Nimettömän yläpuolella näkee A-merkinnän, joka kertoo avustajatarpeesta. Kuva ei tarvitse olla puhdas studiossa otettu passikuva. Riittää, että kuva on tarpeeksi hyvälaatuinen ja passikuvakoossa.
Yksi ilahduttava argumentti vastaan lausahdusta: ”Kyllä ennen oli paremmin”. Viime kesäkuusta alkaen vammainen henkilö on voinut hakea EU-vammaiskorttia, jonka tarkoituksena on helpottaa erityistukea tarvitsevien vammaisten ihmisten osallistumista yhteiskunnan toimintaan ilman ylimääräisiä selittelyitä vamman laadustaan. Kaikki nyt kun ei päälle päin näy. EU-vammaiskortti on yksi askel lähemmäs tasa-arvoisempaa maailmaa. Toivon vielä näkeväni sen päivän, kun tämä kortti toimii koko maailmassa.
Vammaiskortissa on myös mahdollisuus A-merkintään, joka kertoo palveluntarjoajalle suoraan henkilöllä olevan tarve tukihenkilölle tai avustajalle. Kelan sivuilta näkee listan päätöksistä, jotka oikeuttavat A-merkintään. Me haimme A-merkintää eholla eli erityishuolto-ohjelmalla. Mikä se sellainen eho on, kerron siitä myöhemmin.
Korttiin saa lisättyä symboleita, jotka kuvaavat asiakaspalvelijalle helposti tuen tarvetta. Esimerkiksi Toivon pääseväni jonon ohitse terveydellisistä syistä- tai Tarvitsen pääsyn esteettömään WC-tilaan. Korttiin saa lisättyä myös oman QR-koodin, johon voi lisätä tietoja itsesään. Tiedot pääsee lukemaan kaikilla mobiililaitteilla. Miettikää miten mieletön apu puhumattomille ihmisille. Lisää symboleista voi lukea täältä.
Vammaiskortin sivuilla kerrotaan miten kortin käytäntöönpano on saatu aikaan:
Vammaiskorttia on kehitetty Suomessa Euroopan unionin Perusoikeus-, tasa-arvo- ja kansalaisuusohjelman tuella vuosina 2016-2017. Kehittämistyössä on ollut mukana laaja joukko vammaisjärjestöjä, palveluntarjoajia, Sosiaali- ja terveysministeriö, Kela sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Vammaiskortin toimeenpanon koordinoinnista vastaa Kehitysvammaisten Palvelusäätiö. Vuoden 2018 alusta lähtien kehittämistyötä tukee STEA Veikkauksen tuotoista.
Ensin tulee täyttää Kelan lomake VK1, sen voi lähettää sähköisen palvelunkin Viestit-toiminnon kautta. Sähköisesti lähetettäessä valitse viestin aiheeksi Vammaisetuudet ja EU-vammaiskortti ja liitä viestiin hakemus. Jos haet korttia lapsellesi, hakemus täytyy toimittaa paperisena Kelaan. Täällä vielä Kelan nuora, jonka mukaan edetä korttia hakiessa.
Kela tarkastaa onko sinulla vammaiskorttiin oikeuttava päätös olemassa ja avaa oikeuden kortin tilaamiseen. Tämän käsittelyyn ei yleensä mene paljon aikaa, puhutaan muutamista viikoista. Jos siis sähköpostiin ei ala kuulumaan linkkiä eikä roskaposteissakaan sitä ole (näin kävi meille), ota yhteys Kelaan. Jostain mystisestä syystä sähköposti ei ole lähtenyt.
Tässä välissä kannattaa jo katsoa, että on passikuvamainen kuva valmiiksi, jotta saa liitettyä sen vammaiskorttihakemukseen.
Sen jälkeen saat sähköpostiin ilmoituksen Vammaiskortti.fi:ltä, jossa on linkki kortin tilaamiseen. Hakemus ohjaa loogisesti eteen päin kortin tilaamisessa. Tärkeää on olla passikuvamainen kuva valmiina, muuten tilausta ei pysty viemään loppuun. Kortti maksaa 10 euroa, joka veloitetaan kortin tilaamisen yhteydessä.
Kortin tilaamisen jälkeen kortti tuli parissa viikossa postiluukusta. Eikun koeajamaan.
Nyt olisi tärkeää vaan saada korttia markkinoitua yrityksille ja koko Euroopan tietoisuuteen, jotta kortti saavuttaa todella sen hyödyn ja vasteen mitä sen eteen on tehty. EU:n Vammaiskortti on otettu vuonna 2018 käytöön Suomen lisäksi Belgiassa, Italiassa, Kyproksella, Maltalla, Virossa, Sloveniassa ja Romaniassa. Siis täh? Missä muut Pohjoismaat, Saksa, Ranska ja muut olevanas aikaansa edellä olevat maat?
Toivottavasti tästä oli apua niille, jotka kortin tilaamista miettivät, mutta eivät tiedä mistä aloittaa. Onko sinulla tai läheiselläsi jo vammaiskortti? Tiedätkö jonkun läheisen, joka tarvitsisi tällaista korttia? Kuulisin niin mielelläni kokemuksia, miten tämä on toiminut ja onko helpotusta arkeen tullut.
Huh ja puuh. Täällä kysytään turnauskestävyyttä paperinpyöritykseen. En edelleenkään halua luopua ajatuksesta, että tänä kesänä kesäloma pyhitetään nimenomaan lomalle, lepäämiselle ja voimien keräämiselle. Perheelle. Joka päivä töistä kotiin tullessani kuitenkin löydän postilaatikosta taas uuden ajanvarauksen ja nipun papereita, joita täytyy täyttää tapaamista varten. Mietitkö mitä ne tapaamiset voisi olla? No noiden perus hammastarkastuksen ja lastenneuvolan lisäksi on tullut noin muutamia luetellakseni aika:
silmä- ja
korvapolille
monipäiväiseen kuntoutussuunnitelman tekoon
vammaispalveluiden palvelusuunnitelman palaveriin
Näiden jälkeen alkaa sadella lausuntoja ja sen sen jälkeen alkaa vasta itse työ. Palveluiden hakeminen.
Tämän vuoden ajat ja täytettävät esitietolomakkeet
Olen kirjoittanut jo ihan vauvavuotena, kuinka kaikkein raskaimmalta on tuntunut byrokratian, avun saamisen vaikeus ja jatkuva perustelu ja vatvominen. Se vie perheeltä voimavaroja kahdesta syystä: Ensinnäkin ne vievät aikaa tolkuttomasti. Mikäli ei edes nauti samalla tavalla kirjoittamisesta kuin minä, kirjeenvaihto Kelan ja muiden viranomaisten kanssa on aika kaukana voimaannuttavaa toiminnasta. Lisäksi usein joutuu saamaan paluupostina pettyneenä vastauksen, jossa pyydetään lisää lausuntoja ja perusteluita hakijalta ja muilta eri inserteiltä. Toisena mieltä ylentävänä löydöksenä on suoraa hylätty päätös ja ettei tuen tarvetta ole. Tai ainakaan sitä ei myönnetä syystä X. Sen jälkeen alkaa sama rumba uudestaan. Joko ”valitat” päätöksestä ja se vie taas hyvässä lykyssä kuukausikaupalla aikaa tai sitten haet kokonaan uudestaan. Kolmas vaihtoehto on luovuttaa, kun ei vaan enää kaiken muun ohella jaksa.
