Havaintoja minusta ja kesästä

25.7.2024 Päivi
0 Comment
Elämä

Älä sano sitä, älä sano sitä, älä sano sitä…. MIHIN TÄÄ HEINÄKUU MENI? Voisikohan saada elämänsä sellaiselle uralle, että ensi vuonna voisi olla kesä- JA heinäkuun lomalla. Ehkä alan mennä sitä kohti tietoisesti, mutta se ei voi tarkoittaa sitä, että muun vuoden painan ympäripyöreää päivää.

Kesäkuu on näet aivan ihana. Tai no, oikeastaan jo toukokuun puolivälistä alkaen. Valoa on yllin kyllin ja pääsee upottamaan kädet multaan, ensimmäisiä hikisiä uimapäiviä, ne kaikki kukat ja kasvit jotka vyöryy sellaisella voimalla, että hyvä kun ehtii nähdä kukinnot. Heinäkuu on myös jotenkin sillä tavalla tylsä, että sitten alkaa ihana mutta työläs sadonkorjuu. Haluan myös lueskeskella kirjoja, hyppiä veteen, syödä ulkona (kotona tai ravintolassa, kaikki käy) tuntikausia ja pyöräillä päiviä.

Sainkin tai oikeammin laitettiin kalenteriin ja järjestymään heti heinäkuun alkuun omaa aikaa. Lähdin pyöräilemään Kemiöön siskoni kanssa. Siitä reissufiilistelyä somen puolella @elamanmittaisellamatkalla.

Asetin myös tavoitteen ja se oli kirjojen saaminen osaksi elämää. Sainkin ja luin Tiranan sydämen ja nyt olen aloittanut Hildurin. Aluksi oli ihan hirveän vaikea päästä uppoutumaan kirjaan. Välillä myös kävi kilpailua nyppisikö rikkaruohoja vai lukisiko, haha. Strugle was real. Huomasin kuitenkin, että selkeä tila oli iltaisin, jolloin normaalisti karkaan someen. Nyt kun oli somelomalla, puhelin oli milloin missäkin, eikä minua kyllä todentotta saanut kiinni, vaikka olisi halunnutkin.

Samalla kuitenkin on todettava, että mitä vaan voi tehdä muttei kaikkea. Jos lukee, ei voi tehdä käsitöitä tai puutarhahommia samalla. Koen lukeminen äärelle rauhoittuista kuitenkin tärkeänä, joten oli ihana tajuta, etten ole menettänyt keskittymiskykyäni ihan kokonaan, vaikka se aluksi siltä tuntuikin. Luettiin monina päivälepohetkinä kasassa kirjoja lasten kanssa. Kaikki omiaan.

Jäikö lapset kesällä jotain vaille

Kirjoitin kesäkuun alussa toiveita, joita haluaisin tältä kesältä. Nyt kun luen sitä, aika moni on toteutunut! Ei kaikki (tietenkään), mutta moni!

Valehtelisin, jos sanoisin etten ole fomolle altis, mutta aika vähän koen koskaan, että minä tai lapset olisivat jääneet jostain peruuttamattomasti paitsi. Muumimaailma on tullut jossain puheeksi ja siitä lapset ovat kyselleet, että koska mennään. Muuten he eivät ole ottaneet esiin mitään hurvittelutarpeita. Ja silti mietin, että olis kiva käydä huvipuistossa ja siellä sun täällä kiipeilypuistoissa, vaikka kukaan ei ole sellaisia kaivannut. Miksi sitä silti mieli jotenkin mutisee, että pitäishän nyt, vaikka yhdessä lautapelien pelaaminen ja korituolissa sylikkäin lueskeskelu on ollut lapsista ihanaa. Ehkä se on joku sellainen oma levoton mieli, joka ei aina osaa rauhoittua.

Ollaan katsottu tosi paljon vähemmän telkkaria ja se on kyllä näkynyt lapsissa. Tai sitten sen vasta huomasi, kun he katsoivat ja ruutu sulkeutui. Herkempää ärtymystä, turhautumista, impulsiivisempaa käyttäytymistä ja pinnallista leikkiä. Lapset on tarttuneet leikkeihin heti aamusta sisällä ja sitten ne vaihtuu ulos. Varsinkin jos onnistutaan skippaamaan pikkukakkosaika ulkona, hyvät leikit voi kestää ainakin tunnin.

Ollaan myös jonkin verran aamuisin maalattu keittiön pöydän äärellä ja itse on samalla jatkanut aamukahvin hörppimistä. Ne on olleet tosi ihania hetkiä, vaikka esikoinen ei kauaa jaksa viihtyä kuin omaa kättään maalaten.

Piha- ja kotihommiin lapset on osallistuneet jotenkin luontevasti vuorollaan. Esikoiselle täytyy järjestellä tilaa, muuten hän helposti vetäytyy innokkaiden pikkusisarusten tieltä. Oli kuitenkin aamu, kun esikoinen ja keskimmäinen tyhjensivät yhdessä tiskikoneen ja itse laitoin sivussa ruokaa. Se yhteistyö oli liikuttavaa seurattavaa. Kyllä tällaisia tehtäviä toki matkoillakin voi tarjota, mutta koska ei ole ollut mihinkään mikään kiire, on myös ollut jotenkin tilaa tehdä näitä asioita eri tavoin. Sen verran aikaoptimoija olen reissuilla, että jos olisin pari viikkoa reissussa, tuskin jaksaisin käyttää aikaani siihen, että perunoiden pesu ja kurkun pilkkominen voisi kestää puoli tuntia.

Tällainen vaihe tällä kertaa

Summasummarum lasten kanssa on ollut aivan ihanaa! On ollut jännä huomata myös, miten sen ääneen sanomine tuo huonoa omaatuntoa. Se on aivan älytöntä. Mietin mistä se johtuu. Yksi tekijä on varmasti some, mutta itselläni ehkä vielä isompana nousee tuen tarve. Voi siis olla, että alitajuisesti mietin, että ei saa luoda liian auvoista mielikuvaa itselle, viranomaisille ja läheisille, jotta kukaan ei voisi kyseenalaistaa arjen kuormittavuutta. Jos julistan elämän olevan ihanaa, katoaako tuki. Kaikkien niiden tosi kuormittavien vuosien jälkeen nyt meillä on monella tavalla helppoa, jos ei verrata kuin omaan posseen. Eikä pidä. En minä hyödy siitä mitenkään, että vertaan elämään toisiin perheisiin. Myös siis se mikä minulle tuntuu kevyeltä ja helpolta, voi olla toisille ihan jotain muuta.

Mitään erikoista me ei olla tehy. Se johtuu varmasti monestakin syystä, mutta nyt on tuntunut, että kotona palautuu parhaiten. Kotipuuhailujen lisäksi ollaan käyty lähinnä uimassa. Nukuttu takapihalla teltassa ja poimittu mustikoita.

Ollaan jakauduttu erilaisiin kokoonpanoihin. Vuosia taaksepäin sitä yritti olla koko konkkaronkan kanssa, jotta toinen saisi omaa aikaa, mutta nyt on aivan ihanaa olla yhden lapsen kanssa kerrallaan tai vaikka parin. Dynamiikka muuttuu heti ja asiat jotenkin soljuu paljon vaivattomammin. On ollut ihana nähdä ystäviä, mutta aika paljon olen ollut lasten kanssa myös yksin tai perheenä ja huomaan myös priorisoivani tätä tällä hetkellä. Jos yrittää seurustella aikuisten kanssa, ei ole läsnä lapsen ajatuksille ja jutuille. Ja myös toisin päin. Lapsillekin on totta kai tärkeää nähdä ja olla läsnä tilanteissa, jossa äidin huomio jakaantuu muillekin aikuisille, mutta uskon lapsieni jakavan huomiontarvettaan ihan jo päiväkodissa riittävästi muiden lasten kanssa.

Meillä oli heinäkuussa vuorokauden verran lapset pois ja paniikinhan siitä sai aikaan. Miten näin spesiaalin arvokkaan ajan käyttäisi puolison kanssa. Molemmat mietiskelimme, että olisi aika ihana edistää pieniä lista- ja verhojenkiinnistyshommia, joita ei vaan jotenkin arjessa ehdi tai jaksa hoitaa. Samalla googletin jo Ahvenanmaan ja Tukholman reissuja. Oli aika, jolloin todellakin heitti repun selkään ja jätti ryönät kotiin oven taakse. Nyt kuitenkin tuntui, että kotona on ihana olla ja mielenrauhaa toisi ehkä kuitenkin enemmän yksi valmiiksi saatu nurkka kuin laiva-aikataulujen kyttäys. Ehkä olisikin eri elämäntilanteissa hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mikä tässä elämäntilanteessa on juuri nyt arvokkainta. Jos aina tekee päätökset vanhan kaavan mukaan, ei tee päätöksiään sen hetkisen elämän mukaan.

Kylpyhuoneen rakennus yläkertaan

18.6.2024 Päivi
2 Comments
Kaupallinen yhteistyö, Koti

Kaupallinen yhteistyö Härkätien palvelut

Meidän vessa on valmis, voitteko uskoa. Selasin viime vuoden Instagramin arkistoa ja olin kirjoittanut remppasuunnitelmien osalta, että josko vessa olisi valmis tänä vuonna. Eli siis viime vuonna. Haha, no tässä näkyy hyvin meidän remppafilosofia – hissun kissun ja keräillään aina remppakassaa ja yks nurkka kerrallaan.

Meidän kylpyhuoneremontin toteutti Härkätien palvelut, joka toimii pääasiassa Auranmaalla ja Turun seudulla. Härkätien palvelut on ollut tekemässä puolisoni yrityksiin yhtä jos toista. Muun muassa he remontoivat vanhasta sikalasta varastotilat, joten luotto oli siis kova, että vähän pienempikin karsina luonnistuu.

Matkan varrella myös tajusin, miten iso vaikutus on sillä, miten keskustelu ja ajatusten vaihto luonnistuu, sekä miten mun lapsiin suhtaudutaan. Meidän lapset on ihan rakastuneita Härkätien palveluiden yrittäjään Eliakseen ja mikä riemu oli päiväkotipäivän jälkeen, kun Elias olikin vielä hommissa. On tietysti selvää, että ensisijaisesti kaipaa sitä hyvää lopputulosta, mutta ai että miten mukavaa on, kun ammattilainen osaa puhua asiakkaalle ymmärrettävästi, suhtautuu lapsiin kivasti ja vastailee jopa heidän kysymyksiin, jollain muulla kuin murahduksella. Vähän niin kuin hoitajanakin sitä jotenkin ajattelee, että hyvä hoito ei ole vain sitä, että potilas paranee tai saa apua murheisiinsa, vaan että hänelle jää kuultu ja nähty olo.

