Kun ei ole mitään tekemistä – Vinkkejä kotipäivään


Kaupallinen yhteistyö: Neuvokas perhe


Saan usein ihmettelyitä miten paljon puuhaamme lasten kanssa. Levoton luonne se kai on ja asettaa omat haasteensa. On vaikeaa pysyä paikallaan ja olla vaan. Lapset on myös sellaisessa vaiheessa ettei itsenäisesti puuhailu ja leikki oikein vielä onnistu.

Varsinkin tämä syksy ja korona-aika on ollut meidän perheelle hyvää aikaa harjoitella kotoilua ja vain olemista. Lapsistakin on selkeästi kasvamassa enemmän meneviä ja tekeviä kuin yhteen asiaan paneutuvia. Siksikin haluan tietoisesti harjoitella koko perheen voimin tylsyyden sietämistä, paikallaan olevaa yhdessäoloa ja läsnäoloa. Josko lapset ei sitten kokisi aikuisena jatkuvaa huonoa omaatuntoa tekemättömyydestä.

Tahmaisissa kotipäivissä on yleensä se ongelma, että jotain pitäisi kuitenkin lapsille keksiä, mutta juuri silloin päässä on kivojen ideoiden tilalla lähinnä pelkkää perunamuussia. Tietoa ja vinkkejä on netti pulollaan, mutta mistä aloittaa. Sisäpuuhailuihin olen saanut uusia ideoita ja ajatuksia Neuvokas perhe-sivustolta, joka on Sydänliiton ylläpitämä.

Neuvokas perhe on asiantuntija-sivusto, josta löytyy artikkeleita, videoita ja tehtäviä monipuolisesti 0-12-vuotiaiden lasten perheille. Neuvokas perhe jakaa tietoa perhearjesta, syömisestä, liikunnasta, levosta ja kehosta. Sivuston tvoitteena on lisätä perheiden hyvinvointia ja sieltä lähdinkin kaivamaan meidän kotipäiviin kättä pidempää.

Ulkoilun korvaaminen olohuonesirkuksella

Meillä usein aamupäivä olisi se paras hetki ampaista ulos, varsinkin näin marraskuussa, kun näkee vielä eteensä. Jos satumme olemaan kotona viikonloppuna emmekä ole menossa minnekään rakastamme puolison kanssa hitaita aamuja, kun ei tarvitse hötkötä mihinkään suuntaan.

Se tarkoittaa myös sitä, että ennen lounasta alkaa huomata, että ulkoilu on jäänyt välistä. Lasten paineita pitäisi saada purettua, jotta he malttaisivat rauhoittua päiväunille. Silloin me tehdään pikainen olohuonesirkus, joka ei vaadi mitään ylimääräistä rekvisiittaa. Olohuonesirkuksen aikaan saama kehon herääminen auttaa myös esimerkiksi ennen ruokailua ja pukeutumista.

Välillä tuntuu ettei oikein itse pääse sisälle leikkiin ja luovuuskupla on täysin marraskuisen harmaa, löytyy videoita eläinjoogaliikkeisiin täältä. Aina voi kaivaa mukaan myös vessajakkarat, kirjapinot ja jumppa-alustat esiin ja tehdä temppuradan sisälle tai joogaliikkeitä vaikkapa jakkaran päällä.

Meillä on Eläinjoogakortit, jotka ovat olleet kyllä ihan lasten suosikit. Lapset ei jaksa kuunnella ohjeiden lukemista, mutta kuvasta katsotaan miltä voisi näyttää leijona tai perhonen ja sitten vain tehdään. Ei siellä ole kukaan muu tuomaroimassa kuin oman pään sisäinen piiskuri. Siellä on sekä aktivoivia kortteja että rauhoittavia kortteja tilanteen mukaan.

Kuinka sirkus kesytetään?

Mien sen sirkuksen saa sitten rauhoittumaan? Yhdessä harjoittelupaikassani ihana sosionomi Laura kertoi, että heillä on tapana joka arki-ilta mennä lasten kanssa vanhempien sänkyyn ennen iltapalaa höpöttelemään ja hipsuttelmaan. Kuulostelemaan päivää ja mitä ihmeellisempiä asioita lapsilla on mielen päällä. Huokaisin ihastuksesta. Näin minäkin haluan tehdä lasten kanssa. Terkkuja Lauralle jos hän sattuu olemaan kuulolla.

Todellisuus kuitenkin näyttäytyy tällä hetkellä meille siten, että lapset ei juuri vielä sängyssä pötköttelystä perusta, enemmänkin siellä pomppimisesta ja painimisesta. Olen nyt aina silloin tällöin lasten kanssa raahannut kaikki peitot, tyynyt ja patjatkin olohuoneen puolelle. Se on ainakin toistaiseksi toiminut tilanteeseen kuin tilanteeseen.

Kun päiväunet jää lyhyiksi (ainakin vanhemmilla), niin jatkoaikaa saa usein satuhieronnalla. Meillä toimivammaksi on osoittautuneet päästä revityt sadut. Usein kerron kuluneesta päivästä. Silloin tuntuu, että esikoinen höristää oikein korviaan. Silitys tuntuu toisista lapsista epämukavalta, silloin enemmän painetta sisältävät sivelyt voi olla mielyttävämpiä tai apuvälineen kuten hierontapallon, maalitelan tai -sudin avulla.

Kiukku- ja uhmapäivinä peittopesää voi yrittää käyttää myös rauhoittamaan tilannetta. Yle Areenasta löytyy mm. Nallen rentoutusharjoituksia. Olen myös haaveillut huoneesta, jonka saisi lukkoon niin ettei lapset pääsisi sieltä omin avuin pois. Siellä olisi vain ihania pehmeitä asioita ja koko konkkaronkka voisi mennä sinne puhaltelemaan.

Joskus tulee kuitenkin päiviä, kun tuntuu ettei silmissä loimua kuin suunnaton raivo ja väsymys lasta kohtaan. Silloin voi olla vaikeaa nähdä lapsessa mitään hyvää. Ensimmäisellä sopeutumisvalmennuskurssilla on jääneet erityisesti mieleen psykologi Jussi Tukiaisen sanat. Viimeistään päivän päätteksi Tukiainen kehoitti nostamaan lapsen käsivarsille oman päänsä yläpuolelle ja sanomaan ”Vau”. Katsoa lasta silmiin ja osoittaa läsnäoloaan. Jos lapsi on esimerkiksi pyörätuolissa tai muuten vaikea nostaa ylös, voi kyykistyä lapsen alapuolelle. Pääasia on osoittaa lapselle, että hän ei ole aina alempana kuin vanhemmat. Lapsella on oikeus kokea tulevansa ihailluksi juuri sellaisena kuin on.

Neuvokkaan perheen ruokailoa ja -rohkeutta-osiosta löytyy ihania ideoita vanhempienkin lasten kanssa toteutettavaksi. Kaikkia ideoita voi soveltaa riippuen minkä ikäisiä lapsia kotona on. Seuraavana tylsän harmaana päivänä ajattelin piristää pimeää aikaa vähän erilaisella välipalalla. Ajattelin ostaa kotiin valmiiksi hedelmiä. Tuttuja ja selkeästi lemppareita sekä ihan uusia ja eksoottisia. Samalla pääsee kaikki aistit työhön ja saisi luvan kanssa leikkiä ruualla. Lopuksi pienissä käsissä muussaantuneet hedelmät voi heittää blenderiin smoothieksi.

Muistan omalta yläasteen kotitaloustunnilta, kuinka opettaja oli tuonut eksoottisia hedelmiä, joita sitten maisteltiin ja yritettiin tunnistaa. Se oli aivan huisin mielenkiintoista ja hauskaa. Toiset terveiset lähtee siis kotitalousopettajalleni Tiinalle.

Wikipediasta voi tulostaa vaikka listan hedelmistä ja miettiä lasten kanssa etukäteen mitä hedelmiä ostetaan. Sitten niitä voi yhdessä etsiä kaupasta ja kotona vaikka selvittää missä päin maapalloa ne kasvavat. Karvaisina ja karkeina hedelminä voisi olla ananas, kiivi ja passion. Nahkaisina hedelminä mandariini, greippi ja lime. Sileinä hedelminä, mutta sisältä niin erilaisia voisi taas olla esim. granaattiomena, mango ja pitahaya. Äkkiseltään sitruuna saattaa kuulostaa happamalta, mutta lapsilla, joilla on sensomotorisessa kehityksessä haasteita sitruuna saattaa jopa tuntua miellyttävältä suussa.