Toisekseen paperinpyöritys ei tue ja tuo voimaa perheelle. Kuukaudet, joina haetaan terapioita ja vammaispalveluita ovat itselleni rankkoja. Ne ovat yleensä lapsen syntymäpäivien tienoilla eli meillä ajoittuu alkukesästä alkusyksyyn. Aikaan, jolloin pitäisi iloita ja juhlia.
Asiakirjoihin täytyy usein perustella miksi oma lapsi on sitova ja kuormittava. Miksi juuri oma lapsi hyötyisi haettavasta palvelusta, mikä hänen kanssaan on haastavaa ja mikä arkea kuormittaa. Papereihin täytyy todistella avun tarvetta aivan kuin se ei olisi todellinen vaan yrittäisin vain riipiä yhteiskunnalta kaiken mikä irti lähtee. Kirjoitan sivukaupalla mikä lapsen kehitystasossa jätättää ja millaiset tilanteet meille on hankalia. Miten lapsi poikkeaa ikätasostaan. Ne saavat tuntemaan surua ja ahdistusta lastani kohtaan, vaikka suurimman osan muusta elämästäni nautin ja ihailen lapseni omaan tahtiin etenevää kehitystä ja hänen omanlaista luonnettaan. Järjestelmä kuitenkin pakottaa minun miettimään mitä kaikkea lapsessani on vikana.
Viime vuosilta.
Joku saattanee miettiä, että ittepähän ollaan terapioita ja muita hurvituksia haluttu. Ollaan, mutta kaikki se mitä sen ympärillä vaaditaan on toisinaan kohtuuttoman tuntuista. Aivan kuin arki itsessään ei olisi palapeliä ja kuormittavaa. Siinä sivussa yön pimeinä tunteina mietit mikä on oikea sanamuoto, jotta asiani tulee ymmärretyksi ihmisille, jotka päättävät asioistamme, mutta jotka eivät tunne meitä ja elämäämme.
Mikä sitten neuvoksi. Ei ole suoraa ratkaisua heittää, mutta edelleen minulle saa lähetellä niitä kutsuja kehittämisriihiin. Rattaita on saatava yhteneväisemmiksi koko Suomen osalta ja päivänselvistä asioista ei pitäisi tarvita todisteita vuosittain. Vammaisuus ei lopu vuoteen 2020, kukaan ei hanki jääkaappiinsa lukitusjärjestelmää puolisoaan varten lapsen nimissä tai hae fysioterapiaa, vaikka lähiseurassa olisikin jalkapalloa ja tanssia tarjolla.
Joka ryhmittymästä löytyy varmasti etuuskalastelijoita, mutta on nöyryyttävää ajatella, että me ja lähes 35 000 muuta hakisivat vammaistukea sekä muita palveluita huvin ja rahan vuoksi (Ylen nettiartikkeli vuodelta 2018, tilasto vuoden 2017 lopusta). Välillä sitä miettii mitä sitä olisikaan ehtinyt tienaamaan sillä välin, kun kieli keskellä suuta rustaa kaavaketta kaavakkeen päälle.
Sen sijaan taas niiden palveluiden eteen joita lapsemme on elämänsä aikana jo saanut en ehkä ehtisi tienata koko elämäni aikana. Ja se saa minut nöyräksi ja kiitolliseksi veronmaksajaksi. Tsemppiä niille, jotka ovat saattaneet ympärilläni aistia pientä kireyttä pipossa.
Ja vinkkini niille, jotka siellä pyörivät näiden samojen paperien keskellä.
Asia kerrallaan. Jos kuulut samaan klaaniin kanssani eli kaikki-on-hoidettava-heti-ja-nyt, on aikamme opetella uusia toimintamalleja. Ei Roomaa ja kehitysvammaisen lapsen seuraavaa vuotta rakenneta viikossa. Paperi kerrallaan. Mutta kun täytät, täytä koko lappu kerralla äläkä niin kuin itse teen, eli hyppien ensin helpot ja sitten vaikeat kohdat.
Kyytipoikaa. Onko se sulle pullo punkkua, sheikkerillinen herapirtelöä, pussi salmiakkia, rasia mansikoita tai kymmenen euron juustoa? Ihan sama, tähän urakkaan saat myönnytyksen ja kaikki aseet on sallittuja.
Tee hakemukset yms. ensin itsellesi talteen, jotta niihin on seuraavana vuonna helppo palata ja saada runkoa valmiiksi. Ja samalla voi ehkä ilahtua ja huomata, että joku asia ei olekaan enää niin suosta tänä vuonna. Tämä kohta on akilleen kantapää, mutta yritän skarpata. Haluan ilahtua ensi vuonna.
Tavoite. Tee kalenteriin itselles merkinnät milloin täytät minkäkin paperin. Palastelu voi tuntua vievän ensin aikaa, mutta todellisuudessa sun stressi laskee, kun tiedät ettei se riisillinen paperia odota täyttäjäänsä viimeisenä iltana.
Mörköjuhlat. Kun homma on maalissa, laarissa, pesässä, kalkkiviivojen yli…, on kultajuhlat. Sovi itsesi ja perheesi kanssa joku kiva juttu palkinnoksi. Joulu kuntoutussuunnitelma on kerran vuodessa vaan! Me meinataan lähteä Lappiin pakoon kaikkia ja kaikkea.
Tämän kevään lastenkenkien valinnan jälkeen seuraava suo kahlattavana on ollut potkupyörä ja sen valinta. Nyt kun potkumopoilu sujuu, seuraava steppi on siirtyä potkupyöräilyn pariin.
Potkupyörä on siis pyörä, jossa ei ole polkimia. Pyörän korkeus asetetaan niin matalalle, että lapsi yltää omin jaloin potkimaan itselleen vauhtia vaivatta. Meidän pienikokoisen neidin kohdalla hyvän potkupyörän kriteereinä oli tarpeeksi pienen ja kevyen rungon lisäksi takaa kaareutuva satula, jotta pylly ei liukuisi niin helposti pois penkistä. Kolmen kärkeen merkeistä meillä pääsi Cannondale, Strider ja Puky. Päätös Pukystä syntyi siitä syystä, että satula vaikutti parhaimman malliselta. Lisäksi Pukyn rungossa on leveä osa, jolle lapsi saa nostettua jalat kovissa vauhdeissa. Siihen meillä taitaa mennä tovi, mutta kuka tietää.
Minkä kokoinen Puky sopiva? Meidän pienen ipanan kohdalla oli selvää, että kaikkein pienin eli malliltaan LRM. Siinä lapsen tulisi olla vähintään 85cm pitkä. Potkupyörähän on se, johon ei kasvunvaraa kannata ottaa ja parempi liian pieni kuin liian suuri. Painoa Pukyssä on 3,5 kg, joka on painavin meidän ränkkingiin päässeistä pyöristä, kevyimmän ollessa 2,5 kg. Äkkiseltään pari voipakettia kuullostaa pieneltä määrältä potkupyörässä, mutta mistäs näistä tietää. Olisikin mielenkiintoista päästä tekemään testiä neidin ollessa vanhempi, minkä pyörän hän itse valitsisi potkuteltavaksi jos saisi valita.
Edelliseen Prisman kypärään verrattuna KED-kypärän säädöt ja napakkuus ovat vähän eri luokkaa.
Pukyssä on Foam-renkaat, eli niitä ei täytetä ilmalla. Niitä ei tarvitse siis alvariinsa pumppailla, mutta samalla mietityttää renkaiden joustamattomuus. Tosin meidän pyörällä painellaan pääasiassa tasaisella asvaltilla, joten ne maastopyörä jousineen joutavat odottamaan.
