Kun väreistä tulee tyttöjen ja poikien värejä

Tämän päivän olen tiennyt tulevan. Poikaoletettuni rakastaa käyttää värejä ja valitsee mielummin keltaiset kuin tummat housut ja kirjavan paidan kuin yksivärisen. He ovat myös ihan muitta mutkitta pukeneet pinkit hanskat, joissa on kukkia. Ja esikoinen kouluun kypärälakin ja haalarit. Itse olen miettinyt pitäisikö katsoa jotain neutraalimpaa, vaikka hanskathan ovat siis tosi siistit, kädessä hyvät ja tosi helppo pukea. Ja mikä sen helpompi kuin haalari ja kypärälakki, niitähän me kolmekymppiset taas käytetään, kun mukavuus ennen kaikkea. Sitä paitsi meillä on ne jo. Silti mietin, pitäisikö olla altistamatta lapsiaan näille ikäville keskusteluille. Olen hävennyt ajatuksiani. Minäkin mokoma feministi. Tässähän on tuhannen taalan paikka rikkoa niitä normeja, joita lapsen elämässä ei kuuluisi alun alkaen edes olla. Kasvattaa lapsen itsetuntoa ja rakentaa kaikille lapsille kevyempää tietä olla sellainen kuin on.

Olen myös kuullut juttua, että pienet lapset, pienet murheet. Tämä tällainen myytti ansaitsee oman postauksensa, mutta saan kyllä kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Jos päiväkodissa pahinta on toisen tönäiseminen tai pipon värin arvostelu, koulussa työnnetään päitä vessanpyttyyn ja somessa mitätöidään niin, että lapset menettää halun elämään. Mutta mä uskon, että tää kaikki lähtee sieltä hiekkalaatikolta ja siksi just nämä pienet murheet täytyy kuulla tosi isosti.

Urpo pipo

Tänään ihmettelin aamulla, miksi lapsi repi tupsua oranssista kypärälakistaan. Hän ei kuulemma pidä siitä ja tarvitsee sinisen pipon. Ymmärsin heti kysyä, onko joku sanonut hänelle kurjasti piposta. Hetken mongertelun jälkeen tuli ilmi, että päiväkodissa oli sanottu, että se näyttää urpolta.

Kerroin, että hänen piponsa on upea ja sopii hänelle tosi hyvin. Yritin jutella, että ehkä päiväkotikaveri on kateellinen piposta ja haluaisi itse samanlaisen. Tai ehkä joku on hänelle sanonut kurjasti jostakin hänen vaatteestaan ja hän purkaa omaa pahaa mieltä sinuun. Ehdotin, että hän voisi kysyä toiselta lapselta, että haluaisiko hänkin tällaisen pipon. Liian pelottavaa kuulemma. Muistan itsekin vielä tosi hyvin, että on tosi vaikea sanoa kasvotusten mitään takaisin, jos joku sanoo jotain ikävää. No, on se vieläkin.

Lapsilla on niin hitsin iso tarve kuulua joukkoon, että ne tekee sitä hinnalla millä hyvänsä. Pitää vielä jutella siitä, miten ihanaa on, että kaikki ei pukeudu samalla tavalla ja saa tykätä just sellaisista asioista kuin tykkää. Sillä mitä on päällä ei ole mitään merkitystä sen kanssa, kenen kanssa tuntuu hyvältä leikkiä. Ja jos päiväkodista ei löydy sellaista tyyppiä, jossain sellainen on ja voidaan yhdessä etsiä.

Värit kertoo ilosta, rohkeudesta ja siitä kuka on. Okei te kaikki gootit siellä, mustiinkin pukeutuvat voivat ehdottomasti olla iloisia ja rohkeita, mutta valitseeko lapsi itse lähtökohtaisesti pelkästään tummat vaatteet jo pienestä pitäen, jos saa päättää? En tiedä, menipä kiehtovaksi ja syväksi tämä pohdinta. Ainakin turvallista on kertoa, että meistä jokainen tykkää erilaisista asioista ja niin on myös vaatteiden kohdalla. Vaatteet on myös tosi kalliita, eikä kaikilla lapsilla ole mahdollista päättää, minkä värisiä vaatteita he käyttävät.

Oli miten oli, miten tärkeää meidän aikuisien onkaan vahvistaa lasten itseluottamusta. Niin helposti me luistutaan vaan kieltämään ja torumaan ja kasvatus kohdistuu siihen, mitä ei saa tehdä ja ripotellaan häpeää lapsen päälle, vaikka sitähän lapsi osaa tuntea hyvin varhain ihan ilman sanomattakin.

Haluaisin siis ajatella, että tätäkään keskustelua ei tarvitsisi käydä vain sanomalla, että kenenkään ulkonäköä ei arvostella ja kommentoida. Kaikille ehkä kivempia keskusteluja saa aikaan, kun vaikka kirjoja lukemalla tutkii eri värisiä vaatteita ja katselee ihaillen erilaisia ihmisiä.

”Vau, oletpa sä kaunis”

Lapsia ei voi liikaa ihailla. Moni meistä jo osaa kehua, kun on reipas ja taitava, mutta lapsi tarvitsee myös puhdasta ihailua, että vain on. Eikä tämä tarvitse liittyä mihinkään ulkoiseen olemukseen. Kaikkein kauneimmillaanhan me ollaan silloin, kun meidän silmät tuikkii, me ollaan innoissaan ja täynnä täpinää. Kaikki sukupuolet ovat kauniita ja komeita, mutta usein me vältellään pojille puhumasta kauneudesta ja tytöille komeudesta. Haastan sut käyttämään kumpaakin sanaa. Myös itseä kohtaan.

Muita turvallisia lausahduksia käyttää:

”Sä näytät hyväntuuliselta / iloiselta!”

”Sä olet ihana / rakas!”

Jos lapsi on valinnut itse vaatteensa, keikistelee ja pyörähtelee, ehdottomasti lasta voi silloinkin ihailla. Ja vaikka kysyä, jos ihan itse ei allekirjoita asukokonaisuuden upeutta:

”Miltä susta tuntuu noissa vaatteissa?”

Ja jos lapsi sanoo vaikka hyvältä tai ihanalta tai mitä vaan, siihen voi sanoa täysin rinnoin:

”Onpa ihana juttu!”

Muistan itse edelleen, miten jouduin 7-vuotiaana laittamaan väkisin päälle sellaisen tummansinisen paidan, jossa oli jokin kuvio. Hei siellä kotona, anteeksi on annettu, ei kaunoja. Sitä vain aina ajattelee, että sillä ei oo mitään väliä, mitä sillä lapsella on päällä, jos lapsella on hyvä olla. Aikuisenakin menee päivä helposti pilalle, jos on valinnut vaatteet, missä ei ole hyvä olla.

Tärkeää lasten olisi myös saada kuulla, kun aikuisten puhuvat itsestään ja toisistaan nätisti. Ei ole mitenkään omahyväistä sanoa peilin edessä, että näyttääpä ja tuntuupa tänään hyvältä.

Tässä asiassa poikien maailma on tosi paljon kovempi kuin tyttöjen. Ritari- ja autoleikit sallitaan paljon iisimmin kuin pojille prinsessa- ja nukkeleikit. Me myös tiedostaen ja tiedostamatta ohjataan lapsia stereotyyppisiin leikkeihin. Sinisen ja vihreän eri sävyt on myös tytöille myös useammin ok kuin pojilla pinkin sävyt, kukkakuoseista nyt puhumattakaan.

Mitä vanhemmaksi lapset kasvaa, sitä helpommin he alkavat pitää asioita itsellään. Tällä hetkellä paras tapa vaalia keskusteluyhteyttä on mennä lapsen kanssa nukkumaan. Pötkötellä vieressä kertoo toiselle, että nyt minä kuulen sinut. Kun maailma ympärillä rauhoittuu, ajatukset ja päivän tapahtumat pulpahtaa mieleen. Silloin tulee ne kiperimmät kysymykset ja syvimmät sisäiset haavat ilmi. Mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin päättääkin antaa lapsen kertoa vielä ”yks pikku juttu” ja näkee pienen lapsen maailmantuskan hellittävän, kun asiasta on yhdessä juteltu.

Esikoisen eka luokka

Kokemuksia ja ajatuksia esikoisen koulun aloituksesta on toivottu enemmän kuin mitään muuta viime vuonna. Ja ymmärtäähän sen, lapsen koulun aloitus on jännittävää tosi monella tapaa ja meille siihen liittyi ylipäänsä vielä paljon yllättävää. Eihän hänen alun alkaen edes pitänyt vielä syksyllä aloittaa koulua, vaan käytä pidennetyn oppivelvollisuuden mukaan esiopetus kaksivuotisena.

Koulun aloitus TOI-luokassa

Ylipäänsä mietimme tosi paljon aikanaan, miten haluaisimme pidennetyn oppivelvollisuuden toteutettavan. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että sitäkin murehti aivan liikaa. Esikoinen oli sairasteluiden vuoksi niin paljon poissa 5-vuotiaana, jolloin olisi periaatteessa ollut ensimmäinen oppivelvollisuusvuosi, että tuskin olisi ihan huimia oppimisvalmiuksia sen aikana kasattu. Ja toisaalta jos hän olisi jäänyt esiopetukseen toiseksi vuodeksi, olosuhteet olisi olleet paljon heikommat kuin mitä nyt koulussa pystytään mahdollistamaan. Ryhmäkoko olisi ollut lähes 30 eikä olisi ollut tarjolla erityisopetusta.

Esikoinen on siis lähikoulussa, josta löytyy TOI-luokka. TOI tarkoittaa toiminta-alueittain opiskelua, ei siis perinteisten oppiainejaon mukaan. Henkilökohtaisesti minua jännitti nimenomaan se, että esikoinen ei menekään opiskelemaan yleisen opetusvelvollisuuden piiriin ja hänen suhteen luovutetaan jo ennenkö edes aloitetaan. Jo pelkästään opetushallituksen sivuilla mainitaan, että toi-opetukseen menevät ne, jotka eivät kykene edes yksilöllistettynä opiskelemaan yleistä opetussuunitelmaa. Aivan sikakarseasti ja ableistisesti ilmaistu toisten tapa opiskella. Esikoisella kun on äidinkieltä, matikkaa, käsitöitä, musiikkia, liikuntaa, ympäristöoppia… Kuulostaa aika tavalliselta, vai mitä.

