Kuvat on tasan kymmenen vuotta sitten meidän häämatkalta Thaimaahan ja Vietnamiin. Käsittämätöntä mitä kaikkea sen jälkeen on tapahtunut. Tämä on myös meidän viimeisin kaukomatka ja sitä ennen olin juuri tullut työharjoittelusta Tansaniasta. Ei ehkä ja toivottavastikaan viimeinen, vaikka ajatukseni matkustamisesta on muuttuneetkin valtavasti noiden vuosien jälkeen.
Itse asiassa luulin jo, että olen menettänyt kiinnostukseni ulkomaita kohtaan. En ole oikeastaan suuremmin vuosiin haaveillut ihan oikeasti reissuista kotimaata kauemmas. Välillä Nikon kanssa jutellaan, että minne matkustaisi vielä, jos tulisi tilaisuus, mutta ei ole tuntunut siltä, että asian eteen haluaisi edes tehdä mitään. Mietin onko ikä, elämäntilanne, maallemuutto vai lapset muuttaneet matkakuumeiluani. Vai mitä tapahtui ihmiselle, jolle aikuistuessa nimenomaan matkusaminen tuntui tosi merkitykselliseltä.
BangkokPhu Quoc
Ehkä se oli kaikki yhteensä. Elämässä ei riittänyt kapasiteettia yhtään mihinkään ylimääräiseen ja viimeiset pari vuotta meni palautuessa. Oikeastaan ajatus siitä, että olisi riipinyt reissukassaa niska limassa ja sitten olisi hyvässä lykyssä viikon tai pari kuumeisten lasten kanssa jossain bungalowissa ei suoranaisesti kutittanut vatsanpohjaa. Sillä lailla hyvällä tavalla.
Elämä muuttui viime vuonna valtavasti. Se helpottui niin monella tavalla. Lapsen 1-tyypin diabetes valvotti ja huoletti vähemmän ja lapsista kuoriutui monella tapaa fyysisesti pärjäävempiä. Moni asia helpottui ihan valtavasti. Yksin lasten kanssa ainoana vanhempana ei aiheuttanut jumalatonta stressiä, vaan oli ihanaa ja jopa leppoisaa.
Phu Quoc
Pään sisälle tuli tilaa. Fyysisesti tuli tilaa miettiä, mikä olisi kivaa. Tuli jopa niin paljon tilaa, että aloimme miettiä ystävän kanssa, että saisimmeko elvytettyä meidän vuosittaisen reissuperinteen, joka ehti siis olla kaksi vuotta ennen esikoisen syntymää. Lopulta sitten kuitenkin viikon reissu johonkin kauemmas tuntui liian isolta loikalta, kun en ollut lapsista ollut erossa yhtä yötä pidempään kuin kerran. Reissu typistyi elokuiseen road tripiin Viroon, mutta se reissu käynnisti minussa matkakuumeen!
Huomasin, että olen siinä mielessä toden totta muuttunut, että kun ennen piti päästä mahdollisimman kauas, nyt tuntuu tärkeämmältä, että on mahdollisimman lähellä. Näin aikuisten kesken kaksi yötä poissa kotoa tuntui vähintään viikolta ja kun ei ollut mitään kunnianhimoista minuuttiaikataulua, oli minulla myös reissun jälkeen palautunut olo, vaikka ajoinkin kaikki matkat. Reissussa tajusin, että en ole matkustanut koskaan minnekään yksin ja senkin haluan vielä kokea, mutta vielä enemmän olisi nyt ihana lähteä koko perheenä reissuun.
Bangkok
Suurin dilemma kuitenkin tulee siihen, että lasten kanssa reissatessa haluaisin kuitenkin helppoutta eli lämpöä ja lämpöä ei saa ihan läheltä ilman lentämistä tai kesäkuukausia. Kesän haluan ehdottomasti olla Suomessa enkä haluaisi lentää mihinkään vain viikoksi. Ylipäänsä kynnys lentää on kasvanut ihan hirveästi.
Olen lentänyt viimeksi vuonna 2018. Eli siis aikaa ennen keskimmäistä ja kuopusta. Suurin syy lentämättömyyteen ei kuitenkaan ole lapset, vaan omat arvovalinnat. En ole määrittänyt itselleni mitään limittiä, mutta jotenkin on piirtynyt sellainen viiden vuoden haamuraja. Sitten taas jos lähtisi maata pitkin lasten kanssa matkustamaan, se vaatisi enemmän aikaa. Keskimmäinen on menossa syksyllä kouluun, joten sikälikin nyt pidempi reissu olisi otollista tehdä, mutta onko siihen muuten resursseja. Pitäisi varmasti asian eteen tehdä jotakin.
No minne sitten lähtisin? Italiaa ja Ranskaa kiertämään. Tai Itävalta, Slovenia, Montenegro. Oikeastaan kyllä varmasti missä vain olisi ihmeteltävää. Mutta jonnekin missä en vielä ole koskaan ollut. Ehkä pitää ensin asettaa uomiinsa se, millainen olisi kiva reissu koko perheelle. Aikuisten matka olisi varmaan pikkuisien kylien, vuorien, ravintoloiden ja viinitilojen kiertelyä, kun taas lasten kanssa rantaa, luontoretkiä ja leikkipuistoja. Asuntoautolla matkustaminen olisi ehkä se helpoin tapa meidän jengille, tai ainakin se Suomessa reissatessa oli aivan ihanaa. En ehkä ihan vielä itsekään näen intterrailia meidän poppoolla ihan miellyttävimpänä rastina, vaikka sekin haaveissa vielä joskus on.
Jää nähtäväksi, mutta seuraavaksi pitää alkaa haaveilun sijaan miettimään konkretiaa, jotta tuumasta tulisi myös totta. Ajankohdallisesti kevät tai syksy olisi Euroopassa otollisinta aikaa ja tosiaan keskimmäisellä koulun alkaessa syksy voi olla haasteellinen usean viikon reissulle. Ja tässähän oli nyt vain tämä ulkomaanmatkahaave. Sen lisäksi on paljon paljon paikkoja Suomessa ja naapurimaissa, jossa haluan päästä käymään. Mutta mikä ihaninta – olen saanut sen matkakutkutuksen takaisin!
Kuvassa second handina on vintage nahaktakki, Samsoen villapaita 15€ ja sen alla oleva COS:n villapoolo 10€ (nahkatakki on livekirppikseltä eikä ole mukana laskuissa).
Vaatteiden ostaminen second handina on itselle niin tavallista, että välillä tajuan havahtuvani eri tilanteissa ettei se ole sitä todellakaan kaikille. Toiset ajattelee, että vaatteet on epäsiistejä, rikkinäisiä, mukana tulee luteet tai vähintäänkin jotain epäilyttävää. Toisille taas on oman vartalon mittasuhteiden vuoksi vaikea löytää käytettynä vaatteita. Esim. plussakokoisia vaatteita on paljon vähemmän saatavilla kuin S-M-akselia.
Viime vuonna mun ja satojen tuhansien muiden ihmisten elämään tuli mullistava muutos, kun liettualainen Vinted alkoi ottamaan second hand markkinoita haltuun. Tässä on todella kurja varjopuoli, sillä second hand kivijalkaliikkeitä meni nurin todella paljon. Samaan aikaan minun on todettava, että tämä on ollut itselleni todella kätevä alusta sekä myydä että ostaa pikaisesti vaatteita tarpeeseen. Toki varmasti myös jotain vähemmän tarpeeseen, mutta onneksi kulutuskäyttäytymiseni on järkevöitynyt huomattavasti kymmenen vuoden aikana.
Body 3€, shortit livekirppikseltä eikä mukana laskuissa ja Vamskon maiharit 39€
Mitä kriteerejä minulla on second hand vaatteille?
Sieltä näen myös datan, mitä ostin viime vuonna ja kuinka paljon meni pätäkkää. Laskin yhteen omat vaatteeni ja yllätyin kyllä kuinka paljon olen käyttänyt omiin vaatteisiini. Harmillisesti en tiedä kuinka paljon aiempina vuosina on mennyt, kun olen paljon enemmän ostanut uutena, vaikka toki maltillisesti. Omaan vaateideologiaan kuuluu, että pyrin ostamaan vain luonnonmateriaaleista tehtyjä vaatteita, mutta esim. mesh-kangasta ei käsittääkseni pysty tekemään luonnonmateriaaleista, joten polyesteriäkin kaapistani löytyy. Pyrin suosimaan kotimaista desingia mahdollisimman paljon, mutta ehdottomampi olen materiaalien kanssa ja valehtelisin jos väittäisin ettei vaatteeen ulkonäöllä olisi väliä.
Lisäksi vaatteiden tulee olla tosi hyvässä ja vähän käytetyssä kunnossa ja hinta ei voi olla yli puolta uuden hinnasta. Huonokuntoisiakin tuotteita voin ostaa, jos osaan korjata/ huoltaa ne itse ja hinta on poskettoman halpa. Näin kävi esimerkiksi yksien Kalevalan pronssisien korvakorujen kanssa, jotka maksoivat 7,5 euroa ja sain ne näyttämään huoltamalla uudenveroisilta. Pyrin siihen, että en osta lainkaan pikamuotia, mutta löysin esimerkiksi Nelly:n iltapuvun, joka näytti omaan silmään niin kivalta ja oli niin halpa, että päätin ostaa sen.
Nelly trendin iltapuku 9€
Kiltien villainen bleiseri 15€ (tämä esim. uutena yli 300€) ja 5 € Voglian villakangashame
Kuinka paljon ostin ja mitä kaikki maksoi?
Ostin Vintedistä myös lapsille ja puolisolle vaatteita, mutta ajattelin selkeyden vuoksi listata vain omani. Viime vuonna vaatteita tuli varmasti ostettua poikkeuksellisen paljon, koska takana on raskaus- ja imetysvuodet ja keho on muuttunut jonkin verran. Varmasti tyylikin. Myös jalkani on kasvanut tai levinnyt ja jouduin uusimaan kenkäkaappia, joka tosin ei ole vielä valmis. Tavoitteena kuitenkin on, että vaatekaappi on täytetty sellaisilla vaatteilla, jotka on kierrossa koko ajan ja pystyn mahdollisimman hyvin yhdistämään arkeen ja juhlaan.
