Perhehoito alkaa

Ei, lastamme ei ole sijoitettu emmekä ole lastensuojelun piirissä.  Kyseessä on varmasti monelle vieras asia, joten avataampa:

MITÄ JA MISSÄ?

Perhehoito on kunnan järjestämä palvelu. Meille perhehoito polkaistiin käyniin vammaispalveluiden palveluohjaajan kautta. Vammaispalvelut ovat kunnan lakisääteinen osa, johon kuuluu vammaisten ihmisten ja tässä tapauksessa heidän vanhempien ohjaaminen ja neuvonta.

Meille ei perhehoitoa tarjottu, vaan kerroin sen palvelusuunnitelmaa tehtäessä olevan elinehto meidän perheelle. Eli mikäli uupumisen merkkejä havaitsee (tai oikeastaan ennen sitä), kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä, koska perhehoidon käytäntöönpano voi viedä paljon aikaa. Olen myös kuullut perhehoitajien saamisen olevan vaikeaa. Meillä hankaluuksia ei tähän haavaan tullut, kun miehen isovanhemmat lupautuivat perhehoitajiksi.

Perhehoito tapahtuu sananmukaisesti perheissä, joissa on käyty perhehoitoon soveltuva koulutus. Varsinais-Suomen alueella koulutuksiin pääsee hakeutumaan Varsinais-Suomen ikäihmisten ja kehitysvammaisten perhehoitoyksikön kautta. Vammaisten perhehoitoa koordinoi oma ihmisensä ja hänen yhteystietonsa löytyvät linkin takaa. Mikäli perhehoitaja on lähipiiristä, koko kurssia ei tarvitse olla käytynä aloittaakseen perhehoidon.

Perhehoito voi olla lyhytaikaista tai pitkäaikaista. Meidän tapauksessa se on lyhytaikaista – yksi yö kuukaudessa. Olemme toki saaneet kahdenkeskistä aikaa isovanhempien jelpatessa, mutta kynnys pyytää huilia pienenee, kun on säännöllinen tuki.

KUKA VOI OLLA PERHEHOITAJA?

V-S perhehoitoyksikön mukaan pitää pystyä tukemaan hyvän elämän toteutumista ja se on hyvin sanottu tiivistetysti. Lapsen kohdalla perhehoidossa puhutaan varmasti erilaisista asioista kuin esimerkiksi aikuisten kehitysvammaisten kohdalla. Mutta yhtä kaikki, jos sinulta löytyy seikkailumieltä, avoin sydän ja yksi viikonloppu kuukaudesta, jolloin voisit tehdä hyvää, kehottaisin harkitsemaan. Perhehoitajista tulee usein elämänmittaisia kontakteja ja tärkeitä ihmisiä sekä tukea tarvitsevalle että heidän perheelleen.

Kulukorvauksia perhehoidettavasta ainakin täällä päin saa ensimmäisessä palkkioluokassa 53,88 €/vrk ja toisessa 64,63 €/vrk. Lisäksi saa kulukorvausta 21,15 €/vrk.
Hoitopalkkio on veronalaista tuloa. Palkkioluokkien jakaantumisesta en osaa kertoa, mutta sen tuosta nyt voi päätellä ettei rahan takia perhehoitajaksi kannata lähteä.

MITEN MEILLÄ TOTEUTETTU?

Emme ole lapsemme omaishoitajia, mutta perhehoito on tarkoitettu lisäämään voimavarojamme jaksaa arjessa ja saada aikaa parisuhteelle. Mietimme kuka olisi meille sopiva perhehoitajaksi tällä hetkellä. Miehen isovanhemmat olivat tähän innostuneita, joten ajattelimme sen olevan lähtökohtaisesti hyvä ja matalan kynnyksen aloitus meille. Neiti 2,5 vuotta käy päiväkotia 5 päivää viikossa ja enemmän ja vähemmän uusiin ja vanhoihin naamoihin on saanut tottua. Nyt ei tarvitse heti tutustua taas uuteen ja vieraaseen perheeseen, vaan pääsee tuttuun ja turvalliseen maaseudun rauhaan.

Tulevaisuudessa ajattelen täysin ulkopuolisen perheen olevan lapsellemme hyvä vaihtoehto. Ulkopuolinen näkee tilanteen aina erilaisessa valossa kuin sisäpiiri ja toivoisin löytäväni lapselleni uusia ja tärkeitä ihmistä, joista tulisi osa hänen elämäänsä. Ja sitten ne isovanhemmat säästyisivät hätätilanteisiin ja saisivat hoitaa rooliaan omalla tittelillään. Ideaalitilanne olisi seikkailuluontoinen perhe, jossa olisi omia vähän samanikäisiä lapsia ja haluaisivat antaa lapsellemme hetkiä.  Jos tunnet olevasi sellaisin, laita ihmeessä viestiä!

Vammaispalveluiden palveluohjaaja teki toimeksiantosopimuksen, jonka isovanhemmat ja me vanhemmat allekirjoitimme. Ja siitä se sitten lähtee käyntiin. Tänä viikonloppuna.

Mitäs me sitten ensimmäisenä perhehoitovapaalla teemme? Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä hiihtämään, mutta flunssa ja poskiontelotulehdus taitaa kaataa suunnitelmat. Ohjelma olkoon vähän vähemmän sykettä nostavaa. Mitä ikinä se tulee olemaan, se tuskin on merkityksellistä. Se ettei tarvitse jatkuvasti valvoa mihin kaikkialle ipana ehtii ja kuinka paljon tuhoa saamaan aikaan riittää varmasti pitkälle.

Hyvää viikonloppua kaikille!

– Päivi

Hyvä paha vertaistuki

Onko joskus tuntunut siltä, että löytyy ihminen tai jopa joukko, jotka pääsevät edes melko lähelle sitä omaa mieltä ja voivat jopa melkein sanoa tietävänsä miltä sinusta tuntuu. Se on fraasi, jonka pyrin välttämään sanomasta kenellekään. Se on vaarallinen ja usein satuttaa, vaikka sen tarkoituksena on vain helpottaa toista osapuolta. Sellainen joukko löytää toisensa ja lähenee vain koska he tarvitsevat toisiansa.

Jokunen on joskus saattanut kuulla miten ylistän vertaisiani. Kuinka tärkeitä he ovat minulle ja meidän perheelleemme. Erityisen ihanaksi foorumiksi on noussut meidän neidin kanssa samana vuonna syntyneiden downien oma ryhmä Facebookissa. Siellä on aina paikka, josta voin kysyä neuvoa, jonne voin vuodattaa turhautumistani, kertoa synkimpiä huoliani ja hehkuttaa muista mitättömiltä tuntuvia edistysaskelia.

Halusin tarttua aiheeseen, jonka pitäisi olla pyhä ja kaunis, mutta joka saattaa joskus muuttua hyvinkin sotkuiseksi. Vertaistuen lamaavasta vaikutuksesta harvemmin puhutaan. Paitsi selän takana.

Vertaistuki ei ole mustavalkoista homogeenista massaa ja se saa välillä kipinät lentelemään. Jo valmiiksi yliloiskuva ämpäri, joka yrittää äyskäröidä ylimääräisiä pelastaakseen itsensä hukkumiselta saattaakin vetäistä väärällä hetkellä vielä lisää vettä kitusiinsa. On niitä, jotka yrittävät aidosti lohduttaa, mutta vastaanottaja käsittää syystä tai toisesta väärin. Se on kasvottomuuden ja tuntemattomuuden aikaansaamaa. Ja aina kaikkein alttiimmillaan olemme niille juuri kun olemme haavoittuvaisimmillamme muutenkin. Sellaista sattuu ja sitten toivottavasti pyydetään anteeksi.

Mutta on asia, jota en voi sietää ja vielä vähemmän ymmärrän. Olen pitkään miettinyt lukiessani keskusteluita ja osallistuessani niihin, miksi tuntuu että toiset yrittävät tehdä itselleen parempaa oloa vähättelemällä toista.