Käsittämätöntä, et toukokuussa näytti tältä

No, mutta johan sanoin, että lopputulos kuitenkin ratkaisee. Meidän kylpyhuoneesa tuli niin hieno! Härkätien palvelut olisi voineet tuoda kaikki kamat tullessaan tai sitten itsekin rakennustarvikkeet saa hankkia. Me haluttiin valita kalusteet ja laatat itse, mutta kaikki muut Härkätien palvelut toi tullessaan. Ajattelen sen ehdottomasti olevan parempi vaihtoehto kaikille, kuin tuskailla että mitä ja mistä ja kuinka paljon.

Elias kyllä jeesasi koko prosessin varrella lähtien siitä, mikä on työjärjestys ja missä vaiheessa mikäkin asia piti olla hankittu ja päätetty. Itsellänihän ei ollut siitä tuon taivaallista käsitystä. Sen sijaan tiesin (melko) tarkalleen miltä haluttiin, että kylpyhuone näyttää. Ehdottomasti värikäs ja hyväntuulinen vessa. Keräsin hiukan inspiraatiota Pinterestistä ja kerroin ideoistani Nikolle. Hän suhtautuu onneksi ennakkoluulottomasti väreihin ja on kaikkea muuta kuin sad beige man. Sekä lattian laatat, että seinälaatat löytyi alelaarista, joten se oli lopullisten päätösten takana. Seiniin haettiin vaaleanpunaista, enemmän pinkkiin kuin puuteriin päin menevää sävyä. Lattiasta olisi tullut myös värikäs, mahdollisesti keltainen, mutta sitten kun löytyi betonin värinen laatta (linkissä eri kokoinen laatta, meidän on 14,7cm x 14,7cm) tosiaan hyvään hintaan, niin valittiin se. Jossain vaiheessahan tämä aloitteleva keraamikko kuvitteli tekevänsä itse laatat, mutta voi olla, että odotettaisiin vessaa vielä 2080-luvulla.

Ihan riittävästi haastetta aiheutti vanhan talon muodot, jotka ei toden totta ole suorat eikä vatupassia enää nähnytkään. Vessa on lisäksi tosi hankalan mallinen ja monenlaisia kompromisseja piti tehdä. Katto on viisto, ja puoliso pystyy nipin napin seisomaan korkeimmalla kohtaa. Valaistusasiat meni siis ihan ekaksi uusiksi. Oltiin aluksi ajateltu spotteja kattoon, mutta se olisi kuulemma haukannut katosta senttejä niin paljon, että puolison pää olisi ottanut kiinni.

Valaistuksen kanssa päädyttiin lopulta siihen, että vessan takaosaan upotetiin led-nauha. Sen lisäksi lavuaarin päälle ei tullut peilikaappia, vaan Suomessa valmistettu Muatoa valopeili*, jossa on sekä sivuille suuntautuva tunnelmavalo, että eteenpäin suuntautuva valaiseva valo. Olen lämpimien sävyjen ystävä, mutta päätettiin ottaa kuitenkin neutraalimpi valon väri 4000K. Toiveenani on, että meikkihommelit saisin siirrettyä tänne ja lämmin valonväri 3000K hieman vääristää esim. meikkien sävyjä. Onneksi valittiin tämä, valon väri ei ole mielestäni yhtään liian kova.

Ehdin minä googlettaa myös tee se itse valopeilin tutoriaaleja. Olisi ollut tosi upea tehdä vanhaan koristeelliseen pieliin taustavalo. Mutta kun tarvitsimme myös eteenpäin suuntautuvan valon, totesin, että tämä on nyt se projekti, johon minun kärsivällisyys ei todennäköisesti tulisi riittämään.

Peilikaappiin olisi saanut kätkettyä monenlaista purkkia ja purnukkaa, mutta nyt saatiin vähän enemmän tilan tuntua. Hammaskupeille piti kuitenkin joku paikka miettiä. Härkätien palveluiden Elias ehdotti, jos tekisi kauniin hyllysyvennyksen, johon saa hammasmukit kivasti riviin ja sähköhammasharjankin latautumaan. Siitä tuli tosi kiva eikä haittaa yhtään, että mukit näkyy.

En myöskään ollut ajatellut yhtään, miten viisto ikkunanedusta tehtäisiin. Elias ehdotti, että siihen tehtäisiin ikkunalauta. Ja miten ihana se onkaan. Täydellinen paikka viherkasville.

Seuraava murheenkryyni oli lavuaari, joka väkisinkin sijoittui lähelle suihkua. Ehdin pyöritellä monta iltaa ajatusta DIY-lavuaarista johonkin kauniiseen vanhaan senkkiin. Todettiin kuitenkin lopulta, että ei siihen tarvitse montaa kertaa jäädä hammaspesuista ja suihkusta roiskuneet vedet, kun puu alkaa irvistellä. Lopulta päädyttiin täysin vedenkestävään Suomessa valmistettuun Puresolidin allaskaappiin*, jossa lavuaari onkin jo itsessään. Olisin niin kovin toivonut, että tähän olisi mahtunut 80cm leveä allaskaappi, jolloin meikkipussi ja hammasharjat olisi kivemmin saanut laskettua lavuaarin päälle. Viisaammat kuitenkin sanoi, että takapuolelle pitää jättää kyllä riittävästi tilaa ja ettei ole kiva, että takapuoli hinkkaa allaskaappia vasten, joten meidän allaskaappi on 60cm.

Suihkuksi ja hanaksi valittiin Oraksen tosi basic malliset vaihtoehdot. Moni sanoo, että mustat on hankala pitää siisteinä, mutta teräs olisi ollut vähän too much harmaata tähän valtakuntaan ja messinkisiin ei ollut varaa. Peiliin halusin kyllä mustan reunuksen, jotta se erottuisi laatasta hyvin, niin tämä sopi myös yhteneväiseen värimaailmaan kivasti. Täällä yläkerran suihkussa ei ole tarkoitus käydä säännöllisesti, vaan tämä on enemmänkin sellainen ”kun noro iskee” -tukikohta, joten mitään sadesuihkuja ei edes ajateltu. Pytty on käytettynä ostettu ja paljon kyllä kolusin Toria muutenkin. Ihan hillitön määrä tosi hyvännäköistä ja persoonallista kamaa. Kannattaa siis ehdottomasti hyödyntää edes osittain rempoissakin yli jääneitä tarvikkeita ja kalusteita.

No sitten ei niin käytännölliseksi ratkaisuksi päätettiin paneeliksi ottaa sormipaneeli. Mutta tulihan siitä nyt kaunis. Pohjalla on vanhoista rempoista jäänyttä Tikkurilan pohjamaalia ja päällä Virtasen maalien silkinhimmeä paneelimaali ja sävy on Tikkurilan värikartasta näsiä. Ehdotin ensin, että josko suihkun pesuaineille voisi tehdä laatoituksiin syvennyksen, mutta taas olisi seinä tullut lähemmäksi ja tila käynyt ohuemmaksi. Nyt suihkussa itsessään on pesuaineille lokero.

Mulla on ollut siis vahvat visiot mitä haluan, vaikka se nyt ei tässä ihan siltä kuulosta. Sitten käytännöllisyys on ajanut kuitenkin ohi ja olen luottanut ammattilaisiin ja otettu plan B käyttöön. Ikkunan alle on tulossa mahdollisesti joku leveä penkki, johon saa pyykki- ja pyyhelaatikot alle. Jotakin kaappitilaa, mutta on tullut todettua, että on hyvä koekäyttää tilaa ensin hetken, ennenkö tietää mitä ja minne.

Koko prosessin ollaan käyty ennen nukkumaanmenoa viimeiseksi kurkkimassa kylpyhuoneen ovella ja huokailemassa. Ihan kohta päästään tänne vessaan ja täyttämään vesipullot. Ja nyt se on totta. Yöllinen ravaaminen alakertaan on historiaa. Se olikin aika rallia, kun muut ei uskalla jäädä iltaisin ylös, jos aikuinen lähtee alas. Ei tule ikävä tätä.

Jos teillä on siellä viritteillä omia projekteja, niin tällä hetkellä seuraavat projektit Härkätien palvelut pystyy ottamaan loka-marraskuuhun, mutta aina voi kysyä. He tarjoavat myös sellaista hätäapua, että jos meteoriitti tippuu akuutisti katosta läpi, niin he tulevat jeesimään nopeallakin aikataululla. Eli aina kandee kysyä. Jos kuitenkin haaveissa on vaikkapa vessaremontti tai terassin laajennus, niin vuodelle 2025 ei ole yhtään liian aikaista tehdä varausta. Härkätien palvelut toteuttaa myös viimeistelyhommia. Eli jos oman elämän remppapirkoilla ja -reijoilla loppuu moti, niin ikkunanpielet, pihasaunat ja -kivetykset voi jättää heidän huolekseen. Kesät he pyhittävät julkisivu-, katto-, piha ja terassiremonteille.

P.S. Tallensin koko prosessia videolle ja se löytyy Instagramin puolelta kohokohdista ”kylppäri”, jos haluaa käydä fiilistelemässä making of matskua.

*-merkityistä on saatu alennus.

Saariston pieni rengastie lasten kanssa

16.6.2024 Päivi
0 Comment
Kotimaa, Lasten kanssa matkustaminen, Matkailu, retkeily, Varsinais-Suomi

Pyöräilimme siskoni ja kahden nuorimmaisen lapseni kanssa saariston pienen rengastien loppukesästä 2022. Lupasin sen jälkee kirjoittaa meidän pyöräreissusta tipsit, mutta se(kin) on näköjään jäänyt. Nyt lupaukset lunastukseen! Tutkailin eri lähteitä, että onko joku muuttunut tässä välissä. Ohjeet ja info on jotenkin edelleen omaan makuun pirstaleista ja sekavaa, toivottavasti tämä vähän selkeyttää reissua suunnittelevia.

Pieni saariston rengastie on noin 120 kilometriä pitkä ja siitä noin 110 kilometriä on pyöräilyä. Reitti ei ole mitenkään kovin haastava, mutta sanoisin sen vaativan kyllä kuntoa. Etenkin, jos vetää vielä pyöräkärryssä lapsia. Voisin sanoa olevani peruskuntoinen+, mutta silti yöllä jalkani kramppasivat ja olivat niin kipeät, että olin varma, ettei seuraavan päivän pyöräilystä tule mitään. Otin kipulääkettä ja aamulla olo oli kuin uudesti syntynyt. En silti lähtisi yrittämään ilman sähköavustusta missään nimessä pyöräkärry ja kaksi lasta perässä, sillä sen verran mäkiä matkan varrella kuitenkin on. Sähkö myös jouduttaa matkan tekoa, jos sattuu esim. tuuliset päivät.

