Kaurasipsejä ja dippejä koko perheen herkkuhetkiin


Kaupallinen yhteistyö Oikiasipsi


Varsinkin näin syksyllä pimeyden lisääntyessä arki alkaa helposti tuntumaan suorittamiselta ja tasaisen tiukalta puurolta sukan pohjassa. Sen vastapainoksi olen yrittänyt leppoistaa suorittavaa itseäni ja keksiä vähän vaihtelua ja uusia juttuja syyspäiviin.

Tällä kertaa laitoin pöydän koreaksi ennenkö esikoinen tuli kotiin päiväkodista ja mikä iloinen yllätys häntä odottikaan! Sipsien maistelua alkavan viikonlopun kunniaksi. Vierastan ajatusta, että herkuttelut täytyy hoitaa lasten nukkumaan käytyä ja nyt löytyikin ihan koko perheelle sopivat herkut.

Suomalaisten sipsien ystävien ylpeys Oikiasipsi löytyy Pohjois-Pohjanmaalta. Oikiasipsi tekee ainoana sipsinvalmistajana vain suomalaisesta perunasta sipsejä. Nyt heille on tullut suomalaisesta kaurasta snacksejä ja markkinoille on tullut vauvoillekin sopiva suolaton luomukauranaksu. Jihuu, maissinaksujen tilalle on tullut vaihtoehto! Mikä parasta, kauranaksu ei sotke eikä tahmaa yhtään niin paljon kuin serkkunsa maissinaksu.

Kuluttajana satametrisen sipsihyllyn seassa katseeni kiinnittyi Oikiasipsin läpinäkyvyyteen ja vastuullisuuteen. Se näkyy hyvin hypistelemällä ja tutkimalla pussia. Pohjois-pohjanmaalla valmistuvien Oikiasipsien kaura tulee vain ja ainoastaan suomalaisten pelloilta. Pussikohtaisesti kuluttaja tietää, kenen tilalta kaura ja peruna on pussiin pompannut. Viljelijät kasvoineen voi käydä jopa tsiigaamassa Oikiasipsin sivuilta. Tuotteet on suunniteltu pakkaukseen käytettyjä painotuotteita myöden ympäristöä ajatellen ja siitä löytyy EGP-merkintä, josta voi kiinnostuneet käydä lukemassa lisää.

Kauranaksut, jotka maistuvat meidän esikoisellekin on valmistettu luomukaurasta. Sen lisäksi niissä on luomuperunatärkkelystä ja tiamiinia eli B-vitamiinia. Kauranaksu on pienemmän kokoinen kun maissinaksu, mutta sulaa aivan yhtä hyvin suuhun. Onpahan näitä kesälomreissulla tullut itsekin naposteltua suurempaan nälkään hyvällä halulla.

Oikiasipsin kauratuoteperheeseen kuuluu neljä erilaista snack makua; merisuola, Italian cheese style, rosmariini ja pesto arrabiata. Lisäksi löytyy vegaaninen vuustonaksu ja tosiaan vauvoillekin sopiva kauranaksu. Kaurasnackseistä vegaanisia on Sea salt ja Italian cheese style. Koko kauratuoteperhe on valmistettu gluteenittomasta kaurasta, joten sopii moneen suuhun. Snackin rakenne on hauska; rapea, sopivan paksu ja ilmava. Vai kuohkea? Äh, maista ite ja päätä sä! Kaurasipsipussit on kivan kokoisia, sillä vuustonaksupussissa on 70 grammaa ja kaurasnackeissä on 150 grammaa.

Meidän koko jengin ylivertaiseksi kaurasuosikiksi nousi vuustonaksu. Kumpikaan meistä ei sipsihyllyllä valitse juustonaksuja koskaan, mutta näistä tuli oikein tappelu, kuka kulhon saa. Nauratti oma puoliso, joka ei meinannut saada näppejään irti vuustonaksuista. Pussi itsesssään on niin ihastuttava ja symppis, että jo pelkästään sen katselusta tulee hyvä mieli.

Ehkä mä olenkin ollut kaappivegaani kaikki nämä vuodet.

Vuustonaksun lisäksi omaksi suosikikseni nousi perinteinen suolattu kaurasnack. Se sopi dipattavaksi tosi hyvin oikeastaan minkä vain kanssa. Usein pelkästään suolatuissa sipseissä on mielestäni liikaa suolaa, mutta nämä olivat just eikä melkeen. Seuraavaksi ajattelin laittaa suolatut kaurasipsit meidän nachopellille. Pesto arriabata toimisi varmasti myös siinä aivan yhtä hyvin. Juustoja rakastavana en ole löytänyt vielä yhtäkään sipsiä, jossa juusto makuna toimisi eikä tämäkään maku vakuuttanut minua. Rosmariinisnack sai minut haaveilemaan tyttöjenillasta viinin ja juuston kera.

Ajattelin ensin villeissä unelmissani, että leppoisa perheilta vieteään sipsejä syöden samalla leffaa katsellen. Järki minussa heräsi henkiin ennen katastrofia ja koko perheen hermoromahdusta. Päädyimmekin napostelemaan pöydän ääreen ja hyvä niin. Viis siis elokuvista, sipsit maistuivat kaikille.

Kaurasipsien kaveriksi tein suomalaisista raaka-aineista dippejä tapenadea eli oliivitahnaa lukuunottamatta. Kaikki dipit sopivat myös vauvalle maisteltaviksi, sillä en laittanut niihin suolaa ollenkaan. Ajatuksenani oli innostaa neitiä maistamaan jännän värisiä ja erilaisia makuja, mutta hänen osaltaan homma meni vain vuustonaksujen naposteluksi. Isompien muksujen kanssa kannattaa kuitenkin kokeilla, josko vihannekset eri muodoissa innostaisivat maistelemaan ja tutustumaan eri makuihin.

Meidän pöydästä löytyi tahnoja punajuuresta, tuoreherneistä ja kesäkurpitsasta. Lisäksi tein pehmenneistä kirsikkatomaateista salsan ja oliivitapenaden itseäni ajatellen. Ylijääneet tahnat voi heittää kasviskeittoihin, leivän päälle voin sijasta, pastan kastikkeeksi tai pitsan pohjalle tomaattikastikkeen korvikkeeksi.

