En ole ehtinyt kirjoittaa tästä kolmannesta raskaudesta blogin puolelle mitään. Tai jaksanut. Tai uskaltanut. Tai halunnut. En tiedä miksi en ole saanut tartuttua kynään. Aikomukseni on kyllä ollut, mutta kaikki aika on mennyt johonkin muuhun. Se kertookin jo aika paljon. Tässä raskaudessa ei ole oikein edes ollut aikaa kuulla itseään ja toimia sen mukaan, vaikka kovin on yrittänytkin.
En olisi halunnut antautua oloilleni, koska olin niin odottanut pääseväni tekemään töitä ja tuntemaan vain oman kehoni. Pikku hiljaa pääni alkoi kuitenkin sopeutua kuulemaan taas muuttuvaa kehoa ja sen viestejä. Kahden lapsen äitinä se ei ole todellakaan sellaista kuin esikoista odottaessa, mutta ehkä aika on opettanut myös minulle keskittymään olennaiseen. Einekset, sotkuinen koti ja pitenevä to do-lista ei uuvuta minua läheskään niin paljon kuin tekemättömien asioiden ja oman rajallisuutensa vatvominen. Miksi en saa olla oma normaali jaksava itseni.
Mitä enemmän aikaa on kulunut ja esikoisen ja kuopuksen yhteiselo alkanunt sujua, sitä levollisempi mieli itseni on vallannut. Kuopukselle on tullut hirmuisesti uusia taitoja ja ymmärrystä. Hän on monessa asiassa hämmentävän omatoiminen ja monia työläitä kärsivällisyyttä kysyviä vaihteita, joita on esikoisen kohdalla ollut ei ole kuopuksen kanssa ollut ollenkaan. Tuntuu oudolta, että toinen syö ilman opettamista tai ennen ruokailua alkavia suujumppia. Tai että lapsi voi hakeutua leikkiin myös itsenäisesti.
Kaksi aiempaa raskautta on alkaneet alkuvuodesta ja on menty kohti valoisampia päiviä. Nyt alkuraskaus osui kohti pimeyttä. En tiedä mikä sen vaikutus on ollut asiaan, mutta sen tiedän, että alkuraskauden pahoinvointi kesti pisimpään tämän kolmannen kohdalla. Loppukesästä pohdinkin Instagramin puolella miltähän tuntuisi jos olisi kesävauva. Jaksaisiko valvomisen paremmin. Silloin ajattelin etten todennäköisesti koskaan tulisi tietämään.
Miehelleni sanoin kuopuksen vauvavuoden aikana, että minulla on tunne kolmannesta lapsesta. Se tunne oli kuitenkin jossain kymmenen vuoden päässä. Nyt jälkeenpäin ihan huvittaa miten elämänjanoinen tyyppi sieltä on oikein tulossa, että vielä tähän kaiken keskelle päätti nyt olevan sopiva hetki. Ja ehkä se onkin. Ehkä hän tietää paremmin kuin me.
Vaikka olen herkkä stressamaan ja pohtimaan en kuitenkaan koe pelkääväni tulevaisuutta. Väsymys sen sijaan tuo mukanaan tunteen, että hukkuu elämään ja syksyllä todella tuntui siltä. Arki ei pysähdy ja on paljon asioita, jotka on vain hoidettava. Raskauteen kuuluva väsymys on itselläni hyvin erilaista kuin normaali väsymys. Sen kanssa ei sinnitellä, vaan se vie mennessään kyvyn toimia. Pelkäsin, että elämästä tulee selviytymistä ja se ei tunnu ajatuksenakaan hyvältä. Matalilla rauta-arvoilla oli varmastikin myös näppinsä pelissä väsymyksen kanssa.
Minulla on aina ollut melko vahva luottamus elämään ja sen kantokykyyn. Itseeni, puolisooni ja perheeseeni. Silti epäilin ettei meillä riitä kapasiteetti enää kolmannelle lapselle. Sitäkin enemmän olin kuitenkin ehkä ahdistununt siitä, että meillä oli jo sylit täynnä ja saimme jakaa rakkautta niin paljon kuin vain ehdimme. Samaan aikaan lähellä ei mitään muuta niin paljon toivotakaan kuin lasta. Tiedänhän ettei se ole meistä kiinni, mutta silti siinä kohtaa tuntui epäreilulta.
Tänään olen iloinen, kun voin tehdä töitä kotoa käsin ilman potilastyötä. Jos itse voin huonosti ei tarvitse yrittää olla mitään muuta. Voin heittäytyä hetkeksi pitkäkseni, jumpata ja medioida ilman että tuntee tarvitta selitellä. Elämän joustavuus on lisääntynyt muutenkin yrittäjyyden myötä. Se on tuonut myös omanlaisensa vastuun ja palapelin puolison ollessa myös yrittäjä ja töitä on tehty kyllä hyvinkin virka-aikojen ulkopuolella. Yrittäjyyden suoma vapaus on kuitenkin vapauttanut olemaan juuri se joka on ja jota kohti haluaa mennä.
Tällä hetkellä pohdin mitä kolmannen lapsen vauvavuodelta odotan tai haluan. Teenkö samalla töitä? Opiskelisinko? Kirjoittaisinko? Aloittaisinko harrastuksen? Mahdummeko asumaan vielä samassa kodissa? Mihin me muuttaisimme, kun niin monenlaisia asioita pitää ottaa huomioon, varsinkin esikoisen koulutien häämöttäessä. Toisaalta jos jotain olen myös oppinut kahdelta edeltäjältään, odotuksia ja suunnitelmia ei kannata ihan kauheasti ladata ennenkö tietää miltä arki näyttää.
Sen verran jo itseäni tunnen, että ihan en osaa vain olla kotiäidin roolissa ja minulle on tärkeää että on jotain omia juttuja. Mutta jos taas opettelisi, että jos vaikka tällä kertaa tulisi hyvin nukkuva lapsi, niin voisi lueskeskella kirjoja, retkeillä ja opetella viimein vaikka sitä hapanjuurileivontaa. Ainakin toivon kesän olevan täynnä iloa ja voimaa elää ja nauttia kesästä.
Semmosta. Elämä se taas kerran tuli koputtelemaan olkapäälle, että älä sinä nainen turhia elämääsi pohdi, vaan heittäydy sen mukaan. Kuule ja kuuntele. Mene sitä kohti.
En ymmärrä miten olen usein ohittanu palsternakan. Niin kivan makuinen tekee vaihtelua perus kasvissosekeittojen rinnalle. Tämän ohjeen määrät kasviksissa ovat suuntaa antavia. Sosekeitoissa en keksi tilannetta, jossa tapahtuisi jotain kauheuksia jos yksi porkkana puuttuu, tai tuleekin ylimääräinen peruna mukaan.
Nämä tarvitset:
1 purjo TAI sipuli + öljyä tai voita
300 g selleriä
3-4 porkkanaa (n. 300 g)
6 isoa perunaa (n. 800 g)
3 jättimäistä palsternakkaa (n. 1,3 kg)
suolaa ja mustapippuria myllystä
Tee näin:
Kuori ja pilko kaikki kasvikset.
Kuulota hetki purjoa kattilassa öljyssä tai voissa.
Lisää kasvikset kattilaan ja vettä niin, että kasvikset peittyvät nippanappa.
Lisää joukkoon suolaa, mustapippuria myllystä.
Halutessasi heitä sekaan purkki maustamatonta tuorejuustoa tai kermaa. Ei pakollinen alkuunkaan.
Aja sileäksi sauvasekoittimella. Jos keitto jää omaan makuusi liian paksuksi, lisää tarvittaessa vettä.
Tarjoa paahdettujen kasvislastujen, paahdettujen pähkinöiden, paahdetun sipulin, krutonkien tai paistetun tofun tai pekonin kanssa.
Kuoriminen ja pilkkominen vie eniten aikaa, mutta senkin voi yhdistää viikonloppuna lasten kanssa yhdessä puuhailuun. Olen ihan huumaantunut keitoista tällä hetkellä. Niin simppeliä, hyvää ja terveellistä.
