Tänään meillä syötiin pitkästä pitkästä aikaa tortilloja, joiden lättynä oli pinaattilätty. Aivan todella hyvää vaihtelua maissilättyyn ja terveellisempikin. Useammin pitäisi tällä herkutella. Paistoin pinaattilätyt isolla valurautapannulla ja vohveliraudalla.
Nämä tarvitset:
3 munaa
1 tlk kauramaitoa (7,5 dl)
1 pss pinaattia (150g)
3 dl puolikarkeita spelttijauhoja (vehnäjauhot käyvät myös ellei spelttiä satu kaapissa olemaan)
1 tl suolaa
25g voita
Tee näin:
Jätä pinaatti lävikköön sulamaan.
Vatkaa munien rakenne rikki.
Sekoita joukkoon maito ja suola. Lisää sen jälkeen pikku hiljaa jauhot sekaan.
Lämmitä voi mikrossa ja lisää pinaatin kanssa taikinaan.
Anna turvota kunnolla, ainakin puoli tuntia. Paista.
Täytteinä meillä oli tällä kertaa:
punasipuli
kermaviili (maustettuna american dippipussinlopulla, mutta vakkari on mustapippuria, suolaa ja sokeria)
salaattia ja kurkkua
raejuustoa
raastettua juustoa
broileria
Täytteiden kanssa sopii leikitellä ja vain taivas on rajana. Olenpahan kuullut, että viinirypäleetkin kuuluu vakiokalusteisiin. Vegaanivaihtoehtoja halutessaan suosittelen beanit, nyhtökauraa tai härkistä.
Arkiruuan tästä tekee taas kerran iso satsi. Tein ohjeen kaksinkertaisena käyttäen toisen puolen pinaattipannariin ja toinen puoli paistettiin tortillalätyiksi. Ajatus pinaattipannarista lähti Instagramista @kylmanakki tililtä. Siellä on vinkkejä ja vertaistukea vanhemmille, joille lasten syöminen tai syömättömyys tuottaa päänvaivaa.
Pinaattilettutaikinan voi tehdä edeltävänä iltana jääkaappiin ja purkittaa kaikki täytteet valmiiksi. Seuraavana päivänä paistelee ”vain” tuoreet letut. Meillä neiti ei syö tortilloja tai söisi mahdollisesti vain voidellun maissiletun. Oli siis aika paljon parempi omatunto antaa pinaattilettuja ja hän sai napsia salaattia ja kurkkua sitten suoraa suuhunsa. Winwin.
Iloa kaikien uuteen viikkoon, vaikka maailmanmeno aika harvaa tällä hetkellä naurattaa.
Miksi eriparisukat? Miksi noin värikkäät? Onpas lapsellista. Huomaako edes kukaan jos lenkkareissani on eriväriset sukat?
Kansainvälistä downin syndrooman päivää eli 213-päivää vietetään jälleen 21.3.2020. Päivä on YK:n yleiskokokouksessa virallistettu ja päivää vietetään ympäri maailmaa. Päivän tarkoituksena on levittää tietoutta downin syndroomasta. Yksi tapa herättää keskustelua on pukea päällensä eri väriset sukat. Se on kannanotto sille, että hyväksyt erilaisuuden ja haluat kaikkien ihmisten voivan hyvin. Kampanjaan osallistumiselle löytyy ohjeet alempana.
Jos nyt mietit, että et tiedä mitään downin syndroomasta niin se ei pidä paikkaansa. Olet löytänyt jo tänne mediaani, joka nimenomaan kertoo siitä, millaista elämä downin syndrooman kanssa voi olla. Voit levittää tietoutta esimerkiksi kertomalla blogistani tai jakamalla tiliäni Instagramissa ja Facebookissa.
Jos sinä kuulut myös samaan sakkiin kanssani, että vaatekaapista löytyy lähinnä mustia ja valkoisia sukkia niin nyt on aika tehdä kevättuuletus. Tarkoitus ei ole ostaa värikkäitä sukkia yhtä päivää varten ja jättää niitä lojumaan kaappiin.
Lähes kaikki meistä käyttää sukkia päivittäin, eli jätä sukat käyttöösi. Jos mielesi ei tee ympäri vuoden kulkea värikkäät sukat lahkeiden päällä, ota ne vaikka mökki- tai kotisukiksi tai piilota farkkujen alle. Tai valitse vähän vähemmän villit sukat, kuten neutraalimmat raitasukat. Tai miksei mustaa ja valkoista, kyllä silläkin mahtavan kontrastin saa aikaan.
Olipa kuitenkin tarvetta millaisille sukille tahansa, nyt kannattaa olla kuulolla. Sukkamestareilta löytyy sukkia joka lähtöön kierrätysmateriaaleistaalpakanvillaan ja desing-sukistavaellussukkiin. Suomalaisen yrityksen kaikki sukat valmistetaan Ylöjärvellä oeko-tex-standardoiduista langoista ja luomupuuvillasukat ovat lisäksi GOTS-sertifioituja.
Sukkamestareiden sukkatehtaalla tehdään intohimoisesti työtä kestävien ja laadukkaiden sukkien eteen vastuullisuutta unohtamatta. Tehdas työllistää tällä hetkellä kolmisenkymmentä henkilöä. Sukkamestarit ovat sertifioitu ensimmäisenä tehtaana Nativa-järjestelmään Euroopassa ja heidän käyttämä merinovillansa on mulesing-vapaata. Nativa takaa merinovillan jäljitettävyyden ja seuraa villan vastuullista matkaa lammastiloilta kuluttajille.