Maisuisko sipsit myös teille? Instagramissa on arvonta, jossa voit osallistua viiden tuotepaketin arvontaan! Jättimäiset kasat sipejä siis lähdössä jakoon!

Mikäli arpaonni ei suosi, voit oikaista suoraa Oikiasipsin verkkokauppaan ostoksille ja tilata ne suoraa kotiovelle (postimaksu ei sisälly hintaan). Koodilla VUUSTO15 saat sipsibokseista 15% alennusta verkkokaupasta 17.9.23.9.2020.

Voit valita suoraa täysin vegaanin setin tai sitten esimerkiksi maisteluboksin, joka on läpileikkaus Oikiasipsiä ja sieltä löytyy koko perheelle maisteltavaa omaan leffa- ja herkkuhetkeen.

Saas nähdä mihin seikkailuihin nämä seuraavaksi viedään. Vuustonaksut on jo pakattu eväsrasiaan.

Saako tuijottaa

Kadulla ohi kävelevä hymyilee meille. Oliko kasvoilla sääliä? Vai vittuiliko hän?

Leikkipuistossa harvoin ehtii vanhempien jutustelupiireihin, kun juoksee silmä kovana oman jälkikasvun perässä. Joskus liian lähelle erehtyessään saattoi ajautua jutustelemaan ja small talk päättyi siihen kun joudun korjaamaan, että niin, itse asiassa ei meidän lapsi ole enää vauva, vaan täyttänyt 3 vuotta. Seurasi syvä hiljaisuus, joka minun oli rikottava. Miksi minun pitää selittää tuntemattomalle ja auttaa häntä hämmentyessään tilanteessa eteenpäin? En jaksa.

Parkkipaikalla tullaan kehumaan miten kaunis hän on. Korjaan, että se on poika. Ei ei, ei hän tuota koiraa tarkoittanut vaan tytärtäni. Jaa. Onko tuo pedofiili?

Tuijottamisen kohteeksi ei asetu vain vammaiset, vaan kaikki, jotka poikkeavat massasta. Puhun kuitenkin nyt vammaisten perheisiin kohdistuvasta tuijottamisesta ja mitä siitä ajattelen meidän perheen kohdalla.

Varsinkin vauvavuonna tarkkailin ympäristöä ihan hirveästi ja tunnustelin jokaista toisen ihmisen äänenpainoa ja katsetta. Millä asialla nämä ihmiset ovat ja hyväksyvätkö he meidät. Mietin näkeekö esikoisesta hänen vammaisuutensa. Stressasin pitääkö minun asia tuoda vauvakerhoissa ja muskareissa jotenkin esiin, pitääkö selitellä ja mitä pitää selitellä. Ei kukaan muukaan selittele oman lapsen olemassaoloa.

Katseita toki olemme saaneet osaksemme, mutta ikäviä letkautuksia, nenän vartta pitkin tuijottelua tai jotenkin ulkopuoliseksi en koe koskaan joutuneeni. Tai jos olen se on ollut varmasti enemmän omassa päässäni. Enemmän olen törmännyt sellaiseen ilmiöön, että ihmiset eivät tuijota, mutta vilkuilevat ohimennen ihan niin kuin en huomaisi. Yritän hymyillä heille rohkaisevasti, että katsokaa vaan. Kysykää vaan jos joku mietityttää. Toivon mielummin avointa kiinnostusta kuin viereisestä pöydästä mukamas johonkin meidän pöydän yli tähyilyä ja supattelua kaverille tai lapselle.

Monet vanhemmat vaientaa lapsensa siinä pelossa, että he möläyttävät jotakin sopimatonta. Harvoin lapsi kuitenkaan haluaa lähtökohtaisesti loukata ja vaientamalla lapsen opetamme, että siinä toisessa ihmisessä on jotain outoa ja mystistä.

Toki vanhemman näkökulmasta noloja tilanteita tulee, usein kuitenkin maalaamme suuremmat uhkakuvat kuin todellisuus on. Yksi äiti kertoi esimerkin leikkipuistosta, jossa oli tummaihoinen lapsi. Hänen lapsensa aloitti sanomalla ”Kato äiti…”, jonka jälkeen hän vaiensi poikansa. Poika kuitenkin jatkoi ”…Niin mutta äiti tolla pojalla on tosi hieno lippis”.

Itselleni niin kuin aika monelle muullekin on opetettu lapsena, että ei saa tuijottaa. Pieneltä paikkakunnalta tulleena ensimmäinen käsi kädessä kulkenut homopari, muu kuin valkoihoinen ja näyttävästi pukeutuvat ihmiset oli minulle ennennäkemättömiä. En minä heitä katsellut loukatakseni, minua kiehtoi, mitä on tämä jota en ole aiemmin nähnyt.

Minä haluan opettaa lapsille, että ihmisiä saa katsella. Minusta ihmiset ovat kiinnostavia ja heitä katselemalla oppii paljon ihmisyydestä. Katselemalla muita näen sellaista mitä en omassa arjessani näe ja se on kiinnostavaa. Haluan ymmärtää. Perimmiltään haluan uskoa, että muidenkin tuijotuksessa on kyse samasta asiasta – halu oppia ymmärtämään erilaisuutta.

Olen ajatellut, että vaikka en aina jaksaisikaan, se on minun osani ottaa ne katseet vastaan. Jos kiellän erilaisuuden katselemisen estän myös minkään asian muuttumisen ja tasa-arvoisen tulevaisuuden. Mitä enemmän ja useammin ihmiset näkevät vammaisia kaikkialla, sitä vähemmän se tulevaisuudessa herättää huomiota.

Tykkään verrata seksuaalivähemmistöjä ja vammaisia monessa asiassa. Seksuaalivähemmistöjen tasa-arvo ja ihmisoikeudet ovat menneet jo pelkästään vuosikymmenen aikana todella isolla harppauksella eteenpäin. Miten ja miksi. He ovat asettaneet itsensä alttiiksi ja esille ja heitä on ryhtyneet tukemaan myös ihmiset, joita ei asia kosketa henkilökohtaisesti. Seksuaalivähemmistöt ovat saaneet osakseen järjettömän määrän halveksuntaa ja epäasiallista käytöstä omana itsenään olemisesta. Se on kuitenkin se hinta jos aikoo olla joskus vapaassa ja tasa-arvoisessa maailmassa.

