Pyydä anteeksi vaikka et osaa edes puhua

Anteeksi pyytämisestä on pitänyt jo pitkään puhua, mutta kun Instagramissa @sariannasitnb kertoi tällä viikolla omasta kokemuksestaan päätin viimein tarttua tähän. Referoituna Sariannalla oli ollut tyttärensä kanssa vääntöä ulkona ja sisäänmenohommissa ja molemmilla tilanne eskaloitui itkupotkuraivareihin. Sisälle päästyään Sarianna mietti, että noinko hänen pitää ottaa tyttärensä syliin saadakseen tyttärensä rauhoittumaan, mutta lapsi pyysikin Sariannan yllätykseksi anteeksi oma-aloitteisesti käytöstään.

Yksi oman vanhemmuuteni vaikeimmista vaikeimmista rasteista on varmasti se, miten ohjaan lastani kommunikoimaan ja ratkomaan ongelmatilaneita muiden ihmisten kanssa, kun ei ole sanoja.

Nyt sanoja ja ymmärrystä on tullut lyhyessä ajassa kuitenkin lisää, joten uskon ja toivon artikuloinnin selkeytyvät tulevaisuudessa, jotta muiden kanssa kommunikointi helpottuu. Silti kohtaan usein haastavia tilanteita lapseni kanssa, koska kommunikointi ei onnistu. Anteeksi on yksi vaikeimmista sanoista. Entäpä he, jotka eivät opi koskaan puhumaan? Heilläkin on tunteet, mieli ja ajatukset. Myllerrys sisällä voi olla moninkertainen, koska tunteitaan ei pysty pukemaan sanoiksi.

Nyt voisin siis jo sanoa esikoiselle ”Sano (tai viito) anteeksi” ja jo aiemmin ”Halatkaa niin tulee parempi mieli”, mutta nämä old schoolit sopimisen muodot saavat niskavillani pystyyn. Muistan omasta lapsuudestanikin hetkiä, missä riitatilanne selvitettiin halaamalla ja pyytämällä anteeksi, koska aikuinen niin vaati. Se ei tuntunut koskaan hyvältä, olinpa sitten anteeksipyytäjän tai -antajan roolissa. Muistatko sinä?

Kävin pohtimaan milloin itse pyydän anteeksi. Kun olen satuttanut toista henkisesti tai fyysisesti, tahallani tai vahingossa. Kyllä toisinaan huudan lapsille ja otan tahallani liian kovasti kädestä, vaikkakin täysin syvästä ärsyyntymisestä ja kiihtymisestä johtuen. Silloin pyydän anteeksi. Jos kolautan kyynärpääni lapseni päähän, vaikka se on vahinko, pyydän anteeksi.

Jos itken jonkun nähden, en pyydä anteeksi, enää. Minut saa raivostumaan ihmiset, jotka pyytävät minulta anteeksi, vaikka eivät tiedä miksi. Esimerkiksi mediassa ja keskustelupalstoilla ”vitsaillaan” siitä, että miehen pitää pyytää naiselta anteeksi, vaikka ei tiedä miksi. Me olemme puolison kanssa esimerkiksi opetelleet riitelyn jälkeen kysymään toisiltamme ja pohtimaan ymmärsikö toinen miksi toinen vihastui tai pahoitti mielensä.

Mitä sitten voisi tehdä jos naperosi tönäisee liukumäessä tai pöllii lapion hiekkalaatikolla toiselta lapselta? Itse olen sanoittanut tilanteen lapselleni viittomalla. En anna kummankaan osapuolen lähteä pois tilanteesta, vaan vaadin molempia osapuolia olemaan läsnä ja kuuntelemaan.

Lapsi ymmärtää kasvojen ilmeitä monesti hyvin, vaikka sanoja tai viittomia ei lapsella olisikaan käytettävinään. Olen pyytänyt lapseni puolesta anteeksi toiselta lapselta ja kertonut ettei lapseni osaa vielä puhua niin että osaisi pyytää anteeksi. Luotan lapsiin, he oppivat pikku hiljaa ymmärtämään aikuisen mallista normeja. Uskon myös, että liian usein aliarvioimme sen mitä lapsi ymmärtää, vaikka sanoja ei olekaan, erityisesti vammaisten lapsien kohdalla.

Kun lapseni on tehnyt tuhmasti, hän usein kääntää päänsä pois. Silmiin katsominen on myös tärkeä taito, mutta kun lapsi on häpeissään en pakota häntä katsomaan silmiin. Sen sijaan olen hänen vierellään vaikka hän ei tahtoisi. Kerron hänelle, että häntä todennäköisesti hävettää, koska esim. heitti ruokaa lattialle tahallaan ja äiti huusi kielsi. Hän tiesi tehneensä väärin ja olleensa tuhma ja siksi hänestä tuntuu siltä. Sitä kutsutaan häpeäksi. Se miltä hänestä tuntui on normaalia ja tarkoittaa miten hienosti hän ymmärtää tehneensä väärin. Olen läsnä ja kysyn haluaako lapsi tulla syliin, mutta en pakota. Koskaan.

Olen viimmatusti sanoittanut nyt koko esikoisen pienen iän tunteita ja tilanteita ja nyt lapseni on alkanut analysoimaan ympäristöä 3,5-vuotiaana. Hän osaa viittoa esimerkiksi sarjassa peräkkäin oman nimensä, heittää, lelu, rikki, äiti ja surullinen tarkoittaen että äidillä on paha mieli, koska hän heitti lelun ja se menee rikki. En usko, että olisimme tässä pisteessä ilman tukiviittomien käyttöä ja jatkuvaa sanoittamista.

Anteeksi-viittoma on viime aikoina tullut sanavarastoon, mutta sen sponttaani käyttö ei vielä onnistu neidiltä. Anteeksi-viittoma on myös harmillisen vaikea viittoa. Olen arastellut anteeksi-sanan käyttöönottoa, vaikka anteeksipyyntö ja -antaminen ovatkin tärkeitä taitoja. Minusta on vaikeaa selittää lyhyesti ja ymmärrettävästi mitä tarkoittaa anteeksi niin että hän ymmärtäisi miksi pyydetään anteeksi. Siksi olenkin panostanut sanoittamaan, miltä kummastakin osapuolesta tuntuu sillä hetkellä ja viljellyt itse anteeksi sanaa silloin kun sen aika on.

Puhutaan, että on tärkeää nähdä aikuisienkin riitely. Ehkä vieläkin tärkeämpää olisi nähdä aikuisien riitojen sopiminen. Olen itse ollut todella huono sopimaan riitelyn jälkeen, mutta olen yrittänyt opetella ja kehittynyt. Lapset eivät useinkaan ymmärrä miksi vanhemmat riitelevät jos ei aina aikuiset itsekään, mutta he aistivat valtavasti. Tilanne voi ahdistaa ja lapset voivat kokea, että heissä on jotakin vikaa.

Olemmekin puolisoni kanssa yrittäneet panostaa riidan sopimiseen lasten nähden ja ottaneet esikoista mukaan keskusteluun. Meidän neiti ahdistuu helposti kovista äänistä, itkusta ja huutamisesta. Hänelle on todella tärkeää kertoa ettei hänellä ole mitään hätää jos äiti ja isä huutaa. Ja ettei hän ole tehnyt mitään väärää, vaikka äiti ja isä tappelee. Sekä lopuksi: Äiti ja isä rakastaa ja tykkää toisistaan, vaikka ovatkin eri mieltä ja vihaisia toisilleen. Mutta ei niinkään pidä sanoa jossei se ole totta.

Kotona kuuluukin usein neidin suusta ”Ei hätää” tai ”Ei haittaa”. Vaikka kyllä välillä haittaa. Ja sekin tehdään lapselle selväksi.