Pyöräilyn koin turvalliseksi suurimmalti osin. Nauvossa oli muutamassa kohtaa kurja ajaa, kun ihmiset ajat niin kovaa eikä ollut pyörätietä. Turusta Nauvoon asti on oikeastaan pyörätietä suuri osa, mutta siten Rymättylään saavuttaessa joutuu autotietä menemään melko pitkään. Siellä kuitenkin liikennettä sen verran vähän, että siellä pyörätien puuttuminen ei vaivannut.

Me lähdimme ihan tosi hakuna matata -asenteella eikä meillä ollut hajuakaan missä yövymme matkan varrella. Tosi moni majoitus oli elokuun lopussa vielä buukattu täyteen ja ne jotka oli vapaana oli todella hintavia. Meillä kävi kuitenkin tosi hyvä munkki ja Seilin saaressa oli hyvinkin tilaa. Koulut olivat jo alkaneet ja suurella osalla kesälomat ohi, ajankohta oli siis loistava. Voin silti lämpimästi suositella jättää tämän jännityksen välistä ja varaamaan hyvissä ajoin majoituksen.

Varusteet pyöräreissulle

Vuokrasimme sähköavusteiset pyörät, pyöräkärryn sekä pyörän sivulaukut Turusta 10bikesista. Meillä oli aivan minimalistisesti pakattu ja olisi mahtunut varmasti lisää, mutta toisaalta painoa aina vähemmän, vaikka se olisikin tarakalla tai pyöräkärryssä.

Pakkauslista näytti kutakuinkin tältä:

  • merinovillavaatekerrastot lapsille ja itsellä ohut merinopaita
  • 1 x vaihtokerrasto / lapsi / aikuinen
  • alusvaatteet ja sukkia kannattaa kyllä olla ekstroja, märillä sukilla on kurja varsinkin lasten olla
  • vaippoja
  • pieni ensiapupakkaus
  • pikkupyyhkeet
  • uikkarit
  • evästä valmiiksi (myös matkan varrelta Nauvosta ostettiin)
  • tuulenpitävät ulkovaatteet
  • aurinkolasit
  • lippikset ja ihan paras oli sellainen lippis, joka peitti myös korvat, niin lämmitti myös
  • unohdettiin ottaa viltti pyöräkärryyn, suosittelen, vaikka meillä oli onni, että oli niin lämmintä ja pyöräkärryssä lämpö pysyy paremmin
  • lapsille puuhaa (meillä muutama kirja ja dubloja/ autoja)
  • kamera ja laturit
  • vyölaukku, johon sai kätsysti puhelimen ja lompakon
  • muovipussi likaisille/ märille vaatteille ja kaikki kamppeet muovipusseissa, jotta sateen yllättäessä kaikki kamat ei kastu
  • retkiruokailuvälineet ja trangia, jos aikoo laittaa ruokaa reissun päällä itse
  • kassi, johon laittaa esim. uimakamat tai jos on tarkoitus tehdä kävellen retkiä niin reppu, mutta muuten en reppua suosittele selkään, hiostaa ja muutenkin on kivempi pyöräillä ilman reppua

Lähdetiin siis Turusta ja lähdettiin kiertämään Kaarinan suuntaan eli kohti Tuomiokirkkoa ja sen ohi pyörätietä. Siinä alkaa jo näkyä Saariston rengastien kylttejä, joten vaikka reitti ei olisi tuttu, niin suunta löytyy helposti. Kaarinasta jatkoimme suoraa Paraisille. Matkan varrella pidetiin muutama juomatauko sekä rapsuteltiin tien vieressä laiduntaneita poneja. Meidän piti syödä lounasta Paraisilla, mutta ravintolan ollessa kiinni päädyimme ensimmäiselle lossirannalle syömään. Olin kotona lämmittänyt meille lohikeittoa ruokatermariin sekä paistanut riisipiirakoita.

Reitti

Turku – Kaarina

Tylsä pätkä isojen teiden vierellä, mutta trust the process.

Kaarina – Parainen

Tämäkään nyt ei maisemien puolesta ole mitään ilotulitusta ennen kuin pääsee Paraisille. Sitten kun pyörätie lähtee kaartumaan ison tien viereltä omaksi reitikseen alkaa olemaan idyllistä.

Parainen Lillmälö – Nauvo Prostvik

Ylitysaika on noin 10 minuuttia ja kaksi lauttaa taitaa mennä non-stop, eli kauaa ei joudu odottamaan, vaikka puomit sulkeutuisi nenän edestä.

Ennen Nauvon keskutaa pidimme Oak Tree Cafe & BB imetys-, jätski- ja kahvitauon. Täältä saa myös ruokaa. Kiva paikka ihan tien vieressä ja lapset rakastui majatalon koiraan. Täällä me sitten soittelimme, että mistäs nyt sitä majoitusta sitten.

Nauvo vieravenesatama – Seili

Seiliin liikennöi eri toimijoita, aikataulut kannattaa ehdottomasti tarkastaa. Me menimme Saaristolinjalla ja tänne ei mahdu autoja. Pyöräkärry kannattaa ottaa valmiiksi pois ja huolehtia ettei ole mitään helposti irtoavaa, kun pyörät nostetaan alukseen. Miehistö auttaa pyörien nostossa, meidän ei tarvinnut koskea pyöriin. Tämä oli olennaista, sillä pieniä vipeltäjiä piti jonkun koko ajan vahtia veden äärellä. Hinnasto löytyy täältä. Nauvosta ja Seilistä on myös mahdollista mennä suoraa Turkuun, jos alkaakin hapottaa kesken reissun. Me haimme ennen alukseen siirtymistä Nauvon Salesta eväät ja iltapalatarvikkeet ja söimme välipalaa merimatkan aikana.

Seili – Hanka

Majoituimme Seilissä (lisää tietoa majoitus-kohdassa), joka oli kyllä hyvä veto, se on niin kaunis ja idyllinen paikka, että siellä olisi viihtynyt vaikka toisenkin yön, vaikka pieni saari onkin.

Seuraavana aamuna hyppäsimme taas yhteysalukseen, joka on iso ja sinne mahtui myös autot. Kannelta oli ihana ihailla maisemia. Matka kesti puoli tuntia ja aikataulu kannattaa ehdottomasti tsekata, näitä ei mene montaa päivässä.

Hanka – Rymättylä

Yhteysalus tuli Hankaan, josta lähdettin kohti Rymättylää idyllisissä maalaismaisemissa pyöräillen. Tässä välissä on yksi lyhyt lossimatka, joka menee käsittääkseni melko non stop myös. Tällä osuudella oli muutama tosi jyrkkä mäki, mutta muuten mukavan kumpuilevaa ja kaunista maastoa. Vaikka pyörätietä ei ollut, liikenne elokuussa ainakin oli maltillista. Lossimatkan aikana alkoi sataa aika reippaasti. Kuviteltiin, ettei se jaksa kauaa, eikä laitettu kuorivaatteita päälle, mutta lopputuloksena satoi Naantaliin asti ihan reippaasti ja tässä matkan varrella pidettiin tasan Pågenin korvapuustien mittainen sokeritankkaus.

Siskon sähköavustukseen tuli myös jokin oikosulku ja hän saikin astetta rankemman osuuden. Onneksi se saatiin toimimaan kuitenkin vielä loppumatkasta.

Tässä matkan varrella ei ole hirveästi ruoka- ja taukopaikkoja, joten kuliranismin suosittelen Nauvon ja Naantalin pysäkeille.

Rymättylä – Naantali

Tässä matkan varrella ei pysähdytty missään, koska tosiaan satoi. Mikä klisee, mutta Naantaliin päästessä alkoi aurinko paistaa. Matkan varella on upeita siltaylityksiä.

Naantali – Turku

Vaihdettiin Naantalissa litimärkien vaatteiden tilalle kuivaa ylle ja käytiin Cafe Amandiksessa kahvilla ja vohvelilla. Me syötiin siskon kanssa suolaiset vohvelit ja lapset makeat. Kaunis ja kiva paikka ihan vanhan kaupungin sylissä rannassa.

Naantalista posotettiin Turkuun ilman pysähtymisiä ja meno oli kevyttä ja kotiin päin rullaavaa. Tämäkään pätkä ei maisemallisesti suuria tunnekuohuja aiheuttavaa.

Myös laukut piti irroittaa, kun mentiin yhtesaluksella Nauvosta Seiliin.
Vanha spitaalisairaala, jossa nykyisin reseption, museo ja ravintola
Huoneemme Seilin saarella

Majoitus

Yövyttiin tosiaan kauniilla Seilin saarella ja saatiin buukattua majoitus soittamalla. Majoitus näytti verkossa täyteen buukatulta jostain syystä, kannattaa siis soitella varmuuden vuoksi, se tuli taas todettua. Meillä oli Fyyrissä yksi huone, jossa oli kolme sänkyä ja matkasänky. Hinta oli muistaakseni 60-80€ eli todella kohtuullinen. Sängyt ei ollut ihmeelliset, mutta huone oli minusta kaunis ja maisemat ihanat. Ilmastointia ei ollut, että jos olisi ollut tosi kuuma ilma, niin voipi olla melko lämmin. Pimennystä ei myöskään ollut, että ehkä ensi kerralla pakkaisin jätesäkkejä ja teippiä. Yhteiskäytössä oli keittiö sekä vessa. Pottaa ei ollut, mutta saatiin lupa käydä sellainen lainaamassa vierasvenesataman huoltorakennuksesta. Sieltä löytyi myös kaikenlaisia pihapelejä ja ajanvietettä.

Seilin ”keskuksessa” on myös kesäravintola, jossa söimme illallisen ja aamupalan ostimme myös. Siinä vaiheessa jonkun muun laittama ruoka maistui taivaalliselta, vaikka uuniperunani taisi vähän raaka ollakin. Aamiainen oli noin 10 euron luokkaa, hinta-laatusuhde tosi jees. Sanoinko, että miljöö on siis aivan ihana. Olen täällä ollut rippileirillä ja muistikuva oli kyllä vähän angstisempi silloin.

Rannassa on myös sauna ja ilmaisia yhteisaunavuoroja. Tämä oli kyllä yksi reissun unohtumattomampia hetkiä, kun pyöräilystä turta keho pääsi löylyihin ja uimaan. Ranta ei ole varsinainen biitsi, mutta tosi helppo mennä uimaan eikä mikään äkkisyvä lapsillekaan.

Seilin saari
Yhteysalus Seilistä Hankaan
Uimaranta Seilissä

Muistilista

Meidän pyöräkärryssä sadesuojan sai tosi nopeasti vetaistua päälle ja se kannattaakin tehdä heti, kun näyttää, että alkaa sataa. Itse voi hyvin pyöräillä märkänä kun pysyy liikkeessä, mutta lapset jäätyy nopeasti, jos kastuvat.

