- ja kotihommiin lapset on osallistuneet jotenkin luontevasti vuorollaan. Esikoiselle täytyy järjestellä tilaa, muuten hän helposti vetäytyy innokkaiden pikkusisarusten tieltä. Oli kuitenkin aamu, kun esikoinen ja keskimmäinen tyhjensivät yhdessä tiskikoneen ja itse laitoin sivussa ruokaa. Se yhteistyö oli liikuttavaa seurattavaa. Kyllä tällaisia tehtäviä toki matkoillakin voi tarjota, mutta koska ei ole ollut mihinkään mikään kiire, on myös ollut jotenkin tilaa tehdä näitä asioita eri tavoin. Sen verran aikaoptimoija olen reissuilla, että jos olisin pari viikkoa reissussa, tuskin jaksaisin käyttää aikaani siihen, että perunoiden pesu ja kurkun pilkkominen voisi kestää puoli tuntia.

Tällainen vaihe tällä kertaa

Summasummarum lasten kanssa on ollut aivan ihanaa! On ollut jännä huomata myös, miten sen ääneen sanomine tuo huonoa omaatuntoa. Se on aivan älytöntä. Mietin mistä se johtuu. Yksi tekijä on varmasti some, mutta itselläni ehkä vielä isompana nousee tuen tarve. Voi siis olla, että alitajuisesti mietin, että ei saa luoda liian auvoista mielikuvaa itselle, viranomaisille ja läheisille, jotta kukaan ei voisi kyseenalaistaa arjen kuormittavuutta. Jos julistan elämän olevan ihanaa, katoaako tuki. Kaikkien niiden tosi kuormittavien vuosien jälkeen nyt meillä on monella tavalla helppoa, jos ei verrata kuin omaan posseen. Eikä pidä. En minä hyödy siitä mitenkään, että vertaan elämään toisiin perheisiin. Myös siis se mikä minulle tuntuu kevyeltä ja helpolta, voi olla toisille ihan jotain muuta.

Mitään erikoista me ei olla tehy. Se johtuu varmasti monestakin syystä, mutta nyt on tuntunut, että kotona palautuu parhaiten. Kotipuuhailujen lisäksi ollaan käyty lähinnä uimassa. Nukuttu takapihalla teltassa ja poimittu mustikoita.

Ollaan jakauduttu erilaisiin kokoonpanoihin. Vuosia taaksepäin sitä yritti olla koko konkkaronkan kanssa, jotta toinen saisi omaa aikaa, mutta nyt on aivan ihanaa olla yhden lapsen kanssa kerrallaan tai vaikka parin. Dynamiikka muuttuu heti ja asiat jotenkin soljuu paljon vaivattomammin. On ollut ihana nähdä ystäviä, mutta aika paljon olen ollut lasten kanssa myös yksin tai perheenä ja huomaan myös priorisoivani tätä tällä hetkellä. Jos yrittää seurustella aikuisten kanssa, ei ole läsnä lapsen ajatuksille ja jutuille. Ja myös toisin päin. Lapsillekin on totta kai tärkeää nähdä ja olla läsnä tilanteissa, jossa äidin huomio jakaantuu muillekin aikuisille, mutta uskon lapsieni jakavan huomiontarvettaan ihan jo päiväkodissa riittävästi muiden lasten kanssa.

Meillä oli heinäkuussa vuorokauden verran lapset pois ja paniikinhan siitä sai aikaan. Miten näin spesiaalin arvokkaan ajan käyttäisi puolison kanssa. Molemmat mietiskelimme, että olisi aika ihana edistää pieniä lista- ja verhojenkiinnistyshommia, joita ei vaan jotenkin arjessa ehdi tai jaksa hoitaa. Samalla googletin jo Ahvenanmaan ja Tukholman reissuja. Oli aika, jolloin todellakin heitti repun selkään ja jätti ryönät kotiin oven taakse. Nyt kuitenkin tuntui, että kotona on ihana olla ja mielenrauhaa toisi ehkä kuitenkin enemmän yksi valmiiksi saatu nurkka kuin laiva-aikataulujen kyttäys. Ehkä olisikin eri elämäntilanteissa hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mikä tässä elämäntilanteessa on juuri nyt arvokkainta. Jos aina tekee päätökset vanhan kaavan mukaan, ei tee päätöksiään sen hetkisen elämän mukaan.