Tästä päästäänkin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, joka on: ”Hävettää, saisinko, miksi ja muut vaikeast sanat”.


Kaikki postauksen kuvat: Sara Perttula

Vaatteet: Lil Jo Vilja

Lapsen terapia osaksi etäarkea

Etätöissä, -päiväkodissa, -koulussa ja varsinkin terapioissa meitä vaivaa riittämättömyydentunne tavallistakin enemmän. Pitäisi tehdä töitä, mutta samalla päällä pitäisi ajatella ja kuunnella, keskustella ja löytää näkökulmia, kannustaa ja lohduttaa, ideoida ja olla innovatiivinen ja olla jämäkkä ja rento. Ja käsillä pitäisi vaihtaa vaippaa, tehdä hienomotorisia pöytätyöskentelyitä, lukea, syöttää, juottaa, vaihtaa vaippaa ja näpyttää riivatusti tietokoneen näppäimistöä. Pitikö hengittää?

Yritin Instagramin puolella kertoa mitä me olemme puheterapiassa tehneet ja miten saisi pieniä helppoja vinkkejä arkeen, kun monen terapia on tauolla tai se on etänä. Siitä ei kuitenkaan tullut yhtään mitään, kun neiti osasi ottaa oman huomionsa koko ajan. Ajattelin listata tänne sellaiset pikatärpit kuntouttavaan arkeen.

Hyödynnä kiireettömyys. Työ- ja päiväkotipäivien aamukiire, onko tuttu? Se on luonut oikeutuksen oikoa mutkia aamutoimissa. Vaikka työtunteja voi olla vaikeampi repiä kotona kasaan, on se luonut kuitenkin mahdollisuuden kiireettömämpään arkeen. Nyt on hyvä hetki tehdä korjausliike ja hyödyntää päivittäiset toiminnot oppimistilanteena ja terapiana. Vessassa on kuitenkin käytävä ja vaatteet puettava, joten miksi et hoitaisi terapiaa siinä hetkessä?

Siinä missä olet auttanut sukan jalkaan, anna rauhassa aikaa yrittää ja ohjaa sen verran mitä tilanne vaatii. Tsemppaa ja kannusta ennenkö turhautuminen ottaa molemmista niskalenkkiä ja kehu pienestäkin yrittämisestä ja onnistumisesta.

Sen sijaan, että haet itse vaatteet esille, käykää valitsemassa yhdessä. Anna kaksi vaihtoehtoa, joista lapsi joutuu valitsemaan. Näin hän oppii ymmärtämään toiminnallaan olevan vaikutus.

Suunnittele päivä etukäteen. Ei mitään tekemistä kuuluu joka talon kulmasta. Kiukuttelua, seinien potkimista ja jalassa roikkumista. Päiväohjelman kuvittaminen on järjettömän hyvä auttaa lasta hahmottamaan mitä päivän aikana tapahtuu. Jos lapsi vielä vähän välittää siitä, tee se itseäsi varten.

Yksi toiminta ei pienellä lapsella kestä usein kovinkaan kauaa eikä sitä kannata yrittääkään, koska siitä tulee vain kiukku kaikille. Sen sijaan kerää kotoilupankki, josta voit vetää lapselle ässän hihasta aina uudelleen ja uudelleen. Hetkessä on usein vaikea miettiä, että mitäs nyt sitten seuraavaksi keksisi.

Opeta lapselle ensin – sitten-ajattelu. Perinteiset uhkailu, kiristys ja lahjonta. Vai sittenkin neuvottelu? Lapsi haluaisi yhdessä palapelejä, mutta deadline vilkkuu jo punaisena. Meillä ei ymmärretä jos ehdotan verbaalisesti, että ensin kuunnellaan yksin musiikkia ja sitten leikitään. Sen sijaan tukiviittomia puheen tukena käyttäen tilanne on aivan toinen ja hän usein hyväksyy tarjoukseni. Lapselle jää myös tunne ettei hän ja hänen tarpeensa tule torjutuiksi ja hän pääsee taas vaikuttamaan toimintaan. Voit myös askarrella ensin-sitten-kortin, joka visualisoi ja vahvistaa ymmärtämistä entisestään.

Hyödynnä ruutuaika ja höllää pipoa sopivasti. Vaivaako sovituista ruutuajoista lipsumisen mukanaan tuoma morkkis? Älä suotta. Monet lastenohjelmat ovat terapiaa parhaillaan. Yle areenan lastenlaulukonsertit ja Seikkaulukone ovat meillä käytössä tositarkoituksella. Siinä tulee laulettua, jumpattua ja tanssittua samaan aikaan ja itselle irtoaa hetki työskentelyaikaa.

Mobiili- ja tietokonepelit, joita lapsi mielellään pelaa myös antaa eikä vain pelkästään ota. Muista kuitenkin ettei ruutuaika pääse venymään liian pitkäksi. Meillä se näkyy ainakin potenssiin viisi nousseina hepuleina ja ylivirittyneisyytenä ja erilaisena väsymyksenä kuin ulkoilun tai muun fyysisen rasituksen tuoma väsymys.

Käytä musiikin voimaa. Monet lastenlaulut ovat pedagokisesti älykkäitä ja Jos lapsi nauttii musiikista, käytä sitä hyväksesi. Tunti, joskus toinenkin musiikin ääressä on terapiaa monessa tasossa. Meidän lempparilauluja on Karvakorvan laulupurkki, Vauvan vaaka ja Pikku Papun orkesteri. Lisäksi mainitut Pikku kakkosen lastenkonsertit ja Seikkailukone sisältävät ihastuttavia ja mukaansatempaavia lauluja ja leikkejä.

Aja lapsi leikkiin sisälle. Lapsilla, joilla on haastetta omassa toiminnanohjauksessaan on usein hankala aloittaa ja päästä kiinni leikin syrjään. Kun menet lapsen kanssa aloittamaan leikkiä, sanoitat, ohjaat ja luot tarinaa leikin ympärille voi huomatakin jonain päivänä, että ei hitto, lapseni leikkii itsenäisesti. Jos vihaat leikkimistä, ymmärrän tuskan. Mutta lupaan, se palkitsee. Ei ehkä tänään eikä vielä ensi viikollakaan, mutta toivottavasti niin, että saat nauttia työsi hedelmiä tulevaisuudessa.

Arki on parasta terapiaa. Yh mikä kamala kliseinen sanonta ennenkö pääsee lapsen kanssa jyvälle arjen hyödyntämisestä. Potalla istuessa voi hyvinkin laulaa muutaman ylimääräisen laulun ja opetella ehkä muutaman uuden tukiviittoman. Potalta voidaan hyppiä vaatekaapin luokse. Vaatteet voi pukea yhdessä peilin edessä ja väännellä naamaa yhdessä (huulet töttörölle, irvistää niin että hampaat näkyy, lentosuukkoja peilikuvalle, naksutella ja yrittää saada kuulumaan itsestään ääniä, kuten naksutteluääni). Vaatteiden pukemisen jälkeen voi mennä aamupalalle kyykyssä ja aamupalalta voi mennä kantapäillä kävellen leikkimään.

Entäs etätyötä kylpyhuoneessa? Jos muillakin on vesipetoja kotona niin ammeeseen vettä ja lapsi ankkasuvun sekaan. Meidän lyhytjänteinen neitokainen saattaa lutata helposti tunnin ammeessa ja sen jälkeisestä suihkuhetkestäkin saa tehtyä terapiaa.

Ja kun pesukone on pyörinyt, ota lapsi mukaan tyhjentämään sitä. Viekää yhdessä roskapussi tai pilkkokaa salaattiin yhdessä kurkku tai nakkikeittoon nakit. Samalla voi toistaa esineitä ja asioita, kysyä mistä mikäkin tavara löytyy ja antaa pieniä tehtäviä lapselle. Lapsi kokee merkityksellisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ja oppii siinä sivussa monenmoista.

