Joulupuu on rakennettu-laulu pyörähtää kymmenennen kerran käyntiin kotiin pääsemiseksi. Helmikuussa.
Seinissä raikaa suurieleinen ihmettely kuinka hitsin taitava 3-vuotias on, kun saa auttavasti puettua itse. Ylisanojen vuodatusta ei koko via dolorosan aikana saa keskeyttää, muuten haalari on silmänräpäyksessä taas lähtöpisteessää mytyssä lattialla.
Jukeboksi nimeltä äiti tai isä suoltaa tauotta uutta sisältöä hampaiden pesun lomassa. Ai vielä yksi joululaulu. Ja nyt välillä Piippolan vaari. Ja kyllähän me nyt vielä Lounatuulen laulukin lurautetaan. Isän pravuuri sen sijaan on Musta kana, jota neiti toivoo vain isältä.
Arki saa repeämiä. Tutkimuksia ja lääkärikäyntejä, sairastumisia toisensa perään, uusia vaiheita ja pitkien lomien jälkeistä tahmaisuutta. Rutiinit ovat lapsille tärkeitä, erityislapsille ne ovat usein vieläkin tärkeämpiä ja muutokset aiheuttavat lapsen toiminnanohjaukselle erityisesti haastetta. Välillä asiat hoituvat hämmentävän helposti ja vääntämättä, usein kuitenkin siihen maaliin päästään tietoisilla valinnoilla ja toiminnalla.
Vertaisäidin kysellessä miten saisi hampaidenpesun luonnistumaan edes jotenkuten ja lapsen suun auki ilman sorkkarautaa ja höyläpenkkiin kiinnitystä hihittelin taas meidän kasvatusmetodioitamme. Lauluja, hassuttelua, uusia lauluja, keksittyjä lauluja, laskeutumista lapsen maailmaan. Joka päivä, aika monessa hetkessä ja siirtymisessä. Aika usein se vaatii hullua heittäytymistä ja sirkuspellen henkseleiden paukuttelua.
Mallittaminen on yksi tärkeimmistä oivalliksistani vanhempana. Yksi iso esimerkki siitä on suihkussa käynti. Vaikka uimisesta, kylpemisestä ja saunomisesta neiti tykkää, suihku on ollut melko ikävää puuhaa kaikille osapuolille. Tiedän ettemme ole ainoa kotitalous. Kirjoitin suihkuhommista jo aiemmin ja miten se on nykyään jopa ihan mukavaa puuhaa. Ainakin yleensä.
Jos laulamisesta ei nauti, jatkuva sirkustelu vaatii itsessään valtavia ponnisteluja ja väsymys on ottamassa arjessa niskalenkkiä, ei tämä laji nimeltä erityisvanhemmuus todellakaan helppoa ole. Se voi toisilta vaatia muuttumista siksi jota ei ole ollut. Onko muutos aina pahasta onkin eri asia. Itse tykkään hassuttelusta, mutta kyllä sitä itsekin siihen toisinaan väsyy. Joskus sitä haluaisi olla ihan vaan, jutella normaalisti ja siirtyä tilanteesta tilanteeseen ilman ohjelmanumeroita. Olla väsynyt viikosta tai koko alkuvuodesta. Ilman sirkustemppuja.
Olen kokenut, että sujuvamman arjen, vähenevän pokkuroinnin ja lapsen ymmärtämisen vuoksi olen sen valmis tekemään. Minä hitto vie laulan vaikka sata kertaa sen Joulupuu on rakennettu vielä juhannuksenakin, jos se saa lapseni kävelemään päiväkodista kotiin. Minä otan vastaan ne muiden vastaantulijoiden huvittuneet ja kummeksuvat katseet. Minä odotan ylimääräisen puoli minuuttia äkkipikaisesta luonteestani huolimatta, jotta lapsi saa yrittää, eikä hokeminen saa pieniä aivoja solmuun ja palauta häntä aina uudelleen lähtöruutuun.
Minä kyykistyn, viiton ja sanoitan. Ilmehdin ja elehdin normaalia voimakkaammin. Käyn läpi sadannen kerran ensin-sitten-keskustelun. Joka ilta.
”Se on leijonan osa”.
Tämä teksti on omistettu jonglöörääville sielunsiskoille ja -veljille. Mitä siitä sitten, vaikka elämä on yhtä sirkusta ja apinalaumasi myös näkyy ja kuuluu? Tehdään siitä maailmankuulu. Tai ainakin kylänkuulu. Vielä jonakin päivänä voimme paukutella niitä pellen henkseleitämme ja taputtaa itseämme olalle. Olemme omalta osaltamme rikkomassa lasikattoja ja rakentamassa sekä raivaamassa lapsillemme hyväksyvämpää yhteiskuntaa.
Vaikka uimisesta, kylpemisestä ja saunomisesta neiti tykkää, suihkussä käyminen on ollut melko ikävää puuhaa kaikille osapuolille. Ei se vieläkään ole aina yhtä ilotulitusta, mutta olemme saaneet suihkuhetkestä molemmille huomattavasti mukavampia kokemuksia aikaan.
Menen lähes poikkeuksetta yhdessä neidin kanssa suihkuun. Vettä kuluu varmasti enemmän kuin luonnonvarat sallii, mutta mitä siitä on poikinut tulos kompensoi kyllä moninverroin. Olemme suihkussa harjoitelleet ruumiinosia, kehotuntemusta, toisen koskettamista ja itsenäistä suorittamista.
Päästä varpaisiin puhtaasta likaisimpaan paikkaan etenemme ruumiinosa ruumiinosalta. Ensin pestään minulta, sitten neidiltä. Kyselen neidiltä missä mikäkin ruumiinosa on ja neidistä se on hurjan hauskaa etsiä äidiltä märkien hiusten alta korvaa ja itseltä kantapäätä, kun se on takapuolella.