Kylpyhuoneen rakennus yläkertaan


Kaupallinen yhteistyö Härkätien palvelut


Meidän vessa on valmis, voitteko uskoa. Selasin viime vuoden Instagramin arkistoa ja olin kirjoittanut remppasuunnitelmien osalta, että josko vessa olisi valmis tänä vuonna. Eli siis viime vuonna. Haha, no tässä näkyy hyvin meidän remppafilosofia – hissun kissun ja keräillään aina remppakassaa ja yks nurkka kerrallaan.

Meidän kylpyhuoneremontin toteutti Härkätien palvelut, joka toimii pääasiassa Auranmaalla ja Turun seudulla. Härkätien palvelut on ollut tekemässä puolisoni yrityksiin yhtä jos toista. Muun muassa he remontoivat vanhasta sikalasta varastotilat, joten luotto oli siis kova, että vähän pienempikin karsina luonnistuu.

Matkan varrella myös tajusin, miten iso vaikutus on sillä, miten keskustelu ja ajatusten vaihto luonnistuu, sekä miten mun lapsiin suhtaudutaan. Meidän lapset on ihan rakastuneita Härkätien palveluiden yrittäjään Eliakseen ja mikä riemu oli päiväkotipäivän jälkeen, kun Elias olikin vielä hommissa. On tietysti selvää, että ensisijaisesti kaipaa sitä hyvää lopputulosta, mutta ai että miten mukavaa on, kun ammattilainen osaa puhua asiakkaalle ymmärrettävästi, suhtautuu lapsiin kivasti ja vastailee jopa heidän kysymyksiin, jollain muulla kuin murahduksella. Vähän niin kuin hoitajanakin sitä jotenkin ajattelee, että hyvä hoito ei ole vain sitä, että potilas paranee tai saa apua murheisiinsa, vaan että hänelle jää kuultu ja nähty olo.

Käsittämätöntä, et toukokuussa näytti tältä

No, mutta johan sanoin, että lopputulos kuitenkin ratkaisee. Meidän kylpyhuoneesa tuli niin hieno! Härkätien palvelut olisi voineet tuoda kaikki kamat tullessaan tai sitten itsekin rakennustarvikkeet saa hankkia. Me haluttiin valita kalusteet ja laatat itse, mutta kaikki muut Härkätien palvelut toi tullessaan. Ajattelen sen ehdottomasti olevan parempi vaihtoehto kaikille, kuin tuskailla että mitä ja mistä ja kuinka paljon.

Elias kyllä jeesasi koko prosessin varrella lähtien siitä, mikä on työjärjestys ja missä vaiheessa mikäkin asia piti olla hankittu ja päätetty. Itsellänihän ei ollut siitä tuon taivaallista käsitystä. Sen sijaan tiesin (melko) tarkalleen miltä haluttiin, että kylpyhuone näyttää. Ehdottomasti värikäs ja hyväntuulinen vessa. Keräsin hiukan inspiraatiota Pinterestistä ja kerroin ideoistani Nikolle. Hän suhtautuu onneksi ennakkoluulottomasti väreihin ja on kaikkea muuta kuin sad beige man. Sekä lattian laatat, että seinälaatat löytyi alelaarista, joten se oli lopullisten päätösten takana. Seiniin haettiin vaaleanpunaista, enemmän pinkkiin kuin puuteriin päin menevää sävyä. Lattiasta olisi tullut myös värikäs, mahdollisesti keltainen, mutta sitten kun löytyi betonin värinen laatta (linkissä eri kokoinen laatta, meidän on 14,7cm x 14,7cm) tosiaan hyvään hintaan, niin valittiin se. Jossain vaiheessahan tämä aloitteleva keraamikko kuvitteli tekevänsä itse laatat, mutta voi olla, että odotettaisiin vessaa vielä 2080-luvulla.

Ihan riittävästi haastetta aiheutti vanhan talon muodot, jotka ei toden totta ole suorat eikä vatupassia enää nähnytkään. Vessa on lisäksi tosi hankalan mallinen ja monenlaisia kompromisseja piti tehdä. Katto on viisto, ja puoliso pystyy nipin napin seisomaan korkeimmalla kohtaa. Valaistusasiat meni siis ihan ekaksi uusiksi. Oltiin aluksi ajateltu spotteja kattoon, mutta se olisi kuulemma haukannut katosta senttejä niin paljon, että puolison pää olisi ottanut kiinni.

Valaistuksen kanssa päädyttiin lopulta siihen, että vessan takaosaan upotetiin led-nauha. Sen lisäksi lavuaarin päälle ei tullut peilikaappia, vaan Suomessa valmistettu Muatoa valopeili*, jossa on sekä sivuille suuntautuva tunnelmavalo, että eteenpäin suuntautuva valaiseva valo. Olen lämpimien sävyjen ystävä, mutta päätettiin ottaa kuitenkin neutraalimpi valon väri 4000K. Toiveenani on, että meikkihommelit saisin siirrettyä tänne ja lämmin valonväri 3000K hieman vääristää esim. meikkien sävyjä. Onneksi valittiin tämä, valon väri ei ole mielestäni yhtään liian kova.

