Äitiysloma loppuu

”Mitä se loma siinä äitiyslomassa tekee”, on todennut miehenikin. On sitä paljon pienempiinkin nyansseihin virallisissa termeissä puututta. Tässä sitä vasta hiomista olisikin. Tässä taas asia, josta joku voisi ottaa koppia! 😉

Oma mammalomani loppuu huomenna ja palaan töihin. Palkattomiin sellaisiin, sillä aloitan opintojeni loppurutistuksen, työharjoittelut. Ja koska sitä ei voi koskaan itseään helpolla päästää, on loppuvuodesta tulossa tiukka. Likimain koko loppuvuoden teen työharjoitteluita eri yksiköissä valmiit sairaanhoitajan paperit jouluksi silmissä siintäen. Hirvittää. Olen ollut työelämässä viimeksi elokuussa 2015. Vaikkei se ole nyt ihan hirveän pitkä aika, kynnys on ehtinyt jo nousta. Osaanko enää mitään? Mihin on kadonnut koko työmuistini? Miksi se säilömuistiin säilötty tieto ja taito tuntuu olevan vähän turhankin hyvässä jemmassa? Pystynkö sisäistämään alati uusia asioita? Miten saamme arkemme pyörimään?

Tätä ensimmäistä luopumisen tuskaa helpottaa miehen jääminen kesäksi kotiin tyttömme kanssa. Olemme siitä onnellisessa tilassa ettei tarvitse miettiä sitä taloudellista tappiota, jota miehen kotiin jääminen aiheuttaisi. Molempien ollessa opiskelijoita ei puhu päätä huimaavista ansioista, joten yritetään kartuttaa edes sitä henkistä pääomaa. Tämä on miehellenikin ainutkertainen kokemus. Tuskin koskaan hänellä on näin paljon aikaa antaa jakamatonta huomiotaan meidän lapsellemme.

Ennenkaikkea uskon tämän tekevän hyvää toistemme arvotukselle. Ei ole kyse siitä ettemme arvostaisi toistemme panoksia tai kokisi toisella olevan helpompaa kuin toisella. Mutta ei toisen asemaan pysty asettumaan täysin, ennenkö osat ovat toisin päin. Ei ole helppoa hoitaa arkea yksin kotona, eikä ole helppoa tehdä raskaita ja aikaavieviä opintoja ja tulla illaksi vielä jakamaan kotiin sitä taakkaa, joka siellä vallitsee.

Olen niin paljon kuullut turhautuneiden ja väsyneiden äitien vuodatusta heidän työnsä arvottomuudesta kotona. Lisäksi haluan, että mieheni löytää tytön kanssa omat rutiininsa, enkä minä kohella ja opasta heidän välissään. Haluan, että miehenikin osaa valita lapselleni tarpeeksi lämpimät ja mukavat vaatteet, kokkailla ruokaa, ymmärtää hänen tarpeensa ja huolensa. Enkä epäile hetkeäkään etteikö hän pärjäisi. Ehkä se suurin anti onkin, että hän itse hokaa selviävänsä ja pärjäävänsä.

En koskaan uhrannut ajatuksia laittavani lastani päiväkotiin alle 3-vuotiaana ja nyt se sitten tapahtuu. Tukiverkon asustellessa liian kaukana on kuitenkin pakko todeta ettei vaihtoehtoja oikein ole, jos aion saada paperit joskus ulos. Tarkoitus ei ole pitää lasta kokopäiväisessä hoidossa, mutta varaudutaan pahimpaan. Ja nyt aikamme sulateltua asiaa, on tässä paljon hyvääkin. Tyttö on ollut pääsääntöisesti vain meillä kahdella hoidettavana ja muiden lasten mallit on vähissä jollei muskareita ja muita äitilapsi-miittejä lasketa. Nyt hän toivonmukaan saa positiivisia kokemuksia vieraisiin aikuisiin luottamisesta ja saa hurjasti mallia muista lapsista. Pakko on jo siintää katse syksyyn vaikkei haluaisi, koska typyn päivähoitojärjestelyt vaativat vähän normaalia enemmän ja päivähoitopaikkoja tulee muutenkin hakea vähintään neljä kuukautta ennen tarvetta. Ajatuksia hänen päivähoitojärjestelyistään myöhemmin. Viikolla meillä oli erityislastentarhanopettaja kartoittamassa tilannettamme ja miettimässä millainen paikka hänelle sopisi. Toivon, että meidän mielipiteistä ja ajatuksista otettiin koppia ja typyn hoitoon siirtyminen on mahdollisimman smoothie.

Kotiäidin rooli on haikea vaihtaa siksikin, että vasta nyt olen oppinut nauttimaan kotona olosta. Nyt osaan ottaa rennosti ja hallita kaaosta. Tuntui vievän hirveästi aikaa oppia tuntemaan oma lapsi, hänen tarpeensa ja saada arki rullaamaan. Syksyn murheet yhdistettynä vaikean opinnäytetyön kanssa veivät voimat ja oli ajanjaksollisesta henkisesti rankinta ikinä. Muistan aivan loppusyksyn, kun jouduin toteamaan miehelle, että olen aivan loppu. Sinnittelin miehen koulupäivien yli, jotta saisin luovutettua vastuun lapsesta ja saisin rojahtaa sänkyyn. Ymmärsin miltä todella tuntuu olla uupunut ja pelotti, että masennun. Kaikki onneksi helpotti nopeasti, kun sain levätä. Edelleen olen väsynyt, mutta eri tavalla. Kahden lapsen isosiskoni totesikin, että tietty väsymys on ja pysyy, se tulee vanhemmuudessa kylkiäisenä.

Nyt on aika napsauttaa uusi välilehti auki. Innostavaa ja jännittävää päästä haastamaan itseään ja näkemään erilaisia työympäristöjä. Vaikka olen kirjaimellisestikin opiskellut erityislapsen äidiksi kasvatusta ja kasvun tukemista lukien, tulee rinnalle myös muuta. Kiva saada välillä muutakin ajateltavaa. Saatan olla jopa pikkuisen parempi äitinä, kun arjessa on vastapainoa. Sekin hämmentää minua, koska olen ajatellut aina itseni suurperheen isoksi äitihahmoksi. Edelleen menen vahvasti perhe edellä ja se on minulle kaikki kaikessa. Nyt minulle tulee kuitenkin ehkä enemmän tilaa miettiä mitä elämältäni, uraltani ja tulevaisuudelta haluan. Pyrkimys elämässä eteen päin pitää ihmisen vireessä ja aistivana.

Inspiroivaa uutta viikkoa toivottaen

-Päivi

 

Omakin lusikka Sumarin soppaan

Olen ihan hoo moilasena millaiset tunnemyrskyt tämä Sumarin artikkeli on saanut ihmisissä aikaan. Teksti on julkaistu jo viisi päivää sitten ja vieläkin some ja media kuohuu. En usko, että minulla on enää sanottavaa mielensä pahoittajille. Itsekin toivoisin lukevani niitä kauniita ja hienoja havaintoja lapsiperheistä, pakkohan niitäkin on olla. Itse halusin tulla vain sanomaan näin äitinä ja vieläpä erityislapsen äitinä sen kuuluisan: ”MINUN MIELESTÄNI…”

Minäkään en tykkää huutavista ja remuavista lapsista ravintolassa. Vielä vähemmän pidän siitä epätoivoisen vanhemman (omien huomioiden mukaan yleensä äidin) huutokiljunnasta, kun hän yrittää pitää lastansa aisoissa. En silti ole lapsenvihaaja. Kun joskus pääsen ravintolaan aikuisten kesken, toivon saavani nauttia kivasta leppoisasta musiikista ja kevyestä puheensorinasta. En voi uskoa olevani maailman ainoa vanhempi, joka haluaa TOTAALISESTI irti lapsista, kun siihen joskus suodaan mahdollisuus. Enkä todellakaan halua ajaa lapsiperheitä Teboilien makkarakorien ääreen, mutta kyllä minä haluan huomioida viimeistään päivällisaikaan fine diningia nauttivat myös asiaan kuuluvalla atmosfäärillä. Pitääkö alkaa osoittamaan K-18 ruokaravintoloita? Tai tietyn kellonajan jälkeen ilmoitus – vain aikuisille. Ei minusta, jos lapsiperheet omaavat tilannetajun.