Hyödynnä lapsen mielenkiinnon kohteet. Mistä lapsesi nauttii suunnattomasti? Vaatteiden riisumisesta tai pukemisesta? Keittiön kaappien tyhjentämisestä? Näinä aikoina viikkaamattomia pyykkejä on varmasti jokaisessa kotitaloudessa. Jätäkin viikkaamatta ja vie ne keskelle lattiaa kasaan ja anna lapsen leikkiä pukeutumisleikkejä.

Hengitä. Aika moni varmaan maksaisi nyt mansikoita, kun vain pääsisi johonkin tilaan hengittelemään ilman että tarvitsee olla kenellekään saatavilla. Kotona voi kuitenkin ottaa luovan tauon ja käydä makaamaan lapsen kanssa lattialle. Voitte hengitellä ylikorostuneesti, yrittää pidättää hengitystä ja puhallella ilmaa hitaasti ja nopeasti sisään ja ulos.

Taukojumppa tekee hyvää koko konkkaronkalle ja esimerkiksi seuraa johtajaa-leikki on hyvää harjoittelua motoriikkaan, ohjeiden kuunteluun ja noudattamiseen. Anna myös lapsen johtaa välillä. Leikkiä ja arkea. Sitten voikin vetää taas ensin-sitten kortin esiin.

Sitruunainen mutakakkupiirakka

Hah. Tulipa yhdistelmä. Rakastan sitruunaa, mutakakkumaista rakennetta ja valkosuklaamaista makua. Mietin miten nämä pääsiäiseenkin sopivat makuparit voisi yhdistää ja tällainen sekametelisoppa siitä tuli. Idea lähti uudesta Ruokapirkka-lehdestä, jossa sitruunapiirakkaan oli käytetty kondensoitua maitoa.

En ole ihan vielä tuotekehittelyssä siinä pisteessä, että olisin tyytyväinen lopputulokseen, mutta puolison kommentoi ”Parasta ikinä”, joten uskaltaudun antamaan tämän koeversion jo teille testiin. Mutta kaikkien koekeittiöihin; omalla vastuulla ja olkaa armollisia minulle. Hah.

Jos olet vähän epävarma tämän koekeittiön tuotoksista niin tee tämä sitruunainen mutakakku-unelma vaikkapa puolikkaalla annoksella ja tee pieneen piirakka- tai irtopohjavuokaan.

Nämä tarvitset:

  • 2 prk kondensoitua maitoa
  • 3 dl rypsiöljyä
  • 4 tl (luomu)sitruunan kuorta
  • 6 rkl sitruunamehua
  • 1 tl suolaa
  • 1 dl sokeria
  • 7 dl (speltti)jauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl soodaa
  • 2 tl vanilijasokeria

Tee näin:

  • Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori. Purista sen jälkeen mehu.
  • Sekoita yhteen öljy, kondensoitu maito, sitruunan kuori ja mehu.
  • Sekoita toisessa kulhossa yhteen kuivat aineet.
  • Sekoita keskenään kaikki aineet sekaisin. Älä vaivaa.
  • Levitä leivinpaperilla vuoratulle uunipellille.
  • Paista 175 asteisen uunin keskitasossa noin 30-40 min. Pohja on tarkoitus jäädä tahmeaksi, mutta leivinpaperista irtoaa hyvin.
  • Voit tarjoilla piiraan haluamasi jätskin seuralaisena tai tehdä päälle tuorejuustokuorrutuksen. Piirakan voi huoletta pakastaa.

Kuorrute:

  • 400 g (kaura)tuorejuustoa
  • 1 dl tomusokeria
  • loraus sitruunamehua ja sitruunan kuorta jos jäi vielä yli pohjasta.
  1. Kaikki aineet sekaisin
  2. Notkista tuorejuusto (esim. sähkövatkaimella.
  3. Levitä jäähtyneen piirakan päälle. Raasta päälle haluamaasi pähkinää, esim. cashew.

Ensi kerralla kokeilen muuttaa näin:

  1. Käytän kondensoidun maidon tilalla cashew-pähkinöistä tehtyä vegaanista kondensoitua maitoa.
  2. Laitan öljyä 1/3 vähemmän eli 2 dl yhteensä.
  3. Käytän jauhoja 5-6 dl.
  4. Teen kakun pienempää uunivuokaan, piirasvuokaan tai irtopohjavuokaan, jotta pohjasta tulee muhkeampi.

Me emme malttaneet odottaa pohjan jäähtymistä päiväkahvihetkeen, joten lusikoimme päälle 3kaveria jädeä. Heidän jädet on tulleet jäädäkseen meidän pakastelokeroon. Parasta ikinä ja parhaat maidottomat jäätelöt sanon minä jäätelöfriikin melkoisen vankalla kokemuspohjalla.

Sanoisin, että jäde sopii järjettömän hyvin tähän ja kuorrutteen voisi jättää tekemättäkin hyvin. En osaa päättää! Sanokaa te!

Jännittää ihan hulluna mitä mieltä ootte tästä. Antakaa kuulua!

10 x vahvojen naisten populaariset iltalaulut

Jotta tässä hurlumheissa pysyy pää edes jotenkin kasassa, täytyy kehitellä vaihtelua kotoilussa kaikkeen. Niin kuin nyt esimerkiksi iltalauluihin, jotka ovat meillä erityisen pop. Niin pop, että jaan meidän lempparit populaarisista iltalauluista, koska en jaksanut enää laulaa Lennä lennä leppäkerttua saman illan aikana kuin kolme kertaa.

Mitä tahansahan hevistä tangoon voi laulaa iltalauna, kunhan vain tempo ja äänialat muuttaa mahdollisimman tasapaksuiksi. Kokosin iltalauluja ja niitä tuli ihan valtava kasa. Ehkä jatkan, mutta tässä tällainen vahvojen suomalaisnaisten iltalaulukimara. Kuka saa laulaa iltalauluja ja kenen kanssa? Kaikki ne joka laulattaa.

1. Anna Puu – Ota minut tällaisena kuin oon

Ethän korjaa minusta mitään
Ethän yritä mua pelastaa
Ethän hio minusta mitään pois
Ei siinä onnistuneet toisetkaan
Eikä minua tarvitse kantaa
Eikä pitää kädestä
Jaksan kävellä ihan itse paitsi silloin kun väsyttää.

Sinä valitsit minut, minut, minut
Joo ja minut sinä sait
Ota minut tällaisena kuin oon
Tällaisena kuin oon.”

2. Ellinoora – Leijonakuningas

Aiemmin mä pelkäsin
Et muut mun ajatteli tänne lentäneen ufolla
Ainakaan ulkoavaruudessa
Ei pahaa verta jaeta
Siel pätee
Rock, rakkaus ja rauha
Puhukaa vaan pahaa pizzerioissa
Samaan aikaan rustaan näit lauluja,
Joita ens kesänä sä hoilaat mukana
Usko tai älä toivon kaikille hyvää
Kyl me elämästä löydetään jotain pyhää
Jokainen on joskus luuseri
Toiset vaan peittää sen paremmin.
Lauletaan kovempaa
Kun pitäs olla hiljaa
Ei paineta leukaa rintaan
Ennen ku kasvetaan viljaa
Nostetaan keskikaljamaljat (laula vaikka keskimehumaljoista jos kalja ei sovi suuhun) ilmaan
Tänään ihmisen puolikas
On huomenna leijonakuningas.”