Ehdin minä googlettaa myös tee se itse valopeilin tutoriaaleja. Olisi ollut tosi upea tehdä vanhaan koristeelliseen pieliin taustavalo. Mutta kun tarvitsimme myös eteenpäin suuntautuvan valon, totesin, että tämä on nyt se projekti, johon minun kärsivällisyys ei todennäköisesti tulisi riittämään.

Peilikaappiin olisi saanut kätkettyä monenlaista purkkia ja purnukkaa, mutta nyt saatiin vähän enemmän tilan tuntua. Hammaskupeille piti kuitenkin joku paikka miettiä. Härkätien palveluiden Elias ehdotti, jos tekisi kauniin hyllysyvennyksen, johon saa hammasmukit kivasti riviin ja sähköhammasharjankin latautumaan. Siitä tuli tosi kiva eikä haittaa yhtään, että mukit näkyy.

En myöskään ollut ajatellut yhtään, miten viisto ikkunanedusta tehtäisiin. Elias ehdotti, että siihen tehtäisiin ikkunalauta. Ja miten ihana se onkaan. Täydellinen paikka viherkasville.

Seuraava murheenkryyni oli lavuaari, joka väkisinkin sijoittui lähelle suihkua. Ehdin pyöritellä monta iltaa ajatusta DIY-lavuaarista johonkin kauniiseen vanhaan senkkiin. Todettiin kuitenkin lopulta, että ei siihen tarvitse montaa kertaa jäädä hammaspesuista ja suihkusta roiskuneet vedet, kun puu alkaa irvistellä. Lopulta päädyttiin täysin vedenkestävään Suomessa valmistettuun Puresolidin allaskaappiin*, jossa lavuaari onkin jo itsessään. Olisin niin kovin toivonut, että tähän olisi mahtunut 80cm leveä allaskaappi, jolloin meikkipussi ja hammasharjat olisi kivemmin saanut laskettua lavuaarin päälle. Viisaammat kuitenkin sanoi, että takapuolelle pitää jättää kyllä riittävästi tilaa ja ettei ole kiva, että takapuoli hinkkaa allaskaappia vasten, joten meidän allaskaappi on 60cm.

Suihkuksi ja hanaksi valittiin Oraksen tosi basic malliset vaihtoehdot. Moni sanoo, että mustat on hankala pitää siisteinä, mutta teräs olisi ollut vähän too much harmaata tähän valtakuntaan ja messinkisiin ei ollut varaa. Peiliin halusin kyllä mustan reunuksen, jotta se erottuisi laatasta hyvin, niin tämä sopi myös yhteneväiseen värimaailmaan kivasti. Täällä yläkerran suihkussa ei ole tarkoitus käydä säännöllisesti, vaan tämä on enemmänkin sellainen ”kun noro iskee” -tukikohta, joten mitään sadesuihkuja ei edes ajateltu. Pytty on käytettynä ostettu ja paljon kyllä kolusin Toria muutenkin. Ihan hillitön määrä tosi hyvännäköistä ja persoonallista kamaa. Kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää edes osittain rempoissakin yli jääneitä tarvikkeita ja kalusteita.

No sitten ei niin käytännölliseksi ratkaisuksi päätettiin paneeliksi ottaa sormipaneeli. Mutta tulihan siitä nyt kaunis. Pohjalla on vanhoista rempoista jäänyttä Tikkurilan pohjamaalia ja päällä Virtasen maalien silkinhimmeä paneelimaali ja sävy on Tikkurilan värikartasta näsiä. Ehdotin ensin, että josko suihkun pesuaineille voisi tehdä laatoituksiin syvennyksen, mutta taas olisi seinä tullut lähemmäksi ja tila käynyt ohuemmaksi. Nyt suihkussa itsessään on pesuaineille lokero.

Mulla on ollut siis vahvat visiot mitä haluan, vaikka se nyt ei tässä ihan siltä kuulosta. Sitten käytännöllisyys on ajanut kuitenkin ohi ja olen luottanut ammattilaisiin ja otettu plan B käyttöön. Ikkunan alle on tulossa mahdollisesti joku leveä penkki, johon saa pyykki- ja pyyhelaatikot alle. Jotakin kaappitilaa, mutta on tullut todettua, että on hyvä koekäyttää tilaa ensin hetken, ennenkö tietää mitä ja minne.