Sukkamestarien myynti tapahtuu pitkälti keskusliikemyynnin eli esimerkiksi SOK:n ja Keskon kautta. Lisäksi sukkia löytyy useista erikoisliikkeistä, kuten Partioaitasta. Myös vientiin lähtee sukkia UphillSport-tuotemerkkillä, josta löytyy erikoissukkia ratsastussukista vaellussikkiin. Kaiken tämän lisäksi Sukkamestarit tahtovat palvella kuitenkin myös niitä, jotka eivät mahdu standardeihin.
Moni saattaa miettiä, miksi ostaa sukkia verkkokaupasta, kun niitä löytyy myös markettien hyllyiltä. Sukkamestareille on ollut yrityksen alusta lähtien tärkeää palvella kuluttajia mahdollisimman yksilöllisesti. Heille tuleekin viikoittain toiveita ja he pyrkivät vastaamaan tarpeisiin mahdollisimman sutjakkaasti. Verkokaupasta löytyvät nimenomaan erikoistoiveet, kuten tavallista isommat ja pienemmät koot. Tehtaan jonoista riippuen sukat ovat nopeimmillaan verkkokaupassa toiveesta riippuen jo viikossa.
Itse pyysin alpakanvillasukkia pienemmässä koossa, jotta saadaan neidillekin ekstralämpimät sukat. Tulossa kuulemma on jos joku muukin kaipaa pieniin jalkoihin ohuita, mutta sitäkin lämpimämpiä villasukkia. Jos pikkusukille on muutenkin tarvetta, niin pienin koko, jota tehtaan koneilla pystytään valmistamaan on 22.
En ymmärtänytkään, että toiveita pystyy näin helposti pyytämään ja tartuin toiveideni kanssa heti lisäkierrokselle merinosukkahousujen osalta. Sukkahousuja ei kuitenkaan Sukkamestareilta ole tulossa, koska niitä ei samoilla koneilla pysty valmistamaan. Investoinnit olisivat monen miljoonan euron luokkaa.
Mietin sukkia ostoskoriin klikkaillessa millaiset koot meidän perheelle olisivat hyviä. Sovitellessamme sukkia huomasin, että 37-39 koko oli passeli omaan 36-37 kokoiseen jalkaani ja taas 38 kokoiselle siskolleni istui koko 39-41 kuin sukka jalkaan. Sukat kuitenkin venyvät hyvin ja 37-39 olisi käynyt myös siskolle. Mieheni 46 kokoiseen kalossiin löytyy kokoja haitarista 46-50.
Ja sitten, kun sukat hankittu, tee näin 213-päivänä:
1. Pue jalkaasi erilaiset sukat! Voit käyttää kirkkaita sukkia, pitkiä sukkia, printtisukkia, yhtä sukkaa – jopa kolmea sukkaa, yksi sukka jokaiselle kromosomille. Jos et tavallisesti käytä sukkia, pue ne jalkaasi 213-päivänä. Käytä sukkia kotona, töissä, koulussa, harrastuksissa, lomalla – kaikkialla missä vietät aikaasi 21.3.2020. Kun joku ihmettelee sukkia, jaa tietoisuutta Downin oireyhtymästä.
2.Haasta mukaan myös kaverisi, perheesi ja työyhteisösi.
3. Ota kuva tai video sukista ja julkaise se sosiaalisessa mediassa.Muista käyttää hastageja: #SukatRokkaa #RockaSockorna#downiaiset #LotsOfSocks #WorldDownSyndromeDay#WDSD20.
Minulla on ihan mahtavia uutisia Sukkamestareilta. He haluavat lähteä tukemaan Downiaiset ry:tä ja Sukat rokkaa-kampanjaa. Downiaiset on suomalainen yhdistys, joka ajaa niiden ihmisten oikeuksia, jota downin syndrooma koskettaa. Aivan huikeaa! Nyt saat päivitettyä sukkakorisi ja samalla tuet down-perheiden hyvinvoinnin edistämistä.
Koodilla SUKATROKKAA saat koko ostoskoristasi -10%. Koko kampanjan aikana tehdyistä sukkaostoksista eli 21.3.2020 asti Sukkamestarit lahjoittaa 20% Downiaiset ry:n toiminnan tukemiseksi.
Olisi ihanaa jos tägäätte tai laitatte viestiä sukkakuvistanne minulle niin pääsen fiilistelemään teidän värikkäitä sukkianne ja tukeanne meidän ja kaikkien muidenkin perheitä kohtaan, jota downin syndrooma koskettaa. Olen todella otettu jokaisesta, joka jaksaa nähdä vaivaa ja jaan teidän #sukatrokkaa-kuvianne enemmän kuin mielelläni somessa.
Pst. Huomenna on luvassa Instagramin puolella myös jotain todella mahtista, kun alkaa arvonta, jossa voi voittaa 100 euron sukkalahjakortin Sukkamestarien verkkokauppaan!
Onneksi en ole varsinainen ruokabloggari, kun näitä kuvia on lopputuloksista aina hävyttömän vähän. Meidän jengi on aina ruuan valmistuessa niin nälkäistä tai muu tilanne on päällä, että lopputuloksista ei ehdi tai muista ottaa usein kuvaa ollenkaan.
Tässä kuitenkin arkeen nopea, helppo ja älyttömän mehevä uunilohi juuri uuniin menossa. Tässä on puolikas lohi, mutta jos on vain tarpeeksi iso uunivuoka niin kannattaa laittaa koko mokoma kerralla.
Kokonaisen uunilohen etu on se ettei tarvitse filoida ja lihaa menee vähemmän hukkaan. Kokonainen uunilohi on myös mehevämpi kuin filee.