Pukyillä on viiden vuoden runko- ja tankotakuu, mutta se vaatii oman potkupyöränsä rekisteröimistä valmistajan sivuilla. Rekisteröinti kannattaa tehdä heti, muuten takuu ei ole voimasssa. Takuu siirtyy myös jälleenmyyntitilanteessa. Itse ahdistus aina kaikista rekisteröitymisistä, niin tästäkin. Homma olikin kuitenkin muutamassa minuutissa hoidettu ja takuukuitti tuli sähköpostiin.
Mutulla saksalainen merkki Puky on suomalaisten suosituin potkupyörämerkki. Uskon sen johtuvan siitä, että se on laadukkaitten potkupyörien hintatasoltaan edullisimmasta päästä. Yritin löytää Pukyä meille käytettynä, mutta sitä mukaan kun niitä tuli myyntiin ne myös menivät nenän edestä.
Jossen löydä tarvitsemiani tavaroita kirppiksiltä, pyrin löytämään kotimaisia tai ainakin laadukkaasti tuotettuja tuotteita. Ja jos suomalaista tuotetta ei ole saatavilla, pyrin tukemaan mahdollisuuksien mukaan edes suomalaisia kauppiaita.
Lähtiessäni kartoittamaan eri yrityksiä suurennuslasini alla oli erityisesti yritykset, jotka kertoivat avoimesti kuka yrityksen esiripun takana heiluu ja miksi he pitävät yritystä. Näistä syistä päädyin tekemään yhteistyötä jyväskyläläisen pariskunnan Evan ja Thomaksen kanssa. He pyörittävät Polkuped-nimistä yritystä kirjaimellisesti lapsiperhearjen keskellä, sillä heidän varastonsa toimii heidän kotipihallansa.
Polkuped on synnytetty vuonna 2010 rakkaudesta ja huolesta liikuntaan ja lapsiin. Eva ja Thomas opiskelivat vielä tuolloin molemmat ja yritystä ja sen valikoimaa on kasvatettu pikku hiljaa. Kaikki on lähtenyt liikkeelle esikoiselle hankitusta Pukystä. Eli todellakin ollaan firman alkulähteillä, kun potkupyöristä puhutaan. Tarjoamalla laadukkaita ja hyväksi koettuja urheiluvälineitä he haluavat tehdä osaltaan lasten ja perheiden liikkumisesta kivaa.
Polkupedin ehdoton valtti on heidän tietotaitonsa tuotteita kohtaan. Heillä on kokemusta tai parhaillaan käytössään lähes kaikki tuotteet, joita heillä on saatavilla. Voi siis sanoa, että he todellakin tuntevat tuotteensa. Sinun ei tarvitse siis olla ammattilainen, vaan he osaavat opastaa ja suositella juuri sinun tarpeisiisi parhaan vaihtoehdon ja tietävät onko tuote kestävä vai ei.
Tuotteen vertailu on tänä päivänä järjettömän helppoa ja valmiit vertailupalvelut antavat kuluttajalle tarjottimella paikan, josta tuote löytyy huokeimmalla hintalapulla. Se asetta haasteensa pienelle yritykselle, joka ei aina pysty asettamaan hintalappua tasan tai alle jättimarkettien kanssa. Se mitä kasvottomat ulkomaalaisfirmat eivät tarjoa onkin Polkupedin vahvuus. He antavat aikaansa avustaakseen asiakasta saamaan kerralla tarvitsemansa tuotteen ja vastaavat kysymyksiin ja murheisiin vielä tuotteen saavuttuakin. Reklamaatiot ja muut ikävät asiat he lupaavat hoitaa nopeasti.
”Sit tuun jos sillä potkupyörällä voi lentää”.
Viimeistään siinä vaiheessa sytyin liekkeihin, kun Eva kertoi hänellä olevan koulutusta soveltavasta liikunnasta ja työkokemusta downien ja muiden lasten kanssa liikkumisesta. Tällä hetkellä Eva toimii päätoimisesti liikunnanopettajana 7-18-vuotiaille ja Thomas pyörittää verkkokauppaa. He ovat entisiä kilpahiihtäjiä ja myös koulutuksensa puolesta heillä löytyy tietotaitoa auttaa kaikkia liikkujia harrastelijoista huippu-urheilijoihin.
Polkuped kirjoittaa somekanavillaan Instassa ja Facebookissa lasten ja perheeiden liikunnasta sekä sen tärkeydestä – sekä suomeksi että ruotsiksi . He haluavat saada perheitä enemmän liikkumaan ja saavakin työhönsä paljon voimaa asiakkaiden jakamista onnistumisen hetkistä. Tarkkasilmäinen voi huomata ettei suomi ole Polkupediläisten äidinkieli. Eva ja Thomas puhuvat ja kirjoittavat hyvää ja ymmärrettävää suomea, mutta lisäksi on ruotsinkielisillekin tarjolla palvelua på svenska. Ainakin täällä Varsinais-Suomessa toista kotimaista käyttävät osaavat arvostaa tätä osaamista.
Lapseni saa minut päivä päivältä paremmin ymmärtämään kuinka rajoittunut olen.
No, mitä me sitten saatiin? Vähän jännitin millaisena palapelinä potkupyörä saapuu netistä tilatessa. Mutta mitä vielä. Sen verran osaan kuusiokoloavainta heiluttaa, että tangon sain kiinnitettyä runkoon ja satulan kiristettyä. Siinä se. Ei kun radalle.
Aloittelimme potkupyöräilyä sisätiloissa, kun toppapuku piti vielä päälle heittää. Olisi mielenkiinto loppunut varmaan hyvinkin lyhyeen neidillä. Ensimmäisellä kerralla näytti siltä, että jahka laitetaan potkupyörä suoraa ylähyllylle ja kaivetaan ensi vuonna uudelleen. Nyt kuitenkin neidin motivoituessa otamme muutaman kierroksen keittiön pöytää ympäri ja ensimmäisen kerran on pystynyt päästämään jo itse pyörästä irti. Tärkeintä on harjoitella vähän kerrallaan ja tarpeeksi tuettuna, jotta saadaan aikaan onnistumisen riemua. Viikonloppuna otettiin ensimmäiset potkottelut ulkona ja neiti ei ihan vakuuttunut näistä hommista siellä. Kypärä päähän laitettaessa neiti taputteli minun pyörääni ja Puky olis saanut jäädä noijailemaan koivuun. Näyttää siltä, että meillä asuu joku muukin takapenkin elämästä nauttija. Olin ihan ihmeissäni, sillä sisällä tosiaan homma tuntuu kiinnostavan. Piti oikein testata ja tuoda pyörä sitä varten takaisin sisäajoon.
Luulen tässäkin hommassa olevan kyse ajoituksesta ja otetaan nyt kesänä missioksi ottaa pyörää tarjolle aina silloin tällöin. Pitää vaan itsekin yrittää taas malttaa ja muistaa, että homma lähtee käyntiin kun aika on oikea. Potkupyöräilemällä haaveilen pääsevämme siirtymään potkupyöräilystä suoraan tavallisen pyörän ohjaksille eikä meidän tarvitsisi ikinä tutustua apuvälinelainaamon pyöräilytuotteisiin. Aika näyttää ja palaan syssymällä kertomaan tuliko meille pitkä kuuma potkupyöräkesä vai lojuuko tuo minisähikäinen edelleen tuolla koivun juurella.
Somen puolella meitä seuraavat tietävätkin meidän olleen päiväreissulla vertaistukitapaamisessa Sipoossa. Meiltä on peruuntunut viimeiseltä kolmelta kerralta tapaamiset neidin sairastumisien vuoksi, nyt päästiin. Kotiin viemisinä tuotiin tietty räkätauti, mut ihmekös tuo.