Palsternakkakeitto pääsi kyllä sosekeittojeni kärkeen. Toinen lempparini on kesäkurpitsojen aikaan tehtailtava täyteläinen kesäkurpitsakeitto joka on no…, tee ja maista itse!
Otsikosta poiketen meidän viime kesän roadtrip kyllä sopii ihan kaikille, mutta koska se oli mietitty ja nyt koeajettu nimenomaan pienten lasten kärsivällisyys huomioiden niin uskallan luvata, että tätä voi ainakin kokeilla. Loppuun avaan vielä miten reitti olisi muuttunut jos olisin ollut kaksin puolison tai ystävien kanssa liikkeellä.
Turku – Hämeenlinna – Asikkala
Lähdimme siis Turusta ja ensimmäinen pysäkki oli Hämeenlinna. Kello oli sen verran paljon, että Hämeen linnaan ei enää päässyt, joten käyskentelimme hetken alueella ja söimme autossa päivällistä. Seuraava pysäkki ja yöpaikka oli Pulkkilanharjulla Asikkalassa.
Päijänteen maisematietä suitsutetaan yhdeksi Suomen kauneimmaksi ajo-osuudeksi ja sen vuoksi tiemme kulki tietä 314 pitkin. Olihan se upeaa mennä Päijänteen syleilyssä, mutta loppujen lopuksi tien päältä ei vettä nyt niin hirveästi nähnyt. Hulppeimmat maisemat oli ehdottomasti Pulkkilanharjulla ja Karisalmen sillan kupeessa. Mutta älä käsitä väärin – ajamisen arvoinen reitti.
Asikkala – Sysmä
Aamulla oli takoitus kiertää Karisalmen sillan kupeesta lähtevä 2,3 kilometrin luontopolku. Luontoäiti antoi kuitenkin vettä taivaan täydeltä ja päätimme jatkaa matkaa. Jatkoimme Sysmään ja Kammiovuorelle, joka on ehdottomasti paikka jossa käydä Sysmässä. Takaisintullessa mietimme lähteä vaiko jäädä. Jäimme yöksi siis parkkipaikalle. Sysmän keskustassa on tosi kiva karavan-alue, josta löytyy myös puuhaamista (kuten SUP-lautoja vuokralle) ja kiva uimaranta. Emme kuitenkaan yöpyneet siellä, koska meidän olisi pitänyt palata väärään suuntaan.
Sysmä – Juva – Savonlinna
Ennen Juvalle saapumista pysähdyttiin matkalla huoltamaan ja syömään. tienposkille. Matkan varrella mainostettiin Ollinmäen viinitilaa, joka kyllä houkutteli, mutta ei sopinut aikatauluun.
Juvalla pysähdyttiin TeaHouse of Wehmaisissa, jossa ajateltiin ruokailevamme. Paikkaa emönnöi yksi Suomen harvoista tee sommeliereista. Wehmais oli aivan tupaten täynnä ja henkilökunta kehoitti varaamaan pöytää hyvissä ajoin jos mielii syömishommiin tai engalantilaisella viiden teelle. No, hyvin maistui vihiskin parkkipaikalla. Miljöö oli kaunis. Laitumella laidunsi lehmät ja navetan ovesta pääsi näkemään lypsyrobotin toimintaa.
Illaksi ajelimme vielä Savonlinnaan. Ilta kului leikkipuistossa ja ravintoista pöytäpaikkaa etsien. Ihmisiä oli kuulemma enemmän liikkeellä kuin Oopperajuhlien aikaan. Ja siltä se vaikutti ja täysin sattumalta näimme useampia ystäviäkin.
Savonlinnasta päästiin Kajaanin tietämille, jossa auto laitettiin parkkiin levähdyspaikalle. Kuusamossa nautiskeltiin olemisesta. Minä pääsin lakkaan paikallisten kanssa ja yhtenä päivänä käytiin kiipustamassa Konttaisille. Pestiin vähän puhtaiksi vaatteita, syötiin jätskiä, saunottiin ja uitiin. Erityisesti ihailtiin joka päivä niin erilaista ja maagista järven ja taivaanrannan eloa.
Jos pelkät mökkipuuhat ei innosta niin Kuusamossa riittää ihan hirveästi puuhaa. Rukalla on kesäkelkkarata ja toki huipulle voi kiivetä muutenkin (omaan silmään ei ole erityisen kaunis ympäristöltään), melontareititi Kiutakönkäältä Jäkälänmutkalle soveltuu perheillekin, pieni karhunkierros on kaunis ja vaihteleva, Valtavaaran huipulta on upeat maisemat (melko jyrkkiä osuuksia pikkulapsille), Riisitunturin kansallispuisto on ihana ja antaa kunnon Lappi-fiiliksen. Sitten kun lapset kasvaa niin ehdottomasti mennään laskemaan koskea.
Kuusamo – Hossa – puskaparkki puskassa – koti
Kuusamosta kotiin päin lähtiessä ei vielä pitkälle päästy. Hossan kansallispuistossa on pitänyt käydä hurjan monta kertaa, mutta aina sen ohi on tullut vain posotettua. Nyt kävimme Julma Ölkyllä, joka oli kyllä niin ikään käymisen arvoinen. Pääsimme luontopolulta takaisin sen verran myöhään, että päätimme jäädä Hossan parkkipaikalle yöpymään.
Seuraavan yön vietimme jossakin Taivakosken ja Pudasjärven tietämillä. Oma karttapalveluni on hävittänyt kohteen. Se voi ehkä olla Rytinkisalmentie 144, Pudasjärvi, mutta en pistä päätäni pantiksi. Joka tapauksessa jätimme auton ihan lammen rantaan. Paikka oli kaunis ja jos olisin tarjennut olisin käynyt pulahtamassa aamu-uinnilla. Viimeinen yö ennen kotiin paluuta vietettiin Keski-Suomessa sukulaisten mökillä.
Jos lapsia ei olisi ollut mukana, niin todennäköisesti oltasiin lähdetty Savonlinnasta Punkaharjulle ja sieltä kohti Kolia ja Patvisuon kansallispuistoa. Sieltä me oltaisiin pysähdytty varmaan vielä Kajaanin linnanraunioilla ja Hyrynsalmella Hiidenkirkolla ennen Kuusamossa viivähtämistä. Muutoin varmaan aika samoilla suunnitelmilla oltaisiin menty.
Linssilasagne on puolisoni lemppari. Vaikka lasagne ei ole vaikeaa tehdä, vie se aikaa kuitenkin jonkin verran keittiössä eikä siksi varsinainen arkiruokakuningas. Jos on yhtä laiskanpuoleinen kokki kuin minä niin tee vaikka viikonloppuna kerralla kaksi niin sitten voit joku ihana arki-ilta nauttia täydellistä linssilasagnea.
Tällä ohjeella tulee siis 2 linssilasagnea; yksi lasagne 4 hengelle pariksi päiväksi ja toinen lasagne pakkaseen. Mikäli pakkanen on täynnä tai muuten ei tule pakkasruokaa syötyä niin puolita ohje. Älä suotta hämmenny esimerkiksi 3 tomaattimurskapurkin kanssa, voit huoletta laittaa vaikka kaksi purkkia jos puolikasta ei tulisi muuten käytettyä muussa ruuanlaitossa. Samaten sipulit: Pyöristä määriä ylöspäin jos olet sipulin ystävä, jos taas et niin pyöristä alaspäin.
Vuuan koosta ja kerroksien paksuudesta riippuen lasagnelevyjä tulee 3-4 kerrosta/vuoka. Itse tykkään tehdä melko ohuet kerrokset, mutta sinä teet just sellaiset kuin tykkäät.
Vegaani lasagne syntyy korvaamalla voin maidottomalla margariinilla ja juuston vegaanisella juustolla. Gluteeniton lasagne tulee vaihtamalla vehnäjauhot gluteenittomaan jauhoseokseen ja lasagnelevyt gluteenittomiin lasagnelevyihin.