Pyöräilypätkät kannattaa ajoittaa niin, että päiväunet osuisi pitkille pätkille ja taukoja kannattaa pitää. Siitä iloitsee silloin kaikki enemmän. Lapset viihtyi hereilläkin yllättävän hyvin, mutta kun nälkä tai liian pitkä paikallaanolo alkaa kuulua pyöräkärrystä, sitä kannattaa ottaa tauko mielummin pikkuisen enemmin kuin liian myöhään.

Mielummin liian löysä kuin tiukka aikataulu. Tämä meidän tahti oli sellainen, että mitään jalkautumista ei ennen Seiliin menoa tehty, mutta pienet paussit tien poskessa ja lossirannoissa otettiin. Myös kahvi- ja ruokatauot oli ihan reilun mittaiset. Mutta jos haluaisi käydä esimerkiksi Paraisilla ja Nauvossa tekemässä asioita, niin viettäisin ensimmäisen yön Paraisilla, lähtisin aamusta jo Nauvoon päin ja olisin toisen yös Seilissä.

Luo oma kokemus. Tällainen oli tämä meidän, mutta teidän voi olla ihan jotain muuta. Odotuksia ei kannata rakentaa toisten kokemuksien kautta, vaan ottaa tästä vaan ajatuksia ja elää ja hengittää ihan omia hetkiä. Toivon ihanaa reissua, jos saariston pienelle rengastielle päädyt! <3

Kesälomapuuhailuja

4.6.2024 Päivi
1 Comment
Kotimaa, Lasten kanssa matkustaminen, Matkailu, Uncategorized

Yleensä joka kesään on kuulunut joku reissu jonnekin pidemmälle Suomeen. Viime kesänä ei lähdetty minnekään, koska oltiin vain muutama viikko lomalla samaan aikaan ja reissuvoimat myös vähän vähissä. Tänä vuonna pysytellään myös todennäköisesti ihan tässä Turun seudulla, vaikka vähän meitä houkuttaisi käydä mökillä Kuusamossa. Katsotaan miten käy. Mutta sellaisia lähiretkiä ja rentoa olemista ja puuhailua. Paljon on toki ”ois kiva”, joten on hyvä koota ne listaksi. Sitten kun se hetki tulee, että vois spontaanisti lähteä johonkin, pää on tyhjä ja kiukutellaan kotona.

Lasten toiveet on tasoa jäätelöä ja ihanasti yksi lapsista sanoi, että haluaa ottaa rentoo ja olla kainalossa koko päivän. Luulen, että ollaan tosi samalla aaltopituudella meidän kesälomasuunnitelmien suhteen. Suosittelen lähtemään kotoota tekeen vaikka päiväreissuja. Yhdessä uuden kokeminen on ihanaa ja lapset avartaa omaa mieltä kummasti. Samaan hengenvetoon kuitenkin muistathan, että sen ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Vieras luontopolku, uimaranta tai junalla viereiseen kaupunkiin päiväksi. Sit ne omat haaveet.

Mellilänjärvi Loimaalla on tosi puhdas uimapaikka ja hyppytorni kiva

Perheen kanssa

  • Muutamat sukulaisten häät on tiedossa ja sinnne pääsee koko perhe, ihanaa, että lapsetkin pääsee juhlimaan.
  • Toiset häät on Lahden lähellä ja ajateltiin, että voitaisiin jäädä yöksi tai pariksi jonnekin lähettyville, mutta mitä se voisi olla?
  • Telttaretki, jos nyt aloitetaan ensin kotipihasta, mutta miksei sitten vähän pidemmällekin, jos kaikki innostuu. Ainakin juhannuksena ollaan menossa vanhempieni mökille, siellä sit telttaan ainaki.
  • Pyöräretkiä paljon ja voitaisiin harjoitella pikku hiljaa pidempiä matkoja, vaikka autotielle en kyllä taida vielä heitä uskaltaa päästää. Haaveissa kyllä siintää myös yksin pyöräilyt ja oisipa ihanaa puolison kanssakin päästä huristelemaan. Jospa saataisiin vaikka siskon maastopyöriä.
  • Muumimaailmaan lapset olisi varmasti nyt aika optimaalisessa vaiheessa. Toisaalta uskon, että elävät kesänsä onnellisena, vaikka eivät pääsisi. Ollaan kerran oltu lasten esikoisen ollessa 5 vuotta ja keskimmäisen vähän vajaa 2 vuotta ja he kyllä nauttivat silloin jo kovasti ja olin tosi positiivisesti yllättynyt, miten kiva Muumimailma on.
  • Käytiin viime kesänä Vepsän saaressa, jonne lähtee yhteysalus Turun Jokirannasta. Käytiin siellä lasten kanssa katsomassa JoJo teatterin Mimmi Lehmä ja Varis ja tultiin takaisin. Tosi kiva venekokemus lapsille ja teatteri oli ihanalla paikalla. Tänä vuonna on Maukka ja Väykkä, ehdottomasti aiotaan mennä!
  • Monta sellaista lähikulttuurikohdetta, joiden ohi on ajanut sata kertaa, mutta en oo koskaan käynyt; esim. Patsaspuisto Loimaalla, Enkelipuisto Pöytyällä ja Kemiössä Sagalundin museo
  • Metsäretkiä, ainakin Tammelan seutu kiinnostaisi sekä Salon ja Ahvenanmaan luontopolut.
  • Mökkimatkan varrella Walleniuksen ruukkiin Juupajoelle. En ole koskaan käynyt, mutta vaikuttaa ihanalle.
  • Pihahommia ja kodista nauttimista odotan ihan valtavasti. Että saa olla kotona vaan aamusta iltaan ja kuopsutella.
  • Kesäretkiä sinne sun tänne. Ainakin pitkään on tehnyt mieli Metsäketun Pizzeriaan ja Kauttuan ruukkialueelle ja Hämeenlinnaan. Instagramista löytyy myös kiva kesäretkipäivä Koskelle Tl ja ihan pian on tulossa myös Pöytyälle vinkkejä iso kasa.
Savonjärven kierros on ihana
Oman pihan antimista (pionia lukuun ottamatta) nauttimista
Hevonlinnan näkötorni Koskella Tl

Yksin tai ystävien kanssa

  • Alkuviikosta oltiin kummilapseni kanssa Turpoonjoella Tammelassa melomassa. Se on ihana, mutta heinäkuun puolella vesi laskee niin paljon, että voi olla hankala päästä melomaan reittiä. Kanootteja ja kajakkeja vuokraa Erärenki.
  • Minivaellus, pyöräretki tai jotain muuta kivaa muutamaksi päiväksi siskon kanssa. Päivämäärä sovittu, eiks se oo jo melkein toteutunut siis.
  • Haluaisin tosi kovasti tänä kesänä tehdä Rannikon rengastien. Saa nähdä, oon halunnut aika monta vuotta jo, hah.
  • Saaristopyörähdys. Ainakin Paratiisi Nauvossa on todellakin listalla. Ehkä se pyöräretki tänne?
  • Söderlångvikin kartanoon on avattu ravintola ja miljöö nyt itsessään on upea. Tämä sopisi siihen Rannikon rengastien reissuun.
  • Kesäteatteri kuuluu kesään ja olisi lastenteatterin lisäksi kiva käydä myös jossain muualla
  • Kirja! Yhteistyöni Turun kaupunginteatterissa jatkuu ja haluan lukea muutaman teoksen, joista on tulossa näytelmät syksyllä. Ainakin Tiranan sydämen ja viimein Hildurin.
  • Riippumatto pitää saada omaan pihaan. Siellä sitä kirjaa sit. Ja päikkärit lapset kainalossa.

Parisuhdeaikaa

  • Viime viikolla oli ekat ja vikat kesäfestarit eli Kesärauha, ihanaa niinku aina.
  • Annoin Nikolle synttärilahjaksi lipun Terassikesään Antti Aution ja Arpan keikalle ja jäädään Turkuun yöksi. Lisäksi siis hyvää ruokaa ja fiilistelyä Kirkkopuiston terassilla.
  • ….
  • Siihen se tämä osio sitten jäikin.

Nostan vielä myös kasan vinkkejä muualle päin Suomea aiemmilta kesiltä, jos reissuhammasta oikein kolottaa:

Road trip lasten kanssa Suomessa

Mitä ottaa huomioon, kun lähtee pienten lasten kanssa Lappiin kesällä?

Savonlinna – kesän road trip suosikki

Julma-Ölkky (Pohjois-pohjanmaa) ja jylhät kanjonimaisemat

Kammiovuori pienten lasten kanssa

Kesälomavinkit Turkuun – maalla, merellä ja ilmassa

Konttainen (Kuusamossa) on vaarojen välipala

Touhukas perheloma Kymenlaaksossa – Kotka, Hamina, Pyhtää ja Loviisa

Onnenhetkiä

2.5.2024 Päivi
0 Comment
Perhe, Yleinen

Onni löytyy arjesta, mutta mitä se tarkoittaa. Minulle se on:

Kun aamulla kaikilla on tukka pystyssä, iho lämmin ja toisen sylissä haluaa viipyä vielä ihan vähän. Aamut, kun lopulta löytyy oikeantuntuiset sukat. Kysymys tarvitseeko villapukua ja riitääkö iltapäivällä vain lippis ja lenkkarit. Kuistilla istuvat ihmisettaimet syömässä paahtoleipää.

Istun työhuoneella ja kohotan katseeni läppärin ruudulta. Fasaaniuros tulee kohti. Jää ikkunan alle pällistelemään, ihan kuin zoomailisi naaraiden perään. Aamulla juoksi oravat kilpaa toistensa perässä. Työhuoneessa on hyvä olla. Värikäs kukkatapetti muistuttaa siitä, miten sain onnistumisen riemua, kun tapetoin yksin elämäni ensimmäistä kertaa. Ylläni on kotitilani vanhat verhotangot ja vieressä roikkuu viime kesänä saamani rönsylilja, jonka eräs nainen halusi antaa kaupanpäälisenä. Se on todella rönsynnyt ja pistokkaista on istutettu monen monta uutta.

Työpöydän reunalle tuotu kahvi. Silitykset ja sanat siitä, miten tärkeä olen. Ihanaa, että saa tehdä töitä. Ihanaa että saa tehdä omien arvojen mukaisia töitä. Ihana tunne siitä, että tasapainossa on työ, oma-aika, perheaika ja parisuhdeaika.

Valmistaudun lähtöön. Lapset rötvää sohvalla Kaapoa katsoen. Yksi kohottaa katseensa ja hihkaisee minun näyttävän prinsessalta. Vastaan tulee puoliso, joka pysäyttää ja kertoo minun olevan upea ja ojentuu suukkoon.