Ei Suomen marraskuusta saada Koh Samuita, eikä kai ole tarviskaan. Äkkiseltään ei tule mieleen kenenkään lapsen huokailleen tai tuskailleen, miten mälsää ja pimeää vain koko ajan on. Kaikkien olohuoneet ja elämä siellä on erilaisia. Kokeilemalla selviää, löytyykö teidän perheen riemunkiljahdukset kun yritätte yhdessä avata kookosta, yhteisestä meditaatiohetkestä tai vanhempien kanssa tehdystä Lontoon bussista.

Käy kurkkaamassa Neuvokkaan perheen sivuilta, miten teidän viikonlopusta voisi tulla juuri teidän näköinen.

Pst. Siellä on myös vielä loppuviikon käynnissä perhekysely, johon vastaamalla osallistuu hotelliyön arvontaan.

Minun täytyy valita oman vanhemmuuteni taistelut

Mustikkaa sukassa, repaleiset kirjan sivut, reikiintyneitä vaatekappaleita, lähmäiset ikkunat ja peilit.

Muistan vieläkin, kun sanoin äidilleni ettei minun kodissani loju keittiössä paperikasoja, vaan kaikki on omissa kansioissa tiptop. Osittain tämä on toteutunut ja edelleen siellä täällä lojuvat paperikasat saavat ahdistumaan ja muistamaan teiniuhmani.

Kodissani lojuu kuitenkin aika monta muutakin kasaa joka päivä; lelu-, kirja-, vaate-, pyykki-, hiekka-, pöly- ja ihmiskasoja. Ennen vanhemmuutta minulla oli jokaisesta kasasta selkeä näkemys ja miten ne huollettaisiin. Lelut olisi omissa kasoissa, kirjat kaapissa pituusjärjestyksessä, vaatteet henkareissa värisuorassa, jääkaapin ja aterinlaatikon pohjilla ei olisi epämääräisiä muruja ja tahmoja. Varisinkin lapset siivoisi aina omat jälkensä ja menisi itsenäisesti nukkumaan.

Minun päässäni kukaan ei ilmeisesti koskaan sairastellut, ollut kiireinen, väsynyt tai muuten vaan sellaisella tuulella ettei huvita.

Ajattelin myös, että sotkua vielä sietäisin, mutta en likaisuutta. Nyt vessan lattiasta on edelleen hinkkaamatta ne kynsilakat, jotka sinne levisi, kun tiputin purkin kesällä kaakelille. Telkkaritasolla on edelleen se mukirinkula, jonka pyyhkimistä olen ajatellut aina sen hetken kun se silmiini on osunut. On se sohvan alusta, joka ei lopeta imaisemasta kitusiinsa kiloa hiekkaa, yksittäisiä sukkia, ja kaikkea jonka sinne vain saa tungettua pikkuisilla sormilla. On parempi kulkea sukat jalassa, kun tuntea kaikki pikkumurut jalkapohjassa. Hetken ylpeyttä toi yksi tyhjä taso, kunnes kääntää selkänsä ja taas oli pyykkejä täynnä toinen taso.

Hieraisen silmiäni, kun näen Instagramissa lasten kirjahyllyn kirjat, joiden kulmat ei repsota mistään suunnasta, lelut ovat oikeissa laatikoissa loogisesti, valkoisissa villamatoissa ja kangassohvissa ei näy läikän läikkää tai nukan nukkaa. Mietin kuumeisesti mitä tutorialissa siivotaan, kun en näe mitään siivottavaa. Ai tuollaistakin voi olla lapsiperheissä. Vau.

Kuvat ovat keväältä, kun teimme terassipuutarhan esikoisen kanssa. Tämä oli kaupallinen yhteistyön Kekkilän kanssa

Aina on olemassa vaihtoehto. Onko se oikea, kokeilemalla selviää. Olen luonut arjelleni uudet standardit ja madaltanut omaa rimaa. Rajusti. Minun on täytynyt hyväksyä, että en psyty olemaan sellainen nainen ja vanhempi, joka haluaisin päässäni olla. Sotku ja lika tuntuu edelleen masentavalta, kuivunut puuro syöttötuolissa ketuttaa joka kerta yhtä paljon ja ulkoa ajautuva hiekka ei koskaan pysähdy eteiseen ja tuntuu ajatuvan omienkin vaatteiden alle hiertämään.

Jokaisella on saman verran tunteja päivässä – sanotaan. Näin on, mutta se miten pystymme ne tunnit käyttämään ei ole vain itsestämme kiinni. Joku saattaa laittaa ruokaa samalla tai jopa lukea kun toisilla taas on lapsia, jotka ei osaa tai pysty leikkimään itsenäisesti. Usein ihaillaan, miten paljon touhuilen esikoisen kanssa. Todellisuudessa minulla ei ole ollut muita vaihtoehtoja, koska hän on vasta nyt alkanut leikkimään itsenäisesti. Ajattelemalla, että minun pitäisi pystyä samaan kuin muut ei palvele ketään, vähiten itseäni. Olen kateellinen aina välillä, mutta se ei tee arjestani merkityksellistä. Yhteiset puuhailut ja lattialla painimiset sen sijaan tekevät. Olkoonkin puuhailujen jälkeen koti siivoton ja lattia jolla lojutaan hiekassa.

Siisteyttä ja harmoniaa rakastava sieluni taistelee menevän ja puuhaavan luonteeni kanssa. Sekoitetaanpa tähän vielä puolituntinen, kun olisi rauhaisaa, mutta ei vaan saa mitään aikaiseksi. Sen sijaan, että korkkaisi glögin tai lähtisi ulkoilemaan vaikka vesisateeseen pyörii ympyrää, selaa Instagramia ja miettii miksi on niin samperin saamaton. Joka päivä täytyy tehdä valintoja mitä tekee ja mitä jättää tekemättä, koska kaikkea en kuulemma voi saada.

Ulkoistanko puolisoni ja lapseni vaatteiden viikkauksesta, jotta pinot näyttäisi siltä kun haluan vai antaisinko kaikkien olla osallisia omalla tavallaan, vaikka t-paidat onkin pitkähihoisten kanssa samassa pinossa tai minun pikkarit löytyykin esikoisen pikkarilaatikosta.

Annanko lasten tutkia lelulaatikoita itse, vai käymmekö aina leikkitaulun kautta yhdessä miettimään mikä leikki valitaan, jonka jälkeen vapautan munalukkojen takaa ne tietyt lelut.

Kontrolloinko lapsen lukemista, josta hän nauttii ja johon hän hakeutuu itsenäisesti. Vai annanko tutkia rauhassa ja itse, vaikka välillä sivut repeilee ja kirjat lentää kaaressa olan yli lommoille.

Alanko hiljaisuuden jälkeen vaivaamaan juurileipää vai luenko kirjaa, jonka nimi ei ole Pupu Tupuna tai Eläinsatuja.

Annanko katsoa vielä yhden ylimääräisen Nallen telkkarista, vaikka juuri hetki sitten olin sanonut lapsille, että nyt on viimeinen.

Jäänkö sisälle lasten kanssa koko päiväksi, vaikka tiedän sen seuraukset, jotka ei miellytä ketään.

Valitsenko pakastejuurekset keittoon ja makaan Pikku kakkosen ajan sohvalla lasten kanssa vai kuorinko hiki hatussa luomuporkkanoita.

Ahdistunko lakanoista, jotka on olleet käytössä jo kuukauden vai toteanko, että hyvin niillä nukkuu vielä yhden viikon ja köllähdän puolison kainaloon.

Imuroinko yhdessä lasten kanssa vai hankinko robotti-imurin ja lähden sillä välin luontopolulle.

Missään näistä vaihtoehdoista ei ole mitään väärää. Haluaisin tehdä kaiken tämän, molemmat puolet ja vaikka mitä muuta. Haluaisin antaa lasten harjoitella luovuutta ja tutkia ja samalla pitää kodin mintissä. Haluaisin treenata maratonia, leipoa kaikki leivät itse ja lukea elämäkertoja. Haluaisin syödä vain itsekasvatettua luomuruokaa, metsästää riistan pöytään ja kalastaa kalan. Haluaisin näyttää aina eteeriseltä ja nukkua yhdeksän ja puoli tuntia yössä. Haluaisin juoda viiniä ja tanssia aamuviiteen ystävien kanssa ja sen jälkeen lähteä vaeltamaan. Haluaisin asua maalla ja kuitenkin nauttia kaupunkikulttuurista. Haluasin ehtiä korjaamaan lasten vaatteet ja neuloa villapaidan. Haluaisin tehdä havukranssin oveen ja vuorata kodin ja pihan valoilla, jotta pimeys ei tunnu enää missään. HALUAN KAIKEN.

Ristiäiskakku, vuosi sitten. Kääk.

Mutta niin kauan kun kaikkea en voi tehdä, valitsen sen joka tuo minulle enemmän iloa ja joka antaa minulle enemmän voimaa.