Nämä tarvitset:
Linssikastike
400 g kuivattuja punaisia linssejä
3 sipulia
7 valkosipulin kynttä
3 tomaattimurskaa (yht. 1200g)
n. 2-4 dl vettä
1/2 dl kuivattuja yrttejä, esim. itse käytän valmista sekoitusta, jossa rosmariini, basilika, oregano, timjami, meirami, kirveli, rakuuna (tuoreet käyvät myös paremmin kuin hyvin)
suolaa ja mustapippuria myllystä
Maitokastike
25 g voita (myös margariini käy)
1,5 dl vehnäjauhoja
2 litraa (kaura)maitoa
kaikki jääkaapin perän jämäjuustot eli noin 100 g
suolaa ja mustapippuria myllystä
Päälle
Raastettua juustoa
Tee näin:
Valmista ensin linssikastike: kuori ja pilko sipulit. Valko sipulin voi myös esim. raastaa. Kuulota öljyssä.
Huuhtele linssit hyvin juoksevan veden alla.
Laita kaikki aineet yhdessä kattilaan kattilaan ja anna porista vajaa puolisen tuntia. Linssit saa jäädä vähän napakoiksi, koska kypsyminen jatkuu uunissa.
Lisää tarvittaessa vettä. Seos saa olla kastikemaista.
Sillä aikaa kun linssikastike hautuu valmista juustokastike: Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita hyvin esim. puuhaarukan (tai teräsvispilän kanssa jos käytät teräskattilaa). Paahda hetki, mutta älä polta.
Lisää maito pienissä erissä tosi hyvin samaan aikaan vatkaten, jotta jauhot ei jää klönteille. Jos kuitenkin niin pääsee käymään niin survaise surutta sauvasekottimella tasaiseksi.
Lisää mukaan juusto ja mausteet. Anna maitokastikkeen kiehua n. 10 min niin että se paksenee.
Viimeisen lasagnelevykerroksen jälkeen laita vielä kerros juustokastiketta ja lisää juustoraaste päälle.
Paista 175 asteessa n. tunti. Jos maltat, anna lasagnen vetäytyä vartin verran.
Huom!
Itse pidän enemmän tosi pehmeästä ja valuvasta lasagnesta kuin tönköstä. Lasagne vetäytyy jäähtyessään ja jos kasikkeita laittaa liian vähän tai ne jättää liian paksuiksi niin seuraavana päivänä sitä lasagnea voi käyttää tiilien tilalla rakennusmateriaalina. Koettu on. Jos juustokastike tuntuu loppuvan kesken, voi yhden välin täyttää ruokakermalla vallan mainiosti.
Samaa täytettä voi käyttää myös lisäkkeenä esim. pastan tai kvinoan kanssa, tortillan tai cannelonien täytteenä. Linssikastikkeen voi pakastaa myös sellaisenaan ja sulattaa nopeasti arkiruuaksi.
Minulta usein kysytään toimintaterapiasta ja voisinko puhua siitä. Instagramin kohokohdista löytyykin kohta ”Toimintaterapia”, jossa lyhyesti kerron pienten lasten toimintaterapiasta meidän näkökulmasta. En ole kuitenkaan toimintaterapian asiantuntija. Kaikkien meidän iloksi toimintaterapeutti Maija kertoo toimintaterapiasta ammattilaisen silmin tässä vieraskynäkirjoituksessa.
Vahvistetaan itseluottamusta ja positiivista minäkuvaa miettimällä ja nimeämällä lapsen vahvuuksia.
Toimintaterapeutin puheenvuoro
Olen ihaillut Päiviä ja hänen perhettään pitkään niin ystävänä, kuin myös toimintaterapeuttina. Päivillä on upea tapa tuoda arkeen kuntouttava ”työote” ja osallistuttaa lapsia päivän toiminnoissa heille sopivalla tasolla ja hän on tuonut minulle myös monta hyvää oivallusta omaan työhöni. Kun Päivi pyysi minua kirjoittamaan vieraskynäpostauksen toimintaterapiasta suostuin mielelläni. Olen siis toimintaterapeutti ja nykyisin työskentelen Tampereella Medifamilia Oy:ssa.
Omat asiakkaani ovat pääosin lapsia ja terapia toteutuu normaalisti kouluissa, päiväkodeissa, asiakkaiden kotona tai terapiavastaanotolla. Asiakkaat tulevat usein terveydenhuollon lähetteellä ja terapia on yleensä Kelan tai kaupungin kustantamaa. Työ on hyvin liikkuvaa ja parhaimmillaan saatan päivän aikana käydä viidessä eri päiväkodissa/koulussa.
Tavoitteena toimintaterapiassa voi olla mm. itsesäätelyn, tunnetaitojen, kaveri- ja leikkitaitojen, hienomotoriikan, hahmottamistaitojen, sensomotoriikan, tarkkaavuuden ja toiminnanohjauksen vahvistaminen.
Joskus terapiassa voi olla niin kivaa, että lopettaminen harmittaa. Tällöin time timer auttaa ennakoimaan lopettamista: kun kello soi, on aika siivota leikit. Time timer toimii hyvin myös pitkäjänteisen työskentelyn tukena: Jaksa tämä aika niin sitten on sinun valitsema leikki.
Toimintaterapeutin opinnot
Moni oli kovin kiinnostunut toimintaterapian opiskelusta, avaan hieman omaa opintopolkua. Aloitin toimintaterapiaopinnot lukion jälkeen Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Päästäkseen toimintaterapeutiksi ei siis tarvita pohjakoulutuksia, vaikka varmasti monenlaisesta kokemuksesta on työssä hyötyä esim. koulunkäyntiavustajan tai lähihoitajan koulutus. Nykyisin on myös mahdollista hakea monimuoto-opiskelijaksi, jolloin opinnot toteutuvat pääosin etänä. Opintojen laajuus on 210 op eli opinnot kestävät noin 3,5 vuotta.
Toimintaterapeutti voi työskennellä monipuolisesti eri-ikäisten ja erilaisten asiakkaiden kanssa esim. mielenterveys, AVH, reuma, kotikuntoutus yms. Työllisyystilanne etenkin avoterapiapuolella on hyvä. Toimintaterapeutin vähimmäispalkka Toimintaterapialiiton mukaan on 2438 €, mutta palkkaan vaikuttaa sijainti, työn vaativuus ja kokemusvuodet. Kannattaa siis neuvotella siitä.
Meillä opinnoissa painotettiin paljon ryhmätöitä ja tiimityöskentelyä, mikä on toki hyvä asia nyt kun työelämä sisältää paljon moniammatillista yhteistyötä. Opintoihin sisältyi kolme pidempää harjoittelujaksoa, jotka valitsin itse.
Ensimmäinen harjoitteluni oli Tampereella Hatanpään puistosairaalan neurologisella osastolla. Harjoittelijana pääsin työskentelemään asiakkaiden kanssa, joilla oli ollut erilaisia aivotapahtumia tai neurologisia sairauksia (aivoverenvuoto, tapaturmat, ALS, MS). Vaikka itselle oli selkeää, että haluan työskennellä lasten kanssa, oli upeaa tutustua myös terapiaan aikuisten kanssa. Aikuisten kanssa kuntoutusta ei tarvitse verhota leikkiin, vaan asioista puhutaan asioina esim. millä toiminnoilla voidaan vahvistaa käden toimintaa.
Toinen pitkä harjoitteluni oli Tansaniassa kehitysvammaisten lasten päiväkeskuksissa. Tansaniassa toimintaterapeuttina työskentely oli luonnollisesti hyvin erilaista ja ainakin opin miten terapiaa voi toteuttaa myös vähäisillä välineillä, kun vain käyttää mielikuvitusta ja luovuutta.
Kolmas harjoitteluni oli yksityisellä puolella lasten toimintaterapian parissa eli juurikin samanlaista työtä, mihin itse päädyin. Harjoittelujen lisäksi opinnot sisälsivät isomman kehitystehtävän, jonka kirjoitin etäterapiasta (joka tulikin erittäin ajankohtaiseksi viime vuonna) ja opinnäytetyön tein mielenterveyspuolelle.