Ostin:
9 yläosaa
2 hametta
1 arkimekon
3 juhlamekkoa
4 kengät
2 farkut
1 silkkihousut
1 treenihousut
2 korvikset
Finlaysonin t-paita 5€ ja Lindexin farkut 6€
Kaikon treenihousut 40€ ja Samsoen villapaita 15€
Mainion collegepaita 28,90€ ja R/H Studion farkut 55€
Vamskon nahkasaappaat 45€
YAS:n musta hapsumekko 35€ ja Tamariksen nilkkurit 10€
R-collectionin tikkitakki 65€
R/H Studio mesh-paita 15€ ja R-collectionin silkkihousut 50€
Laskin yhteenlasketun summan postikuluineen, koska ajattelen sen olevan realistisempi käsitys kuluista. Taulukossa olen kuitenkin eritellyt hinnat niin, että paljonko olen maksanut tuotteesta ja suluissa oleva suma on yhteenlaskettu hinta postikuluineen.
Kaikki Vintedostokset yhteenlaskettuna:
5 € (postien kanssa 9,50€) Voglia villakangashame
45€ (postien kanssa 50,94€) Vamsko nahkasaappaat
9€ (13,14€) Nelly iltapuku
15€ (19,44€) R/H Studio mesh-paita
7,50€ (11,57€) Kalevala pronssiset korvikset
40€ (45,69€) Kaiko treenihousut
28,90€ (31,05€) Mainio collegepaita
15€ (19,44€) Kiltie villa bleiseri
3€ (6,89€) Monki lappumekko
6€ (9,99€) Lindex farkut
35€ (37,45€) YAS musta hapsumekko
65€ (71,94€) R-collection tikkitakki
19€ (23,64€) Vagabond sandaalit
10€ (16,29€) Tamaris nilkkurit
8€ (14,19€) YAS pitsipaita
39€ (44,64€) Vamsko maiharit
5€ (8,94€) Finlayson t-paita
50€ (56,19€) R-collection silkkihousut
8€ (12,09€) Butonin korvikset
3€ (8,94€) Mesh body
10€ (14,19€) COS villapaita
30€ (35,19€) Muotikuu tyllihame
30€ (36,99€) & Other Stories mekko
15€ (20,39€) Samsoe villapaita
55€ (61,44€) R/H Studio farkut
YAS:n pitsipaita 8€ ja R-collectionin silkkihousut 50€ (Kuva: Sonja Siikanen)
Ja loppusumma on 680,16€! Tämä oli ehdottomasti enemmän kuin osasin kuvitella ja vähän järkytyin. Aloin kuitenkin pohtimaan vuoden ostoksiani ja siellä on paljon laadukkaita desingvaatteita ja muutamaa tuotetta lukuun ottamatta ei edes pikamuotia. Tällaiseen settiin uutena olisi mennyt varmasti aikamoinen läjä rahaa. Olisikin kiinnostavaa laskea vielä sekin, paljonko suurinpiirtein olisi lasku ollut, jos olisin nämä kaikki ostanut uutena. Kiinnostaisiko teitä kuulla?
Tuntui, että viime vuonna oikestaan oli ensimmäinen vuosi, kun meidän lapset ymmärsi joulukalenterin päälle. Nyt he ovat itse asiassa muistelleet, miten kiva kalenteri oli ja siinä oli. Tehtiin aineeton joulukalenteri, eli käytännössä tehtailtiin paperipusseihin pienet kirjeet. Niissä oli jokaiselle päivälle jokin yhteinen puuha. Paperipussit ripustettiin narulle, joka kiinnitettiin sohvan päälle. Tämä oli tosi kivan näköinen muutenkin, ihan kuin jouluinen viiri.
Joulukalenteri oli yhteinen kaikille ja jokainen sai vuorollaan ottaa pussukan. Se toimi tosi hyvin ja pidettiin kyllä tarkkaa huolta, että pysyttiin järjestyksessä kuka saa vuorollaan. Jos tällainen puuhakalenteri tuntuisi kivalta, tein teille valmiin pohjan, jonka voi tulostaa ja leikellä. Ymmärrän ettei välttämättä ole aikaa ja voimia alkaa runoilla kalligrafialla.
Kantapään kautta vinkkinä kannattaa tulostaa lunttilapuksi itselleen toinen paperi tai tallettaa ainakin nämä puuhat, jotta sitten itse vielä muistaa mitä on tullut luvattua. Tämä on myös siitä hyvä, että jos on liian kunnianhimoisia puuhia, niin aina voi vaihtaa puuhan tilalle esim. joulukarkkeja.
Aineettoman joulukalenterin pääset tallentamaan ja tulostamaan alta.
Osa puuhista ei välttämättä sovellu suoraa sellaisenaan, mutta voit soveltaa sen sopimaan teidän perheelle sopivalla tavalla. Jätin jokaisen ”Hei” eteen tarkoituksella tilaa, jotta voit kirjoittaa lapsen/ lapsien nimet. Tämä tuntui ainakin meidän lapsista tärkeältä, että he olivat siinä omalla nimellään. Mitenkään pakollinenhan se ei kuitenkaan ole ja toimii hyvin ilmankin.
Ei muutakuin kalenteritehdas käyntiin. Tämä on onneksi nopea tehdä. Toivottavasti tästä on iloa ja helpotusta joulukuuhun!
Kaksi yötä Virossa oli just passeli irtiotto, vaikka ei tämäkään ilman sydämentykytyksiä alkanut. Nohevana tarkistin lähtöä edeltävänä yönä, että onhan auton asiakirjat kunnossa. Kävi ilmi, että auton katsastus oli kaksi kuukautta myöhässä. Tuskanhiki ja häpeä nousi pintaan. Miten en ollut katsonut aiemmin ja mitäs nyt sitten.
Ensin katsoin, että olisko joku katsastusasema auki niin aikaisin, että voisi matkalla käydä katsastamassa. Onneks ei ollut, koska auto ei mennyt läpi. Sitten soittelinkin lähipiirin, että voisiko joku lainata autoa. Appivanhemmat sattuivat olemaan kotona ja siellä sitä sitten keskellä yötä täyteltiin valtakirjoja, että minulla on lupa ajaa autoa. Vielä yön hämärissä etsittiin varoituskolmiota, joka on pakollinen heijastinliivin ja jauhesammuttimen lisäksi löytyä autosta. Sen jälkeen muutama tunti unta ja kohti Helsinkiä.
Matkan varrelta nappasin ystävän mukaan, jonka kanssa olemme olleet viimeksi reissussa 11 vuotta sitten. Haha, apua, mihin tämä aika menee. Monena vuotena ollaan yritetty järjestää reissua Turkua pidemmälle, mutta ei ole ollut vain pelikortteja aiemmin lähteä.
Meillä oli yhteisen reissun ajankohta sovittuna hyvissä ajoin, mutta varattiin laivamatkat Tallinnaan kaksi päivää ennen lähtöä ja hotelli Tarttoon päivää ennen lähtöä. Hyvin siis tuntui olevan tilaa ekstemporesuunnitelmalle koulujen alun jälkeen elokuun loppupuolella. Toki huomion arvoista on myös se, että olimme liikkeellä arkena keskiviikosta perjantaihin.
Kaksi yötä Virossa tuntui kuin ois pidemmälläkin lomalla ollut. Ehdittiin syömään paljon ihania ruokia ja pyöriskelyä siellä täällä. Lopulta aika vähän ehdittiin pysähdellä matkan varrella, mutta jos toistat tän, niin sanoisin, että saat mainion ulkomaan reissun ja vielä lentämättä.
Menopäivä Turku-Helsinki-Tallinna-Tartto
Satamassa neuvotaan olemaan lähtöselvityksessä tuntia aiemmin. Lähtö Helsingistä oli klo 8.30 Eckerö Linella ja oltiin Tallinnassa 11.00. Satamasta kurvasimme suoraa lounaalle Ristikheina Kohvik (Telliskiven ja Koplin välissä). Samalla nimellä olevia kahviloita on useampia, tämä oli Pelgulinn, osoite Ristiku 57. Siellä oli tarjolla all day breakfast, lounas ja kahvilaherkkuja. Ei edullisimmasta päästä, mutta etenkin oma avokaado-burrata leipä oli ihana. Hurmioiduin korianterinsiemenistä, joita käytettiin muuten useammassakin paikassa, kuuluukohan trendimausteisiin nyt. Tallinnassa parkkimaksut menee vyöhykkeittäin ja esim. kahvilan lähellä pysäköinti oli ilmainen. Suosittelen kuitenkin lataamaan PARGI.EE -sovelluksen, sen avulla oli helppoa maksaa parkkimaksut.
Ristikheina Kohvik
Lounaan jälkeen ajettiin Pohjois-Tallinnaan Kopliin, jonne on rakentunut Telliskiven tyyppinen industiraalinen ruoka- ja kulttuurikeskittymä. Me ei tällä kertaa jääty pidemmäksi aikaa kiertelmään, mutta alueelta löytyy myös puistoja ja merenrantaa, johon on varmasti myös lasten kanssa kiva mennä.
Tarttoon menimme E20 tietä, koska tarkoituksena oli käydä Jägalan vesiputouksella sekä Ontikassa. Vesiputouksilla totesimme kuitenkin, että sadekuurot lisääntyivät ja halusimme Tarttoon hyvissä ajoin, joten jätimme Ontikan luontopolut ja rannat seuraavaan kertaan.
Majoituimme Tarttossa Sohossa, joka oli kyllä just eikä melkeen täydellinen sijainniltaan ruokalomalle, ihan vanhan kaupungin ytimessä. 2 yötä maksoi Bookingin kautta 148€ ja aamupala oli tosi monipuolinen. Oli kaikkea skumpasta kirsikkajäätelöön ja erikoiskahveista vaihtuvaan puuroon. Leipävalikoima oli plaah, sellainen paahtoleipäpainoitteinen, mutta muuten ei kyllä pahaa sanottavaa.
Yleiset aulatilat ja aamiaishuone olivat tosi siistit ja kauniit. Huone itsessään ei ollut mitenkään erikoinen, jopa pientä päivitystä varmasti odottaa, mutta ei myöskään missään nimessä kamala. Basic, sanoisin. Kokonaisuudessaan hinta-laatusuhte todellakin kunnossa. Parkkia emme olleet tajunneet varata etukäteen eikä siitä kyllä mitään varausmahdollisuutta nähtykään. Ensimmäisen yön auto oli isommalla parkkialueella aivan lähellä. Viron itsenäisyyspäivän vuoksi parkki ei maksanut mitään. Seuraavana aamuna oli tilaa, vaikka hotellin parkki ei meidän mielestä ollut missään vaiheessa täynnä. Vuorokausiparkki maksoi 15 euroa.