Keväällä kun tapasimme tulevan opettajan, hän vakuutteli, että hän lähtee kaikkien kanssa liikkeelle siitä, että mitä vain voi oppia. Toiminta-alueittainen opiskelu mahdollistaisi vain sen, että eteneminen voidaan tehdä lapsentahtisesti. Vaikutti ihan järkeenkäyvältä. Todella pitkään olin sitä mieltä, että ehdottomasti yleisopetukseen ja vasta jossei sinne saada riittävästi tukitoimia, mietitään muuta. Että jos hän ei mene yleisopetukseen, se sulkee tulevaisuudesta tosi monia ovia. Nyt ajatus siitä, että lapsi joka kärsii ympäristön ärsykkeistä ja tarvitsee tukea työskentelyyn olisi jossakin 25 lapsen luokassa, jossa toisella puolella joku kaivaa nenää, toisella puolella piirtelee kukkia ruutuvihkoon, kolmas rapistelee reppunsa sisältöä, neljäs… Niin, joo ei ehkä kuitenkaan. Olisiko hän ensi syksynä ollut tähän valmis, tuskin, en tiedä ja sellainen pohdiskelu on turhaa. Päätin luottaa ja esikoinen aloitti koulun, vaikka kyllä silloin ärsytti, että tämä oppivelvollisuuden toteutus muuttui resurssien vuoksi, ei lapsen vuoksi.

Kun koulun aloituksessa mietityttää joku muu kuin kielikylpy

Diabetes on ollut yksi iso kuormittavuustekijä niin meillä vanhemmilla, mutta ihan varmasti myös koululla. Ennen koulun alkua kävimme esikoisen kanssa näyttämässä systeemit ja mukana oli kaikki koulun ohjaajat, varmaan noin 15 henkilöä ja sairaalasta sairaanhoitaja opettamassa. Näin jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt olla ihan muutama ohjaaja paikalla, tilanne oli ihan liian jännittävä esikoiselle. Itselle jäi myös tosi vatsaa kouraiseva olo tämän tuokion jälkeen, kun osa ohjaajista toi ilmi meidän läsnäollessa hyvin vahvasti, etteivät pysty oppimaan eivätkä voi ottaa tällaista vastuuta kontolleen. Näin sairaanhoitajana osasin ottaa asian ammatillisesti ja ymmärsin heitä. En minäkään haluaisi ottaa yhtäkään lasta hoidettavaksi, johon en olisi saanut riittävää perehdytystä. Rauhoittelinkin, että alussa asia tuntuukin todella isolta ja kuormittavaa se onkin pitkään ennenkö asiasta tulee rutiini. Esihenkilöiden tehtävä on mahdollistaa tämä.

On vain tosi kuormittavaa itse olla kannatteleva osapuoli usein, kun itse toivoisi kannattelua. Eniten tuli kuitenkin paha mieli lapsen puolesta, joka oli tilanteessa mukana kuulemassa kaiken. Siksi toivon, että kaikissa kouluissa olisi jonkinlainen suunnitelma, miten lapsen tarpeet ja sairauksien hoito perhedytetään ja miten tietotaito tuodaan kaikille lasta hoitaville. Myös esihenkilöiden olisi hyvä keskustella henkilökunnan kanssa ensin keskenään ja vahvistaa tunnetta, ettei kukaan joudu vajaalla tietotaidolla hoitajaksi. Olen tästä keskustellut koulun kanssa ja he ymmärsivät näkökulmani tosi hyvin. Jos ja kun tätä lukee joku paikalla ollut ohjaaja, niin tämä ei ole mikään parjaus teitä kohtaan, vaan tuon tämän esiin siksi, jotta muissa kouluissa ja päiväkodeissa työskentelevät osaavat miettiä näitä juttuja tulevaisuudessa. Lapset ensin. Lapsen kohtaamisesta, jolla on diabetes, olenkin kirjoittanut aiemmin. Toki samat asiat koskee myös muita, joita hoidetaan.

Kaikki meni diabeteksen osalta hyvin. Diabeteksen suhteen säätöä ja sähellystä riittää lähes joka viikko, mutta jokainen, jolla on 1-tyypin diabetes tai läheinen jolla on, tietää mistä puhun. Ohjaajat oppi tosi nopeasti hoidon ja lopulta olin vain ensimmäisenä koulupäivänä mukana ruokailut. Ylimääräisiä välipaloja vietiin aluksi kouluun, mutta sitten he järjestivät sieltä niin, että niitä ei tarvitse enää muistaa sinne kiikuttaa. Itku meinasi tulla, kun he olivat asian järjestelleet ilman, että edes asiasta kysyin.

Fiiliksiä ensimmäisestä kouluvuodesta

Tai puolivuodesta. Meillä toiminta-alueittainen opiskelu on näin vanhemman vinkkelistä mennyt niin kuin se on ideaalimaailmassa tarkoitettukin toimivan. Hänelle on räätälöity omat tehtävät ja hän saa edetä omaa tahtiaan ja taso luodaan sopivan haastavaksi hänelle. Tässä jos jossain näkyy erityisopettajan huikea osaaminen ja tietotaito. Esimerkiksi esikoisella on hienomotoriikkassa haasteita ja kirjoittaminen ei ole helppoa. Opettaja on ratkaissut asian niin, että äidinkielessä kirjaimia harjoitellaankin toisella tavalla ja hienomotoriikkaa sitten erilaisissa tilanteissa. Näin hänen kaistaansa ei mene pinnistellessä kirjoittamista, vaan hän saa keskittyä yhteen asiaan ja oppiminen etenee, sen sijaan ettei mistään tule mitään. Aapinen on sellainen kuin tosi monella Suomessa ensimmäisellä luokalla olevalla on. Hänellä on sinne tehty omia räätälöityjä läksyjä ja esim. pieniä kirjaimia korvattu isoilla kirjaimilla.

Luokassa pidetään myös pidempi tauko päivällä, jolloin lepäävät ja lukevat kirjoja yms. Tämä on ylikuormituksen ennaltaehkäisyksi lapsille tosi hyvä, mutta myös aikuiset käsittääkseni ottavat hetken tauon kannalta ja pitävät huolta myös omasta jaksamisestaan. Tämä on minusta ihan hirmu tärkeää. Kun opettaja ja ohjaajat jaksavat ja nauttivat työstään, se varmasti heijastuu myös lapsiin ja opetukseen.

Syksyllä esikoisella tuli vaihe, kun hän sanoi ettei halua mennä kouluun. Yhdellä koulumatkalla hän yhtäkkiä asiasta avautui. Tämä oli taas tärkeä opetus itselle, miten tärkeää on olla kiireettömiä hetkiä lapsen kanssa, jossa lapsella on tilaa kertoa murheistaan. Opettaja otti asiasta heti koppia ja taas omalla rautaisella ammattitaidollaan osasi miettiä, mitä tehdään toisin ja tilanne rauhoittui ajan kanssa. Tuntuu, että on sellainen ”miten me onnistutaan -asenne” sen sijaan että olisi sellainen ”ei onnistu -asenne”.

Koulu ja sen toiminta on ollut otsikoissa männävuosina erityislapsia toiseuttavien toimien vuoksi ja moni kysyikin, miksi sinne lapseni laitan. Selvittelin muuttoaikeiden aikaan asiaa, keskutelin muutaman siellä opettavan ja muutaman vanhemman kanssa ja sain mediauutisointiin vähän lihaa luiden ympärille. On kertkaikkisen kamalaa, että joku lapsi joutuu kärsimään syrjinnästä. Mutta jos joku hopeareunus, uskon, että tämän casen jälkeen yhdenvertaisuus on jokaisen henkilökunnan ja kunnan päättäjien takaraivossa tulevia toimia tehdessä enemmän kuin koskaan. Esikoisen opettajan kanssa myös keskusteltiin asiasta ja jäi vaikutelma, että nyt suunta on toinen.

Koulussa he tekevät valtavasti juttuja. Syksyllä he kävivät esimerkiksi uimassa ja torilta ostamassa erilaisia herkkuja joita maistelivat. Joulujuhla oli aivan ihana, sellainen tunnelmallinen kyläkoulujuhla. Esikoisella on myös toiselta luokalta ystävä, mikä on ollut yksi ihanimmista jutuista viime syksyssä. Ilmeisen hyvin hän on joukkoihin muutenkin päässyt mukaan. Täällä on harrastamisen Suomen -malli ja kun tajusin jossain vaiheessa syksyä, että hei, voisikohan esikoinenkin päästä mukaan johonkin ryhmään. Jo heti sinä päivänä yksi ohjaajista lupasi jäädä varttia pidemmäksi töihin, jotta hän pääsi sirkuskouluilemaan. Tällaisissa hetkissä on herkistänyt, kun asiat on vain sujunut, mistään ei ole tarvinnut vääntää tai kokea olevansa hankala.

Toisaiseksi olemme tehneet niin, että viemme kouluun ja taksi tuo kotiin. Se on ollut ihan hyvä järjestely. Loma-ajoille täällä ei ole hoitomahdollisuutta, se on vähän ihmetyttänyt ja saanut harmaita hiuksia. Tämä ei ole koulun, vaan vammaispalveluiden asia. Tulevaisuutta ja tulevaa kesää ajatellen pitäisi kyllä alkaa jo jatkamaan selvittelyitä.

Että tämmöstä. Kaikenlaisia tunteita on siis matkan varrella riittänyt, mutta emme voisi olla tyytyväisempiä. Pienelle paikkakunnalle muutto jännitti, mutta tähän mennessä kaikki asiat on sujuneet tosi ketterästi ja on tullut olo, että hyvää huolta pidetään. Se jos joku rentouttaa vanhemman mieltä.