Koko prosessin ollaan käyty ennen nukkumaanmenoa viimeiseksi kurkkimassa kylpyhuoneen ovella ja huokailemassa. Ihan kohta päästään tänne vessaan ja täyttämään vesipullot. Ja nyt se on totta. Yöllinen ravaaminen alakertaan on historiaa. Se olikin aika rallia, kun muut ei uskalla jäädä iltaisin ylös, jos aikuinen lähtee alas. Ei tule ikävä tätä.

Jos teillä on siellä viritteillä omia projekteja, niin tällä hetkellä seuraavat projektit Härkätien palvelut pystyy ottamaan loka-marraskuuhun, mutta aina voi kysyä. He tarjoavat myös sellaista hätäapua, että jos meteoriitti tippuu akuutisti katosta läpi, niin he tulevat jeesimään nopeallakin aikataululla. Eli aina kandee kysyä. Jos kuitenkin haaveissa on vaikkapa vessaremontti tai terassin laajennus, niin vuodelle 2025 ei ole yhtään liian aikaista tehdä varausta. Härkätien palvelut toteuttaa myös viimeistelyhommia. Eli jos oman elämän remppapirkoilla ja -reijoilla loppuu moti, niin ikkunanpielet, pihasaunat ja -kivetykset voi jättää heidän huolekseen. Kesät he pyhittävät julkisivu-, katto-, piha ja terassiremonteille.

P.S. Tallensin koko prosessia videolle ja se löytyy Instagramin puolelta kohokohdista ”kylppäri”, jos haluaa käydä fiilistelemässä making of matskua.

*-merkityistä on saatu alennus.

Saariston pieni rengastie lasten kanssa

Pyöräilimme siskoni ja kahden nuorimmaisen lapseni kanssa saariston pienen rengastien loppukesästä 2022. Lupasin sen jälkee kirjoittaa meidän pyöräreissusta tipsit, mutta se(kin) on näköjään jäänyt. Nyt lupaukset lunastukseen! Tutkailin eri lähteitä, että onko joku muuttunut tässä välissä. Ohjeet ja info on jotenkin edelleen omaan makuun pirstaleista ja sekavaa, toivottavasti tämä vähän selkeyttää reissua suunnittelevia.

Pieni saariston rengastie on noin 120 kilometriä pitkä ja siitä noin 110 kilometriä on pyöräilyä. Reitti ei ole mitenkään kovin haastava, mutta sanoisin sen vaativan kyllä kuntoa. Etenkin, jos vetää vielä pyöräkärryssä lapsia. Voisin sanoa olevani peruskuntoinen+, mutta silti yöllä jalkani kramppasivat ja olivat niin kipeät, että olin varma, ettei seuraavan päivän pyöräilystä tule mitään. Otin kipulääkettä ja aamulla olo oli kuin uudesti syntynyt. En silti lähtisi yrittämään ilman sähköavustusta missään nimessä pyöräkärry ja kaksi lasta perässä, sillä sen verran mäkiä matkan varrella kuitenkin on. Sähkö myös jouduttaa matkan tekoa, jos sattuu esim. tuuliset päivät.

Pyöräilyn koin turvalliseksi suurimmalti osin. Nauvossa oli muutamassa kohtaa kurja ajaa, kun ihmiset ajat niin kovaa eikä ollut pyörätietä. Turusta Nauvoon asti on oikeastaan pyörätietä suuri osa, mutta siten Rymättylään saavuttaessa joutuu autotietä menemään melko pitkään. Siellä kuitenkin liikennettä sen verran vähän, että siellä pyörätien puuttuminen ei vaivannut.

Me lähdimme ihan tosi hakuna matata -asenteella eikä meillä ollut hajuakaan missä yövymme matkan varrella. Tosi moni majoitus oli elokuun lopussa vielä buukattu täyteen ja ne jotka oli vapaana oli todella hintavia. Meillä kävi kuitenkin tosi hyvä munkki ja Seilin saaressa oli hyvinkin tilaa. Koulut olivat jo alkaneet ja suurella osalla kesälomat ohi, ajankohta oli siis loistava. Voin silti lämpimästi suositella jättää tämän jännityksen välistä ja varaamaan hyvissä ajoin majoituksen.

Varusteet pyöräreissulle

Vuokrasimme sähköavusteiset pyörät, pyöräkärryn sekä pyörän sivulaukut Turusta 10bikesista. Meillä oli aivan minimalistisesti pakattu ja olisi mahtunut varmasti lisää, mutta toisaalta painoa aina vähemmän, vaikka se olisikin tarakalla tai pyöräkärryssä.