Suuntasimme hotellilta suoraa päätä illalliselle aivan hotellin vieressä olevaa Pompei-ravintolaan. En ole pitkään aikaan syönyt mitään näin hyvää. Pompei on italialainen, jossa itse itse pastat ja juustot valmistuu klo 18. Mentiin noin klo 18 ja saatiin paikka varaamatta pöytää. Klo 19 jälkeen tupa oli täynnä. Tätä suositteli myös moni paikallinen, kun kyseltiin seuraavana päivänä ravintolasuosituksia.
Illallisen jälkeen kierreltiin vanhaa kaupunkia ja ystävä nappasi kolmen suklaan kakun Café Werneristä. Aivan ihana ja jäin itse kuolaamaan kaikkia herkkuja. Siellä oli myös ihana sisäpiha.
Café Wernerin sisäpiha
Ensimmäinen ja ainoa kokonainen päivä Tarttossa
Seuraavana päivänä syötiin aamiaista ihan rauhassa, jonka jälkeen lähdettiin kävellen kiertelemään ja ensin Tarton tuomiokirkolle, tai raunioille. Rauniot ovat vaikuttavat ja sen yhteydessä on museo. Me skipattiin kaikki museot tällä reissulla ja kierreltiin puistossa ja puutaloalueita, jonka jälkeen palattiin vanhaan kaupunkiin lounaalle.
Nälkäkiukku meinasi iskeä, mutta päädyttiin Café Truffen terassille, joka oli raatihuoneen torilla. Truffe oli sisältä tosi kaunis ja ruoka oli kyllä hyvää, mutta ei mitään tajunnanräjäyttävää. Hintalaatusuhteeltaan ei kuitenkaan mitään moitittavaa, sillä taimenannokseni maksoi 7 euroa.
Café Truffe
Lounaan jälkeen mentiin sillan yli ja lähdettiin kävelemään jokirantaa pitkin Yliopiston kasvitieteellisen puutarhaan päin. Aivan upea ja ihanan romanttinen paikka kierrellä tai vaikka syödä eväät. Alueelle ei maksa, mutta aukiolot kannattaa huomioida. Arkisin alue meni kiinni klo 18 ja kasvihuone klo 17.
Täällä on varmasti alkukesästä aivan mieletön kukkaloisto, mutta varmasti on ihmeteltävää pitkälle syksyyn. Täällä on tosiaan myös kasvihuone, jonne pääsee ihailemaan 6 euron hintaan trooppisempia kasveja.
Tartton kasvitieteellisen puutarhan jälkeen ei ihan vielä ollut päivällisnälkä, joten päädyttiin Vint Veinibaariin lasillisill. Täällä on viikoittain vaihtuvat sommelierin valikoimat viinit ja espanjalaisia tapastyyppisiä ruokia. Superkiva palvelu, melko hintava yleiseen hintatasoon nähden erityisesti tapaksissa, mutta sekä juustot että oliivit erinomaisia ja bulgarialainen rosé lämpölampun alla nautittuna. Ah, tuntui kuin olisi kauempanakin ollut reissussa.
Vint Veinibaarin sisäpihalla oli kiva tunnelma
Lasillisten jälkeen pyydettiin illallissuosituksia ja Paper Tiger on Tarttossa kuulemma nyt paikallisten keskuudessa huulilla. Saatiin pöytä, mut jäljellä oli enää yhtä pääruokaa, joten päädyttiin sitten muualle, mutta vaikutti superhyvältä.
Kampus on kolmen eri keittiön yhdistelmä, josta saa burgereita, bowleja ja sitten erilaisia fiinimpiä annoksia. Tätä fiinimpää osastoa tarjoaa Peakoka nurk, jossa söin ihanan kala-annoksen. Täällä meillä oli myös tosi ihana tarjoilija, jolla taisi itse asiassa olla tourette. Mietittiin, että miten vähän näkee palvelutöissä eri neurokirjon ihmisiä, vaikka hänkin oli tosi ammattimainen. Yleisesti ottaen tarjoilijat olivat myös tosi nuoria, liekö opiskelijakaupunki vai yleinen suhtautuminen syynä. Oli miten oli, Tarttossa saatiin kaikkialla tosi hyvää palvelua.
Kampus oli aivan meidän hotellia vastapäätä. Ei tarvinnut siis kauas lähteä navigoimaan illallisen jälkeen.
Lähtöpäivä Tartto-Tallinna-Helsinki-Turku
Aamupalalla sai paistaa itse vohvelia ja ohrapuuro oli ihanan pehmeää
Mimosat jäi välistä vaikka rauhassa syötiinkin aamiaiset ja nautin useamman kupin cappucinoa. Ennen Tarttosta lähtöä käytiin vielä Tartton ”Telliskivessä” eli Aparaaditehaksessa. Autolla tänne ajoi vajaa 10 minuuttia ja auto saatiin vartin kiekolla ilmaiseen parkkiin kadunvarteen. Ei sinällään miljööllisesti eronnut mitenkään Koplista tai Telliskivestä, mutta ravintolatarjontaan ei tosin ehdittykään tutustua.
Ravintolat ja kahvilat Aparaaditehaksella näytti toinen toistaan kivemmilta
Aparaaditehakselta lähdimme sitten suorinta tietä eli E263 takaisin Tallinaan. Skippasimme Vanhan kaupungin suosiolla, kun se oli molemmille tuttu kohde. Telliskivessä sen sijaan en ollut käynyt koskaan aiemmin. Päädyimme onen hehkuttama F-hoone Telliskivessä ei oo hurmannut porukkaa turhaan. Mocktail oli ihana ja pitsasta en olisi muuttanut mitään. Parkkipaikka löytyi ihan läheltä hiekkakentältä ja samalla parkkisovelluksella hoitui maksut.
Jälkkäriksi haettiin jätskit Chocokoo, joka valmistaa artesaanisuklaita ja gelatoa. Hyvää, mutta ei mitään vau-efektiä saanut aikaan.
F-hoone
4-juuston pitsa ja punajuuri & vuohenjuusto, törkeän hyvät
Kiva leikkipaikka ihan F-hoonen terassin vieressä
Mitä kaksi yötä Virossa maksoi
Laskeskeltiin, että kaikenkaikkiaan meillä reissuun meni reilu 300 euroa henkilöltä. Tämä sisälsi laivamatkan ja auton maksun, hotellin, kahvilat & ravintolat, dieselit, parkkimaksut… Muuhun meillä ei sitten oikeastaan rahaa mennytkään.
Julkisten hintoje ei tullut kuikuilleeksi, mutta jos aikoo mennä suoriltteen Tallinnasta Tarttoon, niin voisin kuvitella, että auto kannattaisi jättää kotiin. Omasta mielestä auto on aina turhaa ylimääräistä säätöä parkkipaikkojen ja maksujen suhteen. Jos taas meillä olisi ollut enemmän aikaa, niin oltaisiin ehdottomasti lähdetty kiertämään myös Latviaa ja Liettuaa. Ehkä ensi kesänä.
Sallan mainio slogan In the middle of nowhere pitää kyllä kutinsa, mutta jättää taakseen salaisuuden. Täällä on vaikka mitä kivaa tekemistä koko perheelle. Retkeilyreitit Sallan kansallispuistossa ovat kauniita, tunturin juurella pääsee kylpylään ja maastopyörät vievät nopeasti vähän kauemmaskin kansallispuistoon. Meidän rauhaa ja väljyyttä rakastava perhe hurmioitui Sallasta. Nyt kerron kaikki vinkit Sallassa reissaaminen lapsiperheen kanssa sekä mitä kaikki maksoi, niin sulle jää valkattavaksi mieleisimmät lomapuuhat.
Itselleni oli vaikea hahmottaa etäisyyksiä, mutta yksinkertaistettuna Sallatunturin läheisyydestä löytyy kaikki puuhailua varten ja Sallan kylälle on asiaa, kun tarvitsee tehdä isoja ruokaostoksia, käydä apteekissa tai vaikka hammaslääkärin päivystyksessä, niin kuin Nikolle pääsi käymään.
Majoittuminen kannattaa olla jossain Sallatunturin läheisyydessä, sillä näin on lyhyt matka kaikkialle. Me majoituimme reissumme Sallatunturin Tuvissa, jotka ovat aivan liki tunturia. Meidän mökkimme oli kahden makuuhuoneen paritalo, josta löytyi kaikki tarpeet viinilaseista pyykinpesukoneeseen. Majoitukseen kuului myös loppusiivous ja liinavaatteet, mikä oli kyllä aivan ihanaa, kun oli kolmen ipanan kanssa liikenteessä. Mökin hinta oli vuorokaudelta 182 euroa.
Sallatunturien Tupien vastaanoton yhteydessä tarjolla on myös aamiaista sekä löytyy myös ravintola Kiela. Myös Keloravintolan menu näytti aivan ihanalta täynnä lähiruokaherkkuja, mutta ei sinnekään ennätetty tällä kertaa.
Kuusamosta eli etelästä päin tultaessa ensin tulee vastaan Sallatunturi ja siitä noin vartin ajomatka vielä Sallan kylään eli keskustaan. Sieltä löytyy iso S-market ja sen yhteydestä apteeekki. Tien toisella puolella taas löytyy iso K-market sekä Alko. Molemmat kaupat oli tosi hyvin varusteltuja, eli ei tarvitse hamstrata mitään ruokaa matkan varrelta, mitä itse mietin matkan varrella.
K-marketin takana on myös kiva leikkipuisto. Me teimmekin ruokaostokset sillä taktiikalla, että toinen jäi lasten kanssa leikkipuistoon ja toinen teki koko reissun ruokaostokset. Toinen kiva leikkipuisto löytyy Sallatunturin juurelta liikuntakeskuksen takaa.