Suosittelen valitsemaan huolella harjoittelupaikat ja isommat tehtävät, sillä ne monesti tukevat työllistymistä ja luovat verkostoja. Teoriaopintoja käydään kyllä monipuolisesti ja tutustutaan erilaisiin asiakaskuntiin, mutta harjoittelujen ja muiden tehtävien avulla tietoa voi syventää juuri sinua kiinnostavista aihealueista. Sanotaanko, että vaikka minulla onkin toimintaterapeutin koulutus, olisin melko pulassa, jos nyt pitäisi mennä reumaosastolle töihin tekemään lastoja.
Kuvat tukevat toimintastruktuurin hahmottamista.
Miten toimintaterapia alkaa?
Lisäksi terapiaprosessia pyydettiin avaamaan ja ajattelin, että se on hyvä käydä läpi keksitynesimerkkiasiakkaan Miinan kautta.
Miinan päiväkodissa on herännyt huoli Miinan kehityksestä, kun hän usein varmistaa aikuiselta mitä pitää tehdä esim. siirtymät, pukeutuminen, vessakäynnit. Vapaissa leikkitilanteissa Miina jää herkästi seurailemaan toisten leikkiä sen sijaan että osallistuisi itse leikkiin ja kynätehtävistä kieltäytyy kokonaan.
Miina saa lähetteen neuvolassa toimintaterapia-arvioon kaupungin toimintaterapeutille. Jonot arvioihin vaihtelevat kunnittain, mutta joskus odotusaika saattaa olla harmittavankin pitkä. Arvioiva terapeutti arvioi Miinan taidot ja kuntoutustyöryhmässä arvioidaan kuntoutuksen tarve. Kuntoutussuunnitelmaan kirjataan laajemmat tavoitteet, jotka tässä tapauksessa voisivat olla toiminnanohjauksen, leikkitaitojen ja hienomotoriikan vahvistuminen.
Terapiaa haetaan vuodeksi esim. 30x60min koti/koulu ja vastaanottokäynteinä. Arvioiva terapeutti auttaa sopivan terapeutin metsästyksessä. Jep, käytän sanaa metsästys, koska aina ei vapaita paikkoja ole automaattisesti saatavilla. Tässä tapauksessa nyt minulla on juuri vapautunut asiakaspaikka ja voin ottaa Miinan asiakkaakseni.
Jos terapian maksajana on Kela, odotetaan vielä Kelan hyväksyntä ja sitten voidaan aloittaa itse terapia. Alussa tavataan yhdessä perheen kanssa, sovitaan sopivat aikataulut ja toteutus. Kuntoutussuunnitelman pohjalta mietitään yhdessä vanhempien ja lapsen päiväkodin henkilökunnan (ja tietenkin yhdessä lapsen, jos kykeneväinen) kanssa lapselle tarkoituksenmukaiset konkreettiset tavoitteet.
Tässä tilanteessa tavoitteena voisi olla toiminnanohjauksen vahvistuminen:
muistan pestä kädet aina vessakäynnin yhteydessä
leikkitaitojen vahvistuminen: Leikin tarinallisuus lisääntyy ja leikissä näkyy selkeä yksinkertainen tarina
hienomotoriikka: opin kirjoittamaan oman nimeni
Kun tavoitteet ovat saavutettavissa olevat, tarkoituksenmukaiset ja konkreettiset, on niihin helpompi kaikkien sitoutua. Käynnit toteutuvat sovitusti päiväkodissa.
Tunnekorttien avulla voi harjoitella tunteiden nimeämistä ja tunnistamista.
Esimerkkikäynti
Miina on juuri syönyt aamupalan ja tulee hyvällä mielellä terapeuttia vastaan. Siirrytään sovittuun terapiatilaan (voi olla esim. yhteinen leikkitila) ja piirretään terapiavihkoon tunnin struktuuri. Kuvitettu tunnin struktuuri auttaa tehtäviin motivoitumisessa ja tehtävien järjestyksen hahmottamisessa.
Kotona taas Miina voi kertoa vihon avulla, mitä terapiassa on tehty. Aluksi käydään läpi kuulumisia ja herätellään kehoa esim. laululeikin avulla ja tehdään erilaisia rytmitaputuksia (keskilinjan ylityksiä, sarjallisuus, vuorovaikutus).
Sitten voidaan siirtyä hienomotoriikkaa vahvistaviin harjoituksiin. Koska kynätehtävät ovat vielä vaikeita ja epämieluisia, etsitään joku sellainen tapa, joka on Miinalle mieluisa ja helpotetaan toimintaa. Esimerkiksi paksut kynät/tussit, joista helpompi saada kiinni tai vesimaalaus, vibrakynä, piirretään sormella ilmaan/selkään tai unohdetaan kokonaan piirtäminen ja tehdään jotain muuta visuomotoriikkaa kehittävää.
Kun tehtävä on sopivan tasoinen ja lapsi on motivoitunut, oppiminen mahdollistuu helpommin. Positiivinen palaute pienestäkin onnistumisesta on tärkeä.
Harjoitellaan ohjeen mukaan toimimista ja helmien pujottelu vahvistaa hienomotorisia valmiuksia.
Toiminnanohjausta voi harjoitella esim. lautapelejä pelaamalla, kun pitää vuorotella, noudattaa sääntöjä ja jatkaa toimintaa. Legorakentelut ovat myös hyvä keino harjoitella toiminnanohjausta, kun pitää seurata ohjetta, jatkaa toimintaa ja lisäksi hienomotoriset ja hahmottamistaidot kehittyvät.
Lopuksi voidaan ottaa mieleinen leikki. Miina tykkää todella paljon Ryhmä Hau-hahmoista. Leikissä Miina kuitenkin jää enemmän tutkimaan hahmoja tarinallisen leikin sijasta. Luen Miinalle lyhyen tarinan ja leikitään yhdessä tätä tarinaa hahmoilla. Lisäksi hahmot voivat tehdä asioita, jotka ovat Miinalle tuttuja päivittäisiä asioita kuten syöminen, peseytyminen, nukkuminen.
Minä voin antaa Miinalle leikki-ideoita, joihin hän voi tarttua ja pikkuhiljaa Miina kehittyy ja osaa jatkaa myös tarinaa loogisesti apukysymysten avulla esim.: ”Mitä Halti tekisi ennen kuin menee nukkumaan”. Miina vastaa: ”Syö iltapalaa”, ja tämä sitten leikitään yhdessä.
Jumpparadan ympärille voi keksiä mieleisen seikkailuleikin ja harjoitella etenemään radalla sovitussa järjestyksessä. Samalla kehitetään monipuolisesti mm. tasapainoa, koordinaatiota, silmä-käsi yhteistyötä, asennonhallintaa ja sensoriikkaa.
Terapian päätteeksi usein keskustellaan päiväkodin henkilökunnan kanssa, vaihdetaan kuulumisia ja kerrotaan terapian toteutuksesta sekä mietitään sopivia keinoja edistää Miinan arkea. Nyt tavoitteena oli, että Miina pesisi kädet aina vessakäynnin yhteydessä ilman että aikuisen tarvitsee siitä erikseen muistuttaa. Otetaan käyttöön esim. palkkiotaulu, johon Miina laittaa rastin aina, kun on muistanut pestä kädet itse. Alkuun aikuinen voi ennakoida ja muistuttaa ennen vessakäyntiä, että nyt muistetaan pestä kädet ja lisäksi kuvatuki muistutukseksi. Harjoitusten myötä toiminta automatisoituu ja Miina ei tarvitse enää aikuisen jatkuvaa muistutusta.
Koska terapia toteutuu vain kerran viikossa, on vanhempien ja varhaiskasvatuksen työntekijöiden rooli merkittävä taitojen kehittymisessä ja arkeen siirtymisessä. Yhteistyötä tehdään tiiviisti niin päiväkodin henkilökunnan ja vanhempien kanssa sekä mietitään lapselle sopivia harjoituksia ja ratkaisuja perheen voimavarojen puitteissa.