Aikuisten vappujuhlintojen jälkeen menimme hakemaan lapsia. He olivat kaikki päiväunilla. Menin kurkistamaan, kun heräilyn ääniä kuului. Se ilme, kun odottaa hoitajiensa kasvoja, mutta näkeekin minut – sellainen kirkkaus ja lämpö kasvoilla, johon on mahdotonta olla vastaamatta. Kömmin lattianrajaan siskonpedille ja lapseni rutistaa minua kovaa. Ei niin, että sattuu, vaan niin jämäkästi ja niin lähelle kuin vain on mahdollista. Mietin onko kukaan koskaan rutistanut näin pitkään ja lujasti. Kuiskaa korvaan: ”Mulla on ollut ihan hirveän ikävä sua.”

Kuinka kuorin porkkanaa ja vien trampoliinin laidalle syötäväksi. Kuinka siirryn sisälle ikkunan taakse ja kurkistan, lensikö ne porkkanat olan yli tai pomppivatko ne suussa. Siellä istuvat, juttelevat ja nakertavat. Tulevat pyytämään toiset.

”Aurinko paistaa, voidaanko syödä ulkona”? Toiselle pilkon nakkeja ja toinen kysyy, voiko paahdettua sipulia ottaa viiden ruokalusikan jälkeen vielä lisää. Kolmas nauttii hodarinsa ilman nakkia ketsupilla. Viereisen syreenin silmut on vahvistuneet silmissä. Kohta niissä on kukat.

”Ihanaa kun mä pääsen illalla nukkumaan sun kainaloon.” Niin on lapseni, niin on.

Käteni loppuu usein kesken ja itkua ja ärtymystä on paljon. Mutta kun minä välillä en ryntää ensimmäisenä, lähestyykin sisarus huolestuneena kysymään mikä hätänä ja pyyhkii kyyneleen. Kuinka joskus halaus on niin hellä, että miettii miten se toisessa hetkessä niin väkivaltainen murjaisu on edes häneltä päässyt.

Pyörin pihalla ympyrää. Raparperin pienet alut puskee ylös. Viime vuonna rakentamaani kohopenkkiin lykkäsin kesällä pääsiäisnarsissit ja vielä viime viikolla en nähnyt niistä jälkeäkään. Nyt ne on puskeneet ylös ja odotan jännityksellä, tuleeko perunanarsissit ja ja persikan värinen isokukkainen narsissi yhtä upeina. Mitähän muuta tuikkasin kohopenkkiin viime kesänä. Pionia ja unikkoja. 30-vuotislahjaksi veljeltäni ja hänen kumppaniltaan saatu pensashortensia ei näytä kovin hyvävointiselta. Ehkä se kerää voimiaan. Ainakin minttu ja ruohosipuli on herännyt talviunilta.

Nostelen kiviä kottikärryyn. Alta paljastuu muurahaispesä. Lapset tulevat ihmettelemään ja yrittävät ottaa kipittäviä ahertajia käteen. Lopulta kaikki onnistuu ja melkein pidättelevät henkeä, kun seuraamme, minne he kiirehtivät.

Itse tehty palapeli. Itse keksitty leikki. Itse rakenettu maja ja lego-auto. Ensimmäinen etäisesti autoa ja ihmistä muistuttava hahmo. Meidän perhe. En saanut ensin selvää, mutta sain selvennyksen. Aivan, totta tosiaan. Lähes jokapäiväisen tuottelijaisuuden virrasta halusin säilyttää sen.

Voiko äidistä tulla isä? Entä isästä äiti? Miksei patjojen väliin voi mennä? Miksi ilmassa on sumua? Miksi toisia ärsyttää kun kysyy miksi? Kysymykset ei lopu. Odotin lasten ensimmäisiä kysymyksiä vanhempana niin pitkään, että en ole vieläkään ehtinyt kyllästyä kyltymättömään uteliaisuuteen. Pohjattoman kiinnostavaa saada paloja pienen ihmisen pään sisältä.

Iltasadun jälkeen köllötellessä pääsen kurkistamaan pienten sielunmaisemaan. Miten kurjat kokemukset on heijastelleet kiukkuina ja toisen kiusaamisena. Miten syvä huojennus, että hän uskoutui.

Pienet kädet ottavat pääni käsien väliin ja silittää ja katsoo silmillään syvälle sieluun. Hymyilen. Saan vastahymyn. Kerron, että hän on ihana ja rakas. Minäkin kuulemma olen. Yksi haluaa kainaloon, toinen haluaa sormen ja lopulta kolmannen käsi hakeutuu omaani. Tähän on päivän ja vuosien uuvuttaman kehon helppo nukahtaa.

Kun väreistä tulee tyttöjen ja poikien värejä

23.1.2024 Päivi
0 Comment
Yhteiskunta

Tämän päivän olen tiennyt tulevan. Poikaoletettuni rakastaa käyttää värejä ja valitsee mielummin keltaiset kuin tummat housut ja kirjavan paidan kuin yksivärisen. He ovat myös ihan muitta mutkitta pukeneet pinkit hanskat, joissa on kukkia. Ja esikoinen kouluun kypärälakin ja haalarit. Itse olen miettinyt pitäisikö katsoa jotain neutraalimpaa, vaikka hanskathan ovat siis tosi siistit, kädessä hyvät ja tosi helppo pukea. Ja mikä sen helpompi kuin haalari ja kypärälakki, niitähän me kolmekymppiset taas käytetään, kun mukavuus ennen kaikkea. Sitä paitsi meillä on ne jo. Silti mietin, pitäisikö olla altistamatta lapsiaan näille ikäville keskusteluille. Olen hävennyt ajatuksiani. Minäkin mokoma feministi. Tässähän on tuhannen taalan paikka rikkoa niitä normeja, joita lapsen elämässä ei kuuluisi alun alkaen edes olla. Kasvattaa lapsen itsetuntoa ja rakentaa kaikille lapsille kevyempää tietä olla sellainen kuin on.

Olen myös kuullut juttua, että pienet lapset, pienet murheet. Tämä tällainen myytti ansaitsee oman postauksensa, mutta saan kyllä kiinni, mitä sillä tarkoitetaan. Jos päiväkodissa pahinta on toisen tönäiseminen tai pipon värin arvostelu, koulussa työnnetään päitä vessanpyttyyn ja somessa mitätöidään niin, että lapset menettää halun elämään. Mutta mä uskon, että tää kaikki lähtee sieltä hiekkalaatikolta ja siksi just nämä pienet murheet täytyy kuulla tosi isosti.

Urpo pipo

Tänään ihmettelin aamulla, miksi lapsi repi tupsua oranssista kypärälakistaan. Hän ei kuulemma pidä siitä ja tarvitsee sinisen pipon. Ymmärsin heti kysyä, onko joku sanonut hänelle kurjasti piposta. Hetken mongertelun jälkeen tuli ilmi, että päiväkodissa oli sanottu, että se näyttää urpolta.

Kerroin, että hänen piponsa on upea ja sopii hänelle tosi hyvin. Yritin jutella, että ehkä päiväkotikaveri on kateellinen piposta ja haluaisi itse samanlaisen. Tai ehkä joku on hänelle sanonut kurjasti jostakin hänen vaatteestaan ja hän purkaa omaa pahaa mieltä sinuun. Ehdotin, että hän voisi kysyä toiselta lapselta, että haluaisiko hänkin tällaisen pipon. Liian pelottavaa kuulemma. Muistan itsekin vielä tosi hyvin, että on tosi vaikea sanoa kasvotusten mitään takaisin, jos joku sanoo jotain ikävää. No, on se vieläkin.

Lapsilla on niin hitsin iso tarve kuulua joukkoon, että ne tekee sitä hinnalla millä hyvänsä. Pitää vielä jutella siitä, miten ihanaa on, että kaikki ei pukeudu samalla tavalla ja saa tykätä just sellaisista asioista kuin tykkää. Sillä mitä on päällä ei ole mitään merkitystä sen kanssa, kenen kanssa tuntuu hyvältä leikkiä. Ja jos päiväkodista ei löydy sellaista tyyppiä, jossain sellainen on ja voidaan yhdessä etsiä.

Värit kertoo ilosta, rohkeudesta ja siitä kuka on. Okei te kaikki gootit siellä, mustiinkin pukeutuvat voivat ehdottomasti olla iloisia ja rohkeita, mutta valitseeko lapsi itse lähtökohtaisesti pelkästään tummat vaatteet jo pienestä pitäen, jos saa päättää? En tiedä, menipä kiehtovaksi ja syväksi tämä pohdinta. Ainakin turvallista on kertoa, että meistä jokainen tykkää erilaisista asioista ja niin on myös vaatteiden kohdalla. Vaatteet on myös tosi kalliita, eikä kaikilla lapsilla ole mahdollista päättää, minkä värisiä vaatteita he käyttävät.

Oli miten oli, miten tärkeää meidän aikuisien onkaan vahvistaa lasten itseluottamusta. Niin helposti me luistutaan vaan kieltämään ja torumaan ja kasvatus kohdistuu siihen, mitä ei saa tehdä ja ripotellaan häpeää lapsen päälle, vaikka sitähän lapsi osaa tuntea hyvin varhain ihan ilman sanomattakin.

Haluaisin siis ajatella, että tätäkään keskustelua ei tarvitsisi käydä vain sanomalla, että kenenkään ulkonäköä ei arvostella ja kommentoida. Kaikille ehkä kivempia keskusteluja saa aikaan, kun vaikka kirjoja lukemalla tutkii eri värisiä vaatteita ja katselee ihaillen erilaisia ihmisiä.

”Vau, oletpa sä kaunis”

Lapsia ei voi liikaa ihailla. Moni meistä jo osaa kehua, kun on reipas ja taitava, mutta lapsi tarvitsee myös puhdasta ihailua, että vain on. Eikä tämä tarvitse liittyä mihinkään ulkoiseen olemukseen. Kaikkein kauneimmillaanhan me ollaan silloin, kun meidän silmät tuikkii, me ollaan innoissaan ja täynnä täpinää. Kaikki sukupuolet ovat kauniita ja komeita, mutta usein me vältellään pojille puhumasta kauneudesta ja tytöille komeudesta. Haastan sut käyttämään kumpaakin sanaa. Myös itseä kohtaan.

Muita turvallisia lausahduksia käyttää:

”Sä näytät hyväntuuliselta / iloiselta!”

”Sä olet ihana / rakas!”

Jos lapsi on valinnut itse vaatteensa, keikistelee ja pyörähtelee, ehdottomasti lasta voi silloinkin ihailla. Ja vaikka kysyä, jos ihan itse ei allekirjoita asukokonaisuuden upeutta:

”Miltä susta tuntuu noissa vaatteissa?”

Ja jos lapsi sanoo vaikka hyvältä tai ihanalta tai mitä vaan, siihen voi sanoa täysin rinnoin:

”Onpa ihana juttu!”