Salla Wilderness Park
Salla Wilderness Parkhyvä paikka startata loma Sallassa, etenkin jos tulee Kuusamosta päin. Sieltä löytyy Sallan kansallispuiston Luonto- ja opastuskeskus sekä aukiolopäivinä keittolounas. Täytetiin ensin nälkäiset vatsat porokeitolla (vuoropäivinä lähituotettua poro- ja lohikeittoa), jonka jälkeen tutustustuimme luontokeskukseen. Salla on Suomen uusin, 41. kansallispuisto ja reiteille pääsee lähtemään Salla Wilderness Parkin luota.
Salla Wilderness Parkin parkkipaikka on tällä hetkellä työmaa, sillä parkkialuetta kunnostetaan. Lisäksi syksyn aikana pitäisi valmistua kevyenliikenteen ylikulkusilta, jolloin ei tarvitse enää ylittää autotietä osalle reiteistä lähtiessä. Työmaat on aina tylsiä, mutta ihanaa, että aluetta tehdään turvallisemmaksi.
Me suuntasimme parkkipaikalta kauniille Kolmiloukkosen reitille, joka on 3,7 kilometriä pitkä. Reitin alkupää on esteetön ensimmäiselle laavulle asti, paitsi nyt, kun parkkialue on remontissa. Reitin varrelta löytyy myös toinen laavu. Matkan varrella on pitkospuita ja polku nuolee lammen rantamia pitkin. Korkeusvaihtelua on tosi maltillisesti ja tämä oli lasten kanssa tosi mainio.
Salla Wilderness Park on ennen kaikkea poropuisto ja talvisesonkina siellä pyörii poro- ja huskyretket. Näin kesäisin siellä on kuitenkin mahdollista päästä tutustumaan porojen hoitoon opastuksella esim. Urpon poronruokintaretkellä. Retki maksaa 10 euroa henkilöltä. Meidän retkioppaana oli yksi Salla Wilderness Parkin yrittäjistä Timo. Itse en ole kova järjestettyjen retkien fani, mutta alan pikku hiljaa ymmärtää niitä.
Opin Timolta aivan valtavasti. Hän kertoi muun muassa, että porojen sarvet tippuvat joka vuosi ja kasvukaudella ne kasvavat jopa 2,5 cm päivässä. Naarasporot tiputtavat sarvensa keväällä vasomisen jälkeen, kun ei tarvitse suojella enää poikasia ja urokset myöhään syksyllä rykimäajan jälkeen, kun ei tarvitse enää olla kylän mahtavin parittelija.
Ihmettelin miksi porojen sarvet olivat niin karvaiset nyt ja se johtuu kuulemma siitä, että sarvissa on kasvuvaiheessa erittäin vilkas verenkierto ja niitä peittää nahkakerros. Jos olisin koskenut siis sarveen, mitä ei ikinä saa siis tehdä, se olisi lämmin. Kun sarvet ovat saavuttaneet täyden mittansa, verenkierto sarvissa loppuu, jolloin sarvi kovettuu ja pinnalla oleva nahka kuivuu ja irtoaa. Se tapahtuu kuulemma noin vuorokauden aikana ja porot hankaavat niitä puihin ja sorkillaan. Tätä kutsutaan keloamiseksi. Niin kiinnostavia juttuja, joita ei ole koskaan tullut ajatelleeksi.
Puhuttiin Timon kanssa myös paljon pororetkien vastuullisuudesta, sillä porothan ovat villieläimiä. Heidän aitauksensa on 200 hehtaarin alue metsää, eli poroilla on harvinaisen paljon tilaa elää ja liikkua. He myös huolehtii poroille riittävästä levosta. Koko Salla onkin Sustainable Travel Finland -kohde ja kaikessa matkailun kehittämisessä pyritään hitaaseen ja hallittuun kehittämiseen. Tämä huokui kyllä kaikkialla.
Kolmiloukkosen reitti
Kylpylä ja muut uimapaikat
Kyllä oli meidän perheelle eksotiikkaa olla tunturin juurella kylpylässä samalla kun iso lauma, tai tokka poroja oli laiduntamassa ihan kylpylän ikkunan takana. Holiday Club Sallan kylpylä ei ole moderni viihdekeskus, vaan ainakin kesäkokemuksella rauhallinen ja näkymä koko seinien mitalta olevista ikkunoista auringon kultaamaan mäntymetsään kerrassaan maadoittava.
Kylpylästä löytyy 16 metrin kuntoallas, poreallas lasten allas sekä polskinta-allas vähän isommille lapsille. Poreallas oli sijoitettu täydellisesti; porealtaasta oli suora näköyhteys lastenaltaaseen ja polskinta-altaaseen. Lapsille löytyy niin uimalaseja kuin vesileluja, mikä on aina ilahduttavaa, kun tavaraa voi reissatessa olla niin rajallisesti.
Holiday Club Sallasta löytyy myös pieni kauppa, josta löytyy kainkenlaisia elintarvikkeita pitsasta maitoon. Ei tarvitse pikatarpeita varten lähteä aina Sallan kylään asti.
Uimarannat löytyy Sallan kylän läheltä Ruuhijärveltä (osoite Saijantie 8) sekä tunturissa Keselmäjärven rannassa liikuntakeskuksen ja camping-alueen läheisyydestä.
Salla Ski & active
Meidän reissun pyörävuokraukset olivat Salla ski & activesta. Me tehtiin Nikon kanssa niin, että iltaisin toinen jäi nukuttamaan lapia ja toinen lähti retkelle. Sähköpyöräily Sallatunturiin olikin itselleni reissun ehdoton kohokohta. Lähdin yhdeksän jälkeen illalla ja millaisen auringonlaskun sainkaan. Noh, ei mennä siihen, että valitsin kyllä väärän polun huipulle.
Oikea reitti maastopyörällä huipulle lähtee Keloravintolan takaa rinteeseen. Siinä laiduntaa kesäisin lampaita, se oli hyvä maamerkki. Huipulta löytyy useampi taukopaikka sekä huussi. Ihon kananlihalle laittava kokemus oli kuitenkin tunturissa olevat riippumatot, jossa köllöttelin ihailemassa yötöntä yötä. Riippumatot löytyvät, kun lähdet huipulta rinnettä hiukan alaspäin Venäjän suuntaan. Tässä vielä kartta, jost löytyy myös muut Aisti Salla -kohteet.
Esikoinen ja keskimmäinen pääsivät myös ekaa kertaa kokeilemaan maastopyöräilyä. Keselmäjärvenkierros oli tosi kiva tasainen reitti, joka on noin neljän kilometrin mittainen. Reitti menee niin sora- kuin asvalttitietä, sekä leveitä pitkospuita pitkin aivan Sallatunturin kupeessa. Maisemat on siis kohdallaan.
Palvelu Salla Ski & activessa erityisesti lapsia ja esikoisen vammaisuutta kohtaan oli ihana. He kyselivät etukäteen, onko jotakin, mitä voisivat tehdä pyörälle, jotta esikoisen olisi helpompi pyöräillä, esim. merkata jalkajarrunteipillä tai muuta vastaavaa.
Sillä välin kun vanhemmat lapset oli pyöräilemässä, me kuopuksen kanssa pelattiin Salla ski & activen pihalla minigolfia, aikuisen hinta 8 euroa ja lasten 5 euroa. Heiltä löytyy myös erilaisia pihapelejä, joita voi samalla 10 euron päivävuokralla vaihdella eri pihapeleihin, jotka voi ottaa mukaan vaikka mökille pelattavaksi. Valittavana oli esim. frisbeegolf, sulkapallo, minikeihäs ja mölkky. Ihan vieressä on myös pieni lampi, jonka äärellä on kota. Ei välttämättä tarvitse siis montaa metriä kävellä evästelemään ja saada retkifiilistä.
Salla-päivä herättää heinäkuisen Sallan
Kesäreissua Sallaan suunnitellessa kannattaa muistaa heinäkuun loppupuolella vietettävä Salla-päivä. Ohjelma keskittyi Sallan kylälle, missä oli paljon ilmaista ohjelmaa lapsille. Lapset mainitsi lemppareiksi pomppulinnat, taikuri Hassu-Hessun esityksen ja itsestä tuntui, että lapsia sai raahata pois Sallan sota- ja jälleenrakennusajanmuseosta.
Ensin vähän oltiin Nikon kanssa sitä mieltä, että haetaan museolta vain jätskit eikä viedä tällaiseen museoon vielä tämän ikäisiä lapsia. Siellä oli lapsia ajateltu kuitenkin ihan todella. Kokonainen huone täynnä lapsille puuhaa. Lapset katsoivat myös uteliaana mustavalko-ohjelmaa, jossa kerrottiin Sallan alueen jälleenrakentamisesta. Tänne voi mielestäni hyvillä mielin tulla siis pienempienkin lapsien kanssa.
Kesäaikaan museon takana on myös mahdollisuus päästä resiina-ajelulle tilauksesta. Museon pihapiirissä oli Salla-päivänä myös vanhoja autoja sekä vuohi ja poneja rapsutettavana. Sallatunturin puolellakin oli iltaohjelmaa ja live-esiintyjiä, mutta itse suuntasin tunturiin ihailemaan helteistä iltaa.
Sallan sota- ja jälleenrakennusajan museon pihapiiristä
Mitä tämä kaikki maksoi?
Majoitus 546€
Pororuokinta 50€
Keittolounas 41€
Aikuisten maastopyöräily 1 vrk 85€ + 85€ = 170€
Lapset samalla maastopyörällä 50€ / vrk
Kylpylä perhelippu (2 aikuista ja 2 lasta) 44€ + lapsi 11€ = 55€
Sallan sota- ja jälleenrakennusmuseo 0€ (Salla-päivän ulkopuolella 5€ aikuisilta ja alle 12-vuotiaat ilmaisia)
Ruokakauppa 250€
Minigolf 13€
Yhteensä = 1175€
Polttoaineita en laskenut tähän, riippuu niin kovin mistä päin tulee. Me tultiin Varsinais-Suomesta ja meillä meni noin 100€. Ruokakulut on myös aina kovin suhteellisia, tällä kertaa käytiin vain kerran ulkona syömässä ja muuten laitettiin ruuat ja eväät itse.