Palkitsevaa ja merkityksellistä työtä
Pienilläkin muutoksilla voi tukea jo suuresti lapsen kehitystä ja lisätä osallisuutta esim. sen sijaan että antaa kokonaan vastauksen tai tekee puolesta, voi helpoilla apukysymyksillä tukea toiminnanohjausta. Tai palapeliä kootessa ei anna kerralla kaikkia paloja, vaan helpotetaan antamalla muutama pala kerrallaan. Tässäkin apukysymyksistä voi olla hyötyä: ”Etsi pala, jossa on punaista”.
Lasten kanssa työskennellessä on parasta nähdä lasten innostus ja aito riemu onnistumisista. Työ on palkitsevaa, kun usein jo pienessä ajassa näkee oppimista ja edistymistä. Tälläkin viikolla yksi lapsi oppi tekemään terapiassa itse rusetin ja toinen oppi nousemaan luistimilla itsenäisesti pystyyn (kovan harjoittelun tuloksena tietysti). Terapeuttina saan vaikuttaa omiin työaikatauluihini ja suunnittelen terapiat itse.
Ilmapallosulkkis on jopa vähän stereotyyppinen toimintaterapian aktiviteetti, mutta se on loistava harjoitus mm. keskilinjan ylitykseen, silmä-käsi yhteistyöhön, vuorotteluun.
Tälläkin viikolla tasapainoa on vahvistettu luistelemalla, sarjallisuutta ja koordinaatiotaitoja vahvistettu hiihtämällä ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja sekä prosessitaitoja vahvistettu rakentamalla lumiukko. Minulta usein kysytään, että voiko lapsi oppia koskaan jotain tiettyä taitoa. Vastaan että en voi luvata, mutta harjoittelun ja toistojen myötä se voi olla mahdollista (mikäli ei selkeää fysiologista estettä asialle). Mikä monelle lapselle kehittyy luonnostaan, esim. konttaaminen, ei olekaan itsestään selvyys kaikille, vaan se pitää erikseen harjoitella.
Työ on monipuolista ja vain mielikuvitus on rajana mitä lasten kanssa voi tehdä. Taustalla tietysti on ajatus mikä harjoiteltava asia on. Haluankin korostaa, että tämän kirjoituksen esimerkissä oli vain yksi tapa monesta ja kuntoutuksessa tulee aina huomioida perheen tilanne sekä lapsen tarpeet ja mikä juuri heille on merkityksellistä.
Heinä-elokuun taite 2016, jolloin odotin esikoista.
Ensimmäinen kuukausi vuotta 2021 jo takana. ”Voi ihmettä”, sanoisi esikoinen. No niinpä. Kuvia katsellessa tuntuu niin hassulta. Vielä tammikuun alussa potkupyöräiltiin täysin paljaan maan ympäröimänä ja nyt ulos katsoessa näen lunta enemmän kuin monena muuna vuotena yhteensä. Ihanaa!
Tammikuun kymmenen luetuinta postausta on nyt listattuna. Ne löytyy linkkeineen alta.
Helmikuuta mennään. Huisia! Kesä kevät on jo ihan lähellä. Nyt nautin vielä lumesta sen minkä raskausvoinneiltani pystyn. Onneksi aurinko ja lisääntyvä valo tuo hyvää mieltä myös lasin läpi.
Jokainen vanhemmaksi ensimmäistä kertaa tuleva tietää sen tunteen, kun ei ymmärrä vauvan varustelusta yhtään mitään. Jokainen asia harsoliinasta rattaisiin sisältää pelkkää jargoniaa ja selvitystyössä menee entistä enemmän sekaisin. Valitako tämän hetken trendikkäimmät vai esimerkiksi luomumateriaaleista valmistetut Naturkind-vaunut?
Ensinnäkin mitä tarkoittaa yhdistelmävaunut? Se tarkoittaa runkoa, johon saa kiinni vaunukopan ja ratasosan. Vaunukoppa on nimensä mukaisesti kopan mallinen ja siellä vauva matkaa ensimmäiset kuukaudet. Yleensä siinä vaiheessa vaihdetaan vaunukoppa ratasosaan, kun vauva ei viihdy enää täysin makuuasennossa.
Kuopus on matkannut nyt noin vuoden verran Naturkindin yhdistelmävaunuilla, joten käyttökokemuksia uskallan sen perusteella jo antaa. Kerroin ja esittelin viime vuonna miksi päädyin Naturkindin vaunuihin. Markkinoille on tullut viime vuosina eri vaunumerkeille sähköavustusta, entistä pienempään tilaan menevää ja sirompaa mallia. Silti olen ollut todella tyytyväinen valintaamme. Ai miksi?
Jousitus kuin maastopyörässä
Liikumme rattailla pääasiassa hiekkateillä ja lähiön kevyenliikenteenväylillä. Nyt kun tietää millaista on liikkua hyvän jousituksen kanssa ei ymmärrä miten on voinut lykkiä esikoista huonolla jousituksella, vaikka sitä lykkikin pääasiassa asvalttiteillä. Naturkindien runkojousitusta saa säädettyä ja niissä on jousitetut etu- ja takapyörät. Olen tykännyt pitää jousitusta auki oikeastaan koko ajan, koska se myötää omaa liikkumista paremmin. Jousituksen ansiosta näillä on juostu myös juoksulenkkejä, vaikka ei varsinaiset juoksurattaat olekaan.
Lumisohjossa renkaat pureutuisi paremmin, jos renkaiden urat olisivat syvemmät. Renkaiden koon ansiosta rattailla on kuitenkin todistetusti paineltu pitkin metsiä ja jopa Yyterin hiekkarantoja.
Etupyörät pyörivät akselinsa ympäri, mutta ne on myös iisisti lukittavissa. Ajovakaus ei ole yhtä tukeva kuin kiinteissä etupyörissä, mutta kääntyvät etupyörät ovat olleet esimerkiksi bussilla liikkuessa järkevä valinta.
Tilaa vielä vauvavuoden jälkeenkin
Ratasosan tilavuus on hyvä ja vuoden ja 4 kuukautta vanha kuopus mahtuu sinne hyvin toppavaatteineen ja villapusseineen koisimaan. Selkänojaa saa säädettyä portaittain aivan makuuasennosta 90 asteen kulmaan. Säätäminen on helppoa ja nopeaa.
Painoraja rattaissa on 22 kiloa eli voisin hyvin myös kuljettaa esikoista näissä vielä. Vaan onpa näillä hädän hetkellä lykitty sekä esikoista että kuopusta samaan aikaan, eli reippaasti yli 30 kiloa ongelmitta. Rattaat on markkinoiden kevyimpiä ja siroimpia malleja verratessa huomattavasti painavammat, mutta liikkuessa sen tuntee vakautena ja jämäkkyytenä.
Meillä ei ole ollut matkarattaita ollenkaan. Naturkindit on ollut helppo kasata ja ottaa mukaan. Vaunukoppa toimi myös aikanaan hyvin matkasänkynä.
Arkeen helpoutta ja luksusta
Työntöaisan materiaali on luonnonkorkkia. Se voi tuntua mitättömältä, mutta kun on lykkinyt satoja ellei tuhansia tunteja rattaita, aisan tuntuma käteen onkin ollut yllättävän oleellinen. Näillä kylmillä säillä siihen tarttuessa työntöaisa ei tunnu kylmältä ja kesällä se ei hiostanut käden alla. Se ei tunnu käteen liukkaalta, mikä ihana sekin.
Erityisen tyytyväinen olen ollut lampaantaljapussiin, joka myydään erikseen. Se on ollut meillä käytössä oikeastaan koko ajan kesäkuukausia lukuunottamatta. Se on helpottanut murehtimista tuleeko kylmä tai kuuma. Villapuku, pipoineen, tumppuineen ja tossuineen on riittänyt muutaman asteen pakkasille asti ja kuumaveriset vauvat varmasti pidemmällekin. Villa lämmittää, mutta myös hengittää. Pussin asentaminen vie aikaa ja sitä ei helposti oteta välillä pois, mutta se myös pysyy hyvin paikallaan eikä valu tai irtoile.