”Minä sitten häpeän meidän Sallaa. Sen kanssa ei voi käydä missään kun se ei osaa yhtään käyttäytyä ja kaikki ihmettelee sen omaa höpötystä. Anyone else”?

”En ole koskaan hävennyt meidän Saulia. EN KOSKAAN”.

Ensin häpeämme omia ajatuksiamme. Sitten, kun uskallamme ne vertaisillemme kertoa, joku tulee ja sanoo ettei ikinä ole hävennyt. Samalla ihminen vähättelee toisen tunteita ja käskee toisen sammuttaa tuntuneensa. Muuten häpeänsä kanssa kaapista ulos päässyt ehkä pystyisi päästä asiasta irti, mutta nyt hän häpeää sitä että on koskaan mennyt suutaan avaamaan. Seuraavalla kerralla hän jättää ehkä avautumatta ja alkaa kasvattaa möykkyään sisällä, joka muuten niin helposti pääsisi vapauteen ja antaisi tilaa uusille ajatuksille.

Sosiaalisen median aikakausi on tuonut tulkinnanvaraa toisen sanomisille entistäkin enemmän. Mutta onpa varmasti historiankirjoissa niitä kahvipöytäkeskusteluja, kun Liisa on vähän väärin tulkinnut Maijan mielipiteitä. On niitä, jotka emojeillaan tuntuvat vittuilevan, vaikka tosiasiassa tarkoitus on vielä selventää että samalla puolella ollaan. On niitä, joilla kansakoulun kaunokirjoitushetket eivät ole olleet mieluisimpia ja ne muutamat lohdutukseksi tarkoitetut sanat watsappissa näyttää toisen näytöllä siltä, että haluaisi polttaa ne helvetissä.

On niitä, jotka eivät halua ymmärtää toisen ahdistusta. Niitä, jotka kokevat ettei toisella ole oikeaa aihetta ja oikeutta valittaa. Ei yhtä rankkaa kuin hänellä tai naapurin Jussilla. Että lapsen diagnoosi on sieltä vaikeimmasta päästä ja liitännäissairauksiakin enemmän kuin jaksaa luetella. Toiset ovat jo unohtaneet, että elämä saa tuntua. Ja sitten me idiootit unohdamme olevamme erilaisia. Toiset kantaa huolta toistenkin huolista. Ja sitten on niitä, jotka näpäyttävät terävällä pikku kommentilla, että sietää hävetä tuoneensa mustat ajatukset julkisuuteen ja ettei itse KOSKAAN ole tuntenut mitään sellaista.

Olen kuullut monilta eri vertaisryhmiltä samanlaisia aatoksia. Kuinka toisen sairaus on aina vakavampi, kuinka toisen oireet ovat aina vaikeampia, kuinka toisen lääkeet tehoavat aina huonommin ja silti soturin lailla ei valita tai pura ahdistustaan muille. Ja vaikka purkaisi, se on fine, koska onhan hänen sairautensa aivan oma lukunsa niihin muihin verrattuna.

Kaikkien meidän ilot ja surut ovat erilaisia, mutta mittasuhteiltaan niillä on oikeus tuntua ihan yhtä suurilta.

Vertaistukea on ympärillämme valtavasti ja hyvää sekä pahaa vertaistukea on jokaisessa ryhmittymässä. Koulukaverit, työtoverit, harrasteryhmät, hissittömässä kerrostalossa lapsiaan raahaavat vanhemmat, samassa räntäsateessa koiran kanssa itseään tai koiraansa perässä vetävät tai joka päivä samaan aikaan Alkon kyykkyhyllylle osuvat. Joskus lipsahtaa hassuja. Se ei ole anteeksiantamatonta. Se on ettei voi myöntää loukanneensa toista ja olevansa aidosti pahoillaan siitä. Tai ettei vaan voinut yksinkertaisesti pitää turpaansa kiinni, kun ei ollut mitään kannustavaa sanottavanaan kun toista ahdisti.

Pidetään huolta ja vaalitaan sitä, minkä kautta voimme olla entistä vahvempia.

Voimia kaikille uuteen viikkoon ja loskan keskelle möyrimiseen.

Huom. Tekstissä esiintyneet nimet eivät ole henkilöityneet kehenkään.

Sairastuvalla

img_4458

”Oispa kesä”, pimut tuumi. Kuva joulukuiselta sairastuvalta, kun ripuloitiin menemään, mutta yleistila noin muuten oli vallaton.

+ Read More

Miniloma Turusta Gdanskiin

Uskallan julkaista tämän senkin uhalla, että joka tuutissa podetaan tällä hetkellä lentohäpeää. Joudun nostamaan käteni pystyyn muiden muilla tavoin maailmaa parantavien kanssa. Hyväpä on paapattaa työmatkapyöräilystä, kierrätyksestä ja kestovaipoista, kun kuitenkin kerta vuoteen tulee lennettyä. Joskus enemmänkin. Samaan sarjaan kuulutaan. Ensimmäinen askel parantumiseen kuitenkin on tiedostaa omat ongelmansa ja heikkoutensa.

Tämä on tarina siitä kuinka kikkiriikkisen yhteistä parisuhdeaikaa omaavat mutsi ja fatsi pääsivät karkaamaan hyisen kylmään marraskuiseen Puolan Gdanskiin, kun toiset isovanhemmat otti typyn ja toiset isovanhemmat koiran hoteisiin. Laatuaika käsitti tällä kertaa muuta kuin lentokentän penkeillä päät vastakkain nukkumisen, joten Turusta suoraa reilun tunnin lentoajalla sai meidät tarttumaan Gdanskiin. Tarkoituksena oli levätä. Syödä ja juoda hyvin. Nähdä muutama uusi nurkka maailmasta. Mutta ennen kaikkea päästä päivittämään oliko matkaseurallani kanssani vielä muutakin yhteistä kuin asuntolaina.

gdanskkii.jpg

Turun lentokenttä on sekoiluvapaa-alue jos lentokentällä asioiminen on vierasta ja pelottavaa. Ei pääse kauas eksymään. Ja siinä yhdessä kahvilassa – joka sekin on sunnuntaina kiinni – voi olla varma että aika voi tulla pitkäksi, jos lento on myöhässä niin kuin meilläkin oli. Jos joku onnistuu kuitenkin olemaan kentällä arkisin, niin kahvilassa on tosi hyvä lounas.

gdansk6

Gdanskissa olleet tiesivät kertoa ettei taksi ei ole kallis, mutta pyrin välttämään yksityisautoilua. Julkinen liikenne on helpompaa ja vaivattomampaa kuin moni uskoo. Ja halpaa kuin saippua. Kusetetuksi tulemisen riski on olematon ja vähän pidemmällä bussireitillä näkee yleensä enemmän myös maisemia ja elämää. Bussilippu kentälle maksoi 3 tai 4 zoltya eli alle euron/nenä.

Kätevänä retkiemäntänä olin katsonut etukäteen millä bussillä pääsee keskustaan. En tietenkään väärin, mutta jostakin kumman syystä bussi nro 110 ei mennytkään vanhaan kaupunkiin. Onnea on nykyaika tälläisilla uusavuttomilla. Paikannuksella nähtiin mihin päin maailmaa oltiin bussilla menossa. Bussi vei kauppakeskus Galeria Baltyckan ohi ja päätimme jäädä siinä pois ja ottaa uuden linjan ratikalla. Ja äitimuorin neuvot ei jättäneet pulaan. Kysyvä ei tieltä eksynyt ja saatiin suora ratikkalinja vanhaan kapunkiin. Linjan numeroa en muista, mutta Dworzwc Glowny pysäkki jää ihan vanhan kaupungin reunamille. Mutta jos siis sieltä kentältä haluaa suoraa vanhaan kaupunkiin niin bussin numero on 210.

gdansk7

Törkysen hyvää pikaruokaa (vegeburgeria) kauppakeskus Galeria Baltyckassa. Ilmeisesti joku ketjumainen ravinteli, itselle ihan uusi tuttavuus. Eikä noin nimestä päätellen kasvisruoka ole se niiden juttu.

gdansk8

Puolalaisia oluita (muuta kuin lageria) metsästettiin ja löydettiinkin. Ei hullumpia. Emme  kuitenkaan todellisuudessa löytäneet niin montaa mielikuvissani ollutta hämyistä pientä käsityöläispanimoravintoloita kuin luulin. Älä käsitä väärin. Janoisena ei tarvitse kotiin tulla.

gdansk9

Ankkaa turistikadulla Restauracja Latajacy Holender. Yritimme suunnitaa ennalta katsomaamme ravintolaan, mutta ei ollut sitten siellä päinkään. Ravintola oli kuitenkin tupaten täynnä, joten päätettiin antaa tsäänssi. Ja se kannatti. Ylihintaista turistikuraa pääkaduilla-myyttiä on nyt saatu alitajunnassani kolautettua. Lasku yhteensä pääruuista ja oluista 33 euroa.