Siispä kun nyt flunssanenäisenä ja koronatuloksia odotellessa mietin viikonloppua jos ja kun toivottavasti olemme jo terveitä. Kumpi tuo enemmän voimia – ne lojuvat parittomat sukat vai lapsien kanssa yhdessä lojuminen. Entä pitäisikö viikonloppu siivota kaappeja vai lähteä puolison matkaan Helsinkiin ja tavata ystävä ja illalla nauttia kahdenkeskeisestä ajasta puolison kanssa? Siinäpä vasta kysymys.

Minun täytyy valita vanhemmuuteni taistelut. Ja välillä nostettava kädet pystyyn ja livistettävä hetkeksi pakoon.

Piikkiön linnavuoren valloitus

Kävimme Piikkiön linnavuorella poikkeuksellisella kokoonpanolla, sillä mukana ei ollut kuin kuopus. Tuntui hetkittäin kun lapsia ei olisi ollut mukana ollenkaan, niin tyytyväisenä hän repussa vielä matkustelee. En tiedä kuinka paljon normaalisti poluilla on väkeä, mutta nyt oli ainakin syyslomaviikolla parkkipaikka täynnä ja poluillakaan ihmisiä tuli ja meni.

Osoite Linnavuorelle on Lystiläntie 21, Piikkiö. Parkkipaikkana toimii Kehityksen kerhotalon parkkipaikka. Opastaulun takaa löytyy roska-astian näköisesta laatikosta polttopuita. Mikäli haluaa grillailla nuotiolla niin kannattaa muistaa ottaa mukaan joku halkokassi tai -reppu ja puut mukaan mennessä.

Kuvassa näkyy kerhotalo ja seison ”lähtöpisteellä”
Ensimmäine opaskyltti on vähän piilossa, mutta sitten reitti on hyvin merkitty ja polku selkeää.

Meillä oli taas kerran vähän alkukankeuksia löytää reitin alku. Jos parkkipaikalta katsoo kerhotaloon päin ja lähtee kulkemaan tietä vasemmalle niin polun alku löytyy. Polkuja menee ilmeisesti myös, kun lähtee oikealle, mutta ne jäivät seuraavaan reissuun tutkittaviksi. Itseasiassa meidän reitti ei mennyt ihan alkuperäisen mukaan, sillä emme tajunneet, että se ”nähtävyys” eli Huttulan Linnavuori ei ole polun varrella vaan sinne olisi pitänyt poiketa jo melko alussa matkaa. Sen vuoksi me kiersimme polun niin, että poikkesimme kodan kohdalta takaisin polulle, jota olimme jo tulleet. Loppuosa reitistä jäi siis kulkematta.

Hiekkatietä on noin 150 metriä, jonka jälkeen tulee ensimmäinen opaskyltti ja sen jälkeen polulta ei pääsekään eksymään. Linnavuoren polut (4 km) on osa Tammireittejä. Noin puolessa välissä matkaa on metsän keskellä kallioisella paikalla kota ja grillauspaikka.

Pitkospuita ei tämän enempää ollut.

Maasto on vaihtelevaa ja nousua ja laskua löytyy. Korkeuserot toki ei ole mitään järin päätä huimaavia, kun on Länsi-Suomesta kyse. Maasto itsessään on perinteistä metsäpolkua. Oksaista ja kallioista, mutta helppokulkuista. Nyt on sadellut sen verran, että osin oli jo tosi märkiä kohtia. Ne pääsi kuitenkin kiertämään ihan hyvin.

Reitin varrelta pääsee poikkeamaan myös muillekin nyppylöille ja muinaisrannalle, mutta me emme käyneet niitä kurkkailemassa.

Huttulan Linnavuorelle täytyy tosiaan poiketa erikseen polulta. Matkaa tulee yhteen suuntaan muutama sata metriä. Täältä näkymät ympäristöön olivat parhaimmat. Muuten reitti ei erityisesti saanut sydäntä läpättämään, mutta voin kuvitella millaisia leikkejä kallioilla lapset keksisivät. Lähellä ei ole myöskään vettä eikä suoalueita, joten sen puolesta myös on turvallisempaa lasten leikkiä.

Se tässä lumettomassa talvessa on mukavaa, että retkeilykausi lasten kanssa jatkuu helpompana. Muita Varsinais-Suomen lähiretkikohteista kirjoituksia löytyy täältä.

Lokakuun luetuimmat postaukset

Kuukauden luetuimmat jutut nyt koottuna taas yhteen, olkaa hyvät.

1. Mitä pojalle ristiäislahjaksi

2. Puhumattomana lapsellakin on mielipide

3. 4-vuotisneuvola

4. Mitä on pienen lapsen seksuaalikasvatus

5. Parisuhteen kymppisynttärit

6. Vertaisperheen lapsen akuutti lymfaattinen leukemia

7. Vinkkejä tukiviittomien opettelun aloittamiseen

8. 3-vuotisneuvola

9. Paljasjalkakengät lapselle

10. Meidän tarina ei ole heidän eikä teidän tarina

Marraskuussa tulen kertoilemaan meidän ensi viikkoisesta sopeutumisvalmennuskurssista, lähiretkeilystä ja tuttuun tapaan erityisestä vanhemmuudesta. Mitä sinä haluaisit kuulla?

Talven to do lista

Tajusin miten keväällä mietitään takatalvea, mutta syyskuun helteissä harvempi marisi saati puhui takakesästä. Etelän vähälumiset talvet on saaneet minut miettimään miten pimeästä ja märästä talvesta saisi iloa irti. Päätin tehdä talvelle oman to do listan puuhailuista, jotka eivät vaadi lunta ja pakkasta. Bonarina tulee sitten ne perinteiset lumessa ja jäällä puuhastelut jos sellaista eteläänkin suodaan.

Minähän olen vannoutunut listojen tekijä ja perinteeksi on muodostunutkin tehdä aina kesää vasten to do-lista.

KOTOILU

  • Vanhojen valokuvien katselu yhdessä. Mikään ei ollut lapsena parempaa kun ihmetellä oman äidin ja isän hääkuvia ja omia lapsuuskuvia. Pitäisi myös saada aikaiseksi tehdä uusia kuvakirjoja, joita ihmetellä lasten kanssa.
  • Kirjoja luettuna tai äänikirjoina. Yksin ja yhdessä.
  • Lautapelejä koko perheellä tai kaveriporukalla. Joka kerta yksi saa valita pelin jota pelataan.
  • Taskulamppupiilosta tai ihan perinteistä. Jos on jo pimeää valmiiksi niin miksei katkaisisi loppujakin tuikkuja.
  • Vuorotellen kaikkien lemppariruokia ja sunnuntaisin vaikka yhdessä seuraavan viikon ruokalistan miettiminen
  • Joulupipareiden leivontaa
  • Kyselin Instagramissa onko ollut jotain lastenohjelmia, joita on lapsena pelännyt. Mulle tuli kauhea Disney-leffakuume. Haluaisin katsoa jotain lapsuuden tärkeitä elokuvia ja toivottavasti lapsetkin vähän innostuisi. Ainakin Helen Keller on toivelistalla.
  • Unelmakartan teko. Tämä voisi pimeänä iltana helpottaa, kun voisi katsella lehtien kuvia ja miettiä mitä tulevaisuuden unelmia minulla on.
  • Tunnekorttien avulla tunteiden miettimistä lasten kanssa. Ilmaiset tunnekorit voi käydä tulostamassa täältä.
  • Joogamaton levittäminen olohuoneeseen tai leuanveto-haasteen vastaanottamine. Tai molemmat.
  • Ei ne tuodut mangot yhtään samalta maistu kuin turkoosien vesien äärellä, mutta silti voi matkustuskaipuuta helpottaa tekemällä aistimatkan kotona. Teemailta Santorinin auringonlaskuun tai Vietnamin katukeittiöön. Kaupasta shoppailee eksoottisia hedelmiä ja jos lapset on sen ikäisiä, niin voisi vaikka arvuutella mikä on mikäkin hedelmä ja missä niitä kasvaa.
  • Sadetanssi. Alasti tietty. Jos vaan sataa, sataa ja sataa niin sauna päälle ja tanssimaan sateeseen. Mikään ei ollut lapsena hauskempaa. Jos se tarkoittaisi kerrostalon sisäpihalla pörräämistä niin voisi harkita vaikka saunan vuokraamista jostain keskeltä ei mitään. Yksin tai kavereiden kanssa.

MUSIIKKIA JA MUUTA KULTTUURIA

Olen viime aikoina herännyt siihen miten paljon kaipaan livemusiikin kosketusta sieluun asti.