Paljon kritiikkiä on tullut siitä ettei Sumari ymmärrä erityislapsia ja heidän erityispiirteitä, joita päivänkin aikana oli vilissyt. Pystyn kuvittelemaan ettei tulevaisuudessa aina jaksa kieltää, lasten ravintolapäivä tuntuu oikealta paikalta höllätä kuria ja rajoja ja antaa lasten nauttia toisten lasten seurasta. Eikä siinä ole mitään väärää olla väsynyt ja uupunut. Vanhemmat puolustelee asiaa sillä, että kotona on kuri. Mutta ravintolaympäristö on ihan eri kuin kotona. Silloin pitäisi entistä enemmän yrittää hallita kaaosta ja mahdollisia ikäviä vahinkoja. Sumarin artikkelin tärkein anti mielestäni olikin huoli siitä, ettei perheet ole läsnä toisilleen. Jos päivän pointti olikin ruokailla lasten kanssa ravintolassa, ei sen silloin tarvitse olla äidin ja isän herkkä oma hetki. Meidän natiainen pysyy vielä melko hyvin paikallaan, mutta kyllä hänkin ravintolassa jo kiukutella osaa ja mielensä pahoittaa, syöttää täytyy ja sotkea osaa. Meillä on pakattu lempparilelut, pientä ekstramutusteltavaa ja loppujen lopuksi syli, kun oma paikka alkaa ahdistaa ruokapöydässä. Mikseikö sitä leikki-ikäistä voi ottaa syliin, kun meno yltyy sellaiseksi, että seuraavaksi pöytäliinat alkaa heilua ja lasia rikkoutua? Tai mennä lapsen kanssa jäähylle ja keskustella heti, mikä meni pieleen. Kyllä vanhempien täytyy pystyä kontrollomaan lapsiaan ja tietää kenen pöydän alla tiskin takana tutkivat maailmaa. Ja mitä enemmän lapsi tarvitsee tukea toiminnanohjaukseensa esim. erityisyytensä vuoksi, sitä huolellisempi vanhemman tulee olla lapselle uusissa ja vieraissa tilanteissa.

Mitä tästä voitaisiin oppia? Ravintolamaailma voisi ottaa koppia! Miksei ole julistautuneena ultimaattisen rennonrempseää skidiystävällistä ravintolaa, jossa oltaisiin huomioitu viimeistä nöpönenää myöden niin vauvavuotiset sormiruokailijat kuin yltiönirsoilevat tukevalla temperamentilla varustellut leikki-ikäiset? Tyylikästä ja hyvää pöhinää, laadukasta ruokaa ja ymmärtäväiset asiakaspalvelijat. Sotkeminen ei kaada maailmaa, ilonkiljahdukset ja itkupotkuraivarit ei saa ketään pois tolaltaan ja kuitenkin kaikille ravintolassa asioiville tulisi spesiaalifiilis? Lupaisin tulla koko perheen voimin, ottaisin vielä lähisuvunkin.  Ja sitten kun minulla on vapaailta ja Sumari ei halua migreeniä, me suunnistetaan jonnekin ihan muualle.

Sen verran aihe on saanut lasten ravintolakäynti on saanut huomiota osakseen, että tilausta löytyisi, voin lyödä siitä kanssanne vetoa!

 

Ravintoloissa jatkossakin sekä aikuisten kesken että lapsen kanssa asioiden,

Päivi

 

Reppureissulle raskauden puolivälissä, starttimme ja Belgia 1/4

Päästään itselleni rakkaan aiheen äärelle, ympäristön koluamiseen, pallon tallaamiseen. Yritän kirjoitella tässä alkukuusta vähän reissumuistoja teille, jos joku vaikka pähkii vielä minne lähtisi kesälomallaan.

Aika tarkkaan vuosi sitten 3.-21.6. kierrettiin pikkusiskon kanssa hiukan Eurooppaa ja taakse jäivät Belgia (Bryssel, Brugge), Iso-Britannia (Lontoo, Glasgow, Fort William, Inverness, Stonehaven, Edinburgh) ja Irlanti (Dublin, Galway, Killarney). Ensin jaan meidän matkakertomuksia ja sitten kerron miltä tuntui matkustaa rinkka selässä reilimielellä raskausviikoilla 25+6-27+3.

Takana oli rankka loppurutistus opintojen kanssa, jotta kasassa olisi kaikki muut paitsi oppari ja harjoittelut. Reissun suunnittelu antoi vähän muuta kivaa ajateltavaa muutenkin synkän kevään jälkeen. Odotus toki oli kääntynyt tuossa kohtaa jo pelkäksi iloksi ja odotukseksi. Mutta utelias maailmalle, minkäs sitä itselleen mahtaa…

Meillä oli Suomesta VR:ltä ostetut reililiput, joissa oli viisi matkustuspäivää 15 päivän sisällä matkustettaviksi. Kokonaisuudessaan reissumme kesti sen 19 päivää, mutta otimme ensimmäisen matkustuspäivän Lontoosta, jolloin matkustuspäivät mahtui tuohon aikaikkunaan. Tänä vuonna tämä lippu maksaa 206 euroa, muistaakseni aika samat kuin viime vuonnakin. Lipun voi ostaa vaikka edellisenä päivänä kun reissuun on lähdössä, mutta ei haittaa vaikka se aiemmankin jo olisi, kunhan ei mene sitä minnekään leimailemaan etukäteen.

Lensimme Helsingistä yhdellä (viiden tunnin vaihdolla, ups:D) vaihdolla Brysseliin ja takaisin tulimme Dublinista. Häpeän pienen kettutytön sydämellä kertoa, mutta lensimme myös Edinbughista Dubliniin. Kahdesta syystä. Liput maksoi 20 euroa per kärsä ja aika oli rahaa. Lauttaliput olisi olleen saman verran, se oli hankalan ja väärän reitin varrella, vaikka sitä tapaa olisimmekin halunneet käyttää.

Taksia ei käytetty kertaakaan, suosittelenkin kaikkia käyttämään julkisia! Ei ne ole niin vaikeita kuin saattaa alkuunsa tuntua, yleensä niissä ei pissitä silmään ja on myös ekoteko, sitä kun matkailu ei oikein muuten ole.

Majoittuminen tapahtui hostelleissa 2hh ja dormeissa (max. 4hh). Majoituskustannukset pyöri 20 punnan molemmin puolin, joka on 23 euroa. Kaikille Iso-Britanniaan matkustaville vinkkivitonen, että hyvissä ajoin majoitusvaraukset jossei halua elää pelko persuuksissa löytyykö kattoa pään päälle ja minkätasoinen. Pääsee myös halvemmalla jos vaan tietää minä päivinä on kohteessa. Mekin jätimme varaamatta muutamia kohteita, jotta olisi varaa pieneen sponttaanisuuteen, mutta jälkiviisaana oltais kyllä varattu kaikki.

Belgia ja majailupaikkana Bryssel valikoitui puhtaasti siksi, että ystäväni asui tuolloin siellä ja ajankohta sattui sopimaan hänellekin. Vietimme toisen päivän Bruggessa melko koleassa säässä. Brysselistä otettiin juna, joka oli edullinen (n. 10 euroa) ja nopsa, noin tunnin matka. Toinen päivä kului aamupäivällä Euroopan unionin parlamenttiin tutustuen ja loppupäivä Brysseliä kiertäen helteisessä säässä. Nähtyä tuli tosi pieni pläjäys Belgiaa ja maaseudulle olisikin ollut kiva päästä piipahtamaan, mutta tämän perusteella omaan silmään sieluton ja lähestulkoon ruma kaupunki omaan makuun.

Brysselissä oli ollut 22.3 tapahtunut metroisku ja kyllä sitä seuranneet tapahtumat maailmalla on saaneet uskon turvalliseen matkustamiseen horjumaan. Lähdimme silti luottavaisin mielin, elämää kun ei voi ennakoida, johan se on tässä nähty.

Kuvia päiväreissultamme Bruggesta:

thumb_IMG_4542_1024thumb_IMG_4544_1024thumb_IMG_4550_1024thumb_IMG_4552_1024

thumb_IMG_4558_1024

Belgia ja suklaa

thumb_IMG_4559_1024thumb_IMG_4560_1024thumb_IMG_4562_1024

 

thumb_IMG_4563_1024

Mielettömän hieno ja samalla kuitenkin halpa kahvila. Oli taas vähän alipukeutunut olo…

thumb_IMG_4565_1024thumb_IMG_4566_1024

Bryssel:

thumb_IMG_4568_1024thumb_IMG_4571_1024thumb_IMG_4573_1024

thumb_IMG_4579_1024

Jossei olis ollu tätä ryysistä niin oltais varmaan autuaan onnellisena marssittu yhden Brysselin suurimman nähtävyyden ohi!

thumb_IMG_4582_1024

Manneken pis. On se vaan pieni.

thumb_IMG_4585_1024thumb_IMG_4594_1024thumb_IMG_4599_1024thumb_IMG_4600_1024

thumb_IMG_4609_1024

Belgialaista voffelia

thumb_IMG_4613_1024thumb_IMG_4614_1024thumb_IMG_4628_1024

thumb_IMG_4636_1024

Hostellimme terassi

thumb_IMG_4638_1024

thumb_IMG_4649_1024

Parlamenttiin menossa

thumb_IMG_4651_1024thumb_IMG_4672_1024thumb_IMG_4676_1024

thumb_IMG_4689_1024

way to London

Brysselistä jatkoimme Eurostarin kahden tunnin pikajunalla Lontooseen ja piletit kustansi 50 euroa jalkapari. Näissä lipuissa mitä aiemmin varaa sen halvemmalla pääsee. Jos oltaiisin päivää aikaisemmin otettu eikä emmitty, niin oltaisiin säästetty 10 euroa/lippu. Toisaalta taas päivää myöhemmin liput oli jo kakskymmiä kalliimpia! 😀 Ei ole heikkohermoisen hommaa, eikä varsinkaan tälläisen pihin budjettimatkailijan. Seuraavaksi paloja Lontoon metkuista!