Marraskuinen tuuli Gdanskissa oli sielun läpi tunkevaa ja yksikään villapaita ei ollut turhaa vaikkei edes pakkasta ollut. Käveltiin kuitenkin paljon pitkin ja poikin. Majoituimme vanhankaupungin kulmille Puro hotelliin, jossa laiskuuttamme söimme kahtena aamuna aamupalat. Tosi hyvä, muttei ihan top kolmoseen aamupalapöydistä päässyt. Erikoiskahveista, juustoista ja runsaasta hedelmä- ja vihannestarjonnasta plussaa. Makeat näytti luotaantyöntäviltä, mutta pekoninaista se ei haitannut. Aamupala Purossa n. 15 euroa/ nenä.

Olipa hotellia vastapäätä myös kotipizzan tyyppinen paikka, josta kävin hakemassa iltapalaksi muutamilla euroilla vatsantäytettä. Pitsaa iltapalaksi? Viimeistään tässä kohtaa ei varmaan enää kellekään jäänyt epäselväksi, että syötyä tuli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

gdansk5

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

gdansk10

Dumplingsit on Puolan perinnekeittiötä parhaimmillaan ja Pierogarnia Mandu yksi ”pakko kokea-paikoista” Gdanskissa. Tämä oli myös ainoa ravinteli johon varattiin pöytä etukäteen, kun on niin suosittu. Mutta kuinkas muijan kävikään. Näiden vedessä keitettyjen nyyttien suutuntuma oli niin liejuinen, että yksi olut ei riittänyt niitä huuhtomaan alas.

Sen riipaisevan pettymyksen sävyistä ruokakokemusta rikkaampana lähdimme tallustamaan kohti päivän aktiviteettiamme, Marian kirkkoa kohti. Olimme lueskeskelleet kirkon katolta olevan komeat näkymät. Ylhäälle päästäkseen piti pulittaa 5 euroa per pipo ja reippaat 400 kapeata kierreporrasta kipitettyään sai vetää sen oman piponsa vieläkin syvemmälle ja ihailla panoraamaa.

gdansk11gdansk12gdansk13

gdansk21

Kahviloita ja ravintoloita on joka nurkalla. En kehtaa kertoa kuinka monessa tuli vierailtua, mutta tämän nostan ylitse muiden. Siis niin pähee. Jozef K:ssa on myös silloin tällöin DJ.

gdansk16gdansk15gdansk20gdansk14gdansk18gdansk19

Gdanskissa ihmisiä tuntui kaduilla ja ravintoloissa olevan vain kourallinen. Illallisilla sen sijaan näkyi jo enemmän porukkaa, mutta muuten välillä jopa mietti voiko ravintola olla mistään kotoisin kuin siellä sai melkein kaksisteen olla. Jos luulet ettei dumpingsit ole sunkaan juttusi, suosittelen toista paikallista, täytettyjä uuniperunoita tarjoavaa Pod Rybaa. Itse otin pekonia ja kanttarellia sisältävän perunan. Annos oli aivan jäätävän iso ja vaikka me tunnetusti syömme ja paljon niin emme jaksaneet annoksiamme kokonaan syödä.

Siellä illan hämärissä käsi kädessä kävellessämme kaupunki pimeni aivan varoittamatta tyystin. Ei tuikun tuikkua missään. Sähköt menivät poikki eikä kukaan tiennyt syytä. Me otimme tästä romanttisesta hetkestä vaarin ja menimme kynttilän valoon ottamaan tuopilliset puolalaista. Ainakin vanhan kaupungin kattava sähkökatko kesti noin tunnin verran. Syy ei meille valjennut. Että puhelimet kannattaa ainakin olla ladattuina tai jonkin sortin kartta.

gdansk2

Cafe Liberts, kiva ja nätti kahvila. Aamupalalla. Kohtuuhintainen.

Viimeisenä kokonaisena päivänä päätimme lähteä käymään toisen maailmansodan museossa. Paikka on aivan valtava ja siellä saisi kulumaan varmasti yhden päivän. Meille riitti kuitenkin muutama tunti. Museovihaajan kuori alkaa pikku hiljaa murtua ja teki ihan hyvää taas hetkeksi pysähtyä miettimään suhteellisen tuoretta historiaa. Pääsymaksu on noin 1,5 euroa, mutta sattumaksemme tiistaisin oli kaiken kukkuraksi ilmainen sisäänpääsy.

gdanski1

gdanski2

Museoon tehdyt kaduilla pääsi aika autenttisesti hyppäämään 40-luvulle.

gdanski3gdanski4

Tajunnanräjäyttävä ravintolaelämys koettiin ekstemporelöydöllä. Toisen maailmansodan museon lähettyvillä oleva ravintola Correze edusti fine diningia huokealla hinnalla. Onneksi uskaltauduttiin sisään ilman Trip Advisoria.

gdansk4

Muija, joka ei juo siidereitä kuin yhden kerran kesässä otti hot ciderin. Törkyhyvä. Omenainen ja kanelinen eikä yhtään ällömakea.

gdansk1

Alkupalaksi N otti keittoa ja minä poron tartaria. Annokset oli lautasia myöden niin nättejä että itketti.

gdansk3

Etualalla villisikaa ja minulla jonkin sortin vaaleaa kalaa. Tarkalleen en edes tiedä mitä kaikkea söin, mutta niin kaunis annos täynnä ihania makuja. Jälkkärit nautittiin muualla hetken sulateltuamme. Hintaa näille kaikille tuli n. 65 euroa.

gdansk

gdanski

Gdanskissa rakennettaan paljon ja tyyli on samanlaista kuin vanhassa kaupungissa olevat piparkakkureunuksiset ja pastellisävyjen täyttämät korttelit. Vanha kaupunkihan se ei totta vieköön ole, koska Gdansk paloi toisessa maailmansodassa ja kaikki on sen jälkeen uudisrakennettu. Vanhaa kunnioittaen kuitenkin. Että edes sinne päin.

Tämä turkulaisten Tallinnaksikin tituleerattu hansakaupunki ei saanut haukkomaan henkeäni enkä sen sielukkuuttakaan tuntunut oikein löytävän. Sen edullinen ja hyvä ruoka ja nopea saavutettavuus Turusta voisi saada kuitenkin minut tarttumaan siihen joskus toistekin. Ja pienen junamatkan päässä oleva Sopot valkoisine hiekkarantoineen voisi houkutella kesäaikaan lapsiperhettäkin.

Toki reissun aikana ehdimme riipaista vain Gdanskista pintaa, mutta mitä syrjempään bussilla kuljimme sen kurjemmalle ikkunan takaa näytti. Joskaan en juuri päässyt tutusumaan ehtaan puolalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin, pääsin päivittämään millainen mies minulla on. Viime aikana keskustelut hänen kanssaan on pyörineet lähinnä lapsissa (ihmisversiossa ja koirassa). Kakan laadussa ja määrässä, otetuissa lääkkeissä, koiralenkkien pituuksissa ja menikö työpäivämme hyvin vai huonosti. Tulipahan todettua, että saman tyypin kanssa edelleen haluan niitä pissakakka-juttuja jakaa.