  • Livemusiikkia yksin ja lasten kanssa. 
  • Teatterista ja muista kulttuurijutuista saan valtavasti voimaa ja ne ovat itselleni paikka antautua ja latautua itseni kanssa.
  • Kirjastoon haahuilemaan. Mitä jos lähtisikin lasten kanssa eri kirjastoon kuin siihen lähikirjastoon.
  • Kirkoissa järjestetään varsinkin joulun alla ihania konsertteja. Kauneimmat joululaulut on varmasti monille tuttuja, mutta myös erilaisia artisteja vierailee monissa kirkoissa.
  • Vanhan suurtorin joulumarkkinoilla voisi käydä vähän tunnelmoimassa joulua.
  • Laitan ravintolaillalliset tähän kategoriaan, koska kyllä se kulttuurin piikkiin menee. Lapset jää kotiin, mutta toivottavasti pääsisi tukemaan muutamasti ravintolaelämän pystyssä pysymistä.

LIIKUNTA

  • Luistelemaan sisähalliin, esimerkiksi Turun yleisövuorot löytyvät Turun tapahtumakalenterista
  • Johonkin seikkailumaahan tai Superparkkiin. Turussa lasten liikunnan ihmemaa on auki, mutta siellä on erikoisjärjestelyt ja ennakkoilmoittautuminen
  • Uimaan. Riski korona-altistumiseen on uima-altaassa ilmeisesti jopa pienempi kuin muissa julkisissa tiloissa altaiden sisältämien kemikaalien vuoksi.
  • Retkeilyä. Jos ei ole lunta, metsässä ja kaikkialla retkeily on lasten kanssa mahdollista edelleen tammikuussa.
  • Saunomista ja ehkä avantouinnin harjoittelua. Haluaisin olla kunnon avantouimari, mutta olen kyllä melko nynnerö ainakin vielä niissä hommissa. Pitäisi varmaan aloittaa totuttelu, että ui ympäri vuoden luonnonvesissä niin se keho tottuisi pikku hiljaa. Tai sitten menen ja nautin vain tunnelmasta. Mitä jos lähtisikin koko perheellä? Tai neidin kanssa? Tai sitten otamme ja lähdemme kaksin miehen kanssa? Saas nähdä.

MAISEMAN VAIHTAMINEN

  • Road trip. Miksi vain kesällä road tripataan. Miksei voisi lähteä ajelemaan vaikka johonkin uuteen paikkaan, jossa käy syömässä tai jos sää sallii niin omat eväät ja katselemaan merta rantakallioille. Toki alueiden koronatilanteita täytyy tarkkailla.
  • Hotelliyö tai Air bnb kämpän vuokraus ja pois arjen normeja. Päivä turistina omassa kunnassa tai täysin vieraassa kaupungissa.
  • Meillä marraskuussa tulossa sopeutumisvalmennuskurssi Oulussa ja toivon varpaat ja sormet ristissä ettei se peruuntuisi.
  • Olemme buukanneet myös täyshoitoloman joulun jälkeiselle ajalle. Pidin viime vuonna somettomat kaksi viikkoa viime joulun aikaan. Mietin pitäisikö tehdä samat tänä vuonna.
  • Jos tilanne sallii niin ja varsinkin jos etelässä ei ole lunta koko talvena siintää haaveissa keväinen lumiloma pohjoisessa.

Mitä muuta kivaa vois keksiä marraskuun pimeyteen ja kevään heräämistä odotellessa?

Mitä on pienen lapsen seksuaalikasvatus

Lasten seksuaalikasvatuksesta puhutaan enemmän kuin koskaan. Ihanaa. Se mitä meidän vanhemmilla saati heidän vanhemmillaan ei ole vielä ollut tukena, on monessakin suunnassa. Silti omien kynnyksien yli on itsekin vaikea päästä, vaikka kuinka luulisi olevansa avarakatseinen. Toisaalta taas seksuaalikasvatuksessa on kyse hyvin arkipäiväisistä ja toistuvista asioista. Koska minä vanhempana koen saaneeni niin hentoisen tuen seksuaalisuuteeni koen silti vahvasti tarvitsevani vieläkin enemmän tukea oman lapseni seksuaalikasvatukseen.

Lapsen oman tilan, rajat ja niiden kunnioittaminen unohtuu varsin helposti, jos lapsi ei osaa ilmaista itseään. Erityisesti kättä pidempää kaipaan myös erityislapsille ja heidän kanssaan toimiville kasvattajille.

Odottaessani esikoista luin silmät suurina keskustelua vanhempien haastavista kokemuksista esimerkiksi tyttärien kuukautisten kanssa. Kuinka opettaa lapselle mitä ne tarkoittaa ja miten toimia. Kuukautiset haittaa hygieniaa ja itsestään huolehtimista esimerkiksi koulussa. Silloin mietin miksei meille voi tulla poikaa. Ei tarvitsisi tällaisia miettiä. Nyt ajattelen, että ihan samalla tavalla kuukautisten ymmärtäminen on pojille tärkeää. On kuitenkin totta, että kuukautiset eivät poikien joka kuukautista elämää kuitenkaan kosketa samalla tavalla.

En ajatellut osaavani muuttaa vettä viiniksi ja toivonkin saavani asiantuntijuutta ja apua tähän matkaani, mutta kerron miten olen yrittänyt huomioida terveys- ja seksuaalikasvatusta jo pidemmällä tähtäimellä.

Meillä lapset pörrää jaloissa kun olen vessassa. Ovi on ollut auki alun alkaen turvallisuussyistä tai olen kantanut lapsen mukanani samasta syystä. Huomasin kuitenkin jossain vaiheessa miten minua ja tekemisisäni tarkkaillaan. Siellä samalla he näkevät että ahaa, noin se äiti pyyhkii pyllynsä tai että äitistä vuotaa verta, mutta hän on hyvin elävän näköinen. Jos lapsi näkee kuukautisverta, siteiden tai kuukupin vaihtoa ensi kertaa sen koskettaessa vasta itseä niin totta ihmeessä se tuntuu salamyhkäiseltä, pelottavalta ja hävettävältä.

Käymme suihkussa yleensä niin, että minäkin olen alasti. Meillä kuluu suihkussa vettä varmasti luvattoman paljon, mutta se on onneksi hiukan vähentynyt. Meillä on myös jopa muutama onnistunut pikasuihku. Saattaa kuullostaa hassulta, mutta lapsi joka inhosi suihkun painetta iholla se oli aika big deal. Suihkuhommista olenkin kirjoittanut täällä.

Suihku ja sauna on mainio paikka tutkia muutenkin kehoa, opetella toisen rajoja ja antaa ihokosketusta. Usein lapset ovat kiinnostuneita myös muiden kehoista ja haluaa kosketella niitäkin. Tilanne saattaa tuntua itsestäkin hämmentävältä, mutta se on erittäin hyvä paikka keskustella vanhemmankin omista rajoista. Yhtä lailla kun äidin tisseihin ja pimppiin ei saa koskea ilman lupaa, ei saa koskea myöskään lapsen omiin alueihin.

Lapsen omat rajat ja kunnioitus häipyvät helposti myös vessareissuilla. Pyllyä pyyhkiessä ei kaikkien lasten kohdalla voi kysyä saako pyyhkiä pyllyn. Lapsi ei välttämättä ymmärrä asiaa ja taas toisaalta hän voi kieltäytyä siitä voimakkaastikin. Tällaiset tilanteet olen pyrkinyt kiertämään ja neuvottelemaan. Ensin pyyhin minä, sitten saa lapsi itse. Suihkussa voi peseytymisen yhteydessä harjoitella esimerkiksi pyllistämistä ja jalkojen levittämistä. Näin vessareissuillakin pyyhkiminen tuntuu lapsesta toivottavasti mielyttävämmältä.

Huomaan itsestäni, että pimpistä ja pippelistä helposti tulee väännettyä jotain muita nimityksiä. Nojoo en nyt ole pimppiä tussuksi sanonut, mutta olen yrittänyt keskittyä samalla nimellä puhumiseen. On pienelle lapselle hirveän sekavaa jos ensin puhuu pimpistä, sitten pimpsasta tai vaginasta. Ei olkapäätäkään sanota välillä olkikseksi. Kun on vielä kielellisiä haasteita asiat kannattaa pitää mahdollisimman simppeleinä.

Lapsille, joille koskettaminen ja silittäminen tuntuu vastenmielisiltä voi harjoitella ensin apuvälineen kanssa koskettamista. Täristimet, erilaiset pallot yms. voi antaa enemmän painetta ja tuntua helpommilta kuin suora kosketus. ”Painavat”, pitkät ja laajaliikkeiset silitykset helpottaa monia yli- tai alituntevia lapsia tuntemaan kosketusta paremmin. Satuhierontaa voi tehdä jo ihan vastasyntyneelle.