Tee näin:
Huuhtele lohi ja kuivaa se liinaan tai talouspaperiin.
Tee n. 0,5 cm viillot nahan läpi kalan pintaan.
Hiero sisälle suolaa ja joko mustapippuria tai sitruunapippuria.
Viipaloi sitruuna ja täytä sekä peitä kala sitruunaviipaleilla. Suosin luomusitruunoita etenkin silloin, kun käytän myös kuoret ruuanlaitossa ja leivonnassa.
Pirskottele päälle öljyä tai muutama nokare voita. Tämä ei ole pakollista ja esimerkiksi tässä kalassa ei ollut lisätty ylimääräistä rasvaa ollenkaan.
Paista uunissa 200 asteisessa uunissa n. 35 min riippuen kalan koosta. Kalan voi ottaa välillä uunista ja kurkata kypsyyttä. Kypsä kalan väri on muuttunut vaaleammanpunaiseksi, mutta irtoilaa ”laattoina”. Ylikypsä kala menee kuivaksi ja paloitellessa menee mössöisemmäksi. Nahka lähtee myös helposti pois kypsästä kalasta. (keittiön ammattisanasto hallussa täällä).
Vedä nahka varovasti pois päältä ja vedä lihaa varovasti lusikalla kalan selästä kohti vatsaa, jolloin ruodot jäävät paikalleen ja saat helposti kalan isoina paloina lautaselle.
Tämän kylkeen tehdään pottumuusi ja kermaviilikastike: Purkki kermaviiliä, tilliä tai ruohosipulia, suolaa, sokeria, mustapippuria ja loraus sitruunamehua.
”NAM”, sanoi neiti. Toivottavasti sielläkin saadaan aikaiseksi samanlaisia reaktioita. Ihanaa alkavaa uutta viikkoa!
Ikäviä ja negatiivisia kommentteja liittyen esikoisneidin downin oireyhtymään tai hänen ulkonäköönsä en ole onnekseni joutunut setvimään muistaakseni ollenkaan. Tulee kuitenkin hetkiä, kun aidosti hölmistyn ja mietin, että mitä ihmettä juuri kuulin ja miten minä reagoin tähän tilanteeseen. Tiedän ettei kukaan ole halunnut loukata tahallaan ja siksi kirjoitan näistä. Jotta heräisimme (itseni mukaan lukien) ajattelemaan leppoisia letkautuksiamme.
Olen kuullut, että minusta monesti ajatellaan, että olen todella sanavalmis ekstrovertti ja minulla on mielipide joka asiaan. Ehkä, mutta on myös tilanteita, jossa hämmennyn kommentteja ja jään miettimään niiden syvintä olemusta pitkäksi aikaa jälkikäteen.
Vauvavuotena saimme kommentointia taapero- ja leikki-ikäisiltä lapsilta neidin ulkonäöstä. Neidin ollessa vauva vieraat lapset toisinaan kysyivät miksi hänen kielensä on ulkona. Lapset ihmettelivät aidosti. Ajattelivat varmaan, että onpas huonot käytöstavat tuolla vauvalla.
En oikein osannut vastata niissä hetkessä koskaan mitään. Vanhemmat sen sijaan osasivat onneksi hienosti sanoittaa lapsilleen näissä tilanteissa. Esimerkkinä yksi äiti sanoi vauvan harjoittelevan tunnustelemaan maailmaa kielen kanssa ja että sinullakin on ollut vauvana kieli ulkona. Ei tietysti samalla tavalla, mutta siitä ehkä heidän keskustelunsa syvenee joskus myöhemmin.
Esikoisella on ollut paljon haastetta suun motoriikan kanssa kasvojen alueen heikomman lihasjäntevyyden vuoksi. Matalan lihasjäntevyyden vuoksi hän ei jaksa pitää suuta kiinni ja kieli pyrkii helposti ulos suusta. Kielihän on poikkijuovaisista lihaksista muodostunut elin ja kyllä se matala jäntevyys näkyy kielessäkin ihan niin kuin kaikkialla muuallakin kehossa.
Olemme tehneet kasvojen alueen eteen neidin kanssa paljon töitä. Myös muu kehonhallinan kehittyminen on myös vaikuttanut kasvojen alueeseen ja nyttemin kieli pysyy paljon paremmin suussa, vaikka on kausia kun se on enemmän ulkona, kuten väsyneenä tai kun hän keskittyy johonkin toimintaan.
Aikuisilta ihmisiltä saan kuulla välillä heidän ahaa-elämyksestä, että esikoisessa on näköäni. Eikä kyse ole siitä, että ihmettelijät ovat miettineet näyttääkö tämä nyt isältä vai äidiltä. Heillä ihan aito ihmetys siitä, että vammaisella lapsella on oma geeniperimänsä ja se näkyy myös ulospäin. Ihan kuin se olisi ihme tai jotenkin epätavallista, että hänestä löytyy samanlaisia kasvonpiirteitä kuin minusta.
Minua on huvittanut, mutta olen tullut myös surulliseksi. Näkeekö nämä ihmiset vain diagnoosin eikä lastani? Downin syndroomaan toki kuuluu usein vahvat ominaispiirteet. Pienet ja pyöreät mantelinmuotoiset silmät sekä pikkiriikkinen nenä. Kyllä lapseni on kaikkea tätä, mutta ennen kaikkea hän on yksilö, joka on jonkinsortin miksaus minua ja puolisoani.
Olen hätkähtänyt katsoessani kuvia kuopuksesta. Hänessa on niin paljon samaa näköä kuin esikoisessakin, vaikka veli ei samaa kromosomimäärää ole saanutkaan. Selaillessa omia vauvakuvia näen niissä paljonkin esikoistani ja ilmielävää lastani ihmetellessä kasvonpiirteiden läpi näen vieläkin enemmän itseäni. Ei epäilystäkään kenen tyttöjä tämä on.
