tunteet

Harvoin pidän mustavalkokuvista ja sitten toisaalta niistä joista pidän on myös mun lempparikuvia, niin myös tämä. Mustavalkoisuus noin muuten elämässä on kamalaa monessakin mielessä. Yksi voimakkaimmista väripaletin sekoamisista itselläni on ollut, kun sain raskausaikana tietää lapsellani epäiltävän downin oireyhtymää. Aluksi pelkäsin menettäväni värit ja sävyt elämästäni lopullisesti. Onneksi sain ne takaisin, entistä kirjavempina.

Käsillämme on uusi vuosi ja uudet kujeet. Onkohan näin. Vai onko se hetken yritys saada suunta muuttumaan toivottavampaan suuntaan, joka kuitenkin lässähtää kuin tipaton ja kuntoiluinto tammikuun lopussa? Niin moni kokee ettei ole hyvä olla juuri tässä hetkessä ja mietin etenkin viime vuonna usein postauksen otsikkoa. Miten löytää tyytyväisyys elämään? Miten omalla kohdallani on?

Usein miehen kanssa puhumme miten perseestä monet asiat on, kuinka kuormittavaa arkemme on ja miten hankala meidän yhteiskunta toisinaan on. Vähintään yhtä usein kuitenkin päädymme iltapalan ääressä miettimään miten helkkarin hyvin meidän asiamme myös ovat.

Meidän kokemuksemme mukaan tyytyväisyys omaan elämään ei tule itsestään ja se vaatii jatkuvaa muutosta. Se vaatii liikettä ja taitoa pysähtyä liikkeessä. Se on päättäväisyyttä, halua sekä rohkeutta kurottaa vielä yksi saappaanmitta pidemmälle kuin luulee pystyvänsä. Se on opittua taitoa nähdä milloin tarvitsee ojentaa käsi ojan yli ja milloin tarvitsee enemmänkin pukata persuuksista. Se on tahtoa hyväksyä oma ja oman yksikkönsä heikkous, mutta nähdä sen sitäkin suurempi voima.

Tyytyväisyys ei ole yhtä kuin pötkö täydellisiä päiviä, täynnä kyltymätöntä energiaa tai että kaikki olisi aina edes keskinkertaista. Tyytyväisyys on mielestäni tunne siitä, että minulla on hyvä olla, vaikka kaikki ei olekaan täysin niin kuin toivoisin.

Minulla on matkan varrellani ollut monia syitä olla vihainen ja katkera. Itselleni ja koko muulle maailmalle. Voisin lyödä hanskat tiskiin heikolla hetkellä ja todeta ettei lapsistani kuitenkaan kirurgeja tule eikä minusta formulakuskia. Voisin lopettaa liikkumisen, alkaa ryyppäämään ja syödä holtittomasti, koska voinhan kuitenkin sairastua verenpainetautiin ja saada rasvamaksan. Se ei kuitenkaan vie minua eteen päin. Ja sitä kohti meidän on pyrittävä.

Hesarin kannessa oli muutama vuosi sitten Leopekka Tähti ja otsikkona ”Kehitys loppuu tyytyväisyyteen”. Se oli Toyotan mainos, joka pysäytti minut. Pysäytti niin paljon, että leikkasin kuvan talteen. Se oli minun herätysliikkeeni.

Olennaista ei ehkä olekaan siis olla poskettoman tyytyväinen kaikkeen. Jos tyytyy siihen miten asiat on, kokee ettei asioiden muuttaminen muuta mitään ja makaroni-jauhelihamössö jokapäiväisenä ruokana menettelee vielä viiden vuoden jälkeen, jossain kohtaa elämästä putoaa ne lempivärit. Kun ihminen on liian pitkään liian stabiilissa tyytyväisyyden tilassa, tulee tyhjiö. Sen täyttäminen tuntuu mahdottomalta, koska mikään ei tuota tarpeeksi voimakasta läikähdystä sisällä. Ihmiset, jotka ovat perustemperamentiltaan sopeutuvaisia ja rauhallisia, ovat kaikkein eniten uhattuna. Heidän täytyy tehdä paljon enemmän töitä sävyerojen saamiseksi arkeensa. Toisaalta he osaavat olla tyytyväisiä juuri siihen. Eikä sekään ole väärä elämäntapa.