Peseytyminen olisi hyvä suorittaa puhtaasta likaisempaan eli:
kasvot
hiukset
kädet
kainalot
rintakehä
selkä
jalat
alapesu
Kasvojen pesemisessäkin tulisi noudattaa samaa puhtaasta likaisempaan-kaavaa, mutta tällä hetkellä se menee otsasta leukaaan vedoilla ja päälle hassutellaan kovat päristelyt, kun vettä menee suuhun, silmiin ja joka paikkaan. Täydellisessä elämässä pää tulisi pestä tässä järjestyksessä:
silmät ulkonurkasta kohti nenää
otsa
posket
kaula, korvat
nenän päällinen
leuka
suu
sieraimet
Lapsethan rakastavat rutiineja ja on ollut mahtava huomata, että nyt kun olemme satoja kertoja käyneet pesulla, hän itse jo tietää mikä paikka seuraavaksi pestään. Ja kun oikein hyvä flow on päällä laulu raikaa ja vesi roiskuu. Ihan kuin entisajan kylvettäjällä. Tälläisten jatkuvien toistojen muistijäljet ovat erityisen tärkeitä erityislapsille ja voivat kantaa pitkälle tulevaisuuteen, kun opetellaan hygienianormeja.
Samalla olemme yhdessä oivaltaneet asioita, kuten kuinka monta päätä ihmisestä löytyykään. Ennen lastani en ollut edes sellaista tullut ajatelleeksi. Olemme ihmetelleet miten erillaiset tissit on äidillä kuin pienellä tytöllä. Miten äidillä on karvoja ja luomia ja hänellä taas ei. Mihin on ok sörkkiä äitiä tai muita ihmisiä. Antanut neidin ensin pestä itse alapäänsä ja sitten sanoittanut, että äidin täytyy vielä auttaa koska hän on niin pieni. Äiti taasen osaa jo itse, koska on harjoitellut melkoisen kauan.
Veden menemistä kasvojen päälle on harjoiteltu myös leikin kautta. Päristellään ja vettä suihkutetaan ensin äidin päältä, sitten neidin päältä. Ensin ihan pikkuisen ja nyt voi jo lorotella enemmänkin kerralla niin että saadaa hiukset ja kasvot pestyä. Kannattaa myös miettiä onko veden suihku lapsesta liian kovan tuntuinen iholla, erityisesti jos on aistiherkkyyttä.
Olen antanut suihkun omaan käteen, auttanut puolihuomaamatta ohjaamaan oikeaan osoitteeseen. Tämäkin on ollut tärkeä oivallus miellyttävempien suihkuhetkien toivossa. Lapsella on valta vaikuttaa mihin vettä osoitetaan ja mistä pestään.
Vauvojen ihokontaktoimisesta ja sen tärkeydestä puhutaan. Olen kuitenkin miettinyt miten tärkeää ihmisen on saada ihokontaktia läpi elämän. Onhan meillä aikuisenakin tarve ihokontaktille ja toisen kosketukselle, mihin se häviää leikki-iässä?
Freudin lapsen seksuaalisuuden kehitys-teoriassa ajatellaan, että kouluikäisenä on latenssivaihe, jolloin seksuaalisuus jää ikään kuin varjoon ja tärkeämmäksi muodostuu esim. tyttö- ja poikaporukat. Koululaiseen ihokontaktin tärkeydestä ja ihokontaktiin saamisesta en osaa sanoa vielä mitään. Leikki-ikäistä on kuitenkin helppoa ja luonnollista halia ja ottaa syliin esimerkiksi suihkussa ja saunassa. Jos siis lapsi viihtyy sylissä. Voihan elämä. Olisipa se joskus yhtä suihkussa laulantaa.
Teksti kuvat ovat uimareissultamme, koska suihkuhetkinä on yleensä tilanne niin sanotusti päällä.
Kun ulkona ei voi joka päivä syödä ja pakastealtaasta en ole onnistunut onkimaan kummoisia falafelejä lautaselleni on täytynyt tarttua itse sauvasekoittimeen. Mitään pikafoodia ei itse tehdyt falafelit ole, mutta ääreishelppoja!
Tällä kertaa tein sen verran ison satsin, että laitoin osan pakkaseen raakana (öljyämättä) . Ne ovat vielä testauksen alla, miten ne käyttäytyvät pakkasesta otettuna. Jos tämä onnistuu ja maku pysyy hyvänä niin ai että. Sitten voikin tehdä jättisatsin valmiiksi pakkaseen ja sulattaa sieltä aina tarvittavan määrä uuniin. Ja sitten hommasta tulikin jo huisin nopeaa. Onko teillä kokemusta falafel-taikinan pakastamisesta?
Käytän aina kuivattuja papuja, herneitä yms. Ne ovat halvempia, eivät ole lilluneet säilyketölkeissä ja koostumus on kiinteämpi eikä lainkaan mössöinen.
Kuivatut pavut ja kikherneet pitää liottaa hyvin ennen käyttämistä. Siispä liota kuivattuja kikherneitä vedessä ainakin 10 tuntia. Itse laitan yleensä illalla kikherneet likoamaan ja teen sitten seuraavana päivänä, kun ehdin ja jaksan. Ei siis haittaa vaikka ne lilluisivat pidempäänkin vedessä. Jos kuitenkin ne jäävät lillumahommiin, kannattaa vesi vaihtaa ja heittää kulho jääkaappiin. Montaa päivää ei kannata pöydällä seisottaa, sillä kyllä se home alkaa niihin aikanansa kasvamaan. Kokemusta löytyy siitäkin.