Se miksi Naturkindeihin päätyy on ehdottomasti niiden eettisyys ja vastuullisuus vaunumarkkinoilla. Materiaalit on luonnonmukaiset, kestävät ja myrkyttömät. Naturkindin vaunut tehdään käsityönä Itävallassa, joten nämä valitsemalla tietää ettei vaunuja ole valmistettu vaarallisissa ja epäinhimillisissä työoloissa. Tiedän myös näiden tuudittavan vielä monta onnellista pientä ihmisen alkua.
Nyt pieniä hikikarpaloita tuottaa vain kevätvauva. Riittäisikö kuopukselle siinä vaiheessa jo pelkkä seisomalauta vai tarvitsemmeko me vielä tuplarattaat. Kääks.
Koeajolle Wauva-kauppaan
Itse päädyin ilman koeajoja Naturkindeihin, mutta niitä pääsee myös koeajamaan Tampereen Wauva-kaupassa. Wauva-kauppa hoiti kaiken puolestamme. Toimitusajaksi he arvioivat 8 viikkoa, mutta meidän vaunut tulivat puolet nopeammin. Wauvan henkilökunta tsekksi tilauksen vielä ennen minulle lähettämistä, joten minun ilokseni jäi vain nauttia laadukkaista vaunuista.
Jos päätyy ostamaan vaunut verkon kautta, kannattaa huomioida paketin olevan – no kookas. Paketti mahtui nippanappa meidän farmariin, eli kannattaa huomioida ennen postiin lähtöä miten lähtee vaunuja hakemaan. Toisaalta kasaus sujuu niin nopeasti, että miksipä ei kokoaisi niitä postissa ja huristelisi uusien yhdistelmien kanssa kävellen tai bussilla kotiin.
Onnellisia kilometrejä kaikille pikkuisiaan lykkiville!
Tätä kysytään aina välillä. Miten jaksan? Miten lataudun? Mistä saan voimaa pikkulapsiarjessa, vammaisen lapsen vanhempana, raskaana? Lyhyt vastaus on etten jaksakaan. Pidempi vastaus – mutta tuskin tyhjentävä tulee tässä.
Koska vertaamme niin helposti itseämme muihin ja muiden tekemisiin tai tekemättä jättämisiin on tärkeää tiedostaa ensin millainen itse on. Voisin sanoa olevani perusluonteeltani touhukas. Mielekäs puuhaileminen ei kuormita minua, päin vastoin. Nautin yksinolosta ja hiljaisuudesta, mutta en uuvu kovin herkästi, vaikka hiljaisuutta ei olisikaan ollut omiin tarpeisiin tarpeeksi.
Väsymys on yksi omaan jaksamiseen merkittävimmin vaikuttava asia. Kun viime syksynä pahoinvoinnin lisäksi lapset nukkuivat yöt huonosti, olin aivan rikki. Siihen auttoi se, että töistä karsin mahdollisimman paljon ja nukuin silloin kun lapset eivät olleet kotona. Jos olisin ollut palkkatyössä olisin todennäköisesti hakenut sairaslomaa. Tai ainakin olisi pitänyt. Puoliso myös mahdollisti viikonloppuisin minulle nukkumista. Paljon nukkumista.
Ruoka on itselleni toinen hurjasti iloa ja hyvinvointia tuova asia. Toki rakastan myös jäätelöä ja leivoksia, mutta vieläkin enemmän rakastan laadukasta hyvää ruokaa. Ravintoloissa käynti, välillä take away ja kotona pitkänkaavan mukaan valmistetut elämykset tuo minulle hyvää oloa. Kun ei kokkaakaan kieli vyön alla vain koska on pakko ja mistä lapset pitävät, saan ruuan laittamisestakin hyvän fiiliksen. Raskausajat poislukien se myös sisältää kylkeen viiniä ja kepeää musiikkia. Alkuraskauksien aikana ruokaympyräni on aina koostunut lähinnä ranskalaisista ja erilaisista kasviskeitoista ja mehusta. Paljon ei siis iloa irronnut tältä sektorilta.
Keikat, teatteri, tyttöjenillat, juhlat ja niiden järjestely tuo elämääni sellaista kepeyttä ja kuplia, josta myös nautin. Ei ole liiemmin ollut mitään näistä koronan vuoksi tarjolla.
Liikunta ja varsinkin itsensä äärimmilleen asettaminen tuo minulle valtavasti voimaa. Alkuraskauden pahoinvoinnin aikaan oli tosi vaikeaa saada itsensä ulos, mutta itselläni se ulkona olo helpotti pahoinvointia. Väsymyksen ja pahoinvoinnin vuoksi kuitenkin säännöllinen liikunta on jäänyt pois. Siksikin tuntuu, että on ollut uuden äärellä, millä ladata itseään ja tyhjentää päänsä. Tämänhetkinen elämäntilanne oli vienyt pois kaiken sen, joka minua on eniten ladannut; riitävä uni, hyvä ruoka ja korkeasykkeinen liikunta.
Mistä sitten ammentaa voimaa?
Mieleeni tupsahtaa hoidettavia asioita yleensä päivän mittaan. Pyrin kirjoittamaan sen heti ylös, jotta se vapauttaa minut tekemättömien asioiden muistelemiselta. Teen päivittäin listoja hoidettavista asioista. Se auttaa minua saamaan sen pois päästäni. Jaan asioita kalenteriin niin, että hoidettavat asiat jakaantuu. Sellaiset, jotka voi odottaa sijoitan myöhempään ajankohtaan. En kumita hoidettuja asioita, vaan ruksaan tai vedän ne yli. Se, että näen myöhemminkin konkreettisesti miten paljon asioita on myös tullut hoidettua auttaa antamaan itselleni kiitosta. Teen koko ajan, vaikka se ei siltä näytä tai tunnu. Esimerkiksi sähköpostit tai soitetut puhelut vievät paljon aikaa. Nykyisin kirjoitan nekin ylös, jotta näen mihin aikaani on kulunut.
Nautin puhtaasta ja sotkuttomasta kodista ja olen tehnyt sitä oman ajan kustannuksella. Meillä puoliso todellakin osallistuu kodinhoitoon, on tainnut ottaa siitä jopa viime vuoden puolella isompaa roolia kuin minä. Olen pyrkinyt etten siivoa silloin kun lapset nukkuu tai ei ole kotona. Nykyisellään se jo toisinaan onnistuu, vielä viime syksynä ei ollenkaan, kun lapsia piti vahtia koko ajan käsivarren mitan päässä. Silloin siedätin itseäni. Kiiltävillä kaakeleilla ei ole väliä siinä kohtaa jos uuvun lopullisesti.
Koen omaavani melko korkean resilienssin. Elämäntilanteen ollessa poikkeuksellisen kuormittunut tai on murhetta itsestä tai läheisistä en yleensä menetä yöuniani, en koe elämääni epäonnistuneeksi enkä muutu toimintakyvyttömäksi. Se ei tarkoita ettenkö kokisi huonoa omaatuntoa tekemättömistä töistä, ahdistuisi tai olisi pahalla mielellä ja etteikö välillä tunnu siltä ettei itseään saa ylös sohvalta väsymyksen vuoksi.
Koen enemmänkin, että pystyn elämään niiden tunteiden kanssa ja mieleni karsii vähemmän tärkeistä asioista. Esimerkiksi lähes kaiken ruuan aina alusta valmistavana hain noutoruokaa ja söimme eineksiä. Iltaisin siistin kodin sijaan lelut jää lattialle ja menen samaan aikaan lasten kanssa nukkumaan. Lasten terveydestä huolta pitävänä hampaiden pesuista on lipsuttu. Lasten areena pyöri ilman pienintäkään omantunnon tuskaa ruutuajat paukkuen ja minä makaan sohvalla, vaikka se ei tehokasta ajankäyttöä olekaan oman pään sisällä. Jos resilienssi on terminä vieras, siitä on kirjoitettu ymmärrettävästi esimerkiksi Mieli ry:n sivuilta.