Se mikä monien vammaisien ja muiden erityistarpeisten ulostuloa estää, on ympäristö, joka ei heille sovellu. Kauppakeskuksissa tai uimahallissa kaikuu liikaa, teatteri ei ole esteetön, ruokakaupassa fokus katoaa koska on liikaa ihmisiä ja asioita ympärillä, jäähallissa on liian kova ääni tai liian kirkkaat valot. Erityisperheet eivät yksinkertaisesti voi olla ihmisten ilmoilla, vaikka haluaisivat, koska se ei ole aina lapsen edun mukaista.

Ymmärrän myös niitä perheitä, jotka ovat jatkuvasti katseiden ja kommenttien alla ja haluaisivat kulkea rauhassa ilman että tuntisivat aina olevansa näyteikkunassa. Toisilla saattaa olla taustalla niin monta huonoa kohtaamista, että jokainen mittaava katse on liikaa, vaikka tarkoitus ei olisikaan pahoittaa mieltä. Monessa perheessä on uupumusta ja väsymystä ja he eivät todella ansaitse pään pyörittelyä ja sääliviä katseita.

Jokainen perhe on omanlaisensa ja muiden erityislapseperheiden kanssa jutelleena kaikki eivät ajattele todellakaan samalla tavalla kuin minä. Voisin kuitenkin kuvitella muutaman asian aika monen allekirjoittavan:

  1. Älä sääli tai voivottele, avaa vaikka mielummin ovi jos toinen on apuvälineen kanssa liikenteessä.
  2. Älä oleta pelkän ulkonäön perusteella mihin toinen on kykenevä osallistumaan. Pidä huoli tasa-arvoisuudesta. On kyseessä lapsi tai aikuinen, leikkipuiston liukumäki tai Ruisrock niin jossei toinen osaa pitää puoliaan vaikka jonossa, sinä voit olla se joka käskee sen taulapään olla ohittamatta toisia.
  3. Osallista, älä eristä. Oli kyse päiväkodin luisteluretkestä tai työpaikan piknik-risteilystä, kaikilla yhteisön jäsenillä on oikeus kuulua porukkaan. Lopetetaan sanomasta mahdotonta ja mietitään miten siitä tulee mahdollista.

Kukkakaaliriisi ja tofucurry


Härregyyd, nyt on arkiruoka, jonka lautanen tekee mieli nuolla syömisen jälkeen. Ja on vieläpä niin nopeaa ja iisiä, että melkein itkettää. Käykää hamstraamassa suomalaista kukkakaalia pakkaseen nyt. Tää päihittää riisin mennen tullen.

Kukkakaalin voi raastaa tuoreesta kukkakaalista tai käyttää pakastettua tuoretta kukkakaalia, jota käytin tällä kertaa. Se toimi oikeastaan ihan yhtä hyvin. Jos käyttää pakastettua niin kannattaa antaa sulaa huoneenlämmössä hetken aikaa (15-30 min). Esikeitetystä pakastetusta kukkakaalista en osaa sanoa miten käyttäytyy, mutta uskoisin senkin pelittävän. Silloin jättäisin vain lisäämättä vettä pannulle paistamisvaiheessa.

Niin kuin kuvissa vilahtavista pikkukäpälistä voi päätellä, tämä arkiruoka toimii hyvin koko perheelle.

KUKKAKAALICURRY

Nämä tarvitset:

  • 1 iso kukkakaali
  • kupillinen vettä
  • voita tai rypsiöljyä jos haluaa vegaanisen version

Tee näin:

  1. Raasta kukkakaali karkealla terällä.
  2. Heitä pannulle ja perään kupillinen vettä.
  3. Paista pari minuuttia pannulla niin että vesi on haihtunut kokonaan ja kukkakaali hieman kypsynyt. Kukkakaali kypsyy raasteena tosi nopeasti, joten vältä liian pitkää ”keittämistä” että rakenteesta ei tule mössöinen.
  4. Lisää voi tai öljy ja paahda hetki.

TOFUCURRY

Nämä tarvitset:

  • 2 ptk maustamatonta tofua (a’ 270 g)
  • loraus eli noin 1 rkl soijaa
  • hulautus eli noin 3 rkl rypsiöljyä
  • 3 rkl currya (curryissa on hirmuisesti eroa, laita pikku hiljaa ja maistele, jotta ei tule vakevaa.)
  • 1 rkl kurkumaa
  • 5 dl kermaa (meillä ei ollut kaapissa tällä kertaa kuin kuohukermaa, mutta voi pojat, oli se niin syntisen hyvää. Normaalisti laittaisin kaurakermaa)

Tee näin:

  1. Leikkaa tofu pitkittäissuunnassa puoliksi.
  2. Painele puhtaaseen keittiöpyyhkeeseen ylimääräiset nesteet.
  3. Kuutioi haluamasi kokoisiksi paloiksi.
  4. Paista ja ruskista tofua hieman kuivalla pannulla keskilämmöllä. Loput nesteet häviää ja pinnasta tulee rapea.
  5. Lisää soija ja pyöräyttele kaikkialle. Sen jälkeen lisää öljy ja paista kunnolla rapeaksi (n. 10 min).
  6. Kaada päälle kermat ja mausteet. Laita tarvittaessa suolaa.

PST. Jos haluaa pöperöt samalla vauvalle, niin jätä soijan lisäys välistä tai ota ennen soijan lisäämistä vauvan osuus pois omaan pikkukattilaan. Näin saat ruuan koko perheelle samalla kertaa. Sama kukkakaaliriisissä, käytä koko satsiin rypsiöljyä tai ota vauvan osuus ennen voin lisäämistä.

Jos sieltä löytyy valikoivia ja ennakkoluuloisia kukkakaalilaisia niin toki makua voi keventää heittämällä paistetun kukkakaalin riisin joukkoon.

Namnamnam. Tämä on vaan niin hyvää.

Vinkkilista lasten kanssa Julma-Ölkylle lähteville


Kesälomareissun viimeinen patikkaretki tehtiin Hossan kansallispuistoon, joka on ollut mielessäni joka kerta, kun olemme sen ohi ajelleet Kuusamoon. Nyt kun ruska-aika lähestyy niin Julma-Ölkky on varmasti upea näky ja paljastuvat puut paljastavat myös kanjonin paremmin.

Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle tuntuu menevät ties kuinka monta tietä, mutta yhteistä niille on hävyttömän huono kunto. Tiet ovat ihan hyvän levyisiä, mutta isokivistä hiekkaa ja täynnä pientä kuoppaa. Asuntoautolla matkanteko oli – no aika hullua hommaa. Jos puoliso olisi tämän etukäteen tiennyt, hän ei olisi ikinä suostunut sinne ajamaan.

Osoite Julma-Ölkyn pysäköintipaikalle on Julma-ölkyntie 86, Kuusamo. Menimme Kajaanintieltä toista kautta takaisin, mutta se oli ihan yhtä onneton, ei siis juuri väliä kumpaa kautta menet perille.

Julma-Ölkyn parkkialue on tosi siisti ja iso. Ja oli aivan täynnä porukkaa. Jaksan ihmetellä edelleen miten ne muut matkailu- ja linja-autot sisseilivät tiensä sinne, kun ajattelin että ei niin huonoa tietä kukaan jaksa ajella. Yleiset vessat on siistit ja hienot. Näki, että Hossa on saanut kansallispuiston tittelin vasta Suomi 100 vuotta juhlavuotena vuonna 2017.

Me söimme sosekeitot asuntoautossa päivälliseksi ja evääksi pakattiin parkkipaikalla loihditut evässämpylät, keksejä ja täytelakuja sekä vettä ja mehua. Lähdimme liikkeelle siis aika myöhään, mutta saimmekin mennä ihan omassa rauhassa, sillä suurin ryysis alkoi väistyä poluilta.

Julma-Ölkyn Ölökyn ylitys ja Ölökyn Ähkäisy on retkipaikan mukaan Hossan vaikeakulkuisimmat reitit. Me saatiin parkkipaikalla kultaakin arvokkaampi vinkki kiertää Ölökyn ylitys vastapäivään. Lähdetiin kiertämään tätä viiden kilometrin rengasreittiä vastapäivää, eli kanjonijärven oikeaa laitaa, joka on huomattavasti helppokulkuisempi kuin vasen puoli. Palasimme samaa reittiä, koska monet vastaantulijat vielä komppasivat ja sanoivat sen olevan jopa vaarallinen ja todella rankka pienille lapsille sen ollessa pelkkää ylämäki-alamäki komboa.

Ölökyn ähkäisy on Ölökyn ylitystä puolet pidempi eli 10 kilometriä. Haastattelin matkan varrella pidempää reittiä menneitä mitä me nyt menetettiin. Ei kuulemma oikeastaan mitään, sillä näköaloista saa kiinni tällä viiden kilometrin reitillä.

Polku on juurakkoista ja kivikkoista, mutta kuivalla säällä varsin mukavaa kävellä. Polku menee kanjonin reunaa pitkin ja lapsia saa kyllä vahtia silmä kovana, mutta me pärjäsimme hyvin, vaikka neiti vikkeläkinttuinen onkin. Vuosi sitten olisi varmasti joku flexi-systeemi ollut aiheellinen. Kuopus kulki koko matkan kantorepussa tyytyväisenä.

Ennen riippusillalle laskeutumista on hienot näköalat myös ja penkki, jonka äärellä voi syödä eväitä. Me söimme aivan riippusillan kupeessa eväitä, koska siinä vaiheessa pitkällä iltapäivää ei enää ollut juuri ihmisiä liikkeellä. Kierreportaat ja kivikko riippusillalle niin ikään ei ole pienten lasten kanssa helppo. Esikoinen kovasti halusi ihan itse mennä myös sen ja siinä hampaita kiristeltiin kuinka paljon saa auttaa. Silta oli pienillekin lapsille turvallinen ylittää eikä ollut kovin hetkuvainenkaan.

Julma-ölkyn lähtöpisteessä on katettu tulentekopaikka ja kahvila. Onko se ympärivuotisesti auki, en osaa sanoa. Ölökyn ylityksessä ei ole matkan varrella laavua tai muuta tulentekopaikkaa. Riippusillan yläpäässä oli penkki. Mutta eihän sitä luonnossa tarvitse kuin jonkun puun käppärän päälle asettaa takamus ja nauttia maisemista.

Hossan kanjonijärven pääsee kulkemaan myös isolla yhteisvenekuljetuksella tai vuokraamalla kajaakin. Maisemat ovat varmasti upeat järveltäkin päin, mutta vedän hiukan kotiin päin ja ajattelen maisemien olleen kyllä paljon jylhemmät reunamilta ihastellen.

Hyttysiä oli paikallaan ollessa, mutta liikkuessa ne eivät häirinneet ollenkaan.

Puoliso huikkasi tällä viikolla, että saisi syksyyn järjestettyä vielä melkein viikon mittaisen vapaan. Apua, vau, mahtavaa! Se tarkoittaa, että voi alkaa suunnitella jotain pientä seikkailua.

Kenelle kirjasto ja lukutaito kuuluu?


Eilen vietettiin lukutaitopäivää. Päivän aikana mediassa tuotiin esiin lukemisen tärkeyttä ja kehoitettiin tekemään pyhiinvaelluksia kirjastoihin. Joo näinhän se menee täydellisessä maailmassa, mutta mitäs sitten, kun kirjasta revitään vain sivut ja kirjastossa käytäviä pitkin lähinnä juostaan holtittomasti ja vedetään hyllyllinen kirjoja mukana? Jos arvioiden mukaan Suomessa on puoli miljoonaa aikuista, jotka eivät ymmärrä lukeamaansa jäin miettimään korjaantuuko ongelma vain lisäämällä lukemalla?

Miten motivoimme lapsia ja perheitä, joille lukeminen ei ole luontaista ja mukavaa? Onko muita keinoja harjaannuttaa luetun ymmärtämistä kuin kirjat? Voidaanko lopettaa ainakin ne vieläkin hävettävät lause kerrallaan ääneen lukemiset, joita tehtiin vielä yläasteella.

Tänään kuulin esikoisen verkostopalaverissa, että heidän uusi ryhmän aikuinen, joka on koulutukseltaan viittomakielen ohjaaja viittoi satukirjan sisällön heille. Lapset olivat seuranneet kuulemma viittomia tarkemmin kuin kirjaa. Meidän neiti ei ollut edes vilkaissut kirjaan päin. Silti hän leikki pihalla jälkeen päin aikaisemmin luettua satua Kultakutri ja kolme karhua, jota emme kotona ole lukeneet koskaan. Tämä on tukiviittomien syvin olemus ja ruumiillistuma. Mitä väliä niillä kirjan kuvilla on siinä kohtaa, kun lapsi saa rakentaa sadusta oman maailmansa, kun hän sisäistää kuulemansa.