Falafelit, joita tuli tällä ohjeella 35 kpl:
400 g kuivattuja luomukikherneitä (liotettuna 13 dl)
1 iso sipuli
4 kynttä valkosipulia
1/2 pieni sitruunan mehu (käytin luomusitruunoita)
4,5 tl garam masala-mausteseosta
3 tl suolaa
2 rkl perunajauhoja
1 ruukku persiljaa
1 ruukku korianteria
2 rkl vettä + 1 tl soodaa
seesaminsiemeniä pinnalle
Valmistus:
Huuhtele kikherneet liotuksen jälkeen vielä huolellisesti vedellä.
Kuori sipuli ja valkosipuli. Pilko sipuli muutamaan osaan.
Pesaise persilja ja korianteri, pilko hieman pienemmäksi.
Heitä kaikki silppurikulhoon (sauvasekoittimen lisäosa) tai blenderiin. Silppurikulhossa surruttele useassa eri osassa. Sekoita vielä kaikki tasaiseksi.
Purista sitruunan mehu ja sekoita seoksen joukkoon. Jos käytössä on iso sitruuna kannattaa laittaa ensin osa ja maistaa välissä ettei tule liian sitruunaista. Itse lisäsin tässä vaiheessa vasta perunajauhon, koska meinasi vallan unohtua. Sen kuitenkin voi oikeastaan missä vaiheessa vain.
Anna vetäytyä mielellään useampi tunti. Itse odottelin seuraavaan päivään.
Sekoita sooda veden joukkoon ja lisää seokseen.
Pyörittele seoksesta palloja. Nämä hajoaa käsiin helposti, eikä näitä pysty pyörittelemään niin kuin pullia. Puristele hellästi palloksi – sanoisin.
Pyöräytä pulla seesaminsiemenissä.
Pullat pellille ja tuputtele rypsiöljyä pullasudilla päälle. Ei tarvitse pyöritellä pullia ympäri, öljy valuu sopivasti myös peltiä vasten olevaan kohtaan. Paista 200 asteisessa uunissa n. 30 min niin, että pullissa on kaunis kullanruskea väri.
Yritin saada kuvatuksi seoksen rakennetta. Se jää siis selkeästi rouheaksi, mutta joukossa ei ole kuitenkaan mitään kunnon paloja. Seos vetäytyi tosiaan minulla seuraavaan päivään jääkaapissa. Seesaminsiemenet laitoin muumikulhoon, siinä ne oli kätevä pyöräytellä.
Alla olevassa kuvassa on perhe-elämää parhaimmillaan. Lapsi lattialla oman onnensa nojassa ja vasemmassa yläkulmassa näkyy kauhea kasa kaikkea sontaa sohvan alta kaivettuna, kun etsittiin vanhemman ipanan kanssa jotakin sieltä. Toiseen kuvaan taas oli eksynyt tutti.
Falafelien kaveriksi tein salaattia ja guacamolea. Parasta näin, mutta miksei esim. muusi tai riisikin pelittäisi hyvin. Guacamolen teen yksinkertaisuudessaan näin: Avokaadot mössöksi haarukan alla, suolaa, pippuria ja iso lorus sitruunamehua.
Paistoin ylimääräisiä falafelejä ja lämmitin myöhemmin mikrossa. Meni ne niinkin, mutta falafelit ovat ehdottomasti parhaimmillaan tuoreena rapealla kuorellaan. Kannattaa esimerkiksi pyöritellä jääkaappiin valmiiksi ja useampana päivänä heittää vain suoraa jääkaapista uuniin niin saa tuoreita monena päivänä.
Instagramin stooreissa kerroinkin ettei tämä resepti läpäissyt meidän perheen lapsituomaria. Rohkeasti hän maistoi, mutta kaivoi suustaan ulos. Palaute oli siis selvä. Mutta minä sanon iso NAM! Näistä falafeleistä tuli kyllä kertakaikkisen täydellisiä omaan suuhun.
Ja myös Instassa jengi äänesti haluavansa tämän arkiruokakokoelmaan, joten tässä se viimein on! Toivottavasti tekin tykkäätte!
Onko aikaisemmat arkiruokareseptit menneet ohi? Ne löytyvät täältä.
Onpa jännittävää. Vuoden ensimmäinen Vauva-lehti on ilmestynyt. Ihan niin täpinöissäni en olisi vuoden ensimmäisestä lehdestä muuten, mutta mukana on artikkeli sikiöseulonnoista. Sen tiimoilta on myös haastateltu meidän perhettämme. Aihe on itselleni todella tärkeä. En ole vielä juttua itse nähnyt tai lukenut, toivottavasti saan lehden myös pian itse omiin käsiin. Juttu on ilmestynyt tänään myös HS.fi:ssä.
En anna juonipaljastuksia sen enempää, käykää nappaamassa omanne, jossei se kolahda postiluukustanne automaattisesti. Tulkaahan sitten kertomaan ja keskustelemaan ajatuksistanne tänne tai somen puolelle Facebookiin Elämän mittaisella matkalla tai Instagramiin @elamanmittaisellamatkalla. Pyykätään, käännetään ja väännetään tätä sitten oikein urakalla. Koska jos Karpolla on ollut aikanaan asiaa niin kyllä on Päivilläkin.
Mitä ajatuksia sikiöseulonnat teissä herättää? Sikiöseulonnoista, kuinka diagnoosi selvisi sekä tuesta tai oikeammin tuettomuudesta joka meidän perhettä kohtasi voit lukea näistä postauksistani:
Kuvat ovat Interrail-reissultani raskauden puolivälissä, kun odotin tätä erityistä esikoistani. Tällä reissulla olen vapaampi, voimissani ja nautin raskaudestani täysin vatsoin. Interrail reppureissustani siskoni kanssa voi käydä lukemassa näistä postauksista:
Jos olet vasta löytänyt blogiini, toivotan sinut lämpimästi tervetulleeksi. Mukavaa, että löysit. Täällä virtuaaliolohuoneessani on kaikille ja kaikkien ajatuksille tilaa, kunhan tarkoitus ei ole loukata tai olla epätasa-arvoinen.