Uuden vuoden jorinat

Paluu juurille tänne blogin puolelle. Jos oltaisiin somessa, lisäisin tähän sen emojin, jossa on tähtisilmät. Piti oikein tarkastaa ja totta se on – en julkaissut viime vuonna yhtäkään postausta tänne. Muskari-verkkokurssia lukuun ottamatta, mutta sitä nyt ei kyllä lasketa. Nyt ihan täysin spontaani ekstempore hölöykset tänne, koska kirjoittaminen tuntuu kuitenkin edelleen itselleni kaikista luontevimmalta tavalta ilmaista itseäni. Vaikkakin ollaan paljon somen puolelle videomateriaalia alettu tekemään ja ollaan molemmat puolison kanssa innostuttu sen mahdollisuuksista välitää tunnetta ja informaatiota.

Arvolupaus someen 2024 – vähemmän vakavaa

On jotenkin tosi ristiriitainen olo somen vauhdittumisesta. Toisaalta nopeatempoinen some luo mahdollisuuden siihen, että jutut saa olla nopeita. Ongelma on vaan se, että työmäärä niissä monesti ei pienene, päin vastoin ja vaatimustaso on tosi korkea. Vai luonko minä itse itselleni sellaista. Ehkä ja siksi ajattelin, että yritän vähän löystää puristusta mailasta ja julkaista vähän enemmän tajunnanvirtaa. Mutta sekin on vähän vaarallista, sillä monesti kun on pohtinut yön yli ja joskus vähän pidempäänkin, moni asia on uusia näkökulmia ja aika ykstoikkoinen ja jyrkkä mielipide onkin jo hyvin toisenlainen. Siksi on välillä ihan tosi vaikea lähteä yhteiskunnallisiin keskusteluihin mukaan somessa, koska ne leimahtaa salamannopeasti ja sitten kun minä olisin valmis keskustelemaan, koko kohkaus on jo vaihtunut seuraavaan.

Se ehkä somessa onkin alkanut turhauttaa eniten. Toisaalta huudellaan ties mitä älyttömyyksiä ja nostetaan tikunnokkaan ja taas toisaalta sellaiselle keskeneräiselle pohdiskelulle tuntuu olevan aina vain vähemmän tilaa ja sanamuodot pitäisi olla ihan loppuun asti hiottuja, jotta ei tule väärinymmärretyksi. Se on tosi vahinko, koska juuri keskeneräisinä me kasvetaan eniten. Oma someurani on lähtenyt puhtaasti liikkeelle siitä, että oma ymmärrys ja kosketuspinta vammaisuudesta on ollut todella onneton ja halusin kaventaa sitä kuilua. Antaa alustan muillekin olla vähän ulapalla. Haluaisin ihmetellä ääneen enemmän, katsotaan. Ehkä teen sitä enemmän sitten täällä blogin puolella, katsotaan.

Viime vuoden hyppäsin todella ekstempore palkkatyöhön, kun minut valittiin hankkeeseen, johon hain. Se oli upea ja opettavainen vuosi ja vammaisjutuille ei riittänyt voimia. Teki myös hyvää olla irti niistä jutuista ja saada ihan täysin muuta ajateltavaa. Lupasin myös itselleni, että pidän itsestäni tänä vuonna parempaa huolta. Ehkäpä siis tänä vuonna teemana onkin nostaa esiin sitä kaikkea hyvää mitä on ja satunnaisesti niitä yhteiskunnan häpeäpilkkuja. Ja tännekin enemmän sellaista arkista olemista, kuin mitään tutkimusartikkeleja. HAHA, no ihan niin kuin ne nyt sellaisia olisi täällä koskaan ollutkaan, mutta enemmän sellaista, josta voitaisiin yhdessä ammentaa voimia omaan hyvinvointiin ja perheen hyvinvointiin. Ainakin voisi lähteä liikkeelle siitä, että päivittäisi ja siivoiaisi kaikki alustat. Blogin biograafissa, kun ollaan siinä vaiheessa, että kuopusta ei edes mainita. Haha, apua. Oispa varaa palkata sihteeri ja koodaajavelho.

Mutta se siitä märisemisestä tai kipuilusta. Pidän sosiaalisesta mediasta. Tämä on avartanut mun maailmaa ihan tosi paljon isommaksi, oon päässyt tekemään ihan tosi ihania töitä ja pystyn ilmentämään omaa luovuuttani myös tosi itselle sopivalla tavalla. Siksi musta on aivan ihanaa tarttua taas kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja panostaa tähän juttuun, joka on itselle tosi merkityksellinen ja ihana kun jaksatte aina kertoa, että niin monelle myös teistä.

Vuoden 2024 teema: oma hyvinvointi

Olen tosi onnellinen tällä hetkellä, mutta haluaisin olla pirteämpi ja jaksavampi. Niin, että lauantaiaamuna lasten herättyä ei raahattaisi aina peittoja alakertaan ja jatkettaisi vielä tunti ja toinen torkkua lasten katsoessa aamuohjelmia. En voi sille mitään, että meidän elämässä yöheräilyjä ja muita arkea kuormittavia asioita, mutta moneen muuhun pystyn vaikuttamaan. Ja niihin aion keskittyä tänä vuonna.

Mitä ne voisi olla? No ainakin ajatuksen tasolla:

  1. Ruutuaikaa vähemmäksi, erityisesti somessa. Tutkin seuraavat pari viikkkoa omia ruutuaikoja, jonka pohjalta asetan somealustoille rajoitteet. Ihan maksimissaan haluaisin laittaa 2 tuntia, mutta sometyötä tekevänä en usko, että se rehellisesti on mahdollista.
  2. Some pois illoista. Pyrin siihen, että pystyisin tekemään mahdollisimman paljon työt lasten ollessa hoidossa ja sitten puhelin voisi maata jossakin hyllyn päällä illat.
  3. Herätyskello takaisin käyttöön ja puhelin yöksi pois makuuhuoneesta.
  4. Omat harrastukset. Säännöllinen ja aikatauluun sidottu harrastaminen on melko hankalaa meidän perheessä, siksi pitää luoda jonkinlaiset muut rutiinit, jotta on helpompi pitää kiinni omista jutuista.
  5. Urheilu päivän aikana. Lähden tavoittelemaan sitä, että pystyn urheilemaan päivällä, esimerkiksi heti aamulla, kun lapset ovat menneet hoitoon ja kouluun. Se on työajasta pois, mutta uskon ja toivon sen tuoman hyvinvoinnin antavan takaisin.
  6. Parempaa arkiruokaa ja preppailua useammin. Parempaa ei tarkoita kalliimpaa, vaan pikemminkin päin vastoin. Tavoitteena on säästää ruokakustannuksissa, mutta saada silti monipuolisempaa ja freshimpää sapuskaa. Viime vuosi oli sellainen paniikkinappulavuosi ruuanlaiton suhteen. Tykkään laittaa ruokaa, mutta kiireessä se on kamalaa. Ootte pitäneet paljon arkiruokaresepteistä ja niiden pariin ajattelin taas virittäytyä.
  7. Iho ja meikkipussi minttiin. Aloin jo viime vuonna pitää parempaa huolta ihostani, koska pelkkä vedellä huiluttelu ei näköjään enää kolmekymppiselle riitäkään. Mutta iho on siitä huolimatta mennyt huonoon kuntoon ja kertoo varmasti tarinaa yleisestikin omasta voinnista.
  8. Yritän päästä pitkälti sokerista irti, edelliseenkin liittyen. Ennen lapsia en oikeastaan juonut koskaan limppareita tai syönyt suklaata, mutta sitten se homma on vuosien varrella luisunut alkuraskauden pahoinvoinnista imetyksen energiavajetta korvaamaan ja siitä univelkojen energiavajeen korvaajaksi. Kaipaisin mielummin liikunnan tuomaa energiaa kuin valkoisen sokerin nopeita piikkejä. Mutta tämähän ei tarkoita sitä ettei sais syödä sokeria, vaan enemmänkin niin, että lopettaisin korvaamasta ruokaa sokerilla. Jäätelöt ja britakakut, teistä en luovu!
  9. Pikkuretket ja seikkailut takaisin. Meinasin kirjoittaa, että viime vuonna retket jäi tosi vähiin, mutta kyllähän me käytiin. Ei toki niin usein kuin vuonna 2022, mutta siihen on syy. Meillä on ihana uusi koti maalla, jossa on tilaa telmiä ja seikkailla pihalla. Enää ei oo pakko lähteä merta edemmäs. Mutta ehkä se mitä kaipaan on nukkumista ulkona ja josko tänä vuonna hankkisi teltan ja alkaisi harjoittelemaan lasten kanssa ulkona nukkumista. Myös maastopyöräilyä, melomista ja muuta sellaista olisi ihana enemmän tehdä.
  10. Remontti-, puutarha- ja sisustusjuttuja. Toivon, että somesta vapautuvalla ajalla tekisin enemmän käsillä. Tänä vuonna ehkä jotain pieniä esikasvatusoperaatioita, ehdottomasti viherkasveille lisää makramee-amppeleita ja ruukkuja ja josko ne verhotkin saisi ommeltua tämän vuoden puolella loppuihinkin huoneisiin. Käsillä tekeminen ehdottomasti saa itseni flow-tilaan ja lievittää stressiä.

Tänään on virallisesti ensimmäinen työpäivä eikä tänään tarvitsekaan näyttää koko vuosi valmiilta. Alan myös organisoimaan omaa työtäni järkevämmin ja systemaattisemmin. Se olkoon ehkä yksi isoin hyvinvointiteko itselle. Omaishoidon asioille pitää varata ihan oma slottinsa säännöllisesti, niin ikään myös kirjanpidolle ja milloin vastailen sähköposteihin ja kirjoittelen blogia.