Varsinais-Suomeen on tullut ihana talvi. Joulupukilta saatu pulkka on päässyt mäkeen ja meidän neiti on ihan innoissaan. Muuten noi lumihommat kiinnostelee meitä emäntiä vaihtelevalla menestyksellä. Mut nautitaan ny, kohta on taas kesä!

-Päivi

 

 

 

 

Mitä leluja 2-vuotiaalle?

Ja viime kertaisesta kirjoituksesta päästään sulavasti hyppäämään 2-vuotiaan down-tytön leikkeihin. Uskoisin kyllä tämän listan sopivan kyllä ihan kaikille lapsille, mutta kun meikäläiset hiihtää vähän perässä niin jotkin asiat voivat tuntua jo ohiajetuilta. En tiedä, kun ei ole aiempaa kokemusta, eikä sukulaisten lapsien leikeistä enää muista, mikä on kiinnostanut 2-vuotiaana.

Ulkoleikit alkaa olla tällä hetkellä inhoja hommia, mutta keinumiset, hiekkalaatikot ja liukumäet olivat kesän ja alkusyksyn lempparipuuhia jo ennen 2-vuotissynttäreitä. Potkumopottelua ollaan aloiteltu, joskaan sekään ei toppavaatteiden aiheuttaman ympärysmitan merkittävän kasvun myötä ole ollut mikään suksee. Alamäki on jees, jos äiti työntää ylös hiihtohissin lailla.

Hei, ja enpä ole kertonut, että nyt meillä melkein jo juostaan. Enkä ole ehtinyt edes kertoa meidän kävelytaidon tulemisesta. Olkoon se eri tarina, mutta se pitkään ollut kävelykärry kannattaa vielä säilyttää. Niin typy kuin minä olimme heivaamassa sitä, mutta fyssarimme antoi vinkin, että nyt sitä voi hyödyntää raskaamman tavaran työntämiseen. Kyytiin voi lapioida niin hiekkaa, lehtiä kuin sitä ehkä joskus saapuvaa luntakin, kuljettaa se paikasta a paikkaan b ja kipata sinne. Ja eikun uudelle kierrokselle. Tämä olis meille varmasti nyt tosi hyvä, kun kävely on vakautunut. Ja miksei lumilapio tai -kola?  Okei, meneekö tää nyt yltiöoptimismiksi. Ehkä hiukan. Pulkkaa me kuitenkin toivottiin, kun viime talvi (ne harvat kerrat) mentiin vauvapulkalla.

Vaatetusleikit on niitä harvoja asioita, joihin neiti voi paneutua leikkimään joskus ihan yksin. Tarkoittaa siis yritystä pukea ja riisua vaatteitaan. Halpaa puuhaa ja aika kuluu. Saa mutsi laitettua ruokaakin joskus. Eikä oo väliä onko äitin crocsit vai iskän kalsarit.

Tanssimiset ja loru- ja laululeikit ovat olleet kovaa kamaa ihan alusta alkaen. Pikku kakkosen Seikkailukone ja Fröbelin palikat on ihan ykkösiä ja nyt meidän neiti on alkanut muistaa ihan ilmiömäisesti tanssiliikkeetkin. Pienen huteran jammailijan menoa katsellessa pienet ja suuret harmitukset tuntuu ihan kärpäsen kakalta. Musiikkia saa ihan ilmaiseksi nykyään, eli kovin halvalla pääsee, kun ei kasetteja tarvii ostella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt on meillä on autot, veturit ja kaikenmaailman moottoriajoneuvot olleet ihan must. Kirpputorilta tarttui myös puinen parkkitalo mukaan ja miehen kanssa mietimme, että tokkopa sen päälle vielä mitään ymmärtää. Mutta mitä vielä. Neiti on ihan liekeissä ollut varsinkin hissistä, jonka saa käsipelin rullattua käsipelin ylös ja alas. Ja olipa äiti ihmeissään, kun ranneliike löytyi kuin itsestään. On siis purettu nyt myös downmyytti, jonka mukaan kaikki oppiminen vaatii satoja saati tuhansia toistoja.

Keinuheppa. Tartteeko enempää sanoa jos vain tietäisitte mitä kiitolaukkaa ja rodeota voi pappan vanhalla hepalla mennä?

Keittiöjutut ovat kovassa huudossa ja meille onkin kotiutunut nyt oma pikku keittiö. ”Käsienpesu” siinä on parasta. Lisäksi ihan lempparia on purkaa keittiötä ja antaa välineitä meille esiliinoille, jotka viitomme nämä artikkelit ja neiti toistaa niitä. Tätä kirjoittaessani alan huomata, että leluja on muuttanut meille syksyllä aika tahtia. Voisiko tästä nyt tulkita, että meillä on joulupukki käynyt jo ja saa keskittää voimavaransa muihin talouksiin?

Palikkatornien kokoaminen on sellaista, johon neiti keskittyy sen muutaman minuutin jopa itsekseen. Onpa sitä muutaman kerran todistettu, että on niiden pariin hakeutunut ilman aikuisen ohjaamista. Myös dublojen rakentaminen ainakin pappan kanssa on alkanut kiinnostelemaan. Niitä meillä ei kotona edes vielä ole, joten perun sittenkin aikaisemman. Joulupukki voi sittenkin tulla.

Kynähommat, muovailut ja sormivärit on olleet aika hiljaiselolla, mutta kun löydän neidin huoneeseen kirpparilta sellaisen lastenhuoneen pöydän, joka kelpaa otamme uuden alun. Muovailua kun ei voi keittiön pöydän ääressä harrastaa. Mutulla mennään, mut luulen, että ihanat värikkäät asiat löytävät vielä tiensä enemmän suuhun kuin oikeaan osoitteeseen. Meillä kuitenkin asuu yllätysten nainen ja vähättelevä äiti vois ottaa itseään niskasta kiinni ja lähteä kauppaan askarteluhyllyjen väliin.

Olen yrittänyt löytää aikaa ja luovuutta ruveta tekemään lorupussia. Tai oikeastaan laulupussia. Lorut on vähän plaah tuntunut olevan vielä. Siis tyttären, ei äidin mielestä. Saas nähdä. Tai sitten faksaan vielä Korvatunturille uuden listan. Siitä kun nyt sitten kuitenkin tuli aika pitkä.

Nyt loppui vinkit täältä suunnilta, ensi joulun alla taas toivottavasti kera uusien vinkkien. Ja tosiaan aikaisemmassa teksissäni esittelemäni lelut ovat monet kovinkin vielä meillä kaks veellä käytössä. Jos missasit vinkit 1-vuotiaan leluista, sinne pääset palaamaan tästä.

Tänään onkin tullut sopivasti palautukset.

 

 

Millaisia leluja 1-vuotiaalle?

Monet pohdinnat on pohdittu sopivista leluista matkan varrella ja nyt joulun allakin on hyvä laittaa omat vinkit likoon, kun niitä on itsekin aikanansa saanut. Monet näistä leluista pelittää jo vauvavuotena, mutta eivät ole meillä merkityksettömiä edelleenkään nyt 2-vuotiaana.

Ääni- ja aistilelut olivat vauvavuotena ja sen jälkeenkin kaikkein tärkeimpiä. Siinä on oppinut toimimaan tietyllä tavalla, jotta äänen saa kuuluviin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tuo koira on oli vauvavuoden ehdoton hitti. korvia ja tassuja painamalla tuli erilaisia ääniä, loruja ja lauluja. Ja kyllä, äiti osaisi laulaa ne edelleenkin vaikka unissaan.