Koska sinne ruutujen taakse on soljunut aina vain enemmän silmäpareja (joista kaikista olen superkiitollinen), jaan vielä viime vuodelta blogin luetuimmat postaukset, vaikka ei uuden vuoden taite olekaan. Nämä tekstit eivät vanhene.
Otsikko kiteyttää jo kaiken tarpeellisen. Mitä enemmän vuosia kirjoittamisen kanssa on takana, alkaa hävetä vähän niitä vanhoja tekstejään ja huomaa miten paljon on kehittynyt kirjoittamisessa. Tästä tekstistä en edelleenkään kuitenkaan muuttaisi mitään. Tämä on myös itselleni yksi tärkeimmistä kirjoituksistani
Asia ei ole vanhentunut, näin se meni. Mutta nykyisin esimerkiksi NIPT-testi eli non-invasive prenatal test ei lähdekään ulkomaille, vaan sikiön kromosomit pystytään analysoimaan Suomessa. NIPT-testissä pystytään siis seulomaan yleisimpiä kromosomihäiriöitä eli 13- 18- ja 21-trisomioita sekä määrittelemään sukupuoli.
Pohdin tekstissä syitä siihen, miksi tyttäreni näki päivänvalon enkä päätynyt keskeyttämään raskautta. Tämä on myös yksi kipeimmistä, mutta tärkeimmistä teksteistäni. Olen iloinen, että luette sitä edelleen, vaikka aihe onkin syvä ja yhteiskunnallisesti vaikea.
Tässä kohtaa on varmasti hyvä vielä kerrata mikä on tämä tatami, jolla ruokareseptejä täällä blogissani jaan. Jos resepti on apinoitu jostakin muualta, tuon sen julki postauksessa. En taida olla se uusien hittien, kuten avokaadopastan tai uunifetan tehtailija, vaikka Sovella onkin toinen nimeni. Tärkeintä itselleni on jakaa hyväksi kokemiani reseptejä, joilla toivottavasti kaikki saisivat arkiruokailuihin:
nopeaa, helppoa, mausta tinkimättä
lisää kasviksia lautaselle
vähän vaihtelua
uutta inspiraatiota
Ja tässä olisi käsillä taas yksi sellainen resepti; kana-nuudelikeitto. Vegaanin version saat vaihtamalla kanan esimerkiksi savutofua paistamalla joukkoon. Tein sekä gluteenittoman keiton riisinuudeleista sekä vehnänuudeleista, koska muu väki ei ole riisinuudeleista innostunut.
Minusta on tosi hankala määritellä kuinka monta annosta tulee, kun syöjien annoskoot ovat niin erilaisia jos perheessä on muitakin kuin aikuisia. Yritän kuitenkin lisäillä myös annosmäärät ohjeeseen.
KANA-NUUDELIKEITTO n. 6 annosta
Valmistuaika 30 min
500g Kanan fileetä
2pss (600g) Amerikan kasvissekoitus (myös muut lemppari pakastekasvikset käyvät)
1/2 tl chilihiutaleita
1rkl hunajaa
1/2 rkl valkosipulirouhetta (tai 2 valkosipulin kynttä)
Keitä kasviksia vedessä niin, että ne juuri ja juuri peittyvät n. 10 min
Pilko sillä aikaa kana.
Paista kana öljyssä. Lisää heti alussa kaikki muut mausteet paitsi hunaja. Kun kana on kypsää (älä paista kuivaksi) nosta lieden lämpötilaa niin, että kanat alkavat saada väriä pintaan. Lisää hunaja ja pyöräyttele kaikkialle. Paista niin, että kanaan tulee rapea ja kullankeltainen paistopinta.
Lisää kanat, nuudelit ja nuudelien maustepussit keittoon. Pikkuväen on helpompi syödä, jos nuudelit rikkoo pienemmäksi. Se käy kätevästi puristelemalla raa’at nuudelit rikki pussin ollessa vielä suljettu.
Keitä vielä muutama minuutti nuudelit kypsiksi.
Jos kotoa löytyy ruoho- tai kevätsipulia tai pidät tuoreen korianterin mausta niin koristele ja makustele niillä.
Jä näin on lähes samasta padasta koko perheelle. Toivottavasti maistuu. Jaa mutta. Pitäisiköhän joululiina vaihtaa? Ehkä.
Tammikuu oli lumen osalta surkea. Se on vetänyt monen mieliä matalaksi. Ehdimmekö unohtaa ne ihanat pienet pakkaspäivät, jotka ovat olleet pilkahdus talven tunnelmasta. Todisteita on, sillä muutama viikko sitten vietimme ihanan pakkaspäivän retkeilyn merkeissä.
Suomen rumimman kaupungin titteliä usein hallussaan pitävästä Raisiosta ei ihan äkkiä uskoisi löytyvän tällaista luonnonkaunista perheelle sopivaa retkeilykohdetta. Kivenheiton päässä on Ikea ja kauppakeskus Mylly ja sitten kuitenkin hetkeä myöhemmin pystyt laskeutumaan lähes täydelliseen rauhaan. Ihan pelkän luonnon äänimaailman varassa ei pääse olemaan, sen verran Ohitustien kumina metsäänkin kuuluu. Tämän helpommin ja nopeammin ei kuitenkaan kaupungin vilinästä pääse irtaantumaan.