Pakkauslista näytti kutakuinkin tältä:

  • merinovillavaatekerrastot lapsille ja itsellä ohut merinopaita
  • 1 x vaihtokerrasto / lapsi / aikuinen
  • alusvaatteet ja sukkia kannattaa kyllä olla ekstroja, märillä sukilla on kurja varsinkin lasten olla
  • vaippoja
  • pieni ensiapupakkaus
  • pikkupyyhkeet
  • uikkarit
  • evästä valmiiksi (myös matkan varrelta Nauvosta ostettiin)
  • tuulenpitävät ulkovaatteet
  • aurinkolasit
  • lippikset ja ihan paras oli sellainen lippis, joka peitti myös korvat, niin lämmitti myös
  • unohdettiin ottaa viltti pyöräkärryyn, suosittelen, vaikka meillä oli onni, että oli niin lämmintä ja pyöräkärryssä lämpö pysyy paremmin
  • lapsille puuhaa (meillä muutama kirja ja dubloja/ autoja)
  • kamera ja laturit
  • vyölaukku, johon sai kätsysti puhelimen ja lompakon
  • muovipussi likaisille/ märille vaatteille ja kaikki kamppeet muovipusseissa, jotta sateen yllättäessä kaikki kamat ei kastu
  • retkiruokailuvälineet ja trangia, jos aikoo laittaa ruokaa reissun päällä itse
  • kassi, johon laittaa esim. uimakamat tai jos on tarkoitus tehdä kävellen retkiä niin reppu, mutta muuten en reppua suosittele selkään, hiostaa ja muutenkin on kivempi pyöräillä ilman reppua

Lähdetiin siis Turusta ja lähdettiin kiertämään Kaarinan suuntaan eli kohti Tuomiokirkkoa ja sen ohi pyörätietä. Siinä alkaa jo näkyä Saariston rengastien kylttejä, joten vaikka reitti ei olisi tuttu, niin suunta löytyy helposti. Kaarinasta jatkoimme suoraa Paraisille. Matkan varrella pidetiin muutama juomatauko sekä rapsuteltiin tien vieressä laiduntaneita poneja. Meidän piti syödä lounasta Paraisilla, mutta ravintolan ollessa kiinni päädyimme ensimmäiselle lossirannalle syömään. Olin kotona lämmittänyt meille lohikeittoa ruokatermariin sekä paistanut riisipiirakoita.

Reitti

Turku – Kaarina

Tylsä pätkä isojen teiden vierellä, mutta trust the process.

Kaarina – Parainen

Tämäkään nyt ei maisemien puolesta ole mitään ilotulitusta ennen kuin pääsee Paraisille. Sitten kun pyörätie lähtee kaartumaan ison tien viereltä omaksi reitikseen alkaa olemaan idyllistä.

Parainen Lillmälö – Nauvo Prostvik

Ylitysaika on noin 10 minuuttia ja kaksi lauttaa taitaa mennä non-stop, eli kauaa ei joudu odottamaan, vaikka puomit sulkeutuisi nenän edestä.

Ennen Nauvon keskutaa pidimme Oak Tree Cafe & BB imetys-, jätski- ja kahvitauon. Täältä saa myös ruokaa. Kiva paikka ihan tien vieressä ja lapset rakastui majatalon koiraan. Täällä me sitten soittelimme, että mistäs nyt sitä majoitusta sitten.

Nauvo vieravenesatama – Seili

Seiliin liikennöi eri toimijoita, aikataulut kannattaa ehdottomasti tarkastaa. Me menimme Saaristolinjalla ja tänne ei mahdu autoja. Pyöräkärry kannattaa ottaa valmiiksi pois ja huolehtia ettei ole mitään helposti irtoavaa, kun pyörät nostetaan alukseen. Miehistö auttaa pyörien nostossa, meidän ei tarvinnut koskea pyöriin. Tämä oli olennaista, sillä pieniä vipeltäjiä piti jonkun koko ajan vahtia veden äärellä. Hinnasto löytyy täältä. Nauvosta ja Seilistä on myös mahdollista mennä suoraa Turkuun, jos alkaakin hapottaa kesken reissun. Me haimme ennen alukseen siirtymistä Nauvon Salesta eväät ja iltapalatarvikkeet ja söimme välipalaa merimatkan aikana.

Seili – Hanka

Majoituimme Seilissä (lisää tietoa majoitus-kohdassa), joka oli kyllä hyvä veto, se on niin kaunis ja idyllinen paikka, että siellä olisi viihtynyt vaikka toisenkin yön, vaikka pieni saari onkin.