Hauskaa viikonloppua kaikille!

-Päivi

Ipanatreffit huomenna Turussa

Huomenna onkin koko päivä kivaa tiedossa! Olen ollut puuhanaisena järjestämässä kevään downlasten miittiä Turkuun. Mukana on 2016-2017 vuonna syntyneet downlapset perheineen ympäri Suomen. Viime joulukuussa oli ryhmämme ensimmäinen tapaaminen Helsingissä. Syötiin, tutustuttiin toisiimme ja sitten ”virallisena” osuutena oli viittomakielenopettaja johdattamassa meitä tukiviittomien maailmaan! Pieni opetustuokio oli innostava ja hauska, perheiden mukana olleet vanhemmat sisarukset olivat ihan liekeissä.

Olemme toki melko selvillä somen kautta kaikkien perheiden iloista ja suruista, mutta tutustuminen kasvokkain on aina jotain ainutlaatuista ja ihanaa. On myös mahtavaa nähdä, kuinka paljon kaikkien lapset ovat kasvaneet ja kehittyneet, kaikki omaa tahtiaan. Vaikka itse viihdyn vähän kaikenlaisten perheiden parissa enkä välttele perhekerhoja ja leikkipuistoja, downlasten ja heidän vanhempiensa tapaaminen on omalla tavalla voimaannuttavaa, inspiroivaa, opettavaa ja henkeänostattavaa. Meitä ja meidän tunteita ei pysty kukaan muu ymmärtämään yhtä hyvin kuin perheet, jotka on saaneet ja joutuneet käymään samat tunteet läpi. Saamme vinkkejä arkihaasteiden ongelmiemme ratkomiseen. On olemassa todella paljon juttuja, joista ei ole mainittu terveydenhuollossa, netistä löytyneissä tiedoissa ja itse ei ole tullut edes ajatelleeksi, mutta sitten meidän ipanajengiltä löytyy aina kokemuksia ja ajatuksia. Harvasta ipanajengistä löytyy myös näin hyvää energiaa!  Seuraavaa syksyn 2017 tapahtumaa on alettu jo puuhaamaan toisella puolella Suomea, toivottavasti saavat järjestymään!

Huomenna kuvio on vähän samantyyppinen. Virallisen osuuden tulee hoitamaan Jukka Kumpuvuori lakitoimisto Kumpuvuoresta. Hän tulee kertomaan meille vammaisoikeudellisista asioista, kun on tullut jo huomattua ettei ole ihan selviä virkamiehillekään nämä kiemurat. Hienoa, että Turussa on spesialisti näihin asioihin, vieläpä Suomen ainokainen vammaisten oikeuksiin erikoistunut lakitoimisto. Heidän palveluihinsa voi tutustua täältä. Lakitoimisto Kumpuvuori palvelee vammaisoikeudellisissa asioissa ilmaisella puhelinavulla ja tietyissa tapauksissa ilmaisella oikeusavulla. Tutustu asiaan nettisivuilla lisää!

Illalla sitten rakkaat naperot jätetään isien hyvään huomaan ja mammat vaihtaa vapaalle ja valtaa Turun terassit! Itse odotankin kovasti, että pääsee tuulettamaan päätään, ei oo sitä viime aikana hirveästi tapahtunut :D. Äitiyslomakin alkaa lähentyä loppuaan, joten parit irrottautumiset suotakoon. Uutena vuotena olin ulkona ensimmäistä kertaa, kun oltiin miehen kanssa ystäväni valmistujaisissa ja huomenna on toka kerta typyn syntymän jälkeen! Vähän jänskättää, koska eka kerta kuin olen koko yön pois ja tähän asti öisin on oltu aika tiiviisti tississä kiinni. Katsotaan, kuinka meijän isimiehen käy, toivottavasti olisi neiti armollinen.

Ps. Mikäli teillä siellä ruudun takana on samaa ikäluokkaa oleva downlapsi, liittykää Facebookissa downiaisiin ja sieltä teidät varmasti ohjataan meidän omaan Facebookryhmään! Meitä on siellä nyt noin viitisenkymmentä! Downlapsia syntyy vuosittain noin 80, joten jokunen taitaa vielä odottaa siellä meidän huippuryhmään tuloa!

Suomen kesä alkaa näyttää kynsiään, ihanaa! Eletään kuin viimeistä kesäpäivää! (Ei tiiä vaikka ens viikolla tulis taas lunta!) Huippua ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

– Päivi

Ensimmäinen äitienpäiväni äitinä

Mieheni kysyi miltä tuntuu olla äiti. Ihanalta. Mutta myös kamalalta.

Äitiys herättää valtavasti minussa tunteita. Päälimmäisenä on tietysti onni ja ihanat hetket, joita saan jakaa lapseni kanssa, mutta heti sen jälkeen nousee pintaan vastuu. Enää en voi elää elämääni takki auki, enää en voi lähteä salille tai toiselle puolelle maapalloa ilman että olisin riippuvainen vain itsestäni. Minun täytyy huolehtia ettei typeryyteni vuoksi lapseni tarvitse kasvaa ilman äitiään ja tehdä valintoja, joiden vuoksi lapseni kärsisi niistä mahdollisimman vähän. Mietin miten pystyn kasvattamaan lapsestani tarpeeksi vahvan tähän pahaan maailmaan ja luomaan kuitenkin uskon ja luottamuksen hyvään ja huomiseen.

Ja vastuuta se vaatii tarjota sopivaa ruokaa sopiva määrä, oikeanlämpöistä maitoa ja kylpyvettä. Jos et imetä on huono, jos imetät 2-vuotiasta se vasta huono onkin. Vaippoja pitää suttaantua päivässä vähintään viisi, ja napa täytyy muistaa putsata. Ulkona pitää nukuttaa ja sopivasti vaatettaa, kypärämyssystä ei saa luistaa. Syliin ei saa nukuttaa eikä ainakaan tissille. Hötköttää ei saa eikä heijata. Perhepeti on huono, oma huone on huono, huudattaminen on huono, hyssyttely on huono. Lorutella ja laulella pitäisi, satuja lukea ja toistella sanoja. Omaakin päätä pitää tuulettaa, mutta huutavaa lasta ei kahvilaan sovi tuoda. Omasta kunnostaan pitää huolehtia, mutta hauis se vasta luonnoton on äidillä. Parisuhteesta pitää huolehtia, mutta taas se mukula mummolassa vie kiintymyssuhteen ojasta allikkoon.

Haluan antaa halit kaikille äideille. Me hoidetaan duunimme silti ihan okei, vaikkei kaikki mene aina niin kuin itse suunnittelee tai neuvola, THL tai anoppi suosittelee.

Tähän päivään oli ladattu haave pitkistä yöunista, valkovuokoista ja tummapaahtoisesta kahvista sänkyyn. Sain jatkaa unia, kun isi ja typy lähti aamupuurolle, mutta aamukahvin sijaan sänkyyn tulikin iloiset onnentoivotukset ja satamäärin pusuja. Tumman kahvinikin sain, kun käytiin äitienpäivälounaalla kylillä kristallikruunujen alla ja livemusaa fiilistellen. Loppupäivä lötkötellen, ulkoillen ja leikkien. Täydellistä.

Omaa äitiäni en päässyt halaamaan tänään, mutta ensi viikolla annetaan halit korkojen kera. Onneksi videopuhelulla saatiin äidille/mummulle terveiset välitettyä. Minun äitini on mitä suuremmassa määrin oman äitiyden idolina. Jos en pystykään tarjoamaan tuoreen korvapuustin tuoksua joka päivä, toivottavasti edes sen aina avoimen sylin, tuen ja kannustuksen.

Haluaisin kiittää häntä, äitiäni. Hän kuuluu niihin tahtonaisiin, joka on kasvattanut lapsistaan vahvoja. Meihin on istutettu vahva luotto omiin kykyihin ja eteen päin pyrkimykseen. Että itseään saa vaan syyttää, kun meidän innovatiivisuuksia on saanut kuunnella. Äiti on näyttänyt, että epäkohtiin ja epäoikeudenmukaisuuteen tulee puuttua ja asioihin voi ja pitää vaikuttaa. Äiti on opettanut, että kaikista pitää pitää huolta, luonnosta ja toisistamme. Kuitenkin tärkein elämänohje, jonka olen saanut on pysyä aitona. Pyrkimys olla rehellisesti sitä mitä on on vienyt elämässä eteen päin ja antanut paljon. Toivottavasti olen muistanut sanoa tarpeeksi monta kertaa kuinka tärkeä olet minulle ja meidän perheelle.

Olen äärimmäisen kiitollinen ja koen itseni etuoikeutetuksi saadessani kokea jotakin näin suurta kuin äitiys. Voimia toivon niille, jotka tahtomattaan tai tahdosta riippumatta jäävät siitä paitsi. Voimia niille,  joiden äiti on liian kaukana tai kadoksissa. Voimia niille, joiden äiti enää muista sinua tai eivät pysty sairaalan vuoteelta nousemaan. Voimia niille, joiden äiti ei ole tuntunut maailman parhaalta, omalta. Voimia niille, joiden äiti istuu mielummin kaljalla kuin sinun olohuoneessasi. Voimia niille, joiden äiti on meressä, taivaassa tai mullan alla. Voimia kaikille niille, joille äitienpäivä on liian kipeä.