Haunisten allas on tekojärvi ja sitä on käytetty vuoteen 2012 asti Raision raakaveden varastopaikkana. Nykyisin alue on retkeilykäytössä, mutta edelleenkään altaaseen ei saa mennä uimaan eikä se ole juomakelpoista.
Ensimmäistä kertaa yrittäessämme löytää perille ei ollutkaan ihan helppoa, kun viittoja ei ole, osoitetiedot huonosti löydettävissä ja reittejä Haunisten altaan ympärille ja ympäristöön menee enemmänkin.
Helsingistä päin tullessa käännytään oikealle kauppakeskus rampista. Seuraavassa risteyksessä käännytään vasemmalle suuntaan Allastie. Allastietä jatketaan loppun asti, kunnes käännytään Santaojantielle oikealle. Tietä jatketaan niin pitkään, että parkkipaikat tulevat vastaan. Uskoaan ei saa menettää vaikka ensin tulee teollisuusaluetta, sitten koirien koulutuskenttiä ja jopa yksi rivitalo-osake, mutta sen jälkeen alkaa häämöttää isohko parkkipaikka. Ohikulkutieltä parkkipaikoille on noin kilometrin verran.
Parkkipaikoilta lähdettäessä oikealle on esteetön tie uudemmalle grillikatokselle. Tämä on tosi kiva vaihtoehto, jos haluaa tulla vauva rattaissa ja tai pyörätuolilla luonnonhelmaan. Itse grilli ei kovinkaan suuri ole ja nätillä päivällä ruuhkaa voi olla, joten kiljuvien (lasten) vatsojen kanssa ei kannata lähteä liikkeelle.
Me lähdimme kuitenkin vasemmalle, jossa on myös grillauspaikka. Molemmille grillauspaikoille on noin 600-700 metriä oman mutun mukaan. Kokonaisuudessan polun pituudeksi tulee vajaa 3 kilometriä jos altaan menee ympäri.
Polku on melko vaihtelevaa ja kulkee altaan reunaa pitkin havumetsässä nuollen välillä ihan rantaviivaa. Märällä säällä polku myös on todella märkä ja kalliot liukkaat. Välillä pääsee kiipeämään kallioille ja pomppimaan kiville havupuiden seassa, välillä on tasaisia hiekkatiemäisiä osuuksia. Ei kyllä uskoisi olevansa Raisiossa, on päässyt suustani joka kerta.
Molemmista grillipaikoista löytyy polttopuita ja huussit. Oma vessapaperi kannattaa olla mukana eikä puukosta tai kirveestäkään haittaa ole, jotta saa puita pienemmäksi pikkuruisiin grilleihin. Pikkuruisia ne todentotta alkavat olla, sillä nytkin ennen meitä oli grillaajia ja meidän peräämme tuli kolme muuta seuruetta. Muistathan ottaa roskat mennessäsi mukaan luonnosta.
Aina ei tarvitse kantaa kirvestä mukana, puukko on kätevä moneen. Toisella klapilla saa hakattua puukon terää syvemmälle puuhun.
Lähdimme retkelle melkoisen ekstempore, joten eväät käytiin nappaamassa lähikaupaupasta. Mukaan tarttui nakkeja, grahampiirakkaa ja karjanpiirakoita. Meillä on neidille usein mukana suolakeksejä tai riisikakkuja naposteltaviksi. Niitä hän saa helposti syötyä myös itse suttaamatta, maistuvat neidille ja eivät ole epäterveellisimmästä päästä. Suklaa toki on myös joka reissulla mukana hätävarana kiukkunälän yllättäessä. Mukana oli myös lämmintä kaakaota.
Kuvien perusteella voisi ajatella retkeilyn olevan aina seesteistä, yhtä hymyä ja seikkailua. Uskallampa epäillä kenelläkään olevan sellaista. Tälläkin reissulla aiheutti huolta liukkaat kalliot, veden läheisyys ja neidin päiväuniaikaan osunut ajankohta. Virhe. Siitä huolimatta suunnatona iloa meille vanhemmille tuo lapsen riemu, villivarsan rohkeat hypyt sieltä sun täältä ja ulkoruuan maistuminen taivaalliselta, oli se sitten mitä sattuu.
Parkkipaikoilta lähtee myös 18 väyläinen frisbeegolfrata. Ei olla itse menty läpi, mutta paljon sielläkin porukkaa tuntuu riittävän, että eiköhän pätevä sekin ole. Ihmiset kyllä ovat huonoista viitoista huolimatta tämän luontoihmeen löytäneet, kuten alla olevasta kuvasta parkkipaikoilta huomaa. Omaa rauhaa halajavan kannattaa tulla arki-iltana tai aikaisena viikonloppuaamuna. Jos talviretkeily ei naposta niin pistä Raisio takataskuun ja tee tänne kevätretki lempparieväinesi.
Olen rakentanut kotini aina sinne mihin olen reppuni tiputtanut. Kiinnyn kyllä paikkoihin, mutta se ei ole saanut minua jämähtämään vielä erityisesti minnekään. Jokaisesta uudesta paikasta olen löytänyt ihania puolia, jotka ovat tuoneet iloa ja onnea ympärilleni. Saaneet minut asettumaan. Olen ponnistanut pienen kunnan pienestä kylästä, jota ei kuntaliitoksien jälkeen ole enää olemassakaan paitsi entisten ja nykyisten kuntalaisten sisussa ja sielussa. Sittemmin olen asunnut vain taajamien sisällä.