Ettäpä jos kaipaat itsellesi vähän vähemmän hegästyttävää vuotta henkisesti, vähän enemmän hengästyttävää fyysisesti, leppoisuutta, seikkailuja ja hitaampaa arkea, niin mennään hei yhtä matkaa!

Kivaa uutta vuotta 2024 <3

Tukiviitotut joululaulut -verkkokurssi on täällä!

Haluaisitko oppia tukiviittomaan tai nauttia tukiviitotuista joululauluista lasten kanssa? Pian se on mahdollista. Tukiviitotut joululaulut -verkkokurssi aukeaa 30.11. ja siksi nyt voit ostaa kurssin ennakkomyyntihintaan 50% alennuksella!

Yksityishenkilöt: Tukiviitotut joululaulut -kurssi – Osta tästä , hinta 11,90€ (norm. 23,80€)

Organisaatiot (päiväkodit, koulut, harrasteryhmät, yhdistykset…): Tukiviitotut joululaulut -kurssi – Osta tästä , hinta 51,90€ (norm. 103,80€). Kurssin käyttöoikeus on 365 ostohetkestä.

Organisaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä ryhmää, jossa on maksimissaan 10 aikuista, eli esimerkiksi päiväkotiryhmä. Kurssi ostetaan ryhmän yhteisen sähköpostin kautta. Mikäli kurssin haluaa jokaiselle myös henkilökohtaiseen käyttöön, olkaa yhteydessä sähköpostitse elamanmittaisellamatkalla@gmail.com ja kertokaa, montako kurssille osallistuisi. Saatte seitsemän arkipäivän kuluessa tarjouksen. Mikäli hyväksytte sen:

  1. hinta laskutetaan
  2. maksun saapumisen jälkeen saatte koodin sähköpostitse
  3. koodilla jokainen voi lunastaa oman kurssinsa henkilökohtaisella sähköpostilla

Kurssilla olevat laulut:

  1. Joulupuu on rakennettu
  2. Äidin porsaat
  3. Joulukirkkoon
  4. Joulu on taas
  5. Tonttujen jouluyö
  6. No onkos tullut kesä
  7. Joulupukki
  8. Kilisee kilisee kulkunen
  9. Joulu saapuu jokaiselle
  10. Pieni liekki

Tervetuloa oppimaan ja iloitsemaan joulun tunnelmasta!

Opi tukiviittomia laulaen ja leikkien -verkkokurssi

Opi tukiviittomaan laulaen ja leikkien

Yksityishenkilöt: OPI TUKIVIITTOMAAN LAULAEN JA LEIKKIEN – KURSSI – OSTA TÄSTÄ NYT

Organisaatiot: OPI TUKIVIITTOMAAN LAULAEN JA LEIKKIEN – KURSSI – OSTA TÄSTÄ NYT

Verkkokurssilla viittomakielen ja puhevammaisten tulkki Maria Mattelmäki opettaa kymmenen lastenlaulun tukiviittomat. Mukana on sekä vanhoja ikivihreitä, että ihania tulevia ikivihreitä. Kurssilla opit monipuolisesti yleisimpiä eläimiä ja muita arkisanoja. Kurssilla opeteltavat laulut ovat:

  1. Piippolan vaari
  2. Jänis istui maassa
  3. Pikku Papun puutarhuri
  4. Muurahaisen muori
  5. Lennä, lennä leppäkerttu
  6. Oravan pesä
  7. Elefanttimarssi
  8. Harmaa hiiritanssi
  9. Pikku koira laulaa
  10. Hiekkalaatikolla

Jokaisen laulun laulun tukiviittomat on videoitu erikseen, jolloin ne voi opetella yksitellen ennen varsinaista muskaria. Verkkokurssin lopussa on yhteisöllinen muskarihetki, jossa kaikki kymmenen laulua lauletaan ja tukiviitotaan. 

Yksityishenkilöille ja organisaatioille on myynnissä omat kurssinsa. Yksityishenkilöiden verkkokurssin hinta on 19,90 euroa ja organisaatioiden 99,90 euroa. Organisaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä ryhmää, jossa on maksimissaan 10 aikuista, eli esim. päiväkotiryhmä. Isommille ryhmille, kuten koko päiväkodille tai koko kunnan varhaiskasvatukselle tehdään tarjoukset erikseen. Lähetä elamanmittailsellamatkalla@gmail.com sähköpostia, kuinka monta aikuista tai ryhmää kurssille osallistuu. Paluuviestinä saatte tarjouksen.

Kurssi on käytettävissä 12 kuukautta kurssin ostamisesta.

Usein kysytyt kysymykset

MITEN OSTAA LAHJAKORTTI?

1. OSTA KURSSI NORMAALIIN TAPAAN ITSELLESI.

2. LAITA SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN ELAMANMITTAISELLAMATKALLA@GMAIL.COM JA KERRO, ETTÄ HALUAT ANTAA KURSSIN LAHJAKSI.

3. SÄHKÖPOSTISSA TULEE KÄYDÄ ILMI, MILLÄ SÄHKÖPOSTIOSOITTEELLA VERKKOKURSSI ON OSTETTU.

4. PALUUVIESTINÄ (2 TYÖPÄIVÄN KULUESSA) SAAT SÄHKÖPOSTIISI LAHJAKORTIN, JOSSA ON ALEKOODI, JOLLA LAHJAN SAAJA PYSTYY LUNASTAMAAN VERKKOKURSSIN ITSELLEEN. KUN LAHJAKORTTI ON LÄHETETTY, KURSSIN OSTANEEN OIKEUS KURSSILLE POISTETAAN.

HALUAISIN OSTAA KURSSIN PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNNALLE, MITÄ TEEN?

AIVAN IHANA AJATUS! TOIMI SAMALLA TAVALLA KUIN OSTAISIT LAHJAKORTIN MUUTENKIN, MUTTA OSTA ORGANISAATIOILLE VERSIO (OSTETTAVISSA 1.12. ALKAEN).

NÄIN PÄIVÄKODIN RYHMÄ PYSTYY KÄYTTÄMÄÄN VERKKOKURSSIA RYHMÄN YHTEISEN SÄHKÖPOSTIN VÄLITYKSELLÄ.

KOSKA KURSSI ON HUOMATTAVASTI KALLIIMPI KUIN YKSITYISHENKILÖILLE, KERÄTKÄÄ RYHMÄN VANHEMPIEN KANSSA KIMPPALAHJA <3

HALUAISIN OSTAA VERKKOKURSSIN KOKO PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNNALLE NIIN, ETTÄ HE VOISIVAT MYÖS VAPAA-AJALLAAN KÄYTTÄÄ VERKKOKURSSIA. MITÄ TEEN?

IHAN MAHTAVA, TYÖNTEKIJÄT ARVOSTAVAT VARMASTI!

LAITA SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN ELAMANMITTAISELLAMATKALLA@GMAIL.COM JA KERRO, MONTAKO TYÖNTEKIJÄÄ KURSSILLE OSALLISTUU.

SAATTE TARJOUKSEN JA MIKÄLI HYVÄKSYTTE SEN, HYVÄKSYTTY SUMMA LASKUTETAAN ERIKSEEN. SEN JÄLKEEN TEILLE TEHDÄÄN KOODI, JONKA KAUTTA JOKAINEN TYÖNTEKIJÄ PÄÄSEE KIRJAUTUMAAN HENKILÖKOHTAISESTI KURSSILLE.

MITÄ JOS OSTAN KURSSIN ITSELLENI JA KÄYTÄN SITÄ TYÖSSÄNI PÄIVÄKODISSA?

SILLOIN RIKOTAAN TEKIJÄNOIKEUKSIA.

TÄTÄ EI TIETENKÄÄN PYSTYTÄ MITENKÄÄN VALVOMAAN, ELI ON  TÄYSIN OMATUNNON ASIA.

KANNUSTAISIN KUITENKIN ENSISIJAISESTI PYYTÄMÄÄN TYÖNANTAJALTA, JOSKO VOISI TUKEA AMMATILLISESSA KEHITTYMISESSÄ JA  KUSTANTAA LISÄKOULUTTAUTUMISESI 🙂

Voihan hormonit ja imetyksen loppuminen

Imetyksen loppumisesta on noin kolme viikkoa ja pääni alkaa kirkastua! Kuin monen vuoden talviuni olisi ohi. Imetyksen vaikutukset imettävään ovat tosi yksilölliset, mutta tiedetään, että yleisesti ottaen estrogeenitasot pysyvät normaalia matalempina imettämisen päättymiseen asti. Toisille naisille saattaa tulla vaihdevuosioireita. Olen yksi heistä.

Huomasin itsessäni selittämättömiä mielialan vaihteluita ja ärtymystä, limakalvot ovat olleet tosi kuivat ja seksuaalisuuteni on tuntunut olevan talviunilla. Koen olleeni tosi iloinen ja kokeneeni onnentunnetta, mutta sellainen pirskahtelevuus, jonka koen itsessäni olevan, sitä en ole tavoittanut.

Muistan keskimmäisen kohdalla jälkitarkastuksen tehneen lääkärin sanoneen, että limakalvojen kuivuuteen voisi kokeilla estrogeenipitoista voidetta. Muuten en muista, että missään kukaan olisi koskaan puhunut synnytyksen ja imetyksen aikaisista estrogeenivajeista ja mitä niille voisi tehdä tai pitäisikö niitä tutkia. Voisiko sittenkin sen kortsun tilalla äitiyspakkauksessa olla vaikka joku takkatuleen heitettävä flaieri, josta voisi saada takaraivoon siemenen, että estrogeenivaje ei kosketa vain vaihdevuosia ja saattaa haitata omaa hyvinvointia merkittävästi.

Imetys on ollut minulle todella tärkeää ja olen nauttinut siitä ensimmäisen vuoden. Sen jälkeen on alkanut ainaa tuntua, että haluan saada oman kehoni enemmän omaan hallintaani. Esikoisen ja keskimmäisen kohdalla imetys loppui vuoden iässä tosi luonnollisesti, kun taas kuopus ei olisi millään halunnut luopua tissistä ja itki tissin perään monta viikkoa.