Lukeminen on ollut ihan lapsuudesta asti itselleni todella tärkeää. Autossa tuli äidiltä jopa sanomista liiasta lukemisesta, kun minulla ei ollut hajuakaan missä ollaan nenän oltu kiinni kirjassa. Minulle on luettu lapsena paljon ja kävimme muistojeni mukaan paljon kirjastossa. Minua ei ole sen enempää houkuteltu kirjojen ääreen ja tosiaan myöhemmin enemmänkin päin vastoin.

Kuntaliitosten myötä monien pienien kuntien kirjastot ovat loppuneet kokonaan ja lähimpään kirjastoon on kymmeniä kilometrejä. Ei se ole enää sellainen pikainen piipahdus ja auton puuttuessa se on jopa mahdottomuus. Toki voi kysyä onko autotta oleminen maaseudulla mahdollista ylipäänsä. Jo asuinpaikkamme asettaa lapset epätasa-arvoiseen asemaan, koska koululaisena itsenäinen kirjastossa piipahdus ei tule kysymykseenkään. Koulujen omien kirjastojen tärkeys korostuu, mutta onko sellaisiakaan enää? Politiikkaa, joka on vahvasti sidoksissa meidän lukutaidon kehittymiseen ja miten sitä tuetaan varsinkin niillä, joilla on haastetta lukutaidon oppimisessa. Eikä kyse ole vain lukemisesta, vaan siitä, ymmärrämmekö lukemaamme somessa, Kelassa tai baaritiskillä. Kannattaa siis muistaa ensi vuoden kunnallisvaaleissa äänestäessä millaisia arvoja haluaa päätöksenteoissa kannattaa.

En ole vauvavuosina lapsille jaksanut lukea juuri ollenkaan. Kumpikaan lapsista ei ole ollut sen sorttisia, että kirjojen äärellä viivähdettäisiin muutamaa sekuntia pidempään. Yritin tarjota mahdollisimman erilaisia kirjoja; luukullisia, aistikirjoja, isoilla kuvilla, pienillä kuvilla, vähällä tekstillä ja mitä ikinä keksin. Sitten taas välillä yritin lukea rivin sieltä, toisen täältä. Kirjat unohdettiin aina useiksi viikoiksi ja kokeiltiin taas aina välillä joko kirjat kiinnostaisi.

2-vuotiaana sieluni tanssi sambaa, kun esikoisella ei ollutkaan mihinkään kiire satuhetkestämme. Yhdessä lukemiseen kytkeytyy itselleni niin paljon enemmän kuin lukeminen. Läheisyys, yhdessä ihmettely ja yhteisten kokemuksien kokeminen, joka oli niin alkeellista vielä silloin meillä.

Sinä olet superrakas ja Maailman pehmoisin paijaus olivat ensimmäiset kirjat, jotka kulutettiin lähes puhki. Ehkä sattumaa, mutta molemmat kirjat olivat vahvasti tunnepitoisia. Haluan kuitenkin uskoa niiden suurien tunteiden herättäneen neidissä jotain, joka sai hänet kiinnostumaan kirjoista. Voit käydä lukemassa Superrakas -kirjasta enemmän täältä.

Lukuhetkissä näytin usein kahta eri kirjaa ja esikoinen sai valita kumpi luetaan. Superrakasta ja Maailman pehmoisinta paijausta luettiin varmasti toistasataa kertaa ennenkö neiti valitsi myös muita kirjoja luettavaksi. Alussa ja edelleen kuvia katsotaan paljon ja varsinkin 2-vuotiaana viitoimme ahkerasti lähinnä kuvia. Ei myöskään ollut mitään järkeä yrittää lukea kaikkea mitä sivulla lukee.

Edelleen päivinä, joina keskittyminen on heikompaa joko keksin tarinaa itse tai luen yhden lauseen aukeamalta. Omat äänenpainot ja teatterimainen tapa lukea auttaa kohdentamaan mielenkiintoa. Lapset saa keskeyttää lukemiseni, olemme ihmetelleet välillä yhdessä vain kuvia ja aika usein kirja on ”luettu” ensimmäisen kahden sivun jälkeen. Nyt on tullut se päivä, kun voi pyytää esikoista itse hakemaan jonkun kirjan jonka haluaa lukea yhdessä ja se on iso juttu. Voi itku miten ihanaa.

Meillä lastenkirjat lojuvat usein lattialla ja lelulaatikoissa. Kirjaston kirjoista pyritään pitämään hyvää huolta, mutta meillä on repaleisia ja kulmistaan taittuneita kirjoja. Olen ajatellut lasten kirjat heidän käyttötavaraksi ja jotta lapseni saavat tarttua käteen itsenäisesti ja tutkia, sillä on hintansa. Siinä vaiheessa kun revittiin vain repimisen ilosta, omassa käytössä oli lähinnä paksut pahvisivuiset kirjat. Sitähän se pitkälti nytkin on, mutta ei samalla raivolla kuin ensimmäisinä vuosina. Sitten on liimailtu sivuja takaisin paikoilleen ja paikattu se mitä voidaan.

Kirjastossa olemme yrittäneet käydä joskus ja jouluna. Ennen viime kesää siitä ei ole tullut tuon taivaallista, ainakaan jos olisi pitänyt valita jotakin kirjoja tai lukea yhdessä siellä jotain. Ei ollut puhettakaan, että kirjastoon olisi voinut lähteä ainoana aikuisen, sillä ne olivat lähinnä karkuun juoksemista ja kirjojen repimistä alas hyllyiltä. Ahdisti myös ne katseet, vaikka kukaan ei katsonutkaan. Hipihiljainen kirjasto on ihana, mutta myös syy siihen, miksi moni kokee sen lapsiperheellisenä mahdottomana vierailukohteena.

Vuoden tauon jälkeen menimme tänä kesänä neidin kanssa kahdestaan kirjastossa käymään ilman suuria odotuksia. Kokemus oli voimaannuttava. Mietin, että ehkä vielä tulee se päivä, kun kirjastoreissuista tulee yhteistä kivaa tekemistä meille molemmille.