3. Haloo Helsinki – Vihaan kyllästynyt

Uskot kohtaloon tai et,
Se on ihan sama kunhan ajattelet,
Tää sekunti itsensä kantakoon,
Se on kaiken aa ja oo
Mut jos tuijotat vaan yhtä puuta
Koko metsä voi kadota,
Mut jos sä näet vaan metsän
Et ehkä huomaa puuta hienointa
Mitä elämä tuo,
Se tulkoon minun luo,
Virheen mahdollisuus ihmisyydelle sisällön suo
Me ollaan samaa tuhkaa,
Samaa kevyttä ilmaa,
Joten rauha nyt,
Tää maailma on vihaan kyllästynyt.”

4. Kaija Koo – Tuulikello

Lapsena sydän lauloi
Kun tuulikello yössä hiljaa soi
Ja rauha vain valvoi
Sillon peiton reunat maailman äärinä olla voi.

Ei ilmaa tuulikello en haravoi
Se peittokin on jäljiltä koin
Mitä jos sydänkin laulunsa jo lauloi
Ja kaikkensa antoi

Olen hetkisen ajasta irrallaan
Kun tuulikello soi siirryn sen aikaan
Se ohjailee mahtikäskyllään.
Hiljaisella helinällään.

5. Maija Vilkkumaa – Yöllä

Ei hätää kulta, nyt on yö
Paa tyynyyn pää
Yö tuntee kaiken sen mikä on
Mut mitä ei nääPeiton lämpöisyyden
Salaisten kyynelten koot
Aamun kaipauksen
Se tietää millainen oot.”

6. Johanna Kurkela – Prinsessalle

Keinutan, kuuntelen
Sut suojaan peittelen.
Keinutan, myöhä on
Jo kuulen aallokon.Ethän pelkää pimeää
Siel on monta kynttilää.
Ja viimein sun matkaan
Ei pääse saattajatkaan.”

7. Vesala – Sinuun minä jään

Koivun huminaa kuulen, kun toukokuussa nurmella makaan.
Jokaisen kevätlaulun osaan ulkoa.
Ja yksin laulan kotiinpäin, kun kuljen.
Milloin huomasin?
Sä tartuit käteen jota tuskin ojensin.
Ja pian toinen siinä vierellä makaa.
Etsii sitä samaa pientä neliapilaa.
Sen antaa lyhyt kesä.
Sinuun minä jään.”

8. BEHM -Hei rakas

Hei rakas kerro mulle
Mikä on tää tunne
Kun ei riitä Linnunratakaan
Voisin tehdä kodin kauniin
Tai laulun valmiin
Mut ilman sua ne olis sointuja vaan

9. Laura Närhi – Supersankari

Leikkaisin sut irti kolariautosta
Raahaisin ulos palavasta talosta
Ja vaikka väkisin ja vaikka väkisin
Mä käynnistäisin sun sydämen
Nostaisin kopteriin hyökyaallosta
Kokonaiseksi ompelisin paloista

10. Jenni Vartiainen – Minä sinua vaan

Ihmiset kuin mantraa
Sitä toistelee,
Entäs jos sen voima
Niin vain vähenee?

En sitä suurta sanaa
Tahtois kuluttaa,
Enkä sanoo ääneen,
En ees kirjoittaa.

Kuin karhuemo pentujaan
Ja luoja luomiaan, niin
Minä sinua vaan.
Vaik leipä loppuis, vesikin,
Yksi pysyis kuitenkin:
Minä sinua vaan.

Mitkä on teidän iltalaulusuosikit? Vai lähteekö se tänään tuutulaulua perinteinen Sininen uni? Hyvää yötä kaikille.

Instagramista viime vuoden tärkeimmät kuvat itselleni

Viime viikolla jaoin kuvat, joista on Instagramissa tykätty eniten. Toki siellä on ehdottomasti tunteikkaimpia hetkiä, kuten kuopuksen syntymä ja sisarusten ensikohtaamisia, niitä en nyt jaa uudelleen.

Mukana on kuvia hetkistä, joista ei kuvan katsoja edes tiedä. Usein kuvateksti kun liittyy johonkin muuhun asiaan kuin itse siihen hetkeen, kun kuva on otettu. Nyt kuitenkin jaan teille niitä hetkiä, kun kuva on otettu.

Huhtikuu, 2019.

Palmusunnuntai ja eduskuntavaalit. Meinattin ettei jaksa vielä virpomisperinteitä aloittaa, eihän neiti sellaisia osannut vaatia. Onneksi kuitenkin sitten jaksoimme hiukan panostaa ja lähteä isomummuloihin virpomaan tuoreutta ja terveyttä, kun nyt sitä ei voi kuin toivoa ja etäyhteydellä tehdä.

Toukokuu, 2019.

Vertaisperheet ovat tuoneet elämääni niin paljon uusia mahtavia persoonia ja perheitä. Paljon on perheitä, joiden kanssa tuskin kohtaisin koskaan jossei meitä yhdistäisi yksi ylimääräinen kromosomi. Tämä kuva on viime kevään vertaistukitapaamisestamme Sipoon Villa Lillanista, upea paikka. Muskarimusiikki raikasi ja pieniä ihmisiä vilisi silmissä. Koskakohan me voimme seuraavaksi kokoontua?

Kuva on Minna Hatisen ottama.

Huhtikuu, 2019.

Leikkiminen on käynyt itselleni ihan työstä ja tässä on ensimmäisiä riemunkiljahduksia itsenäisen leikin alkutaipaleelta ja kuva siksi erityisen tärkeä.

Tosi tärkeä ahaa-elämys on ollut itselleni huomata, että mitä enemmän aluksi ohjaan leikissä ja vien leikkiä eteenpäin, sitä enemmän se ruokkii lasta tulevaisuuteen. Edelleen itsenäinen leikki ei ole kovin pitkäjänteistä, mutta sitä todellakin jo on. Leikin aloittaminen sen sijaan on vaikeaa, mutta kun sen vaivan näkisi, että viisi minuuttia auttaisi leikissä alkuun, saisi sillä aikaa vaikka laitaa hetken ruokaa rauhassa.

Samalla ihmettelen: Miten minun rakas nassikkani on ollut vuosi sitten vielä noin pieni?

Heinäkuu, 2019.

Olemme mieheni serkun rippijuhlissa ja kuopus vielä vatsassa. Lämmin ja ihana päivä, mutta pienen ihmisen kärsivällisyys olla siivosti alkoi olla jo todella koetuksella. Pieni puhallustauko äidin sylissä. Tämä kuva näyttäytyy itselle niin herkkänä, mutta todellisuudessa tässä ihmeteltiin kärpästen surinaa ikkunassa.

Heinäkuu, 2019.

Pohjoisen piilopaikka. Vasemmanpuoleinen kuva oli ensimmäinen profiilikuva Elämän mittaisella matkalla ja se otettiin kesälomareissulla heinäkuussa 2018. Silloin pieni ihminen vielä konttasi polvet ruville ja housut reikäisiksi pitkin pitkospuita. Oikeanpuoleinen kuva melko tarkkaan vuosi sen jälkeen ja silloin pienet pehmeät askeleet meni jo juoksujalkaa sateen kastelemilla pitkoksilla.

Heinäkuu, 2019.

Olemme Oulun Hailuodossa, joka on viimeinen yö kesälomareissustamme. Autossa matkustamista oli ollut liikaa, purkamatonta energiaa liikaa ja kaikilla reissuväsymystä liikaa. Meno oli sekopäistä, mutta olimme kaikki onnellisia ihanasta kesälomastamme. Se oli ollut ilmojen puolesta melkoisen sateinen, mutta koimme silti monen monta ihanaa yhteistä hetkeä.

Heinäkuu, 2019.