Ehkä tässä kaikessa kuitenkin on pohjimmiltaan kyse ymmärtämättömyydestä ja ajattelemattomuudesta. Siitä ettei ole tottunut katsomaan vammaisia ihmisiä ihmisinä. Yksilöinä. Ehkä se on sitä, jota myös vielä kaksikymppinen Päivikin ajatteli ennen elämän mullistumista Afrikan vaihdossaan. Kuvitteli ettei pystyisi erottamaan afrikkalaisia toinen toisistaan ja aasialaiset ovat yksi homogeeninen massa.
Ulkonäkö määrittää meitä valtavasti ja siitä mitä ajattelemme toisistamme. Tässä kohtaa otan taas esiin rakkauteni ihmisten tuijottamiseen. Suosittelen lämpimästi harjoittelemaan ihmisten katselua avoimin mielin. Ensivaikutelman lisäksi jää pohtimaan hetkeksi. Mitä muuta näet?
Onko etsinnässä Lapista helppokulkuista taaperonkin tallattavaa tunturimaastoa? Muoniosta sitä löytyy Särkitunturilta. Tämä oli aivan 6/5 päiväretkikohde meidän alle vuosi sitten kävelemään oppineelle retkeilijän alulle ja vahvasti raskaana olevalle.
En ole blogin puolelle kertonut vielä mitään meidän perheen kesälomareissusta viime vuonna (jossei oteta huomioon raskausviikkokertomuksia viikoilta 25-28). Kevät se sieltä kuitenkin kolistelee ja kesälomahan se jo mielessä, joten on hyvä aika alkaa muistella viime kesää. Viime kesän Lapin reissumme oli melko vahvasti vesisateen ja sumun sävyttämä, joten oli ihanaa, että joukkoon mahtui lämmin ja aurinkoinen päivä.
Aikuisten kesken Särkitunturilla käväisee parin tunnin reissulla ja ehtii ihailla maisemiakin vielä. Lasten kanssa tämä oli kuitenkin hyvä koko päivän ohjelma. Ei ollut kiirettä minnekään ja ehdimme vielä käydä ennen iltaa Pallasjärven punaisilla hiekoillakin.
Särkituntunturin huiputua aloitetaan jättämällä autot Rovaniementien varteen (kantatie 79) Särkijärven edustalle. Matkaa on Muonion keskustasta noin 15 kilometriä Kittilän suuntaan. Särkitunturin polun alku on tien toisella puolella, viitta on hieman piilossa. Sieltä se polku tai pikemminkin tie lähtee etenemään selkeästi eikä eksyä voi.
Tie huipulle on reilu kolme kilometriä pitkä ja vain viimeiset muutama sata metriä on kivikkoisempaa eikä lastenvaunuilla kovin hyvin rullaavaa. Tosin joku sissi taisi vaunuilla jyskyttää huipulle asti, mutta suosittelen ennemmin kantovälinettä.
Ensimmäinen pidempi istahdustauko pidettiin hiljattain rakennetun laavun läheisyydessä. Laavulta Särkitunturin laelle on mutulla puolisen kilometriä. Vieressä on myös pieni suloinen lampi, mutta veden juomakelpoisuudesta en osaa sanoa.
Meillä neiti oli tähän laavulle asti apostolin kyydillä ja sitten melko nopeasti hyppäsi kantorepun kyytiin, jossa vetäisi tehokkaat pikapäiväunet. Niin kova meno oli, että kuvissa vilkkuva papukaija-pipokin jäi matkan varrelle.
Laavun jälkeen tie alkaa kapenemaan pikku hiljaa ja viimeiset sata metriä on kivikkoista, mutta ei vaikeakulkuista. Olimme ihan lenkkareilla liikenteessä ja neiti paljasjalkakengillä, jotka osoittautuivat todella hyväksi jalkinevalinnaksi neidille.
Särkitunturin huipun maisemia ei ihan suotta hehkuteta joka tuutissa. Olihan ne nyt näin etelän vetelien näkökulmasta upeat. Ilma ei ollut pilvetön, mutta ympärillä kimmelsivät järvet kauniisti ja Pallaksen tunturijonot kumpuilivat kuin Skotlannissa reppureissulla ollessani. Raskaana silloinkin, heh.
Keskellä tunturin lakea on myös jääkylmä lampi. Hellepäivänä pulahdus tunturissa ei kuullostaisi yhtään hullummalta, mutta nyt ei kyllä tehnyt mieli edes jalkoja uittaa.
Huipulla tuuli mukava kesätuuli ja paikallaan ollessa kiusanneet mäkärät eivät huipulla käyneet kimppuun. Lapin ötökkätilannehan on joka vuosi omanlaisensa, mutta pahimmillaan se yleensä on juuri kesä-heinäkuun taitteessa, jolloin mekin reissussa olimme. Kehnon sään ansiosta ötökät eivät kiusanamme olleet, mutta kyllä aurinkoisena päivänä huomasi, että ötökät löysivät myös iholle.
Neidille meillä oli myös hyönteishattu mukana, joka oli hyvä heittää päähän päiväunien aikaan ja ihan Prismasta löytyi. Hereillä ollessaan hän ei hyttyshattua suostunut päässänsä pitämään, mutta eipä niistä liikkeessä juuri kiusaa ollutkaan.