Ensin olimme lehtihyllyjen ääressä ja neiti otti yhden Muumi-lehden kerrallaan, laittoi sen luettuaan pinoon ja haki seuraavan. Sitten siirryttiin lastenkirjojen pariin ja sama juttu toistui. Kirjat eivät löytäneet automaattisesti takaisin paikoilleen, mutta jo se, että hän pystyi valitsemaan hyllystä yhden kirjan kerrallaan eikä heittänyt niitä vastaantulijaa päin tai olkansa yli oli jo riemastuttavaa. Olkoonkin, että neiti pysäköi keskelle käytävää ja luki kirjoja kovaan ääneen. Niin iso loikka oli tapahtunut vuodessa, että mietin onko tämä se sama lapsi, joka vuosi sitten kannettiin autoon kuin kuivalle maalle sätkimään joutunut kala.

Kun lastenkirjat oli valittu, uskaltauduin miettimään myös omaa kesälukemista. Rajansa kaikkien kärsivällisyydellä, mutta sain kuin sainkin monta kirjaa valittua myös itselleni. Se jos joku taas oli vähän turhan mahtailevaa. Ehtisi nyt yhdenkin ahmimaan.

Voi kunpa kirjastoja suunniteltaisiin vielä enemmän palvelemaan kaikkia. Tämän reissun jälkeen mietin, että olisi mahtavaa jos lapsillekin olisi sellainen oma lukuhuone, jonka saisi kiinni. Siellä saisi levittää kirjoja rauhassa, tutkia ja ihmetellä, juostakin ehkä hiukan. Karkaaminen olisi tehty hankalaksi. Kukaan ei katsoisi paheksuen kovaan ääneen lukemista, joka kuuluu oleellisena osana lukukokemusta. Huone olisi täynnä värikkäitä ja pehmoisia löhölinnoja ja taustalla soisi aivan hiljaa mutta väkevänä Haloo Helsingin Hetki on kaunis.

Sitä ennen jos meitä tai muita kirjastossa epäsovinnaisesti käyttäytyviä perheitä uskaltautuu kirjastoihin ja näätte niin pliis, hymyilkää rohkaisevasti ja yrittäkää ymmärtää. Sillä se keikka ei ole meidän perheille ihan pikku juttu.

Elokuun luetuimmat postaukset

Alan aina näin alkukuusta listaamaan kymmenen edellisen kuun luetuinta postausta. Teitä tulee matkaan mukaan ripoitellen niin saisitte vähän käsitystä missä mennään ja millaiset asiat ovat puhututtanut. Nyt siis vuorossa elokuun luetuimmat jutut.

  1. Mitä pojalle ristiäislahjaksi?
  2. Mitä 4 vuotiaalle lahjaksi?
  3. Yksikin huono kohtaaminen voi jättää elinikäiset haavat osa 1
  4. Yksikin huono kohtaaminen voi jättää elinikäiset haavat osa 2
  5. Vauvojen varhaiskuntoutus
  6. Mitä haluan ja mitä oikeasti tarvitsen
  7. Paljasjalkakengät lapselle
  8. Arkiruokareseptit
  9. Vatsataudin hoito kotona
  10. Elokuu ei ole ollut esikoisen jälkeen entisensä

8 viikon ruokalista

Aika harvoin arjessa on aikaa hissun kissun loimuttaa lohta ja sutia sitruunavettä vartin välein kylkeen. Siksi meidän perheessä on tuotekehitelty ruokahuoltoa useamman vuoden. Ei se vieläkään valmista ole, mutta aina vain harvemmin tarvitsee kiristellä hermoja.

Ruuanlaittofilosofiaamme kuuluu:

  1. Tehdään kerralla paljon
  2. Mahdollisimman paljon kotimaista ja kasvisruokaa
  3. Pakkaseen kaikki, jotka eivät kärsi pakastuksesta.

Syömme yleensä kahtena peräkkäisenä päivänä samaa ruokaa, mutta emme todellakaan koko viikkoa samaa. Nyt kuitenkin tänä vuonna kun molemmat meistä on olleet poikkeuksellisen paljon kotona, melkein joka päivä vaihtuu myös ruoka. Tai oikeastaan edellisen päivän ruuasta jatkojalostetaan seuraavan päivän ruoka. Näin ruuan valmistelu nopeutuu, ei tarvitse syödä täysin samaa ruokaa päivästä toiseen ja aikaa säästyy.

Kokosin meidän 8 viikon ruokalistan ruutupaperiviritystä siistimpään ulkomuotoon. Monen viikon ruuissa on tosiaan koottu niin, että ruuanlaitto helpottaa pitkässä juoksussa. Kuulostaa vaikealta, mutta kierrättämällä listaa pidempään saat jujusta kiinni. Esimerkkinä tämä ensimmäinen viikko, joka kuvassa. Tekemällä maanantaina kaksinkertaisen tai jopa nelinkertaisen satsin, saat esimerkiksi päiväksi linssikastikkeen, seuraavaksi päiväksi lasagneen soosin valmiiksi ja pakkaseen valmiin soosin odottamaan vuoroaan. Kukaan ei estä skippaamasta jotain ruokalistaviikkoa ja toistamaan siinä välissä ensimmäisen viikon ruokalistaa.

Sama koskee esimerkiksi jauhelihataikinaa, josta emme pysty luopumaan, koska se on neidin lemppariruokaa. Kukaan ei estä ostamasta valmiita lihapullia ja mureketaikinoita. Jos kuitenkin haluaa tehdä itse, kuudesta kilosta jauhelihaa taikinan saat aika moneen ateriaan lihapullat ja muutaman murekkeen. Murekkeen voi nakata pussiin ja sitten aikanaan heittää uunivuokaan sulattuaan. Käykö järkeen?

Tarkoitukseni oli jakaa lista vasta kun olen kaikki listan reseptit saanut julkaistua. Selvisi kuitenkin, että ruokahuolto on todellakin aika monia perheitä kuormittava. Kaupassakäynnistä on myös tullut aina vain kuormittavamman tuntuista ja Kauppakassi tilaus pitää tehdä välillä tosi paljon aiemmin. Päätin, että seuraavaksi tehtailen ruokalistojen mukaiset kauppalistat valmiiksi Kauppakassiin. Kohti syksyä uusilla aseilla!