Rakkaudella äiti

Pissakakkajuttuja ja pottailua

Eilisessä Helsingin Sanomissa (torstai 11.5.2017 C15) haastateltiin kasvatustieteen professoria Timo Saloviitaa kuivaksi opettelun saloista ja että se on hyvinkin mahdollista ennen kaksivuotissyntymäpäivää. Hän on julkaissut useita tutkimuksia siisteyskasvatuksesta ja on myös ammentanut oppejansa kehitysvammaisten parissa työskennellessään. Mitkä on meidän typyn mahdollisuudet oppia kuivaksi ja milloin? En tiedä, mutta ei kukaan muukaan tiedä. Siksi kasvatamme lastamme niin kuin kasvattaisimme muutenkin.

Olen jo monesti joutunut huomaamaan aliarvioivani lastani, vaikka tietoisesti olen yrittänyt ja yritän olla sitä tekemättä. Uskon, että kehitysvammaisten kanssa tähän sortuu kaikki, jokaisella taholla. Voin lyödä vetoa, että heissä on paljon hyödyntämätöntä potentiaalia ja voimavaroja, jos heitä osattaisiin tukea ja opettaa oikein.

Saloviidan mukaan on kolme syytä, miksi kuivaksi opettelu viivästyy; vaipat ovat liian mukavia päällä, neuvoloiden mukaan kuivaksi opettelu vaatii henkistä kypsyyttä ja vaipanvalmistajien oma propaganda. Näin yhden lapsen aloitelleen pottailumestarin äitinä ei ehkä kovin yleistettäviä ohjeita ole antaa, mutta sitä varten meillä onkin Saloviita! Kannustaa silti voin! Suosittelen kaikille, ei meilläkään aluksi pysytty ilman tukea, nyt neiti onkii leluja jalkojen juuresta potalta käsin. Nyt niihin myytteihin, joiden vuoksi se kuivaksi opettelu myöhästyy…

Vaipat ovat liian mukavia päällä

Sairaalasta kotiutumisen jälkeen eli noin kahden viikoin ikäisenä aloittelimme kestovaipoilla. Kertakäyttövaipat meillä on ollut käytössä reissuilla. Kestoiluun siirtyminen ja sen käytäntöön paneminen tuntui vaikealta, vaikka kestoilupäätös oltiinkin jo ennen syntymää tehty. En siis yhtään ihmettele, että monia vieroksuttaa ajatus. Mutta, kun se aloitettiin, kaikki sujuikin vallan kivasti. Mitä nyt meni opetellessa minkä malliset ratkaisut toimii omalla murulla ja kuinka paljon hän kastelee eli paljonko tarvitsee fyllinkiä väliin.

Monilla paikkakunnilla on olemassa kestovaippalainaamoja, joista saa paketin ja pääsee testaamaan, minkä malliset toimii parhaiten. Kaikkea siis ei tarvitse ostaa testatakseen. Ajattelemisen aihetta antoi ystäväni, joka vieroksui käytettyjen vaippojen käyttämistä, sillä emmehän itsekään osta käytettyjä pikkuhousuja. Mietin tätä. Mutta lapseni vaipat voidaan keittopestä eli pestä 90 asteessa, minun pikkuhousujani ei. Ne joutaisi sen jälkeen barbien päälle.

Kestovaipat ovat nykyisin mielestäni tosi helppoja ja hienoja verrattuna itseni päällä olleisiin virityksiin, mutta kyllä ne harsot toimivat edelleen kuulkaa! Materiaalit ovat pehmeitä ja mukavia ja itse pitäisin ainakin mielummin sellaista päällä kuin muovista hengittämätöntä materiaalia. Mutta liikkumamukavuus on kertseissä edelleen parempi, uskallan väittää, sillä ne on saatu niin tyköistuviksi, kun taas imukerrokset kestoissa jalkojen välissä ehdottomasti vievät tilaa. Kestot tuntuvat usein myös märemmältä kuin kertsi. Kertsissä imukyky alkaa olla sitä luokkaa, että vaipan painosta pystyy vain arvelemaan sen olevan pissassa.

Pottailun aloittaessa unien jälkeen tuli aina pissat, kun laittoi potalle. Meillä oli silloin pieni kerttiskausi ollut vaippojen kanssa omien sairasteluiden vuoksi. Kestoihin taas vaihtaessa lirahteli useammin pissat vaippaan. Yritin tehdä pientä kokeiluluontoista tutkimusta onko vaippamateriaaleilla jotakin väliä pissojen osumisella pottaan. Kertakäyttöisten kanssa pissat tulivat järjestelmällisemmin pottaan, mutta nyt ei tunnu olevan merkitysta, oli sitten kumpi vain käytössä. Tämän kotilabran yhteenvetona ei ole muuta antaa kuin nöyrä pyyntö, että joku tekisi tästä oikean tutkimuksen. Olisin erittäin kiinnostunut tuloksista!

Neuvoloiden mukaan kuivaksi opettelu vaatii henkistä kypsyyttä

Me aloittelimme pottailun ennen Prahan reissua eli noin 7 kuukauden iässä. Kun pottailun aloittaa ja se alkaa sujua, ei sitä saisi lopettaa. Varmasti ihan sama asia, kun sinulle sanottaisiin, että pissaa housuus, seuraavaan pysähdykseen on vielä pari tuntia. Reissussa emme kuitenkaa pottailleet ja huonon omantunnonhan siitä sai itselleen tehtyä. Takaisin tulon jälkeen pottailut on kuitenkin jatkunut järjestelmällisesti unien ja ruokailun jälkeen. Aikaa se vie hitokseen, kun ei voi jättää yksin nököttämään kirjan kanssa, mutta toivottavasti vaivannäkö palkitaan. Samalla meillä on tietysti kiva yhteinen hetki, kun laulellaan ja luetaan kirjaa. Tasapaino on kehittynyt kummasti ja meillä istua nökötettiin tosi vahvasti 8 kuukautisena. Pottailun ongelmana pidän reissaamisen. Monissa paikoissa ei ole pottaa tai sitten se näyttää siltä, että vähiten siihen tekisi mieli lastaan istuttaa. Täten lanseeraan uuden vauvaperheiden OPM:n. Oma potta mukaan.

Itse hätkähdin, kun 7 kuukautisneuvolassa terkkarimme kehoitti aloittamaan pottailun hyvien kokemuksien nojalla. Meillä ei siis ole kokemusta neuvolan leuan alle taputtamisesta. Sen sijaan, että kysyin miksi niin totesinkin miksei ja siitä pottailumme lähti liikkeelle. Saloviitakin toteaa, että jos pottailun aloittaminen viivästyy, lapsi tottuu pissaamaan vaippoihin ja potta tuntuu vieraalta. Mietin myös paikallaan pysyvän ja tukea istumisessa tarvitsevan naperon tottuvan pottaan nopsempaan, kuin parivuotiaan vipeltäjän, jolla mielenkiinto saattaapi olla jossain ihan muualla.

Meillä paha ja säännöllisesti lääkitty ummetus kiinteiden aloittamisen jälkeen helpotti pottailulla. Nyt vaippaan tulee enää aniharvoin isompia tavaroita, pottaan on nääs kiva pusata. Nyt typy melkein 9 kuukautta myös nauttii suurisesti, kun pottatuotoksista seuraa isot taputukset ja kehut. Myös viittomia on ollut hyvä ujuttaa pottailuhetkeen. Ja mikähän se henkinen kypsyys on? Jos me odotettaisiin, että meidän neiti haluaisi itse potalle, sitä varmaan sais odottaa rippikouluun.

Vaipanvalmistajien oma propaganda

Vaippapaketteja on tullut vajaa 9 kuukauden aikana ostettua ehkä viisi, maksimissaan kymmenen. Emme ole ostaneet yhtäkään uutta kestovaippaa. Paljon olemme saaneet ihanilta tutuilta ja kirppareille on mennyt 50-80 euroa. Yllä viitatun lehtijutun mukaan laskennalliset vaippakulut ovat 500 euroa vuodessa lasta kohden. Se tekee jo aika ison tilin Liberolle, jos kaikki käyttävät vaikka vuodenkin pidempään vaippoja. Vaippojen ja lastenhoitotarvikkeiden ekologisuusteema onkin sitten ihan oma lukunsa…

Lehtijuttu päättyy Saloviidan opetusohjelmaan, jossa hän uhoaa alle 2-vuotiaan oppivan kuivaksi päivässä. Tarvitaan kesäinen lauantaiaamu, lapselta vaipat pois ja potta olkkariin. Lapselle tarjotaan mahdollisimman paljon vettä ja annetaan hänen jököttää potalla ja luetaan satuja samalla. Jossain vaiheessa kun se pissa viimein tulee, kiitellään ja lahjotaan rusinalla. Sitten päästetään lapsi hetkeksi muihin touhuihin, lisää juotavaa ja takaisin potalle. Lopulta jätetään pois keinotekoiset opetukset, kuten kehotukset ja palkkiot. Tadaaa! Saloviita komentaa jättämään vaipat pois saman tien, myös öisin. Muovinen poikkilakana saattaa auttaa äitiä ja isää kesän valoisina pikkutunteina, mutta retkellekin riittää vain varahousut.