Seuraavana aamuna hyppäsimme taas yhteysalukseen, joka on iso ja sinne mahtui myös autot. Kannelta oli ihana ihailla maisemia. Matka kesti puoli tuntia ja aikataulu kannattaa ehdottomasti tsekata, näitä ei mene montaa päivässä.

Hanka – Rymättylä

Yhteysalus tuli Hankaan, josta lähdettin kohti Rymättylää idyllisissä maalaismaisemissa pyöräillen. Tässä välissä on yksi lyhyt lossimatka, joka menee käsittääkseni melko non stop myös. Tällä osuudella oli muutama tosi jyrkkä mäki, mutta muuten mukavan kumpuilevaa ja kaunista maastoa. Vaikka pyörätietä ei ollut, liikenne elokuussa ainakin oli maltillista. Lossimatkan aikana alkoi sataa aika reippaasti. Kuviteltiin, ettei se jaksa kauaa, eikä laitettu kuorivaatteita päälle, mutta lopputuloksena satoi Naantaliin asti ihan reippaasti ja tässä matkan varrella pidettiin tasan Pågenin korvapuustien mittainen sokeritankkaus.

Siskon sähköavustukseen tuli myös jokin oikosulku ja hän saikin astetta rankemman osuuden. Onneksi se saatiin toimimaan kuitenkin vielä loppumatkasta.

Tässä matkan varrella ei ole hirveästi ruoka- ja taukopaikkoja, joten kuliranismin suosittelen Nauvon ja Naantalin pysäkeille.

Rymättylä – Naantali

Tässä matkan varrella ei pysähdytty missään, koska tosiaan satoi. Mikä klisee, mutta Naantaliin päästessä alkoi aurinko paistaa. Matkan varella on upeita siltaylityksiä.

Naantali – Turku

Vaihdettiin Naantalissa litimärkien vaatteiden tilalle kuivaa ylle ja käytiin Cafe Amandiksessa kahvilla ja vohvelilla. Me syötiin siskon kanssa suolaiset vohvelit ja lapset makeat. Kaunis ja kiva paikka ihan vanhan kaupungin sylissä rannassa.

Naantalista posotettiin Turkuun ilman pysähtymisiä ja meno oli kevyttä ja kotiin päin rullaavaa. Tämäkään pätkä ei maisemallisesti suuria tunnekuohuja aiheuttavaa.

Myös laukut piti irroittaa, kun mentiin yhtesaluksella Nauvosta Seiliin.
Vanha spitaalisairaala, jossa nykyisin reseption, museo ja ravintola
Huoneemme Seilin saarella

Majoitus

Yövyttiin tosiaan kauniilla Seilin saarella ja saatiin buukattua majoitus soittamalla. Majoitus näytti verkossa täyteen buukatulta jostain syystä, kannattaa siis soitella varmuuden vuoksi, se tuli taas todettua. Meillä oli Fyyrissä yksi huone, jossa oli kolme sänkyä ja matkasänky. Hinta oli muistaakseni 60-80€ eli todella kohtuullinen. Sängyt ei ollut ihmeelliset, mutta huone oli minusta kaunis ja maisemat ihanat. Ilmastointia ei ollut, että jos olisi ollut tosi kuuma ilma, niin voipi olla melko lämmin. Pimennystä ei myöskään ollut, että ehkä ensi kerralla pakkaisin jätesäkkejä ja teippiä. Yhteiskäytössä oli keittiö sekä vessa. Pottaa ei ollut, mutta saatiin lupa käydä sellainen lainaamassa vierasvenesataman huoltorakennuksesta. Sieltä löytyi myös kaikenlaisia pihapelejä ja ajanvietettä.

Seilin ”keskuksessa” on myös kesäravintola, jossa söimme illallisen ja aamupalan ostimme myös. Siinä vaiheessa jonkun muun laittama ruoka maistui taivaalliselta, vaikka uuniperunani taisi vähän raaka ollakin. Aamiainen oli noin 10 euron luokkaa, hinta-laatusuhde tosi jees. Sanoinko, että miljöö on siis aivan ihana. Olen täällä ollut rippileirillä ja muistikuva oli kyllä vähän angstisempi silloin.

Rannassa on myös sauna ja ilmaisia yhteisaunavuoroja. Tämä oli kyllä yksi reissun unohtumattomampia hetkiä, kun pyöräilystä turta keho pääsi löylyihin ja uimaan. Ranta ei ole varsinainen biitsi, mutta tosi helppo mennä uimaan eikä mikään äkkisyvä lapsillekaan.