Muistan itse edelleen, miten jouduin 7-vuotiaana laittamaan väkisin päälle sellaisen tummansinisen paidan, jossa oli jokin kuvio. Hei siellä kotona, anteeksi on annettu, ei kaunoja. Sitä vain aina ajattelee, että sillä ei oo mitään väliä, mitä sillä lapsella on päällä, jos lapsella on hyvä olla. Aikuisenakin menee päivä helposti pilalle, jos on valinnut vaatteet, missä ei ole hyvä olla.

Tärkeää lasten olisi myös saada kuulla, kun aikuisten puhuvat itsestään ja toisistaan nätisti. Ei ole mitenkään omahyväistä sanoa peilin edessä, että näyttääpä ja tuntuupa tänään hyvältä.

Tässä asiassa poikien maailma on tosi paljon kovempi kuin tyttöjen. Ritari- ja autoleikit sallitaan paljon iisimmin kuin pojille prinsessa- ja nukkeleikit. Me myös tiedostaen ja tiedostamatta ohjataan lapsia stereotyyppisiin leikkeihin. Sinisen ja vihreän eri sävyt on myös tytöille myös useammin ok kuin pojilla pinkin sävyt, kukkakuoseista nyt puhumattakaan.

Mitä vanhemmaksi lapset kasvaa, sitä helpommin he alkavat pitää asioita itsellään. Tällä hetkellä paras tapa vaalia keskusteluyhteyttä on mennä lapsen kanssa nukkumaan. Pötkötellä vieressä kertoo toiselle, että nyt minä kuulen sinut. Kun maailma ympärillä rauhoittuu, ajatukset ja päivän tapahtumat pulpahtaa mieleen. Silloin tulee ne kiperimmät kysymykset ja syvimmät sisäiset haavat ilmi. Mikään ei tunnu niin hyvältä, kuin päättääkin antaa lapsen kertoa vielä ”yks pikku juttu” ja näkee pienen lapsen maailmantuskan hellittävän, kun asiasta on yhdessä juteltu.

Esikoisen eka luokka

16.1.2024 Päivi
2 Comments
Koulu

Kokemuksia ja ajatuksia esikoisen koulun aloituksesta on toivottu enemmän kuin mitään muuta viime vuonna. Ja ymmärtäähän sen, lapsen koulun aloitus on jännittävää tosi monella tapaa ja meille siihen liittyi ylipäänsä vielä paljon yllättävää. Eihän hänen alun alkaen edes pitänyt vielä syksyllä aloittaa koulua, vaan käytä pidennetyn oppivelvollisuuden mukaan esiopetus kaksivuotisena.

Koulun aloitus TOI-luokassa

Ylipäänsä mietimme tosi paljon aikanaan, miten haluaisimme pidennetyn oppivelvollisuuden toteutettavan. Näin jälkikäteen voisi sanoa, että sitäkin murehti aivan liikaa. Esikoinen oli sairasteluiden vuoksi niin paljon poissa 5-vuotiaana, jolloin olisi periaatteessa ollut ensimmäinen oppivelvollisuusvuosi, että tuskin olisi ihan huimia oppimisvalmiuksia sen aikana kasattu. Ja toisaalta jos hän olisi jäänyt esiopetukseen toiseksi vuodeksi, olosuhteet olisi olleet paljon heikommat kuin mitä nyt koulussa pystytään mahdollistamaan. Ryhmäkoko olisi ollut lähes 30 eikä olisi ollut tarjolla erityisopetusta.

Esikoinen on siis lähikoulussa, josta löytyy TOI-luokka. TOI tarkoittaa toiminta-alueittain opiskelua, ei siis perinteisten oppiainejaon mukaan. Henkilökohtaisesti minua jännitti nimenomaan se, että esikoinen ei menekään opiskelemaan yleisen opetusvelvollisuuden piiriin ja hänen suhteen luovutetaan jo ennenkö edes aloitetaan. Jo pelkästään opetushallituksen sivuilla mainitaan, että toi-opetukseen menevät ne, jotka eivät kykene edes yksilöllistettynä opiskelemaan yleistä opetussuunitelmaa. Aivan sikakarseasti ja ableistisesti ilmaistu toisten tapa opiskella. Esikoisella kun on äidinkieltä, matikkaa, käsitöitä, musiikkia, liikuntaa, ympäristöoppia… Kuulostaa aika tavalliselta, vai mitä.

Keväällä kun tapasimme tulevan opettajan, hän vakuutteli, että hän lähtee kaikkien kanssa liikkeelle siitä, että mitä vain voi oppia. Toiminta-alueittainen opiskelu mahdollistaisi vain sen, että eteneminen voidaan tehdä lapsentahtisesti. Vaikutti ihan järkeenkäyvältä. Todella pitkään olin sitä mieltä, että ehdottomasti yleisopetukseen ja vasta jossei sinne saada riittävästi tukitoimia, mietitään muuta. Että jos hän ei mene yleisopetukseen, se sulkee tulevaisuudesta tosi monia ovia. Nyt ajatus siitä, että lapsi joka kärsii ympäristön ärsykkeistä ja tarvitsee tukea työskentelyyn olisi jossakin 25 lapsen luokassa, jossa toisella puolella joku kaivaa nenää, toisella puolella piirtelee kukkia ruutuvihkoon, kolmas rapistelee reppunsa sisältöä, neljäs… Niin, joo ei ehkä kuitenkaan. Olisiko hän ensi syksynä ollut tähän valmis, tuskin, en tiedä ja sellainen pohdiskelu on turhaa. Päätin luottaa ja esikoinen aloitti koulun, vaikka kyllä silloin ärsytti, että tämä oppivelvollisuuden toteutus muuttui resurssien vuoksi, ei lapsen vuoksi.

Kun koulun aloituksessa mietityttää joku muu kuin kielikylpy

Diabetes on ollut yksi iso kuormittavuustekijä niin meillä vanhemmilla, mutta ihan varmasti myös koululla. Ennen koulun alkua kävimme esikoisen kanssa näyttämässä systeemit ja mukana oli kaikki koulun ohjaajat, varmaan noin 15 henkilöä ja sairaalasta sairaanhoitaja opettamassa. Näin jälkeen päin ajateltuna olisi pitänyt olla ihan muutama ohjaaja paikalla, tilanne oli ihan liian jännittävä esikoiselle. Itselle jäi myös tosi vatsaa kouraiseva olo tämän tuokion jälkeen, kun osa ohjaajista toi ilmi meidän läsnäollessa hyvin vahvasti, etteivät pysty oppimaan eivätkä voi ottaa tällaista vastuuta kontolleen. Näin sairaanhoitajana osasin ottaa asian ammatillisesti ja ymmärsin heitä. En minäkään haluaisi ottaa yhtäkään lasta hoidettavaksi, johon en olisi saanut riittävää perehdytystä. Rauhoittelinkin, että alussa asia tuntuukin todella isolta ja kuormittavaa se onkin pitkään ennenkö asiasta tulee rutiini. Esihenkilöiden tehtävä on mahdollistaa tämä.

On vain tosi kuormittavaa itse olla kannatteleva osapuoli usein, kun itse toivoisi kannattelua. Eniten tuli kuitenkin paha mieli lapsen puolesta, joka oli tilanteessa mukana kuulemassa kaiken. Siksi toivon, että kaikissa kouluissa olisi jonkinlainen suunnitelma, miten lapsen tarpeet ja sairauksien hoito perhedytetään ja miten tietotaito tuodaan kaikille lasta hoitaville. Myös esihenkilöiden olisi hyvä keskustella henkilökunnan kanssa ensin keskenään ja vahvistaa tunnetta, ettei kukaan joudu vajaalla tietotaidolla hoitajaksi. Olen tästä keskustellut koulun kanssa ja he ymmärsivät näkökulmani tosi hyvin. Jos ja kun tätä lukee joku paikalla ollut ohjaaja, niin tämä ei ole mikään parjaus teitä kohtaan, vaan tuon tämän esiin siksi, jotta muissa kouluissa ja päiväkodeissa työskentelevät osaavat miettiä näitä juttuja tulevaisuudessa. Lapset ensin. Lapsen kohtaamisesta, jolla on diabetes, olenkin kirjoittanut aiemmin. Toki samat asiat koskee myös muita, joita hoidetaan.

Kaikki meni diabeteksen osalta hyvin. Diabeteksen suhteen säätöä ja sähellystä riittää lähes joka viikko, mutta jokainen, jolla on 1-tyypin diabetes tai läheinen jolla on, tietää mistä puhun. Ohjaajat oppi tosi nopeasti hoidon ja lopulta olin vain ensimmäisenä koulupäivänä mukana ruokailut. Ylimääräisiä välipaloja vietiin aluksi kouluun, mutta sitten he järjestivät sieltä niin, että niitä ei tarvitse enää muistaa sinne kiikuttaa. Itku meinasi tulla, kun he olivat asian järjestelleet ilman, että edes asiasta kysyin.

Fiiliksiä ensimmäisestä kouluvuodesta

Tai puolivuodesta. Meillä toiminta-alueittainen opiskelu on näin vanhemman vinkkelistä mennyt niin kuin se on ideaalimaailmassa tarkoitettukin toimivan. Hänelle on räätälöity omat tehtävät ja hän saa edetä omaa tahtiaan ja taso luodaan sopivan haastavaksi hänelle. Tässä jos jossain näkyy erityisopettajan huikea osaaminen ja tietotaito. Esimerkiksi esikoisella on hienomotoriikkassa haasteita ja kirjoittaminen ei ole helppoa. Opettaja on ratkaissut asian niin, että äidinkielessä kirjaimia harjoitellaankin toisella tavalla ja hienomotoriikkaa sitten erilaisissa tilanteissa. Näin hänen kaistaansa ei mene pinnistellessä kirjoittamista, vaan hän saa keskittyä yhteen asiaan ja oppiminen etenee, sen sijaan ettei mistään tule mitään. Aapinen on sellainen kuin tosi monella Suomessa ensimmäisellä luokalla olevalla on. Hänellä on sinne tehty omia räätälöityjä läksyjä ja esim. pieniä kirjaimia korvattu isoilla kirjaimilla.

Luokassa pidetään myös pidempi tauko päivällä, jolloin lepäävät ja lukevat kirjoja yms. Tämä on ylikuormituksen ennaltaehkäisyksi lapsille tosi hyvä, mutta myös aikuiset käsittääkseni ottavat hetken tauon kannalta ja pitävät huolta myös omasta jaksamisestaan. Tämä on minusta ihan hirmu tärkeää. Kun opettaja ja ohjaajat jaksavat ja nauttivat työstään, se varmasti heijastuu myös lapsiin ja opetukseen.