Aina muistuttelen loppuun, että lasten kanssa reissatessa tärkeintä on, ettei ohjelmaa ole liikaa. Silloin ehtii nauttia kiireettä lasten kanssa olemisesta ja lapset saa tutkia ja tehdä mutkia. Me käytiin monessa paikkaa, jotta saataisiin teille mahdollisimman paljon ideoita mistä valkata mieleisimmät jutut. Muuten meillä on nyrkkisääntönä, että yksi isompi aktiviteetti päivässä. Silloin ei tule sätkittyä ja loma tuntuu lomalta. Ja Sallassa jos jossain ei pidä olla kiire minnekään.
Oma mieleni jäi haikailemaan ruskareissusta tänne. Kyllä joskus vielä.
Olen toista kesää koululaisen vanhempi ja pohtinut paljon varsinkin vammaisen lapsen kohdalla pitkän kesäloman järjettömyyttä. Siitä on haittaa ja ylimääräistä kuormaa ihan kaikille. Totta kai idylli on se, että lapset saisi vapautta ja leikkiä pitkän aikaa, mutta todellisuus ihan liian monessa suomalaisessa perheessä ei ole kaunista. Se on tyhjiä jääkaappeja, rähiseviä vanhempia, yksinäisiä päiviä sisällä kököttäen, turvattomuutta.
Eikä tarvitse olla edes niin dramaattista: Varsinkin pienet lapset tarvitsevat vielä paljon tukea ja läsnäolevaa aikuista ilman vammaakin. Se, että tutussa kouluympäristössä voisi olla kesäaikaan kevyempää ohjelmaa ilman tiukkaa aikataulua olisi monessa perheessä pelastus. Sillä kyllähän me nyt tiedetään, että leirit, mummolat ja aktiviteetit vaativat resursseja.
Ennen kaikkea tänä keväänä soitellessa sinne sun tänne ja lähetellessä meiliä tälle ja tuolle mietin sitä kaikkea resurssien määrää mitä tarvitaan joka tapauksessa kun vammaisten lasten kesäloma-ajanhoitoa järjestetään. Voisiko nämä kaikki resurssit valjastaa siihen, että myös niiden vammattomien lasten kesässä olisi ovi raollaan tuttuun ja turvalliseen, kun vanhemmat ei voi lomailla kymmentä viikkoa putkeen tai etäillä.
Miksi koululaisten kesälomat ovat niin pitkiä?
Aloin etsiä tietoa, että onko tähän olemassa jotakin tutkittua tietoa, minkä perusteella koulujen lomat on päätetty olevan näin pitkiä. Nopea katsaus historiaan osoittaa maatalouden yhdeksi tekijäksi lasten pitkiin kesälomiin. Lapsia tarvittiin tilan töihin erityisesti kesällä. Loogista, mutta tosiaan hyvin marginaalista tänä päivänä. Muita lapsen hyvinvointia tukevia elementtejäkin nousi esiin, mutta myöhemmin perustelen, miksi tätäkin olisi syytä tarkastella uudessa valossa.
Usein pitkää lomaa argumentoidaan myös sillä, että opettajat ja ohjaajat tarvitsevat pitkää lomaa ja aikaa suunnitella taas tulevaa. Tosiasiassa esimerkiksi iso osa ohjaajista on aina kesät työttömänä ja joka tapauksessa joutuu etsimään kesätöitä. Mietin myös, olisiko kuitenkin mukavampaa opettajallekin, että työssä olisi joka viikko aikaa suunnitella opetusta ja muita opetuksen ulkopuolisia asioita, sen sijaan että muutamassa viikossa suunnittelee koko vuoden.
Entä jos lomaa olisi vuoden aikana yhtä paljon kuin nytkin, mutta se jakautuisi tasaisemmin pidemmälle ajanjaksolle? Sellainenkin osoitus kesälomaa kohtaan oli, että nimenomaan pitkässä kesälomassa optimoidaan lyhyestä kesästä nauttiminen. Tarvitsisimmeko kuitenkin enemmän lomaa pimeän ajanjakson ympärillä, sillä se kuormittaa meitä täällä pohjolassa?
Vammaisen lapsen kesäloma-ajanhoidon järjestäminen
Vammaisten lasten loma-ajanhoito on nykyisin hyvinvointialueilla, niin myös kesäloman. Vaatii valtavasti suunnittelua ja resurssointia, että täysin vieraat ihmiset yrittävät järjestellä vammaisille lapsille paikan, jossa viettää turvallisesti kesää. Lapsia keskitetään, eli toisin sanoen lapsi menee reiluksi kuukaudeksi vieraaseen paikkaan. Vammaiselle lapselle tutusta ympäristöstä irroittautuminen on tietenkin vaikeaa, kenellepä meistä ei. Tämä taas johtaa moneen elämänlaatua heikentävään tekijään. Lapset on peloissaan ja yrittää viestittää sitä vähäisillä keinoillaan ilmaista sen. Tulee ei-toivottua käytöstä ja oireilua, jota muuten ei olisi. Vanhemmalle todella raskasta yrittää tsempata sekä itseään että lastaan joka aamu ja ottaa sen tunnekuorma jännittävän päivän jälkeen.
Tänä vuonna ilmeisesti kilpailutuksen tuloksena meille tuli vielä vieras taksifirmakin. Onneksi firmassa ei kuitenkaan ole joka päivä uutta kuljettajaa, mutta silti ne muutamat on taas lapselle uusia, joihin pitää oppia luottamaan. Se vie kaistaa keneltä tahansa. Ja miten nurinkurista opettaa tätä lapselle, kun yhdessä hetkessä koskaan ei saa mennä vieraan ihmisen kyytiin, mutta sitten kuitenkin kesäkerhossa vieraat aikuiset niin käskevätkin.
Kuukausi on sen verran lyhyt aika, että siinä lapsi ehtii ehkä juuri orientoitua uuteen paikkaan ennen lomalle jäämistä. Pidän aivan älyttömänä järjestelmänä.
Sen lisäksi, että kesäloma-ajanhoitoa pitää hakea joka vuosi, joku on ottamassa näitä hakuja vastaan, selvittää ja tutkii ja myöntää. On selvitelty, että kuka hoitaa diabetesta, opettaa lapsen jutut ja taksikuskienkin pitää osata toimia ja ymmärtää diabetesta. Sen lisäksi terapeuttien kanssa pitää sopia uudet ajat uuteen paikkaan ja välittää yhteystietoja puolin ja toisin.
Eniten pitkässä kesälomassa mättää kaikki
Moni ihminen hyötyy rutiineista ja vaikka työ- ja koulurutiineista onkin hyvä irtaantua hetkeksi, mitä tekee 2,5 kuukauden irtaantuminen? Rutiineihin palaaminen voi olla todella kuormittavaa ja haastavaa. Itsellä on ollut joka vuosi sekä päiväkotiin että kouluun syksyllä menessä fiilis, että ihan nollasta taas aloitetaan ja ensimmäiset kuukaudet tai ainakin viikot ollaan taas herkillä. Kuormittaa, taas. Ihana ja lyhyt kesäaika on monessa perheessä onkin ihan todella kuormittavaa aikaa.
Loman pitkäisi olla tarpeeksi pitkä, jotta se palauttaa. Kokemus sopivan pituisesta lomasta on kuitenkin todella yksilöllinen. Itse ajattelisin, että voisi olla vaikka kolme viikkoa lomaa, kolme viikkoa koulua. Tai lyhyempiä viikkoja. Kiinnostaia tuloksi löytyi Duodecimin artikkelista, johon oli kerätty tutkimustuloksia lomasta ja sen hyvinvointivaikutuksista. Sen mukaan niillä, joilla loma vaikuttaa myönteisesti hyvinvointiin, hyvinvointivaikutukset kestävät 2-4 viikkoa loman päättymisen jälkeen. En pidä kovin pitkäaikaisena, vuotta jää jäljelle aika paljon vielä sen jälkeen. Tutkimuksien mukaan jo nelipäiväinen loma tai talviloman mittainen loma vaikuttaa suurella osalla positiivisesti psyykeeseen. Tämäkin siis puoltaisi sitä, että lomaa tulisi jakaa pienempiin osioihin pitkin vuotta.
Millainen lomajärjestelmä olisi hyvä?
Väitän, että olisimme vähemmän uupuneita, jos kesään ei latautuisi niin paljon. Jos lomat jakautusivat tasaisemmin ja lyhyempiä viikkoja voisi tehdä pitkin vuotta. Se kuormittaisi vähemmän perheitä. Tai ainakin kesäloma-ajan hoidon toteutuminen tutussa ympäristössä edes osittain tuttujen aikuisten kanssa. Ajatus siitä, että tämän valtava säädön kevään aikana kaiken muun arjen keskellä voisi välttää kokonaan on kyllä oma fantasia. Esikoinen on ikävöinyt kouluun ja ystäväänsä siellä. Mikä ihana, mutta raadollinen tilanne. Sen sijaan harjoitellaan taas sopeutumista, uusia rutiineja, sääntöjä ja luottamaan vieraisiin ihmisiin. Mietinpä itse, jos kuukaudeksi laitetaan johonkin uuteen työyksikköön ja sitten taas uuteen. Ei oo kaikkien pala kakkua se.
Loma eriarvoistaa. Tasan ei mene puurohiutaleet, mutta todella pienituloiset sekä päihde- ja mielenterveyshaasteiden äärellä kärsivät lapset ovat pitkään heikossa asemassa. En ole talous- enkä laskenta-alan ammattilainen, mutta olisi kiinnostavaa kuulla jokin skenaario, paljonko kevyempi kesäleirimäinen koulu maksaisi yhteiskunnalle ja voisiko se vähentää ja ennaltaehkäistä koululaisten haasteita tai jopa parantaa oppimistuloksia ja hyvinvoinia.
Eli ei – pitkissä kesälomissa ei ole todellakaan suurelle osalle järkeä ja tulevaisuudessa löytyy toivottavasti joku tasa-arvoisempi ja lapsien ja perheden hyvinvointia tukeva ratkaisu.
Siirtymät tuskaisia, pukeminen helvetillistä taistelua, muksimista ja nipistelyä, koko ajan kenkä puristaa, vaikka kenkiä ei ole edes jalassa. Vaiheita vaiheita, sanovat. Ripaus tai kasa uhmaa. Onhan lapsi nyt ollut temperamentinen ja itkuisa aina. Ehkä. Vai sittenkin aistiherkkä, joka yrittää vähäisillä itsesäätelymekanismeillaan kertoa ympärilleen, että hei ei oo hyvä?