Seilin saari
Yhteysalus Seilistä Hankaan
Uimaranta Seilissä

Muistilista

Meidän pyöräkärryssä sadesuojan sai tosi nopeasti vetaistua päälle ja se kannattaakin tehdä heti, kun näyttää, että alkaa sataa. Itse voi hyvin pyöräillä märkänä kun pysyy liikkeessä, mutta lapset jäätyy nopeasti, jos kastuvat.

Pyöräilypätkät kannattaa ajoittaa niin, että päiväunet osuisi pitkille pätkille ja taukoja kannattaa pitää. Siitä iloitsee silloin kaikki enemmän. Lapset viihtyi hereilläkin yllättävän hyvin, mutta kun nälkä tai liian pitkä paikallaanolo alkaa kuulua pyöräkärrystä, sitä kannattaa ottaa tauko mielummin pikkuisen enemmin kuin liian myöhään.

Mielummin liian löysä kuin tiukka aikataulu. Tämä meidän tahti oli sellainen, että mitään jalkautumista ei ennen Seiliin menoa tehty, mutta pienet paussit tien poskessa ja lossirannoissa otettiin. Myös kahvi- ja ruokatauot oli ihan reilun mittaiset. Mutta jos haluaisi käydä esimerkiksi Paraisilla ja Nauvossa tekemässä asioita, niin viettäisin ensimmäisen yön Paraisilla, lähtisin aamusta jo Nauvoon päin ja olisin toisen yös Seilissä.

Luo oma kokemus. Tällainen oli tämä meidän, mutta teidän voi olla ihan jotain muuta. Odotuksia ei kannata rakentaa toisten kokemuksien kautta, vaan ottaa tästä vaan ajatuksia ja elää ja hengittää ihan omia hetkiä. Toivon ihanaa reissua, jos saariston pienelle rengastielle päädyt! <3

Kesälomapuuhailuja

Yleensä joka kesään on kuulunut joku reissu jonnekin pidemmälle Suomeen. Viime kesänä ei lähdetty minnekään, koska oltiin vain muutama viikko lomalla samaan aikaan ja reissuvoimat myös vähän vähissä. Tänä vuonna pysytellään myös todennäköisesti ihan tässä Turun seudulla, vaikka vähän meitä houkuttaisi käydä mökillä Kuusamossa. Katsotaan miten käy. Mutta sellaisia lähiretkiä ja rentoa olemista ja puuhailua. Paljon on toki ”ois kiva”, joten on hyvä koota ne listaksi. Sitten kun se hetki tulee, että vois spontaanisti lähteä johonkin, pää on tyhjä ja kiukutellaan kotona.

Lasten toiveet on tasoa jäätelöä ja ihanasti yksi lapsista sanoi, että haluaa ottaa rentoo ja olla kainalossa koko päivän. Luulen, että ollaan tosi samalla aaltopituudella meidän kesälomasuunnitelmien suhteen. Suosittelen lähtemään kotoota tekeen vaikka päiväreissuja. Yhdessä uuden kokeminen on ihanaa ja lapset avartaa omaa mieltä kummasti. Samaan hengenvetoon kuitenkin muistathan, että sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Vieras luontopolku, uimaranta tai junalla viereiseen kaupunkiin päiväksi. Sit ne omat haaveet.