Vertaistuen saaminen samanikäisen muiden lasten vanhemmilta alkoi melko pian, kun diagnoosimme varmentui. Sinä keväänä löysin muutaman muunkin äidin, jotka tiesivät odottavansa down-lasta. Aloimme kirjoitella yksityisviestejä Facebookin kautta. Ei mennyt montaa kuukautta, kun huomasimme meitä ilmaantuneen pikku hiljaa lisää ja lisää ja tarve omalle ryhmälle nähtiin. Nyt meitä 2016-2017 syntyneiden down-lasten vanhempia on yli 80 vaihtamassa iloja ja huolia toistensa kanssa. Vaikka olenkin kirjoittanut ettei vertaistuki ole pelkkää auvoa, on järjettömän huojennuttavaa olla kehitysvammaisen lapsen äiti 2000-luvulla. Tukea, tietoa ja vastaavanlaisia kokemuksia on heti ruudun toisella puolella. Aina kun ryhmät kasvavat, mahtuu joukkoon niin paljon erilaisia luonteita ja perheitä, että väkisinkin välillä tulee väärinymmärryksiä.
Sali täynnä kavereita, mut mua muka kiinnostaa enemmän tää kasvistokirja.
Meidän ikäryhmämme tapaa ainakin kerran puoleen vuoteen ja olemme tähän asti vaihtaneet aina paikkakuntaa. Järjestely onkin toiminut loistavasti. Aina on joku ottanut emännöintivastuuta (niin no, aktiivisia isännöitsijöitäkin voisi olla enemmän;) seuraavan tapaamisen järjestämiseksi tai sitten joku alkaa huhuilla missä seuraavaksi nähdään. Suomi on harmittavaisen pitkä maa ja Lappi on jäänyt kieltämättä paitsioon. Tiedän heidän kuitenkin järjestävän siellä tapaamisia, jossei tietylle ikäryhmälle niin ainakin isommalle otokselle. Kannattaa huhuilla Downiaisten Facebookissa.
Aktiivisen vertaistuen tarve on pikku hiljaa itsellä vähentynyt, kun arki solkuu omalla tavallaan ja painollaan. Edelleen on ihana nähdä mitä muille kuuluu ja miten ipanat ovat kasvaneet. On ihan eri asia vaihtaa kuulumisia somessa kuin nähdä miten elämä menee kaikilla eteen päin.
Jokaisella kerralla on yritetty järjestää jotain pientä ohjelmaa, kuten muskaria, valokuvausta, viittomaopetusta ja kävipä meidän Turun tapaamisessa vammaisoikeuksiin erikoistunut lakimieskin puhumassa. Syödään tietty ja vaihdetaan kuulumisia. Yleensä jokaisella kerralla yritetään ottaa yhteiskuva. Jostain syystä se on alkanut tuottaa kerta toisensa jälkeen enemmän haasteita.
”Pyyhkijät pyyhkivät fiu fiu fiu”…. Ja niin lapset lamaantuivat katsomaan aikuisten bussilauluperformannia.Niiiin paljon kaikkia paikkoja, jotka voisi hajoittaa.Tällä kertaa oli myöskin muskaria. Desibelit nousi ja meno oli hulvatonta.
Tämän kertainen paikka – kulttuurikeskus Lilla Villan ansaitsee erityismaininnan. Kaikki huomio meni oman ipanan kaitemiseen niin kuvia talosta on harmittavan vähäisen. Niin ihanaa luonnetta henkivä vanha kunnantalo, jossa toimii myös kahvila. Cafe Lilla Villanista saa lounasta kahvilatuotteiden lisäksi. Siispä kannattaa poiketa.
Omaa mieltä jäi kaihertamaan Sipoonkorven luontopolut, joiden ohi hurautimme. Ensi kertaan.
Tarvasjoen Suurilan kesätapahtumasta 2018. Siellä rapsuteltava oli poni, muutaman päivän ikäisiä karitsoja, joiden emolle oli käynyt huonosti, kaneja ja samojedi-koiria. Oli pomppulinnaa ja sirkustaiteilijaa. Ihana kesätapahtuma! Toivottavasti järjestetään myös tänä vuonna.
Niin kaukaiselta vielä kuukausi sitten tuntui kesä. Ja nyt oman kesäloman alkuun on alle kuukausi. Härregyyd. Aina tulee mietittyä mitä kaikkea kivaa sitä haluaisi kesällä ehtiä tekemään. Nyt kun koittaa elämäni toinen koko kuukauden kesäloma, on aika kääntää katse kesäpuuhiin. No ja on kai sitä toivon mukaan kesää vielä kesäloman jälkeenkin. Mutta mitä sitä sitten tekisi kesällä? Omassa pinttyneessä mielessä on tiettyjä juttuja, jota ilman kesää ei tule. Sen lisäksi kaipaan uusia positioita ja elämyksiä. Hiljaisuutta ja kesäpöhinää. Sopivasti kaikkea ja toisaalta ei mitään ihmeellistä.
Älkää pökertykö. Tää on se lista kun kaivetaan, kun ei oo mitään tekemistä ja jotain haluis tehdä. Ja toisaalta monesti myös havahtuu kivojen kesätapahtumien olemassaoloon vasta kun se on jo myöhäistä. Turku ja Turunseutu on täynnä elämää kesällä ja tässä meidän vinkit ja ajatukset kesään. Kuvituskuvat ovat otettu pitkin poikin Suomenmaata.
Turku Air show 2019 on ilmailualan juhlanäytös Turun lentokentällä 15.-16.6. Lentokoneet kiinnostavat meidän neitiä kovasti, mutta ilmeisen kova melutaso mietityttää herkkää neitiä. Mietintään!
Ruokaa. Paljon ulkona grillausta ja toivottavasti monta ihanaa ravintolaelämystä. Ainakin mielessä on: – Kuoren terassin burgerit – Nerån pastat terassilla nautittuna – No Mami! Miten olen sen voinut missata kaikki nämä vuodet. Asia on korjattava kesällä. – Cappuccino Cafe Artissa jokirannassa
Potkupyöräilyä. Kun neiti joutuu tyytymään vielä vähän passiivisempaan pyöräilijän rooliin retkillä, toivotaan, että päästäis tänä kesänä potkupyörämaailmassa hyvään vauhtiin.
Mökkijuhannus, jota on tullut vietettyä vapaina juhannuksina. Sinne siis, hyttysiä, vettä- ja räntäsadetta uhmaten. Höpöhöpö, kuutamouintia ja radio Novaa (koska mikään muu ei kuulu).
Kesälomareissu pohjoiseen pariksi viikoksi. Hypätään juhannuksen jälkeen Tampereen autojunaan ja aamulla toivotaan löytävämme itsemme Kolarista. Suunnitelmia ja suunnittelemattomuutta. Hups, siinä meni pari viikkoa kesälomasta. Ensimmäinen viikko menee road tripatessa ja retkeillessä, seuraava pieruverkkareissa Kitkajärven rannalla Kuusamossa.
Keskiaikaiset markkinat Turussa 27.-30.6. on joka vuotinen keskiaikaisfiilistelyn paikka. Viime vuosina on ollut lapsillekin kivasti puuhaa, jopa ihan ilmaiseksi.