Puhuin suihkujuttujen yhteydessä siitä, miten pikkulapsiaikana ihokontakti jää vähemmälle. Tätä voi pyrkiä lisäämään ainakin suihku- ja saunareissuilla halimalla, istumalla vieretysten. Moni lapsi nauttii myös suoraan iholle hieromisesta. Iltasadun voisikin välillä korvata esimerkiksi satuhieronnalla.

Toiset lapset nauttivat enemmän nakuilusta kuin toiset. Jos lapsi ei kylmety niin en näe mitään syytä miksei lapsi voisi olla kotona ilman vaatteita. Toisaalta jossain tapauksissa johdonmukaisuuskin voi helpottaa. Jos lapsen kanssa ei pysty keskustelemaan, että kotona voi olla ilman vaatteita mutta sitten ei kun on kaveri tulee kylään tai mennään päiväkotiin voi olla helpompi yrittää pitää vaatteita myös kotona päällä.

Pikku kakkonen on koonnut hyvän ja yksinkertaisen artikkelin, josta löytyy myös lapsien kanssa katsottavaksi muutama juontopala, jossa toisessa käydään läpi ruumiinosia ja toisessa käydään läpi uimapukusääntö. Väestöliiton sivuilta voi lukea myös lisää pienten lasten seksuaalikasvatuksesta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella on myös kerrottu siitä, miten tärkeää on jo pienelle lapselle kertoa rehellisesti miten vauvat päätyvät vatsaan.

Meillä ei vielä ole tällaisia mitä ja miksi kysymyksiä juurikaan seksuaalisuusasioiden tiimoilta. Hankalalta tuntuu myös ajatella mitä ja miten esikoinen ymmärtää asiat. Ehkä palaan näiden asioiden äärelle sitten kun se tulee meille ajankohtaiseksi. Ajattelisin kyllä haavoittavampaa olevan liian vähäinen tieto kuin liiallinen tieto jos lapsi itse kysyy. Yksinkertaisimmillaan ja varmasti monesti pienelle lapselle riittää vauvantekokysymyksissä, että pimppi menee pippeliin ja sieltä tulee siemen äidin vatsaan, josta kasvaa vauva. Miten te olette sanoneet?

Lasten kehitys menee eri aikoja, samoin seksuaalinen kehitys. Ehkä vammaisten seksuaalisuus koetaankin siksi niin vaikeaksi, koska se ei välttämättä ole enää ihan pienten lasten avointa ihmettelyä. Koetaanko se vanhemmalla lapsella jotenkin häveliäämmäksi ja kiusallisemmaksi. Esimerkiksi 2-vuotiaan käsien laittaminen housuihin ruokapöydässä tai kaupassa ei tunnu välttämättä yhtään niin nolostuttavalta kuin 10-vuotiaan käsien laittaminen housuihin. Vaikka molemmat ovat samassa luonnollisessa vaiheessa, jossa he tutustuvat omaan kehoon ja miltä se tuntuu.

Mieli tahtoisi lähteä keulimaan ja miettimään vanhempienkin lasten seksuaalikasvatusta, vammaisiin kohdistuvaa olematonta ja vähättelevää seksuaalikasvatusta ja varsinkin siihen liittyviä tabuja.

Miltä tämä kaikki kuulostaa teidän korvaan?

Ei tämä seksuaalikasvatus ehkä sittenkään ole niin salamyhkäistä tai kovin korkealentoista mitä ensimmäisestä mielikuvasta itselleen maalaa. Ihmetellään yhdessä. Ja se minkä minä olen oppinut salamyhkäiseksi onkin toivottavasti tulevaisuudessa lapsilleni yhtä tärkeä, normaali ja arvokas asia kuin oma sänky ja lämmin ruoka.

Parisuhteen kymppisynttärit

Häämatkalla – Phu Quoc

Meidän parisuhde täytti pyöreitä. Meidän yhteisen taipaleen kymppisynttäreitä juhlistimme viime viikonloppuna Teijon kansallispuistossa maastopyöräillen ja illalla saunoen ja poreammeessa kelluen.

Mietimme usein meidän yhteistä matkaamme. Mitä kaikkea siihen on mahtunutkaan. Nyt mietin millainen on ollut matkani mieheni kanssa. Ainakin 10 vuotta pitkä. Vai 10 vuotta lyhyt. Sekä että.

Kuvista päätellen meillä olisi paljon yhteistä matkustelua taustalla. Todellisuudessa arki oli harrastamista, opiskeluja, valmistumisia, töitä ja taas opiskeluita. Siinä ohessa esikoisen syntymä ja elämän heittäminenkin ihan uudenlaiseen vuoristorataan. Toki sinne on mahtunut paljon retkeilyä ja matkustamista lähelle ja kauas, mutta arkikuvia on tullut otettua paljon vähemmän. Miksi oi miksi. Olen ennenkin kirjoittanut, että kuvatkaa arkea ja sanon sen taas.

Tykkään usein tentata miestäni kysymällä vaikka viisi lempparireissua, jotka hänelle tulee ensimmäisenä mieleen. Tai viisi paikkaa, jonne hän haluaisi minut viedä. Tai kymmenen asiaa, jotta haluaisi minun kanssani tehdä. Nyt halusin hirmu kekseliäästi jakaa kymmenen asiaa, jotka tulevat itselleni ensimmäisenä mieleen parisuhteestamme.

Zansibar, Tanzania
Hot springs Tanzania

1. VAPAUS

Vaikka me ollaankin oltu niitä teinejä jotka käy samaan aikaan suihkussa, ollaan me myös oltu niitä, jotka on olleet pitkiäkin aikoja erossa toisistaan. Meidän parisuhteen aikana olen itse ollut vaihdossa sekä Iso-Britanniassa että Afrikassa. Ex-poikkis eli nykyinen aviomies oli taas kova lentopalloilija ja oma hevibändi vei pitkin poikin.

Monesta saattoi tuntua hassulta, että lähdin kuukausi häiden jälkeen ilman miestäni vaihtoon Afrikkaan. Se kuitenkin kuvaa hyvin meidän parisuhdetta ja tuoretta avioliittoa. Tahto sitoutua toiseen, mutta vapaus elää ja kulkea kohti omia unelmia. Arjessa vapaus on meillä sitä, että molemmilla on omia kiinnostuksenkohteita, jotka ei toista niin kiinnosta.

2. ARVOSTUS JA SEN OSOITTAMINEN

Me kehutaan ja kiitetään toisiamme. Mies on sanonut, että ei jokaisesta roskapussin viemisestä tarvitse kiittää. Hän kuitenkin tietää miten kiitollinen olen siitä ettei meidän perheessä väännetä kotitöistä. Ja silti kyllä ne pienet arjen huomaamiset tuntuu kivalta. Valmiiksi ladattu kahvi. Hinkattu keittiö tai vessanpytty. Lempparileivos kaupasta. Kun asioista tulee itsestäänselvyyksiä, on hyvä muistaa nipistää itseään välillä ettei ne todella ole sitä. Kertoa miten ihanaa on tulla huomatuksi ja että toinen jakaa arjen taakkaa kanssani.

Lähdössä Helsingistä kohti Tansaniaa

3. TIEDÄMME ETTÄ TEEMME KAIKKEMME

Totta kai mekin nillitetään niistä lojuvista sukista. Meidän ei ole kuitenkaan tarvinnut tehdä tiskivuoroja. Se tekee joka ehtii ja osaa. Meillä minä hoidan lasten paperiasiat pääasiassa, kun taas mies hoitaa autoon ja taloon liittyvät paperiasiat. Yritämme puolin ja toisin pitää kärryillä kuitenkin toisemme, mutta on myös turhaa kuluttaa omia voimavaroja sellaiseen, jonka toinen hoitaa nopeammin.

Meillä onkin ehkä ollut ongelma enemmän se, että jos toinen häärää ja toinen makaa sohvalla niin toiselle tulee huono omatunto. Tästäkin onneksi pikku hiljaa ollaan päästy pois. Molemmat on perusluonteeltaan kuitenkin sellaisia häärääjiä ja sitten kun näkee toisen makaavan sohvalla tietää ettei hän ole siinä laiskuuttaan, vaan että häntä oikeasti väsyttää tai tarvitsee breikin.

4. SAMALLA PUOLELLA

Tätä meidän on pitänyt harjoitella enkä tiedä olemmeko siinä valmiita vieläkään. Tiedämme saavamme toiselta vankkumattoman tuen kahden kesken, mutta muiden seurassa olemme toisinaan vähätellyt toistemme ajatuksia tai mielipiteitä. Luulen tämän olevan sellaista, joka iän mukana lisääntyy. Se ettei toisten mielipiteet omasta elämästä ja valinnoista enää kiinnosta. Mutta koska ei voi olla viisikymppisen itseluottamusta, mennään tällä kaksikymppisen itseluottamuksella.