Ei muuta kuin viritetään kaikki potat toimintavalmiuteen, kesä on kohta täällä (vaikka ulkona satais vielä lunta). Mahtia viikonloppua kaikille!

Oliko sinulla oikeus syntyä?

Oletko miettinyt asiaa koskaan?

Tuntuu epämukavalta puhua synkkistä asioista, kun valonmäärä lisääntyy. Tänään on kuitenkin vaihteeksi sadepäivä, joten voidaan mennä uimaan hetkeksi syviin vesiin. Palataan aika tarkkaan vuoden takaiseen (joka tuntuu vuosisadalta tässä kohtaa) ja niihin ajatuksiin.

Onko äiti tai isä puhuneet koskaan, millaisia asioita he päänsä sisällä kävivät, kun olemassaolosi varmistui? Miettivätkö he koskaan olitko sinä riittävän hyvä, riittävän terve tai tulevaisuudessa riittävän tuottava ansaitseksi paikan maan päällä? Olivatko he valmiita vastaanottamaan sinut juuri sellaisena kuin olit siellä pienenä avuttomana, mutta hengittävänä ja sätkivänä tietoisina siitä, että mitä vain voi elämän ihmeelliselle matkalle sattua ja tapahtua?

Me pohdimme. Me jouduimme pohtimaan. Meidät pistettiin pohtimaan. Meitä painostettiin pohtimaan. Ja lopulta minä halusin pohtia ollakseni varma. Minä halusin saada sisälleni rauhan.

Kerron teille pääasiassa vain omista tuntemuksistani ja ajatuksistani tässä blogissa. Mieheni on yhtälailla käynyt läpi tunnemyrskyt ja ollut yhtä messissä tässä liemessä kuin minäkin, mutta kerron omista kipukohdistani koska ne osaan nimetä ja tunnistaa. Puhun siis vain omalla suullani.

Jaan elämäni läheisteni kanssa, mutta käsittelen paljon asioita myös ihan yksikseni, joskus kirjoittaen. Mahdottomista asioista tulee usein mahdollisia, ylitsepääsemättömistä selvitettäviä, tuskasta mielenrauha. Juttelimme paljon miehen kanssa, jonka mielestä tilanteessa ei ole ollut missään kohtaa kuin yksi vaihtoehto. Keskustelimme pettymyksestä ja epäonnistumisen tunteesta, tulevaisuuden pelosta ja ahdistuksesta. Myönnän päässäni käyneeni myös aborttiajatus. Sitä asiaa en koskaan ole ajatellut joutuvani ajattelemaan, koska lapsi ja perhe on tuntunut aina tärkeältä. En edes tiennyt minusta löytyvän sellaista alavirettä, että niin pohjalla joutuisin käymään. En ole koskaan pitänyt lasta itsestäänselvyytenä, mutta ne epävarmuuden ja epäonnistumisen ajatukset tulivat silti jostakin horjuttamaan jykevää ja itsevarmaa sisintäni. Terveydenhuolto ei varsinaisesti kannustanut lapsen pitämiseen ja saimmekin melko yksipuolista ohjausta tällä matkalla. Aika suoraan meille kerrottiin kuinka hiton huono tuuri meillä on käynyt ja kuinka olemme niin nuoria, että eikun uutta putkeen vaan. No niin just. Niinhän se menee.

Päässäni pyöri vain ajatus ikuisesta lapsesta, joka ei ikinä itsenäisty. Mietin, onko hänellä minkäänlaisia onnellisen elämän edellytyksiä. Miten voin auttaa ja puolustaa, kun häntä kiusataan. Mietin saako hän koskaan ystäviä, puolisoa. Menin 20 vuoden päähän. Mutta kuinka moni on maalannut lapsensa tulevaisuuden jo sikiövaiheessa. No, varmaan monikin, mutta se on yhtä turhaa kuin synnytykseen valmistautuminen ja sen suunnittelu.

Tässä elämäni suurimmassa myllerryksessä ja suurimman kysymyksen äärellä minua loupulta ohjasi ja lohdutti tieto siitä, etten elämääni pysty muutenkaan kuin tiettyyn pisteeseen itse hallitsemaan. En pysty silti tietämään, olisiko lapseni skitsofreenikko, autisti, syöpäsairas, onko hänen sormensa yhdessä, tulisiko hänestä anorektikko, narkkari, näpistelijä, koulukiusaaja, syrjäytynyt tai mitä vain siltä väliltä. Eikä kukaan kysynyt näidenkään vanhemmilta, onko hänen järkevää rasittaa yhteiskuntaamme.

Siitä loppupeleissähän on pajolti kyse. Kehitysvammainen lapsi tulee yhteiskunnalle kalliiksi. Hyvin kalliiksi. Eikä hän ole mitä suurimmassa määrin yleensä tuottava. Ja vain se yhteiskunnassamme ratkaisee. Aineellinen, rahallinen hyöty. Tätä minäkin mietin ja nyt jo naurattaa.

En moralisoi enkä osoita oikeita vastauksia kenellekään. Koen kaikkien tekevän parhaan mahdollisen valinnan itselleen siihen elämäntilanteeseen nähden ja olen tyytyväinen, että raskaudenkeskeytysmahdollisuus on olemassa, vaikka siihen en lähtökohtaisesti kannusta. Siinä tilanteessa ihminen pistetään melkoisen seinä seinää vasten. Ei se helppoa ole missään nimessä. Se on ahdistavinta, mitä sisälläni olen joutunut kokemaan ja tuntui ettei se tuska helpota enää koskaan. Mutta sen jälkeen, kun olin saanut mielenrauhan itselleni, olen ollut hyvin seesteinen ja onnellinen. Jälkikäteen ajatellen olen tosi iloinen, että sain tietää tyttömme erityisyydestä etukäteen ja käydä läpi ne mustat ajatukset ennen hänen syntymäänsä. Olisin vain toivonut, että olisin saanut lääketieteen karujen ja hurjien tarinoiden rinnalle inhimillisyyttä ja kurkistuspalan arkea. Voi kuinka minulle olisi silloin kerrottu, että elämämme on juuri sellainen kuin kuuluukin. Myöhemmin yksi äiti kirjoitti minulle:

”Tärkeimpänä asiana sanoisin että jos olisin odotusaikana nähnyt tähän hetkeen, en olisi murehtinut. Elämä on huikean kivaa ja olemme hirmuisen onnellinen perhe”.

Voiko siihen muuta lisätä. Hirmuisen onnellinen perhe. Sitä me olemme. Kun katselen käsivarsillani 8 kuukautta vanhaa hyvinkehittyvää tyttöämme, en ymmärräkään miten olen voinut joskus uida niin syvissä vesissä. Eikä se rakkaus omaan lapseensa olisi yhtään sen vähäisempi, vaikka hänen kehityksensä hitaampaakin olisi ollut. Tämä paketti on täydellinen, mitään muuttamatta. Silkkaa rakkautta. Voi sitä kikatuksen määrää, kun suukottelen häntä tai voi niitä märkiä suukkoja, joita saan vastalahjaksi.

Elämä on kaunista. Vaikka ulkona sataakin toukokuun korvilla räntää.

Vauvan kanssa lentäminen

Meidän vinkkivitoset viime viikkoiselta lentomatkaltamme. Jos missasit matkakertomuksen, voit lukea sen täältä. Mun vinkit saattaa olla itsestään selvyyksiä, mutta ainakin omia ahaa-elämyksiä ja oivalluksia tuli niin pakatessa kuin turvatarkastuksessakin. Toivottavasti helpottaa jotakuta, joka tuskailee käsien riittämättömyyden kanssa.

Mun mielestä kannattaa pakata tarvittava määrä vaippoja, ruokia ja vaatteita mukaan. Varsinkin lyhyellä lomalla ei haluais käyttää aikaa liberoiden metästykseen. Ja sitte on takasin tullessa paljon tilaa tuliaisille ;). Oma mukaan tuleva vaatemäärä senkun vähenee joka reissulla, varsinkin nyt, kun täytyy saada vauvan vermeet mahtumaan. Saa kysellä jos haluaa omaankin pakkaukseensa apua, mutta ehkä se nyt ei ole tässä olennaista. Olennaista taas on se, että on neulemekko ja legginssit päällä ja vaihtovaatteena tavallinen paita. Onneks ei tarvinnut vaihtaa, pelkillä kalsareilla heiluminen oli saattanut olla vähän mautonta. Vaikkakin aika muodikasta, kun katukuvaa taas katsee…

Helsinki-Vantaalla on oma turvatarkatuslinja (familygate) lapsiperheille. Se on tarkoitettu nimenoman perheitä varten, jotta he saisivat sekoilla rauhassa, siellä tiedetään lapsiperheiden tarpeet ja ehkä siellä palvelee pidemmillä hermoilla varustetut työntekijätkin ;). Suosittelen lämpimästi check-in tekemistä ennen kentälle tuloa, säästää aikaa ja hermoja. Ekaa kertaa myös latasin liput mobiiliin, mikä oli varsin kätevää! Pitää pitää vain huoli, että akkua riittää. Suosittelen silti pitämään jonkinnäköisen paperiversion mukana itselleen back uppina jos vaikka puhelin sattuu katoamaan. Prahasta takaisin tullessa siellä ei erikseen perheille ollut omia portteja, mutta kaikki meni vähintään yhtä jouhevasti kuin mennessäkin. Minua haluttiin käsikopeloida, etten ollut piilottanut mun ja vauvan väliin aseita tai räjähteitä. Minullahan ei ollut mitään sitä vastaan, kyllä minä haluan, että turvallisuudestamme yritetään pitää huolta!