Laavussa on todella hyvät ruuanlaittomahdollisuudet ja hyvä tuulensuoja. Lisäksi löytyy puuceet, roskakatos ja puuvaja. Nuotio oli koko ajan päällä ja jengiä tuli ja meni. Olipahan siellä joku ulkolainen kuvausporukkakin korkokengissään, jonka meidän neiti hurmasi yläfemmoja heitellen.
Polun varrella tuli vastaan porukkaa pyöristä lastenvaunuihin, että sanoisin tämän tunturin huiputuksen sopivan vauvasta vaariin ja ihan peruskunto riittää. Itse aloin tällä Lapin reissulla haaveilemaan entistä enemmän maastopyöräilystä. Pääsisi etenemään nopeammin, mutta kuitenkin niin, että ehtisi fiilistellä maisemia samalla. Tämän hetkiseen elämäntilanteeseen kuitenkin kävely on sopiva tempo ja vähemmän tapaturma-altis puuha.
Tästä retkestä jäi koko poppoolle niin hyvä fiilis. Ja sehän on pääasi retkeilyssä. Että kaikille jäisi fiilis koko hommasta plussan puolelle. Välillä menee homma lörinäksi ja tulee yllättäviä käänteitä, se kuuluu asiaan.
Liian isoa palaa kakkua ei kannata hamstrata kerralla retkeilyä aloittaessa, varsinkaan lasten kanssa. Kannattaa aloittaa ihan lähimmästä nuotiopaikasta omassa asuinkunnassaan.
Pikku hiljaa sitä oppii, mikä itselle ja perheelle toimii. Kun lähiretkeilyä on kevät harjoiteltu ehkä ensi kesänä tekin käytte ihastelemassa Särkitunturilta Lapin maisemia?
Kaalilaatikko on sellainen pyhä perinneruoka, jota en ole halunnut lähteä vielä juuri tuunaamaan vegaaniksi. Jauhelihan voi kuitenkin hyvin korvata esim. Elovenan kaurajauhiksella tai vasta markkinoille tulleella next level jauhelihalla. Myös soijarouhe pelittää hyvin, mutta meillä soijaa ei juuri käytetä, vaan pyrin valitsemaan kotimaisia lihan korvaajia.
Pyrin välttelemään myös riisiä sen epäekologisuuden vuoksi, mutta kaalilaatikkoon riisi kuitenkin omissa mielikuvissa liian vahvasti kuuluu. Sen korvaisin härkäpapurouheella ja silloin korvaisin myös jauhelihan härkäpavulla. Ilmastoruokaa parhaimmillaan.
Olen oppinut kaalilaatikkoa syömään vasta, kun aloin sitä itse valmistaa. Salaisuus on tarpeeksi pitkä kypsennys ja siirappia kursailematta. Silloin uunista tulee ulos karamellimäinen suussa sulava arkiruoka. Halpaa ja hyvää. Jos sulla on traumoja koulun kaalilaatikosta niin anna kuitenkin vielä yksi mahdollisuus. Jos et pidä tästäkään, saat puolestani luovuttaa kaalilaatikon suhteen.
Kaalilaatikko suurperheelle (8 hlö) tai osa pakastettavaksi.
Nämä tarvitset:
2 kg kaalia
800 jauhelihaa tai esim. Elovena kaurajauhista
6 rkl meiramia
2 tl valkopippuria
reilu 1 dl tummaa siirappia
3 pientä tai 2 isoa sipulia
suolaa maun mukaan.
2dl puuroriisiä
Tee näin:
Pilko kaali suikaleiksi isoon kattilaan (10 litraa) laita reilusti suolaa (n. 1rkl) ja vettä niin, että kaalit juuri ja juuri peittyvät.
Keitä kaaleja noin 10-15 min, niin että kaalit hieman pehmenevät. Säästä keitinliemi!
Paista pilkottua sipulia muutama minuutti ja lisää jauheliha joukkoon. Paista kypsäksi.
Mausta jauheliha valkopippurilla ja meiramilla. Mausteita saa ja kuuluu olla kunnolla, jotta lopputulos on maukas.
Sekoita kaalit, jauheliha ja riisit sekaisin. Monessa eri kulhossa, jossei satu olemaan tarpeeksi isoa ”saavia”.
Lisää siirappi ja keitinlientä sen verran, että saat löysän seoksen.
Maista ja lisää suolaa tässä vaiheessa oman maun mukaan.
Tästä satsista tulee yksi lasagnevuoka ja Arctican 1,5 l uunivuoka. Vuuat voivat olla kukkuraisia, koska kaalilaatikko menee uunissa vielä kasaan.
Paista ensin noin 1 tunti 200 asteessa muutaman kerran kunnolla sekoittaen. Lisää tarvittaessa nestettä (kaalilaatikko ei saa olla kuivaa tässä vaiheessa). Laske sitten uuni 175 asteeseen ja laita kattilan kannet tai leivinpaperia laatikoiden päälle. Paista vielä noin 3 tuntia tai kunnes kaalilaatikko on suussasulavaa.
Yritin saada välivaiheista edes vähemmän epäilyttäviä kuvia. Eipä näistä hirveän kutsuvia tullut. Yllä olevasta kuvasta saa kuitenkin ajatuksen, kuinka nestepitoinen kaalilaatikko saa olla uuniin mennessä.
Mitä kauemmin kaalilaatikko viipyilee uunissa sen pehmeämpi ja mehevämpi siitä tulee. Älä siis hätiköi. Teen usein kaalilaatikon aamupäivällä uuniin samalla, kun teen lounaan. Sitten se on valmis päivällispöytään ja ruuanlaitosta pääsee yhdellä huseeraamisella.