Loppukesästä yritin jo vähän tahdistaa imetystä, mutta kesäisissä avonaisissa vaatteissa se ei ollutkaan niin yksinkertaista. Päätin odottaa poolokelejä. Ensimmäisen viikon puoliso hoiti yöt. Itkuisuuteen ei oikein auttanut mikään, mutta syliä, myötätuntoa olemme yrittäneet senkin edestä antaa. Samaan aikaan on vaivannut eroahdistus, mikä ei sekään varmasti helpottanut tätä prosessia. Kuopukselle ei ole kelvannut tutti missään vaiheessa, joten ei ollut edes mitään muuta turvaa tarjota suuhun imettäväksi.

Mutta nyt alkaa tasaantua ja kuopus viihtyy sylissäni ja lohdutettavana muutakin kuin tissi suussa. Vielä nyt sairaana ollessaan ja unilta herätessä hänen kätensä hamuaa toisinaan paidan alle. Nyt kuitenkin jo riittää, kun sanoo, että mennään syömään ja äiti pitää hyvänä.

Kuopus rakasti tissiä yli kaiken eikä minulla ollut periaatteessa mitään kiirettä lopettaa imetystä, mutta hormonaalisten oireiden vuoksi halusin lopettaa imetyksen. Mitään katastrofia imetyksen loppumisessa ei ole tietenkään päässyt käymään. Lähinnä olisin änskällänikin muuten voinut jatkaa, kun edelleen kolmannen lapsen kohdalla tulee tarpeettomia kysymyksiä ja ihmettelyitä imetykseen, imetyskertoihin ja niiden pituuten liittyen.

Muutenkin tämän kolmannen lapsen jälkeen hormonaaliset muutokset ovat olleet paljon isompia kuin aiemmin. Kuukautiseni alkoivat 9 kuukautta kuopuksen synnytyksen jälkeen. Se on pisin aika kaikista kolmesta kokemuksesta. Kahden ensimmäisen synnytyksen jälkeen kuukautiset alkoivat 7 kuukauden kohdalla ja olivat sen jälkeen yhtä säntilliset kuin minulla oli ennen lapsia ollutkin. Nyt kuukautiseni jatkuivat todella epäsäännöllisinä ja vuoto loppui välissä taas kokonaan. Oli kuumottavaa ja naistentaudeilla työskentelevää ystäväänikin piinasin, että onko tämä ihan normaalia. On se kuulemma.

En tiedä olenko ollut jotenkin aiemmin totaalisen unessa oman kehon viestieni suhteen, mutta minulle on tullut PMS-oireita, joita en näin voimakkaasti ainakaan muista kokeneeni. Minulle tulee muutama päivä ennen kuukautisia tosi voimakas ahdistus, jolle ei ole selitystä. Terveyskirjasto tosin tiesi kertoa, että PMS-oireet ovat pahimmillaan yleensä 30-40-vuotiaana, eli voi myös olla, että ne ovat oikeasti alkaneet minulla vasta nyt myöhemmin.

Samalla sentään onneksi huomaan myös hormonitoimintani normalisoituvan jollain tavalla ainakin. Tunnen ovulaation ja seksuaalisuuteni on ihan eri levelillä kuin mitä se on ollut. Ja se tuntuu ihanalta. Elämässä on ollut paljon iloa tässä välissäkin, mutta oman kehon sisällä on tuntunut jokseenkin tasapaksulta. Ihanaa, kun tuntuu, että keho alkaa herätä. Ihan varmasti myös rankka kokonaiskuormitus vauvavuotena on vaikuttanut kokonaisuuteen, mutta nyt näin jälkikäteen varmasti hormoneilla on ollut paljon myös osuutta asiaan.

Omia estrogeenitasoja voi käydä tutkituttamassa omakustanteisesti esim. Synlab ja Lounalab. Itse en ole käynyt, mutta olisi kyllä ollut kiinnostavaa tietää, millä tasolla ne oli imetyksen aikana ja miltä ne esim. näyttäisivät nyt. Myös gynekolgin puoleen kannattaa kääntyä, jos yhtään oireet haittaa elämää. Väsyn alla ei ihan aina osaa nähdä kirkkaasti ja hormoneilla on todella iso vaikutus elämänlaatuun.

Pidetään huolta itsestä <3

Kuvat: Sonja Siikanen ja ne on otettu heti pian syntymän jälkeen. Voi vauva <3

Keho ja mieli muistaa viime syksyn kuorman

Päivitettiin puolison kanssa kalentereita ajantasalle. Kyllä, me olemme vielä niitä, jotka ei omista yhteistä sähköistä kalenteria. Helpottaisi ihan varmasti kaikkien menoissa perässäpysymistä, mutta miten se tuntuu niin vaikealta ottaa käyttööön. Vielä mennään paperikalenterien kanssa. Olisikohan se ensi vuoden heiniä sähköistyä. Vaikka sähköjen kanssa ollaan jo ihan tarpeeksi ihan pulassa muutenkin, jotain tuttua ja turvallistakin on siis syytä pitää. Eli ei sittenkään vaihdeta.

Puolison luetellessa iltavuoroja huomasin rintaani hiipivän ahdistuksen. En ole ahdistuneisuuteen taipuvainen, mutta viime vuoden jälkeen olen senkin tunteen kokenut ja tunnistan sen. Se on tosi…, no, ahdistavaa. Ja nyt se sama tunne tuli hyvinkin voimakkaasti heti. Rintaa kuristi, onneksi myös itketti hirveästi. Joskus olen ollut myös niin väsynyt ja ahdistunut, ettei edes itkettänyt. On pelottava ajatus, ettei ahdistus pääsisi ulos itkuna, vaan jäisi vellomaan sisälle pitkiksi ajoiksi.

Siinä palaveeratessa kuitenkin palasin silmänräpäyksessä viime syksyyn, jossa olin liian yksin pienen vauvan, 1-tyypin diabetekseen juuri sairastuneen esikoisen ja vielä niin pienen ja tarvitsevan, nippa nappa 2-vuotiaan kanssa. Siihen 11 viikkoon, jonka lapset olivat putkeen sairaana. Aikaan, jolloin koronan pelossa ketään ei voinut kutsua kylään, eikä itse poistua pururataa kauemmas.

Meillä oli iltaisin usein apuri ja saimme kunnalta myös palveluseteleitä ulkopuolisen avun saamiseksi, joka tosi ei ollut kauhe suksee. On tosi rankkaa yrittää sisäänajaa ulkopuolista ihmistä, kun itse on aivan äärirajoilla väsymyksensä kanssa. Toisen kotiin tulo vaatii ammattilaiselta ihan hirmuisesti. Pitäisi osata tarttua ja olla itseohjautuva, mutta sensitiivinen ja toisen yksityisyyttä kunnioittava. Tykkäsin yhden tavasta. Kun hän tuli, hän kysyi heti mitä haluan, että tän tekee. Jos on hankala ”käskyttää”, niin helpompaa voisi olla, jos itse laittaisi etukäteen, mitä toivoo siltä kerralta toiselta.

Läheisten avusta olen pohjattoman kiitollinen, mutta se mitä kaikkea piti pään sisällä käydä läpi sen kaiken työmäärän lisäksi, jota muuttunut arki toi, siihen ei olisi kukaan voinut auttaa. Ne palaset oli itse kasattava ja se oli tosi rankkaa. Siis tosi rankkaa. Kukaan muu ei voinut ruokkia kuopusta, eikä kukaan vielä osannut hoitaa esikoisen diabetesta.

Ollaan määritelty rajoja, että viikossa puolisolla olisi maksimissaan kaksi iltavuoroa. Näinä päivinä minä hoidan yksin lapset päiväkodin hausta unille. Nyt kalenterissa oli ihan liikaa viikkoja, joissa on kolmea iltavuoroa viikossa. Vuodessa moni asia on muuttunut, helpottunut valtavasti. Mutta vaikka lapset ovatkin vuoden vanhempia ja kaikki hoidollisuus vähentyntyt kaikkien lasten osalta, en uskalla silti ottaa riskiä omasta romahtamisesta. Huomasin jo keskusteluiden aikana nousseen orastavan ahdisuksen, joka kertoo että olen tosi veitsenterällä vielä jaksamiseni kanssa.

Tunnen jaksavani perusarjen hyvin, mutta joustavuus mieleeni ja kehooni ei ole palannut entiselleen. Tuntuu, että mikä tahansa äkillinen kuorma voi katkaista kamelin selän. Tarvitsen arkeen lisää löysyyttä, lisää aikaa itselleni ja omille harrastuksilleni, liikunnalle. Enemmän unta, mielellään katkeamatonta. Samoin puolisoni yhtä lailla. Ei pitkät työpäivät ja katkonaiset yöt ole hänellekään ollut lepoa. Syksy kun mentiin pitkälti niin, että minä hoidin vauvan ja puoliso esikoisen diabeteksen hoitamisen.

Keskustelut johti siihen, että pohdittiin onko varaa jättää iltatöitä tekemättä. Voisiko rahan saada jostain muualta päiväsaikaan? Vai voisiko menoja karsia? Ulkopuolinen apu olisi vaihtoehto, mutta itse koen sen raskaaksi. En jaksa ja halua olla iltaisin kenenkään työnantaja kotonani.

Emme päässyt vielä mihinkään lopputulemaan, mutta puoliso lupasi kysyä, pystyisikö iltavuoroja järjestelmään häneltä pois. Kyllä me kuitenkin tähän kuulemma ratkaisu löydetään. Kahden yrittäjän taloudessa töiden jakamista ja perheen aikataulujen sovittaminen vaatii luovuutta, mutta ennenkaikkea joustavuutta ja toisen työn arvostamista. Liian usein kuulee sitä, että yrittäjä tekee pitkää päivää ja puoliso hoitaa kodin ja lapset. Eikä perheessä tarvitse olla edes yrittäjää. Ihan liian usein parisuhteissa toisen työ joustaa näennäisesti helpommin, joka ajaa siihen, että toinen joustaa aina.