Meillä oli hyvinkin iisi lentouran aloitus mennen tullen, parin tunnin suora lento ja that’s it. Uskon silti samojen lainalaisuuksien pätevän pitemmmilläkin pätkillä. Vauva matkustaa sylimatkustajana, eikä hänelle ole omaa paikkaa tai turvakaukaloita. Vauvalle on sylissä omat vyöt, jotka liitetään vanhemman vöihin. Pitkillä lennoilla kannattaa olla yhteydessä lentoyhtiöön tai firmaan, josta lennot on buukattu etukäteen. Yleensä on järjestettävissä vauva- ja lapsiperheille paikkoja, joissa on enemmän jalkatilaa ja monissa paikoissa vauvalle saa ”nukkumalaatikon”. Näyttää vähän äitiyspakkaukselta (mutta tukevammilta) ne mitkä olen itse nähnyt.

Me matkustimme pelkillä käsimatkatavaroilla, joka tietysti lisää sen ettei niitä ylimääräisiä vauvanruokia ja vaipseja voi laittaa sinne ruumaan. En tosiaan hokannut, että läpivalaisussa vaipsit näyttävät niin orgaaniselta materiaalilta, että aiheuttaa laukunavaamista. Muuten suosittelen,j os vain pystyy, käsimatkatavaroilla matkaamista. Tosi kätevää ja kivaa, kun ei tarvitse odotella laukkuja ja kaikki tavarat ovat koko ajan lähes käden ulottuvilla.

Käsimatkatavaroissa saa nesteisä olla se 100 ml,  lukuun ottamatta vauvan ruokia/ juomia. Niitä saa olla matkalla tarvittava määrä. Pääsääntöisesti kaikki mitä pystyy levittämään, on nestettä lentokentän näkökulmasta. Jälkeen päin harmittaa, että olis voinut ottaa koko reissulle tarvittavan määrän ruokia, niin ei olisi tarvinnut raapia päätään lukiessa tuoteselosteita tsekeiksi ja tosiaan hämmästykseksi valikoimat oli suorastaan suppeat Suomen marketteihin verrattuna.

Turvatarkastuksessa

  • Vauva kantovälineeseen! Siellä on turvallista olla ja helppo rauhoitella ja vauva saa ihmetellä menoa jos hereillä on. Ja mikä parasta, kädet ovat vapaina!
  • Pakkaa vauvanruuat (avaamattomat vesipullot, ruuat ja maidot) yhteen erilliseen pussiin, jottei tarvitse yksitellen  kaivella niitä kasseista. Ja myös ne vaipsit, koska aiheuttavat turhia hälyytyksiä ja kassin avaamista.
  • Erillisiä rasvoja ei ollut, vaan perusvoiteet oli näytepakkauksissa. Panadol mikstuurat jäi kotiin ja ostin varmuudeksi suppoja mukaan.
  • Meillä vauvalla käytössä olevat nestemäiset ummetuslääkkeet vaihdoimme jauhemaisiksi, koska sen pystyimme tekemään. Muutoin nekin saa ottaa jos resepti löytyy näytettäväksi. (Haha, onneksi oikoluin, meinasin jättää vauvan pois, jolloin olisi saattanut luulla meillä miehen kanssa olevan kauhea arsenaali kakkalääkkeitä naftaliinissa).
  • Pakkaa myös mahdolliset puhelimet, kamerat, pädit yms. yhteen kassiin, jonka voi kipata suoraa läpivalaisuun menevään koppaan. Jos mahdollista jätä vyöt ja ylimääräiset metallit kotiin tai laita ne siihen samaan pussiin. Mm. tätä varten mulla on aina matkalla mukana kangaskassi.

Kentällä ja koneessa

Saimme paljon silmien pyörittelyä rattaiden jättämisestä kotiin. Ensin se oli meille ylimääräinen kustannuskysymys, sen jälkeen käänsimmekin sen itsellemme käytännöllisemmäksi vaihtoehdoksi. Olimme päätökseen tyytyväisiä vielä kotiin tullessakin. Jos ilmat olisivat olleet todella kylmät tai vauva ei olisi istunut vielä syöttötuolissa, rattaiden tarpeellisuus saattaisi tulla kysymykseen. Mutta nyt kun olimme syömässä, niin typy joko koisasi selässä tai seurusteli syöttötuolissa tai polvella.

Ehdottoman tärkeää sen sijaan on se jo mainittu kantoväline. Meillä oli mukana kudottu liina, jossa minä tykkään kantaa ja Tula-kantoreppu, jolla taa mies tykkää kantaa ja jolla molemmat voi kantaa selässä, koska itselläni liinan sitominen selkään ei niin näpsäkkää vielä ole. Liina muuntautuu myös peitoksi, alustaksi ja moneksi muuksi, joten ehdottoman hyödyllinen kapistus! Ennen turvatarkastukseen menoa sidoin murusen liinaan, joten kädet olivat täysin vapaat muiden tavaroiden käsittelyyn. Ollaan noin muutenkin oltu rinkkamatkustajia juuri käsien vapautumisen ilosta ja tekee se liikkumisesta helppoa ja esteetöntä muutenkin. Tällä kertaa ei ihan rinkkoja tarvittu, mutta miehellä oli viikonloppukassi, jonka sai selkään (siellä hänen + mun tavarat) ja sitten meillä oli käsimatkatavarakokoinen vetolaukku, jossa oli typyn tavarat. Sen lisäksi mukana ”päiväreppu”, jossa eväät hehe, kirja ja mit nyt itse kentällä ja koneessa tarvii sekä tytsyn reppu. Välillä kyllä tuntui varsinaiselta kassialmalta, mutta ihan kätevältä tuntui niin lentokentällä tsumpailu kuin bussi- kuin metromatkoillakin. Ja mahduttiin pieneen tilaan, uskokaa tai älkää!

IMG_9521

Siellä hän lentokentällä nukkui ihan tuolin päällä takkimme päällä, tyytyväisenä ja harvinaisen pitkään nukkuikin. Tuo pieni mytty, harmaassa tähtijumpsuitissaan. Taitaa olla myös ainoa kuva kentältä. Mitä tavaroita nostaisin esiin:

  • Jumpsuit tmv. kokopuku on ehdottoman mukava, käytännöllinen ja lämmin vaatekappale. Alla meillä oli body ja puolipotkarit ja jos kuuma tuli sai jumpparin vetäistyä äkkiä päältä pois. Puolipotkarit oli oikeastaan ainoat, joita tuli matkalla käytettyä, koska sukat tuppaa johonkin katoamaan liinaillessa. Yksi iloisen värinen villasukka jäi koristamaan Prahan katuja.
  • Hoitolaukku myös matkalle mukaan. Meidän piti ottaa pelkkä yksi päiväreppu mukaan, johon olis laitettu vauvanhoitotarvikkeetkin. Se olis ollut kuitenkin sekavaa. Kömpelöä olis kuljettaa myös kaikkia vauvan tavaroita samassa laukussa koko ajan. Tosi kätsyä oli koneessakin, kun oli pieni reppu, josta löytyi kaikki, jota hän tarvitsee matkustuksen aikana. Helppoa käydä vaihtamassa vaippaa koneessakin.
  • Kuivaa paperia ja vaipseja. Kyl te tiiätte.
  • Vaihtovaatteet itselleen hollille. Etenkin pitkällä pätkällä on varmasti mukavampaa kaikille jos ne siellä-missä-vähiten-tarvittaisiin-puklut ja kuuluisat  niskapaskat saa paidaltaan pois.
  • Aurinkolasit, minne ikinä menet. Tämä etenkin jos niitä rattaita ei ole. Prahassakin ilma oli todella kirkas, eikä olis kyllä tullut mitään ilman laseja. Toki niiden käyttöä kannattaa totutella vähän etukäteen. Meillä jäi vähän viime tippaan, mutt yllättävän hyvin antoi niiden olla päässsä.
  • Vauvallekin tekemistä. Ne parit (helposti pestävät) lempparilelut mukaan, mitä voi ihmetellä koneessa ja heitellä lattialle syöttötuolista.
  • Aikaa. Jos matkan on tarkoitus olla hyvänmielen loma, varaa aikaa. Mikään muu ei ole täysin flopin loman alku kuin kiireessä huutava lapsi, kiukkuinen vaimo ja hiuksiaan repivä mies. Jää sitä aikaa eksymiseen, sekoiluun ja ylimääräisiin vaipanvaihtoihin!
  • Tuttipullo. Syöttämistä suositellaan koneen noustetta ja laskiessa, jotta vauvalla tuntuisi mahdollisimmän mukavalta korvissa paineenvaihtelujen vuoksi. Itse imetän pääsääntöisesti vielä ja annoinkin tissiä, jota melko ansiokkaasti syötiinkin, mutta kun tulee ilmoituksia ja hälinää niin meidän typyn keskittymiskyky on silloin nolla. Siksi oli hyvä, että oli vesipullo mukana, niin hän sai hörppiä siitä vettä. En tiedä oliko tästä hyötyä, sillä näytti kuin hän olis kokeneempikin lentäjä eikä ollut moksiskaan nousuista ja laskuista.
  • Itselle syötävää! Ei riitä, että vauva on muonissaan ja tyytyväinen. Kukaan ei jaksa ainakaan katsella mun kiukkunälkää. Toki paksun lompsan omaavien kannattaa suunnata vinguttamaan visaa kivoihin ja viihtyisiin kuppiloihin!
  • Jos mahdollista ota reunapaikka lennolle. Kaikille mukavampi vaihtoehto, jos ja kun täytyy lähteä liikekannalle. Meidän typy oli mennessä koko matkan hereillä ja takaisintullessa väsähti syliin. Se kätevä liina oli taas omien hartialukkojen pelastaja, kun sillä sai tuettua oman kyynärpään, jotta typy sai kuorsata kivassa asennossa ja pystyi itse lueskeskelemaan samalla.