Kupittaan seikkalupuisto Turussa – Paljon musiikkia, tapahtumia ja tempauksia sekä työpajoja kaiken muun leikkipuistotoiminnan ohessa. – Maauimala – Noin vaatimattomasti monipuolisin leikkipuisto mitä maa päällään kantaa. Saa toki suositella omia lemppareitaan! – Seikkis rockissa on lasten festarit 8.-9.6. – Mainitsinko jo jäätelön? No se jäätelökavereiden artesaanijätski löytyy täältä!
Luontoretkiä – Kaarinan Vaarniemestä Turun Katariinanlaaksoon on vielä tekemättä. Pohdinnassa vielä miten auton saa toisesta päästä pois. Ideoita? – Paavonpolut ympäri Turkua haltuun. Ensinnäkin aurajokea on tullut kolattua Turun linnalta Halisiin ja sieltä vanhan kampiförin tilalle tulleelle ponttoonisillalle asti. Miljöö toki sielläkin on vertaansa vailla. Tänä kesänä Paavonpolku 4A saa meidät vieraaksemme. Jos haluat reitille ennenkö teen jutun siitä tänne, suosittelen lataamaan puhelimeen Citydomaini-mobiilisovelluksen, joka kertoo Paavonpolkujen reittikuvauksista tarkemmin.
Somessa seuraavat tietävätkin, että tämän rastin saa vetää yli, sillä olimme viime viikonlopun helteistä nauttimassa juuri tällä Paavonpolulla. Polkua ei ole merkitty, eli ensimmäisellä kerralla kannattaa varata aikaa oikean polun ihmettelyyn.
Ystäviä. Luulisi ettei tätä tarvitsisi to do-listalle edes kirjata, mutta jo vain, jos kesällä meinaa ystäviä nähdä on se kalenteroitava jo nyt ettei mennä ristiin. No ainakin: – Kalenteriin on sovittu jo ainakin meeting lapsuuden kavereiden kanssa – Helsinkiin tapaamaan ystäviä. Ainakin olisi yhdet kolmikymppiset tiedossa! – Toivon toki tilaa jäävän paljon ekstempore kohtaamisille
Kesäteatteri on ehdoton, ilman sitä kesä voi olla lähes pilalla. – Turun nuori teatteri ei ole pettänyt viime vuosien aikana kertaakaan. – Emma-teatteri Naantalin muumimaailmassa on miljööltään ihana. Teatterikappaleet, joita Linnateatteri tuottaa ovat joskus hyviä, joskus ihan alta riman. – Joku piskuinen maaseudun kesäteatteri? Niitä löytyy lähestulkoon joka kunnasta.
Vegånia kasvisruokatapahtuma Turun suurtorilla 2.-3.8. Täällä jos jossain uskon saavani hyvää kasvisruokaa.
Kotieläinpiha. Missä meille sellainen Turun seudulta? Metsästyksen alla on ollut, mutta potenttiaalista ei ole omaan silmään osunut.
Häät – kuka pitäis ja kutsuis meidät?
Tuijottelua tyhjyyteen, merelle, yli peltojen, omalla terassilla tai kohti taivasta.
Vallisaari, 2018Vallisaari, 2018
Mitä teidän kesän to do-listalla on? Onko jotain jokavuotisia perinteitä tai onko jotain ihan uutta ja ihmeellistä. Meidänkin listalle vielä otetetaan vastaan vinkkejä. Jes, sieltä se tulee. Kesä, olen valmis.
Mietitkös vielä viikonloppusuunnitelmia? Kaarinan Kuusiston linnanrauniot ovat varsin varteenotettava vaihtoehto Varsinais-Suomessa päin liikkuville. Tai jos suunnitelmissa on kiertää kesällä saariston rengastie, tämä on matkasi varrella. Pistä takataskuun. Me kävimme Kuusistossa pääsiäisenä ekstemporeretkellä. Mikäli pikapyrähdys luontoon kiinnostelee, tämä on loistava matalankynnyksen retkikohde. Meidän taaperollekin tämä oli oivallinen maasto. Leveähköt ja melko tasaiset polut. Rattailla ei kuitenkaan luontopolkua pääse kiertämään, vaan sitten täytyy tyytyä kävelemään Linnanrauniontietä suoraan raunioille mikäli ei ole samanlaista puskasta kuin puskasta läpi-mentaliteettia niin kuin allekirjoittaneella.
Linnanraunioiden virallinen parkkipaikka on Linnanrauniontiellä vasemmalla puolella. Sen ohi ei voi ajaa muuta kuin silmät kiinni. Yleinen tie päättyy tähän, mutta yllättävän moni posottaa silti autolla ilman omantunnon tuskia linnanraunioille asti.
Parkkipaikalta lähtee 3,2 kilometrin mittainen luontopolku, joka kiertää Kappelinmäen (pieni nyppylä) ympäri. Meillä oli hieman hankaluutta hahmottaa luontopolkua, mutta alla oleva kuva havainnollisti itselle nyt näin jälkikäteen, että ihan oikein menimme reittimme. Jos kappelinmäelle kiipustaa, sieltä täytyy tosiaan tulla samaa reittiä takaisin ympyräreitille. Mäen päällä on tukkipöytiä eväshetkeä helpottamaan.
Jos haluaa kiertää ensin Kappelinmäelle, pitää jatkaa polkua ladon ohi oikealle mäkeen. Jos taas haluaa mennä sinne vasta takaisintulomatkalla, kannattaa kurvata yllä olevan kuvan nurkilta vasemmalle. Polku näyttää huomaamattomalta verrattuna tähän, jota me tässä menemme. Mekään emme huomanneet sitä menomatkalla ja siksi menimme reitin näin päin.
Sen verran mereltä puhaltava tuuli riepotteli, että lämpimästä säästä huolimatta piti kiskoa heti alkumetrien jälkeen tuulenpitävää niskaan. Neiti viittoo, että kuulee lintujen laulaua.Kappelinmäeltä. Vähän kun raivaussahaa näyttäis niin näkis merelle paremmin (vitsivitsi)
Kappelinmäeltä täytyy tosiaan laskeutua samaa reittiä takaisin alas ja jatkaa alhaalla vasemmalle. Polun jatkoa joutuu hieman hakemaan tai ainakin helposti hakeutuu takaisin Linnanrauniontielle jossei ole tarkkana. Rattailla pääsee varmasti helpommin menemällä hiekkatietä. Luontopolku, joka vie raunioille näyttää alla olevalta.
Komeat kelit oli saanut muutaman muunkin viettämään iltapäivää linnanraunioille. Luontopolulla sen sijaan sai mennä melko omin päin. Raunioilta löytyy grillauspaikka (+puita) sekä ulkovessa, joka harmiksemme oli vielä talven jäljiltä lukossa. Näytti kuitenkin uudenkarhealta ja siistiltä. Omat lantionpohjanlihakset saattaa joskus pettää. Puskapissa ei petä.
Kuusiston linnanraunioilta löytyy myös kesäkahvila. Kulttuurihistoriasta en osaa teille luennoida. Sitä varten kannattaa tulla itse mestoille lueskeskelemaan tietotauluja. Toivon toki kiinnostuksen historiaan syttyvät syvemmin iän myötä. Sitä ennen keskityn tähän hetkeen.
Taaperon mentäviä koloja
Raunioilta lähtiessä takaisin pitää palata taas pieni pätkä samaa reittiä takaisin. Pellon reunan yläpäässä käännytään oikealle, jotta ei palaa samaa reittiä parkkipaikoille. Loppupätkä on havumetsää. Oli jo suhteellisen kuivaa, mutta alkukeväästä ja syksyllä voin kuvitella polun olevan aika mutainen. Silloin tällöin meri pilkahtelee vieressä, mutta melko hyvin se jää puiden varjoon.