Syksyllä esikoisella tuli vaihe, kun hän sanoi ettei halua mennä kouluun. Yhdellä koulumatkalla hän yhtäkkiä asiasta avautui. Tämä oli taas tärkeä opetus itselle, miten tärkeää on olla kiireettömiä hetkiä lapsen kanssa, jossa lapsella on tilaa kertoa murheistaan. Opettaja otti asiasta heti koppia ja taas omalla rautaisella ammattitaidollaan osasi miettiä, mitä tehdään toisin ja tilanne rauhoittui ajan kanssa. Tuntuu, että on sellainen ”miten me onnistutaan -asenne” sen sijaan että olisi sellainen ”ei onnistu -asenne”.

Koulu ja sen toiminta on ollut otsikoissa männävuosina erityislapsia toiseuttavien toimien vuoksi ja moni kysyikin, miksi sinne lapseni laitan. Selvittelin muuttoaikeiden aikaan asiaa, keskutelin muutaman siellä opettavan ja muutaman vanhemman kanssa ja sain mediauutisointiin vähän lihaa luiden ympärille. On kertkaikkisen kamalaa, että joku lapsi joutuu kärsimään syrjinnästä. Mutta jos joku hopeareunus, uskon, että tämän casen jälkeen yhdenvertaisuus on jokaisen henkilökunnan ja kunnan päättäjien takaraivossa tulevia toimia tehdessä enemmän kuin koskaan. Esikoisen opettajan kanssa myös keskusteltiin asiasta ja jäi vaikutelma, että nyt suunta on toinen.

Koulussa he tekevät valtavasti juttuja. Syksyllä he kävivät esimerkiksi uimassa ja torilta ostamassa erilaisia herkkuja joita maistelivat. Joulujuhla oli aivan ihana, sellainen tunnelmallinen kyläkoulujuhla. Esikoisella on myös toiselta luokalta ystävä, mikä on ollut yksi ihanimmista jutuista viime syksyssä. Ilmeisen hyvin hän on joukkoihin muutenkin päässyt mukaan. Täällä on harrastamisen Suomen -malli ja kun tajusin jossain vaiheessa syksyä, että hei, voisikohan esikoinenkin päästä mukaan johonkin ryhmään. Jo heti sinä päivänä yksi ohjaajista lupasi jäädä varttia pidemmäksi töihin, jotta hän pääsi sirkuskouluilemaan. Tällaisissa hetkissä on herkistänyt, kun asiat on vain sujunut, mistään ei ole tarvinnut vääntää tai kokea olevansa hankala.

Toisaiseksi olemme tehneet niin, että viemme kouluun ja taksi tuo kotiin. Se on ollut ihan hyvä järjestely. Loma-ajoille täällä ei ole hoitomahdollisuutta, se on vähän ihmetyttänyt ja saanut harmaita hiuksia. Tämä ei ole koulun, vaan vammaispalveluiden asia. Tulevaisuutta ja tulevaa kesää ajatellen pitäisi kyllä alkaa jo jatkamaan selvittelyitä.

Että tämmöstä. Kaikenlaisia tunteita on siis matkan varrella riittänyt, mutta emme voisi olla tyytyväisempiä. Pienelle paikkakunnalle muutto jännitti, mutta tähän mennessä kaikki asiat on sujuneet tosi ketterästi ja on tullut olo, että hyvää huolta pidetään. Se jos joku rentouttaa vanhemman mieltä.

Uuden vuoden jorinat

8.1.2024 Päivi
0 Comment
Elämä

Paluu juurille tänne blogin puolelle. Jos oltaisiin somessa, lisäisin tähän sen emojin, jossa on tähtisilmät. Piti oikein tarkastaa ja totta se on – en julkaissut viime vuonna yhtäkään postausta tänne. Muskari-verkkokurssia lukuun ottamatta, mutta sitä nyt ei kyllä lasketa. Nyt ihan täysin spontaani ekstempore hölöykset tänne, koska kirjoittaminen tuntuu kuitenkin edelleen itselleni kaikista luontevimmalta tavalta ilmaista itseäni. Vaikkakin ollaan paljon somen puolelle videomateriaalia alettu tekemään ja ollaan molemmat puolison kanssa innostuttu sen mahdollisuuksista välitää tunnetta ja informaatiota.

Arvolupaus someen 2024 – vähemmän vakavaa

On jotenkin tosi ristiriitainen olo somen vauhdittumisesta. Toisaalta nopeatempoinen some luo mahdollisuuden siihen, että jutut saa olla nopeita. Ongelma on vaan se, että työmäärä niissä monesti ei pienene, päin vastoin ja vaatimustaso on tosi korkea. Vai luonko minä itse itselleni sellaista. Ehkä ja siksi ajattelin, että yritän vähän löystää puristusta mailasta ja julkaista vähän enemmän tajunnanvirtaa. Mutta sekin on vähän vaarallista, sillä monesti kun on pohtinut yön yli ja joskus vähän pidempäänkin, moni asia on uusia näkökulmia ja aika ykstoikkoinen ja jyrkkä mielipide onkin jo hyvin toisenlainen. Siksi on välillä ihan tosi vaikea lähteä yhteiskunnallisiin keskusteluihin mukaan somessa, koska ne leimahtaa salamannopeasti ja sitten kun minä olisin valmis keskustelemaan, koko kohkaus on jo vaihtunut seuraavaan.

Se ehkä somessa onkin alkanut turhauttaa eniten. Toisaalta huudellaan ties mitä älyttömyyksiä ja nostetaan tikunnokkaan ja taas toisaalta sellaiselle keskeneräiselle pohdiskelulle tuntuu olevan aina vain vähemmän tilaa ja sanamuodot pitäisi olla ihan loppuun asti hiottuja, jotta ei tule väärinymmärretyksi. Se on tosi vahinko, koska juuri keskeneräisinä me kasvetaan eniten. Oma someurani on lähtenyt puhtaasti liikkeelle siitä, että oma ymmärrys ja kosketuspinta vammaisuudesta on ollut todella onneton ja halusin kaventaa sitä kuilua. Antaa alustan muillekin olla vähän ulapalla. Haluaisin ihmetellä ääneen enemmän, katsotaan. Ehkä teen sitä enemmän sitten täällä blogin puolella, katsotaan.

Viime vuoden hyppäsin todella ekstempore palkkatyöhön, kun minut valittiin hankkeeseen, johon hain. Se oli upea ja opettavainen vuosi ja vammaisjutuille ei riittänyt voimia. Teki myös hyvää olla irti niistä jutuista ja saada ihan täysin muuta ajateltavaa. Lupasin myös itselleni, että pidän itsestäni tänä vuonna parempaa huolta. Ehkäpä siis tänä vuonna teemana onkin nostaa esiin sitä kaikkea hyvää mitä on ja satunnaisesti niitä yhteiskunnan häpeäpilkkuja. Ja tännekin enemmän sellaista arkista olemista, kuin mitään tutkimusartikkeleja. HAHA, no ihan niin kuin ne nyt sellaisia olisi täällä koskaan ollutkaan, mutta enemmän sellaista, josta voitaisiin yhdessä ammentaa voimia omaan hyvinvointiin ja perheen hyvinvointiin. Ainakin voisi lähteä liikkeelle siitä, että päivittäisi ja siivoiaisi kaikki alustat. Blogin biograafissa, kun ollaan siinä vaiheessa, että kuopusta ei edes mainita. Haha, apua. Oispa varaa palkata sihteeri ja koodaajavelho.

Mutta se siitä märisemisestä tai kipuilusta. Pidän sosiaalisesta mediasta. Tämä on avartanut mun maailmaa ihan tosi paljon isommaksi, oon päässyt tekemään ihan tosi ihania töitä ja pystyn ilmentämään omaa luovuuttani myös tosi itselle sopivalla tavalla. Siksi musta on aivan ihanaa tarttua taas kokopäiväiseksi yrittäjäksi ja panostaa tähän juttuun, joka on itselle tosi merkityksellinen ja ihana kun jaksatte aina kertoa, että niin monelle myös teistä.

Vuoden 2024 teema: oma hyvinvointi

Olen tosi onnellinen tällä hetkellä, mutta haluaisin olla pirteämpi ja jaksavampi. Niin, että lauantaiaamuna lasten herättyä ei raahattaisi aina peittoja alakertaan ja jatkettaisi vielä tunti ja toinen torkkua lasten katsoessa aamuohjelmia. En voi sille mitään, että meidän elämässä yöheräilyjä ja muita arkea kuormittavia asioita, mutta moneen muuhun pystyn vaikuttamaan. Ja niihin aion keskittyä tänä vuonna.

Mitä ne voisi olla? No ainakin ajatuksen tasolla:

  1. Ruutuaikaa vähemmäksi, erityisesti somessa. Tutkin seuraavat pari viikkkoa omia ruutuaikoja, jonka pohjalta asetan somealustoille rajoitteet. Ihan maksimissaan haluaisin laittaa 2 tuntia, mutta sometyötä tekevänä en usko, että se rehellisesti on mahdollista.
  2. Some pois illoista. Pyrin siihen, että pystyisin tekemään mahdollisimman paljon työt lasten ollessa hoidossa ja sitten puhelin voisi maata jossakin hyllyn päällä illat.
  3. Herätyskello takaisin käyttöön ja puhelin yöksi pois makuuhuoneesta.
  4. Omat harrastukset. Säännöllinen ja aikatauluun sidottu harrastaminen on melko hankalaa meidän perheessä, siksi pitää luoda jonkinlaiset muut rutiinit, jotta on helpompi pitää kiinni omista jutuista.
  5. Urheilu päivän aikana. Lähden tavoittelemaan sitä, että pystyn urheilemaan päivällä, esimerkiksi heti aamulla, kun lapset ovat menneet hoitoon ja kouluun. Se on työajasta pois, mutta uskon ja toivon sen tuoman hyvinvoinnin antavan takaisin.
  6. Parempaa arkiruokaa ja preppailua useammin. Parempaa ei tarkoita kalliimpaa, vaan pikemminkin päin vastoin. Tavoitteena on säästää ruokakustannuksissa, mutta saada silti monipuolisempaa ja freshimpää sapuskaa. Viime vuosi oli sellainen paniikkinappulavuosi ruuanlaiton suhteen. Tykkään laittaa ruokaa, mutta kiireessä se on kamalaa. Ootte pitäneet paljon arkiruokaresepteistä ja niiden pariin ajattelin taas virittäytyä.
  7. Iho ja meikkipussi minttiin. Aloin jo viime vuonna pitää parempaa huolta ihostani, koska pelkkä vedellä huiluttelu ei näköjään enää kolmekymppiselle riitäkään. Mutta iho on siitä huolimatta mennyt huonoon kuntoon ja kertoo varmasti tarinaa yleisestikin omasta voinnista.
  8. Yritän päästä pitkälti sokerista irti, edelliseenkin liittyen. Ennen lapsia en oikeastaan juonut koskaan limppareita tai syönyt suklaata, mutta sitten se homma on vuosien varrella luisunut alkuraskauden pahoinvoinnista imetyksen energiavajetta korvaamaan ja siitä univelkojen energiavajeen korvaajaksi. Kaipaisin mielummin liikunnan tuomaa energiaa kuin valkoisen sokerin nopeita piikkejä. Mutta tämähän ei tarkoita sitä ettei sais syödä sokeria, vaan enemmänkin niin, että lopettaisin korvaamasta ruokaa sokerilla. Jäätelöt ja britakakut, teistä en luovu!
  9. Pikkuretket ja seikkailut takaisin. Meinasin kirjoittaa, että viime vuonna retket jäi tosi vähiin, mutta kyllähän me käytiin. Ei toki niin usein kuin vuonna 2022, mutta siihen on syy. Meillä on ihana uusi koti maalla, jossa on tilaa telmiä ja seikkailla pihalla. Enää ei oo pakko lähteä merta edemmäs. Mutta ehkä se mitä kaipaan on nukkumista ulkona ja josko tänä vuonna hankkisi teltan ja alkaisi harjoittelemaan lasten kanssa ulkona nukkumista. Myös maastopyöräilyä, melomista ja muuta sellaista olisi ihana enemmän tehdä.
  10. Remontti-, puutarha- ja sisustusjuttuja. Toivon, että somesta vapautuvalla ajalla tekisin enemmän käsillä. Tänä vuonna ehkä jotain pieniä esikasvatusoperaatioita, ehdottomasti viherkasveille lisää makramee-amppeleita ja ruukkuja ja josko ne verhotkin saisi ommeltua tämän vuoden puolella loppuihinkin huoneisiin. Käsillä tekeminen ehdottomasti saa itseni flow-tilaan ja lievittää stressiä.