Siinä kohtaa on hyvä ottaa esiin skenaario: Mitä jää jäljelle, jos jompi kumpi meistä romahtaa?

Oma ahdistukseni hellitti. Minulle tuli tunne, että minut nähdään ja kuullaan. Ja tiedän, että tekoja sen eteen myös tehdään. On tehty ennenkin.

Ole syksy lempeä, ole kiltti. Sinulle, minulle, meille, teille ja heille.

Muutto- ja arkikuulumisia

Olette paljon kyselleet muutosta ja miten kaikki on sujunut uudella paikkakunnalla. Vastailen tässä nyt niihin kysymyksiin.

Miten ootte viihtyneet uudessa kodissa?

Ihan tosi hyvin! Lisäneliöt on olleet meille tosi kaivattuja. Etenkin työhuoneesta ollaan superinnoissaan. Kun saadaan se kuntoon ja sinne kunnon kaapit kaikilla tavaroille, niin sitten toivottavati päästään siitä, että tärkeitä kuitteja ja laskuja on jossain piirrustuspaperina. Maalle muuttaminen myös vähän jännitti, kun kaikkialle on matkaa ihan eri tavalla. Kaikki on kuitenkin sujunut yllättävän mutkattomasti ja on myös huomannut, ettei sieltä kotoa tarvitse kuitenkaan ihan liian usein poistua. Joukkoliikenteen häviäminen tietysti harmittaa ja aiheuttaa autoriippuvuuden.

Rakastan meidän pihaa ja on ollut kyllä niin ihanaa, kun lapsetkin tykkää kirmata siellä. Puuhaillaan paljon niitä näitä, paljon ei remonttihommia lasten kanssa ollessa saa tehtyä. Ollaan asian suhteen fine. Meille on ollut tärkeää viettää aikaa perheenä, antaa lapsille myös aikaa ennen uutta hoitoa ja ottaa lempeä alku hoitoon. Kaikilla on mukavampi fiilis ja kaikilla on helpompaa, kun lapset ovat levollisia ja hyväntuulisia. 

Mulla on tosi hyvä tunne uudessa kodissa, mikä on mulle tosi tärkeää. Sellainen turvallinen ja kotoisa, vaikka kaikki on rempallaan. Vakaa aikomus ja haave on saada huone kerrallaan kuntoon ja karsia tavarat vihdoin niin, että yksikään tavara ei seilaisi ilman päämäärää tai fokusta. Olen ihan myyty, kun ikkunasta tulvii vihreys ja luonto. On paljon mukavampi viettää aikaa nyt kotona, kun luonto on jotenkin lähellä, vaikka asuukin taajamassa.

Miten lapset suhtautuivat muuttoon?

Aluksi esikoinen ja keskimmäinen kyseli paljon, että koska mennään omaan kotiin. Sitä kesti pari, kolme viikkoa. Lapset ei nuku vielä omissa huoneissa, luulen sen tuoneen heille paljon turvallisuudentunnetta, kun nukutaan samassa sängyssä.

Myös kesäloma hoitojen välissä on varmaan osaltaan pehmentänyt muutosta. Kyllä he vanhan päiväkodin muisti ja muistaa, mutta olisi varmasti ollut oudompaa hypätä suoraa vanhasta päiväkodista viikonlopun jälkeen uuteen päiväkotiin.

Vaikuttaisi kyllä, että muutto on tehnyt kaikille hyvää. Varmasti myös lapset vain yksinkertaisesti kasvaa ja yhteisleikki sujuu paremmin. Silti on jotenkin kaikilla leppoisampi mieli, kun lapset voi ulkoilla tuosta noin vain eikä tarvitse rivitaloasumisen jälkeen koko ajan kieltää menemästä toisten pihalaattojen päälle. Lapset rakastaa kaikkea puuhailua ja he ovatkin superinnokkaita pihasaunan lämmittäjiä, ruohon leikkaajia ja risusavotan selvittäjiä.

Miten esikoisen eskari on alkanut?

Hyvin kai. Tai niin hän on itse ainakin todennut. Enhän minä oikein edes tajunnut, että NYT se eskari alkaa, kun mikään ei oikeastaan muuttunut. Ehkä se on myös siksi ollut esikoiselle helppo pala kakkua, kun kukaan ei oikein ole osannut lietsoa jännitystä ja mystifioinut uutta hoitopaikkaa.

Välillä hän on ollut luonnollisesti tosi väsynyt ja lyhytpinnainen illalla, onhan uusi alku rankkaa kaikille. Varmasti myös nuorempien sisarusten lyhytpinnaisuus ja tunteidenpurkailu ja huutaminen tuntuu hänestä tosi pahalta. Pääasiassa kuitenkin on yleensä hyväntuulinen ja leppoisa lapsi, eikä suuremmin iso muutos ole tuntunut vaikuttavan.

Muutamina päivinä esikoinen on mennyt nukkumaan myöhemmin kuin keskimmäinen ja tämä on ollut jotenkin myös tärkeää. Esikoinen kyllä osaa ottaa huomionsa, mutta hänen ja hänen ajatustensa äärelleen pysähtyminen vaatii rauhallisen ympäristön. Usein onkin jotenkin superihanaa keskustella kahdestaan kaikessa rauhassa niitä näitä. Hän saattaa kysellä mitä minä olen tehnyt viikonloppuna ja sitten minä kyselen mitä hän on puuhaillut.

Diabeteksen hoito sujuu uusilta hoitajilta superhyvin ja heihin täysi luotto. He kyselevät ja ihmettelevät herkästi, jos on mitään mikä mietityttää. Ja ajan kanssahan yksilöä vain oppiikin ymmärtämään. Esikoinen on selkeästi leimautunut, hoitajaan, joka oli ensimmäisenä viikkona paljon hänen kanssaan. Hänestä hän puhuu eniten ja mikäli hän ei ole aamulla heti paikalla, niin jääminen ei suju ihan niin mutkattomasti. 

Sen verran mitä ollaan henkilökunnan kanssa puhuttu, niin esikoinen tykkää kyllä kaikesta toiminnasta mitä he tekee ja on aktiivisesti mukana. Nyt hän on myös alkanut puhua, että hän menee eskariin eikä päiväkotiin. Jotenkin kyllä yleisilmeisesti kesän aikana taas kasvanut jotenkin joka tasolla isommaksi. Minun pieni.

Terapeutit ovat myös nyt startanneet toimintansa. Meillä jatkaa samat, mikä on kyllä kiva. Ihan riittävästi muutenkin muutoksia pienen ihmisen elämässä. 

Mites keskimäinen ja kuopus?

He tosiaan ovat eri päiväkodissa kuin esikoinen, mikä luo turhan paljon lisäsäätöä. Aluksi meillä oli ajatus, että kuopus olisi puolipäiväinen ja kaksi vanhempaa klo 16 asti. Kävi kuitenkin ilmi, että pienet menevät nukkumaan jo klo 11 jälkeen. Se olisi tarkoittanut sitä, että oma työpäivä jaa 2,5 tunnin mittaiseksi. Nytpä siis teemme niin, että he ovat klo 14 asti ja haetaan molemmat samaan aikaan.

Alun itkuisuuden jälkeen nyt viime päivinä kuopus on jäänyt hyvillä mielin päiväkotiin. Ensimmäinen viikko oli lapsile kiva, kun oli supistettua toimintaa ja he olivat samassa ryhmässä. Sen jälkeen olikin varmaan vähän sokki siirtyä toiseen ryhmään. Pihalla sisaruksen nähdessään helpottaa. Sitä ei aina itsekään ymmärrä, miten suuria kantavia voimia lapset ovat toisilleen. Aina toisistaan erossaolon jälkeen jälleennnäkemisen riemun edessä siihen havahtuu.

Meille pientä flunssaa meinasi jo pukata, mutta onneksi taidettiin päästä melko kevyesti. Ollaan popsittu vitamiineja nyt ympäri vuoden, en tiedä mikä niiden osuus on ollut asiaan ja kuinka pitkälle ne jeesaa. Aika näyttää, millainen tautitaakka saadaan tänä vuonna kannettavaksi.

Miten erityisen tuen tarpeet on siirtyneet kotikunnan vaihtumisen myötä?

Saimme iloksemme jatkaa samassa omaishoidon vapaiden hoitopaikassa. Muuten omaishoidon päätöstä emme ole saaneet vielä, kunnan työntekijän on tarkoitus tässä kuussa tulla käymään. Kaikenlaista säätöä on labraohjelmien toimimattomuudesta alkaen, mutta yllättävän kivuttomasti kaikki on mennyt. Iso etu on siinä, että sairaanhoitopiiri ei vaihtunut, jolloin kuitenkin kuntoutusvastuu ja erikoissairaanhoito pysyy samana. 
Suurin työ on ollutkin ehkä ennakkoon selvitystyössä. Mikä asia on kenenkäkin vastuulla, kuka osaa vastata kysymyksiini ja aikataulujen ja palaverien sopimista. 

Pidennetyssä oppivelvollisuudessa meinasi tulla ongelmia pyrokratian kanssa, kun aluksi oltiin sitä mieltä ettei pidennetyn oppivelvollisuuden päätös siirry uuteen kuntaan ja uusi kunta ei tee päätöstä ilman tuntematta lasta. Arkeen se ei olisi tässä vaiheessa vaikuttanut, mutta sitten myöhemmin esimerkiksi ryhmäkokoihin se vaikuttaa, jos pidennetyn oppivelvollisuuden päätöstä ei ole. Tällaisia asioita kannattaa siis ehdottomasti hyvissä ajoin varmistaa ja pyytää kirjallisenä päätökset, jotta sitten myöhemmin koulutaipaleella on jotain konkreettista johon vedota. 