Havahduin pohtimaan viime kesänä, onko lapseni uhman sijaan sittenkin vain aivan liian ylikuormittunut. Meillä oli viime keväänä tosi paljon kotona itkuisuutta, kiukkuisuutta ja levottomuutta. Pistin sen pitkään vaiheiden ja uhman piikkiin. Iltaisin nukutustilanteissa vieretyksin pötkötellessä nousi pala palalta esiin, miten varsinkin äänet päiväkodissa tuntui lapsesta pahalta.
Välissä tuli kesäloma, jonka aikana lapsen olemus muuttui aivan valtavasti. Räjähtämisherkkyys laski, leikkeihin syventyminen parani, lasten keskeinen vuorovaikutus parani ja heistä kaikista tuli silminnähden levollisempia. Pohdin myös, että oliko tässä nyt vaan kesloman tarvetta ja toiveikkaana päiväkodin alkaessa ajattelin, että nyt on uusi alku kaikilla. Kaikki palasi kuitenkin ihan samaan tilanteeseen kuin keväällä. Seurailimme menoa useita viikkoja ajatellen, että ottaa aikansa kun adaptoituu päiväkotiarkeen. Yritettiin illat pitää mahdollisimman rauhallisina ja viikonlopuista minimoida ohjelma. Räjähtelyt kuitenkin jatkui.
Päiväkodissa mitään ongelmia ei ole ollut missään vaiheessa, eikä kuvailuni meidän illoista sopineet ollenkaan lapsen päiväkotiprofiiliin. Oli siis selvää, että lapsi tsemppasi koko päivän ja aistien ylikuormitus purkautui kotona. Keskustelimme päiväkodin kanssa sekä neuvolan kautta saadun toimintaterapiakontaktin kanssa, mitä päiväkodissa voisi tehdä, jotta aistikuormaa saadaan pienennettyä. On paljon asioita, joilla kuormitusta voi purkaa, mutta ajattelen, että lähtökohtaisesti tässä pätee sama asia kuin vaikka päänsäryn hoitamisessa. Särkylääkkeellä voi lievittää oireita, mutta kyllä hyvinvoinnin kannalta on hirmu oleellista, että se itse syy hoidetaan.
Onneksi päiväkoti on ollut koko ajan tosi halukas tekemään toimenpiteitä, jotta aistikuormitusta olisi vähemmän. Ja onhan se kaikkien etu, koska kyllä etenkin äänikuorma vaikuttaa ihan meihin kaikkiin, vaikka ei olisikaan ylimääräistä herkkyyttä. Kaikua on pyritty vähentämään ja akustiikkalevyjä on lisätty, lapsilla on saatavilla kuulosuojaimia, ryhmiä yritetään jakaa edelleen pienempiin ryhmiin ja niin edelleen. Viime syksynä kuitenkin aloitettiin säännöllisesti pitämään ekstravapaapäivä kerran viikossa. Ja se on ollut kaikista merkittävin apu on tähän asti. Tai ehkä kaikki yhdessä.
Ihanaa nähdä lapsen voivan tosi paljon paremmin. Eikä yhtään vähempiarvoisena lasten olemuksien keventyminen korreloituu myös suoraan koko perheeseen. Kyllä tietäjät tietää, miten lasten räjähtelyt ja tunteiden purkautumiset vie kaikkien voimavaroja. Ja kun kaikki aika ei mene jatkuvien tulipalojen sammuttamiseen, päivässä on kaikkien hermosto levänneempi.
Onko meidän kaikkien lapset sitten yliherkkiä ja ylikuormittuneita? Ei ja ehkä. Tämä on yleisesti aiheena tosi triggeröivä, mutta ajattelin seuraavaksi pohtia ääneen vähän sitä, miksi mä ajattelen, että itseasiassa uskon, että tosi moni lapsista on enemmänkin ylikuormittunut, kuin uhman tai jonkin muun vaiheen riivaama.
Mutta siitä ensi kerralla. Tästä alkaa siis viikonloppu! Jee!
Todellakin olen sitä mieltä, että äitiyspakkauksen mukana pitäisi tulla oikeus nannyyn joka kuukausi siihen asti, että lapsi täyttää 18 vuotta. Näyttää kuitenkin siltä, että kuntien saati valtion tarjoamaa lastenhoitopalvelua väsyneille vanhemmille saadaan vielä odottaa sukupolvi jos toinen. Siksipä lupasin kertoa, miten meille on järjestynyt parisuhdeaikaa vuosien varrella. Kokemusta löytyy opiskeluajoista, kun sukulaiset asui toisella puolella Suomea kuin lapsen sairastuttua pitkäaikaisesti.
Lastenhoitopalveluitahan on olemassa pilvin pimein, mutta maksavat tryffeleitä ja hummereita. Mitä vaihtoehtoja on kuin erota ja alkaa vuoroviikkovanhemmaksi? Vai onko lepo ja oma aikakin rikkaiden luksustuote?
Järjestöt
Mannerheimin lastensuojeluliitto eli MLL kautta olemme ostaneet lastenhoitoa silloin kun esikoinen oli vauva. Opiskelimme Kotkassa toisella puolella Suomea sukulaisista. Silloin oli vielä sellainen neuvonta, minkä kautta sain tiedustella ihmistä, jolla oli vammaisuudesta kokemusta. Saimmekin aivan mahtavan iäkkäämmän rempseän pakkauksen, jolla itsellään oli aikuinen vammainen lapsi. Kysymällä siis moni asia selviää. Nyt tosin näyttää siltä, että MLL lastenhoitopalvelua on tarjolla enää Kainuussa ja Lahdessa . Varsin alueellinen lohtu tämä.
Commu App on voittoa tavoitteleva, mutta myös yhteiskunnallinen yritys. Se on appi, minkä kautta voi pyytää ja antaa esimerkiksi lastenhoitoapua. Itse en ole käyttänyt sovellusta, mutta uskallan kyllä ehdottomasti rohkaista kokeilemaan.
Lapsiperheiden kotipalvelu
Tämä on ihan kaikille perheille tarkoitettu, ei tarvitse olla mitään ihmeellistä, että kaipaa tukea arkeen. Omiin menoihin tätä palvelua ei voi käyttää, mikä toki on vähän nurinkurista, kun puhutaan ennaltaehkäisevästä työstä. Mitä väliä sillä on, miten ihminen palautuu. Systeemin väärinkäytön riskit tuntuu jotenkin laiskahkolta argumentilta.
Joka tapauksessa neuvolan kautta tai hyvinvointialueen perhetyöhön olemalla yhteydessä pitäisi päästä asioissa eteenpäin. Monissa paikoissa näytti olevan jo sähköinen lomakekin, jee.
Tällaista mekin koitettiin ottaa mukaan esikoisen sairastuttua diabetekseen. Koko touhu tuntui jotenkin siinä hetkessä raskaammalta loppu viimein. Piti selvittää vapaa palveluntuottaja ja sitten kun sellainen loppuviimein löytyi, niin tietysti itse pitää perehdyttää henkilö diabetekseen, eikä se nyt ole ihan hetkessä tehty. Vauvalle ja taaperolle ei taas kelvannut kuin äiti, jos näkyvillä olin. Tulipahan kokeiltua, mutta uskon ja toivon muilla olevan parempia kokemuksia!
Sosiaalinen media
Vuosien varrella myös somen kautta meille on tarjottu suoraa lastenhoitoapua. Näihin on tosi hankala tarttua, koska tietysti minusta ja perheestä on muodostunut ruutujen toiselle puolelle jonkinlainen kuva, mutta itse en tiedä ihmisistä mitään. Rohkaistuin kuitenkin haastattelemaan yhtä erityisopettajaopiskelijaa ja uskaltauduimme kokeilemaan häntä. Hän kävikin monta kertaa meilllä ennen esikoisen sairastumista ja kuopuksen syntymää.
Kolmen lapsen antaminen yhden ihmisen hoidettavaksi tuntuu aivan liian isolta vastuulta kenellekään. Hyvä kun itse pärjäsin niiden kanssa yksin, silloin on hankala sitä keneltäkään muultakaan odottaa. Nyt alkaa tosin tuntua, että kaikki on sen verran omatoimisia päivittäistoiminnoissa, että suurin este on esikoisen diabetes.
Jaa niin, ja kaikki ei tee somea julkisesti ja työkseen. Onneksi on olemassa kaikenmaailman paikallisryhmät esim. Facebookissa. Voisi siis huhuilla paikallisryhmistä, tietääkö joku tyyppiä, joka voisi olla pätevä hoitamaan lapsia. Yleensä löytyy joku tutun tuttu, joka osaa suositella jotakuta.
Olen saanut kuulla, että ei uskalla päästää kotiin ketään vierasta, saati antaa lapsiaan sellaiselle. Olen kuitenkin itse pakon edessä joutunut luottamaan ventovieraille lapsiani. Olen myös menettänyt luottamukseni, kun lapseni ei ole saanut oikeanlaista hoitoa diabetekseensa hoitopaikasta. Senkin jälkeen olen joutunut rakentamaan luottamusta uudelleen vieraisiin hoitajiin. Mihin sitä enää luottaisi, jossei ihmisiin. Sen jälkeen kesti kyllä varmasti vuoden, ennenkö yöuneni rauhoittui lapsen ollessa pois luotani. Suuri osa ihmisistä kuitenkin toivoo toisilleen hyvää ja varmistaa oman osaamisensa enennkö hoitaa lapsen sairauksia. Lähtökohtaisesti ihmiset vahtii toisten lapsia haukan lailla.
Järjestin myös somessa viime vuonna (muistaakseni) kaveriperhehaun. Ajatuksenani oli, että voi tarjota siinä suoraa apuaan ja kertoa mistä on tai sitten perheet voi myös kysyä apua. Suoraahan ei tarvitse tuntemattomalle viedä lapsiaan, vaan tavata vaikka ensin puistossa ja sitten jos sujuu, niin tutustua pikku hiljaa. Ehkä pitää nyt keväällä tehdä uusi haku.
Vammaispalvelut
Tukena järjestää perhelomitusta, jossa hoitaja tulee kotiin. Se hoitaa hoidettavan lisäksi perheen muut lapset ja kodin askareet. Mikä superihminen tällainen on, en todella tiedä. Sen tiedän, että tällaista palvelua ei ole helppo saada, kuulisinkin mielelläni, jos jollakin on kokemusta.