Useampi varmasti miettii, että mites sitten, kun kyse on mielen sairauksista, kroonisten sairauksien ja kipujen aiheuttamista tuskista tai lasten huolista? Murheista, joita ei arjesta saa pois pyyhittyä ja läsnä oleva tieto siitä ettei aurinkoisempia päiviä tule? Silloin aurinko täytyy rakentaa olosuhteiden ympärille. Täytyy opetella löytämään tilanteesta uudet kulmat ja opetella rakastamaan uusia värejä, vaikka ei millään haluaisi luopua niistä vanhoista. Voisiko viedä esimerkiksi sairaan lapsen vielä johonkin kauniiseen paikkaan? Tai jossei voi, voiko hänen ympärilleen tuoda kauniin? Naurua, lämpöä ja rakkautta. Mitä minä itse tarvitsen? Ei ole itsekästä varastaa aikaa ja resursseja itselleen jos se luo hyvinvointia myös ympäristöön.

Muutos vaatii voimaa ja se on usein liikaa pyydetty, kun ämpäristä lotisee jo valmiiksi yli. Silloin on aika hakea apua ulkopuolelta. Taas useampi miettii ettei ammattiapu mitään muuta. Ei niin. Muutos lähtee aina meistä itsestämme ja erityisen tärkeää olisi löytää itselleen ammattilainen, joka osaa kanssasi kaivaa ne pimeät ja valoisat kulmat, joita et itse ole nähnyt tai halunnut nähdä. Meillä kaikilla on ja tulee olemaan vaiheita elämässä, jossa tarvitsemme apua nähdäksemme minkä peiton alle oma Super-Hessumme on kömpinyt ja miten sen viitta saadaan liehumaan komeammin kuin koskaan. Voi kunpa meillä kaikilla olisi oma psykologi.

Muutosta ei kuitenkaan saa aikaan sinä, pillerit, terapiat ja kuntoutukset jos uskoa ja tahtoa muutokseen ei ole. Tulokset eivät tule nopeasti ja työtä tekemättä vielä vähemmän. Se on aikamme ihmisten haastavaa ymmärtää, kun niin monessa asiassa emme joudu enää niin paljon ponnistelemaan tai näkemään vaivaa saavuttaaksemme halutun asian. Aikamme ponnistukset liittyvätkin suurempiin sfääreihin. Kuinka löytää itsensä ja sisäinen rauhansa yltäkylläisyyden keskeltä.

Vihaan jo nyt sanaa ruuhkavuodet ja olen jo nyt alkanut tehdä ajatustyötä sen eteen ettei ne lävähtäisi eteeni siinä perinteisessä muodossaan. En halua kohdata sitä pitkää ajanjaksoa vain vaiheena ja lopussa todeta vain selvinneeni hengissä. Haluan silloinkin tuntea muutakin kuin kiireen ja uupumuksen. Kokea seesteisyyttä ja rauhaa. Mitkä ne toimenpiteet on sen edistämiseksi? Mietitään kaikki itse ja palataan tähän vähän myöhemmin.

Kuinka sitten itse olen löytänyt rauhan omaan elämääni? Täydellinen feng sui odottaa varmasti vielä jossain, mutta matkalla taidan olla. Olen ollut rohkea, utelias ja opetellut luottamaan siipiini. Olen astunut oman tutun boksin ulkopuolelle, vaikka on pelottanutkin. Olen kokeillut erilaisia asioita. Sellaisiakin, jotka ovat tuntuneet ajatuksen tasolla vastenmielisiltä tai vaikeilta. Olen oppinut ymmärtämään ettei kompastelu vahingoita minua. Olen ottanut vastaan oman elämäni möykyt, antanut niille aikaa ja työstänyt niitä.

Entä mitä olen tehnyt niille kokkareille joita en voi heittää seka- tai ongelmajätteeseen? Olen maalannut ne oman värisikseen. Sillä sävyt, kaikenväriset. Ne kuuluu elämään.