Et semmosta. Viikonloppuna juhlitaan esikoisen syntymäpäiviä ja samalla viimein kuopuksen ensimmäistä syntymäpäivää. Sitten tuleekin keskimmäisen synttärit. Oltaisiin muuten pidetty kaikkien yhteiset kimppasynttärit, mutta keskimmäisen synttärit jäi sairasteluiden vuoksi viime syksynä kokonaan pitämättä, hän saakoon ihan oman päivänsä.

Iloa, valoa ja hyviä asioita teidän viikonloppuun!

Perhepetejä ja lasten patjoja lattialla


Kaupallinen yhteistyö Villa ja Peite


Terkut lattianrajasta siskonpedistä, perhepedistä…, you name it. Saimme heinäkuun alussa avaimet uuteen kotiin ja raahattiin meidän Porin Villa ja Peite villa-kookos futon-patjat yläkerran lattialle, jossa ollaan nukuttu nyt siitä asti. Pääasiassa ollaan yritetty nukkua niin, että minä nukun esikoisen ja keskimmäisen kanssa toisessa makuuhuoneessa ja puoliso kuopuksen kanssa toisessa huoneessa. Ensimmäisenä iltana nukkumaan käydessä fiilisteltiin uutta kotia, ääniä ja miltä tuntuu. Viimeiseksi esikoinen henkäisi: ”Mulla on hyvä olla.”

Nukkumajärjestely on tällainen, koska ollaan yritetty päästä yöimetyksestä eroon. Muutamalla tassuttelulla päästään jo taas tällä hetkellä aika pitälle, mutta siinä aamulla viiden ja kuuden välillä vaihtoehdot olisi joko nousta ylös tai antaa tissiä. Toistaiseksi torkkuminen pidempään on ollut vielä vastaukseni, heh. Yöimetys lopetettiin jo kertaalleen pääsiäisenä, mutta sitten sairasteluiden myötä hellyttiin olosuhteiden pakosta ja palattiin lähtöruutuun.

Olen siis saanut myös koeajaa vähän paremmin lasten villa-kookospatjoja. Ensimmäinen Porin Villa ja Peite -patja hankittiin esikoiselle aikanaan ja sitä myöden myös muille. Harmittaa niin paljon, että mentiin vajaa viisi vuotta sitten hankkimaan omaan sänkyyn joku keinokuituinen petari. Yritetään nyt malttaa käyttää se loppuun, mutta seuraava petauspatja on varmasti puuvillainen ja villatäytteellä. Jos et oo ehtinyt tehdä yhtä hassusti, mutta käytössä on vielä täysin toimivat runko- tai joustinpatjat muuten, voi niiden päälle ostaa petauspatjan.

Villapeitteet ja -tyynythän me vaihdettiin viimein keväällä myös meille aikuisille ja kokemuksia niistä löytyy täältä. Näillä helteillä meidän paksut villapeitot odottaa syysiltoja, mutta lapset haluavat vetää villapeittonsa korville.

Miltä villainen futon tuntuu nukkua ja miten sitä huolletaan?

Lapsien futonien materiaalina on villaa ja kookosta. Villa tekee joustoa, säätelee lämpöä kehonlämmön mukaan sekä on antibakteerinen materiaali. Kookos villojen välissä lisää tukevuutta ja rakennetta patjalle. Toinen suositeltava vaihtoehto lapsille on villa luonnonkumi 2 Futon. Pikkuruisiin sänkyihin luonnonkumia sisältävää futonia valmistetaan mittatilauksena. Ylipäänsä kaikki Porin Villa ja Peitteen futonit saa täysin omilla mitoilla. Miten ihana olisikaan jättimäinen siskonpeti. Olisi vanhemmillekin vähän mukavammat leikkiareenat lattianrajassa.

Joustinpatjaan tottuneelle futon tuntuu aluksi siltä kuin nukkuisi lattialla, mutta nyt lasten futoneilla nukuttujen öiden jälkeen en enää haluaisi vaihtaa omaan sänkyyn. Lapsilla on myös villaiset patjansuojat, jotka voi huoltetta pestä pesukoneessa villaohjelmalla. Jos yökastelua tai vahinkoja sattuu, pisusuoja on hyvä olla futonin ja patjansuojan välissä suojaamassa futonia.

Meillä on muutamat vahingot mennyt patjaan asti. Olen heti huomattuani suurimpia pisuja yrittänyt imeä pyyhkeeseen ja loput on kuivahtaneet patjaan. Kovilla pakkasilla olen vienyt patjat ulos ”pesulle”. Pölypunkkien nitistämiseksi patjojen pitäisi hengailla 20 asteen pakkasessa vuorokausi. Jos haluaa nopeamman tavan ja löytyy sauna jonne patjat mahtuu, 60 asteisessa saunassa riittää tunnin lekottelu. Jos patjaan jää raitoja, aurinkoisella säällä patjan voi viedäu ulos ja aurinko vaalentaa raidatkin.

Kuinka pitkäikänen villainen futon on?

Futonin hankinta on iso ja pitkäaikainen hankinta, joten ehdottomasti kannattaa käydä koennukkumassa ensin showroomissa, mikä patja sopii itselle parhaiten. Lapsille sen sijaan voi ostaa sian säkissä niin kuin me, hah. Mikä parasta, lapsen kasvaessa vauvapatjasta ulos, voi ostaa joko valmiin tai mittatilauskena omaan sänkyyn sopivan mittaisen jatkopalan. Päälle voi myös tarpeen mukaan ostaa paksun petauspatjan. Petauspatja ei ole siis pakollinen, mutta suositellaan patjojen päälle. Petauspatja suojaa myös futonia ja lisää sen käyttöikää. Näin futon jatkaa elämäänsä ja kulkee hyvässä lykyssä vaikka lapsen ensimmäiseen omaan kotiin.

Meillä ei lapsia kuitenkaan olla lähettämässä vielä maailmalle, vaan tiiviisti tuhistaan vieretyksin. Välillä jonkun varpaat naamalla ja pää vatsalla. Nyt kun ollaan tähän yhdessä nukkumisen makuun päästy niin olen vähän jopa miettinyt kannattaako niitä sänkyjä edes vielä roudata. Esikoisen verensokereita tarvitsee joka tapauksessa öisinkin aina välillä hoitaa, keskimmäinen heräilee öisin ja kuopuksen kanssa ei tarvitsisi pelätä tippumista unenpöppörössä liikkuessa tai unissaan pyöriessä. Toisaalta unet voisi rauhoittua myös jos pääsisi omaan huoneeseen nukkumaan. Katsotaan, kaikki aikanaan. Pääasia kun on, että kaikki voisi nukkua mahdollisimman hyvin.

P.S. Koodilla ”muurinen” saatte ilmaisen toimituksen kaikista peitto- ja tyynytilauksista. Koodi on voimassa 31.8.2022 asti eikä sitä voi yhdistää muihin alennuksiin

. Instagramissa @elamanmittaisellamatkalla on myös myös arvonta, jossa arvon 100 euron lahjakortin.

Lasten ensimmäinen huvipuistokokemus Tykkimäellä


Kaupallinen yhteistyö: Tykkimäki


Pyörryttävän ihanat Tykkimäkipäivät takana. Tykkimäki oli lasten ensimmäinen huvi- ja vesipuistokokemus ja hiukan varauksellisesti lähdettiin Turun suunnilta ajelemaan Kouvolaan asti. Vai onko se edes asti. Turusta Kouvolaan on noin 250 kilometriä ja ensimmäinen positiivinen yllätys, kun oltiin nopeammin perillä kuin kuviteltiin. No oli miten oli. Ennalta pohdittiin, uskaltaako lapset mihinkään, uskaltaako niitä päästää mihinkään ja miten ylipäänsä noin pienet lapset toimii ihmisvilinässä. Me kun ollaan lasten kanssa samoiltu aiemmin pääasiassa pitkin metsiä. 

Meillä oli kahden päivän Park Hopper -rannekkeet, joilla pääsee kaikkiin Tykkimäen kolmeen puistoon samalla rannekkeella kahtena peräkkäisenä päivänä. Tulopäivänä kävimme huvipuistoilemassa ja seuraavana päivänä aloitimme Aquaparkista ja loppuillaksi menimme vielä käymään Minimaatilalla ja muutamaan lasten suosikkipaikkaan.

Meillä lapset ovat siis tällä hetkellä kohta kuusi vuotta, kohta kolme vuotta ja yhden. Vauhtia riitti, kiukkua ja kikatusta, pelkoa ja uskallusta. Tykkimäki sekä meidän pikkujengi ylitti kyllä kaikki meidän vanhempien odotukset. Sekä vesipuiston että huvipuiston alue toimi pienten ihmisten kanssa tosi kivasti. Vaikka alue on iso, laitteet ovat lähekkäin toisiaan, eikä kävelyä tule valtaisasti ellei niin itse halua. Ilmaiset parkkipaikat ihan lähellä sisäänkäyntiä, ei haittaa, vaikka jonkun vesipullo jäisi autoon. 

Laitoin Instagramin puolelle kysymysboksin, jossa sai kysyä mitä vaan Tykkimäkeen liittyen ja lupasin vastata niihin täällä blogin puolella. Toivottavasti suurimpaan osaan tulee nyt vastaus. Eka kysymys oli niinkin helppo kuin: ”Miten handlataan kolme lasta, jos yhdeltä menee täysin kuppi nurin?” Niin. No, meillä ei ole vielä ollut sellaista tilannetta, josta ei oltaisi päästy yli tai etenemään, vaikka on neuvotelua ja jäähdyttelyä vaatinutkin. Meltdowneja tulee, mutta niin saa olla ja tulla.

Hypoteettisesti jos joku lapsista ylikuormittuisi niin paljon, että pitäisi poistua paikalta, ottaisi toinen vanhemmista ylikuumenneen lapsen lisäksi varmaan kuopuksen myös mukaansa. Tai no, tavallaan kävihän näin. Esikoisella alkoi päivä painaa, niin hän lähti puolison ja kuopuksen kanssa hakemaan autoa Aquaparkista ja me hurvittelimme vielä keskimmäisen kanssa hetkisen. Hän kun sippasi rattaisiin uimisen jälkeen raukeana ja kaikkensa antaneena.