Oma ja puolisoni lapsuus maaseudulla on saanut meidän kuitenkin kääntämään katseemme kohti väljempiä vesiä viime aikoina. Haluaisimme tarjota omille lapsillemme samanlaisen kasvuympäristön kuin itsekin olemme saaneet. Opettaa mistä ja miten ruoka tulee, näyttää miten traktoria ajetaan ja kuinka ääntä maaseudulle mahtuu. Vaikka lapsena vihasin maatilan töitä ja sitä, että ne meni aina uintireissujen edelle, osaan arvostaa sitä nyt. Se on opettanut minulle työstä ja yrittäjyydestä paljon.
Kerrostalokakaroilla on leikkikavereita usein jokaisessa ilmansuunnassa muutaman metrin säteellä, kun taas maaseudun vintiöillä saattaa fillaroitavaa olla kilometritolkulla. Sekä maalla että kaupungissa asumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa ja se tekeekin tästä kaikesta vaikeaa. Mikä loppupeleissä ratkaisee? Eniten päätöksen tekemiseen vaikuttaa erityinen esikoinen, joka on tällä hetkellä ainoa syy miksi emmin maalle muuttoa.
Maalla soveltavan liikunnan mahdollisuudet ovat todella paljon rajatummat kuin kaupungissa. Lähtökohtaisesti toivon lapseni pääsevän ja pärjäävän ihan tavallisissa harrasteryhmissä, mutta tärkeintä itselleni on, että hän kokee kuuluvansa ryhmään tasavertaisena. Realistisena ajattelen ettei hän välttämättä saa samalla tavalla jossei ryhmässä ja sen toiminnassa ole ajateltu erityisiä tarpeita. Toki auto kulkee isommallekin kirkolle, mutta ajatuskin pelkkänä lasten taksina olemisesta saa mieleni matalaksi. Vaan voisiko esimerkiksi kuskausajan hyödyntää liikkumalla itsekin? Tai voisiko tulevaisuudessa tehdä sellaista työtä, että harrastuksen ajan voisikin hyötykäyttää töitä tehden? Toisen auton hankkiminen ja sillä suhaaminen ei kuitenkaan houkuta.
Vakaa pyrkimyksemme on kasvattaa neidistä mahdollisimman itsenäinen ja pärjäävä. Maalla on melkoisen hankala harjoitella julkisilla liikkumista. Entäpä uskaltaisinko koskaan päästää lastani autojen sekaan pyöräilemään ilman kevyenliikenteen väylää? Kuinka harjoitelisimme kaupassa kipaisemista yksin jos lähimpään kauppaan olisi viisi kilometriä?
Kouluun on vielä muutama vuosi. Tuntuu pitkältä, mutta on jo toisaalta oven takana. Kuinka pitkiksi esikoisen koulupäivät venähtävät, jos koemmekin ettei lähikoulu olekaan hänelle paras vaihtoehto oppivelvollisuutta täyttämään? Entäpä terapeutit? Kulkevatko he kauemmas vai olisiko edessä uusien terapeuttien metsästys? Entäpä miten pitkiksi venyisivät päiväkotipäivät jos molemmat kävisimme kuitenkin päivätöissä 30 kilometrin päässä?
Asumisen helppous on myös tapetilla. Tällä hetkellä asumme rivitalokolmiossa, jossa on edulliset juoksevat kulut. Pihaa ei juuri tarvitse hoitaa, ei ole räystäslautoja joita tarvitsisi naputella ja sammaleita katolta tiputettavana. Toisaalta tämä on autuus ja sen vähäisen vapaa-ajan jota on, voi käyttää perheen kanssa oleiluun ja harrastamiseen. Ei tarvitse viikonloppua käyttää nurmikkoa leikaten, vaan voi lähteä retkille ja muille riennoille.
Vaan harrastus se on rassaaminenkin. Nautin sormien sotkemisesta maaperään, mussutan suuhuni marjoja ja hedelmiä onnesta soikeana lapsuudenkotini marjapensaiden ja luumupuiden välissä ja tunnen maalla sykkeeni laskevan. Haluaisin lapsienikin näkevän kevään peltotyöt ja opettaa missä juureen leivotun ruisleivän todelliset juuret ovat.
Voinko valita molemmat? Asumisen maalla suht simppelillä asumisratkaisulla ja helppohoitoisella pihalla sekä menot ja retket viikonloppuisin uusiin paikkoihin? Vai kaipaisinko edes retkeilyreitistöille? Olisinko ikionnellinen omasta nuotiopaikasta oman metsän siimeksessä? Kannonnokasta, johon ei tarvitsisi jonottaa.
Aukkoa sivistyksessä lapsillani en pelkää, vaikka maalle muuttaisimmekin. Maalta pääsee pois, mutta rivitaloyhtiön pihalle ei rakenneta lautamajaa jos niin sattuu huvittamaan. Kulttuurin pariin pääsee vähän kauempaakin, mutta omaa tilaa ja havumajoja ei kaupunkien keskustoihin rakennella.
Kaikki ihailemani tekijänaiset ovat ponnistaneet pieneltä paikkakunnalta ja ovat löytäneet suuret saappaat. Tarve vaikuttaa, nähdä suurempi kokonaisuus ja miten tärkeää on, että saamme elää juuri siellä missä tahdomme. Maalla on saanut kokea pienen paikan hyvät ja huonot puolet. Yhteisöllisyyyden ja kateuden. Toisaalta on kiire ja toisaalta taas ei niin minnekään.
Maaseutumiljöössä on jotain jota ei voi käsin kosketella. Se täytyy tuntea. Oletko sinä haaveillut muutosta maalta kaupunkiin tai stadista landelle? Mikä on vaikuttanut eniten siihen, mihin olet reppusi iskenyt?
Monille kylmäsavulohi on liian kallista, mutta itse usein nappaan lähikaupasta eräpäivää lähestyvät fisut kyytiin ja pakastan ne pastapäivää varten. Näin ollen kaikki voittaa.