Paavo Nurmi Marathonin lasten 700 metrin minimarathon oli aivan upea kokemus. Jännitin ihan hirveästi juokseeko tuleeko hänen osallistumisestaan mitään, kun oli niin paljon ihmiä, ääniä ja muita ärsykkeitä ympärillä. Lisäksi oma fyysinen kunto oli siinä pisteessä raskauden osalta ettei olisi tullut kysymykseenkään juosta neidin perässä väkijoukon keskellä. Siskoni, joka on toinen kummitädeistä lupautui lähtemään kaveriksi, kun mieheni valmistautui omaan osuuteensa, puolimarathonille.

Mitä vielä. Maaliviivan ylitys toki vei aikaa ja viimeisien joukossa hän taisi tulla perille, mutta mitä siitä. Enemmän jännitin tuleeko he matkan varrelta ollenkaan. Hän oli juossut oikeastaan koko matkan, mikä tuntui uskomattomalta hänen kohdallaan, kun kävelemään hän oli oppinut reilu puoli vuotta aikaisemmin. Voi sitä riemua.

Elokuu, 2019.

Mieheni kotipelloilla ottamassa neidistä 3-vuotis kuvia. Ilma oli kaunis ja lämmin. Selfie, joka räpsäistiin nopeasti. Kuva jossa kaikkien hiukset on sekaisin. Ja juuri siksi se on niin ihana.

Syyskuu, 2019.

Tämä kuva on tärkeä siksi, että se on kummityttöni ottama. Minun pieni 10-vuotias kummityttöni ei olekaan enää pelkästään pieni. Olemme viettämässä yhteistä laatuaikaa ja kävimme sirkus Finlandiassa. Tuntuu hassulta, että vielä syyskuussa oli varvassandaalit ja lyhyet vaatteet päällä. Muistan miten jännitin pääsemmekö sirkukseen lähtemään ollenkaan, kun vatsaani sattui istuessa ollessa jo melkoisesti ja kävelyni oli muuttunut lähinnä lyllerrykseksi.

Tässä kiireisessä maailmassa olen pyrkinyt siihen, että edes kerran vuodessa teemme hänen kanssaan kahdestaan jotakin. Olemme käyneet esimerkiksi uimassa maauimalassa, Disney on Ice:ssa, Jukuparkissa ja boulderoimassa.

Nämä hetket ovat meille molemmille tärkeitä. Minä pystyn keskittymään vain hänen sielunmaailmaansa ja hän saa täyden huomion itsellensä. Heräsin tähän tärkeyteen kerran, kun kysyin jos ottaisimme myös muita mukaan. Vieno ”Ei” ja ”Mennään kahdestaan”. Ei sitä ymmärrä kuinka tärkeää on välillä kokea olevansa kaiken keskipiste.

Mustapapuquessadillat – Arkiruokaa koko perheelle

Mustapapuquessadillat ovat linssikeiton ohella mieheni kasvisruokalemppari ja hän tekee näitä välillä jopa itselleen, kun sattuu nyt vaan tekemään mieli mustapapuquessadilloja. Resepti lähti elämään vuosia sitten, kun kaapissa oli mustapapuja, mutta ei ollut hajuakaan mitä niistä tekisi. Kädenvääntöä-blogista se kaikki lähti.

Muutos kasvisruuan pariin on tapahtunut meidän perheessä pikku hiljaa ja se onkin ollut meille paras näin. Onnea on ollut ennakkoluuloista huolimatta rohkeasti maisteleva ja syövä mies. Lihansyöjämiehestäni on kehkeytynyt kasvisruuan ystävä, kun mausta ole tarvinnut tinkiä.

Pavut kuuluvat meillä vahvasti keittiöön, mutta hankaluus on siinä eivät meidän neidille uppoa kokonaisina eikä blendattuina ollenkaan. Sosetta pitäisi kokeilla esimerkiksi kasvissosekeitossa. Se tarkoittaa siis sitä, että vaikka tämä resepti on arkiruokien aatelia, meillä neidillä täytyy olla jotakin muuta syömistä. Uskoisin kuitenkin, että tästä saattaisi isompien lasten ja teinien kanssa tulla hitti. Tulkaa taas kertomaan kuinka kävi!

Meillä pavut ostetaan pääasiassa aina kuivina, koska ne ovat suhteessa halvempia ja ne eivät ole lilluneet pitkiä aikoja säilykepurkissa. Oma vaivansa kuivatuissa pavuissa on, mutta ottamalla huomioon muutamat asiat se on pian sama kuin pikkuhousujen vaihto.

Kuivattuja papuja pitää liottaa 10-12 tuntia ja keittää sen jälkeen tunti, jotta papujen luontaisesti sisältämä proteiinin kaltainen myrkylinen lektiini tuhoutuu. Meillä laitetaan pussillinen papuja illalla likoamaan kylmään veteen ja seuraavana (tai joskus sitä seuraavana) päivänä keitetään koko satsi. Sitten osa pavuista heitetään pakkaseen, josta ne on helppo ottaa käyttövalmiina käyttöön.

Se siitä. Nyt sitä ohjetta kehiin.

Mustapapuquessadillat

  • 400 g liotettuja ja keitettyjä mustapapuja
  • 400 g tomaattimurskaa tai 5 tuoretta tomaattia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • 3 rkl sitruunan mehua
  • 1/2 tl chilihiutaleita
  • 1 tl sokeria
  • suolaa ja rouhittua mustapippuria
  • juustoraastetta ja/tai fetaa
  • tortillapohjia

Tee näin:

  1. Survo mustapapuja pienemmäksi blenderissä tai sauvasekottimella. Älä survo soseeksi vaan jätä rouheiseksi.
  2. Raasta joukkoon valkosipulit ja lisää muut aineet juustoa lukuunottamatta.
  3. Anna vetäytyä tunnin verran jos jaksat odottaa. Soosin voi tehdä edellisenä päivänä valmiiksi, jolloin ruoka seuraavana päivänä valmista silmänräpäyksessä.
  4. Laita tortillalätty paistinpannulle. Täytä lätty puoliksi täytteellä. Lisää päälle juustoraaste ja feta. Käännä toinen puoli tortillalätystä täytteen päälle kanneksi.
  5. Paista keskilämmöllä pinta kullanruskeaksi. Öljyllä saa ihanan pinnan, mutta se ei ole välttämätömyys ja rapsakka lopputulos tulee kuivallakin pannulla.

Jos mustapapuquessadilloista haluaa täysin vegaanisia, juuston voi korvata vegaanisella juustolla tai jättää juuston kokonaan pois. Imetysdieettini aikana en käyttänyt lehmänmaitoa ollenkaan ja ainakin siedettäviksi maidottomiksi juustoiksi löyty Porlammin vege plus-juusto sekä Violife-merkin juustot. Molempia löytyy ihan hyvin varustelluista ruokakaupoista. En kuitenkaan laittanut näitä quessadillani väliin, vaan lättäsin muutaman lusikan kaurafraishea kylkeen. Ei yhtään hullumpi.

Sekä linssikeitto että nämä mustapapuquessadillat ovat näinä aikoina timanttisia ruokia siinä mielessä, että kaikki aineet voi ostaa varastoon ja ne säilyvät pitkään. Nämä ovatkin meidän perheen luottopakkeja, kun tullaan kotiin reissuista tai jääkaappi on tyhjä.

Kuopus 6 kuukautta

Apua. Miten kaiken unohtaa. Kirjoittakaa hyvät ihmiset omiin päiväkirjoihinne jotain muistiinpanoja. Muutaman vuoden päästä te itkette ja nauratte samaan aikaan!

Luin ennen tämän kirjoittamista esikoisesta aikoinani kirjoittamani puolivuotiaan kuulumiset. Yllätyin, miten yllättävän samanlaisia asioita on menellään meillä nyt. Miltä näyttää meidän pienen ihanan poikavauvan elämä kuuden kuukauden iässä?