Mitähän muuta. Älkäähän ajatelko, että pidän teitä ihan pöljinä! Mutta jospa siellä on vaikka joku, joka ei koskaan ole edes lentänyt ja nyt innostuu lähtemään koko konkkaronkan kanssa matkaamaan. Finavian sivuilta löytyy tosi paljon tietoa lapsiperheille, jota kannattaa tutkailla. Sivulle pääset tästä.

Ei lentämistä tarvitse vauvan kanssa mielestäni jännittää. Jos se itkee, niin itkee. Niin siellä muutkin tekee. Jos kakat on housussa, vaihda ne. Jos vauvasi potkii sylissäsi tuntematonta vieressä olijaasi, pyydä vilpittömästi anteeksi, niin kuin minäkin ja höpöttele niitä näitä. Tai jos se yrmeä lastenvihaaja vain mulkaisee, parempi on olla hiljaa. Kyllä se ensi kerralla varaa paikkansa bisnesluokasta. Jos senkertainen lentomatka ei mene ihan niin kuin elokuvissa, ainakin tiedät mitä teet seuraavalla kerralla toisin. Pääsääntöisesti kuitenkin kaikki työssään olevat halusivat tehdä matkamme mahdollisimman mutkattomaksi. En muista myöskään yhtään kanssamatkustajaa, joka olisi sanonut pahasti tai vaikuttanut edes kettuuntuneelta. Päin vastoin, ihmiset katsoivat uteliaana menoamme ja kyselivät miten menee ja ihailevat miten lapsenkin kanssa voi noin sulavasti matkustaa.

Aurinkoista viikonloppua kaikille ja lasten kanssa matkustaville reissumieltä!

Miniloma Prahassa

No nyt on luvassa silmänruokaa, kuvia! Oltiin viime viikolla neljän päivän lomalla Prahassa miehen ja meidän tiitiäisen kanssa, hyvin meni, ihanaa ja lämmintä oli! Tosin en tiedä mahtuuko loma ja lapsi koskaan samaan lauseeseen täysin, mutta enemmän ne antaa kuin ottaa klisee pitää paikkaansa. Kirjoitan erikseen vauvan kanssa lentämisestä ja matkustamisesta ylipäätään, mutta voin suositella, mikäli osaa lähteä rennolla mielellä ja varata kaikkeen aikaan noin tuplasti enemmän kuin aikaisemmin. Ei elämän ja mielenkiinnonkohteiden tarvitse lapsen myötä kadota. Ne luonnollisesti muuttavat muotoaan ja rajoittavatkin, mutta itse en ainakaan koe jääneni mistään paitsi. Päin vastoin. Kuvissa näkyy poikkeuksellisesti muutamissa kuvissa myös perheemme päätähti, joka nautti myös silminnähden lomasta!

Kahden kokonaisen päivän aikana kierreltiin (käveltiin ihan hulluna) ja ihmeteltiin keväistä sykettä, syötiin, juotiin ja rentoiltiin. Nautittiin perheen yhteisestä ajasta.

Lennettiin suorilla lennoilla (himpun verran yli 2 tuntia). Kentältä Prahan keskustaan pääsee kätevästi julkisilla, vaikka aluksi tuntuukin työläältä. Ensin otetaan bussi 119, joka vie aivan metron läheisyyteen ja rappusia alas vain metrotunneliin kohti vihreää A-linjaa. Yhden rappuset löytyy ilman rullaportaita/ hissiä, mutta ainakin päiväsaikaan siellä oli rappupoika auttamassa apua tarvitsevia matkatavaroiden kanssa. Sama lippu käy kaikkiin julkisiin (bussi, ratikka, metro, (junasta en ole varma) ja sen voi ostaa 30 tai 90 minuutiksi, vuorokaudeksi jne… Monissa paikoissa lipun pystyi ostamaan automaatista kortin kanssa, mutta esimerkiksi kerran jouduimme vaihtamaan tunnelin päätä, koska automaatti hyväksyi vain kolikot. Emme käyttäneet julkisia kylläkään muuta kuin kentältä poistumiseen ja sinne menemiseen. Apostolin kyyti näet toimi täälläkin hyvin! Taksi, etenkin kentältä olisi ollut todella kallis, keskustaan noin 30 euroa. Uber toimii myös Prahassa, mutta siitä ei ole kokemuksia.

Majoituimme Praha 1 kaupunginosassa AirBnb vuokranantajan kautta. Tämä oli ensimmäinen kokemus sen kautta, mutta kaikki meni hyvin ja vuokranantaja oli tosi mukava ja avulias. Ennen lähtöä vähän kuumotti, kun hän ei ollut vastannut meidän kyselyihin millään muotoa, mutta soittamalla hänet sai esim. heti kiinni. Meillä oli siis oma asunto, jossa oli pieni keittiö. Itselle tälläiset on paljon mielekkäämpiä vaihtoehtoja, sillä esimerkiksi aamupalat saa ihan sellaiset kuin haluaa! Muualla maailmassa tarjonta harvoin vastaa omaa käsitystä hyvästä aamupalasta. Lapsen muonituskin on himpun verran käytännöllisempää kuin yrittää sählätä hotellin minijääkaapin ja vedenkeittimen kanssa.

Muitta mutkitta, tältä näytti meidän Praha:

thumb_P1017307_1024

Vltava-joki kulkee ihan Prahan ytimen viertä. Polkuveneillä pääsisi myös joelta päin katsomaan kaupunkia.

thumb_P1017310_1024

Aurinkolasit oli tarpeelliset, jos nyt kaikille, niin erityisesti perheen pienimmälle. Ilma oli todella kirkas. Kengurupussi, jossa typy pötköttää on kantoliina. Meillä ei ollut mukana ollenkaan rattaita ja hän matkusti joka edessäni liinassa tai Tula-kantorepussa yleensä mieheni selässä. Lapsen kanssa, joka istuu syöttötuolissa ei rattaat ole mielestäni ollenkaan välttämättömyys.

thumb_IMG_9525_1024

Se kuuluisa Charles Bridge eli Kaarlen silta

thumb_P1017325_1024

thumb_P1017327_1024

thumb_IMG_9527_1024

thumb_P1017365_1024

thumb_P1017360_1024

Evästauko. Syöttötuoleja löytyy aikas hyvin melkein joka kuppilasta, mutta vaipanvaihtopaikkoja ei sitten juuri ollenkaan. Aina saatiin kyllä vaihdettua, milloin puiston penkillä, milloin ravintelin nurkassa (kysyin aina luvan enkä kenenkään silmien alla alkanut kuivituspuuhiin.