Olen esikoiseni omaishoitaja nimellisesti, käytännössä olemme sitä puolisoni kanssa molemmat. Siihen kuuluu lakisääteisenä 3 vrk omaishoidon vapaa, johon pitäisi olla tarjota tilapäishoitopaikka lapselle. Meillä on ollut nyt monta vuotta ryhmämuotoinen hoitopaikka “laitoksessa”, joka on uusi ja kuin moderni koti. Vieras paikka sekä vieraat aikuiset ja lapset on ollut hänelle isoja tottumisen paikkoja. Meillä omaishoidon vapaiden pitäminen on alkanut pikku hiljaa totutellen. Muistaakseni aloimme selvittelemään hoitopaikkaa jo tosi hyvissä ajoin, ennenkö kumpikaan oli aivan väsymysraunio. Ajattelen edelleenkin, että nämä kaikki palvelut pitäisi olla ja “ajaa sisään” pikku hiljaa ja varhain, koska sitten kun totaalinen väsähdys tulee, ollaan jo usein myöhässä.
Tilapäishoitoa voi hakea vammaispalveluista myös harkinnanvaraisena haastavaan elämäntilanteeseen, lapsen loma-ajaksi tai vaikkapa työmatkaksi.
Esikoisen ollessa tilapäishoidossa toiset isovanhemmat ottavat kaksi nuorempaa vuorokaudeksi hoitoon. Tilapäishoitoajat tiedetään vuodeksi eteenpäin, näin ollen meillä on siis yhteinen kahdenkeskinen aika kalenteroituna ja tämä on ollut aivan mahtavaa. Se on vähentänyt säätämistä ja häpeää avun pyytämiseen liittyen, kun asiat on sovittu jo etukäteen.
Lähipiiri
Lisäksi toiset isovanhemmat ottaa esikoisen tai kaikki lapset yleensä kerran kuussa hoitoon. Hyvässä lykyssä meillä voi olla siis jopa kaksi vuorokautta kuukaudessa yhteistä aikaa. No, sairastelut ja muut yllättävät käänteet kyllä pitää huolen, ettei sitä omaa aikaa liikaa pääse kertymään.
Kaikkein surkuhupaisintahan tässä on se, että lastenhoitokuviot eivät selviä pienellä vaivalla ja sellaisen järjestäminen vaatii resursseja, etenkin jos lapsella on paljon hoitoisuutta. Siksi mun neuvo on, että hoitaa ne kuviot silloin, kun voimia vielä on.
EDIT 7.2.2025
Yhden olennaisen asian unohdin mainita – varhaiskasvatus ja aamu- ja iltapäivähoito. Jos on mahdollista järjestää treffejä heti työpäivän alkuun tai sen jälkeen ja lasten hoitoajat siihen taipuu, hyödyntäkää! Siellä on valmiina (yleensä ja toivottavasti) tutut turvalliset aikuiset, jotka osaa jo hoitaa lasta.
Ja yhden toisen tosi olennaisen unohdin – Elsan, joka sanoi esikoisen ollessa vauva, että ottaa meidän esikoisen hoitoon, että päästiin hetkeksi kaksin. Ei sanonut, et laittakaa viestiä jos tarttette jeesiä, vaan sopi suoraa ajan. Elsa oli Nikon opiskelukaveri Kotkassa, jossa asuttiin esikoisen eka vuosi.
Ahdistaa. Ihan todella ahdistaa. Somessa tuli vastaan kaupallinen yhteistyö NIPT-testistä. Yhteistyö oltiin selkeästi toteutettu kieli keskellä suuta eikä raskaudenkeskeytyksestä puhuttu. Siinä kuitenkin sanottiin, että aikainen ajankohta on tärkeä ja kyllähän me kaikki nyt sanomattakin ymmärrämme, että siksi jos raskaus halutaan keskeyttää. Ja yhteistyön tavoitteena on tietenkin lisätä NIPT-tutkimuksiin hakeutumista.
Lokakuu on downin syndrooman tietoisuuden kuukausi ja siksi nyt tartun tähän teemaan ja tietysti puran ahdistukseni teille. Kyselin myös somessa stoorien puolella aiemmin, onko jotain, mistä toivoisitte keskusteltavan. Tuli kysymys, miten suhtaudun yhä yleistyviin sikiöseulontoihin ja näiden myötä lisääntyviin down-raskauksien keskeytyksiin. So let me tell you.
NIPT-testit (täällä siitä lisää) toden totta yleistyvät Suomessa. Meidän lähin yliopistollinen sairaala TYKS on laajentanut NIPT-testausta ja se tarjotaan jokaiselle odottavalle vanhemmalle. HUS tiedotti myös alkuvuodesta, että selvittää samaa mahdollisuutta. YLE teki tästä juttua keväällä, mutta soisin tästä keskusteltavan ihan tosi paljon laajemminkin ja asioiden oikeilla nimillä. Sillä totuus on se, että sikiödiagnostiikka tulee kehittymään ja meidän tulisi alkaa pohtimaan, missä menee sikiödiagnostiikanraja, sitten kun mahdollisuudet on rajattomat. Tilanteessa, jossa meillä hyvinvointialueiden kassat ovat rutikuivia pistää miettimään, miten jonkin väestönryhmän eliminointi nähdään investointina, mutta mielenterveyspalveluita myöden sakkaa.
Lähtökohtaisesti kun ajatellaan niin joo – sikiötä tutkimalla me saadaan ennakkoon tietoa ja osataan varautua riskiraskauteen. Tähänhän myös NIPT-testillä vedotaan. En osaa nyt tutkimatta sanoa, paljonko näytteet maksavat vuositasolla, mutta mitä uudempia tutkimusmenetelmiä tulee, kyllä rahaa saadaan palamaan. Ja jos nyt lähdetään rönsyämään, niin tämä keskustelu koskettaa myös ihan kaikkea. Mitä me verovaroilla tulevaisuudessa maksamme. Takavasemmalta tulee kysymys, että nii i, sama koskee vammaisia. Nii i, entäs jos sinä vammaudut. Kolarissa tai saat vaikka aivoverenvuodon. Suomessa meillä nyt on ainakin toisaiseksi ollut tahtotila, että heikommassa asemassa olevista pidetään huolta ja kaikilla on oikeus voida hyvin.
Aina myös kun puhun sikiöseulonnoista, tulee myös kommentteja, että odottajalla on oikeus kehoonsa ja oikeus aborttiin. Tavallaan ymmärrän, että tämä putkahtaa keskusteluihin mukaan, mutta siitä tässä NIPT-keskustelussa ei ole kyse. Siitä en kiistele kenenkään kanssa, olen aivan samaa mieltä. Olen avoimesti puhunut siitä, että en tiedä itse mitä tekisin, jos raskautuisin nyt tai mitä olisin tehnyt, jos olisin raskausaikana saanut tietää muidenkin lasten kohdalla kromosomipoikkeavuudesta. Se ei kuitenkaan johdu siitä, ettei vammainen lapsi olisi meidän perheeseen tervetullut vaan elämäntilanteesta. Enkä puhu nyt siis kiireestä.
Myös ”minä en ainakaan ikinä keskeyttäisi raskautta” -kommentit ovat turhia. Kukaan meistä ei voi tietää, miltä siinä hetkessä ja erilaisissa elämäntilanteissa oikeasti tuntuu, ellei ole siinä itse. Somessa @pienirakasajatus totesi, että asiat on monesti yksinkertaisia, kun ne eivät koske omaa elämää ja paremmin en sitä voisi sanoa. Totuus on kuitenkin se, että NIPT-testi ei kerro meille, että sikiöllä on ”kaikki hyvin”.
Sen sijaan nyt testataan, mutta meidät ihmiset jätetään kuitenkin meidän valintojen kanssa yksin ja se jos joku on yksinkertaisesti väärin. Miksi me ajatellaan, että sikiöseulontoihin voidaan lykätä rahaa, mutta psykososiaaliseen tukeen raskausaikana ei? Tässä alussa mainitsemassani kaupallisessa yhteistyössäkin mainittiin, ettei tiennyt edes oikein esikoisensa kohdalla, mitä NIPT tarkoitti. Niinpä. Aika harva. Voitaisko vaikka aloittaa siitä, että neuvolan henkilökuntaa koulutettaisiin puhumaan sikiöseulonnoista, niiden vapaaehtoisuudesta ja käymään keskustelun, mitä sitten jos NIPT-testissä tulee positiivinen tulos.
Miksi NIPT-seulontana on sitten niin ongelmallinen minusta, johtuu siitä, että se seuloo tasan muutamaa kromosomihäiriötä (13-, 18- ja 21-trisomiaa). Sen ulkopuolelle jää tuhansia ja taas tuhansia erilaisia asioita, jotka johtavat vammaisuuteen. Joko kohdussa, syntyessä tai syntymän jälkeen. NIPT-testillä ja ultraäänellä luodaan illuusio, että kun niissä käydään, sen jälkeen kaikki on hyvin. Jää kertomatta, että itse asiassa meidän kenenkään elämä ei ole suojattua, ei ennen tai jälkeen tutkimuksien. Elinajanodotteet 13- ja 18-trisomiassa ovat murheelliset, mutta esimerkiksi 21-trisomiaan ei liity hengenvaaraa ja tiedetään jo hyvinkin laajasti, että ihmiset, joilla on downin syndrooma, elää itseasiassa aika hyvää elämää, jos ympäristö sen mahdollistaa.
Vielä 80-luvulla syntyneet down-lapset jäi laitoshoitoon usein, koska elämälle ei nähty edellytyksiä, mutta nykyisin meillä on sentään enenevässä määrin nähtävissä elokuva-, tv- ja urheilijaesikuvia. Ja sitä ihan tavallista kivaa arkea iloineen ja murheineen, jota itsekin yritän kanavillani välittää. En oo myöskään nähnyt, että ihmisiä, joilla on downin syndrooma, oltaisiin haastateltu asian tiimoilta. Miltä heistä tämä uutisointitapa NIPT-testistä tuntuu?