KASVU:

Siinä missä esikoinen meni alakäyrää pikkuveli hipoo ennemmin yläkäyrää.

TAIDOT:

Selällään ei huvita juuri enää aikaa viettää ja vesseli on jo melkein kääntynyt ennen kuin ennättää selälleen laskea. Omat jalat löytyivät noin kuukausi takaperin sekä viisarikäännökset. Lattiakaivoritilät saa vauhtia liikkumiseen. Tuleva LVI-asiantuntija tai putkimies?

Eteenpäin alettiin liikkua likimain juuri 6kk synttäreiden aikaan. Vähän ennen sitä kuopus hakeutui konttausasentoon ja karhukävelyasentoon. Sitenkin eteenpäin menee, mutta se on sellaista mittarimatomaista nytkähtelyä. Käsillä itseään vetämällä sen sijaan pääsee jo yllättävänkin nopeasti siskon leluihin käsiksi.

Meillä esikoinen alkoi pitää muutaman kuukauden ikäisenä sellaista ”aquuuuu” jokeltelua, mutta kuopus on ollut kovin vaitonainen. Kunnes nyt hän on alkanut murisemaan, kuin leikkisi karhua. Kerran olen potalle istuttanut, mutta ajatus on ollut harjoitteleminen aloittaa pikku hiljaa.

RUOKAILEMINEN:

Tällä erää täysimetystä tuli viikkoa vajaa kuusi kuukautta. Silloin alkoi tuntua siltä, että kuopuksen valmiudet ovat niin selkeät ettei ole syytä lykätä aloittamista. Hän hamusi muiden lautasilta ja käsistä ruokaa, asiat ja esineet tarttui hyvin käteen ja hakeutui suuhun, istui mielellään istuma-asennossa, pää oli jäpäkkä.

Soseita testailtiin, mutta herra vaatii lusikkaa ja ruokaa niin vahvasti omaan käteen ja itse suuhunsa laitettavaksi, että haluaisin tukea tätä sormiruokailulla. Nyt on vasta takana lähinnä keitetty porkkana ja palsternakka, maissinaksut ja Simppelin sormiruokakeittiön puurorieskat.

Muuten ollaan otettu makuja tosi nopealla temmolla. Nyt kun muistaisi jättää vaan omasta ruuasta suolan pois niin voisi koko perhe vedellä samasta padasta. Lemppareita ei ole juuri ehtinyt vielä kehkeytymään. Tai no, puurorieskat syötiin kuin ne vietäisiin naperon käsistä hetkellä millä hyvänsä.

NUKKUMINEN:

Siis olin unohtanut täydellisesti miten huonosti esikoinen nukkui tässä iässä. Päiväunia tulee noin kolmet ja ovat tällä hetkellä noin tunnista kahteen tuntiin. Yöunille mennään jo 19-20 välissä, mutta heräämisiä yön aikana on vaihdellen melko paljosta paljoon. En ole enää vaivautunut katsomaan kelloa, mutta veikkaisin kolmesta viiteen kertaan. Alkuyö on levottomampi, sitten tulee pidempiä unipätkiä. Katsotaan toisiko kiinteät ruuat tähän myös muutosta.

Nukumme kuopuksen kanssa perhepedissä. Tai no, puoliso siirtyi sohvalle, omasta tahdostaan. Ajatukset kuitenkin pinnasängystä on jo mielessä, koska liikkuminen on lisääntynyt niin paljon, että pelkään putoamista, vaikka hän seiniä vasten onkin nukkumassa.

MIELIPUUHAT:

Muovipussien ja oikeastaan minkä tahansa rapistelut. Siskon puuhia seurataan suu auki ja tanssiminen maistuu siskon lailla hänellekin. Ääntä tuottavat lelut toimii nekin. Aivan ihana seurata ruokapöydässä, kun kuopus katsoo neitiä herkeämättä tarkalla silmällä ja heillä on jo omia pelleilyitä nyt. Sisko hauskuuttaa ja veljeä naurattaa. Ei siinä pöydässä juuri kukaan mukaan vakavalla naamalla pysty olemaan.

SUU KÄÄNTYY MUTRUUN:

Yksin oleminen tai jos äiti katoaa, varsinkin liian kauaksi aikaa. Yksi vierastamishetkikin on koettu, kun mummu esittäytyi uusien lasiensa kanssa. Kovin seuraa pidettäviä nämä meidän lapset näyttävät olevan ja ohjelmatoimiston palveluita melko herkällä valitusvirrellä tilataan.

ARKEA VÄRITTÄÄ:

Korona. Kävimme alkuvuoden mamayogassa ja vauvauinnissa, mutta koronan eskaloitumisen jälkeen kaikki on jäänyt. Kerran kävimme kauppakeskus Myllyn joka keskiviikkoisessa muskarissa ja muutaman ystäväni kanssa vauvoineen olemme nähneet melkein viikottain. Paitsi tietysti sitten nyt. Metsäretkiä, ulkoilua, kotoilua.

Viime viikko oli puolison talvilomaviikko ja haaveilimme lähtevämme koko perheellä johonkin lämmitetyn uima-altaan ja all-inclusiven ääreen. Viime viiko vierähti lähiluontoa ja saaristoa ihaillen, uutta pyörä- ja juoksukärryä koeajaen.

Tulipahan koettua myös koko perheen yhteinen kylpy- ja saunahetki. Molemmat lapsista selkeästi nauttivat vedestä. Saunaan kuopus ei vielä päässyt. Kovin rentouttava hetki tämä ei vanhempien näkökulmasta ollut, mutta ihanaa katsella omia luomistekojaan.

Kaiken tämän hulluuden keskellä on ihanaa, kun kotona on pieni ihminen joka piut paut välittää maailman murheista ja oma napa on tärkein. Kun kaikki tarpeet on check on kuopus kuin Hangon keksi ja kun ruoka loppuu ennen aikojaan maailma romuttuu siihen paikkaan. Kasvu ja kehitys jatkuu, vaikka muu maailma pysähtyy. Vauvat ovat ehkä elävin esimerkki siitä, että elämä jatkuu.

Ei vitsit. Näin mielettömän kauniit ja upeat tyypit me ollaan saatu puolison kanssa aikaan. Näin on hyvä.

Instagram-vuoteni tykätyimmät kuvat ja tarinan niiden takana

Aika monelle on tuttuja best 9 – kuvakollaasit aina vuoden vaihteessa. Koska niitä tulee siinä vaiheessa joka tuutista muutenkin, päätin esitellä minun yhdeksän tykätyintä kuvaa ollessani Instagramissa vuoden. Ja nyt on se hetki tullut. Ehkä kymmenen vuoden päästä on kiva katsoa, että elämä on vienyt. Minne ja miten. Se jää nähtäväksi.

Helmikuu, 2020.

Meidän Paavo-koira oli ollut pitkään evakossa mieheni vanhempien luona, kun etsimme uutta feng suita uuden perhekokoonpanon kanssa. Neiti oli onnesta sykkyrällä Paavon kotiinpaluusta. Tämä tilannekuva niin kuin lähes kaikki kuvani. Sattumalta kamera oli tarpeeksi lähellä juuri oikealla hetkellä.

Joulukuu, 2019.

Olimme pienellä irtiotolla Vantaan Flamingossa perheen kanssa joulun jälkeen. Neiti ja mieheni olivat puuhaparkissa ja minä sen edustalle levittäytynyt imettämään kuopusta. Siinä ohi vilistäviä kasvoja tutkaillessa huomasin tutun vertaisperheen, jossa on lähes samanikäiset lapset kuin meillä. Siinä me sitten sovittiin leikkitreffit Jumbossa seuraavalle päivälle. Sponttaaneja kohtaamisia, joita ilman erityistä neitiäni ei olisi.