Toivottavasti meidän 8 viikon ruokalistasta on myös sinulle iloa. Sen voit ladata alta ilmaiseksi.

TÄSTÄ VOIT LADATA ILMAISEN 8 VIIKON RUOKALISTAN ITSELLESI

Juhlatarjoilut synttäreille korona mielessä

Niin se vain koronasta tuli yksi vieraistamme, myös juhliin. Halusimme tai emme. Mietin esikoisen synttäreille mitä sitä oikein tarjoaisi. Esikoiselta asiaa kysyessäni hän tilasi mustikkakakkua ja suklaajäätelöä. Olipas tarkka tilaus.

Mietin kuitenkin, että olisi ihanaa jos neiti saisi puhaltaa omat kynttilät, mutta aika pärskeet siitä saadaan aikaan.

Kyselin vinkkejä Instagramissakin ja paljon ehdotettiin donitsikakkuja ja kuppikakkuja, jotka on yhdistetty kakuksi kuorrutteella. Instagramista ja Pinterestistä löytyy paljon inspiraatiota #pullapartcupcakes nimellä. Myös jätskitikkuihin tehtyjä pikkukakkuja ehdotettiin.

Päädyin kuitenkin tekemään marenkikakkusia muffinivuokiin. Ensin ajattelin tehdä marengit suoraa muffinivuokiin, mutta koska en ollut aiemmin moista kokeillut, en uskaltanut ottaa riskiä, että marengit olisivat jääneet esim. jumiin vuokiin.

Tarkoitus oli tehdä esikoiselle oma isompi kakku, mutta marenki jäi uunissa raa’aksi ja jäi kiinni leivinpaperiin kuin liima, joten se siitä sitten. Onneksi esikoinen tuntui olevan ihan yhtä onnellinen tästä minikakusta. Itse sitä vain ressaa täysin turhanpäiväisistä asioista.

Marenkikakkuset tai pavlovat – you name it. Kokosin pavlovan niin että pohjalla oli marenki, jonka päälle laitoin kerman, jossa oli tuorejuustoa, rahkaa ja hiukan vanilijakreemijauhetta. Osassa marenkikakkusissa oli täytteenä viipaloituja banaaneja ja osassa itse tehtyä vadelmahilloa. Päälle tuli toinen marenki ja sen päälle vielä kermaa. Koristeena oli karhunvatukoita puolison isomamman pihasta ja oman takapihan sitruunamelissan lehti.

Kuopuksen jäljiltä on jäänyt nyt jonkin verran pilttipurkkeja ja mietin, että sinnehän saisi kannen alle kaikille tehtyä omat jutut. Jääkaappiinkin saa hyvin pinottua ja vie vähän tilaa.

Mietin creme bruleen ja pannacotan välillä. Viime vuonna synttäreillä tarjoiltiin creme bruleeta, joka sai suursuosion. Koska halusin päästä tänä vuonna mahdollisimman vähällä vaivalla ja jättää mahdollisimman vähän juhlapäivään tekemistä, päädyin pannacottaan. Päälle sujahti omenahilloke, joka valmistui samalla kun tein uuniomenahilloa muutenkin.

Juhlien jälkeenhän pilttipurkit olisi voinut laittaa lasinkeräykseen, mutta koska olin hinkannut jo liimat valmiiksi, säästän ne. Joulun aikaan osaan tulee joululahjasinappeja ja osasta jouluiset pannacotat jouluherkutteluihin.

Suolaisena toimii tietysti aina kaikki muffinit, hyrrät yms., jotka voi laittaa muffinivuokaan. Itse kuitenkin tykkään enemmän esimerkiksi pizzasta kuin suolaisesta piirakasta sen pohjan vuoksi. Ensin ajattelin, että muutama pitsa tulee siinä samassa kun tehdään itselle pitsaa viikonloppuna, mutta ajatuksissaan sitä on aina tehokkaampi kuin todellisuudessa. Olisin tehnyt leivinpaperista pitsoille taskut tai laittanut ne suodatinpussin sisälle.

Nyt kuitenkin sain ahaaelämyksen suolaisiin tarjottaviin Lidlin kroisanteista. Kävin hakemassa vitriinin tyhjäksi ja siirsin ne yöksi muovipussiin, jotta ne eivät kuivahtaneet. Ei ne niin rapeita olleet kuin uunituoreet, mutta tykkättyjä olivat silti ja sai kiitosta täyttävyydestä. Vieraiden valiot huomioon ottaen laitoin toisiin kroisantteihin täytteeksi yrttituorejuustoa, tomaattia, mozzarellaa ja ruohosipulia ja toisiin täytteeksi yrttituorejuustoa, salaattia, salamia, kurkkua/suippopaprikaa. Tarkoitus oli kääriä kroisantit kakkupaperiin ja sitoa juuttinarulla, mutta kun lopulta moni vieraista joutui perumaan ja muutenkin ihmiset tulivat eri aikoihin, ajattelin ettei se ole nyt tarpeellista. Kokeilin kuitenkin miltä se näyttäisi ja kivathan niistä tuli!

Täytin kroisantit juhlapäivän aamuja ja hyvin säilyivät eivätkä vesistyneet. Kroisanttien täytteissä vain taivas on rajana. Seuraavana päivänä tein ystävälle kahville kroisantit, joissa oli sisällä itse tehtyä omenahilloa, brie-juustoa ja suippopaprikaa.

Vegaanitäytteiksi voisi laittaa

  • vegaania tuorejuustoa (oma suosikki juureva ja påmackan)
  • hummusta
  • mikä tahansa tahna, esim. hernetahna
  • nyhtökaura
  • Härkis
  • kaikki kasvikset
  • idut ja silmusalaatit

Lisäksi tarjolla meillä oli Brunbergin mansikkasuukkoja. Kaikki kääreelliset karkit ja keksithän toimii hyvin, vaikka roskaa niistä tulee enemmän kuin laki sallii. Suolaisiksi olis tarkoitus tehdä myös ah niin ysäriä, mutta aina toimivia koktail-tikkuja, mutta koska lapsia ei kauheasti nyt ollut menossa mukana, unohdin koko asian.

Mietin onko tarjottavia liian vähän, mutta kuulemma oikein sopivasti. Ja oli kuulemma vimosen päälle makusia. Jes! Kroisanteista tein tarkoituksella muhkeita, jotta olivat täyttäviä. Niitä oli varattu n. 1,5 jokaiselle, mutta suuri osa taisi ottaa vain yhden.