Pallo. Lapsi oppii vierittämistä. Antamista ja ottamista. Syytä ja seurausta. Tälläkin hetkellä pallo on kova sana omissa leikeissä, mutta on ollut se ensimmäinen asia joka on saanut liikkeelle. Sen perässä mennään pitkin asuntoa. Heitetään sitä tuolin ja muiden esteiden yli ja mennään itse perässä. Kerrassaan mainio. Isoissa palloissa etuna on se, että lapsi pakottautuu tarttumaan palloon kahdella kädellä, mikä ei ole kaikille aina niin helppoa. Myös veturi ja pikkuautot ovat nyt samaan  tarkoitukseen hyviä. Ne on kuitenkin vaikeampia, koska eivät automaattisesti yhtä helposti  mene eteen päin kun pallo ja eivät kiinnostaneet meillä vielä 1-vuotiaana. Nystyt, tahkeus, valot ja äänet pallossa antaa lisää aistittavaa.

Jumppapallot eri kokoisina ovat myös mahdottoman hyviä. Kysykää fysioterapeutiltanne vinkkejä tai nakatkaa minua viestillä niin voin laittaa esimerkkejä. Meillä on jumppapalloja kolmea eri kokoa ja kaikki kovassa käytössä. Ja niillä on pitkään käyttöä. Ja voishan se äiti ja isikin muutaman kevätjuhlaliikkeen niillä suorittaa. Alkopas kuullostaa härskiltä. No menköön. Lisättäköön nyt sitten, että saa suorittaa. Yhdessä tai erikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin ikään perässä vedettävät lelut ovat nappivalintoja edelleen syy-seuraussuhteen vuoksi. Kun vetää itse narusta ja huomaa saavansa liikutettua esinettä siten, vahvistaa se lapsen kokemusta siitä, että hän voi itse vaikuttaa ympäristöönsä.

Palikkalaatikko. Aluksi fokus oli hoksata vauvavuotena, että laatikon saa kiinni ja auki, sitten mahdollisuuden löytää sieltä tavaroita, ottaa ja laittaa niitä laatikkoon ja nyt seuraavana missiona on löytää palikoille oikeat reiät. Pitkäikäinen ehdottomasti. Nyt meillä hakeutuu jo nelö ja kartio omiin koloihinsa, mutta esim. kolmio tuntuu haasteelliselta.

Palikat tai muut lelut, joista voi rakentaa tornin. Hajoita ja hallitse. Nyt meillä on noin pari kuukautta sitten aloitettu kokoamaan tornia. Sitä ennen typy keskittyi hajoittamaan rakennelmia. Tärkeää taas sille, että oppii että tekmisellä on joku seuraus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on sellainen tehoviisikko. Varmoja valintoja ja kaikista on meidän neitikin innostunut. Brion puiseen pelleen pujotetaan rinkuloita ja on ollut sormien motoriikalle hyvää treeniä.

Nukke on tullut kuvioihin viime joulun jälkeen. En hoksannut oikein edes sitä aikaisemmin eikä alle 1-vuotiaana meillä kiinnostus nukkea kohtaan kovin vahvaa ollutkaan. Aloimme kuitenkin harjoittelemaan yhdessä paijaamaan ja syöttämään nukkevauvaa ja nyt saatan välillä nähdä sen hellyyttävän näyn kun nukkea tai muita pehmoja hoivataan.

Hakka. Vasaroimishommia. Voimaa. Koordinaatiota.

Soittimet; kellopeli, nokkahuilu ja rumpuina meillä on toiminut lähinnä kattilat. Erityisesti vanhempien lemppari nokkis on ollut hyvä puhaltamisen harjoitteluun ja suun lihaksiston vahvistamiseen. Se vie myös kieltä taakse päin, joka on ollut agendalla pitkään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kirjat. Niistä me ollaan alettu vasta nyt syksyllä nauttia. Aikaisemmin meidän neidin keskittymiskyky oli sen verran olematon ettei puhettakaan, että olisi voinut jotain lukea. Keskityimme kuvien katsomiseen. Nyt hän jopa on tullut muutaman kerran tuomaan kirjan, jota haluaa luettavan ja kertoo jopa itse satuja kuvista. Samalla pystyy harjoittelemaan hyvin valitsemista. Näytän usein kaksi eri kirjaa ja neiti saa valita kumman kirjan haluaa. Ehdoton neidin lempparikirja on ”Sinä olet superrakas”. Jos valittavana on tämä kirja, ei epäilystäkään etteikö hän sitä valitsisi. Kirja totisesti on valloittava ja sanomaltaan aivan mahtavan voimaannuttava ja rakastettava. Suosittelen!

Satukirjoissa on maksimissaan kolme-viisi lausetta per aukeama. Edelleen satukirjoja välillä luetaan ja välillä ”luetaan”. En muista mistä julkaisusta luin, mutta siinä oli puhettakin ettei välttämättä pitkien satujen lukeminen olekaan pienelle lapselle niin merkityksellistä. Ennemminkin yhdessä kuvien ja niiden taphtumien ihmettely, kuvien osoittelu ja nimeäminen. Me olemme ottaneet mukaan myös viittomat samalla kun etsii kuvia. Paljon on tarvinnut ensin itse näyttää kuvia ja mitä ne tarkoittaa. Eli vaatii sitä kuuluisaa toistoa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Muutama hinnakas ja kiinnostava tuote on ollut mietinnässä. Toinen on bObles norsu, josta olen kuullut vertaisilta. Ne ovat EVA-vaahtomuovista valmistettuja isokokoisia leluja. Norsujen lisäksi on monenmoisia muitakin elukoita. Niitä on käytetty fysioterapiaharjoituksissa, keinuhevosena ja myöhemmin tasapainoalustoina. Itse en ole tutsunut paremmin tuotteeseen, mutta esim. täältä niitä pääsee tilaamaan. Se ei enää tällä hetkellä tunnu ajankohtaiselta 2-vuotiaallamme, kun rakastettu keinuhevonen löytyy jo.

Toinen kiinnostava tuotesarja on suomalainen Gymi furniture, jolla on puisia ”liikuntavälineitä”. Niistä saisi koottua jos ja minkälaista rataa sisätiloihin. Tällä hetkellä yrityksen nettisivuille en pääse, mutta selvittelen, missä vika. En osaa tuotteita tällä hetkellä arvioida, soveltuisivatko 1-vuotiaalle modattuna. Toivottavasti eivät ole lopettaneet, sillä konsepti on kiinnostava. Googlen kuvahaulla kuitenkin löytää millaisista tuotteista on kyse.

Kuvahaun tulos haulle bobles elefantti

BObles norsu ja tipu. Kuva: http://pikkuvanilja.fi/tuote/bobles-elefantti-marmoriharmaa-kehittaa-lapsen-motoriikkaa/

Kuvahaun tulos haulle gymi furniture

Kuva: https://www.google.com/search?q=gymi+furniture&client=firefox-b-ab&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwiV5-_E_JDfAhXMKCwKHVKpC6AQ_AUIDigB&biw=1280&bih=651#imgrc=OGn5P1MzEK6DyM:

Mitäs teidän lasten joulutoivelistalla on? Tai onko joku piilevä hitti? Kertokaas se meillekin. Seuraava läjäys leluista ja aktiviteeteistä tulee 2-vuotiaille ensi viikolla. Pysykää kuulolla.

Ulkona tasaisesti ropsuttava vesisade ei kovin anna ymmärtää, että parin viikon päästä on joulu. K-o-k-o päivvän kestäneestä vesisateesta huolimatta olin hakemassa joulutunnelmaa tänään Paraisten joulumyyjäisistä. Ja olihan sinne muitakin sinnikkäitä joulumielen metsästäjiä lähtenyt. Ja kiva niin. Jostainhan sitä on revittävä.

Leppoisaa viikonloppua kaikille!

 

 

Päiväretki Mathildedaliin

Kaksien saman viikonlopun aikana juhlittujen pikkujoulujen jälkeen paras fyysinen aktiviteetti mihin pystyn on virtuaalimatka viime viikonlopun metsäretkellemme Salon Mathildedaliin. Sää oli täydellinen, pakkasta 6,5 ja aurinkoa. Tuli hetken jopa pikkuisen talvinen olo.