Olen todella laiska tekemään pieniä annoksia ruokaa, koska se on omasta mielestä ajan hukkaa. Iso satsi tulee samalla vaivalla. En silti jaksa syödä samaa ruokaa montaa päivää. Siksi teen usein sellaisia ruokia, jotka eivät kärsi pakkasesta. Kaalilaatikko on juuri sellainen. Oikeastaan se vain paranee pakkasreissun jäljiltä. Tee siis tällainen jättisatsi tätä(kin) ja nauti arkena kuin eineksenä. Mikroon ja plim! Valmis haarukoitavaksi.
Hei olet ehkä huomannut, että palikat ja valikot kääntyilee blogissa ja on joka kerta eri paikassa, kun piipahdat täällä virtuaaliolohuoneessani? Älkäähän hermostuko siellä! Tarkoitus on saada teille lukijoille mahdollisimman helppo ja kivannäköinen lukukokemus ja se vaatii ”pientä kevätsiivousta”.
Esittelen Instagramissa kohta puoliin (lue lähipäivinä tai -viikkoina), mitä kaikkea täältä löytyy. Olisi kuitenkin mahtavaa jos kertoisitte mielipiteitänne jo nyt. Mikä toimii, onko joku vipstaaki vinossa tai toimimaton? Mikä miellyttää silmää ja onko jotain joka hyppää silmille ei niin kivalla tavalla?
Erityisesti kiinnostaa blogin luettavuus mobiililla ja erilaisilla mobiililaitteilla. Joten jos ajatuksia herää niin maintsethan millä laitteella luet tätä.
Olen päivittänyt myös INFO:n, josta löytyy kurkistusluukku Elämän mittaiselle matkalle.
Onhan teillä jo hallussa Elämän mittaisella matkalla Instagram- ja Facebook-tilit, jossa päivittyy paljon tiuhempaan tahtiin päivittäinen arki? Stories-osiossa pohditaan paljon blogissa olleita aiheita, kuten nyt eilen julkaistua Saako sanoa kehitysvammainen?
Blogloviniin liittymällä ja Elämän mittaisella matkalla seurantaan ottamalla saa aina ilmoituksen, kun uusi postaus blogiin päivittyy.
Siispä seuraavien viikkojen aikana vielä pölyhuiska hulmuaa ja lyödään varpaita kierrätykseen menevien kasojen kanssa. Malttakaa. Minäkin yritän. Sitten on taas mukavampi nautiskella olostaan täällä ja lähteä uusin kujein kohti kevättä. Tuli sieltä sitten vettä, räntää, lunta tai aurinkoa.
Ja hei. Blogin uusi logo. Mitäpä siitä pidätte? Se on hurmaavan ihanan Ninka Reitun käsialaa.
Sana kehitysvammainen kalskahti korvaani vielä vuonna 2016 hyvinkin halveeraavana ja ikävä sanana. Ihmistä alentavana. Olen kuitenkin harjoitellut tietoisesti käyttämään kehitysvammainen-sanaa kirjoittaessani lapsestani, koska sellainen hän on. Hänellä on vaikeampaa oppia asioita verrattuna keskivertokansalaiseen. Ennen puhuin enemmän erityisistä. Sellainenkin hän on. Niin kuin me kaikki olemme.
Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että kehitysvammaisen tilalle tulisi määrittää paremmin kuvaava ja vähemmän negatiivissävyinen nimitys. Tai sitten meidän pitäisi oppia ymmärtämään, mitä se kehitysvammaisuus on. On se kumma, että lastentarhatkin on muuttuneet päiväkodeiksi, mutta kehitysvammaisuuteen ei löydy korvaavaa sanaa. Ja lisättäköön ennenkö kukaan tarttuu tähän lastentarha asiaan niin olen ehdottomasti sitä mieltä, että päiväkoti on parempi ja kuvaavampi sana tärkeälle pienten ihmisten paikalle.
Kehitysvammaisuus tarkoittaa vaikeutta oppia ja ymmärtää uusia asioita. Se on kuitenkin vain yksi osa ihmisen älykkyyteen vaikuttavista asioista. Toiset meistä osaavat aistia ihmisten välillä olevia energioita ja tunnelmia, ovat taitavia taiteen äärellä tai sosiaalisissa tilanteissa äärimmäisen supliikkeja. Sekin on älykkyyttä, mutta jota ei voi ÄO-testillä mitata.
Puhumattakaan koko persoonaan vaikuttavista asioista. Kasvatus, koulutuksen ja muun tuen taso, elinympäristö ja elämänkokemuksemme tekevät meistä jokaisesta erilaisen yksilön. Olenkin aiemmin kirjoittanut siitä, että on typerää puhua downeista yhtenä massana. Saati sitten niputtaa kaikki erityistä tukea tarvitsevat ihmiset tällaisen sanan alle. Kehityksen taso ja luonteiden kirjo on valtaisa, vaikka totta kai löytyy yhtäläisyyksiä ja tietyillä osa-aluella usein samankaltaisuutta esimerkiksi downin oireyhtymässä.
”Vamma voi johtua joko syntymää edeltävistä syistä, synnytyksen yhteydessä sattuneista vaurioista tai lapsuusiän sairauksista ja tapaturmista. Osa syistä jää kokonaan selvittämättä. Kehitysvamma ei ole sairaus. Se on vaurio tai vamma, joka haittaa jokapäiväistä selviytymistä sitä vähemmän, mitä paremmin yhteiskunta on suunniteltu meille kaikille”.
Jospa me kaikki ymmärtäisimme ja tekisimme töitä tämän viimeisen lauseen eteen, koko yhteiskunta voisi paremmin.