Häämatkalta Moskovan kentältä vaihto kohti Ho chi Minh cityä

5. HUUMORI

Jos huumori loppuisi, loppuisiko rakkauskin. En tiedä, mutta luulen että jossain vaiheessa loppuisi. Ainakin minusta tuntuu hurjan hyvältä kun saan nauraa maha kippurassa mieheni kanssa. Meistä ei kumpikaan ole mitään läpänheittäjiä. Enemmänkin meidän vitsit on tilannekomiikkaa, sanailua ja itselle ja toisen toilailuille nauramista.

6. INNOSTUS JA UTELIAISUUS ELÄMÄÄN

Tämä auttaa pitämään meidän parisuhteen tuoreena. Molemmat innostuu helposti uusista asioista ja boostaamme toisiamme menemään epämukavuusalueelle ja kokeilla uusia asioita. Poikkeustilan parisuhteesta kertoessani kerroinkin, että meillä on pyrkimys kuukausittain viettää kahdenkeskeistä aikaa. Tarkoituksena on, että vuorotellen toinen järjestää ohjelmaa. Ne ei ole mitään laskuvarjohyppyjä, mutta ollaan yritetty tehdä erilaisia ja uusia juttuja. Tänä vuonna ollaan oltu pelaamassa padelia, melomassa, boulderoimassa, leffassa ja laitettu kotona ruokaa, jota lapset ei syö, käyty Tuomiokirkon terassilla ihailemassa kesää ja haettu noutoruokaa.

Esikoisen ensimmäinen lentomatka Prahaan

7. LUOTTAMUS TOISIAMME JA ELÄMÄÄ KOHTAAN

Me nauretaan usein sitä, että sitten kun toisen mieli vetää pohjamudissa niin toisella on lennokas meno ja päinvastoin. Sitten me vuoronperään tsempataan toisiamme. Molemmat meistä on taipuvaisia stressiin, mutta meillä on silti jokseenkin mutkaton suhtautuminen elämää kohtaan.

Esikoisen ollessa sairaalassa syntymän jälkeen me käytiin Taiteiden yössä ja pyöräiltiin Seurasaareen viinille. En muista olenko juuri edes puhunut tästä, koska hävetti ajatus siitä, että oma lapsi on sairaalassa ja minä vain viinittelen ja viiletän turistina Helsingissä. Mutta kuka minun majapaikan sohvannurkassa ahdistumisesta ja murehtimisesta olisi hyötynyt. Vähiten varmasti tyttäreni.

8. LÄHEISYYS JA ETÄISYYS

Olemme olleet pitkiäkin aikoja erossa toisistamme, mutta toisaalta eläneet aina hyvin tiiviisti yhdessä. Lasten mukanaan tuoma toisinaan tuleva läheisyysähky helposti etäännyttää. Me ollaan pyritty kuitenkin halimaan, pussailemaan, pitämään kädestä ja vaan olemaan. Toisaalta jos läheisyys ei ole tuntunut hyvältä myös sen sanominen toiselle on ollut tärkeää.

Läheisyys voi olla muutakin kuin kosketus. Kumpikaan ei lähde koskaan eteisestä sanaakaan sanomatta tai katsekontaktia ottamatta. Itse olen huono soittelemaan keskellä päivää tai ottamaan videopuhelua, mutta toisinaan niillekin on aikansa ja paikkansa. Meillä tämä taitaa kyllä liittyä enemmän siihen, että puoliso haluaa nähdä pitkien työpäivien aikana lapset hereillä, ei niinkään minua.

9. LUONTO JA LIIKUNTA JA YRITTÄJYYS

Jos näissä asioissa meillä ei mätsäis niin uskon myös että aika monet meidän elämän arvot ei mätsäis. Häneltä ei löydy intohimoa sienestystä ja marjastusta kohtaan, mutta se ei ole merkittävää. Se on miten luonnon ja liikunnan kokee.

Tähän nivoutuu ehkä myös luontevan epäluontevasti lapset, jotka kuuluu hyvin vahvasti osaksi meitä, vaikka eivät olekaan meidän parisuhdetta. Se, että meillä on yhteinen ajatus ettei ole olemassa mitään ”elämää lasten jälkeen”, vaan elämä on nyt ja me eletään itsemme näköistä elämää. Lasten ehdoilla, mutta itseämme ja toisiamme unohtamatta.

Yrittäjyys on myös asia, joka koetaan monesti uhkana perheelle ja parisuhteelle. Olemme puolitosissaan sanoneet ettei meille mahdu kahta yrittäjää. Ja niin vain kävi. Uskon intohimojen ja kehitykseen pyrkivä mielemme on vienyt meidät molemmat yrittäjiksi. Ja varmasti juuremme. Olkoonkin yrittäjyys elämäntapa, tarvitsee siitäkin taukoa. Olen ylpeä puolisostani, joka on yrittäjänäkin ja varsinkin tänä outona ja talouteen kovasti vaikuttaneena vuotena tehnyt töitä sen eteen, että voi pitää myös lomaa.

10. MUISTELLAAN TAAKSEPÄIN, KATSOTAAN ETEENPÄIN

Meidän yhteiselle matkalle on mahtunut yhtä ja toista. Sairastumisia, epäonnistuneita yrityksiä ja vaikeita ajanjaksoja. Usein puhumme siitä miten ”mitä tekisin elämässäni toisin” puhe on ihan hassua. Ei me oltaisi tässä pisteessä jos niitä kokemuksia ja opetuksia ei olisi ollut. Kaikesta on selvitty. Me haaveillaan, suunnitellaan, perutaan ja taas suunnitellaan.

Muisteltiin juuri viikonloppuna, kun olimme ensimmäistä kertaa kahdestaan asuntoautoilemassa, miten me haaveiltiin ylipäänsä asuntoautosta vielä vähän yli vuosi sitten. Sitten kun tekeekin töitä ja näkee asioissa mahdollisuuksia haaveista voikin tulla totta.

Miksi sinä olet parisuhteessa juuri hänen kanssaan? Mitä sulla tulee ensimmäisenä mieleen teidän parisuhdetta kannattelevista asioista? Tai yksineläjänä elämästäsi. Miten kuvailisit sitä?

Näytin eilen illalla tämän tekstin puolisolleni pitkän työpäivän jälkeen myöhään illalla. Oli ihana nähdä se hymy väsyneillä kasvoilla, jonka tämä sai aikaan. Kirjoita sinäkin sun ajatukset ylös ja anna ne sun puolisolle luettavaksi.

Ps. Olis ihanaa jos tuut kertomaan mulle millaisen reaktion sait aikaan.

Puhumattomalla lapsellakin on mielipide


Kaikki meistä tuntee sen tyypin joka jahkailee ja jahkailee. Viimeksi viime viikolla se olin minä siskoni kanssa kaupassa, kun en osannut päättää mitä leffaeväitä halusin mukaani. Meitä on kannustettu kotona aina olemaan oma itsensä ja seisomaan omien sanojensa takana. En kuitenkaan muista, että meillä oltaisiin harjoiteltu oman mielipiteen ilmaisua. Ehkä se tuli verissä valmiina.

Nykyisin tuntuu välillä, että mediassa lietsotaan sitä, että lapsi saa päättää kaiken ja hallitsevat muuta perhettä. Tärkeää olisi tunnistaa millaisissa asioissa olisi hyvä harjoitella sitä, että lapsi saa päättää. Se, että lapsi saa kokea hänen ajatuksillaan olevan merkitystä kasvattaa hänestä ihmisen, joka arvostaa itseään ja muita.

En kysy lapseltani saanko nostaa hänet ruokapöydästä, vaan kerron, että nostan hänet pöydästä. En kysy haluaako lapseni pestä hampaat, vaan kerron, että nyt pestään hampaat. En kysy haluaako lapseni laittaa ulos lippiksen helmikuussa päähänsä, vaan kerron että talvella puetaan pipo. On kuitenkin paljon asioita, joissa voin kuulla lastani. Se, että osoitan jatkuvasti lapselle, että hän ja hänen ajatuksensa ovat arvokkaita vahvistaa hänen minäkuvaa.

Havahduin miettimään esikoisen oman mielipiteen vahvistamiseen jo varhain, kun yksi puheterapeutti kannusti harjoittelemaan oman tahdon ilmaisua. Esikoinen oli silloin ehkä noin pikkuisen vajaa 1,5-vuotias. Esikoisella ei ollut juurikaan käytössä mitään kommunikoinnin keinoja oman tahdon ilmaisuun. ”Lisää”-viittoma taisi olla ensimmäinen konkreettinen, joka kertoi hänen tahdostaan.