Syyskuu, 2019.

Jännitin kovasti, miten neitimme ottaisi pikkuveljen vastaan ja kuinka hankalaa vielä elämästämme tulee. Herkistyn edelleen, kun katselen tätä kuvaa ja muistelen miten sisko tuli huoneeseen. Pikkuveljen nähdessään hän katseli muutaman sekunnin ajan, otti hänet käsiensä suojaan niin hellästi kuin 3-vuotiaan epävarmoilla pienillä pehmeillä sormilla voi ottaa. Kaikki se koohellus oli tipotiessään ja kuin siskokin olisi ottanut siinä hetkessä jo isosiskon vastuun harteilleen.

Syyskuu, 2019.

Synnytyssalista. Takana synnytys, jonka jälkeen sanoin puolisolle, että jos vielä joskus alan miettiä perheenlisäystä, muistuta etten ollut synnytyssalissa ihan sitä mieltä. Tässä hetkessä kaikki se tuska ja hiki ei tuntuneet miltään ja olin niin onnellinen saadessani vastasyntyneen lapseni iholleni teho-osastolle luovuttamisen sijaan.

Maaliskuu, 2020.

Naistenpäivä ja puolisoni tuomat kukkaset. Hiukset suittu ja ripset kammattu ehkä ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen. Aurinko paistoi ja olimme lähdössä siskonpoikani syntymäpäiville. Ne olivatkin viimeiset kekkerit ja kokoontumiset vähään aikaan, enkä sitä silloin osannut ymmärtää. Korona määrittäisi koko keväämme, ehkä kesän ja kuka tietää kuinka pitkälle koko tulevaisuuden.

Marraskuu, 2019.

Pienen ihmisen pieni pinna. Neiti leipoi mummun kanssa joulupipareita 3-vuotiaan alkuinnolla, mutta se into ei jaksa usein kantaa vielä ihan kauhean pitkälle. Tässä vaiheessa vatsa on täynnä taikinaa ja äidillä tulvahtanut mieleen ja kaikille aisteille lapsuusmuistot.

Maaliskuu, 2020.

Kansainväliseen downin syndrooman päivään 21.3. liittyy myös aina #sukatrokkaa-haaste, jolloin pukeudutaan eriparisukkiin. Kaupalliset yhteistyöt keräävät syystä tai toisesta aina vähiten tykkäyksiä ja siksi onkin hauska huomata, että yhteistyöni Sukkamestareiden kanssa kollaasiin päätyi.

Helmikuu, 2020.

Ystävänpäivä ja esikoisella vapaapäivä päiväkodista. Maassa on kuuraa ja aurinko paistaa taas pitkästä aikaa. Olemme lasten kanssa ulkoilemassa. Neiti ei enää jaksaisi kävellä ja matkamme tyssää noin 15 metrin välein. Jokainen hetki tarvitsee verbaalista tsemppaamista, mutta se kantaa kotiin. Ja välillä äidin syli.

Elokuu, 2019.

Lähdimme viettämään puolisoni kanssa Turkuun viimeistä perhehoitovapaata ja hääpäiväämme ennen kuopuksen syntymää. Mieheni yllätti kertomalla, että valokuvaaja Arto Arvilahti ottaa kuvia meistä samoilla portailla, joilla otettiin first look-kuvia ennen vihkimistämme neljä vuotta aikaisemmin. Arto otti kuvia meistä ja minusta ja vatsakummustani. Sen jälkeen lähdimme meidän ensimmäisen yhteisen asunnon vieressä olevalle puistolle juomaan skumpaa ja ihmettelemään elämää. Kevein askelin hipsimme Suurtorilla olleille Vegånia-ruokafesteille.

Oi kesä, oi muistot. Onneksi minulla on teidät.

Vieraskynästä: Olisiko minusta tukiperheeksi?


Postauksen ovat kirjoittaneet Carita ja Juho, jotka ovat tukiperhe kohta 5-vuotiaalle Ukko-pojalle.


Ystävämme pyysivät meitä lapsensa tukiperheeksi vuonna 2018. Saimme rauhassa pohtia sitä, olemmeko halukkaita alkamaan tukiperheeksi heidän lapselleen.

Minulla silloinen elämä oli erittäin kiireistä, sillä kävin täysipäiväisesti töissä ja koulussa. Mietin pitkään sitä, riittääkö minulla aika ja voimavarat. Päätimme kuitenkin mieheni kanssa kokeilla, onnistuisiko tämä tukiperhetyö meiltä.

Ja nyt olemme oleet mieheni kanssa tukiperhe kohta 5-vuotta täyttävälle Ukko-nimiselle down-pojalle kaksi vuotta. Meidän perheeseen kuuluu minä Carita 33v., mieheni Juho 37v. ja kohta 6kk vanha Melida-tyttö.

Ennen perhehoidon alkua kävimme Kallion kuntayhtymän järjestämän perhehoitajan kurssin Ylivieskassa. Sitten teimme kirjallisen tilapäisen perhehoidon toimeksiantosopimuksen kuntayhtymän kanssa. Meidän ei tarvinnut siis erikseen tutustumista lapseen, sillä olimme jo ennestään tuttuja.

Saamme korvausta kuntayhtymältä hoitoviikonlopuista. Kunnilta on mahdollista kaikkien selvittää maksettavat summat. Me saamme korotettua hoitopalkkiota ja kulukorvausta (jos siis hoito tapahtuu hoitajan kotona) jokaisesta vuorokaudesta. Kallion kuntayhtymä maksaa hoitopalkkiota 58,88€/vrk ja kulukorvausta 29€/vrk. Jos haemme tai viemme pojan kotien välillä, saamme kilometrikorvausta 0,20€/km.

Sovimme hoitoviikonlopuista aina perheen kanssa. Yleensä sovimme alustavasti jonkun viikonlopun tulevalle kuukaudelle ja lähempänä katsomme, sopiiko se edelleen molemmille osapuolille. Sopimuksemme on siis hyvin joustava, joten lomaa voi tarvittaessa pitää tai jokin kuukauden jättää välistä, jos tulee sairastumisia tai muita menoja puolin ja toisin. Kesällä halusimme hoitaa poikaa kokonaisen viikon, kun muu perhe lomaili Norjassa.

Hoitoviikonloppuina elämme normaalia arkeamme hoidettavan kanssa. Perjantai-iltana leikimme leluilla ja syömme iltapalaa, sitten menemme iltatoimille ja nukkumaan. Laulamme sängyn vieressä ja silittelemme Ukkoa. Ukko nukahtaa yleensä helposti oma pupu kainalossa. Ukolle ei ole väliä, kumpi meistä nukuttaa, joten vuorottelemme nukkumaan laittoa.

Viikonlopun aikana ulkoillaan esim. lähipuistossa tai läheisen koulun pihalla, leikitään, lauletaan, piirretään ja väritellään, leivotaan, siivotaan ihan fiiliksen mukaan. Ukko on hyvin energinen poika, joka tykkää tehdä monenlaista ja rakastaa yhdessä tekemisestä. Yleensä lauantai-iltana lämmitämme saunan ja Ukko saa kylpeä ennen sitä. Kylpyhuoneessamme raikaa iloiset ja voimakkaatkin äänet, jotka usein huvittavat meitä.

Olemme olleet hyvin ihmeissämme ja kiitollisin mielin siitä, että kaikki on mennyt hyvin. Alun jännitys ja pelko siitä, miten osaamme olla riittävän turvallisia ja luotettavia aikuisia tälle ihanalle pojalle, on jäänyt taka-alalle. Niin monet kerrat on tuntunut haikeutta ”palauttaa” tämä poika kotiin. Hän on tuonut elämäämme niin paljon iloa omalla persoonallaan ja huolenpidollaan. Olemme saaneet häneltä joka hoitoviikonlopun aikana huomiota, halauksia ja poskelle silittelyitä osaksemme. Ja tämä on joka kerta ollut niin aitoa välittämistä.