Korostan kuitenkin, että jos lasten perusoikeuksia laiminlyö kuukaudesta toiseen, kuten lapsi ei pääse ulkoilemaan ja hampaat jää pesemättä, se ei ole ok. Silloin pitää hakea apua esimerkiksi ottamalla lastenneuvolaan yhteyttä.
Äänikirjat on ollut yksi pelastukseni. Varsinkin kun nukutan lapsia niin enää en ahdistu jos nukahtaminen kestää, koska voin samalla kuunnella kirjoja ja tarvittaessa lohduttaa ja antaa läheisyyttä. Silloin nipistynyt oma aika ei tunnu niin pahalta.
Luonto tuo minulle myös voimaa. Vaikka en pystyisi ja jaksaisi liikkua paljon, kävely luonnossa rauhoittaa levotonta mieltä. Eväät kuuluu usein itselleni oleellisena osana retkeä. Lämmin juotava ja lemppariherkut antaa syyn pysähtyä, vaikka mitään syytähän ei pitäisi tarvita. Pääasia kuitenkin, että saan pysäytettyä itseni. Pysähtyminen auttaa olemaan osa luontoa. Tuleepa mieleeni alkuraskaudessa tehty reissu Linnavuorelle, jonne ei olisi lähtiessä ollut millään voimia lähteä.
Kirjoittaminen auttaa myös itseäni jäsentämään omia ajatuksia ja tunteita. Nyt kun kirjoittaa työkseenkin, kirjoittaminen ei ole aina samalla tavalla meditatiivista. Olen kuitenkin yrittänyt, että kirjoitan vain silloin kun hyvältä tuntuu, jotta kirjoittaminen pysyy terapeuttisena. Olen myös käynyt psykologilla neuvolan kautta muutamia kertoja peilailemassa omia fiiliksiä. Jokainenhan meistä kyllä tarvitsisi läpi elämän rinnalleen säännöllisen epäsäännöllisen psykologin sanon minä.
Retkeily myös muiden kanssa tuo minulle voimavaroja. Retket ei tarvitse olla pitkiä, mutta kun ne jakaa muiden kanssa, saa apukäsiä taukoihin ja jakaa yhteistä iloa luonnosta. Myös eväiden jakaminen ja yhdessä tulen äärellä istuminen tuo sellaista hyvää ja levollista mieltä. Luonnossa yhdessä liikkuminen on myös turvallinen tapa tällä hetkellä nähdä myös ystäviä ja heidän perheitään.
Säännöllinen lapsivapaa on tuonut tunteen etten ole lapsissa kiinni koko ajan. Viime vuonna päätimme yrittää suunnittella ja järjestellä etukäteen joka kuukaudelle lapsivapaan. Kuopuksen ollessa alle vuoden ikäinen olimme poissa tunteja ja viime syksynä kuopus oli ensimmäistä kertaa myös yökylässä. Vuoden aikana kävimme esimerkiksi boulderoimassa, leffassa, päiväreissulla Helsingissä, pelaamassa padelia ja maastopyöräilemässä ja melomassa. Korona rajoittaa ja on rajoittanut, mutta sen sallimissa rajoissa on enemmän kuin suotavaa jatkaa elämistä.
Ihan vain kotona oleminenkin on todella jees, mutta me olemme kokeneet lopulta meille enemmän voimaa tuovan uudet yhteiset kokemukset ja poistuminen arkiympyrästä. Joka toinen kuukausi minä järjestän ohjelman ja joka toinen kuukausi puoliso. Silloin vastuu yhteisestä ajasta myös jakaantuu.
Voimaa tuovat asiat saa muuttua elämän aikana
Esikoisen aikana löysimme iltaisin yhteisen ajan telkkarin ääreltä. Leffaillat kotona ja sarjat. Sitä ennen me emme juuri telkkaria edes katsoneet, mutta koska meillä ei ollut silloin lastenvahteja, jotta olisimme voineet lähteä pois kotoa, piti keksiä jotain kotiin. Sitä ennen kävimme yhdessä salilla ja muuten liikkumassa. Silloin myös astangajoogasin aktiivisesti.
Toisten ilahduttaminen antaa myös minulle voimaa. Yllätyksenä viety kukkakimppu siskolle, ystävälle lähetetty kortti, puolisolle iltavuoron jälkeen kynttilänvaloon katettu lempiruoka… Toisen ilahtuminen antaa itsellekin voimaa. Sama kun joku on leiponut kakun kahvipöytään tai haluaa viedä lapset ulkoilemaan. Se, että joku on ajatellut minua ja näkee vaivaa minun vuokseni tuo suunnattoman paljon voimaa.
Tärkeimpänä koen kuitenkin vierelläni ihmisen, joka haluaa haaveilla ja suunnitella kanssani. Mitä tehtäisiin ensi kesänä tai ensi viikonloppuna. Tukee työrintamalla ja elämässä eteenpäin, jakaa intohimoa. Nauraa ja hassuttelee. Nauttii perhearjesta kanssani.
Viime kesän lomareissun yksi hienoimmista näköaloista oli ehdottomasti Sysmän Kammiovuoren laella. Itse polku Kammiovuorelle tuntui kuin miltä tahansa kuusimetsältä Varsinais-Suomessa eikä ollut mitenkään erityisen kiinnostava. Mutta se näky joka eteen avautui laella oli sellainen ettei sitä olisi millään uskonut. Lisäksi tunnelma oli vallan erilainen kuin Kolilla, kun pitää jonottaa omaa vuoroa kuvien ottoa varten. Kammiovuorella sai kokea luonnon rauhan.
Ajo-ohjeet
Sysmästä päin tultaessa Kammiovuori löytyy, kun ajaa tietä 612 pitkin 24 kilometriä Luhankaan päin. Sen jälkeen kääntyy tie Vintturintielle, jota ajetaan 2 kilometriä. Sitten käännytään vielä vasemmalle Nutturintielle ja sitä ajetaan noin kilometrin verran. Parkkipaikka ja reitin lähtöpiste tulee vastaan tiellä niin ettei siitä voi erehtyä. Viime kesänä oli tietöitä, jonka vuoksi kiertelimme mistä sattuu pieniä teitä. Toivottavasti ne on jo kunnossa.
Reittikuvaus
Kesäreissumme alku oli hyvin märkä ja Kammiovuorelle kiipeämistäkin ennen sattui sadekuuro. Onneksi lähdimme uhmaamaan silti polulle, koska lopulta sade loppui melko nopeaa ja Kammiovuoren laella meitä helli jo aurinko. Polku oli alussa mutainen, mutta pääsimme kenkiä kastelematta kuitenkin kivasti polun reunaa.
Reitti on 4 kilometriä edestakaisin ja osittain rengasreitti. Mennessä menimme reitin haarautuessa vasemmalta. Se on parisataa metriä lyhyempi kuin oikeanpuoleinen reitti. Me tulimme neidin kanssa takaisin tätä toista reittiä, mutta pojat tuli lyhyempää reittiä, koska nälkä alkoi selkeästi yltyä kuopuksella.
Reitti Kammiovuoren huipulle on juurakkoista, kivistä ja jatkuvasti mennessä nousevaa kuusimetsää, mutta sanoisin silti sen helppokulkuiseksi lastenkin kanssa. Jos siis alla on retkeilyä ja vaihtelevakulkuinen maasto enemmän kiehtoo kuin ärsyttää lasta. Meidän neiti posotti tuon koko 4 kilometrin matkan omin päin eikä juuri auttaa saanut jyrkissäkään mäissä. Palatessa eri reittiä kuin mennessä oli portaat.