Meillä tykätään retkeillä. Lapsen saamisen jälkeen enemmän ja vähemmän. Puhuimme jälleen kuinka voimaannuttavaa luonnossa oleminen on, mutta lapsen kanssa asian voi hyvinkin välillä kyseenalaistaa. Yleensä itse jaksaa tsempata sovitulle taukopaikalle, rakko venyy seuraavalle huussille ja mehun loppuminen ei kaada koko maailmaa. Mutta pienen ihmisen pinna on ainakin tässä taloudessa kuin tähdenlento. Välillä pelkästään toppavaatteisiin ja kuravaatteisiin ulos saatu lapsi tuntuu työvoitolta, niin retkelle lähtö ei aina ole ensimmäisenä mielessä.

Tällä reissulla tuotti haasteita se ettei neiti käytä enää vaippoja ja ilma oli kylmä. Toimimme niin, että ensimmäiset pissat lirautettiin parkkipaikalla. Minä purin neidin niin että saatiin pylly paljaaksi, mies pissatti ja heitti lapsen takaisin autoon puettavaksi. Laitettiin varmuuden varalta vaippa, koska pakkasessa pienetkään pisut housussa ei pitkään lämmitä. Välillä repussa reissanneelta neidiltä kuului myös kovastikin protestia, kun ennen aikaan meillä oli hyvinkin tyytyväinen reppumatkustaja. Kivasti hän silti repun kyydissä pidemmät matkat viihtyy ja uni se tälläkin matkalla ehti yllättää.

Liikenteessä oli muutama kourallinen ihmisiä. Oli ihana nähdä nuotion ääressä isä ja poika puuhaamassa. Olen varma, että sen hetken se juippi muistaa vielä omina ruuhkavuosinaan.

Joten, matkat ovat lyhentyneet, tauot pidentyneet, eväät lisääntyneet ja pinnat kasvaneet. Tällä kertaa jätimme auton Matildanjärven pysäköintialueelle, osoite Matildanjärventie 86, Salo. Kiersimme Matildanjärven kierroksen, joka kiertää sananmukaisesti Matildanjärven ympäri. Se on yhteensä 5,5 kilometriä pitkä ja reitin varrella on useita tulentekopaikkoja. Reitti on helppokulkuista pientenkin lasten kanssa pärjää. Vaikka meidän neiti on ottanut jalat allensa nyt syksyllä, kulki hän silti pääasiallisesti isin selässä repussa. Minä kannoin retkieväät. Muutaman epäonnistuneen retken jälkeen meidän jengi pitää huolen, että ilman kunnon eväitä ei mennä omaa pihaa pidemmälle. Ja muistaahan sitä omastakin lapsuudesta pillimehun ja makkaran tikunnokassa olleen niiden kivisten ja kantoisten polkujen kohokohtia. Tällä reissulla evästauon aikaan oli jo kiljuva nälkä (ja lapsi), joten tunnelmallisia evästaukokuvia ei ole tarjolla. Vaan muutama muu räpsy sentään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Rohkaisempa siis muitakin hakeutumaan luonnon läheisyyteen. Ei tartte lähteä lappiin nähdäkseen kaunista luontoa. Eikä tarvitse nukkua laavulla ja samoa läpi soiden kompassin kanssa voidakseen olla retkellä. Luontoon.fi on ystäväni. Sieltä voi seuraavan retken aloittaa jo nyt.

Hyviä öitä ja leppoisaa joulukuun alkua!

 

Muutto – Mitä ottaa huomioon erityislapsen kanssa?

Syyskuussa piteli hiljaista. Meillä oli muuttoliikettä. Ollaan muutettu kerran jos toisen, mutta nyt kun lapsi on päiväkoti-ikäinen, huomaakin, että liikkuvia osasia on aika paljon enemmän verrattuna pelkkiin omiin tarpeisiin. Meillä on mennyt kaikki palveluiden vaihdot kohtalaisen hyvin. Pyrokratia vain on hidasta, paperinpyöritystä on paljon, sähköposteja lähes yhtä paljon ja siihen sivuun vielä rutkasti puhelinsoittoja. Tähän rumbaan ei vain totu.

Meidän neiti on päässyt elämässään muuttamaan jo kolme kertaa, kaksi kertaa vaihtanut jo päiväkotiakin. Ja mitä enemmän hänelle on tullut ikää, sen enemmän mietittäviä palasia kuviossa on. Näiden asioiden pohtimisesta saattaa olla muillekin liikehtiville ihmisille apua. Huonoa omaatuntoa koen päiväkotien muuttumisista ja olen miettinyt miten emotionaalisesti epätasapainoisen lapsen saan aikaan. Aika näyttää.

Päiväkoti. Ihan kivenheiton päässä. Asia ei ollut kuitenkaan niin sillä sanottu, sillä tämä meidän päiväkoti on kovin täynnä. Kesken päiväkotikauden ei ole myöskään paras aika muuttaa. Tulevan syksyn päiväkotiryhmiä mietitään keväällä, joten ajoittakaa muuttonne siihen ja hakemus siltikin mahdollisimman aikaisin. Suositushan taitaa olla kunnista riippuen n. 4 kk. Silloin lapsenne sijoittumisia on kaikkein helpoin miettiä. Heinäkuussa sitä ilmoitusta ei kannata jättää, nimimerkkejä löytyis. Meillä päiväkodin kanssa kävi parhain päin ja typy tuntuu hyvin viihtyvän siellä. Se on pääasia.

Päiväkotia miettiessä kannattaa myös katsoa vuosien päähän. Onko päiväkoti sellainen, jossa lapsi voi jatkaa eskariksi. Missä mahdollinen koulu olisi? Meidän neiti on nyt 2-vuotias. Joissakin kunnissa aloitetaan esieskari 5-vuotiaana. Jos toivoo kouluajan toteutusta muulla tavalla, ei se kolme vuotta ihan hirveän pitkältä ajalta enää tunnu jos vastassa on taistelut tuulimyllyjä vastaan tai muuten vain jäykkä pyrokratia.

Terapiat. Kun kunta vaihtuu terapeutitkin vaihtuu. Ainakin siinä tapauksessa, kun terapeutit ovat olleet kaupungin tuottamia niin kuin meillä. Se aiheutti myös sen, että terapeutteja haetaan nyt ensisijaisesti Kelalta, joten meidän terapeutit ovat olleet telakalla nyt jonkin aikaa. Jos terapeutit vaihtuvat, kannattaa niidenkin metsästys aloittaa heti kun tietää mihin muuttolaatikkonsa laskee. Meillä lykästi ja terapeutit löytyivät melko kivuttomasti. Toivotaan, että he ovat motivoivia ja innostavia!

Tukiviittomaopetus. Kehitysvammahuoltoa, joka on siis kunnan maksamaa. Kun asuinkunta vaihtuu, uudet hakemukset joutuu heittämään kehiin. Mikäli kunta on kilpailuttanut omat opettajansa, vanhan viittomaopettajan jatkaminen ei ole itsestäänselvyys.

Erityishuolto. Paikasta riippuen paikka saattaa vaihtua, mutta mikäli haluaa jatkaa samassa paikassa se on mahdollista erikoissairaanhoidon valinnanvapausoikeuden mukaan. Jos on myös muita erikoissairaanhoitoa vaativia tarpeita (sydämen seuranta, epilepsia yms.), voi niitä jatkaa samoin tavoin

Neuvola. Vaihtuu kunnan mukaan. Kannattaa vanhaan neuvolaan laittaa suostumukset tietojen luovuttamisesta, jotta uusi neuvola saa tiedot lapsesta. Itse täytyy muistaa olla uuteen neuvolaan yhteydessä.

Suurin selvityksen aihe on ylipäänsä kuntien tarjoamat palvelut ja niiden erot. Avustajat ja erityistarpeiden huomioimiset, apuvälineiden saamisen mahdollisuudet, omaishoito, tilapäishoito… Kannattaa selvitellä näitä etukäteen. Ne ovat isossa kuvassa elämään merkittävästi vaikuttavia seikkoja. Tässä kohtaa liputan vertaistuen verkoston voimasta. Somesta saa nopeasti tietoa, miten eri asuinkunnissa asiat toimivat. Oikeuksien toimivuudesta. Oikeudet, jotka kuuluisivat kaikille asuinkunnasta riippumatta.