Löysin aivan mahtavan videon siitä, mitä kehitysvammaiset ihmiset itse ajattelevat kehitysvamma-sanasta. Yhteenvetona suurin osa ei pitänyt siitä, että heitä kutsutaan kehitysvammaisiksi ja parempi sana olisi käyttää erityistä. Hyvä esimerkki tuli siitä, että monesti työpaikoilla kehitysvammaisuus leimataan vaikeaan vammaisuuteen. Kehitysvammainen-sana niputtaa suuren kirjon erilaisia ihmisiä, minkä jälkeen jokaisen ihmisen yksilöllisyys häviää.
Ongelmallisimpana en pidä sitä, että puhutaan kehitysvammaisista sillä sanalla. Sen sijaan kuulemani ”Toi on niin vammasta” tai ”Vittu sä oot vammanen” saa itseni vesikauhuiseksi supikoiraksi. Vammaisuus on viimeinen asia, jolla ketään tulisi pyrkiä alentamaan tai vähättelemään. Vammastelulla herkuttelua olen kuullut usein lapsien suusta. Mietin joka kerta, kun kuulen toisen haukkuvan toista kehitysvammaiseksi mistä se juontaa juurensa? Olen varmasti ajattelemattani ennen esikoistani sanonut joskus juuri jonkun typerän tai epömiellyttävän asian olevan vammaista.
Voisiko jokainen perhe käydä päivällispöydässään keskustelun ikätasoisella tavalla siitä, mitä kehitysvammaisuus tarkoittaa, näkyykö se teidän elämässänne jotenkin ja miten kehitysvammaisiin voisi suhtautua. Ja jos ette harrasta yhteisiä ruokahetkiä, nyt olisi hyvä aika aloittaa uusi ja helppo tapaa pitää yhteyttä yllä omaan perheeseen.
Sitä kun kuvittelee olevansa hirveän innovatiivinen niin loppujen lopuksi huomaakin, että se pyörä on keksitty jo tuhat vuotta sitten. Sain aivan täydellistä tuorehernekeittoa Kaskiksessa 2016 ja siitä lähtien se on ollut mielessä. Nyt sitten tuli ahaa-elämys, että laskiaisen perinteisen hernarin voisi päivittää käyttämällä pakasteherneitä. Tulisi nopeasti valmista, vajaassa puolessa tunnissa.
Laskiaisen spelttipullat olivat hitti ja kyllä lautaset tyhjeni tästä tuorehernaristakin eli uskallan jakaa teille oman versioni tästä laskiaisen hernarista. Ranskalaisittain tämä olisi Creme Ninon. Edullinen arkiruoka, mutta valkoviinillä tai kuoharilla maustamalla tästähän tulis aika pähee pääsiäisen alkukeitto!
Tuorehernekeitto neljälle
4 pss eli 800g pakasteherneitä
2 jauhoista perunaa (itse käytin Rosamundaa)
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
3 oksaa basilikaa. Kuivattuja yrttejä voi käyttää myös. Tuore on kuitenkin aina tuore.
Kuori ja pilko pieneksi perunat ja sipulit. Ei tarvitse olla pientä silppua, sellaisia reilun peukalonpään kokoisia.
Kuullota perunat ja sipulit kattilassa reilussa öljyssä (käytin rypsiöljyä) reilu 5 min.
Lisää vesi ja kasvisliemikuutio. Keitä niin pitkään, että perunat ovat kypsiä.
Lisää herneet ja basilika (missä muodossa, ei väliä). Keitä muutama minuutti.
Surrauta koko komeys sauvasekoittimella sitä sileämmäksi mitä hienokurkkuisempia kotiväestä löytyy.
Lisää suola, pippuri ja kerma.
Meillä dippailtiin patonkia keittoon. Jos haaveilemani paahdettu sipuli ei olisi unohtunut kauppaan niin se olisi sopinut tähän ihan täydellisesti. Proteiinia ateriaan saisi lisäämäällä paistettua savutofua ja pähkinöitä päälle. Tai jos se tuntuu vielä liian isolta harppaukselta kasvisruuan maailmaan, niin raejuusto tai paistettua pekoni toimisi myös kutakuinkin täydellisesti.
Huomenna onkin laskiaistiistai. Tällä hetkellä aurinko paistaa, tiet ovat kuivia ja mustia. Etelässä ei pulkka juuri kulje, mutta keiton voikin iskeä ruokatermariin ja pullataikinan kantaa laavulle tikun nokkaan. Hetkinen. Itse en ole ainakaan 20 vuoteen syönyt tikkupullaa. Asia on korjattava mahdollisimman pian.
Vuosi 2020 on taas selkeästi enemmän lihaton ja kaikki ajatukset ruuasta on viety ihan next level. Hyvä päivä siis viedä laskiaispullakin sille tasolle. En tiedä montaakaan, joka ei rakastaisi laskiaispullaa, mutta taasen liian monta, jotka kärsivät vehnän aiheuttamista suolioireista. Siksi päätin tarttua spelttijauhopussiin ja kokeilla vatsaystävällisempää vaihtoehtoa. Jotta laskiaispullaa ei tarvitsisi tänä vuonna skipata.
Birkkalan tilan isäntäpariskunta Simo ja Riina viljelevät spelttiä Suomusjärvellä, Turun ja Helsingin välissä. Birkkalassa viljellään, jauhetaan ja pakataan luomuspelttituotteita alusta loppuun meille ja myös Eurooppaan. Vilja jauhetaan 200 metrin päässä tilalta kivimyllyssä, joka on yleisemmin käytettyä valssimyllyä hellävaraisempi ja säilyttää paremmin speltin ravintoaineet. Lisää luomuspeltin tuottamisesta voi lukea täältä.