Aquaparkissa matalissa altaissa sai leikkiä kaikenikäiset, mikä on tosi kiva, kun mukana on eri ikäisiä lapsia, jotka ei voi vielä viilettää omin päin alueella. Mikähän siinä muuten on, että yleensä aina lastenaltaat on sellaisia rusinan kokoisia, vaikka niissä hengaa niiden vauvojen ja pikkulasten lisäksi ne vanhemmatkin. Aqua parkin Spray park oli mielettömän kokoinen! Siis todella iso 45 cm syvyinen allas, jossa on vauvoillekin soveltuvia liukumäkiä ja lempeitä vesisuihkuja. Hyvin mahduin myös minä liukumäistä laskemaan. Se onkin toinen huomionarvoinen asia. Itse en mielellään useinkaan laske lasten liukumäistä, kun ne ovat niin kapeita. Aquaparkissa pienille lapsille soveltuvat liukumäet oli huomattavasti leveämpiä kuin yleensä, mutta mitään senttimäärää en teille valitettavasti osaa sanoa. 

Saunat ja pukutilat Aquaparkissa vaikutti ihan uudenkarheilta, siistiä ja ihanan tilavaa. Rattailla ja pyörätuolilla mahtuu tosi hyvin kulkemaan. Ylipäänsä alueelle porukka hävisi niin, että tuntui tosi väljältä eikä mihinkään tarvinnut oikein jonotella, vaikka meillä sattui tosi kauniit ja lämpimät kesäpäivät kohdille. Ainiin, ja jos tekin unohdatte kellukkeet, niin lipunmyynnistä voi ostaa sellaisetkin. Omia vesileluja kannattaa ottaa mukaan, nekin tais meillä jäädä reissukassien ulkopuolelle. Hups. 

Aquaparkista tosiaan pääsee kävellen Huvipuiston puolelle. Niin ihanaa, ettei välillä tarvitse pakata kaikkea autoon vain hetken päästä taas purkaakseen kaiken. Me jätettiin auto uimareissun jälkeen parkkiin ja jatkettiin vielä hetkeksi huvittelemaan. Puistojen välinen matka on vajaa kilometrin. Reitti on hyväkulkuista, mutta osittain melko jyrkkää ylämäkeä, mikä kannattaa huomioida rattaiden ja pyörätuolien kanssa.

Oli niin hellyyttävää nähdä miten pähkinöinä lapset oli, missä ikinä oltiin. Kaikki oli niin vau, upeeta ja siistiä. Meidän lapset on melko varauksellisia alkutuimaan, mutta heistä löytyy kyllä myös rohkeutta, kun saa tukeutua aikuiseen ensin rauhassa. Siksi olinkin ihan ihmeissään, kun esikoinen ja keskimmäinen hyppäsivät heti Satujunan kyytiin, johon yli 120 cm ei mahdu seuraksi. Taisivat kyllä vähän hämmentyä itsekin rohkeudestaan, mutta tyytyväisiä ipanoita tuli junan kyydistä pois. Jännitti myös, että hyppääkö esikoinen kesken matkan kyydistä, mutta kertaakaan ei näin käynyt.

Laitteisiin mennessä ja tullessa ei tarvinnut jännittää, vaikka lapset saattoi poukkoilla ja muuttaa mieltään kesken kaiken. Laitevastaavat olivat rauhallisia ja antoivat lapsille aikaa hakeutua omaan paikkaansa. Meidän lasten suosikkilaitteiksi osoittautui maata pitkin menevät laitteet. Tai no, muihin he ei edes halunneet, enkä tiedä olisinko uskaltanut päästääkään. 

Keskimmäinen on juuri 90 cm ja he olivat esikoisen kanssa omin päin Satujunassa, Riemurallissa ja Valasveneessä. Ford-raitilla olin vieressä henkisenä tukena ja miniteekupeissa käytiin pyörimässä keskimmäisen kanssa. Tykkimäen nettisivuilla on kivan selkeästi jokaisen laitteen kohdalla info, millaisin ehdoin laitteeseen pääsee. Myös alle 90 senttisille löytyy laitteita, joihin ilmaiseksi maksavan huoltajan kanssa. Osassa laitteista pituusraja on 120-140 cm, eli seurueeseen kannattaa värvätä joku sopivan kokoinen seuralainen. 

Kuopus oli aivan liekeissä Minimaatilalla kanoja ihmetellen ja lampaita silitellessä, eikä sinne tarvita ranneketta. Muutoin hän pitkälti ihmetteli yleistä menoa ja meininkiä. Tutki käpyjä, kiipeili kivien päällä ja no – kyllä te tiiätte, 1-vuotiaiden metkut. Aina yllättää, mikä kiinnostaa.

 
Superkuuman päivän tai vesisateen yllättäessä Mukkelis Makkelis Touhupavilijonki tarjoaa sisäleikkipuiston kaikenikäisille. Rannekkeella pääsee ilmaiseksi puuhailemaan, ilman ranneketta seitsemällä eurolla kahdeksi tunniksi. Kuopus nautti pallomeren pallojen heittelystä takaisin pallomereen ja muihin pieniin tutustumisesta. Kaksi vanhempaa viipottivatkin sitten pitkin pomppulinnoja, kiipeilytelineitä ja liukumäkiä minkä ehtivät. Sukat vaan täytyy muistaa olla mukana. 

Huvipuistosta löytyy myös ulkoseikkailupuisto Atreenalin, johon pääsee myös rannekkeella. Me emme sinne ehtineet nyt seikkailemaan, mutta kypärää, turvavaljaita ja ohjeita varten jonotetaan samalla tavalla kuin laitteisiin. Sen jälkeen pääsee radalle, jolla saa viettää tarvitsemansa ajan, mutta arvio radan suorittamisen kestosta on noin puoli tuntia. Sen sijaan me katseltiin lasten kanssa, kun puoliso kävi muutamassa laitteessa pyörimässä ylösalaisin. Itse tyytyväisenä keskityin syömään pehmistä, olenhan itse jo tänä vuonna päässyt huvittelemaan. 

Huvipuistoalueelta löytyy burgereita ja salaatteja tarjoava Kustiburger sekä Raveliini, josta löytyy pizzabuffet sekä erilaisia grilliherkkuja. Meillä lapsille harvoin löytyy mitään tällaisista paikoista. Jälkeen päin vasta aloin tutkia Raveliinin listaa ja huomasin, että siellähän olis ollut lapsille vaikkapa lohikeittoa! Vegeversiot löytyi ruokalistoilta myös, toivottavasti tulevaisuudessa myös tosi paljon lisää eri vaihtoehtoja. Falafelhamppari oli ainakin jees ja Kustiburgereiden lihan mainostettiin olevan kotimaista. 

Tykkimäen majoituksista myös kysyttiin. Alueelta löytyy camping alue sekä Resort alue, jonka loma-asunnot näytti upeilta ihan Aquaparkin vieressä. Oma majoitus kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä meidänkin ajankohdalle kaikki loma-asunnot olivat varattuina. Alue on uusi ja keittiö- ja huoltopaikat näytti upeilta. Pihatöitä tehtiin nyt heinäkuussa vielä, joka näkyi, mutta lapset olivat vain innoissaan pienkaivinkoneiden puuhasteluiden seuraamisesta.

Me majoituimme Kouvolan keskustassa Sokos hotel Vaakunassa, joka on viiden kilometrin päässä Tykkimäestä. Olemme itse asiassa puolison kanssa majoittuneet Vaakunassa, kun oli hänen reserviupseerikoulunsa kurssijuhlat. Paljoakaan en siitä muista, mutta nyt hotelli on ihanasti remontoitu tähän päivään. Hotellin perhehuoneet olivat täynnä, mutta saatiin vierekkäiset huoneet, mikä osoittautuikin meille ainakin tälle reissulle tosi hyväksi vaihtoehdoksi. Jos ja kun joku lapsista heräilee, dominoefektiä ei tule, kun lapsia voi ripotella kahteen huoneeseen, heh. Aamupalalla sydämeni saa aina läikähtämään, kun pöydistä löytyy paikallisia herkkuja. Hotellin keittiön itse tehtyhä inkiväärishotteja, hilloja, rahkoja ja jugurtteja, paikallista kirsikkamehua, puuron kaurahiutaleet ja leikkelettä. Hedelmäpöytä sekä lasten herkkupöytä oli myös komein, jota olen hetkeen hotelleissa nähnyt. 

Instagramissa tuli kysymys: ”Jos on vaan yks päivä tykkimäellä niin mitkä on must jutut?” Sanoisin, että jos on samanlainen kuin minä, jonka on hankala päättää kun haluaisi kaiken kivan, niin se Park Hopper on tosi kiva! Puolet päivästä voi viettää uiden ja sitten loppuillaksi kuivattelemaan huvipuistolaitteiden äärelle. Ja jos on mahdollisuus tulla torstaina, niin tulkaa sillon, koska rannekkeella pääsee myös alueella oleviin ikärajattomiin kesäkonsertteihin! Ainakin Elastinen ja Teflon brothers on vielä heinäkuussa tulossa.

Eikö oo ihanan näköistä! Ihan ku ulkomailla olis, vai miten sitä Suomea kehutaan. Ja jos sun loma on vähän pidempi kuin meidän loma, niin yhdistä Tykkimäki ja Kouvola ehdottomasti Hamina, Kotka, Porvoo -akselille. Jos kaipailet sinne vinkkejä, löytyy kaikki oleellinen tästä viime kesän reissupostauksesta. Kotka on minun ja puolison vanha opiskelijakaupunki ja kyllä tämä Kaakkois-Suomi on pienen palasen sydämestäni ottanut. Tai ainakin ihan hirveän tärkeitä muistoja jälkeensä jättänyt. Tänne on aina ihana palata.

P.S. Instagramista löytyy videopläjäys meidän reissusta ja HUIKEA lippupaketin arvonta! 

1 2 3 34