Onko siellä muita muuttaneita? Onko jotakin minkä olen mennyt jo unohtamaan? Tai jotakin, jota en edes tiennyt että pitäisi tietää.

Meillä on nyt koti. Ihka eka oma koti. Tai no, pankin koti. Miehen kanssa just mietittiin, että miksi puhutaan ylipäänsä omista kodeista. Tämähän on vain näennäisesti meidän seuraavat parikymmentä vuotta. Sama se. Tää on aikas kiva.

Leppoisaa viikonloppua kaikille, muistakaahan tulleet talvirajoitukset!

<3 Päivi

Reppureissulla raskauden puolivälissä 4/4 – Irlanti

Tämä juttusarja onkin ottanut aikansa. Tehdäämpä sille päätös nyt tältä erää. Mitä muistoja kahden ja puolen vuoden takaa Irlannista?

Ensimmäisenä tulee mieleen, että itsellä ei ole koskaan ollut niin kova pissahätä, kuin silloin kun matkustimme Dublinin lentokentältä Galwayhyn. Matkaa näiden välillä on reilu 200 kilometriä ja bussilla se taisi vielä kolme ja rapiat. Pissatti niin että näköö haittas.

Irlannissa ehdimme kaikkinensa viettää 5 yötä. Liikuimme junilla ja busseilla. Lueskeskelimme etukääteen ettei Irlannin junaliikenne ole ihan jouhevimmasta päästä, mutta en ymmärtänyt ettei junien aikataulut välttämättä pidäkään paikkaansa eikä ole sanottua että juna-asemilla olisi yhtään ketään ihmistä opastamassa. Ja jos yksi juna-aikataulu kusee, voipi olla ettei tarvitse haaveilla pääsevänsä illaksi päämääräänsä. Sen verran harvakseltaan ja oudosti junaliikenne kulkee. Sen sijaan bussit (ainakin ne joita me käytimme) toimivat varsin moitteettomasti.

Ensimmäisen yön olimme Galwayssä. En ole käynyt Californiassa, mutta voisin tituleerata tätä silti pieneksi Californiaksi. Symppis irkkutunnelma, pitkät kävelytiet meren rantaa pitkin ja rauhallinen tunnelma vaikka ihmisiä olikin muitakin kuin me.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

irlanti22.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tällä kadun pätkällä oli näitä turisteille tarkoitettuja pubeja ja souvenirseja. Päivällä oli kiva mennä tästä läpi, mutta kun illalla ihmiset kaivautuivat koloistaan – huh.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

irlanti

Galwayn hostelli, sleepzone. Hyvä hintalaatu-suhde, 55 euroa yöltä. Siisti, mukavat tilat tehdä ruokaa ja me olimme ruhtinaallisesti kaksin tässä huoneessa.

Seuraava päivä meidän piti viettää vielä Galwayssä, mutta todettin että eiköhän tää oo nyt nähty ja lähdetään käymään Cliff of Moherilla, vaikka se ei alkuperäiseen suunnitelmaan kuulunutkaan. Meillä oli tuuria, kun paikallisbussi sattui aikatauluihin ja kukkarolle. Kyselimme toki lukuisilta firmoiltakin matkojen hintaa, mutta ne olivat hinnahtavia. Kaiken tämän säädön takana oli se, että meidän piti päästä vielä illaksi Killarneyhyn, johon oli Cliffseiltä parisataa kilometriä. Sinne kun ei kovin suoraa mikään kulkupeli mennyt. No tarina taisi mennä niin, että bussilla menimme Cliffseiltä vielä Limerickiin ja sieltä junalla Killarneyhyn. Limerickissä oli se murheiden juna-asema, kun ristinsielua ei missään ja sen pahasen kioskiaan kiinni laittavan tädin irkkumongeruksesta ei saanut sitten selvää alkuunkaan.

Kun Cliffs of Moherin parkkipaikoille saapuu ja näkee sen tasaisesti virtaavan bussiletkojen massan haluaa kääntyä heti kannoillaaan. Näky ei ole silmiä hivelevä ja turistien määrä ahdisti. Ja rinkat selässä mietimme mihin me ne sulloisimme. Vaan ei hätää. Ihmiset jokseenkin katosivat luonnonhelmaan ja rinkatkin saimme ilmaiseen säilytykseen turistikeskuksen kauppaan. Vinkvink reppureissaajat. Vaikkei nyt varsinainen Columbus olo ollut niin on se vaan sen verran silmiä hivelevä ja jyhkeä näky että suosittelen visiteeraamaan jos mestoilla on.

irlanti2

irlanti3

Tää pömppis ei ollu tullu guinnessiä litkimällä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

No joo – olihan meitä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikennäköstä selfiekepin heiluttajaa siellä oli (as you can see in a picture) että ei tuo edellisen kuvan ystävällinen toteamus ollut todellakaan aiheeton.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pääsimme kuitenkin onnellisesti Killarneyhyn ja pettämätön kartturi- ja matkakumppanini viittoi meille vielä puolet pidemmän reitin majapaikkaan. Tässä taisi olla ne vähäiset hetket, kun muistan aidosti kuikuttaneen, vaan mitäpä muistella jos kaikki olisi mennyt kuin Strömsössä. Meidän Shrareen house oli aivan upea ja sen jälkeen pikkuisen painava maha ja vähän enemmän painavat jalat antoivat kaiken anteeksi. Majataloa piti ihana vanha rouva. Tässä linkki paikkaan jos joku kaipaa majoitusvinkkejä Killarneyhyn.

Killarney on myös niin ikään mukavan pienen oloinen, mutta kuhiseva kaupunki. Ja luonto vesisateesta huolimatta kaunis. Vietimme siellä kaksi yötä, pyöräillen ja syöden. Pyöräilimme Gup of Dunloe reitin, ai miten hienoa oli serpentiinitietä kurvailla fillarilla kaatosateessa. Vapauden hurmaa ja samalla takaraivossa jo kolkuttavaa vastuuta itsensä lisäksi pikkutyypistä. Mahtavuutta.

Johtuen case mahasta otimme vähän lyhyemmän pyöräilyreitin ja taitoimme osan matkasta veneellä, joka lähti Ross Castlen rantamilta. Jos en järkyttävästi huijaa, pyöräilykilometrejä tuli noin parikymmentä. Tuntuu äkkiseltään aika lepposalta vedolta, mutta olin kovin tyytyväinen tähän matkaan jälkikäteen. Ylämäki-alamäki-ylämäki ei ollutkaan niin iisiä kuin olin ruusunpunaisilla laseillani ajatellut.

Venematka ei ollut hinnalla pilattu (5-7€ muistaakseni). Venefirman yrittäjä oli sen sijaan niin suulas, että olimme ihan varmoja että meitä vedätetään pahemman kerran ja meidät viedään jonnekin iha eri paikkaan kuin pitäisi. No, oli miten oli, hauskaa oli ja päämäärään päästiin.

Samaan veneen sattui jenkkiperhe ja kun isännältä tiedusteli juuri kuumana käyvistä vaaleista ei paljon tarvinnut muuta miettiä tekevänsä matkan aikana, kun kuuntelevan tunteita herättävää politiikkaa. Lisäksi hän halusi jakaa vieläkin mieltä kaihertavan epäonnisen edellisen Irlannin matkansa, kun hänen kaikki viskinsä joutuivat tulliin. Ja sinne ne jäivät.

 

irlanti4

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

irlanti5

Rahalla saa ja hevosella pääsee. Vaan ei ihan kaikkialle. Pahimmissa ylämäissä jengin piti nousta vankkureista ja kävellä mäki ylös, jotta polle jaksoi nousta mäelle.

irlanti7

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

irlanti10

Täältä oli meidän pyörät vuokralla. Kärsivä ilme johtui vain nälästä.