Toisena kokonaisena päivänä lähdettiin kierelemään joen toista puolta ja kiivettiin Petrinin kukkulalle, josta oli kuulemma komeat näkymät kaupunkiin. Ja kyllä, voin vain suositella. Ihan huipulta ei hulppeinta spottia auennut, mutta sieltäkin löytyy ravintoloita ja museota… Matka ei ole pitkä eikä mikään mahdoton urheilusuoritus, omat rajansa tietty kaikki ottaa huomioon. Mutta tämäkin mamma jaksoi aikas hyvin melkein kymmenen kilon puntin kanssa, vaikka liikuntasuoritukset on pudonneet lapsentulon jälkeen karkeesti 70 prosenttia:D

thumb_IMG_9567_1024

Ensimmäinen tankkaustauko ennen Petrinin kukkulalle kipuamista, heti alkumetreillä. Lämpötilat huiteli +23 asteessa.

thumb_IMG_9570_1024

Niin kuin yleensä mitä korkeammalla niin sen paremmat näkymät ei pitänyt kyllä täällä paikkaansa. Noin puolessa välissä oli kaikkein paras spotti ihailla alas kaupunkiin. Ylempää ei juuri kaupunkiin näkynyt ja sitten kun puihin tulee lehdet niin loppukin näkyväisyys häviää.

thumb_IMG_9572_1024

thumb_P1017451_1024

thumb_P1017453_1024

Yllä oleva kuva on hyvin provosoiva ja sitä sen on tarkoituskin olla. Mitä sinä näet kuvassa? Minun mielestäni tuttipullo ja tuoppi sopivat yhtä hyvin samaan kuvaan kuin maito ja pulla. Lapsen turvallisuus on minulle aina numero yksi, mutta ruualla nautittu lasillinen tai janoon hörpätty kylmä huurteinen ei poissulje sitä ettenkö pystyisi huolehtimaan jälkikasvustani. Jokainen tuntee kuitenkin toivottavasti omat rajansa ja mikäli yhdestä annoksesta tulee hiprakkaan, alkoholi todentotta kannattaa jättää pannaan lasta hoitaessa. Päihteitä lasten läsnäollessa en noin muuten hyväksy, enkä alkoholiakaan missään nimessä humalahakuisesti. Se miksi lapsia ei suomalaisilla terasseilla ei nähdä, en ymmärrä. No, ei mennä nyt sen enempää näihin ikuisuuskysymyksiin…, vaatii oman aloituksensa. Tarkoitus on levittää vastuullisen alkoholinkäytön ilosanomaa!

thumb_IMG_9593_1024

Prahan ”pieni puoli” eli vanhasta kaupungista katsottuna joen toisella puolella. Kauniita taloja ja mukulakivikujia. Hervottomasti turisteja perjantaina.

thumb_IMG_9594_1024

thumb_IMG_9598_1024

thumb_P1017508_1024

thumb_P1017507_1024

thumb_IMG_9610_1024

Vanhankaupungin keskusaukiolla. Päiväsaikaan oli niin paljon jengiä, että kierrettiin suosiolla.

thumb_IMG_9611_1024

Ehkäpä Prahan isoimpia nähtävyyksiä, astronominen kello. Historiaa ja tarkkaa merkitystä ei kannata meikäläiseltä tivata.

thumb_IMG_9613_1024

thumb_P1017364_1024

Kaarlensillalla jos jonkinmoista kaupustelijaa. Värjättyjä kyyhkyjä, karikatyyripiirtäjiä, koruja…

thumb_P1017496_1024

Kukkaan puhjenneet kirsikkapuut olivat muuten vielä niin paljaassa maastossa u-p-e-a näky!

thumb_P1017500_1024

thumb_P1017380_1024

thumb_P1017395_1024

Palveluhenki oli jotai aivan uskomattoman yrmeää. Montaa iloista asiakaspalvelijaa meidän kohdalle ei sattunut. Monet kuitenkin muistivat hyvinkin kovaäänisesti mainita tipeistä, joka tulisi olla 10% hyvästä palvelusta, 15% erinomaisesta. Sapetti. Ymmärrän, että se saattaa olla suuri osa monen palkkanauhasta, mutta silti työ kuuluu nimenomaan hoitaa hyvin, jotta on palkkansa ansainnut. Heitä myös silminnähden ärsytti ettemme osaa puhua tsekkiä. Meitä taas ärsytti, kun monessa paikkaa, esim. kaupoissa luki vain tsekiksi tekstit.

Ruoka tsekeissä on aika ”Kuin kotiin olisi tullut”-meininkiä, yhden lihakastikkeen äärellä mieheni hihkaisi, että maistuu ihan anopin lihakastikkeelle (laittaa aivan huippua perinneruokaa). Lihaisia makkaroita, keittoja, PALJON lihaa, vähän jopa liiaksi omaan makuun. Kasvikset ei näytä suurta roolia, eikä myöskään perunat, pastat ja riisit kaverina. Välillä saattoi olla kauhea kasa lihaa ja pari leipäviipaletta. Ei suomalainen perunaperhe ymmärrä. Perään pari ravintolavinkkiä, jotka jäi omaan mieleen:

HD : Tosi hyvää ja edullista perinteistä tsekkiläistä ruokaa. Syöttötuoli löytyy ja savuton tila alakerrasta, lapsimyönteisiä!

Jama steak house: Lihansyöjän paratiisi. Mahtavat pihvit! Syöttötuoli löytyi. Tosi kiva asiakaspalvelu ja lapsimyönteinen!

Nase Maso: Lihakauppa, josta saa omia burgereita, makkaroita ja pihvejä. Mieletömän aitoa, ehtaa ja laadukasta. Hyllyssä näytti myös olevan homemade tyylilla granolaa, mehuja, hunajaa yms. Tosi vähän istumapaikkoja ja ei syöttötuoleja. Melko pystybaarimeininki.

Summasummarum.

Ei vauvan tarvitse olla mörkö, edes matkalla. Saimme paljon positiivisia kommentteja ja uteluita vauvan kanssa matkaamisesta muilta turisteilta. Huomasi parilla pariskunnalla jopa pienen pilkkeen syttyneen, kun huomasi, että vauva kulkee mukana. Hehe. Asioita, joita emme tulleet ajatelleeksi oli, että melkein kaikkialla tupakoidaan sisällä ja sellaisiin paikkoihin emme tietenkään lastamme halunneet viedä, emmekä sellaisissa itsekään viihdy. Samaten liian kovaääniset ravintolat skippasimme ja livemusiikkikin jouduttiin jättämään väliin. Lastenruokaa olisi voinut ottaa koko reissun tarpeet mukaan, vähän hävisi Billan ja Tescon hyllykoot meidän Prismoille ja Cittareille. Mutta noin muuten, asenne ratkaisee, tässäkin. Ei muuta kuin vauvat reppuihin ja lapset käsipuoleen ja menoksi. Aloittakaapa vaikkapa lähimetsästä. Kevät on täällä, vaikka se ei aina ulos katsoessa siltä näytä. Se tuoksuu, välillä myös haisee. Ihanaa, olen valmis! Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Kevätterkuin Päivi

Älä jää kotiisi nysväämään – Äänestä, jos osaat!

Huomenna se alkaa! Kunnallisvaalien ennakkoäänestys! Hoidappa velvollisuutesi heti alta pois!

Kun asiat arjessasi tökkii, et tule kuulluksi ja koet epäoikeudenmukaista kohtelua, on kaksi vaihtoehtoa. Joko jäät kotiin, valitat ystävillesi, puolisollesi ja äidillesi kun maailma on epäreilu ja toiset pääsevät helpommalla tai sitten vedät syvään henkeä ja lähdet selvittämään, kuka sinua voi auttaa. Ja jossei kukaan auta, ala itse auttamaan itseäsi. Jos joku tässä yhteiskunnassa ei toimi, ei auta jäädä kotiin sitä murjottamaan ja toivoa, että joku tulisi ja pyyhkisi murheesi hartioiltasi.

Monesta teksistäni huokuu tyytymättömyys julkisiin palveluihin, tai oikeastaan epätasa-arvoiseen kohteluun. Voisihan sitä katkeroitua, kun lähes jokaisen asian on saanut itse selvittää, vaatia, perustella ja sitä rataa, mutta kuka siitä hyötyisi? Vähiten minä ja perheeni. Ei muuta kuin hihat heilumaan ja tekemään parempaa huomista.

Kun naapurin Pertti sanoo, että politiikka on perseestä, hän ymmärtäköön, että samalla hänelle on aivan see ja sama:

  • saako hänen dementoitunut mummo vanhainkotipaikan vai muuttaako hän hänen luokseen asumaan
  • maksaako kirjastokortin vingutus vai saako jatkossakin vaihtaa lasten kirjahyllyn sisältöä
  • onko kehitysvammaisella jatkokoulutusmahdollisuudet ja sitä kautta paremmat mahdollisuudet työllistää itsensä ja maksaa veroja kuntaan
  • onko lähipuisto pilvenpiirtäjän alla vai vappupiknikkiä varten
  • syödäänkö koulussa brasilialaista lehmää vai naapurin elättävää, lähellä tuotettua karitsaa tai härkäpapua
  • räkiikö nuoriso lähisalen pihalla ja potkii kiviä vai annetaanko heille mahdollisuus perustaa bändi tai pelata vaikkapa sulkapalloa

Tai mitä näitä nyt on. Politiikka on arkeamme, vaikka kovin absurdilta käsitteeltä välillä tuntuukin. Haluatko sinä olla naapurin Pertti? Ehdokkaan löytämiseksi täytyy nähdä vaivaa, mutta eikös tämä elämä sitä vähän muutenkin vaadi. Ja jos sinä sitä ilmaista kahvia kadehdit, niin eikun ensivaaleihin mukaan. Näihin kunnallisvaaleihin on myöhäistä jo ottaa osaa, mutta äkkiäkös se neljä vuotta menee. Jos olet hitaasti lämpiävää sorttia, niin on siinä muutama vuosi aikaa fundeeraa, mitä kunnassasi voisi kehittää.

 

Alla ne tärkeät päivämäärät. Henkkarit vaan mukaan ja menoksi!

  • Vaalipäivä sunnuntai 9.4.2017
  • Ennakkoäänestys kotimaassa 29.3.-4.4.
  • Ennakkoäänestys ulkomailla 29.3.-1.4.
1 2 3