Kylmäsavulohi on arkeen siksi erittäin pätevä vaihtoehto, että se on nopea käsitellä. Ja ruoka valmistuu todella nopeaan. Vaikka tämä onkin nopeutensa vuoksi valikoitunut arkiruuaksi, niin tämä on kyllä sen verran juhlavan makuista, että kehtaa laittaa pyhäpöytäänkin.
385 g kylmäsavulohta (jos käytät kuitenkin valmispaketteja laittaisin 3 pkt eli 450g ja jättäisin muutaman siivun eväsleivälle)
2 kpl punasipuleita
1/2 sitruunan mehu
ruukku tuoretta tilliä (voi korvata esim. tuoreella ruohosipulilla mikäli tilli ei napostele)
1 prk eli 2 dl kaurakermaa (esim. Planti)
1 prk eli 150 g kauratuorejuustoa (esim. Oatly)
mustapippuria ja suolaa
pastaa
Laita pastavesi jo kiehumaan, jotta ei tarvitse odotella spagettien kypsymistä. Muista suola pastaveteen.
Leikkaa kylmäsavulohisiivut saksilla haluamasi kokoisiksi siivuiksi. Kauhean pientä ei kannata tehdä, koska sekoittaessa lohi hajoaa kuitenkin pienemmiksi paloiksi.
Lisää kylmäsavulohi. Paista muutama minuutti. Mikäli ajatus raa’asta kalasta etoo, paista kalaa pidempään, muutoin vain muutama minuutti, jotta kala pysyy mehevänä.
Sekoita joukkoon hellästi tuorejuusto, kerma, puolikkaan sitruunan mehu, suola ja pippuri.
Pyöräyttele mukaan varovasti tilli.
Kastikkeen voi sekoittaa pastan kanssa keskenään tai jättää erikseen. Aivan yhtä jumalaista se on kummin vain.
Tiedämme ettei lapsen ole hyvä nukkua katupölyn, pakokaasujen ja tupakan katkussa, mutta kuinka usein tulemme ajatelleeksi mitä pitää sisällään materiaalit, joihin rakkaimpamme on kääritty?
Aikaa on kulunut kymmenen vuotta, mutta onko johtavat brändit tehneet muutoksia? Kierrätysmuovin käytöstä monet firmat puhuvat tuotteissaan, mutta siihen se melkeimpä jääkin. En kai halua lastani käytettyihin kokis-pulloihin kääriä?
Sen sijaan päätin valita luomumateriaaleista käsityönä varmuudella ilman lapsityövoimaa valmistetut kulutusta kestävät lastenvaunut. Tarkastellessani yrityksiä löysin luonnonmukaisuutta huomioon ottavia vaunuvalmistajia Euroopasta muutamia. Kuitenkin vaunujen valmistusmaa, tuotantomateriaalit ja läpinäkyvä tuotantoprosessi oli yhdellä valmistajalla kirkkaasti ylitse muiden.
Siispä päädyimme Itävallassa valmistettuihin Naturkind luomulastenvaunuihin. Vieläpä ilman koeajoa, sillä ne valmistetaan tilausten mukaan käsityönä. Sen vuoksi vaunujen toimitusaikakin on 8 viikkoa. Tilausten perusteella valmistetut vaunut takaavat kuitenkin sen ettei tule ylituotantoa, ylimääräistä jätettä ja ympäristökuorma pyritään minimoimaan. Kaiken hyvän päälle iloiseksi yllätykseksi vaunujen saapumista ei edes tarvinnut odottaa kahta kuukautta.
Valitsemamme Lux-malli on uusin ja urbaanein desingiltaan, mutta sorateillä ja mutavelleissä rullaavat. Vaunut ovat yllättävän korkeat, mutta ei mitenkään liian korkeat 160 senttiselle. Sen sijaan lähes kaksimetrinen puolisoni riemuitsi ettei tarvitse ihan niin paljon kyykistyä.
Alumiinisessa rungossa on Soft comfort-renkaat, jotka ovat puhkeamattomat, mutta tuntumaltaan vetävät vertoja ilmakumirenkaille. Etupyörät pyörivät akselinsa ympäri, mutta ovat lukittavat.
Vaunun jousitus on pehmeä ja juoksulenkeillekin nämä ovat testiajoon päässeet useammankin kerran. Vaikka vaunukoppa onkin painava tuntumaltaan, runko on kevyt ja nopea kasata. Vaunuissa on jalalla painettava lukitus, joka on naurettavan hyvä aikaisempien vaunukokemuksien nitkutteluiden jälkeen.
Tavarakori on mukavan syvä tällaiselle hamstraajalle, jolla on usein tavaraa enemmän ja vähemmän mukana. Myös melko isot ostokset mahtuvat mukavasti kyytiin.
Työntöaisan materiaali on luonnon korkkia. Talvella korkki tuntuu käteen lämpimältä ja kesällä hiostamattomalta. Niin ei ole yhtään ikävä muovisia ja tekonahkaisia työntöaisoja tämän jälkeen. Työntöaisaa saa säädettyä eri tasoihin ja sekä 160 senttinen että 190 senttinen nauttivat vaunujen lykkimisestä.
Vaunuista löytyy turvaremmi, jonka funktio minulle vasta selvisi. Tarkoitus on siis pujottaa käsi välistä ja esimerkiksi alamäessä jos lähtee mopo käsistä niin ei karkaa kauas. Enhän ole ainoa, joka ei ole aikaisemmin tätä ymmärtänyt?
Olemme kruisailleet nyt kuukauden verran vaunuosan kanssa niin sorassa, lumessa, asvaltilla kuin mukulakivilläkin. Jousitus tuntuu ihanan pehmeältä, kun se edellisissä vaunuissa jousitus oli vähän niin ja näin. Koppa on tilava ja meidän yläkäyrillä huiteleva pikkupoika mahtuu mukavasti nukkumaan.