Tänään on virallisesti ensimmäinen työpäivä eikä tänään tarvitsekaan näyttää koko vuosi valmiilta. Alan myös organisoimaan omaa työtäni järkevämmin ja systemaattisemmin. Se olkoon ehkä yksi isoin hyvinvointiteko itselle. Omaishoidon asioille pitää varata ihan oma slottinsa säännöllisesti, niin ikään myös kirjanpidolle ja milloin vastailen sähköposteihin ja kirjoittelen blogia.

Ettäpä jos kaipaat itsellesi vähän vähemmän hegästyttävää vuotta henkisesti, vähän enemmän hengästyttävää fyysisesti, leppoisuutta, seikkailuja ja hitaampaa arkea, niin mennään hei yhtä matkaa!

Kivaa uutta vuotta 2024 <3

Tukiviitotut joululaulut -verkkokurssi on täällä!

19.11.2023 Päivi
0 Comment
kehitys, Viittomat

Haluaisitko oppia tukiviittomaan tai nauttia tukiviitotuista joululauluista lasten kanssa? Pian se on mahdollista. Tukiviitotut joululaulut -verkkokurssi aukeaa 30.11. ja siksi nyt voit ostaa kurssin ennakkomyyntihintaan 50% alennuksella!

Yksityishenkilöt: Tukiviitotut joululaulut -kurssi – Osta tästä , hinta 11,90€ (norm. 23,80€)

Organisaatiot (päiväkodit, koulut, harrasteryhmät, yhdistykset…): Tukiviitotut joululaulut -kurssi – Osta tästä , hinta 51,90€ (norm. 103,80€). Kurssin käyttöoikeus on 365 ostohetkestä.

Organisaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä ryhmää, jossa on maksimissaan 10 aikuista, eli esimerkiksi päiväkotiryhmä. Kurssi ostetaan ryhmän yhteisen sähköpostin kautta. Mikäli kurssin haluaa jokaiselle myös henkilökohtaiseen käyttöön, olkaa yhteydessä sähköpostitse elamanmittaisellamatkalla@gmail.com ja kertokaa, montako kurssille osallistuisi. Saatte seitsemän arkipäivän kuluessa tarjouksen. Mikäli hyväksytte sen:

  1. hinta laskutetaan
  2. maksun saapumisen jälkeen saatte koodin sähköpostitse
  3. koodilla jokainen voi lunastaa oman kurssinsa henkilökohtaisella sähköpostilla

Kurssilla olevat laulut:

  1. Joulupuu on rakennettu
  2. Äidin porsaat
  3. Joulukirkkoon
  4. Joulu on taas
  5. Tonttujen jouluyö
  6. No onkos tullut kesä
  7. Joulupukki
  8. Kilisee kilisee kulkunen
  9. Joulu saapuu jokaiselle
  10. Pieni liekki

Tervetuloa oppimaan ja iloitsemaan joulun tunnelmasta!

Opi tukiviittomia laulaen ja leikkien -verkkokurssi

17.11.2022 Päivi
1 Comment
Viittomat, Yleinen

Opi tukiviittomaan laulaen ja leikkien

Yksityishenkilöt: OPI TUKIVIITTOMAAN LAULAEN JA LEIKKIEN – KURSSI – OSTA TÄSTÄ NYT

Organisaatiot: OPI TUKIVIITTOMAAN LAULAEN JA LEIKKIEN – KURSSI – OSTA TÄSTÄ NYT

Verkkokurssilla viittomakielen ja puhevammaisten tulkki Maria Mattelmäki opettaa kymmenen lastenlaulun tukiviittomat. Mukana on sekä vanhoja ikivihreitä, että ihania tulevia ikivihreitä. Kurssilla opit monipuolisesti yleisimpiä eläimiä ja muita arkisanoja. Kurssilla opeteltavat laulut ovat:

  1. Piippolan vaari
  2. Jänis istui maassa
  3. Pikku Papun puutarhuri
  4. Muurahaisen muori
  5. Lennä, lennä leppäkerttu
  6. Oravan pesä
  7. Elefanttimarssi
  8. Harmaa hiiritanssi
  9. Pikku koira laulaa
  10. Hiekkalaatikolla

Jokaisen laulun laulun tukiviittomat on videoitu erikseen, jolloin ne voi opetella yksitellen ennen varsinaista muskaria. Verkkokurssin lopussa on yhteisöllinen muskarihetki, jossa kaikki kymmenen laulua lauletaan ja tukiviitotaan. 

Yksityishenkilöille ja organisaatioille on myynnissä omat kurssinsa. Yksityishenkilöiden verkkokurssin hinta on 19,90 euroa ja organisaatioiden 99,90 euroa. Organisaatiolla tarkoitetaan tässä yhteydessä ryhmää, jossa on maksimissaan 10 aikuista, eli esim. päiväkotiryhmä. Isommille ryhmille, kuten koko päiväkodille tai koko kunnan varhaiskasvatukselle tehdään tarjoukset erikseen. Lähetä elamanmittailsellamatkalla@gmail.com sähköpostia, kuinka monta aikuista tai ryhmää kurssille osallistuu. Paluuviestinä saatte tarjouksen.

Kurssi on käytettävissä 12 kuukautta kurssin ostamisesta.

Usein kysytyt kysymykset

MITEN OSTAA LAHJAKORTTI?

1. OSTA KURSSI NORMAALIIN TAPAAN ITSELLESI.

2. LAITA SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN ELAMANMITTAISELLAMATKALLA@GMAIL.COM JA KERRO, ETTÄ HALUAT ANTAA KURSSIN LAHJAKSI.

3. SÄHKÖPOSTISSA TULEE KÄYDÄ ILMI, MILLÄ SÄHKÖPOSTIOSOITTEELLA VERKKOKURSSI ON OSTETTU.

4. PALUUVIESTINÄ (2 TYÖPÄIVÄN KULUESSA) SAAT SÄHKÖPOSTIISI LAHJAKORTIN, JOSSA ON ALEKOODI, JOLLA LAHJAN SAAJA PYSTYY LUNASTAMAAN VERKKOKURSSIN ITSELLEEN. KUN LAHJAKORTTI ON LÄHETETTY, KURSSIN OSTANEEN OIKEUS KURSSILLE POISTETAAN.

HALUAISIN OSTAA KURSSIN PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNNALLE, MITÄ TEEN?

AIVAN IHANA AJATUS! TOIMI SAMALLA TAVALLA KUIN OSTAISIT LAHJAKORTIN MUUTENKIN, MUTTA OSTA ORGANISAATIOILLE VERSIO (OSTETTAVISSA 1.12. ALKAEN).

NÄIN PÄIVÄKODIN RYHMÄ PYSTYY KÄYTTÄMÄÄN VERKKOKURSSIA RYHMÄN YHTEISEN SÄHKÖPOSTIN VÄLITYKSELLÄ.

KOSKA KURSSI ON HUOMATTAVASTI KALLIIMPI KUIN YKSITYISHENKILÖILLE, KERÄTKÄÄ RYHMÄN VANHEMPIEN KANSSA KIMPPALAHJA <3

HALUAISIN OSTAA VERKKOKURSSIN KOKO PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNNALLE NIIN, ETTÄ HE VOISIVAT MYÖS VAPAA-AJALLAAN KÄYTTÄÄ VERKKOKURSSIA. MITÄ TEEN?

IHAN MAHTAVA, TYÖNTEKIJÄT ARVOSTAVAT VARMASTI!

LAITA SÄHKÖPOSTIA OSOITTEESEEN ELAMANMITTAISELLAMATKALLA@GMAIL.COM JA KERRO, MONTAKO TYÖNTEKIJÄÄ KURSSILLE OSALLISTUU.

SAATTE TARJOUKSEN JA MIKÄLI HYVÄKSYTTE SEN, HYVÄKSYTTY SUMMA LASKUTETAAN ERIKSEEN. SEN JÄLKEEN TEILLE TEHDÄÄN KOODI, JONKA KAUTTA JOKAINEN TYÖNTEKIJÄ PÄÄSEE KIRJAUTUMAAN HENKILÖKOHTAISESTI KURSSILLE.

MITÄ JOS OSTAN KURSSIN ITSELLENI JA KÄYTÄN SITÄ TYÖSSÄNI PÄIVÄKODISSA?

SILLOIN RIKOTAAN TEKIJÄNOIKEUKSIA.

TÄTÄ EI TIETENKÄÄN PYSTYTÄ MITENKÄÄN VALVOMAAN, ELI ON  TÄYSIN OMATUNNON ASIA.

KANNUSTAISIN KUITENKIN ENSISIJAISESTI PYYTÄMÄÄN TYÖNANTAJALTA, JOSKO VOISI TUKEA AMMATILLISESSA KEHITTYMISESSÄ JA  KUSTANTAA LISÄKOULUTTAUTUMISESI 🙂

1 2 3 … 35