Siirtolohkare Linta
Nähtävyydet
Matkan varrelta löytyy siirtolohkare Linta ja hiukan polulta poiketen Hiskiaan luola ja tulentekopaikka (me emme tulistelleet tällä reissulla). Näistä ja portaiden jyrkkyydestä näkee kuvia Luontopolkumies-blogista. Näitä luonnonihmeitä en osaa vielä tarpeeksi arvostaa eikä niille poikkeaminen omaan matkaan tuonut lisäarvoa. Mutta jota niiden historia ja olemassaolo kiinnostaa niin sieltä niitä löytyy.
Kammiovuoren laella on iso pirttipöytä, jonka äärellä voi evästellä. Pienten lasten kanssa alue ei tosin ole mitenkään stressivapaata, sillä jyrkänne on lähellä ja putoamisvaara suuri. Meidän iloiseksi yllätykseksi lapset kuitenkin hakeutui yllättävän vähän tyhjän päälle. Eväät veti ilmeisesti sen verran hyvin puoleensa.
Kammiovuori on Itä-Hämeen korkein kohta ja sanoisin sen tällä kokemuksella yhdeksi upeimmaksi kohteeksi eteläisessä Suomessa. Visit Päijänteen Instagramia seuratessa maisemat ei ole myöskään talvella yhtään hullummat.
Mihinhän sitä tänä kesänä lähtisi. Kokoonpano on taas erilainen ja jos luulenpa, että tämän kesän Kuusamon reissu jätetään välistä. Toivotaan kuitenkin kaiken menevät hyvin ja pääsemme kuitenkin retkeilemään ja seikkailemaan, vaikka lähellekin. Mutta jos sinulla on vielä Kammiovuori tsekkaamatta niin suosittelen <3
Varsinkin etelässä poikkeuksellisen luminen talvi on tuonut mukanaan iloa, mutta myöa paljon murhetta talviliikunnasta lapsille ja perheille. Monissa päiväkodeissa ja kouluissa on nyt ohjelmassa luistelua ja hiihtoa, mutta ei kaikille. Eikä tämä kosketa vain meitä etelässä asuvia, vaan ihan kaikkia pohjoisinta Suoma lukien. Se, että pohjoisessa on lunta enemmän ja pidempään ei tarkoita sitä, että perheillä olisi mahdollisuudet hankkia talviurheiluvälineitä ja harjoittaa luistelua, hiihtoa, laskettelua…
Elsa Heiko puhui Instagramin stooreissa hyvin siitä, miten monenlaiset muutkin asiat kuin raha vaikuttaa siihen ettei talviurheiluvälineitä ole kaikissa perheissä. Vaikka välineitä löytyy käytettynä ja saisi jopa ilmaiseksi, niiden etsiminen, hakeminen, huoltaminen ja korjaaminen vie resursseja. Eikä välineiden omistaminen riitä, vaan resursseja pitäisi olla myös sinne toiminnan äärelle viemiseen ja ohjaamiseen.
Ketään ei (toivottavasti) pakoteta hankkimaan välineitä, mutta laittamalla toiset samaan aikaan pulkkamäkeen ja toiset suksille alamme tehdä jo hiljaista kastijakoa. Pulkkamäkiin laitetaan myös lapset, joilla harjoituskertoja ei ole takana tai niitä on vain muutamasti. Tätä perustellaan turvallisuudella. Tämä tarkoittaa siis sitä, että harrastamaan pääsevät ne, joilla on siihen mahdollisuus myös vapaa-ajalla. Ajatus että kyllä 30 vuotta sitten hiihdettiin ja luisteltiin on laiskaa ajattelua tämän päivän perheiden tilanteista ja tarpeista. Kyllä niitä vammaisia ja köyhiä on silloinkin ollut. Silloin 30 vuotta sitten vammaiset olivat vain piilossa, joten ei ihme jossei sellaisten ihmisten olemassaoloa edes ymmärrä.
En ole huolissani siitä etteikö oma lapselleni pääsisi kotona luisimille ja harjoittelemaan eri lajeja monipuolisesti. Olen huolissani kaikkien niiden lasten puolesta, joiden perheissä ei ole varaa hankkia niitä luistimia tai mahdollisuuksia viedä lasta harjoittelun ääreen.
Mitä jos ajateltaisiinkin, että luistelemaan viedään ne, joilla ei ole siihen mahdollisuutta vapaa-ajalla? Hyväksyttäisiinkö tämä yleisesti? Ei, en vaadi, että luistelemaan viedää vain ne lapset, jotka sinne ei muuten pääse vaan tasa-arvoisia mahdollisuuksia ihan jokaiselle. Jos kaikkia lapsia ei ole mahdollista viedä luistelemaan, silloin luistelemaan ei mene kukaan. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen toiminnan pitäisi olla sellaista johon kaikilla on yhtälaiset mahdollisuudet.
Tämä(kin) tuntuu varmasti monesta ylimitoitetulta vauhkoamiselta, mutta jos jo varhaiskasvus ja peruskoulu ajautuu siihen, että tietyt asiat mahdollistetaan vain niille jotka osaa, kykenee ja on varaa, ajautuu meidän yhdenvertaisuuden edistäminen kaatopaikalle jo lapsuudessa. Miltä tuntuu lapsesta, jolla ei ole varaa luistimiin? Tai vanhemmat eivät hanki niitä syystä, että niitä tulee käytettyä vuoden aikana vain muutamasti. Miltä tuntuu lapsesta, joka haluaisi olla mukana siinä mitä kaveritkin tekee, mutta jääkin tekemään lumikakkuja, koska ei pääse harjoittelemaan toimintaa?
Turun oppimistutkimuskeskuksen erikoistutkija Pekka Salonen on sanonut vuonna 2011:
Jos ympäristö ei muutu, vaan yksilön pitää sopeutua syntyy huono tulos.
Ylipäänsä päiväkodeissa ja kouluissa ryhmän toiminta tulisi olla suunniteltu siten, että jokainen lapsi saa ja pystyy osallistumaan. Kuulee sanottavan ettei varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen ole tarkoituskaan olla kaikille samaa. Tällä tarkoitetaan varmaankin ajatusta eriyttämisestä, joka siis pyrkii antamaan yksilön tasolle sopivia tehtäviä ja toimintaa. Eräs erityisopettaja pohti hyvin, että miksi on asetettu taso, jonka ylä- ja alapuolelle eritytetään. Miksi lähtökohta eriyttämisessä ei ole se, että heikoinkin yltää toiminnnan tavoitteisiin ja sitten eritytetään siitä ylöspäin. Pulkkamäki vs. hiihto-keskustelussa ei kuitenkaan ole kyse eriyttämisestä vaan epätasa-arvosta, josta julkisten instituutioiden pitäisi pyrkiä pois.
Jos joku kehtaa sanoa, että vammaisten, erityistä tukea tarvitsevien ja köyhien lasten vuoksi oma lapsi jää vaille mielenkiintoista kausitoimintaa, annan tarjoiluehdotukseksi heittämään vähän kylmää vettä kasvoille. Sen sijaan, että vetoaa tähän, voisimme ottaa mielikuvituksen käyttöön ja suunnitella miten me voisimme mahdollistaa kaikille sen luistelun. On olemassa apuvälineitä, vapaaehtoisia, lainaamoja ja päiväkotien ja koulujen sisäisiä lainausrinkejä.
Se ei riitä, että me näytetään peukkua ja sanotaan yhteiskunnan olevan kaikille. Että rohkeaa, kun uskaltaa elää elämäänsä. Meidän pitäisi kehittää meidän palvelut sellaisiksi, että jokaisen olisi mahdollista osallistua. Ei pyörätuolissa istuva koe epäreiluna sitä ettei hän pääse kävellen kauppaan. Sen hän kokee ettei hän pääse pyörätuolillaan esteettömästi kaupan ovesta tai liikkumaan kaupan sisällä. Ei kuuro koe epäreiluna sitä ettei hän kuule puhelimen toisessa päässä olevaa ihmistä. Sen sijaan sen hän kokee jos ei ole olemassa palvelua, jolla hänkin saa hoidettua ajanvarauksen hammaslääkäriin ja hätäpuhelun hätäkeskukseen.