Keskelle pöytää lättisin kukkakimpuksi kulhon, jossa oli tyrnin oksia ja keskellä ylijääneet karhunvatukat. Kulhon oli asetellut puolisoni mamma. Aikas kaunis yksinkertaisuudessaan minusta.

Kesä 2020 kuvissa

Kuvia selatessani olen entistä vakuuttuneempi miten hyvä on ottaa kuvia ja videoita. Juhlahetkistä ja spesiaalijutuista, mutta ennenkaikkea niistä tuikitavallisilta siinä hetkessä tuntuvista hetkistä. Nyt huomaan miten tärkeältä tuntuvat varsinkin ne kuvat, jotka ovat kaikkein arkisimpia.

Ajanjaksona, jolloin väsymys kirveltää silmiä ja ei muuten muistaisi puoliakaan menneestä vuodesta tuntuu erityisen hyvältä katsoa näitä kuvia. En osannut sitten millään päättää mitkä kaikki kuvat mahtuisivat tähän postaukseen. Päätin ottaa mukaan hyvin sekalaisen surakunnan kesähetkiä. Tämän kesän painostaan nuokkuvat marjapuskatkin melkoisen upea näky. Yksikään ruoka-annos tai maisema ei silti saanut sisälläni läikähtämään niin paljon, kun hetket joihin on taltioitunut tunteet. Ja aika usein se tarkoittaa ihmistä.

Ekat uinnit ilman apua.
Opiskelukaverit ja kesä!
Ekaa kertaa poimimassa lakkoja.
Serkun synttäreillä
Onnistuneen lääkärireissun jälkeen jätskillä.
Marjakesien marjakesä!
Kesän eka ja vika kesäteatteri Uittamon Pavilijongilla.
Kesäsateessa kotiin.
Ekaa kertaa Voilla. Hui kuinka jännittävältä tuntui aluksi, mutta oli huisin kivaa.
Lapsuudenystävien kanssa Helsingissä ja syömässä Shelterissä.

Kesä 2020. Onneksi sinä olet nyt siinä, paketoituna ja täynnä mitä ihanampia muistoja. Jos sinäkin joskus taivut ajattelemaan ettei mitään sen erikoisempaa ole tullut tehtyä, niin käy kameran rullaa läpi. Oho, ai se olikin tyhjä! No ei hätää. Nyt tästä päivästä lähtien otat yhden kuvan päivässä. Loppuvuodesta sinulla onkin mietittävänä millaista elämää on tullut elettyä ja mihin sitä haluat viedä vaikkapa seuraavana vuonna.

Tervetuloa syksy. Ole lempeä, tuo mukanasi pitkiä yöunia ja uusia seikkailuja.

Kummityttöni toivoi synttärilahjaksi reissun kanssani Flow parkiin.

Mozzarellapasta – arkiruokaa koko perheelle

Mozzarellapasta on meidän perheen sellainen nopeasti jotain törkyisen hyvää. Yleensä myös kaikki ainekset löytyy valmiina kotoa mozzarellaa lukuunottamatta, mutta sitä onneksi saa lähikaupasta.

Jos lapset ei innostu yhtään isosta mozzarellasta niin voisi ihan hyvin kokeilla sellaisia mozzarellapalloja. Itse olen aiemmin riipinyt sormin ison mozzarellan, mutta sitten koin jonkin valaistumisen, että teelusikalla saa kivoja pyöreän mallisia palasia. Meidän lapset ei tykkää mozzarellasta yhtään, joten sen vuoksi ohje on pikkiriikkinen verratuna muihin resepteihini.

Vegaanin pastasta saa vaihtamalla mozzarellan maidottomaan mozzarellaan ja gluteenittoman valitsemalla gluteenittoman pastan. Simple as pasta.

Mozzarellapastasta löytyy varmasti tuhat ja yksi erilaista reseptiä ihan pienein nyanssieroin, mutta meillä se tehdään näin. Yksinkertaista. Mutta niinhän aika moni onnellisuusasia on. Ja vaikka tämä on arkiruokaresepti niin yhtä lailla tätä nautittiin onnistuneesti, kun ystäväni oli miehensä kanssa kyläilemässä piiiitkästä aikaa.

MOZZARELLAPASTA KAHDELLE (valmistusaika 20-30 min)

Nämä tarvitset:

  • n. 160 g pastaa kuivana (itse tykkään käyttää tagliatelleä tai spagettia
  • 2 keltasipulia
  • 6 valkosipulin kynttä (tai josset ole yhtä hulluna alkosipuliin niin 3 myös riittää tuomaan makua
  • 250 g kirsikkatomaatteja
  • oliiviöljyä
  • 1 sitruuna
  • suolaa ja mustapippuria
  • 2 pkt mozzarellaa (vegaanistakin mozzarella on, mutta en ole itse testannut)
  • kourallinen basilikaa

Tee näin:

  1. Laita pasta kiehumaan suolattuun veteen.
  2. Kuori ja pilko sipuli.
  3. Laita pannulle runsaasti oliiviöljyä (n. 0,5 dl) ja lisää sipulit ja kirsikkatomaatit joukkoon.
  4. Kuori ja raasta valkosipuli pannulle.
  5. Kun tomaatit ovat pehmenneet, mutta pysyvät vielä koossa niin pannun voi sammuttaa. Mausta suolalla ja rouhi myllystä mustapippuria
  6. Purista sitruunan mehu pannulle. Tässä vaiheessa lisää tarvittessa lisää oliiviöljyä, jotta seos on kastikemainen.
  7. Valuta vesi valmiista pastasta ja lisää pannulle. Pyöräyttele hyvin kaikki sekaisin.
  8. Jos pidät hieman sulaneesta mozzarellasta voit heittää palaset pannulle ja antaa niiden sulaa siellä hiukan. Muuten mozzarellan voi laittaa esim. eriliseen tarjoilukulhoon ja lisätä mieleinen määrä suoraa lautaselle. Koristele ja mausta tuoreella basilikalla.

Ai että niin tuli nälkä kuvia katsellessa. Tällä viikolla just syötiin, mut ehkä sitä vois taas seuraavalla. Herkullisia arkihetkiä uuteen viikkoon!

1 10 11 12 13 14 36