Laskiaispullat Birkkalan tapaan:
Juuri: 90-100 g hiivaa (tai 3 pussia kuivahiivaa, jotka sekoitetaan jauhoihin) 2 dl kaurajuomaa tai maitoa ½ dl sokeria n. 4 dl Birkkalan Puolikarkeita Spelttijauhoja, täysjyvä
Lisää juureen: 2 dl kaurajuomaa tai maitoa 1 kananmuna 1 ½ dl sokeria 200 g pehmeää voita 2 tl suolaa 1 rkl kardemummaa n. 5 dl Birkkalan Puolikarkeita Spelttijauhoja, täysjyvä n. 4 dl Birkkalan Ydinspelttijauhoja
Tee näin:
Tee ensin taikinajuuri. Sekoita haalean nesteen joukkoon hiiva ja sokeri ja alusta jauhot joukkoon liikaa vaivaamista välttäen. Peitä juuri liinalla ja anna juuren nousta noin ½ tuntia.
Lisää taikinaan loput aineet, viimeisenä jauhot kevyesti alustaen. Itse sekoitin kauramaidon, suolan, kardemumman ja munan keskenään ennen juureen laittoa.
Anna taikinan kohota noin ½ tuntia.
Leivo taikinasta pikkupullia leivinpaperilla vuoratulle pellille. Anna pullien kohota vain noin 10 minuuttia.
Voitele pullat ja ripottele pinnalle raesokeria.
Paista pullia 225 asteessa noin 10 minuuttia.
Leikkaa jäähtyneesta pullasta kansi pois. Levitä pohjapuoleen hieman mansikkahilloa ja kermavaahtoa ja paina kansi takaisin päälle.
Alla olevissa kuvissa näkyy vaihekuvat taikinan eri vaiheista.
Juuri on ollut kohoamassa ½ tuntia.Valmis taikina.Valmis taikina ½ tunnin kohottamisen jälkeen.
Mies kyseli, että niin olikos nämä nyt suolaisia vai makeita pullia, kun vedin pellin uunista. Väri spelttipullissa on vehnäpulliin verrattuna tummempi. Speltti on maultaan vehnämäinen, mutta omaan suuhun paljon aromikkaampi. Hieman paahteinen ja pähkinäinen.
Yllätyin miten hyvän sitkon speltillä sai ja taikinan käsittely ei eronnut vehnäjauhojen käyttämisestä. Ei yhtään pöllömmät pullat ensikertaa hypistelevältä kotileipurilta. Spelttipullien maku todellakin on vehnäisiin veljiin verrattuna ihan next level.
Laskiaispullien väliinhän voi tunkea oikeastaan nyt ihan mitä mieleen juolahtaa. Itse kuulun konservatiiviseen mansikkahillo-kermavaahto-heimoon. Ruokakaupassa sijoittelu kuitenkin teki tehtävänsä ja käytävältä tuli hetken mielijohteesta napattua Nutella-purkki kainaloon.
Nutellaa on keksitty sotkea ihan minne sattuu joulutortuista homejuustojen kaveriksi jo ties kuinka monta vuotta, mutta oma kokeiluni ovat rajoittuneet lapsuuteen kaurakeksien päällä. Kyllä pysyn leirissäni, mutta pöydässä meinasivat pyörtyä onnesta.
Ei meinattu malttaa odottaa pullien jäähtymistä. Tai ei maltettukaan. Se ei kuitenkaan haitannut, sillä Nutella hieman suli pullaan ja siitä tuli aivan taivaallisen tatinainen. Jospa olisitte neidin ilmeen nähnyt, kun hän pullan kimppuun pääsi ja sai maistaa elämänsä ensimmäistä kertaa Nutellaa.
Nämä kuuluisi nauttia kaurakaakaon kera joko olohuoneeseen levitetyllä viltillä retkeillen tai kannonnokassa ulkona nautiskellen. Meillä oli niin kiire pullien ääreen ettemme päässeet keittiön pöydän äärestä pidemmälle.
Kun aloin tutkia speltin ravintosisältöä, yllätyin ihan todella. Speltissä on yli puolet enemmän kuitua verrattuna vehnäjauhoon ja vitamiineja sekä kivennäis- ja hivenaineita reilusti enemmän. Jos elintarvikkeiden ravintosisällöt kiinnostaa muistakin elintarvikkeista, luotettavaa tietoa löytyy Finelistä, joka on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämä elintarvikkeiden kansallinen koostumustietopankki.
Speltissä on gluteenia eikä siksi sovi keliaakikolle, mutta sen hiilihydraattirakenne on erilainen ja siksi se soveltuu monelle herkkävatsaiselle hyvin.
Mikäli pullat haluaa vegaanisena niin munan voi jättää kokonaan pois ja voin voi korvata margariinilla. Pullat voi voidella sokerikiiltellä, jossa on puolet vettä ja puolet sokeria.
Birkkalan spelttituotteita löytyy K-ryhmän sekä Halpa Hallin valikoimista. Kannattaa varmistaa saatavuus esim. soittamalla ensin. Turun seudulta löytyy takuuvarmasti Kupittaan citymarketista ja nyt olen tilannut niitä myös Ravattulan Citymarkettiin ja Lieton Supermarkettiin. Jos omassa lähi k-kaupassa ei ole niin pyydähän kauppiastasi tilaamaan.
Mies sanoi jopa, että pullat olivat kuohkeimmat ja parhaimmat, jotka olen koskaan tehnyt, joten harkisten vakavasti vehnäjauhoista luopumista kokonaan. Terveellisempiä herkutteluhetkiä kaikille!