Olen ihan varma ettei aluksi esikoinen ymmärtänyt kyseessä olleen hänen aktiivinen oma valinta. Nyt 4-vuotiaana kuitenkin hän osaa ilmaista hyvinkin selkeästi valinnoissa omia mielipiteitä.

Harjoittelu lähti liikkeelle vaatteista ja kirjoista. Minulla oli käsissäni kaksi vaatekappaletta, joista kysyin kumman hän haluaa päällensä. Pitkiin aikoihin ei tullut elettäkään kumpaankaan suuntaan, mutta jos hän vähänkään kättään heilautti enemmän jomman kumman suuntaan, tulkitsin sen valinnaksi. Tuskin se sitä oli, mutta se antoi hänelle jatkuvalla toistolla informaatiota syy-seurauksesta.

En edelleenkään voi pyytää esikoista menemään vaatekaapille ja valitsemaan paitaa. Voin kuitenkin antaa kaksi paitaa näytille ja saan selkeän vastauksen kumman hän haluaa. Voin myös kysyä iltapalapöydässä haluaako hän ruis- vai kauraleipää. Joskun valinta vaatii vielä molempien leipien näyttämistä, mutta usein hän pystyy tekemään valinnan ilman mitään konkreettista silmiensä alla.

Tätä samaa me harjoittelimme tosiaan kaikkialla missä mahdollista. Kirjoja luettaessa, lastenohjelmaa valitessa, haluaako puuroa vai leipää, luumu- vai mangososetta, vettä vai piimää, vihreät vai punaiset sukat… Kun kahden asian väliltä valitseminen onnistuu, voi valittavien asioiden määrää pikku hiljaa lisätä.

Samaa voisi harjoitella esimerkiksi leikin suhteen. Esikoisen päiväkotiryhmässä on leikinvalintataulu, joka olisi hyvä kotiinkin. Siitä lapset voivat käydä muutamasta vaihtoehdosta valitsemassa mitä haluavat tehdä. Muut lelut ja jutut on pois sillä aikaa. Jos lapsella on tapana valita aina sama leikki, voisi välillä ottaa sen valintamahdollisuuden pois, jotta lapsi löytäisi leikin myös muidenkin asioiden ääreltä.

Meillä on edelleen jääkaapin seinässä tunneasteikko, vaikka sitä ei kauheasti enää tarvita. Se oli kuitenkin esikoiselle todella hyvä ennenkö oli sanoja ja viittomia tunteille. Sen avulla pystyimme keskustelemaan riidoista tai jos jompi kumpi oli vihainen, surullinen tai iloinen. Nyt sitä voisi käyttää vaikka vaikeampien tunteiden miettimiseen, kuten miltä kateus ja häpeä tuntuu ja miltä ne näyttää.

Nyt esikoiselle on tullut vaihe, että kun kysyy hänen mielipidettään hän vastaa toisinaan ”En tiedä”. Se liikuttaa minua jotenkin hirvittävän paljon. Hän ei kuitenkaan vastaa niin kaikkeen, joten en usko sen olevan mikään hassuttelujuttu. Hän osaa ilmaista, että hän ei osaa kertoa nyt mielipidettään. Ja sitten minä voin yrittää tukea häntä. Yhdessä voimme miettiä, otetaanko kaupasta mansikka- vai suklaajätski ja mennäänkö pyöräilemään vai leikkipuistoon.

Olen niin onnellinen, että on päiviä, kun päiväkodin jälkeen kuljemme käsi kädessä kotiin ja kyselen esikoiselta ja hän vastaa miten hän on kokenut päivän asiat. On päiviä, jolloin mielipide on X-asento keskellä tietä ja se tarkoittaa taas säkkinä hartioilla kantamista ilman vaihtoehtoa mennäänkö hyppien vai takaperin kävellen kotiin. Mutta sitten tulee taas se alkuilta, kun esikoinen tomerana sanoo haluavansa katsoa Nallea eikä Pikku kakkosta.

Vinkkejä tukiviittomien opettelun aloittamiseen

Kirja: Sika ja tunteet. Muistipeli: My Mood memo

Monesti Instagramin puolella kysytään mistä voisi aloittaa tukiviittomien opettelun. Kaikki oppii eri tavalla, mutta itselleni pelit on olleet kaikkein paras tapa oppia. Viittomista voi tehdä siis ihan vaikka muistipelin, josta toisessa kuvassa on tukiviittoma kirjoitettu ja toisessa kuvassa on viittoma. Tai sitten voi leikata ja liimata tai laittaa sinitarralla viittomia kirjan sivuihin, niin se on aina saatavilla.

Myös kaikki erilaiset leikit, kuten kim-leikki, palapelit, erilaiset pussit, joihin kokoaa eri aihealuiden asioita, kuten viidakon eläimet, maatilan eläimet, muumit, värit, tunteet, ruokatavaroita…

Kirja: Miina ja Manu värejä

Laitan tähän alle paikkoja, joista on kiva aloittaa tukiviittomien opiskelu. Meidän esikoisen tukiviittomaurasta olen kirjoittanut monesti aiemminkin. Meidän vanhempien opiskelusta en sitten niinkään. Esimerkiksi usein kysytään viittooko puolisoni. Kyllä hän viittoo. Hän on ollut kaikilla kursseilla ja tukiviittomatunneilla meidän kanssamme. Sanavarasto ei ole niin laaja kuin minulla, mutta se on ollut ihan yhtä tärkeä kommunikointimuoto hänelle ja esikoiselle kuin minullekin.

Tärkeää olisi myös saada innostettua muu lähipiiri, kuten isovanhemmat tai muuta tärkeät arjessa mukana olevat ihmiset. Se vaatii aluksi kovasti motivoitumista, kun kestää pitkään ennenkö lapsi välttämättä viittoo yhtään mitään. Motivaatio ainakin omassa piirissä on leimahtanut sitten liekkeihin, kun huomaa, että lapsi ymmärtää aikuista ja aikuinen ymmärtää lasta.

Palapeli: Hape. Kortit: Lasten eläinjoogakortit

SOVELLUKSET

Viito-sovellus, ainakin Appstoresta ladattavissa – Loistava nopea paikka hakea mietityttävä sana heti. Jatkojalostuksena toivoisin kuvien lisäksi videota viittomasta. Kuvasta kun ei ole aina niin helppo saada selvää mihin suuntaan kädet pitäisi liikkua.

NETTISIVUSTOT

Viittomahaku.fi kautta voit hakea hakusanalla ja sivusto hakee kyseisen viittoman useista eri lähteistä. Tämä on näppärä tallentaa puhelimeen vaikka pikakuvakkeeksi niin on aina heti saatavilla.

Papunet – Hyvä paikka lähteä etsimään tietoa viittomista ja kuvia itse viittomista.

Yle lasten areena – Viitotut – Lauluja, loruja ja pikku kakkosen torsaisin esitettävä viitottu jakso. Mahtavuutta. Kumarrus yleisradion suuntaan, jotta on ymmärtänyt huomioida myös kommunikaatiotukea tarvitsevia lapsia.

Viittomakielinen kirjasto – muistipeli – Ihan loistava tälläiselle käytännön kautta oppivalle. Taustamusiikki on inan ketutuskäyrää nostattava, mutta äänet saa onneksi pois. Mikäli haluaa taas takuuvarman keinon ärsyttää puolisoaan… I named it.

Suvi.viittomat.net on Suomen viittomakielten verkkosanakirja. Vaikka samoja sanoja on paljon tukiviittomissa ja viittomakielessä, ne ovat kuitenkin kaksi eri asiaa. Sieltä löytyy kuitenkin videoita yksittäisille sanoille.

Sign Wiki -sanakirja, josta löytyy videot yksittäisiin sanoihin

TAPAAMISET JA KURSSIT

Viittomakahvila Vispilä on ollu ihan oikea tapaaminen n. kerran kuukaudessa suurimmissa kaupungeissa. Koronan vuoksi kuitenkaan livetapaamisia ei tällä hetkellä järjestetä. Vispilä on alkanut järjestää kuitenkin Facebookin kautta virtuaalitapaamisia. Tapaamiset on ilmaisia ja kuka tahansa saa osallistua. Ehdottomasti tänne kaikki, jos viittomat kiinnostaa.

DIAK järjestää avoimen AMK:n kautta tukiviittomakoulutusta. Loppuvuodesta 2020 on tulossa vielä kurssi, kannattaa käydä vilkuilemassa aina välillä kurssitarjontaa. Kurssin hinta on 15 euroa.

Äänikirjat on lapsille monesti mielekäs tapa harjoitella.