Mellilänjärvi Loimaalla on tosi puhdas uimapaikka ja hyppytorni kiva

Perheen kanssa

  • Muutamat sukulaisten häät on tiedossa ja sinnne pääsee koko perhe, ihanaa, että lapsetkin pääsee juhlimaan.
  • Toiset häät on Lahden lähellä ja ajateltiin, että voitaisiin jäädä yöksi tai pariksi jonnekin lähettyville, mutta mitä se voisi olla?
  • Telttaretki, jos nyt aloitetaan ensin kotipihasta, mutta miksei sitten vähän pidemmällekin, jos kaikki innostuu. Ainakin juhannuksena ollaan menossa vanhempieni mökille, siellä sit telttaan ainaki.
  • Pyöräretkiä paljon ja voitaisiin harjoitella pikku hiljaa pidempiä matkoja, vaikka autotielle en kyllä taida vielä heitä uskaltaa päästää. Haaveissa kyllä siintää myös yksin pyöräilyt ja oisipa ihanaa puolison kanssakin päästä huristelemaan. Jospa saataisiin vaikka siskon maastopyöriä.
  • Muumimaailmaan lapset olisi varmasti nyt aika optimaalisessa vaiheessa. Toisaalta uskon, että elävät kesänsä onnellisena, vaikka eivät pääsisi. Ollaan kerran oltu lasten esikoisen ollessa 5 vuotta ja keskimmäisen vähän vajaa 2 vuotta ja he kyllä nauttivat silloin jo kovasti ja olin tosi positiivisesti yllättynyt, miten kiva Muumimailma on.
  • Käytiin viime kesänä Vepsän saaressa, jonne lähtee yhteysalus Turun Jokirannasta. Käytiin siellä lasten kanssa katsomassa JoJo teatterin Mimmi Lehmä ja Varis ja tultiin takaisin. Tosi kiva venekokemus lapsille ja teatteri oli ihanalla paikalla. Tänä vuonna on Maukka ja Väykkä, ehdottomasti aiotaan mennä!
  • Monta sellaista lähikulttuurikohdetta, joiden ohi on ajanut sata kertaa, mutta en oo koskaan käynyt; esim. Patsaspuisto Loimaalla, Enkelipuisto Pöytyällä ja Kemiössä Sagalundin museo
  • Metsäretkiä, ainakin Tammelan seutu kiinnostaisi sekä Salon ja Ahvenanmaan luontopolut.
  • Mökkimatkan varrella Walleniuksen ruukkiin Juupajoelle. En ole koskaan käynyt, mutta vaikuttaa ihanalle.
  • Pihahommia ja kodista nauttimista odotan ihan valtavasti. Että saa olla kotona vaan aamusta iltaan ja kuopsutella.
  • Kesäretkiä sinne sun tänne. Ainakin pitkään on tehnyt mieli Metsäketun Pizzeriaan ja Kauttuan ruukkialueelle ja Hämeenlinnaan. Instagramista löytyy myös kiva kesäretkipäivä Koskelle Tl ja ihan pian on tulossa myös Pöytyälle vinkkejä iso kasa.
Savonjärven kierros on ihana
Oman pihan antimista (pionia lukuun ottamatta) nauttimista
Hevonlinnan näkötorni Koskella Tl

Yksin tai ystävien kanssa

  • Alkuviikosta oltiin kummilapseni kanssa Turpoonjoella Tammelassa melomassa. Se on ihana, mutta heinäkuun puolella vesi laskee niin paljon, että voi olla hankala päästä melomaan reittiä. Kanootteja ja kajakkeja vuokraa Erärenki.
  • Minivaellus, pyöräretki tai jotain muuta kivaa muutamaksi päiväksi siskon kanssa. Päivämäärä sovittu, eiks se oo jo melkein toteutunut siis.
  • Haluaisin tosi kovasti tänä kesänä tehdä Rannikon rengastien. Saa nähdä, oon halunnut aika monta vuotta jo, hah.
  • Saaristopyörähdys. Ainakin Paratiisi Nauvossa on todellakin listalla. Ehkä se pyöräretki tänne?
  • Söderlångvikin kartanoon on avattu ravintola ja miljöö nyt itsessään on upea. Tämä sopisi siihen Rannikon rengastien reissuun.
  • Kesäteatteri kuuluu kesään ja olisi lastenteatterin lisäksi kiva käydä myös jossain muualla
  • Kirja! Yhteistyöni Turun kaupunginteatterissa jatkuu ja haluan lukea muutaman teoksen, joista on tulossa näytelmät syksyllä. Ainakin Tiranan sydämen ja viimein Hildurin.
  • Riippumatto pitää saada omaan pihaan. Siellä sitä kirjaa sit. Ja päikkärit lapset kainalossa.

Parisuhdeaikaa

  • Viime viikolla oli ekat ja vikat kesäfestarit eli Kesärauha, ihanaa niinku aina.
  • Annoin Nikolle synttärilahjaksi lipun Terassikesään Antti Aution ja Arpan keikalle ja jäädään Turkuun yöksi. Lisäksi siis hyvää ruokaa ja fiilistelyä Kirkkopuiston terassilla.
  • ….
  • Siihen se tämä osio sitten jäikin.

Nostan vielä myös kasan vinkkejä muualle päin Suomea aiemmilta kesiltä, jos reissuhammasta oikein kolottaa:

Road trip lasten kanssa Suomessa

Mitä ottaa huomioon, kun lähtee pienten lasten kanssa Lappiin kesällä?

Savonlinna – kesän road trip suosikki

Julma-Ölkky (Pohjois-pohjanmaa) ja jylhät kanjonimaisemat

Kammiovuori pienten lasten kanssa

Kesälomavinkit Turkuun – maalla, merellä ja ilmassa

Konttainen (Kuusamossa) on vaarojen välipala

Touhukas perheloma Kymenlaaksossa – Kotka, Hamina, Pyhtää ja Loviisa

1 2 3 35