Ja viimeiset päivät kului Dublinin sykkeessä. Hostel oli Generator hostel, joka oli aivan Jamesonin tehtaiden vieressä. Ei tullut käytyä maistelemassa viskejä sen enempää kuin oluitakaan salamatkustajan vuoksi. Josko sitten seuraavalla Irlannin reissulla. Hostelli oli aamupaloineen hiukan yli 200 euroa, joka oli suolainen hinta, mutta oli se kyllä tosi hieno hostelliksi. Aamupala oli pettymys jälleen, sitä iänikuista paahtoleipää ja marmelaadia.

Shoppailua, haahuilua, ehkäpä jo pientä reissuväsymystä. Oli ihana lähteä kotiin.

Dublin jäi muutenkin vähän etäiseksi. Jotenkin mun sydän sykki enemmän semmoisille pienille kylille, joita Irlanti on varmasti pullollaan. Monet vuokraavat auton ja uskon sen olevan erittäin pätevä vaihtoehto nähdä Irlannin erämaita ja löytää omat pienet helmet.

Oliko jollekulle tuttuja mestoja? Jäikö multa joku must see väliin? Etenkin Irlannin luontokohteet kiinnostaa.

irlanti11irlanti13

irlanti14

Reissuhammasta kolottaisi. Shoppailu ei niinkään ole enää omalla to do-listalla reissuilla, sen sijaan ruoka- ja luontoelämykset senkin edestä. Omaa kärvistelyä käyn lentämisen ekologisuudesta ja omasta hiilijalanjäljestä tunnen isoa häpeää. Siitäkin huolmitta pientä tekohengitystä matkakuumeeseen saan marraskuussa, kun mennään tekemään miehen kanssa miniloma Gdanskiin ilman typykkää.

Toivottavasti tästä on jollekin Irlantiin lähtijälle apua. Ainakin yhden sinne pian lähtevän tiedän. Ollos hyvä.

-Päivi

Kilpirauhasen vajaatoiminta

Meidän neidillä alkoi reilu kuukausi sitten tyroxin lääkitys kilpirauhasen vajaatoimintaan (hypotyreoosi) . Hänellä oli keväällä vaihe, jossa ulostuskerrat selkeästi vähenivät ja kakka muuttui liisterimäiseksi. Neiti oli myös jatkuvasti ylähengitysteistään limainen. Asiaa lähdettiin tutkimaan poissulkemalla mahdollisia tyypillisiä pienten lasten sairauksia (astma, keliakia, ruoka-aineallergioita…) ja lääkäri ajatteli, että otetaan myös kilppariarvot samalla. Sattumalöydöksenä kilpirauhasarvot olivat vinksallaan. TSH oli alkukeväästä 8.5, sitten väheni 6.1 ja sen jälkeen kesäkuussa pomppasi 13.0. T4-V on pysytellyt koko ajan viitearvojen sisäpuolella.

Kilpirauhasarvot katsottiin ennen tiiviimmän seurannan aloittamista vuosi takaperin ja mikäli niitä ei nyt olisi muiden asioiden tiimoilta otettu seuraavat olisivan vasta tulleet nyt syksyllä. Tarkoittaisi sitä, että kohonneita arvoja oltaisiin aloitettu seuraamaan vasta syksyllä ja lääkitys aloitettu  mahdollisesti loppuvuodesta tai ensi vuoden puolella. Vähintään puoli vuotta myöhemmin. Nyt meidän pieni reipas neiti käy 6 viikon välein verikokeessa tarkastuttamassa TSH ja T4-V arvon, jotta oikea annostus löydetään.

Ensimmäiset kontrollit lääkityksen aloittamisen jälkeen kertoivat, että TSH on tullut alas päin hyvin, tällä hetkellä 5,7. Annosta vielä lisättiin hieman, tavoitetaso lienee viitearvojen alakolmannekselle lapsilla.

Seuraavaksi infopläjäys kilpirauhasen toiminnasta ja vajaatoiminnasta. Skippaa suosiolla jossei aihe kiinnostele tarkemmin.

TSH on lyhenne tyreoideaa (kilpirauhasta) stimuloivasta hormonista. Tyreotropiini on aivolisäkkeen tuottama hormoni, joka säätelee kilpirauhasen toimintaa. Kun aivolisäke huomaa verenkierron kautta kilpirauhasen tuottavan liian vähän tyroksiinia, se alkaa automaattisesti tuottamaan TSH:ta vilkkaamin ja sitä kautta yrittää piiskaa kilpirauhasta tuottamaan tyroksiinia. Tämän vuoksi veren TSH-arvo kohoaa kilpirauhasen vajaatoiminnassa.

T4-V on lyhenne, jossa T tarkoittaa tyroksiinia, 4 kuvaa neljää jodimolekyyliä, jotka ovat tyroksiinimolekyylissä ja V on vapaa. Suurin osa tyroksiinista kiertää verenkierrossa tiettyyn proteiiniin sitoutuneena. Vain vapaasti kiertävä tyroksiini pystyy toimittamaan hormonin tehtävää. Sen vuoksi kyseinen verikoe on hyvä mittaamaan paljonko toimivia tyroksiinimolekyylejä verenkierrossa on.

Verikoe käsketään usein ottaa ennen klo 10, koska seerumin TSH-arvo vaihtelee vuorokaudenajan mukaan, ollen normaalisti aamulla korkeimmillaan. Jos tyroksin on käytössä, sitä ei tulisi ottaa ennen verikokeen mittaamista. TSH:n 0,5-3,6 viite arvo on T4-V:n viitearvo on 9–19 pmol/l (HUS lab).

Terveyskirjaston mukaan kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ovat pituuskasvun hidastuminen, painon nousu, heikentynyt kylmän sieto, kuiva iho, ummetus, tuntohäiriöt, käheys ja joskus hidas sydämen syke. Täsmälleen samoja asoita, joiden parissa taistelimme koko alkuvuoden. Etenkin kylmän ääreisverenkierron, kuivan ihon ja ummetuksen kanssa. Näiden asoiden kanssa kamppailee myös suurin osa muista down-perheistä, joten en osannut epäillä muuta kuin ”tyyppivikoja”.

Pituuskasvuun tämä ei vielä ollut ehtinyt vaikuttaa ja paino menee hyvällä suhteellisuuskäyrällä pituuden kanssa. Onkin jännittävää nähdä miten kasvukäyrällä mennään nyt, kun viimeisestä veuvolakäynnistä on puoli vuotta.

Neidin kiineiden aloittamisesta lähtien jatkunut ummetus loppui kuin seinään jo ennen lääkityksen aloittamista. Mikä ummetuksen sai loppumaan on edelleen mysteeri. Neiti alkoi liikkua varmasti enemmän, mikä voi olla osatekijä, mutta koska se loppui niin yks kaks en jaksa siihenkään pelkästään uskoa. Ruokavalioita tai muita elämäntapoja ei ole muutettu. Olimme vajaa kuukauden verran kanan munattomalla, maidottomalla ja viljoista pelkällä kauralla-ruokavaliolla, mutta selkeää muutosta emme nähneet. Paitsi limaisuus vähentyi. Joka sinällään huomioinarvoista sekin.

Viitearvot ovat HUS:n viitearvoja. Tieto-osuudet ovat Terveyskirjastosta. Linkeistä löydät tietoa TSH-arvosta, T4-V-arvosta ja kilpirauhasen vajaatoiminnasta.

Tämä meidän esimerkki muistuttamaan, että mikäli selittämättömiä oireita on myös kilpirauhasarvojen seuranta on paikallaan. Ilman oireitakin downeilla, koska alttius kilpirauhasen vajaatoiminnalle tiedetään.

Eipä mulla muuta. Syksyinen arki on tahmeasti lähtenyt käyntiin ja ihanat syysflunssat on syleilleet minua ja neitiä oikein olan takaa eikä meinaa vaan rauhaan jättää. Jos jollain olis jotain järeitä aseita niin vinkit otetaan vastaan.

-Päivi

1 26 27 28 29 30 36