Meillä ei ollut omia lapsia silloin, kun aloitimme tukiperheenä. Heinäkuun 2019 lopussa meille syntyi oma lapsi. Uusi elämäntilanne ei ole ollut este hoitamiselle. Toki ensimmäinen hoitovkl jännitti, kun meillä oli pieni vauva. Jännitimme, onko Ukko mustasukkainen tälle uudelle tulokkaalle. Ukko otti kuitenkin tämän pienen tytön iloisesti vastaan ja hoiti häntä hellästi. Nyt seuraamme luottavaisin mielin, näiden kahden ”leikkejä”, kun Ukko ojentelee leluja pienelle ja silittää hänen päätään.

Tukiperhetoimita antaa mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja varsinkin hoidettavaan. Hänestä saattaa saada elämänmittaisen ystävän.
Tukiperhetoiminta antaa paljon iloa niin hoitajalle, kuin hoidettavan perheelle. Tukiperhepaikoista on käsityksemme mukaan paljon pulaa. Vaikka työ on hyvin sitovaa ja saattaa olla rankkaakin, antaa se silti enemmän kuin ottaa.

Työstä on suuri apu tuettavan perheelle, ennekaikkea vanhemmille. Erityislapsi saattaa tarvita paljonkin huolenpitoa ja huomiota, jolloin aikaa ja huomiota perheen muille lapsille tai parisuhteelle ei ole niin paljon. Meillä on mahdollisuus oppia erilaisia asioita tuettavalta ja saada uusia näkökulmia elämään.

Meillä on kokemusta kehitysvammaisista sen verran, että itselläni on 19v. down-pikkuveli. Olen työskennellyt hoitajana kehitysvammaisten kanssa. Suhtautumisemme kehitysvaimmaisiin ihmisiin ei ole muuttunut Ukon kyläilyiden myötä.

Jokaisella lapsella on, oli hän terve tai kehitysvammainen, oikeus turvalliseen lapsuuteen ja iloiseen mieleen. Jokaisella erityislapsella on samanlaisia tarpeita sekä kiinnostuksia kuin muillakin lapsilla. Toissijaisesti huomioidaan lapsen erityistarpeet.

Jokaisella on oikeus kunnioittavaan kohteluun ja kohtaamiseen. Katsomalla, kuuntelemalla ja keskustelemalla voimme kaikki yhdessä vähentää pelkoja ja ennakkoluuloja kehitysvammaisia kohtaan.

Tähän sopii mielestämme mky-09 tekemä runo:

Olemme kaikki ihmisiä,
persoonallisin piirtein siunattuja. Kaikilla meillä on oma polkumme taivaan alla,
jokaisella omat haasteemme kohdattavana. Kukaan ei ole parempi toistaan,
jokainen on arvokas ihminen. Miten me voimme maailmaa parantaa? Hymyillään, kun kohdataan.

Kun mietimme tukiperheeksi alkamista ja sitä että riittääkö voimavaramme, niin huoli osoittautui turhaksi. Viikonlopuista on tullut minulle sellaisia, etten mieti mitään omia asioita (työ-ja kouluasioita). Keskityn täysin pojan kanssa olemiseen ja hoitamiseen. Nämä viikonloput on osoittautuneetkin hyvin voimaannuttaviksi! Oikein odotan, että tulispa taas Ukko viikonloppuna, niin sais olla stressaamatta mistään.

Kiitos Carita ja Juho, että jaoitte tarinanne.

Arkiruokaa koko perheelle 9/52 – Tomaattinen kaurajauhiskasteike

Ensin ajattelin muokkaavani pöytäliinaan jumiin jääneet tatinat ja ylimääräiset leivänmurut, mutta sitten mietin. Miksi? Tämä reseptisarjahan on nimenomaan arkireseptejä koko perheelle. Meidän koti ei ainakaan ole vailla tahmaa ja tatinaa, joten miksi sitä kuvista peittämään?

Meillä käytetään edelleen eläinkunnan tuotteita, myös sian- ja naudanlihaa. Pääasiassa niistä tehdään lihapullia, mutta välillä myös niitä muita perinteisiä jauheliharuokia, kuten jauhelihakastiketta. Käytimme jossain vaiheessa soijarouhetta melko paljonkin, mutta en pidä soijan mausta enkä siitä, että se tulee ulkomailta. Nyt olen löytänyt uuden ystävän. Suomalaisesta kaurasta valmistetun Elovenan Muru kaurajauhiksen.

Kesti pitkään ennekö uskalsin tarttua Elovenan kaurajauhikseen, kun se näytti niin kuivalta ja epäilyttävältä pussin läpi. Suutuntuma on hiukan jauhelihaa pehmeämpi sekä jos mahdollista miedompi, mutta heittämällä paras jauhelihan korvike, joka on omassa keittiössäni vieraillut. Jos perheestä löytyy kasvisruuan epäilijöitä niin suosittelen testaamaan meneekö läpi.

En välttele rasvaa, mutta ne jotka välttelevät niin tässä on n. 30% vähemmän rasvaa verrattuna jauhelihaan ja saman verran proteiinia. Tämän tuotteen tuoteseloste on myös ihanan niukka ja ymmärrettävä. Ihana siksi, että vierastan sellaisia kasvistuotteita, joissa on käytetty paljon erilaisia täyte- ja lisäaineita saamaan, väriä, makua ja jotain mitä ei luonnollisesti voi saada. Tästä kaurajauhkiksesta löytyy kauraa 41% (täysjyväkaura ja kauralese), vettä, perunaproteiina, herneproteiinia ja suolaa.

Nämä tarvitset:

  • 1 pss (350g) kaurajauhista
  • 2 sipulia
  • 4 valkosipulin kynttä
  • Herbamare yrttisuolaa maun mukaan
  • 1 rkl kuivattuja yrttejä
  • 2 tl sokeria
  • monta rouhaisua mustapippuria myllystä
  • 2 tlk tomaattimurskaa
  • 5 dl vettä
  • 250g kirsikkatomaatteja

Lisuukkeena meillä oli simpukkapastaa.

Tee näin:

  1. Paista kaurajauhis öljyssä (käytin rypsiöljyä) rapeaksi, noin 5 minuuttia. Siirrä sivuun.
  2. Pilko sipuli ja valkotipuli, kuullota.
  3. Lisää sipulien joukkoon tomaattimurska, vesi ja mausteet. Anna hautua 10 min.
  4. Lisää kirsikkatomaatit ja hauduta toiset 10 min. Lisää lopuksi paistettu kaurajauhis.
  5. Tehtiin tästä myös juuston ystäville 2.0 versio, joka ei ole vegaani. Pilkkomalla puolikkaan fetapalan (meillä oli Apetina) sekaan ja pyöräyttämällä hellästi muutaman kerran saat aivan täristyttävän hyvän ja vähän tuhdimman version.

Kaksinkertaistamalla ohjeen saat pastakastikkeen lisäksi lasagnesoosin. Lasagne on myös hyvää tavaraa pakastettavaksi, joten sieltä saisi vetäistyä illalla sulamaan ja seuraavaksi koko jengille tarjottavaa ja saletisti päihittää einekset mennen tullen.

Siellä kotikoululaisille ja pikkukokeille tämä on myös erittäin pätevä ruoka simppeliin ja nopeasti valmistuvaan ruokaan.

Herkullista ja terveellistä viikkoa!

1 15 16 17 18 19 36