Lisää lintuja ja muurahaisten valtateiden ihmettelyä.Kotiin päin askel on aina kevyempiTai sitten ei.
Lähiretkeilystä pitävä siskoni mielestä Kuusiston linnanrauniot ja luontopolku on vähän tylsä. Hän retkeilee kouluikäisten lasten kanssa. Omaan makuun tämä oli tähän elämäntilanteeseen sopivan helppokulkuinen myös taaperon askeleelle, helposti saavutettava ja varsin mukiinmenevä luontoelämys. Eikä maisema ylhäällä raunioilla evästäessä ei ollut ollenkaan hullumpi.
Oletko sinä käynyt Kuusistossa? Josset, mee ja tuu kertomaan mitä tykkäsit! Kivaa ja auringon hellimää viikonloppua kaikille!
Tänä äitienpäivänä toivon vain olevani pian terve, jotta jaksan nauttia elämästä ja siitä etuoikeudesta, että saan olla äiti ainutlaatuiselle pikkutyttärelleni. Minua on mystisesti vaivannut alkuvuodesta asti jatkunut yskä ja limaisuus. Nyt se on äitynyt siihen pisteeseen etten saa nukutuksi ja edellisyönä jouduin lähtemään päivystykseen avaamaan keuhkoputkiani.
Ei ole hoitajan helppo olla itse sairas. Sen sijaan helppo on taas tajuta, miten vaikeaa voi potilaan olla saada itseään kuuluviin ja apua ja oikeaa hoitoa. Muiden etua on oppinut ajamaan, omiensa ajamisessa on vielä parantamisen varaa. Nyt minulle on noussut huoli itsestäni, koska en pysty pitämään huolta rakkaimmistani. Rakkaus omaa lasta kohtaan on niin suuri, että se on saanut viime viikkoina monet itkut aikaan.
Koska minusta ei ole ollut kirjoittamaan, uskon että äitienpäivänä 2019 kuvat riittävät kertomaan tunteidentäyteisistä vuosistani.
Leikkauksen jälkeen ensi kertoja sylissäEnsiminuutit kotonaMaitohumala 1,5kkValkmusan kansallispuisto neidin ollessa 1,5kk (v. 2016)1kk2kk ristiäisten tienoillaEnsimmäinen joulu 22.12.20167kk5kk, ensimmäinen kerta vauvauinnissa7kk takissa, jota äitini on käyttänyt minun olessa saman ikäinen. 6kk7kk9kk11kk, Suomenlinna1v.11,5kk Haminassa, pikkusisko kylässä11,5kk HaminassaEnsimmäiset pyöräilyt 1v.Haavatyrän korjaus 1v. Lastenklinikalla1,5v. väsytystaistelu ja koti tiptop1v 7kk 1v 8 kk, Hop LopAsuntomessuilla Mikkelissä 2017Äitienpäivä 2018 Sopeutumisvalmennuskurssi Rokualla heinäkuussa 20181v 11kk, Kesä ja Kuusamon hyttyset
”Me hassuttelimme ja hölmöilimme ja leikimme kaikkea sellaista mitä vain me kaksi osasimme yhdessä leikkiä”, kirjoittaa Ninka Reittu kirjassaan Sinä olet superrakas. Ja niin me teemme.
Tänä äitienpäivänä Pauligin markkinointiosasto on osannut todella vedota tunteisiin, kun tuuttasi ulos perinteisen äitienpäivän Juhla Mokka-mainoksen ja kahvipaketin äitienpäivä-kuosilla. Siihen Anna Puu on runoillut: ”Peilistä katsot minuun, vuosi vuodelta enemmän. Sillä minä olen sinusta ja sinä olet minussa, Äiti”.
Ensimmäinen äitienpäiväni ja toinen äitienpäiväni aatoksiani voi lukea linkeistä. Näiden siivittämänä toivon hyvää äitienpäivää kaikille äideille ja niille, jotka saavat juhlia äitiä. Voimia niille, joille tämä päivä on liian raskas <3
Olen ”aika” innoissani. Tarkoituksena on jo pitkään ollut luoda teille helppokäyttöisempi kanava, jolta löytäisitte helposti juuri teitä kiinnostat jutut ja pääsisitte helposti seuraamaan meininkejämme. Sivuilla on tosi paljon uudistuksia. Kerron niistä kaikkein oleellisimmista.
Nyt on olemassa yläpalkki, johon on kategorioitu elämän eri osa-alueita, jotka toivottavasti osaltaan helpottavat tiettyjen juttujen löydettävyyttä. Puuttuko sieltä mielestäsi joku tietty kategoria?
Yläpalkista löytyy myös osio Minusta, josta löytyy kuka sorvin ääressä heiluu. Oliko jotain yllättävää tai uutta, jota et vielä minusta tiennyt?
Sivun oikeaan laitaan on tullut Luetuimmat- ja Arkistojen helmet-osio. Luetuimmissa löytyy helposti vuosien varrella eniten luetut jutut ja Arkistojen helmiin olen koonnut turuilla ja toreilla puheenaiheeksi nousseita asioita, omia lempilapsia ja juttuja joiden en halua unhoittuvan. Mobiiliversiossa nämä osiot tulevan sivun loppuun näkyviin.
Facebookin ja Instagramin puolelle pääsee myös tätä nykyä iisimmin siirtymään. Mobiiliversiosta ne löytyvät ja kategoriavalikon loppupäästä sekä sivujen alalaidasta (Instagram ei tällä hetkellä löydy sieltä). Täysversiossa sometäpät löytyvät ylävalikkoriviltä.
Pientä viilaamista löytyy varsinkin mobiiliversiosta, mutta tämä elää myöskin elämäänsä ja kehittyy meidän mukana. Pieniä synnytyskipuja on niin kuin kuuluu, mutta ei anneta sen haitata menoa. Teksteissa vilisevät linkit ohjautuvat vielä suurimmalti osin vanhan blogipohjan puolelle, asia korjataan mahdollisimman pian. Pahoittelut siitä.
Mitä tuumitte? Antakaa palaa ja antakaa palautetta. Mikä toimii ja mikä voisi pelittää vielä paremmin?
Kirjoitin vielä 2017 ettei esikoisesta tulla näkemään täällä kasvokuvia. Miksi nyt sitten on alkanut tasaiseen tahtiin ripsumaan kuvia sieltä sun täältä ja kuvissa pääasiassa nimenomaa lapseni koko komeudessan. Päätös on ollut vaikea ja olemme sitä vatkanneet puolisoni kanssa eteen ja taakse.
Kaiken lähtökohtana perheessämme on lapsemme hyvinvointi, jota olemme miettineet kuvien, tekstien ja videoidenkin osalta. Aluksi minulle oli erityisen tärkeää ettei kuvia lapsesta laiteta ollenkaan tai ainakaan kasvokuvia. Sitä arvoa on myös perhepiirissäni pidetty tärkeänä eikä muidenkaan lapsien kuvia ole jaettu somekanavissa. Olen saanut kritiikkiä ihan lähimmiltäkin ihmisiltä päätöksestäni alkaa jakaa kuvia. Ja hyvä niin. Se tarkoittaa vain sitä, että lähimmäisiäni halutaan suojella.