INSTAGRAM

  • mainitsen tietysti oman tilini @elamanmittaisellamatkalla, josta löytyy tukiviitottuja lastenlauluja
  • @kasipuhe löytyy niin ikään myös yksittäiset sanat videoineen
  • @ida_viittoo populaarimusiikkia viitottuna
  • @viitogram löytyy mm. selitys mitä eroa on tukiviittomilla ja viittomakielellä ja yksittäisiä sanoja videoituna. Tili ei enää päivity, mutta sieltä löytyy paljon yksittäisiä sanoja opetteluun
  • @muumiviittomia sananmukaisesti muumeistä
  • @viitotaan löytyy satuhahmo-sanoja videoina

YOUTUBE

Kielinuppu tukiviitottuja lauluja, esim. tunteista ja kuukausista.

Paputuubista löytyy lastenlauluja tukiviitottuina

Käsipuhe löytyy yksittäiset tukiviittomat myös täältä

KIRJAT

Laula ja näytä -kirja on lastenlaulukirja, johon on eläinhahmoilla piirretty tukiviittomat lauluihin. Siellä on Käsipuheen Annen käsialaa viittomien osalta.

Mitä Bobbon laukusta löytyy ja Dadda ja ystävät on varsinkin ihan pienille lapsille hyviä kirjoja. Kirjojen lopussa on viittomia

Ylipäätään kaikenlaiset kirjat, joissa on vähän sanoja on hyviä. Kuvateksteinä on kirjat, joita olen tämän tekstin kuvituksessa käyttänyt.

Jäikö joku teidän käyttämä apuväline tukiviittomien opeteluun mainitsematta? Kerro ihmeessä kommenteissa niin saadaan kaikki lisää vinkkejä opetteluun.

Esikoisen tukiviittomien opettelusta ja miten se on edennyt voi lukea:

Tukiviittomat 1 vuotta ja 7 kk

Tukiviittomat 2-vuotiaana

Tukiviittomat 2,5-vuotiaana

Tukiviittomat 3-vuotiaana

Leppoisia opiskeluhetkiä, yksin ja yhdessä.

Meidän tarina ei ole heidän eikä teidän tarina

Lokakuussa vietetään kansainvälistä downin syndrooman tietoisuuskuukautta. Viime viikolla sosiaalisessa mediassa sai kysellä kysymykisä liittyen downin oireyhtymään. Yksi kysymys oli, että onko muita olettamuksia downeista kuin se, että he ovat aina aurinkoisia. En siinä hetkessä keksinyt mitään. Nyt haluan kuitenkin puhua teille olettamuksesta, joka liittyy perheisiin, joissa on lapsi, jolla on downin oireyhtymä. Perheiden elämän yleistäminen samaan laariin koskettaa varmasti kaikkia perheitä, joissa on esimerkiksi astmaatikko, diabeetikko tai kehitysvamma, jolle on olemassa selkeä diagnoosi.

Ajatellaanpa päiväkotiryhmää, jossa on esimerkiksi viisitoista lasta. Olkoon ryhmä nimi vaikkapa Taimet. Taimet ovat 3-5-vuotiaita. He ovat samassa ryhmässä ja tekevät samoja asioita päivän aikana. Mitä muuta yhteistä heillä on? He ehkä asuvat samalla alueella, toiset heistä käy samassa uimahallissa lauantaisin tai kirjastossa keskiviikkoisin.

Ajatteleeko kaikki meistä, että kaikki Taimet menevät samaan kouluun, harrastavat samoja asioita, ovat yhtä rauhallisia tai jukuripäitä ja alkavat soittaa viulua? Emme tietenkään. Miksi sitten ajattelemme, että kaikkien vammaiset ja heidän perheensä ovat samanlaista?

Näitä Taimia tulee hakemaan erilaiset vanhemmat, erilaisista lähtökohdista, erilaisista kodeista ja erilaisista työpaikoista. Yksi nauttii hevistä, toinen luonnon hiljaisuudesta ja kolmas molemmista samaan aikaan. Yksi on lakimies, toinen on kokki ja kolmas konsultti. Yksi pitää ruuanlaitosta, toinen vihaa sitä. Toiset ovat aktiivisia ja tykkäävät tehdä paljon erilaisia asioita. Toiset taas nauttivat kotoilusta ja telkkarisarjoista. Toisilla on enemmän resursseja ja voimia käytettävänään kuin toisilla.

Olen kirjoittanut aiemmin siitä miten on olemassa yhtä monta erilaista elämää kuin on downejakin. Mitä sitten kun puhutaan kokonaisesta perheestä, jossa on ihminen, jolla on downin oireyhtymä? Kaikista kehitysvammaisista puhumattakaan. Perheessä saattaa olla 10 muutakin sisarusta tai sekundaarista lapsettomuutta. Siellä voi olla yksinhuoltajavanhempi tai sijaisvanhempi. Voi olla äiti ja isä tai voi olla sateenkaarivanhemmat. Vammainen voi asua kotona, perhehoidossa tai laitosmaisessa hoitopaikassa. Vanhemmat voivat olla pitkäaikaissairaita tai hoitaa lisäksi omia vanhempia.

Jokainen erityislapsen perhe kokee arkensa eri tavoin ja siinä on erilaisia kerroksia. Todennäköisesti on vaikeampia aikoja ja joskus jopa tuntuu suhteellisen seesteiseltä. Joidenkin arki on selviytymistä päivästä toiseen ja toisilla arki sujuu mukavasti. Näitä perheitä yhdistää muutama asia. Kaikki he tarvitsevat tukea yksilöllisesti, he eivät kaipaa sääliä eikä lapsen oikeuksien ajamista.

Pauliina Flang (löytyy ig:stä nimellä @pauliina.flang) on seksuaaliterapeutti ja uusperheneuvoja. Hän kirjoitti tänään Instagramissa vanhemmuudestaan vaikeasti vammaisen lapsen kanssa. Hänen tyttärentä kuolemasta on kulunut kaksi vuotta, mutta ne eletyt 9 vuotta ja tunteet ei vanhene. Päin vastoin ymmärsin, miten niitä tunteita katsoo erilaisin silmin ja ymmärtää jopa kirkkaammin. Jos teillä on Instagram niin suosittelen lukemaan.

Pauliinan teksti innoitti minut viimein kirjoittamaan tästä, josta minun on pitänyt niin monta kertaa kirjoittaa. Erilaisten erityislasten vanhempien kanssa jutellessani olen huomannut miten samanlaisia prosesseja ja ajatuksia suuri osa käy läpi. Moni erityisen lapsen vanhempi pystyy samaistumaan paljon paremmin samassa elämäntilanteessa olevan perheen tilanteeseen. Mutta ei kaikki ja kaikki ei ajattele samalla tavalla. Eikä kaikkien prosessit etene samalla tavalla. Se meidän tulisi ymmärtää.

Tähän perheiden erilaisuuteen liittyy myös vertaistuki, joka nähdään automaattisesti vain ultimaattisen upeana. On se sitäkin, toisille. Toisille ei löydy vertaikokemuksia edes samasta oireyhtymästä, koska tilanne ja lapsi on totaalisen erilaisessa tilanteessa suhteessa muihin. Puhumattakaan harvinaisista kehitysvammoista tai lapsista, joille ei koskaan löydy diagnoosia. Olen kirjoittanut aiemmin vertaistuen huonoista puolista, jotka minua toisinaan ahdistaa.

Itse olin monesti kateellinen vertaisperheille, jotka antavat toisilleen niin paljon. Meillä on ihana vertaisporukka saman ikäisten kanssa, mutta mitään niin tiivistä yhteyttä en ole saanut luotua yksittäisiin perheisiin. Siihen liittyy itselläni vahvasti varmasti myös kaipuu fyysiseen olemiseen. Vaikka on samanhenkisiä perheitä ympärillä, mutta välimatka on sen verran pitkä, että yhteys jää väkisinkin etäisemmäksi.

Nyt meidän elämässä on perhe, jonka koen jakavan samanlaista maailmaankuvaa. Se on ihanaa se. Samanlaisen perheen toivoisin kaikkien perheiden rinnalle. Juuri jokaiselle omanlaisensa ja sopivan.

Ei ole ketään, joka voi sanoa miten tätä elämää kuuluu elää. Ei ole ketään, joka meidän elämän meidän puolesta voi elää. Ei ole ketään, joka voi sanoa ettei avun ja tuen tarvetta ole, jos itse niin kokee. Ei ole ketään, joka tukea hakisi eikä sitä tarvitsisi. Ei ole ketään joka elää samaa elämää.

Siispä seuraavan kerran kun näet ihmisen, jolla on downin oireyhtymä älä ajattelen, että hän on niin kuin Päivin tytär. Ole utelias ja mieti mikähän mahtaa olla hänen tarinansa.

1 8 9 10 11 12 36