Sekä vaunukopan että ratasosan runko on alumiinia, korkkia ja poppelia. Kankaat ovat luomupuuvillaa ja täytteet karitsan villaa. Sisäkankaat ovat irroitettavat ja 30 asteen konepesun kestävät. Vaunukopan patja on valmistettu kookoksesta ja lateksista, mikä hellii vauvan selkää. Patja tuntuu käteen napakalta ja kimmoisalta.
Suomalaisiin olosuhteisiin villa on ihan täydellinen materiaalina. Se imee itseensä kosteutta pitäen ihon kuivana. Kesällä villa on viileä ja talvella lämmin. Ja materiaalina aina yhtä hengittävä. Entistä useammin huomaan pukevani lapset vaatteidenkin osalta merinovillaan, toimii säällä kuin säällä.
Naturkind on koonnut kotisivuilleen materiaaleista tarkat tiedot. Ne sallivat tiukemmankin syyningin ja siellä on kerrottu muoviosista alkaen materiaalien alkuperistä. Esimerkkinä kankaat kudotaan Itävallassa, vaunujen kehykset tulevat tuonnon vaiheista riippuen Saksasta, Itävallasta tai Puolasta. Jopa lampaan villa tulee Itävallasta, mikä on harvinaista villatuotteissa. Lisää materiaaleista voit lukea englanniksi täältä.
Erityisen ilahduttavaa:
Jämäkkä ajotuntuma. Näillä ei pienien kevätmyrskyjen mukaan tempauduta.
Runkoon saa adapterien avulla Cybexin turvakaukalon kiinni.
Vaunukopan päälikangas kiinnittyy vetoketjulla, näin ollen se pysyy varmemmin oikeassa paikassa
Vaunukopan pohja on kaareva, joten sitä voi keinuttaa kehdon tavoin ja onkin ollut meillä matkasängyn virkaa toimittamassa.
Kopan kuomussa on paljon vetoketjuja, joilla saa kesällä ilman virtaamaan hyvin vaunukopan läpi.
Vaunukopan sisäpuolella olevat kaksi pikkutaskua niille ainaisille pikkutilpehööreille (esim. tutille, huulirasvalle tai nenäliinoille.
Kehitettävää:
Vaunukopan saa rungosta irti kahta nappia painamalla, mutta itse en ole onnistunut saamaan nappeja painetuksi samaan aikaan sillä seurauksella, että kun toisen puolen saa auki, toinen napsahtaa uudestaan helposti kiinni. Tämä sama ongelma meillä oli edellisissäkin vaunuissa ja liittynee vaunujen turvallisuusstandardeihin.
Kuomu voisi tulla tarvittaessa vieläkin pidemmälle, jolloin jäätävät viimat ja tuiskut ei menisi niin herkästi vaunukopan sisälle.
Tilpehöörimuija olisi voinut ottaa vähän isommankin taskun. Lisäksi markkinoille on tullut vaunuja, joissa on integroidut sade- ja hyönteissuojat. Se olisi kätevää, kun aina se sadesuoja tuppaa olemaan aina väärässä paikassa väärään aikaan.
Käsijarrua ei ole. Toisaalta jossei siihen ole koskaan tottunutkaan ei käsijarrua osaa kaivatakaan.
Jo olemassa olevan tuotteen hiilijalanjälki on ehdottomasti pienempi kuin uuden tuottaminen tähän maailmaan. Jos kuitenkin vaunut vauvalle tarvitaan, Naturkind on ehdottomasti terveyden ja eettisyyden edelläkävijä vaunugatessa. Meilläkin oli jo olemassa esikoiselle käytettynä hankitut kolmipyöräiset vaunut. Totesin kuitenkin tarvitsevamme sorassa ja sohjossa rullaavat vankkurit, jotka eivät myöskään esikoisneidin töytäisyistä hevillä horjahda.
Vielä emme ole päässeet kokeilemaan vaunuja talven ääriolosuhteissa mustassa tammikuisessa etelässä, mutta uskallan epäillä senkin vielä ennen sydänkevättä niskaamme saapuvan. Lisäksi voin olla varma, että Naturkindimme tuudittavat vielä monta pientä kohti puhtaampia unia. Jospa yrittäisimmekin uudistaa vaunukantaakin hissun kissun niin kuin autokantaa? Miten olisi vaunujen romutuspalkkio ostaessa lapselle turvalliset ja terveelliset menopelit?
Sitä kun miettii luomulastenvaunujen maksavan omaisuuden jos toisen voin ilokseni kertoa kaiken tämän saavan samaan hintaan, jopa halvemmalla kuin markkinoiden muilta kovilta nimiltä. Vaunuja myy suomalainen Wauva-kauppa, joka on Tampereen Ratina-kauppakeskuksessa toimiva perheyritys. Tätä Lux-mallia pääsee koeajamaan liikkeessä ja muutkin mallit ovat tilattavissa. Heiltä löytyy myös verkkokauppa ja matkahuollolla paketti löytää tiensä Hangosta Utsjoelle. Wauvakaupan ihanan ystävällinen henkilökunta on liikkeessä sinua varten ja puhelimen päässä auttamassa, jos mietit jotakin luomuvaunuihin tai vaunujen tilaamiseen liittyvää etkä pääse liikkeessä käymään.
Onnesta hykerrellen keinutan terassilla vauvaani vauvakopassa uneen. Tammikuun plussakeleissä ja huhtikuulta tuntuvassa ilmassa tiedän valinneeni oikein. Siellä luomukankaissa pienellä ihmistaimella on turvallinen kasvualusta.