Kanavoideni tarkoitus on alusta asti ollut lisätä tietoutta downin synroomasta, lieventää ennakkoluuloja ja kaventaa kuilua kehitysvammaisuuden ja ”normaaliuden” välillä. Mietimme kumpaa lapsemme arvostaisi aikuisena enemmän: Anonyymiyden ylläpitämistä ja kasvottomuuden suojaamisesta vai hänen oikeuksiensa ja parempien mahdollisuuksiensa ajamista. On myös taiteilua, millaisista asioista on soveliasta kirjoittaa, kun joka tapauksessa yksityisyydensuoja kärsii. Mutta toisaalta, jos joku saa vertaistukea ja apua murheisiinsa, ammattilaiset saavat lisää ymmärrystä tiedon ja taidon rinnalle, kuka häviää? Se jää nähtäväksi, mutta tällä tiellä olemme.
Muistan, kuinka itse halusin down diagnoosin varmistuttua nähdä miltä downihmiset näyttävät ja etenkin videot olivat itselleni todella tärkeitä. Tarjolla oli materiaalia vähän, mutta se oli sitäkin arvokkaampaa. Koen minulla olevan velvollisuus antaa sitä hyvää eteen päin. Entistä suurempi osa downraskauksista päättyy aborttiin (etenkin Tanskasssa ja Islannissa) ja yksi suuri syy siihen uskon olevan meidän vieraantumisessa downeista ja muista kehitysvammaisista. Jos blogini saa yhdenkin ihmisen näkemään kehitysvammaisuuden uhkan sijasta mahdollisuutena tai joku epätietoisuuden myllerryksessä oleva vanhempi saa vahvistuksen valinnalleen (oli se sitten valinta pitää tai luopua lapsesta), sadat tunnit työtä eivät ole menneet hukkaan.
Meistä tullaan kuulemaan tulevaisuudessa entistä enemmän eikä asiamme ole alkuunkaan loppuneet. Olisi hirveän hankala kertoa elämästä jossei se elämä saisi näkyä. Itse päätähti. Se tuo teille lukijoille meidän perheen sielun paremmin esiin ja toivottavasti antaa elämänmakuisia paloja. Sellaisia paloja, jonka avulla ihmiset näkisivät miten erityisen tavallista arkea me elämme. Saatan katua tätä päätöstäni vuosikymmenien päästä, lapseni teini-iän kynnyksellä tai jos kuvia päätyisi epämiellyttäviin asiayhteyksiin. Elämässä on kuitenkin tehtävä päätöksiä sen hetkisen riskienarviointianalyysinsa perusteella.
Ettäpä näillä mennään. Ja mitähän mieltä te olette siitä? Erityisen arvokasta olisi kuulla, mitä te haluatte meiltä kuulla tai nähdä? Mikä teitä kiinnostaa tai mistä haluatte tietää lisää? Hyvässä hengessä annettu rakentava palautekin on erittäin tervetullutta.
Innostunein ja inspiroitunein terveisin täältä ruudun toiselta puolelta
Viime kesänä hiekkalaatikkoleikeissä ja liukumäkeen kiivetessä teki pahaa, kun lapsen kengät eivät joustaneet jalan liikkeiden mukaan. Kontatessa kengänpohja ei antanut periksi. Halusin, että kengät mukautuu lapsen perässä, en toisin päin. Aloin miettiä millaiset kengät olisivat hyvät lapselle. Ja erityisesti: Millaiset kengät ovat hyvät erityislapselle?
Korostan heti alkuun etten ole jalkojen asiantuntija enkä ymmärrä niiden monimutkaisesta rakenteesta paljoakaan. Mikäli lapsen jalan asento tai sopivat jalkineet mietityttää todenteolla, suosittelen kääntymään jalkaterapeutin tai podologin (jalkaterapiaan erikoistunut lääkäri) puoleen.
Lapsilla, joilla on matalaa lihasjäntevyyttä eli hypotoniaa usein suositellaan tuettuja kenkiä. Joissakin tilanteissa tuki saattaa olla perusteltua esimerkiksi synnynnäisten poikkeavuuksien vuoksi tai ”oikean asennon” hahmottamisessa kun tunto on alentunut. Yleisesti kuitenkin mitä enemmän jalka on tuettu, sitä vähemmän jalkojen lihakset joutuvat tekemään töitä. Miksi siis yrittäisin vähentää lihasten aktiivisuutta lapsella, jolla on jo lähtökohtaisesti matalampi lihasjäntevyys? Mietitäänpä vaikka korsettia. Se puetaan, jotta ruoto saadaan pysymään tikkusuorassa halutussa asennossa. Mitä tapahtuu, kun illalla juhlien pätteeksi korsetti riisutaan? Koko komeus leviää.
Matalamman lihasjäntevyyden omaavilla on usein luonnostaan matala jalan pitkittäisholvi. Oman arvioni mukaan meidänkin naperon pitkittäisholvi on matala, eli ns. lättä- tai lattajalka. Lättäjalka voi olla synnynnäinen ominaisuus tai kehittyä iän myötä. Lättäjalkaa usein tuetaan pohjallisella, jossa on tehty ikään kuin korotus, jotta jalkaholvia saataisiin kohoamaan. Tällaisia pohjallisia käytetään melko paljon edelleen (myös lapsilla), mutta niillä ei ole pystytty osoittamaan tutkitusti näyttöä lättäjalan ”paranemisesta”. Miksi siis korjata mekaanisesti jalan asentoa jos se ei aiheuta mitään vaivaa?
Paljain jaloin liikkuminen olisi meille se luonnollisin tapa liikkua, mutta suurimman osan vuodesta sääolosuhteemme asettavat sille melko tiukat raamit. Mitä sitten, kun paljain jaloin ei voi kulkea? Lähdin selvittelemään millainen olisi hyvä kenkä lapselle. Tutkimuksieni perusteella lapsella hyvä kenkä tarkoittaa ohutpohjaista (<4 mm paksua) kenkää, jossa pieni kasvava jalka pääsee elämään ja liikkumaan vapaasti. Lasten kengissä ei saa olla korkoa, jotta jalkaterän ja lantion asento pysyy luonnollisena. Kengänpohjan tulee olla päkiästä taipuisa ja sen täytyy olla kiertolöysä. Tällainen kenkä on kevytjalkine tai paljasjalkakenkä.
Paljasjalkakengillä kävellessään lapsi tuntee maan ja sen muodot jalkojensa alla. Sen johdosta jalkojen lihakset aktivoituvat jalkapohjan pienimmistä lihaksista alkaen ja kehittävät lapsen tasapainoa. Tärkeää paljasjalkakenkien käyttöönotossa on totutella pikku hiljaa. Paljon yleistietoa paljasjalkakengistä löytää suomeksi paljasjalkakengät.net-sivustolta. Siellä on myös listattu mitä haittoja paljasjalkakenkäilystä voi olla. Yhteenvetona kerrottakoon ettei ole tarpeeksi luotettavia tutkimuksia vertailemaan ”tavallisten” lenkkareiden ja paljasjalkakenkien aiheuttamia haittoja toisiinsa.
Lähdin tutustumaan paljasjalkakenkätarjontaan. Tärkeysjärjestyksen kärjessä oli hyvät (laadukkaat ja terveelliset) kengät. Kaiken tämän hyvän lisäksi toiveissa oli vielä silmääkin miellyttävät kengät. Tarjontaa löytyy paljon, vaikkakin lapsille vähän suppeammin kuin aikuisille. Pitkän surffailun jälkeen ihastuin brittiläinen kenkäbändiin Vivobarefooteihin. Kenkää maahantuo kolmen suomalaismiehen Vivokauppa, joka lähti tekemään kanssani yhteistyötä. Vivokauppa on syntynyt rakkaudesta paljasjalkakenkiin ja heidän missionsa on levittää tätä terveellisten kenkien evankeliumia.