Aina palaan vain pohtimaan, miksi me nähdään juuri downin syndrooman niin hirveän vakavana? Toisinaan kuulee argumentteja, että koska downin ”tasosta” ei voi tietää etukäteen. Eli siitä, miten ”vaikea” kehitysvamma tulee olemaan. En haluaisi verrata, mutta koska autisminkirjo on saanut niin hirmuihanasti nyt näkyvyyttä, niin otan sen esimerkiksi. Autisminkirjo on samalla tavalla hyvin laaja kirjo kuin downin syndrooma. Elämästä eikä meidän kenenkään toimintakyvystä voi tietää etukäteen. Elämä on.
Toki saamme eri tavoin itsestämme dataa itsellemme enenevässä määrin muutenkin. Kyttäämme kellojamme, sormuksiamme ja labrojamme, jotta voimme optimoida elämäämme, jopa lepäämisen. Meillä on koko ajan enemmän saatavilla mahdollisuuksia tutkia terveyttämme ja miltä sisällämme näyttää. Mutta mihin pisteeseen se on hyvä?
En minä tiedä, mutta keskustelen mielelläni.
Huh. Johan helpotti.
Ja sit iloisempia uutisia, jotka itseasiassa liittyy aiheeseen! Marraskuussa on tulossa kolmen podcast-jakson verran puhetta ensitiedosta. Toteutetaan Kehitysvammaisten Tukiliiton kanssa podcast, jossa puhutaan ensitiedosta, jonka on saanut erilaisissa elämänvaiheissa. Yksi on saanut tietää 10-vuotiaan lapsensa diagnoosin vasta hiljattain, toinen jo raskausaikana ja kolmas ei tiedä itseasiassa vieläkään. Tuun kertomaan tästä lisää aivan pian ja kohtahan se on jo teidän kuulokkeissanne.
Älä sano sitä, älä sano sitä, älä sano sitä…. MIHIN TÄÄ HEINÄKUU MENI? Voisikohan saada elämänsä sellaiselle uralle, että ensi vuonna voisi olla kesä- JA heinäkuun lomalla. Ehkä alan mennä sitä kohti tietoisesti, mutta se ei voi tarkoittaa sitä, että muun vuoden painan ympäripyöreää päivää.
Kesäkuu on näet aivan ihana. Tai no, oikeastaan jo toukokuun puolivälistä alkaen. Valoa on yllin kyllin ja pääsee upottamaan kädet multaan, ensimmäisiä hikisiä uimapäiviä, ne kaikki kukat ja kasvit jotka vyöryy sellaisella voimalla, että hyvä kun ehtii nähdä kukinnot. Heinäkuu on myös jotenkin sillä tavalla tylsä, että sitten alkaa ihana mutta työläs sadonkorjuu. Haluan myös lueskeskella kirjoja, hyppiä veteen, syödä ulkona (kotona tai ravintolassa, kaikki käy) tuntikausia ja pyöräillä päiviä.
Sainkin tai oikeammin laitettiin kalenteriin ja järjestymään heti heinäkuun alkuun omaa aikaa. Lähdin pyöräilemään Kemiöön siskoni kanssa. Siitä reissufiilistelyä somen puolella @elamanmittaisellamatkalla.
Asetin myös tavoitteen ja se oli kirjojen saaminen osaksi elämää. Sainkin ja luin Tiranan sydämen ja nyt olen aloittanut Hildurin. Aluksi oli ihan hirveän vaikea päästä uppoutumaan kirjaan. Välillä myös kävi kilpailua nyppisikö rikkaruohoja vai lukisiko, haha. Strugle was real. Huomasin kuitenkin, että selkeä tila oli iltaisin, jolloin normaalisti karkaan someen. Nyt kun oli somelomalla, puhelin oli milloin missäkin, eikä minua kyllä todentotta saanut kiinni, vaikka olisi halunnutkin.
Samalla kuitenkin on todettava, että mitä vaan voi tehdä muttei kaikkea. Jos lukee, ei voi tehdä käsitöitä tai puutarhahommia samalla. Koen lukeminen äärelle rauhoittuista kuitenkin tärkeänä, joten oli ihana tajuta, etten ole menettänyt keskittymiskykyäni ihan kokonaan, vaikka se aluksi siltä tuntuikin. Luettiin monina päivälepohetkinä kasassa kirjoja lasten kanssa. Kaikki omiaan.
Jäikö lapset kesällä jotain vaille
Kirjoitin kesäkuun alussa toiveita, joita haluaisin tältä kesältä. Nyt kun luen sitä, aika moni on toteutunut! Ei kaikki (tietenkään), mutta moni!
Valehtelisin, jos sanoisin etten ole fomolle altis, mutta aika vähän koen koskaan, että minä tai lapset olisivat jääneet jostain peruuttamattomasti paitsi. Muumimaailma on tullut jossain puheeksi ja siitä lapset ovat kyselleet, että koska mennään. Muuten he eivät ole ottaneet esiin mitään hurvittelutarpeita. Ja silti mietin, että olis kiva käydä huvipuistossa ja siellä sun täällä kiipeilypuistoissa, vaikka kukaan ei ole sellaisia kaivannut. Miksi sitä silti mieli jotenkin mutisee, että pitäishän nyt, vaikka yhdessä lautapelien pelaaminen ja korituolissa sylikkäin lueskeskelu on ollut lapsista ihanaa. Ehkä se on joku sellainen oma levoton mieli, joka ei aina osaa rauhoittua.
Ollaan katsottu tosi paljon vähemmän telkkaria ja se on kyllä näkynyt lapsissa. Tai sitten sen vasta huomasi, kun he katsoivat ja ruutu sulkeutui. Herkempää ärtymystä, turhautumista, impulsiivisempaa käyttäytymistä ja pinnallista leikkiä. Lapset on tarttuneet leikkeihin heti aamusta sisällä ja sitten ne vaihtuu ulos. Varsinkin jos onnistutaan skippaamaan pikkukakkosaika ulkona, hyvät leikit voi kestää ainakin tunnin.
Ollaan myös jonkin verran aamuisin maalattu keittiön pöydän äärellä ja itse on samalla jatkanut aamukahvin hörppimistä. Ne on olleet tosi ihania hetkiä, vaikka esikoinen ei kauaa jaksa viihtyä kuin omaa kättään maalaten.
Piha- ja kotihommiin lapset on osallistuneet jotenkin luontevasti vuorollaan. Esikoiselle täytyy järjestellä tilaa, muuten hän helposti vetäytyy innokkaiden pikkusisarusten tieltä. Oli kuitenkin aamu, kun esikoinen ja keskimmäinen tyhjensivät yhdessä tiskikoneen ja itse laitoin sivussa ruokaa. Se yhteistyö oli liikuttavaa seurattavaa. Kyllä tällaisia tehtäviä toki matkoillakin voi tarjota, mutta koska ei ole ollut mihinkään mikään kiire, on myös ollut jotenkin tilaa tehdä näitä asioita eri tavoin. Sen verran aikaoptimoija olen reissuilla, että jos olisin pari viikkoa reissussa, tuskin jaksaisin käyttää aikaani siihen, että perunoiden pesu ja kurkun pilkkominen voisi kestää puoli tuntia.
Tällainen vaihe tällä kertaa
Summasummarum lasten kanssa on ollut aivan ihanaa! On ollut jännä huomata myös, miten sen ääneen sanomine tuo huonoa omaatuntoa. Se on aivan älytöntä. Mietin mistä se johtuu. Yksi tekijä on varmasti some, mutta itselläni ehkä vielä isompana nousee tuen tarve. Voi siis olla, että alitajuisesti mietin, että ei saa luoda liian auvoista mielikuvaa itselle, viranomaisille ja läheisille, jotta kukaan ei voisi kyseenalaistaa arjen kuormittavuutta. Jos julistan elämän olevan ihanaa, katoaako tuki. Kaikkien niiden tosi kuormittavien vuosien jälkeen nyt meillä on monella tavalla helppoa, jos ei verrata kuin omaan posseen. Eikä pidä. En minä hyödy siitä mitenkään, että vertaan elämään toisiin perheisiin. Myös siis se mikä minulle tuntuu kevyeltä ja helpolta, voi olla toisille ihan jotain muuta.
Mitään erikoista me ei olla tehy. Se johtuu varmasti monestakin syystä, mutta nyt on tuntunut, että kotona palautuu parhaiten. Kotipuuhailujen lisäksi ollaan käyty lähinnä uimassa. Nukuttu takapihalla teltassa ja poimittu mustikoita.
Ollaan jakauduttu erilaisiin kokoonpanoihin. Vuosia taaksepäin sitä yritti olla koko konkkaronkan kanssa, jotta toinen saisi omaa aikaa, mutta nyt on aivan ihanaa olla yhden lapsen kanssa kerrallaan tai vaikka parin. Dynamiikka muuttuu heti ja asiat jotenkin soljuu paljon vaivattomammin. On ollut ihana nähdä ystäviä, mutta aika paljon olen ollut lasten kanssa myös yksin tai perheenä ja huomaan myös priorisoivani tätä tällä hetkellä. Jos yrittää seurustella aikuisten kanssa, ei ole läsnä lapsen ajatuksille ja jutuille. Ja myös toisin päin. Lapsillekin on totta kai tärkeää nähdä ja olla läsnä tilanteissa, jossa äidin huomio jakaantuu muillekin aikuisille, mutta uskon lapsieni jakavan huomiontarvettaan ihan jo päiväkodissa riittävästi muiden lasten kanssa.
Meillä oli heinäkuussa vuorokauden verran lapset pois ja paniikinhan siitä sai aikaan. Miten näin spesiaalin arvokkaan ajan käyttäisi puolison kanssa. Molemmat mietiskelimme, että olisi aika ihana edistää pieniä lista- ja verhojenkiinnistyshommia, joita ei vaan jotenkin arjessa ehdi tai jaksa hoitaa. Samalla googletin jo Ahvenanmaan ja Tukholman reissuja. Oli aika, jolloin todellakin heitti repun selkään ja jätti ryönät kotiin oven taakse. Nyt kuitenkin tuntui, että kotona on ihana olla ja mielenrauhaa toisi ehkä kuitenkin enemmän yksi valmiiksi saatu nurkka kuin laiva-aikataulujen kyttäys. Ehkä olisikin eri elämäntilanteissa hyvä pysähtyä kysymään itseltään, mikä tässä elämäntilanteessa on juuri nyt arvokkainta. Jos aina tekee päätökset vanhan kaavan mukaan, ei tee päätöksiään sen hetkisen elämän mukaan.