Vivokaupan kanssa asoiminen on ollut sujuvaa ja nopeaa ihan alusta loppuun. Heihin saa supernopeasti yhteyden, mikäli paljaskengistä tulee kysyttävää. Nettisivujen alalaidassa on suora täppä Vivokaupan WhatsAppiin. Mietimme esimerkiksi Jounin – yhden omistajista – kanssa yhdessä sopivaa kokoa naperolle. Jalan koko on tällä hetkellä muutaman millin yli 13 cm ja kokotaulukon mukaan 21 olisi riittänyt. Meillä muut kengät ovat kuitenkin jo 22 ja 23 kokoisia, joten päätimme lähteä kuitekin kokeilemaan 23. Nappivalinta.
Nämä kengät olivat Rakkautta ensi hetkestä alkaen. Suurin ongelma kenkien hankinnassa hypotonisen lapsen kanssa on ihan ensikengistä asti ollut huonosti aukeava suuaukko. Pelko siitä osoittaako varpaat lestissään sinne päinkään on läsnä aina kenkiä jalkaan laitettaessa. Nyt meillä osataan jo ilmaista jos kenkä ei tunnu hyvältä jalassa, mutta silloin kun jalka oli vieläkin pehmeämpi ja mielipiteen tulkitseminen oli hankalaa. Kengän tarvitsee aueta tarpeeksi. Ja Mini Primus tekee sen, niin kuin yllä olevasta kuvasta näkyy. Kengät ovat ihan liian nopeat pukea ja ulos lähteminen tuntuu vähän liiankin helpolta. Tarra on jämäkkä, mutta uskon nämä olevan ensimmäiset kengät, jotka neiti saa itsekin jalkaansa laitettua.
Kengät ovat pumpulisen kevyet. Se on merkittävää erityisesti ensikengissä ja lasten kengissä ylipäänsä, kun kävely hakee vielä askelmerkkejään. Kenkä pysyy tukevasti paikallaan ennakkoluuloistani huolimatta eikä hölsky. Värejä mallista on moneen lähtöön, mutta päädyin näihin helposti yhdistettäviin ja vähiten aran värisiin vaihtoehtoihin. Mutta valitsipa minkä värin tahansa, kaikki ovat vegaanisia.
Primus bootie on ollut meidän välikausikenkien paras vaihtoehto tähän asti. Varsi ei ole huomattavan pitkä. Se antaa jalalle joustoa ja toisaalta meidän neidille on edes mahdotonta ollut saada Viking-tyyppistä pitkävartista kenkää jalkaan. Näidenkin suuaukko on paljon kapeampi verrattuna ylempään Mini primukseen. Jalka sujahtaa paikalleen ilman väkivaltaa, mutta kenkälusikan olemme ottaneet näiden ystäväksi. Vielä vuosi sitten en usko, että tämä kenkä olisi meillä jalkaan mennyt. Kengässä on yksi ainut tarra kiinnitykseen. Kenkä pysyy silti napakasti paikallaan ylemmässä kuvassa näkyvän sinisen kuminauhan ansiosta.
Päälikangas on tiiviimpää verrattuna Mini primukseen. Se vaikuttaa kuitenkin joustavalta ja hyvin hengittävältä. Kangas on vettä hylkivää, mutta sen paikaansapitävyyttä ei onneksi ole tarvinnut nyt koeponnistaa. Vuori on fleecetyyppistä ja pohjallisen saa irti. Kenkä on ollut meillä nyt muutaman viikon kovassa käytössä. Hiekat pysyy hiekkalaatikossa eikä pyri kengissä salamatkustajina sisälle.
Yllä olevasta kuvasta näkee hyvin kenkien suuaukkojen eron. Ja sen miksi Primus bootie huutaa meillä kenkälusikan perään.
Tämä villi kortti, kolmen koplan musta hevonen. Talvikäyttöönkin tarkoitettu Fulham malli. Ilmojen lämmettyä nämä kengät jäivät meillä nyt odottamaan syyskelejä ja kylmiä kesäpäiviä. Kenkä on aitoa nahkaa, joka on itselleni tärkeä elementti talvikengässä. Se on lämpimämpi ja joustavampi verrattuna synteettisiin vaihtoehtoihin. Nahka materiaalina antaa mahdollisuuksia huoltaa ja hoitaa ja vaatiikin toki sen pysyäkseen hyvässä kunnossa. Hoitamalla kenkää huolella se kestää kuitenkin aikaa ja kulutusta. Sen vuoksi liputan kengissä luonnonmateriaalien nimeen. Samasta mallista on kuitenkin kuminen versio myös herkullisissa väreissä. Kuminen Fulham on vegaaninen. Mietin niiden oivallisuutta märkiin keleihin. Ei pienet lätäköt haittaisi.
Fulham on ehdottoman tyylikäs ja sopii niin tytöille kuin pojillekin. Siinä on kiinnitysmekanismina varren toisella puolella oleva tarrakiinnitys. Pohjallinen on irrotettava ja vuori on paljon paksumpi verrattuna Primus booteihin. Miten nämä pitävät paukkupakkasille pienet helposti jäätyvät varpaat lämpimänä ja kuinka villasukat sujahtavat joukkoon jää selvitettäväksi syksyyn.
Lasten kenkien ostaminen verkkokaupan kautta asettaa omat haasteensa ja mahdollisesta palautuksesta johtuvista kuluista asiakas joutuu vastaamaan Vivokaupassa itse. Se on kyllä harmi, koska aina ei mene ykkösellä maaliin. Vivokauppiaiden kanssa kuitenkin kannattaa yhdessä miettiä kokoa etukäteen, jotta edestakaisin postittamista olisi mahdollisimman vähän. Luontokin kiittää. Jos kenkien tilaaminen summamutikassa tuntuu työläältä tai riskialttiilta, Lahden ja Helsingin lähellä asustelevien kannattaa lompsia testailemaan kenkiä kivijalkaliikkeeseen.
Ensi vuoteen mennessä Vivolla on tavoitteena käyttää 90 prosentissa tuotteitaan kestävän kehityksen mukaisia materiaaleja. Vivobarefootilla on vegaanisia kenkävaihtoehtoja myös lapsille. Osa niihin käytetystä materiaalista on peräsin muovipulloista. Meidän testissä olevat Mini Primus Kidsit ovat esimerkiksi vegaaniset.
En tiedä millaisia tuloksia meillä kenkien kanssa saadaan. Ovatko ne ojasta allikkoon vai onkohan lapsella entistä vahvemmat jalkojen pienet lihakset ja koordinaatiokyky. Vanhempana sitä täytyy tarpoa tiedon tulvassa ja tutkittuaan asioita tehdä omat johtopäätöksensä mikä on paras vaihtoehto. Niin kuin nyt kenkien osalta. Paljasjalkakengät ovat nyt toivotettu lämpimästi perheeseemme tervetulleiksi ja ihmettelemme mitä ne tuovat meille tullessaan. Palaan syksyllä mukanani kasa retkiä ja kokemuksia rikkaampana kertomaan kuinka meidän Vivokenkien käyttäjä on kengät ottanut omaksensa.
Viime hetken tietona Vivokaupalta, että kesäkenkiä viedään käsistä kovaa vauhtia. Mikäli mielii omat Vivot saada vielä kesään, suosittelen menemään kipin kapin ostoksille.
Kengät ovat saatu yhteistyönä Vivokaupalta, mutta mielipiteet blogissani ovat aina omiani. Niin nytkin.
Tänään on sudittu terassilauteisiin uutta brunaa pintaan. Onpahan urakka sanon minä. Eikä oo ees kilometrikaupalla mitä maalata.
